Avainsana-arkisto: islamofobia

Synergeettisen äärioikeiston manifesti

Olin selaamassa Twitteriä, kun törmäsin Vasemmistoliiton eduskunnan ryhmäavustaja Taneli Hämälaisen ottamaan kuvaan Tapio Pesolan viime vuonna toimittamasta ”Suomen saattokello-t 2017” kirjasta. Hämäläisen mukaan tämä melkein tuhat sivua pitkä kirja jaettiin ilmaiseksi eduskunnassa 5.3.2019 ja se sisälsi ”käytännössä pelkkiä sitaatteja MV-lehdestä”. Tietenkin fanini pyysivät, että uhraisin jälleen kerran itseni tieteen nimissä. Lainatakseni entistä pääministeriä: ”Silloin mennään, kun isänmaa kutsuu!

4

Idea

Kirjan toimittajan mukaan tässä teoksessa ”tuodaan rohkeasti esiin valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä myös kiistanalaisiin kysymyksiin.” Pohjimmiltaan tämä onkin kotimaisen salaliittoteoriaskenen artikkelikokoelma: Niin EU:n salaisesta ”Kallergisuunnitelmasta” ilmastonmuutosdenialismiin, kuin amerikkalaiseen Pizzagate-salaliittoteoriaan ”deep statea” hallitsevasta vasemmistoeliitin pedofiliaringistä ja monista muista puhutaan tässä kovakantisessa ”juhlateoksessa”. Tämä kirja onkin Kremlin-myönteisen vastakulttuurin ja äärioikeiston synergia, jossa erilaiset hörhöteoriat yhdistetään yhdeksi 800-sivuiseksi vihapakkaukseksi

Pääosin artikkelit ovat äärioikeistolaisista propagandajulkaisuista, kuten esim. MV-lehti, Oikea media ja Vastarintaliikkeen nettisivut. Mutta tässä löytyy myöskin vasemmistolaisia julkaisuja, kuten Vastavalkea ja Johan Bäckmanin blogi. Näitten lisäksi on muita epämääräisiä blogeja yksittäisiltä hörhöiltä. Bonuksena arvioimani Paavo Väyrysen “Suomen linja 2017” (2017) kirjaa referoidaan tässä.

Tapio Pesola on Paavo Väyrysen “Seitsemän tähden liikkeen” -puolueen eduskuntavaaliehdokas Oulun vaalipiiristä. Sähköpostitiedustelun mukaan Pesolan toimitti ja kustansi 500 kpl tätä kirjaa. 200 kpl meni kansanedustajalle. Sitten toiset sata kappaletta menivät kirjassa esiintyville tahoille. Tietooni onkin tullut, että moni tässä kirjassa haukuttu henkilö on saanut sähköpistiviestin, jossa tätä kirjaa on tarjottu heille. Joulu on tullut monille aikaisin!

Kirja perustuu kahteen pääteesiin:
1) EU on kulttuurimarxistien luoma taho, jonka ainoana pyrkimyksenä on hävittää valkoinen rotu sukupuuttoon maahanmuutolla ja perinteisten arvojen kyseenalaistamisella.
2) Venäjä on joutunut länsimaisen aggression uhriksi, koska se ei suostu alistumaan globalismille.

Suurin osa tästä kirjasta onkin rasismia ja Venäjän jokaisen ulkopoliittisen toiminnan puolustamista. Sen sijaan USA on kirjan mukaan kaiken pahuuden alku ja juuri. Kaikesta muusta ei ollakaan samaa mieltä ja toimittaja sanookin, että tässä kirjassa esiintyminen ei tarkoita kirjan muun sisällön allekirjoittamista. Mutta myöskin, että se sisältä ”todennäköisesti valheita ja virheitä”. Ai niinku oikeesi?

Suurin ongelma on kirjan toisto. Tässä teoksessa toistetaan samoja pointteja tuhansia kertoja, joskus jopa samat tekstit esiintyvät monta kertaa uudelleen pitkin kirjaa. Tämä on toistuva ilmiö äärioikeistolaisissa kirjoissa. Alan epäillä, että rasismi vaikuttaa jotenkin ihmisen kykyyn editoida omia tai muitten vihatekstejä.

”Helpottaakseen” lukijaa Pesola loi taulukon, jossa vertaillaan mitä valtavirta- ja vastakulttuuri kannattavat ja vastustavat. Kirjan mukaan valtavirta kannattaa muun muassa: Uutta maailmanjärjestystä, Bilderbergin ja eliitin valtaa, Uusliberalistisia arvoja, kulttuurimarxismia, monikulttuurisuutta valkoisen keskuuteen, demokraattista kristillisyyttä, yksityistämistä ja talouskasvun välttämättömyyttä.

Vastakulttuuri taas kannattaa muun muassa: konservatiivisia arvoja, Raamatullista kristillisyyttä, Venäjää, rajoitettua talouskasvua ja julkista sektoria.

Sitä voisi luulla, että tällä kokoonpanolla kirjassa esiintyvät ovat vasemmistolaisia, mutta tässä vastustetaan niin stalinisteja kuin maltillisia sosiaalidemokraatteja. MV-lehti esimerkiksi haukkuu kaikkia sitä vastustavia tahoja ”punakaartilaisiksi” ja on vaatinut äärivasemmistolaisten järjestöjen kieltämistä. Sitten toiset kirjoittajat sanovat, että nykyiset vasemmistolaiset ovat eliitin kätyreitä, erityisesti ANTIFA.

Kirjan tekstit luovatkin sellaisen mielikuvan, että kirjoittajat kannattavat jonkinlaista kansallismielisyyden ja sosialismin yhdistämistä, joka ei kuitenkaan ole vasemmistolaista. Missähän olen kuullut tämän aiemmin? Kaikki tässä esiintyvät kirjoittajat hylkäävät myöskin liberalismin, niin sosiaali- kuin taloudellisen. Jos siis ei olla sosialisteja tai liberaaleja, niin mitä ideologiaa kirjoittajat sitten edustajat? Toimittajan mukaan kirjoittajat kannattavat ”Kansallismielisyyttä”.  Koska tässä kirjassa referoidaan pariinkin kertaan Putinin entistä hovifilosofia ja nykyisen ”kansallisen bolsevismin” isää Aleksandr Duginia, on nojauduttava siihen, että ehkä tämä kirja edustaa tätä kyseistä “euraasialaista” ideologiaa.

Juutalaiskysymys

SISÄLTÖVAROITUS! ÄÄRIMMÄISEN RASISTISTA TEKSTIÄ EDESSÄ

Tässä teoksessa esiintyy Leo Mannermaan juutalaisvastainen artikkeli nimeltä ”Ketä juutalaiset oikeastaan ovat” jonka mukaan nykyään 90% juutalaisista ovat maailmaa hallitsevia ”valejuutalaisia” (esim Goerge Soros). Oikeastaan kirjoittajan mukaan nykyiset ”valejuutalaiset” ovat Keski-Aasiasta kotoisin olevia kasaareja. Mannermaan mukaan kasaarit olivat falloskulttia palvova barbaarinen ja likainen kansa, joka omaksui juutalaisuuden, koska talmudissa luvattiin maailmanvalloitusta ja muitten kansojen, erityisesti kristittyjen orjuuttamista ja tuhoa.

Saman artikkelin mukaan Venäjän pogromit olivat itsepuolustus kasaarien hirmuvaltaa vastaan. Nämä kasaarit hallitsevat maailman rahaliikennettä ja he olivat Venäjän kommunistisen vallankumouksen pääpuruja. Tekstissä viitataan kuuluisaan kirjailijaan Aleksandr Solzenitsyyn, joka kirjoitti tästä. Hänen mukaansa Neuvostoliiton tarkoituksena oli hävittää venäläiset sukupuuttoon. Nykyinen EU onkin Mannermaan mukaan näitten ”valejuutalaisten” viimeisin projekti yrittää hävittää valkoinen rotu maahanmuutolla. Bonuksena holokausti on vahvasti liioiteltu.

Tietenkin kirjoittajan on pakko vähätellä holokaustia sen lisäksi, että oikeuttaa Venäjän pogromit, koska on hyvin vaikea demonisoida kokonainen kansanryhmä, jos he ovat rasistisen massamurhan uhreja. Holokaustin vähättely onkin keino kieltää holokausti, jotta juutalaisten demonisointia voidaan jatkaa.

Luettuani tämän juutalaisvasaisen artikkelin, tunsin aidosti fyysistä pahoinvointia. On yksi asia lukea historiallisia kuvauksia natsien juutalaisvastaisesta propagandasta ja toinen on lukea siitä suoraan elävän ihmisen kirjoittamana vuonna 2019. Tällainen teksti täyttää kaikki rasismin määritelmät!

Mannisen vihasaarnan jälkeen kirjan toimittaja kirjoitti “tarkoitus ei missään tapauksessa ole yllyttää minkäänlaiseen rasismiin, antisemitismiin tai muuhun syrjintään.” Joka varmasti on jokin epäonnistunut yritys välttää syytöksiä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.  Mielestäni jos tarkoitus ei ole kiihottaa kansanryhmää vastaan, silloin ei julkaista avoimesti juutalaisvastaista propagandaa. Kuitenkin pitkin kirjaa erilaiset kirjoittajat vihjaavat tai suoraan viittaavat samaan salaliittoteoriaan. Jotkut kiistävät suoraan holokaustin. Juutalaisvastaisuus on siis toimituksellinen valinta.

Mutta eivät kaikki kirjoittajat ole avoimia antisemitistejä, vaan jotkut taas käyttävät juutalaisia muslimeja vastaan, kirjoittamalla, että jos haluaa puolustaa Euroopan juutalaisia, rajat on suljettava, koska muslimit vihaavat juutalaisia. Tässä on siis valittava samaan aikaan muslimi- ja juutalaisvastaisia artikkeleita tai vain muslimivastaisia.

Kiinnittäisin huomion siihen, miten samanlainen Mannermaan juutalaisvastainen salaliittoteoria on muslimivastaiseen. Tässä artikkelissa muslimeja kuvataan petollisena kansana, joka noudattaa oman pyhän kirjan maailmanvalloitussuunnitelmaa ja sen takia he muuttavat eri maihin tuhoamaan valkoisen rodun. Käytännössä tämän kirjan islamofobit ovat kopioineet antisemitistisen salaliittoteorian ja vaihtaneet juutalaiset muslimeihin. Tätä alkuperäiset natsit harjoittivat, kuten olen ”Vanhat keinot, uusi vihan kohde. Islamofobian juutalaisvastaiset juuret.” artikkelissani nostanut esiin.

Jotta ei tule epäselväksi kuinka rasistinen tämä kirja on, tässä on useita artikkeleita, joissa puhutaan suomalaisuudesta ”biologisena ja geneettisenä ominaisuutena” ja puhutaan ”rotujen” sekoittumista vastaan. Tässä kirjassa ei siis vastusteta islamia, koska koetaan se takapajuisena uskontona, vaan koska se on salonkikelpoisempi tapa ajaa kunnon vanhaa valkoista ylivaltaa. Tietenkin tässä kirjassa ei kerrota, miten tämä ”rotupuhtaus” saadaan aikaan. Se on lukijan päätettävissä. Mielikuvitus on rajana!

Naisvihaa, homofobiaa ja lisää rasismia

Tässä kirjassa samaan aikaan puolustetaan homoja ja trans-sukupuolisia koetulta muslimi-invaasiolta, että kehystetään heidät pedofiileiksi, joita pitää pakottaa ”eheytyshoitoihin.” Huvittavinta on yksi kirjoittaja, jonka mielestä trans-sukupuolisia ei voi oikeasti olla olemassa, koska viime vuosina heidän määränsä on lisääntynyt. Melkein kuin asenneilmapiiri liittyisi siihen kuinka paljon ihmisiä uskaltaa lähteä ulos kaapista?

Vaikuttaakin siltä, että se, mitä vastustetaan, on homojen barbaarinen teurastus, mitä ISIS harrastaa, eikä itse ideaa homojen hävittämisestä. Kuitenkin Marco de Witt onnistui yhdistämään homofobian ja islamofobian yhteen samaan lauseeseen, jossa hän vastustaa sitä, että muunsukupuoliset lapset saavat omat pukuhuoneet ja muslimitytöt uida burkineilla. MV-lehti kuitenkin meni pidemmälle vihjailemalla, että homot ovat EU:n sijoittamia ulkomaalaisia, otsikoimalla yhden artikkeleistaan “EU vaatii Puolaa täyttämään maansa ”tummaihoisilla, muslimeilla ja homoilla” -valkoiset eivät kelpaa”. Islamisaatio ja homosaatio tapahtumassa samaan aikaan! Eivätkö nämä ihmiset pysähdy miettimään, miten järjesttömiltä he kuulostavat?

Jotkut kirjoittajat väittävät, että muslimit tuhoavat naisten oikeudet, kun taas toiset sanovat, että naisilla on nyt liikaa oikeuksia. Yhden herrasmiehen mukaan feminismi on tehnyt valkoisista miehistä köyhiä nynnyjä, jolloin naisten alitajunnan halu tulla vahvan miehen alistamaksi on tyydytettävät muslimimiehillä. Toinen kirjoittaja taas esittää, että feminismi on Rockfellerin luoma ideologia. Kun taas kolmas esittää, että nykyiset feministit ovat ”valefeministejä.” Huh huh!

Perustellakseen naisten oikeuksien rajoituksia, monet kirjoittajat vetoavat alhaiseen synnytykseen. Korjatakseen ”valkoisen rodun taantumisen”, tässä ehdotetaan niin perheitten tukemista verovaroin, kuin abortin vaikeuttamista ja lapsettomien pariskuntien julkista syyllistämistä. Kirjassa myöskin viitataan Halla-ahoon, joka kyseenalaista ajatusta, että tasa-arvo ja hyvä sosiaalihuolto edistäisivät syntyvyyttä. Tietenkin Totalitarismiin liukuvat Puola, Venäjä ja Unkari esitetään hyvinä yhteiskuntamalleina.

Kotimainen kulttinen miljöö

Colin Campbellin ”kulttinen miljöö” teoriaa mukaan vastakulttuureihin muodostuu erilaisten marginaalisten ideoitten sulatusuuni, eli ”kulttinen miljöö”. Tällaisessa ympäristössä ihmiset suhtautuvat suvaitsevaisesti radikaalisti toistensa kanssa erilaisiin uskomuksiin ja ideologioihin, koska heitä yhdistää valtavirtakulttuurin vastustaminen ja pelko viranomaisia kohtaan. Syntyykin eräänlainen ääriryhmien välinen solidaarisuus. Tämä erilaisten äärimmäisten uskomusten ympäristö mahdollistaa vaivattoman siirtymisen yhdestä ryhmittymästä toiseen tai jopa samanaikaisen jäsenyyden eri ryhmissä.

Tapio Pesolan toimittama ”Suomen saattokello-t 2017” teos todistaa Campbellin teorian oikeaksi. Toimittaja suhtautuu myötämielisesti äärimmäisen ristiriitaisiin ja toisilleen vihamielisiin ideologioihin kuin ne olisivat vain erilaisia pizzatäytteitä. Samalla eri artikkelit tukevat ja puolustavat eri äärioikeistolaisia ja länsivastaisia toimijoita, jotka ovat joutuneet vaikeuksiin viranomaisten kanssa.

Tässä kirjassa tämä erilaisten ääri-ideologioitten suvaitsevaisuus näkyy siinä, että esimerkiksi EU on joko CIA:n, globalistien, uusliberalistien, juutalaisten tai kulttuurimarxistien luoma. Tai sitten kaikki edellä mainitut ovat juutalaisten luomia. Riippuu täysin, kenen kirjoituksia haluaa ottaa tosissaan.

Tietenkin toimittaja kirjoitti, että tätä kirjaa saa vain kritisoida, jos pystyy osoittamaan, missä tarkalleen se on väärässä. Mutta en vaivautunut sellaiseen, koska miksi pitäisi edes ottaa tosissaan teosta, jossa on monta toistensa kanssa ristiriidassa olevia salaliittoterioita? Jonas Sivelä on kirjoittanut salaliittoteorioita käsittelevässä tietokirjassaan ”Kaiken takana on salaliitto” (2015), että salaliittoteorieetikot peittelevät skepulaationsa runsailla yksityiskohdilla ja lähdeviitteillä, joita on niin paljon, että kukaan ei jaksa niitä tarkastella yksitellen, joten salaliittoteoria saa uskottavamman näennäistieteellisen kaavun.

Salaliittoteorioita tutkinut filosofian maisteri Toni Saarisen mukaan salaliittoteoriat nojaavat paradoksaalisesti yhteyksiin toistensa välillä, lukuisiin lähdeviittauksiin sekä aiempien kirjoittajien ja dokumenttien auktoriteettiin vetoamiseen. Erilaisten viittausten ja yhteyksien verkosto voi vaikuttaa auttamattoman sekavalta ja epäkoherentilta. Sekavuus on ymmärrettävämpää ja moniulotteisemmin analysoitavissa, jos ajatellaan, että tietyn aiheen ympärille kehittyneet salaliittoteoriat muodostavat oman korpuksensa. Esimerkiksi MV-lehti viittaa Alex Jonesiin artikkeleihin tai Jordan B. Petersonin videoihin kuin kummatkin olisivat uskottavia auktoriteetteja. Näin syntyikin itseään ruokkiva salaliittoteorioitten ja uskomusten rihmasto, josta tämä kirja syntyi.

Samalla tässä kirjassa esiintyy myöskin sisäisiä ristiriitaisuuksia. En ala tässä selittää mikä kulttuurimarxismi on, koska olen kirjoittanut siitä aiemmin. Mutta kiinnitän huomiota siihen, että yksi kirjoittajista esittää, että kulttuurimarxismi tuhoaa länsimaisen sivilisaation muuttamalla ajattelutapamme kielen kautta. Tämä toimisi niin, että kulttuurimarxistit keksivät uusia sanoja korvaamaan vanhoja termejä. Minusta tämä on mielenkiintoista, koska kirjassa kiistetään koko käsitys vihapuheesta rasistista väkivaltaa lietsovana retoriikkana, mutta samaan aikaan koko sivilisaatiomme voidaan tuhota uusilla sanoilla? Parasta onkin yksi MV-lehden artikkeli, jossa kerrotaan, miten MV-lehti on vihapuheen uhri! Eli vihapuhetta ei ole olemassa, vaan se on eliitin keksimä käsite, jolla hiljentää poliittiset vastustajat, mutta samaan aikaan MV-lehti on vihapuheen uhri? Samalla tässä kirjassa käytettään itse keksimiään käsitteitä, kuten “suvakki”, “matu””homosaatio”, ”polpo” ja “mokutus”. Kuka tässä yrittää vaikuttaa ihmisten mieliin uusilla käsitteillä?

Mutta koska toimittaja tunnustaa kirjansa sisäisen ristiriitaisuuden ja sen suvaitsemisen, on oletettavaa, että nämä kaksi elementtiä ovat tietoisesti harkittuja. USA:ssa on havaittu, että äärioikeiston taktiikkoihin kuuluu eräänlaisesta konekivääripuhe, jossa heitetään kaikenlaisia sekalaisia ja ristiriitaisia ideoita kuulijalle, sillä odotuksella, että edes jokin niistä tarttuu. Ei ole väliä onko väittämä totta tai uskooko itsekin siihen.

Arviomassani Oliver Royn kirjassa ”Globalised islam” (2002) mukaan globalisaatio on luonut postmodernin ympäristön, jossa kaikki on kaupallistettu, jopa uskonnot ja ideologiat. Roy kirjoitti islamista, mutta hänen ideansa voidaan soveltaa äärioikeistoon. Royn mukaan kaupallistuminen on imeytynyt kulttuurimme niin syvälle, että kohtelemme maailmankatsomuksia kuin brändejä. Valikoimme erilaisia ideoita ja sekoitamme niitä kuin ne olisivat bufettitarjoilussa. ”Suomen saattokello-t 2017” on tällainen buffettipöytä. Valikoimassa on vain eri vihan makuja.

Mutta miksi?

Jos poistamme tästä kirjasta kaiken rasismin, salaliittoteoriat ja Kremlin-myönteisyyden, jäljelle jää syvä ahdistus uusliberalistista politiikkaa kohtaan. Suurin osa artikkeleista korostaa sitä, miten maailmassa taloudellinen epätasa-arvo ja köyhyys ovat kasvaneet räikeisiin mittasuhteisiin. Miten poliitikot ajavat koko ajan kurjistavaa ja epädemokraattista yksityistämispolitiikkaa. Miten vuosikymmeniä sitten aloitetut sodat eivät ole vieläkään päättyneet, mutta uusia aloitetaan, aiheuttaen joukkopakoja kriisialueilta. Samalla terrorismin pelolla oikeutetaan yksityisyyden murenemisen ennennäkemättömällä tahdilla. Ja kun nämä aisat eivät ahdistaisi ihmisiä tarpeeksi, maailman johtavimmat tiedemiehet ovat julistaneet, että nykyinen elämäntapamme tuhoaa planeetan ja sen pelastamiseen tarvitaan radikaaleja yhteiskunnallisia muutoksia. Joillekin kaikki tämä on liikaa.

Marxilaisen teoreetikko Fredric Jamesonin mukaan nykyään salaliittoteoriat ovat “köyhän miehen kognitiivista kartoitusta”. Hänen mukaansa salaliittoteoria on epätoivoinen, mutta epäonnistunut yritys ymmärtää jälkikapitalistisen yhteiskuntajärjestyksen logiikkaa. Tapio Pesola kertookin, että syy tämän kirjan julkaisemiseen oli hänen ”ihmettely maailman menosta”. Tutkija Peter Knight lisää, että tällaisten salaliittoteorioitten kieli ja tyyli ovat nyky-yhteiskunnassa monelle helpoimmin omaksuttava tyytymättömyyden ilmaisun keino kuin monimutkaiset yhteiskuntateoriat. On helpompi uskoa, että juutalaiset ovat harkitusti tuhoamassa maailman kuin siihen, että itse uusliberalistinen talouspolitiikka on yksinkertaisesti epäonnistunut.

Arvioimani Robert O. Paxtonin ”The Anatomy of Fascism” (2004) kirjassa kerrotaankin, miten Hitler ja Mussolini käyttivät hyvinkin vasemmistolaista retoriikkaa saadakseen työläisten kannatuksen taakseen, mutta kun piti saada keskiluokan ja yläluokan mukaan, retoriikka räätälöitiin hyvinkin oikeistolaiseksi. Totuudella tai johdonmukaisuudella ei ollut väliä, ainoastaan vallalla. Päästyään valtaan kummatkin ihmishirviöt ajoivat julmaa äärioikeistolaista politiikkaa, jossa työläisten oikeudet, hyvinvointivaltio ja naisten oikeudet heikennettiin. Vanhukset, kehitysvammaiset, mielisairaat, juutalaiset, romanit, homot, sosialistit ja liberaalit tuhottiin tai orjuutettiin teollisessa mittakaavassa. Samaan aikaan suurille yksityisille yrityksille tarjottiin rikastuttavia sopimuksia valtion sotateollisuudessa.

Se ovatko tässä Tapio Pesolan kirjassa esiintyvät ihmiset fasisteja ei ole väliä, vaan sillä miten lähellä heidän retoriikkansa ja taktiikat muistuttavat fasismia. Tässä teoksessa esitetyt ideat ovat jo inspiroineet lukuisia rasistisia massamurhaajia, kuten Breivik, jonka manifestin analysoin kaksi vuotta sitten, sekä Uuden Seelannin terroristia. Ei ole mikään sattuma myöskin, että äärioikeistolainen juutalaisvastaisuus on kasvanut Euroopassa muslimivastaisuuden kanssa.  Sanoilla on voimaa ja seurauksia. Kun muslimeja ja juutalaisia kuvataan perimmäisiltä ominaisuuksiltaan petollisiksi ja väkivaltaisiksi hirviöiksi, ei ole mikään ihme, että jopa lasten tappaminen nähdään sankaritekona. Rasismin seuraukset ovat viattomien ihmisten ruumiskasoja. Joka. Ikinen. Kerta.

Yhteenveto

Tapio Pesolan toimittama ”Suomen saattokello-t 2017” on kauhea rasistinen sotku, joka ei ole hyvä edes rakenteellisella tasolla. Kukaan ei jaksa lukea yli 800-sivua itseään toistavia sitaatteja epämääräisiltä propagandajulkaisuilta, vaikka kuinka vihaisi tummia ihmisiä ja EU:ta. Silti tämä on ehkä ainoa yksin kansiin painettu kotimaisten äärioikeistolaisten propagandalehtien artikkelikokoelma koko maassa. Digitaalinen aineisto on tunnetusti hyvin katoavaa ja pirstaloituvaa, joten tämän on tutkijoille ja (toivon mukaan) viranomaisille mittaamattoman arvokas lähdeaineisto siitä, mikä on modernin äärioikeiston ideologia ja ketkä sitä levittävät?

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Islamofobia, ekstremismi ja kotimainen terrorismin vastainen sota

Monet kiistelevät termi ”islamofobia” ongelmallisuudesta. Jotkut sanovat, että termi kriminalisoi islaminuskon kritisointia, jolloin ateistit rinnastetaan arabeja vihaaviin rasisteihin. Toisten mielestä islam ei ole rotu, joten on kerta kaikkiaan mahdotonta olla rasisti muslimia vastaan. Joittenkin mielestä termi on validi, vaikkakin parempi olisi ollut kutusa sitä ”muslimivihaksi”, mutta “islamofobia” on jo vakiintunut. Arun Kundnanin ” Muslimit tulevat! Islamofobia, ekstremismi ja kotimainen terrorismin vastainen sota” (oma suomennos) kirja perustuu jälkimmäiseen näkemykseen, jonka kautta se analysoi kirjan otsikossa mainittuja ilmiöitä.   

18

Teesi   

Kirjailija käyttää lukuisia esimerkkitapauksia ja retoriikan analyysia paljastaakseen, miten muslimeja on vuoden 2001 WTC-iskujen jälkeen rodullistettu eri toimijoitten toimesta. Kirjailijan teesi on, että terrorismin vastaisen sodan toimenpiteet ovat luomassa muslimien ympärille kokonaisen orwerilaisen valvontakoneiston, ilman että valtaväestön demokraattisia oikeuksia kumotaan. Kundnanin mukaan USA:ssa ja Isossa-Britanniassa on syntymässä pohja ”totalitaristiselle demokratialle” jossa muslimit ovat alastomia ja hiljennettyjä valtion edessä ”kansallisen turvallisuuden nimissä.”   

Kirjailija jakaa ”muslimiongelman” käsitteleviä tahoja kahteen leiriin. Ensimmäiset ovat ”kulturalisteja” jotka uskovat länsimaisen sivilisaation olevan sodassa islamilaisen maailman vastaan. Kuuluisin tämän kentän edustaja, on Samuel Huntington, jonka teorian mukaan länsimaat ovat aina kamppailleet islamilaisen sivilisaation kanssa ja nyt kun Itäblokki-romahti, vanha sota islamilaista sivilisaatiota vastaan jatkuu. Kulturalistien mukaan islaminusko on perustavanlaatuisesti kykenemätön integroitumaan länsimaiseen sivistykseen ja kulttuuriin, joten se on torjuttava, jos ei kokonaan tuhottava. Kirjailijan mukaan kultturalismi oli suosittua Bush nuoremman hallinnon aikana, kun piti perustella Afganistanin ja Irakin miehitykset, mutta Obaman hallintokautena tämä kanta vedettiin syrjään. Lisäisin, että tietenkin presidentti Trump elvytti kultturalismin muslimien maahanmuuttokielloillaan.   

Kundnanin mukaan toinen leiri ovat taas ”reformistit” jotka uskovat, että jihadistit ovat vääristäneet islaminuskon. On vain osattava erottaa ”hyvät” muslimit ”pahoista” muslimeista, jolloin hyviä muslimeja on tuettava ”ideoitten taistelussa” jihadismia vastaan. Tämä kanta on suositumpi, koska se ei oleta muslimien olevan monoliittisia zombeja, vaan yksilöitä, joita pitää saada vakuutettua länsimaisten arvojen universaaliudesta. Tätä kantaa edustavat suurin osa terrorismitutkijoista, sosiologeista ja muslimijärjestöistä. Kirjailijan mukaan moni kulkee näitten kahden ääripään välillä, mutta tässä kirjassa pyritään perustelemaan, miksi molemmissa kannoissa on omat ongelmat, jotka ruokkivat muslimien syrjintää.   

Terrorisminvastaisen sodan ongelmat   

Kirjailijan mukaan mitään tahallista pahuutta ei ole valtion ja sen ympärille liikkuvien organisaatioitten toiminnassa, vaan tahattomasti moni tutkija, aktivisti ja valtion virkamies toimivat vanhentuneitten tai rasististen oletusten pohjalta, jotka aiheuttavat enemmän haittaa kuin ratkaisevat mitään. Arun Kundnanin selittää, että tiedustelupalvelut, valtamedia ja terrorismitutkimus käsittelevät jihadismia samalla tavalla kuin Kylmän sodan aikana kommunismia. Kirjailijan mukaan Kylmän sodan ”totalitaristisen ideologian” teoria, jonka pääosin Hanna Arendth muotoili, sisälsi joukon perusteettomia olettamuksia, jotka ruokkivat itsesään totalitarismia. Syy tähän on se, että kun Arendt teoretisoi kommunistisen totalitarismin syntytekijöitä, hän ei lähtenyt kritisoimaan kulttuurissa tai politiikassa olevia tekijöitä, vaan loi kuvan, että kommunismi on ulkopuolelta tuleva uhka, joka on yhtä paha kuin valtakulttuurista kumpuava fasismi. Voimme havaita tämän nykyoikeiston retoriikassa, joka antaa kuvan, että kommunismi ja sosialismi eivät ole länsimaisia aatteita.   

Kirjailijan mukaan tämä kommunismin luonnehdinta on antanut kuvan, että on olemassa hyvä länsimaa ja paha itämainen totalitarismi, jota vastaan on taisteltava. Kulturalistit ja reformistit ovat käyttäneet tällaista polarisaatiokehystä käsitellessään jihadismia, jolloin jihadismi on ikään kuin muutettu omaksi kiinteäksi ideologiaksi. Molemmat terrorisminvastaiset kannat olettavat, että on olemassa joukko ajatuksia ja ihmistyyppejä, jotka ovat taipuvaisempia kannattamaan totalitarismia, joten on valtion tehtävä yrittää ehkäistä näitten ihmisten radikalisoituminen ja eristää heidät muista. Arendthin teoria ikään kuin vapautti valtion vastuusta ja asetti syyn muille ja tämän oletuksen pohjalta kaikki, mikä kritisoi valtiota tai vallitsevia yhteiskunnallisia oloja on epäilyksenalaista.    

Kirjailija käy läpi eri terroristitutkijoitten ja tiedustelupalveluitten radikalisoitumisteorioita, osoittaen, että monissa luokitellaan radikalisoiviksi tekijöiksi, poliittinen aktivismi, valtion ulkopolitiikan kyseenalaistaminen, Israelin valtion vastustaminen ja suuri kiinnostus islamilaista teologiaa kohtaan. Kundnan osoittaa, että tällaiset edellä mainitut tekijät kuuluvat tavallisen poliittisesti aktiivin kansalaisen ominaisuuksiin, eikä niistä voi vielä päätellä yhtään mitään ihmisen valmiudesta kannattamaan terrorismia. Mutta tässä kirjassa kuvataan lukuisia esimerkkejä, joissa Iso-Britannian ja USA:n tiedustelupalvelut ovat pidättäneet ja vakoilleet lukuisia muslimeja, jotka sattuivat kuulumaan radikalisoitumisluokituksen alle, vaikka lopulta ei löytynyt mitään näyttöä jihadismista. Tämä valvonnan ilmapiiri on luonut monissa länsimaisissa muslimeissa vielä suuremman eristäytymisen, jossa ei uskalleta puhua politiikasta ja uskonnosta julkisesti, välttyäkseen mustapukuisten miesten kotikäynneiltä. Kun yhteisössä ei voi puhua avoimesti nuoria askarruttavista kysymyksistä, nämä etsivätkin netistä tai kadunkulmista vastauksia, jolloin he joutuvat terroristijärjestöjen propagandan uhreiksi. Kirjailija osoittaa lukuisilla esimerkeillä, että muslimien sananvapautta ei kunnioiteta. Yksikin Facebook-kommentti tai tietyn kirjan omistaminen, on jo tarpeeksi, että muslimi voidaan pidättää terrorismista epäiltynä. Joissain tapauksessa jo käynti jossain terrorismin riivaamassa Afrikan tai Lähi-Idän valtiossa on tarpeeksi, että länsimainen muslimi pommitetaan ilman sen tarkempia oikeudellisia perusteluja. Kuten kaikki tietävät, niin tällainen repressio ei ole edes estänyt kaikkia terrori-iskuja, jotta sitä voitaisiin oikeuttaa.   

Rasistinen noidankehä   

Kundnanin mukaan valtion luoma pelon ilmapiiri yhdistettynä tutkijoitten yrityksiin muotoilla selkeä ideologia jihadismista, luovat tavalliselle kansalle kuvan, että maahanmuuttajien lähiöt ovat tikittäviä aikapommeja, joissa leviää viruksen kaltaisesti ”jihadismin ideologia”. Tällainen mielikuva antaa ymmärtää, että jokainen muslimi on potentiaalinen terroristi. Jos valkoinen eurooppalainen kritisoi hallitusta, hän harjoittaa sananvapautta, mutta jos muslimi tekee samaa, hän onkin potentiaalinen terroristi tai lähellä sitä.   

Kundnanin mukaan tällainen mielikuva ruokkii modernia äärioikeistoa, joka kirjailijan mukaan ei ole suoraa jatkumoa fasismille ja kansallissosialismille, vaan juuri valtion propagandan tahaton sivuvaikutus. Tämä selittää, miten moderni äärioikeisto voi päällisin puolin kannattaa natseille vieraita asioita, kuten naisten oikeuksia, homoseksuaalisuutta, Israelin valtiota ja suoraa demokratiaa, vaikka muuten käyttäytyvät kuin natsit. Breivik on hyvä esimerkki tästä, koska hänen manifestinsa on selkeästi totalitaristinen, mutta hän ei kannattanut fasismia, vaan oikeastaan rinnasti islamin fasismiin, luoden vääristyneen kuvan siitä, mitä valtiot, tiedustelupalvelut ja tutkijat ovat yrittäneet teoretisoida jihadismista.   

Koska valtioitten ja niitten ympärillä liikkuvien tahojen tarkoitus ei ole syrjiä muslimeja tai hallita heitä, äärioikeisto joutuu hämmentyneeksi ristiriitaisesta propagandasta, jossa samaan aikaan edistetään rasistisia mielikuvia ja vastustetaan niitä. Tämä saa äärioikeiston uskomaan, että oikeastaan länsimaat ovat “islamisaatiota” edistävien juutalaisten, feministien tai kulttuurimarxilaisten hallinnassa, jolloin sitäkin on vastustettava. Kirjailijan mukaan nämä radikalisoitumisteoriat oikeastaan kiihdyttävät kaikkien tahojen radikalisoitumista, eivätkä vähennä niitä. Trump onkin hyvä esimerkki tästä. Mies on niin rasisti ja totalitaristi, että jopa koko terrorismin vastaisen sodan aloittanut entinen presidentti George W. Bush on kauhuissaan.

Itsekritiikkiä   

Ehkä innostavin juttu tässä kirjassa oli, miten se haastoi suoraan omat mielipiteeni jihadismista. Olen jo kolme vuotta opiskellut radikalisointia ja tässä kirjassa kumotaan tai ankarasti kyseenalaistetaan minulle vakiintuneita teorioita. Sitä huomaa, että olen lukenut tosiaan kaikkea, mitä voi lukea jihadismista, kun monet kirjassa referoidut tutkijat/aktivistit ja heidän kirjansa ovat minulle tuttuja. Esimerkiksi Oliver Roy, Marc Sageman, Fawaz A. Gerges, Peter R. Neuman, Maajid Nawaz ja Ed Husain. Joitakin näistä ihmisistä kirjailija kritisoi, vaikka tietää heidän tarkoittavan hyvää, toisia hän ylistää tarkemmasta tutkimuksesta, joka ei sorru valtion propagandan edistämiseen. Yksi suurimmista ongelmista, mitä itsekin olin huomannut, opiskellessani radikalisoitumista, oli se, miten terrorismitutkimus perustuu pääosin militaristiseen näkökulmaan, missä terroristit ovat kuin vieraan vallan taistelijoita/vakoilijoita, eikä tavallisia ihmisiä, joitten radikalisoituminen voi johtua siitä, että valtio, jossa he asuvat ovat perseestä. Tällainen näkökulma ei ole väärä, mutta se on aika kapea tapa tarkastella radikalisoitumista.   

Esimerkiksi fasismia tutkitaan eri tavalla kuin jihadismia ja se on melko pitkään häirinnyt minua. Siinä, missä fasismi on tunnustettu olevan enemmänkin nimitys joukolle ristiriitaisia asenteita, jotka tarvitsevat oikean olon muuttuakseen ongelmaksi, jihadismi koetaan lähes valmiina ideologiana, joka ”valtaa” ihmisen mielen, muuttaen tämän terroristiksi. Terrorismitutkimuksessa harvoin kyseenalaistetaan valtion politiikkaa tai yhteiskunnallisia oloja, vaan pyritään löytämään niistä riippumattoman tekijän, joka selittäisi radikalisoitumisen. 

Oikean puolueettoman tutkijan ei pitäisi asettua valtion puolueen, vain koska ääriliikkeet ovat sitä vastaan, vaan on analysoitava kaikkia mahdollisia radikalisoivia tekijöitä, kuten vaikka kapitalistisen järjestelmän epätasa-arvoisuutta tai valtion sotapolitiikkaa. Esimerkiksi suurin osa terrorismitutkijoista puolustaa NATO:a, USA:n sotilaallista hegemoniaa ja EU:ta, jolloin he ovat sortuneet asettamaan näitten tahojen kritisointi ”radikalisoinnin merkiksi”. Tällainen vallitsevan järjestelmän kritiikin kehystäminen ”vaaralliseksi” ei ihan edistä demokratiaa.   

Esimerkiksi jos puhuisimme fasismista samalla tavalla kuin mediassa puhutaan jihadismista, koko Perussuomalaisten puolue ja Suomen sisu olisivat lakkautettu ja sen kannattajat tiedustelupalveluitten tarkkailulistoilla.   

Vaikka pidän fasismia vakavana uhkana, olen omissa tutkimuksissani todennut, että tiettyjen fasismia ilmenevät puheentavat ja mielikuvat eivät vielä itsesään tee kenestäkään fasistia ja olisi hullua suhtautua näihin mielipiteisiin niin vainoharhaisesti. Kuitenkin, koska muslimit koetaan ”toisena” heihin voidaan kohdistaa, mitä kovempia sanktioita.    

Yhteenveto   

Arun Kundnanin ”Muslimit tulevat! Islamofobia, esktremismi ja kotimainen terrorisminvastainen sota” on todella rikas kirja, joka ei vain tarkastele, miten media ja joukko ääliöitä rodullista muslimit, vaan miten itse tiede on valjastettu tahattomasti edistämään muslimeihin kohdistunutta rasismia. Jokaisen pitäisi lukea tämä kirja, jos on kiinnostunut ymmärtämään, mikä on islamofobia sekä, miten suhtautua kriittisesti radikalisoitumisteorioihin.

1 kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto, Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Totalitarismin synty 2.0

Nyt kun USA:ssa on keskitysleirejä siirtolaislapsille, Italia käännyttää pakolaislaivoja merellä, Unkari ja Puola ovat sortumassa fasismiin, Sherene H. Razackin vuonna 2008 julkaistu tietokirja ”Ulossulkeminen: Muslimien syrjäyttäminen länsimaisesta laista ja politiikasta” (oma suomennos) on ikävä kyllä ajankohtaisempi kuin koskaan.   

1.JPG

Teesi   

Razack pyrkii argumentoimaan tässä kirjassa, että vuodesta 2001 alkaneen terrorismivastaisen sodan aikana muslimeihin on kohdistunut institutionaalista rasismia, joka voi laajentua pahemman luokan rotuerotteluun. Kirjailija käsittelee niin USA:n ja sen liittolaisten salaisia vankiloita, maahanmuuttokeskustelua kuin länsimaalaisten huolta musliminaisten hyvinvoinnista. Kaikkia kolmea esimerkkiä kirjailija käyttää, osoittaakseen miten muslimeja yleistetään ja toiseuttaan barbaareiksi, joita kohtaan ei pidä tuntea sääliä. Kun kokonaiselta ihmisryhmältä riisutaan kaikki inhimillisyys, valtion on helpompi perustella heidän epäinhimillistä kohtelua.   

Historia   

Kirjailija käsittelee kirjassaan ensin, miten modernin historian aikana eri etnisiä ryhmiä on valtion toimesta luokiteltu ”epäkansalaisiksi” joita ei tulisi sääliä, vaan syrjiä ja pahimmassa tapauksessa tuhota. Kirjailija ei käsittele ollenkaan Natsi-Saksan kauhuja, vaan paljon hienostuneempia sortotoimia, kuten myöhäiskeskiajan Espanjan inkvisitiota, jonka alkuperäinen tehtävä ei ollut noitien jahtaaminen, vaan uudelleen valloitetun Espanjan etninen puhdistus muslimeista ja juutalaisista. Tämän jälkeen kirjailija siirtyy USA:n Etelä-Valtioihin ja Etelä-Afrikkaan, jossa ei pyritty hävittämään sukupuuttoon etnisiä ryhmiä, vaan alistamaan heidät jokaisessa elämänalassa tietämään ”paikkansa”. Tämän jälkeen kirjailija siirtyy kertomaan lukuisia ihmisoikeusloukkauksia, joita on suoritettu terrorisminvastaisen sodan nimissä. 

Sitä luuli tietävänsä, miten brutaaliksi rasismi ja totalitarismi voi mennä, mutta tässä kirjassa on sellaisia kauhukuvauksia USA:n ja Etelä-Afrikan rotuerottelupolitiikasta, jotka tekevät Stalinin gulagit vaikuttamaan lomaparatiiseilta. Esimerkiksi lynkkaukset eivät olleet mitään parin psykopaatin vihanpurkauksia, vaan vielä 60-luvulla koko kaupungin tai kylän rientoja, joissa perheet lähtivät yhdessä lynkkaamaan ja hirttämään rikoksista epäiltyjä mustia. Suurimmaksi osaksi syyllisyys todettiin sillä, että lähistöllä oli musta. Kaupungin yläluokka osallistui lynkkauksiin, ihmiset ottivat valokuvia hirtetyn miehen kanssa ja myivät valokuvista painettuja postkortteja. Monissa amerikkalaisissa kaupungeissa oli tapana esitellä vieraille olohuoneessa kahvin kera, kuvia lynkatuista mustista. Yleinen tapa lynkkauksen jälkeen oli paloitella uhri ja myydä hänen ruumiinosia onnenkaluiksi, joita kuljetettiin taskussa tai käsilaukussa, kun mentiin sunnuntaina kirkkoon tai ostoksille. Samaan aikaan, kun mies lennätettiin kuuhun, USA:n Etelä-Valtioissa harrastettiin tällaista barbarismia ja se oli mahdollista, vuosisatojen rasistisen propagandan takia. Se onkin pelottavaa, että USA:n ei tarvinnut edes syöksyä fasistiseen diktatuurin, jotta osa sen kansasta kohdeltiin kuin eläimiä.  

Yksityiskohtainen   

Sen jälkeen, kun kirjassa on perusteltu, miksi rasismi on paha asia ja mihin se voi pahimmillaan johtaa, kirjailija tarttuu terrorismivastaisen sodan pimeimpiin puoliin. Erityisesti rasismin psykologiaa tarkastellaan lähietäisyydeltä. Miten ensin joku ihmisryhmä määritellään ”potentiaaliseksi kansanviholliseksi” ja, miten tämän epäinhimillistämisen jälkeen, mikä tahansa hirmuteko on perusteltu.    

Vaikka olen lukenut aika paljonkin Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton keskitysleireistä ja sen politiikan taustoista, Razack osoittaa, että jopa sivistyneessä liberaalidemokratiassa samaan kauhuun voidaan päättyä. Esimerkiksi USA:ssa ja Kanadassa on terrorisminvastaisia lakeja, jotka mahdollistavat ihmisten summittaisen pidätyksen ja teloituksen vailla oikeudenkäyntiä, jos nämä sattuvat kuuluvan tiettyyn viholliseksi määriteltyyn identiteettiin. Todisteita ei tarvita, vaan epäilys, että muslimimies voi olla potentiaalinen terroristi ja tämä kaapataan salaiseen vankileiriin. Kirjassa kuvataankin irvokkaan yksityiskohtaisesti, miten Guantanamon kaltaisissa vankiloissa vankeja kidutettiin, mutta myöskin miten heidät pidätettiin ja, miten pidätykset perustetiin. Kaikuja Stalinin puhdistuksista soivat tässä kirjassa. Samalla kirjailija käsittelee, miten vanginvartijat sortuivat, mitä perversseimpiin kidutusorgioihin, kun heillä oli totaalinen valta ihmiseen, jonka valtio ja kulttuuri oli määritellyt ”terroristiksi”.   

Mutta kirjailija ei tyydy vain väkivallan kuvaukseen, vaan miten tavanomaisessa maahanmuuttopolitiikassa muslimimaahanmuuttajia yleistetään barbaareiksi, joita pitää ”hillitä” ja ”sulauttaa” valtaväestöön, jotta nämä ”eivät tuhoa länsimaista sivistystä”. Kirjailija ei hauku vain äärioikeistoa ja konservatiiveja, vaan myöskin liberaaleja ja feministejä, jotka sortuvat luulemaan, että länsimainen liberaalidemokratia on jotenkin kirjattu perimäämme ja muslimit eivät voi omaksua niitä. Kuten aiemmin ilmeni, länsimaissa ei ole ollenkaan itsestään selvää ihmisoikeuksien kunnioitus, vaan me pystymme hyvinkin nopeasti sortumaan ”itämaiseen despotismiin.” kunhan vihollinen on ”oikea”.   

Ongelmia   

Ehkä suurin ongelma tässä kirjassa on sen toisto ja alkuoletus. Kirjailija olettaa, että olet vasemmistolainen, joten tässä pidetään itsestään selvänä, että imperialismi ja uusliberalismi ovat pahoja asioita. Näitä käsitteitä ei selitetä kirjassa, vaan ne ovat ponnahduslautoja, jonka kautta kaikki kirjan aiheet käsitellään. Tämä kirja ei siis sovi kaikille, erityisesti niille, joille kumpikaan käsite eivät ole tuttuja. Sitten kirja toistaa samoja argumentteja tuhansia kertoja eri esimerkkien kautta, mikä oli aika uuvuttavaa.  

Suurin ongelma on kuitenkin kirjailijan pilkunnussiminen, joka vain turhautti. Tässä kirjassa analysoidaan maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskeskustelua suurennuslasilla, jolloin jokainen verbi on mahdollinen osoitus rasismista ja sovinismista. Toki monet esitetyt esimerkit perustellaan aika hyvin, mutta kirjassa on niin monta esimerkkiä, joissa oikein kaivataan syvälle retoriikan taakse, että tuntui siltä kuin mikään maahanmuuttoa tai monikulttuurisuutta kritisoiva puheenvuoro ole vapaa rasismista. Toki näinkin voi olla, mutta kirjailija itsekin toteaa, että maahanmuuttoon liittyy oikeasti kaikenlaisia ongelmia. Mutta jos maahanmuuttoon liittyy ongelma ja monien esitettyjen rasististen puheenvuorojen taustalla on aito huoli, niin miten kirjailija itse ne ratkaisisivat? Tähän kirja ei anna vastausta.  

Yhteenveto    

Sherene H. Razackin ”Ulossulkeminen: Muslimien syrjäyttäminen länsimaisesta laista ja politiikasta” on aika epätasainen tekele, jos etsii ratkaisua esitettyihin ongelmiin, mutta jos etsii teoriaa, miten rasismi kehittyy hitaasti ”lopulliseen ratkaisuun” ilman, että kohdistettu ryhmä olisi edes homogeeninen, tämä on se teos. Paras lause tässä kirjassa onkin ”elämme maailmassa, missä muslimit arabisoidaan ja arabit islamisoidaan”. Vaikka islam ei ole mikään rotu, se on muuttunut joittenkin ihmisten mielissä synonyymiksi uhkaavasta ruskeasta miehestä. Samalla tavalla kuin juutalaisten heterogeenisyys ei pelastanut heitä natsien kaasukammioilta, muslimikin voivat kärsiä saman ikävän kohtalon, jos ei olla varovaisia.   

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto, Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Antisemitisti ja juutalainen

Jean-Paul Sartren ”Antisemitisti ja juutalainen: Vihan etiologian tutkimus.” (oma suomennos) On ranskalaisen eksistentialistisen filosofin yritys tutkia, mikä on juutalaisvihan psykologinen ja filosofinen alkuperä.   

39

Tämä kirja julkaistiin vuosi Toisen maailmansodan jälkeen, joten sille oli tilausta. Miten holokaustin kauhut olivat ylipäätänsä mahdollisia ja miten sen toistuminen voidaan estää? Monet kysyivät näitä kysymyksiä ja Sartre päätti vastata.   

Sartre kirjoitti tämän lyhyen kirjan kaikille, joten se on aika helppolukuinen. Kirjailija käyttää filosofiaa, psykologiaa, omaa kokemusta ja historiaa kartoittaakseen ne psykologiset ideat ja mielikuvat, jotka muodostavat rasistin maailmankuvan. Kirja kirjoitettiin pääosin tutkimaan juutalaisvihaa, mutta sen periaatteet soveltuvat kaikkeen rasismiin.   

Rasistin mielikuvituksettomuus  

Pelottavinta tässä kirjassa on sen viiltävä ajankohtaisuus. Luulisi, että holokaustin jälkeen antisemitistit vaihtaisivat taktiikoita, olisivat hienovaraisempia, eivätkä huutaisi ihmisten päälle, että juutalaisia tulisi kaasuttaa. Tässä minä ja kaikki muut olimme väärässä. Sartre paljastaa, että jo ennen Toista maailmansotaa antisemitistit olivat ovelia paskiaisia. Antisemitismi oli yhtä salakavalaa kuin nykyinen muslimiviha. Harvat antisemitistit avoimesti puhuivat juutalaisten tappamisesta, vaan he pyrkivät vihjailemaan ja generalisoimaan vihan kohdettaan. Jo silloin tiedettiin rasismin olevan väärin. Meille on jotenkin tullut anakronistinen käsitys kulttuurissamme, että rasismi on ollut ennen avoimempaa. Ei se ollut, vaan se oli juuri samanlaista pelkurimaista vittuilua kuin nykyään. Historiankirjoitus on vain korostanut rasismin brutaalimpia puolia, mutta arkipäivän kahvipöytärasismi oli tismalleen yhtä huolettoman salakavalaa kuin nykyään.  

Lukiessani tätä kirjaa, uskoni ihmiskuntaan mureni vähän lisää. Sitä olettaa, että olisimme oppineet jotain holokaustista, mutta ei. Näköjään muutama vasemmistoälykkö tajusi jotain, mutta ei kukaan sellaisia hippejä kuuntele.    

Rasistitrollit  

Sartren kuvaus antisemitismistä on niin ajankohtainen, että minun piti kääntää kirja ja katsoa uudelleen, milloin tämä kirjoitettiin? Tässä kirjassa kuvaillaan ilmiötä, joten me nykyään kutsumme ”trollaukseksi”. Rasisti kätkee vihansa vitseihin ja absurdeihin kertomuksiin, jolloin on hyvin vaikeaa todistaa, että hän vakavasti vihaa juutalaisia.  

Totuudella ei ole väliä  

Toinen oivallus tässä kirjassa on, että antisemitisti on tietoinen, että hän on väärässä. Antisemitisti on valinnut vihata juutalaisia, koska se on ainoa tapa, jolla hän pystyy tuntea itsensä paremmaksi kuin muut. Yleensä antisemitisti on keskiluokkainen mies, jolla on rahaa, mutta ei tarpeeksi omistaakseen maata tai tehtaita, mutta hän on siinä tuloluokassa, jossa hänellä ei ole omaa luokkaidentiteettiä, kuin työläisillä. Jostain identiteetti on luotava ja paras tapa on määritellä itsensä muitten kautta. Antisemitisti määrittelee itsensä lähellä olevan vähemmistön kautta, jolloin hänestä tulee rehellisyyden, itsehillinnän ja valkoisen eurooppalaisen sivistyksen edustaja ja juutalaisista kaikki paha. Rasisti, kun ei omista mitään konkreettista tai henkistä, korvaa omistajuuden puutteen kokemuksella, että hänellä on etuoikeus isänmaahansa, työpaikkoihin ja sen pääomaan. On vain hävitettävä juutalaiset, maahanmuuttajat, kommunistit ja homot, ja hän pääsee käsiksi siihen, joka muka kuuluu vain hänelle. Kuulostaako aivan saatanan tutulta, eikö vain?!  

Samaan aikaan antisemitisti tietää, miten absurdi hänen juutalaisvihansa on, joten hän alkaa keksimään kaikenlaisia tarinoita, miksi hän vihaa juutalaisia. Koska antisemitisti tietää sisimmässään olevansa väärässä, hän ei ota vakavasti rasismikeskustelua, vaan hän voi valehdella ja puhua ristiin aivan vapaasti, koska hänelle totuus ei ole tärkeää. Samalla vastapuoli, eli antirasisti yrittää olla johdonmukainen ja pitää kiinni totuudesta ja faktoista. Antirasisti häviää keskustelun, koska tämä joutuu purkamaan auki rasistin sekoilun. Samalla yleisössä, ne jotka ovat taipuvaisia rasismiin kääntyvät rasistin puolelle, koska tämä vaikuttaa olevan ainoa keskustelijan osapuoli, joka esittää väitteensä itsevarmasti, kun taas antirasisti yrittää todistaa ne vääräksi. Rehellisen keskustelun asetelma käännettäänkin päälaelleen. Rasisti ei pelkää vaikuttavansa ulkopuolisten silmissä hullulta tai idiootilta, kun tämä esittää väitteensä, koska jo se, että hän esittää väitteensä ensimmäiseksi, luo asetelman, jossa antirasisti joutuu siihen vastaamaan eikä päinvastoin. Oikeassa rehellisessä dialogissa väitteen esittäjän on todistettava väitteensä, mutta rasisti hyppää tämän kohdan yli, kehystämällä väitteensä puoli-ironiaan ja epämääräisiin vihjailuihin, jotka antavat vaikutelman itsevarmuudesta ja rentoudesta, ilman että tarvitsee todellisuudessa sanoa mitään konkreettista. Tämä hyökkäävä itsevarmuus on joittenkin mielestä vakuuttavampi kuin väitteitä korjaava ja purkava osapuoli, joka on sitoutunut totuuteen. 

Esimerkiksi antisemitisti hyökkää väitteillään, että ”On liikaa juutalaisia upseereita” jolloin sen sijaan, että antirasisti kysyisi, miksi tämä olisi ongelma, antirasisti yrittääkin todistaa, että ei niitä juutalaisia ole niin paljon. Rasisti on jo voittanut, koska hän onnistui vyöryttämään todistuksen taakan antirasistille. Yhä tätä taktiikkaa käytetään. Sitä kutsutaankin juuri keskustelun oletuslähtökohdan määrittelemiseksi. Sen sijaan, että keskustelun osapuolet aloittaisivat yhteisesti hyväksytystä lähtökohdasta, rasisti valitseekin puheellaan sen oletuksen, mistä keskustelu aloittaa, jolloin antirasisti joutuu kuluttamaan runsaasti aikaa purkaakseen oletuksen, jos edes hän ehtii tajuta sen, että keskustelu on kehyustetty täysin vääriin premisseihin. 

Kysymys on vallasta  

Antisemitismi, kuten rasismi yleensäkin ei perustu ennakkoluuloon ja muukalaiskammoon, vaan valtaan. Kirjailija kuvaa, miten kovemman luokan natseilla oli ennen kristalliyötä juutalaisia ystäviä. Tämä huikea, mutta ei mikään salaisuus, jos on lukenut syvällisemmin natseista, perustuu siihen, että rivinatseille ongelma eivät olleet yksittäiset juutalaiset vaan mielikuva siitä, että jossain oli juutalaisten salaliitto. Rasistilla voi olla se kuuluisa musta kaveri, mutta se ei estä rasistia olemasta rasisti. Rasisti tietää, että eivät kaikki hänen vihaamansa etnisen vähemmistön jäsenet ole pahoja, mutta hän ei välitä tästä faktasta, koska hän uskoo abstraktiin ideaan homogeenisestä vähemmistöstä, joka yrittää tuhota kansakunnan. Abstrakti siinä mielessä, että idea homogeenisesta vähemmistöstä on jossain ajatusten taustalla, mutta ei koskaan näkyvissä. Tämä mielikuva onnistuu olemaan rasistin mielessä samaan aikaan kuin tämän vähemmistöä edustava kaveri, joka ”ei ole kuin ne muut”. Rasistit omaavatkin sen kuuluisan Orwelin nimeämän ”kaksoisajattelun.”    

Rasistin mielessä jossain on aina pahoja juutalaisia ja heidät on hävitettävä. Sartre tarkentaa vielä, että rasisti ei koskaan edes itselleen tunnusta, että hän haluaa tappaa kaikki juutalaiset, vaan hän haluaa vain, että heitä ei ole. Koska rasisti ei kyseenalaista omaa ajatteluaan, hän ei pohdi oman rasisminsa seurauksia ja näin hän voi ollakin juutalaisen tai mustan hyvä ystävä, koska hän uskottelee itselleen, että ”ne muut on hävitettävä”. Antisemitisti voi lietsoa vihaa juutalaisia vastaan, miettimättä konkreettisesti, miten heidät kadotetaan maasta. Tämä selittääkin, miksi alun perin Natsi-Saksassa argumentoitiin juutalaisten pakkosiirtoa ja vasta Toisessa maailmansodassa päädyttiin ”lopulliseen ratkaisuun”. Tämä myöskin selittää, miksi nykyään avoin äärioikeistolainen voi loukkaantua siitä, että häntä haukutaan natsiksi. Hän itse ei huomaa, miten saatanan sairas murhanhimoinen paskasakki hän on.   

Esimerkiksi viime viikolla 8.4.2018 Helsingissä ravintola Kaisaniemessä pidettiin kansainvälinen äärioikeistolainen kokous, johon osallistui perussuomalaisia ja Suomen sisun jäseniä. Kun puhuin tapahtumasta Twitterissä, jotkut ihmiset tulivat esittämään närkästystään, kun kutsuin tapahtumaan osallistuneita ”natseiksi”. Närkästyjien mielestään juutalaisvastaisuus, rotuerottelun, eugeniikan ja valkoisen etnovaltion kannattaminen eivät tee ihmisestä natsia, vaan jotain muuta, jota ei haluttu avata. Nämä ihmiset tiesivät, että natsismi on väärin, koska kulttuurissamme on määritelty natsit ”pahoiksi” mutta nämä ihmiset eivät tunne olevansa pahoja, joten eivät he voi olla natseja. Nämä ihmiset ihan tosissaan eivät tajunneet, että jos kannatat tapahtumaa, johon osallistuu kirjaimellisia kansallissosialisteja ja rotutohtoreita, joilla on yhteyksiä KKK:hon, silloin on mitä suuremmalla todennäköisyydellä natsi. Jos huomaat olevasi tapahtumassa, missä puhujat puhuvat valkoisen herrarodun kunnian palauttamisesta, ehkä on aika uudelleenarvioida elämänvalintojasi, eikä keksiä tekosyitä.  

Yhteenveto   

On harmillista, että tätä kirjaa ei ole suomennettu, koska se on erinomainen opas siihen, mitä rasismi on ja miten se ilmenee. Mikään ei ole muuttunut siitä asti, kun tämä kirja julkaistiin. Ainoa asia on rasismin kohde. Nykyään ei ole niin salonkikelpoista puhua ”raiskaavista juutalaisista” tai ”liian nopeasti lisääntyvistä juutalaisista” vaan nyt vihan kohde ovat muslimit. Mutta esimerkiksi Suomi Ensin ja Suomen Sisu yhä lietsovat juutalaisvihaa.  

Se onkin kamalaa tajuta, että vaikka ei olisi olemassakaan islamilaista terrorismia, silti muslimeja vihattaisiin. Juutalaiset eivät terrorisoineet Eurooppaa juutalaisuuden nimissä, mutta se ei pelastanut heitä kansanmurhalta. Rasisti vain keksii tekosyitä demonisoida vähemmistöjä, jotta voisi tuntea itsensä paremmaksi kuin muut. Esimerkiksi 1900-luvulla juutalaisia demonisoitiin samaan aikaan suurkapitalistisina riistäjinä, että kommunistisina terroristeina.    

Jokaisen antirasistin ja tavallisen ihmisen tulisi lukea tämä kirja. Se on lyhyt ja helppolukuinen. Me tiedämme jo mihin rasismi lopulta johtaa ja sen toistuminen on estettävä.

1 kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Yksi meistä. Kertomus Norjasta

Åsne Seierstadin ”Yksi meistä. Kertomus Norjasta” on äärioikeistolaisen terroristi Anders Behring Breivikin dramatisoitu elämäkerta.   

20170911_124624

Breivikin manifestin ohella luin hänestä kirjoitetun elämäkerran. Tämä oli ensimmäinen Breivikin elämäkerta, jonka löysin ja luulin tätä ihan kunnon tietokirjaksi, mutta kun avasin kirjan kotona luettavaksi, niin se olikin dramatisoitu elämäkerta. Petyin hieman, koska ei tällainen romaanimainen kerronta, jossa kaikkitietävä kertoja kuvailee terroristin ja tämän uhrien ajatuksia, ole ihan se paras tapa käsitellä näin kurjaa aihetta. Mutta tarkistin kirjan lähteet, niin tämä sentään perustuvat haastatteluihin, oikeudenkäyntiasiakirjoihin ja Breivikin omaan manifestiin, joten ainakin suurin osa tämän kirjan kuvailuta on todella tapahtunut.    

Tässä kirjassa ei seurata vain Breivikin elämää syntymästä vankilaan, vaan myöskin muutaman hänen uhrinsa elämän, mikä tuntui vähän irvokkaalta ja halvalta tavalta saada maksimaalista järkytystä lukijaan, koska tiedät, että nämä onnelliset 14-19 vuotiaat nuoret tulevat brutaalilla tavalla kuolemaan.  

Kuten kolarin jäännökset tienvarrella, niin en pystynyt kääntämään katsettani pois kirjasta ja ahmin kaikki hirvitykset. Olen sentään lukenut lukuisia kirjoja Natsien keskitysleireistä, Neuvostoliiton gulageista, Maon kulttuurivallankumouksesta ja Yhdysvaltojen Guantanamon salaisesta vankilasta, joten mikään ei pitäisi järkyttää minua. Olin väärässä.    

Tämä on ehkä järkyttävin kirja, mitä olen koskaan tähän mennessä lukenut. Järkytys ei johdu niinkään väkivallasta, mitä tässä kirjassa vähän turhankin yksityiskohtaisesti kuvataan, vaan kerronnan muodostama kokonaisuus. Kun tunnet Breivinkin henkisen kehityksen synkkenemisen ja hänen tulevien uhrien elämän syntymästä saakka, niin sitten, kun pamahtaa, niin tunnet kuin omat perheenjäsenesi olisi murhattu. Vaikka olen lapseton nuori mies, niin silti tunsin samaa kauhua ja surua, mitä kirjassa murhattujen lasten vanhemmat tunsivat ja se oli hirvittävintä mitä olen koskaan tuntenut elämässäni.    

Tietokirjassa on aina tietty etäännyttävä kerronta, mutta tässä ei. Tässä kuvataan, mitä uhrit tunsivat, kun he kuolivat, mitä Breivik tunsi ja mitä uhrien vanhemmat ja ystävät tunsivat. Vaikka tietenkin emme voi olla absoluuttisen varmoja kuka tunsi ja miten? Niin Seierstad kuvaile ne niin uskottaviksi, että voi hyvinkin olla, että nämä osapuolet tunsivat juuri, kuten kirjassa kuvattiin. En ole varma onko tällainen kerronta hyvä vai huono asia, kun käsitellään terrorismia, mutta ainakin minuun se tepsi, vaikka en pitänyt tunteista, joita tunsin.    

Mutta entäs itse mies? Breivik on tietenkin kirjan päähenkilö, jonka koko elämä kuvataan pieniä yksityiskohtia myöten. Miehen elämä kulki hyvin tyypillisen terroristin ja massamurhaajan elämänkaaren. Syntyi alemman keskiluokan ongelmaperheessä ja oli koulukiusattu ja hyljeksitty koko elämänsä aikana. Hyvästä koulutuksesta huolimatta miehen ura oikeistolaisessa Edistyspuolueessa ja yksityisenä yrittäjänä epäonnistuivat, jonka jälkeen tämä syrjäytyi lopullisesti ja päätti ryhtyä terroristiksi.    

Eli aika lailla samanlainen elämäntarina kuin esimerkiksi Muhammad Emwazilla (Isisin pahamainen brittiläinen pyöveli) Erotuksena kuitenkin se, että Breivik melkein loi oman ideologian, eikä seurannut niinkään jotain vakiintunutta terroristista ideologiaa, kuten salafi-jihadismia, mikä tekee Breivikistä tyypillisen koulusurmaajan ja terroristin hybridin.     

Breivikin ideologian pohja on vastajihadismi. Modernin äärioikeiston haara, jossa on samat elementit kuin vanhassa kansallissosialismissa, mutta juutalaiset on vaihdettu muslimeihin ja hakaristien sijaan tunnuksina on kristillinen risti tai jokin eurooppalaisen kulttuuriperinnön kuvasto. Kirjassa ei paljastu, miten Breivik radikalisoitui, ainoastaan sen, että hän nuorempana kuului maahanmuuttajataustaiseen katujengiin, josta hänet potkittiin pois ja useitten grafiitti-ryhmien hyljeksittyä hänet, Breivik liittyi maahanmuuttovastaiseen Edistyspuolueeseen. Mutta silloinkin hän ei vihannut muslimeja.  Vasta myöhemmin, kun hänen uransa asiakirjaväärentäjänä ja osakesijoittajana epäonnistuivat, hän alkoi puhua ”islamisaatiosta” ja ”eurabiasta”    

Breivik muuttui työttömyyden aikana tyypilliseksi äärioikeistolaiseksi öhöyttäjäksi, joka kulutti elämänsä äitinsä asunnossa pelaamalla videopelejä ja lukemassa ja kommentoimassa Halla-ahon ja muitten vastajihadistien vihajulkaisuja päivät pitkät. Tässä kirjassa ei paljasteta uhkasiko hän raiskata kuntapolitiikkoja, mutta varmasti sitäkin harrasti.    

Breivik oli lukenut lukuisia vastajihadistien tekstejä, joissa kuvattiin muslimeja viruksina ja syöpinä, jotka tuhoavat länsimaisen sivilisaation. Kuitenkin Breivik huomasi, että kaikissa teksteissä ajettiin rajojen sulkemista, mutta jos islam on tosiaan kaikkea hävittävä virus, niin ei auta sulkea rajat, jos maan sisällä on jo muslimeja. Breivik päättyi siihen loogiseen johtopäätökseen, että hävittääkseen islamin, on hävitettävä kaikki muslimit, jopa ne jotka asuvat maan sisällä, jopa ne, jotka tukevat muslimien oikeuksia, koska jos tosiaan islam on niin vaarallinen kuin vihajulkaisuissa kuvataan, niin ainoastaan ”täydellinen” puhdistus voi pelastaa Euroopan. Eli Breivik loi oman lopullisen ratkaisunsa.   

Breivik ehdottikin monissa maahanmuuttovastaisissa foorumeissa, että pitäisi muodostaa kansallismielinen ryhmittymä tai puolue, joka ajaisi muslimien pakkosiirron pois Euroopasta ja, jos joku vastusti, niin tämä pitäisi teloittaa maanpetturina. Valitettavasti kaikki vastajihadismin merkittävimmät kirjoittajat, kuten Peder Are Nøstvold Jensen, joka toimi salanimellä ”Fjordman” eivät koskaan vastannet Breivikin sähköpostiviesteihin. Breivik suuttui ja piti kaikkia vastajihadisteja pelkureina, jotka eivät ymmärtäneet oman ideologiansa ”loogista” ratkaisua. Breivik päätti olla se ratkaisu.    

Kirjassa kuvataan Breivikin persoonaa lapsuudesta asti ja siinä ilmenee, että mies oli aina ollut omituinen. Hänellä oli vaikeuksia samaistua muihin ihmisiin ja ilmaista itseään. Kaikki ryhmät, jotka syrjivät häntä, valittivat, että Breivik vaikutti ”epäaidolta” tai ”teeskentelijältä” kuin miehellä olisi aina ”kasvonaamio päällä”. Esimerkiksi Edistyspuolueessa Breivik oli liian oikeistolainen, jopa oikeistolaisille, joitten mielestä hän näytteli jotain karikatyyria. Tämä vieraannutti muut ja johti lopulta Breivikin eroamiseen puolueesta.    

Kukaan ei rakastanut Breivikiä. Aloin melkein säälimään tätä miestä, mutta myötätunto katosi, kun mies muuttui äärioikeistolaiseksi fanaatikoksi, joka kuvitteli olevansa salaisen Temppeliherra-järjestön johtojäsen, joka koordinoi muitten kuvitteellisten jäsenten kanssa terrori-iskuja Euroopassa. Breivikillä oli hyljeksitty koko elämänsä aikana, kunnes hän loi päässään yhteisön, jossa hän oli rakastettu.     

Kirjassa kuvataan, miten Breivik suunnitteli iskut, rakensi pommit ja osti aseet, miten Norjan viranomaiset olivat kykenemättömiä estämään iskut ja miten Breivik tappoi kymmeniä viattomia ihmisiä oman suuruudenhullun fantasiansa takia. Vaikka tiesin uutisista, mitä Breivik teki, niin silti tekojen ja ajatusmaailmojen tarkka kuvailu saivat minut vihaamaan tätä miestä vielä enemmän. Breivik on säälittävä murhanhimoinen sekopäinen rasistinen paskiainen. Lukiessa tätä kirjaa mieleeni tulivat kaikki keskiaikaiset teloitustavat, joita olisi voitu soveltaa Breivikiin, mutta sellainen on epärationaalista ajattelua. Vankila on juuri se paikka, missä Breivik pitäisi olla.     

Huvittavinta kirjassa oli kuitenkin, kun toimittajat kysyivät kaikilta vastajihadismin pääteoreetikoilta, mitä mieltä he olivat heidän aateveljensä terrorismista? Jokainen vastasi, että Breivik oli hullu, että hän tulkitsi väärin vastajihadismin, että heidän ideologiansa on rauhan ideologia, joka ei liity mitenkään Breivikin tekoihin. Tuntui ironiselta, että muslimeja yleistävät rasistit paskiaiset joutuivat puolustamaan aatettaan samoilla sanakäänteillä kuin muslimit, heidän uskontoonsa kohdistuneita syytöksiä. Se onkin helppoa kiihottaa kansanryhmää vastaan ja sitten, kun joku oikeasti tekee sen, mitä monet antirasistit ovat vuosikausia varoittaneet, niin koko homman voi kuitata mielisairaudella. Näillä ihmisillä ei ole edes selkärankaa ottaa vastuuta vihankylvöstä, vaan he pääsevät kuntavaltuuksiin ja jopa presidenttiehdokkaiksi.     

Oikeudenkäynti kuvaillaan myöskin yksityiskohtaisesti. Erityisesti mielialatutkimukset, joissa päädyttiin siihen johtopäätökseen, että Breivik oli puolihullu. Hän tiesi tekojensa olevan väärin, mutta kuvitteli olevansa suuren salaisen järjestön jäsen, joka toteutti tulevaisuudessa annettuja poliittisia kuolemantuomioita.    

Ehkä suurin tyydytys oli kirjan loppu, jossa kuvataan, että Breivik valitti vankilassa masennuksesta. Miestä masensi koko hänen elämänsä, mutta nyt hänellä ei ole pakopaikkaa, mistä purkaa masennus. Hänen oma päänsä muuttui henkilökohtaiseksi helvetiksi.

Tämä kirja ei sovi kaikille, vaan on todella rankka kuvaus yhden terroristin synkästä maailmankuvasta ja miten se vaikutti tuhoisasti nuorten poikien ja tyttöjen elämään. Sekä, miten rasismi johtaa joka kerta massamurhaan.   

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus

2083: Euroopan itsenäisyysjulistus

Anders Breivikin “2083: Euroopan itsenäisyysjulistus” (oma suomennos) on äärioikeistolaisen norjalaisterroristin manifesti.
brev

Kartoin hyvin pitkään tämän manifestin lukemista, koska se on niin helvetin pitkä (1515 sivua), mutta sain tänä vuonna selville, että Breivik plagioi suurimman osan manifestistaan, joka oikeastaan koostuu 3 kirjasta, joista kaksi ensimmäistä ovat suoraan kopioita muitten vastajihadistien teksteistä ja 3 osa on ainoa, joka sisältää miehen omaperäisiä ajatuksia. Koska olen muutenkin tutustunut vastajihadismiin, niin päätin lukea Breivikin manifestin viimeisen osan. Järkytyksekseni 3 osa on kuitenkin 739 sivua pitkä. Eli edessäni oli aikamoinen vihaurakka. Kuitenkin päätin tarttua haasteeseen!

Manifesti alkaa heti kättelyssä toistamalla itseään. Sisällysluettelosta saa selville, että Breivik jankuttaa kulttuurimarxismista tuhansia kertoja. Kulttuurimarxismi on kiinteä osa vastajihadistisen ideologiaa, joten olen jo käynyt läpi. Breivikin visio ei eroa siitä oikeastaan mitenkään. Eli puhumme tosiaan perinteisestä modernista äärioikeistolaisesta, joka uskoo kommunistikapitalistien salaliittoon, jossa valkoinen eurooppalainen väestö yritetään ”korvata” homomuslimeilla, jotka katselevat tosi-tv:tä.

Joku voi kysyä, miten joku täysjärkinen voi uskoa, että muslimit aikovat korvata kaikki valkoiset ja muuttua homoiksi joita kommunistikapitalistit voivat hallita tosi-tv:n kautta? Ensiksi Breivik ei ole täysjärkinen ja toiseksi ”kulttuurimarxismi” on niitä sanoja, jotka tarkoittavat radikaalioikeistolle kaikkea, mikä ahdistaa nykymaailmassa, mutta ilman, että sitä pystyy täysin rajaamaan. Eli vähän sama kuin vasemmiston ”neoliberalismi” paitsi ilman aitoa akateemista pohjaa, koska kuka aito kansallismielinen opiskelee yläastetta pidemmälle?

Kulttuurimarxismi oli alun perin Natsi-Saksan antisemitistisen propagandan osa, jolla pyrittiin perustelemaan, miten juutalaiset olivat samaan aikaan kapitalistisia keinottelijoita ja murhanhimoisia kommunisteja? Yhä näin uskotaan, kuten SE:ssä ja PVL:ässä, mutta monille maahanmuuttokriitikolle se on kattokäsite, joka tarkoittaa kaikkea pahaa, kuten Kebap-ravintolat, uskonnonvapaus, Pride-kulkueet, luonnonsuojelu ja kouluruuan kasvisvaihtoehto.

Breivikin nojautuu kuitenkin vastajihadismin ”eurabiateoriaan” enemmän. Kirjailijan mukaan EU:n kommunistikapitalistieliitti on solminut salaisen sopimuksen arabimaitten kanssa halvasta öljystä, jonka vaihtokauppana muslimien massamaahanmuutto ja vapaa ”demograafinen jihad” sallitaan Euroopassa.

Breivik kirjoittaa islamista kuin se olisi yksi yhtenäinen ideologia, jota kaikki maailman muslimit uskovat ja kannattavat yhtä fanaattisesti. Eli hän uskoo, että kaikki maailman muslimit ovat ISIS-taistelijoita, jotka vain teeskentelevät olevansa normaaleja ihmisiä. Eli tämä on ytimeltään päivitettyä Natsi-Saksan antisemitismiä, mutta rikkaitten juutalaisten sijaan on rikkaita kommunisteja ja suuria päättömiä muslimimassoja. Mutta lopputulos on sama, eli usko valkoisen ”rodun” hävittäminen/orjuuttaminen, joka torjutaan hävittämällä koetut viholliset (muslimit ja kulttuurimarxistit). Breivik on niin rasisti, että hän puhuu muslimeista kuin ne olisivat jonkun taudin kantajia tai zombieita, jotka päättömästi paneskelevat vaimojaan, tappelevat ja raiskaavat kaiken aikaan ja kukaan ei estä heitä, koska suvaitsevaisuus. Sitä voisi sanoa, että Breivik on yksittäinen hullu, mutta tällaista retoriikkaa voi lukea joka päivä Rajat Kiinni! Facebook-ryhmästä tai SE:n YouTube-videoista. Voisin kuluttaa melkein koko tämän analyysin kumottaakseen tämän muutenkin ilmiselvän pähkähullun salaliittoteorian, mutta pitää keskittyä olennaiseen. Kuitenkin, jos haluaa lukea, miksi vastajihadistit ovat väärässä, niin tässä ja tässä on suosituksia.

Breivik kirjoittaa paremmin kuin Adolf Hitler, mutta silti aika huonosti. Näköjään, mitä äärimmäisempi äärioikeistolainen, niin sitä huonommin ihminen kirjoittaa. Ihmettelen tätä, koska esimerkiksi äärivasemmistolaisten ja jihadistien manifestit ovat todella hienosti kirjoitettuja opuksia, joita luulisi hienostuneen professorin laatineen. Breivik valitettavasti ei ole niin älykäs ja hänen manifestissaan onkin näppäilyvirheitä ja muutenkin todella hankalasti jäsennelty. Manifestin teksti yrittää matkia jotain viraston asiakirjaa, mutta niin kömpelösti, että teksti muistuttaa enemmän niitä videopelin lehtiöitä, joita aikoinaan tuli videopelin mukana (nykylapset eivät niitä aikoja muista) kuin kunnon tietokirjaa. Eli todella lyhyitä kappaleita ja luetteloita, joissa on ties mistä revittyjä lukuja ja tilastoja. (Breivik käyttää lähteitä vain satuntaisesti ja useimmiten lähde on Wikipedia-sivu)

Breivik. Esimeriksi aloittaa melkein jokaisen kappaleen luetteloimalla vihollisensa, jotka ovat ”kulttuurimarksistit, kommunistit, itsemurhahumanistit (suomessa nämä olisivat ”suvakit”), opportunistit ja globaalit kapitalistit” (ihan kuin olisi olemassa muita kapitalisteja). Joka kerta tämä litania toistetaan kirjassa ja se on helvetin väsyttävää. ISIS esimerkiksi vain kutsuu vihollisiaan ”vihollisiksi” sen jälkeen, kun se on kertonut ketkä he ovat. Mutta Breivik ei ole näköjään käynyt kirjoittamiskurssia. Varmaan piti hyvää kirjoitustaitoa kommunistien salaliittona.

Manifestin sivuja on satuntaisesti kuvitettu fantasia- ja historiakirjojen ritarikuvilla, erityisesti ristiretkeläisillä, mikä antaa aika lapsellisen kuvan. Kyllä aikuinen pystyy lukemaan manifestin ilman, että siinä on jotain roolipelikirjan sivuista revittyjä värikkäitä ritarikuvia.  Jokainen kappale alkaa, jonkun kuuluisan ihmisen sitaatilla, jossa puhutaan isänmaallisuudesta, vallankumouksesta ja itsensä voittamisesta. Voisi kuvitella, että vallankumoukselliset sitaatit ovat kommunistien esittämiä, mutta ei, vaan ne ovat enemmänkin USA:n vallankumouksen johtohenkilöitten lauseita, joissa puhutaan verestä ja uhrauksesta. Näitten ohella on Koraanin ja profeetta Muhammadin lauseita koskien sodankäyntiä. Ihmeellisesti vain yhdessä sitaatissa ei ole nimeä ja sattumalta tunnistin sen ja tarkistin Googlessa. Lause on fasistidiktaattori Benitto Mussoliinin.

Vaikka Breivik siteeraa fasismin yhtä suurinta johtohahmoa, niin hän korostaa, että hän ei ole natsi. Hän mainitsee tuhansia kertoja, että hän vihaa kansallissosialismia, joka hänen mukaansa on tuomittu oikeistolainen aate, jota kukaan oikeistolainen ei pitäisi enää kannattaa. Hyvä, että olen jostain samaa mieltä kuin Breivik. Mutta vaikka Breivik vakuuttaa, että hän ei ole natsi, niin suurin osa tässä manifestissa ehdotetuista asioista olivat natsein ajamina.

Breivik esimerkiksi haluaa karkottaa kaikki Euroopan muslimit (asia, mitä alun perin Hitlerkin ehdotti juutalaisista) ja kumota demokratia. Breivik ei kannata ”massademokratiaa” vaan enemmänkin platonistista demokratiaa, mikä on sama, mitä PVL:kin kannattaa. Sitten tietenkin Breivik fantasioi kymmenien tai jopa miljoonan ihmisen massamurhaamisesta ”poliittisissa puhdistuksissa” ja hän haluaa sotilaallisia valloitusretkiä Lähi-Itään. Tietenkin äärioikeistolainen ei ole kunnon äärioikeistolainen, jos tämä ei vihaa homoja (Breivikin mukaan hän vihaa vain ”homopropagandaa”, mutta käytännössä se on sama kuin vihaisi homoja) ja hän haluaa alistaa kaikki naiset kirjaimellisen patriarkaatin alle, missä naiset ovat vain synnytyskoneita. Loppusilaus on tietenkin Breivikin usko vapaaseen markkinatalouteen, joka samanaikaisesti pitää olla tiukasti valtion hallinnassa eikä globaalia. Tämä voi tulla järkytykseksi, mutta ei ole olemassa kapitalismia ilman globaalia ulottuvuutta ihmiset! Ei taloustiede ole kommunistien keksimä, eikä se ole vaikeaa. Lukekaa sitä!

Breivik eroaa natseista vain siinä, että hän on fundamentalistikristitty, joka haluaa puoliteokraattisen diktatuurin (kirjailijan mukaan ”Venäjä malli” eli Putinin nyky-Venäjä, jossa ortodoksikirkko on hyvin lähellä valtiota) Breivik eroaa myöskin natseista siinä, että hän ei omien sanojensa mukaan usko rotuihin tai sosiaalidarwinismiin. Breivikin mukaan kaikki maailman eriväriset ihmiset ovat tervetulleita asumaan Eurooppaan, jos nämä omaksuvat täydellisesti eurooppalaisen kulttuurin, johon kuuluu hänen mukaansa juutalaisuus ja kristinusko. Eli jos muslimit kääntyvät kristinuskoon, niin he voivat asua Euroopassa. (tässä mielessä Breivik on löysempi maahanmuutossa kuin Marco de Wit) Kuten tiedämme, niin 30-luvun natseille tällainen ei riittänyt, vaan piti todistaa sukupuulla, että itsessä ei ollut yhtään juutalaista ”verta”. Eli on epäreilua kutsua Breivikiä natsiksi, vaikka hän allekirjoittaa 90% heidän ideoistaan.

Oikeastaan kirjailija uskoo olevansa, todellinen antiaristi, joka puolustaa eurooppalaista valkoista ”rotua” sukupuutolta. Hänen mukaansa hänen kaltaisen ihmisten leimaaminen rasistiksi ja natsiksi on loukkaavaa ja tekee haukkujasta todellisen rasistin. Eli samaan aikaan hän ei ole natsi, koska ei usko rotuihin, mutta sitten uskookin, jonka jälkeen hän väittää, että kukaan ei ole rasisti ja aika monet ovat. Lukiessa tätä kirjaa mietin, että kirjoittaja on hullu, koska eihän tässä ole mitään järkeä ja sitten muistinkin, että hän onkin hullu. (virallisesti puolihullu). Mutta pitkäaikaisemmat lukijat ovat jo tottuneet siihen, että äärioikeistolaiset ovat helvetin tyhmiä ja ristiriitaisia.

Breivik itse kertoo aatteensa olevan ”Vienan koulukunta”, mutta koska kukaan ei halua myöntää kuuluvansa Breivikin aatteen kannattajaksi, niin tämä ideologia on yhtä kuin olematon. Parempi nojautua tiedustelupalveluitten käyttämään nimeen ”vastajihadismi” kuvaamaan Breivikin aatetta. Tai sitten voisimme käyttää yhtä ristiriitaista termiä kuin, mitä filosofi Slavoj Zizek käyttää näistä sekopäistä ”liberaalifasismistit

Sen lisäksi, että tässä manifestissa toistetaan samat ideat useita kertoja tehden lukemisesta hirvittävän koettelemuksen, niin Breivik on dumpannut kymmeniä sivuja pomminteko-ohjeita, jotka on suoraan kopioitu ties mistä netin nurkista ja muita neuvoja oman terrorismioperaation suorittamiseen. Yks häiritsevimmistä neuvoista oli ”tappaa kaikki, jopa kauniit naiset” mikä herättää aikamoisia freudilaisia tulkintoja kirjailijasta, erityisesti kun tämä haukkuu seuraavaksi koulujen kudontakursseja ”naisellistavina” mutta kiittää niitä, koska nyt hän pystyi kutomaan oman taistelupukunsa. Toinen oli, että jos joku epäilee, että suunnittelet terrori-iskua, niin valehtele, että olet homo tai pelaat liikaa WoWia. Selvästi Breivik on käyttänyt näitä taktiikkoja koska en ole lukenut kenenkään terroristin koskaan ohjeistaneen teeskentelemään olevansa homo tai pelaavansa liika tietokoneroolipelejä.

Manifestissa välittyy selvästi, että Breivikillä on vakavia ongelmia naisten kanssa. Hän puhuu naisista useita kertoja, yleensä kuin ne olisivat jotain avaruusolioita, joita pitää vangita kotiin synnyttämään lisää valkoisia lapsia. Alan epäillä, että Breivik ei ole ollut koskaan intiimisti naisen kanssa. Tiedän, tiedän, että on suuri klisee väittää äärioikeistolaisia seksuaalisesti epäonnistuneiksi kaappihomoiksi, mutta Breivikin kohdalla vähän tuntuu siltä.

Breivikin mukaan naisten äänioikeus ja pääsy työelämään oli virhe, koska on naisten ”syy” miksi muslimien maahanmuutto on olemassa. Breivik harmitteleekin, että suurin osa tapetuista poliittisissa puhdistuksissa tulee olemaan naiset. Ei edes Isiksen manifesteissa tällaista naisvihaa esiinny, mikä minusta on jo tietynlainen saavutus.

Sitten tietenkin mikä erottaa Breivikin jihadisteista? Breivik on fundamentalistikristitty, joka vihaa naisia, homoja ja vähemmistöjä. Mutta näitten lisäksi Breivik perustelee viattomien ihmisten tappamisen ja pommi-iskut Raamatun säkeillä! Breivik on omistanut kokonaisen kappaleen vain sille, miten terrorismi on kristinuskon pyhittämää. Voitte toki kysyä, missä kohtaa Jeesuksen opetuksissa oikein sanktioidaan lasten ja naisten tappamisen? Ei sanktioidakaan, vaan Breivik kaivaa Vanhan Testamentin sotaa oikeuttavia säkeitä, joita hänen mukaansa käytettiin perustellakseen Ristiretket. Jos on lukenut VK:ta, niin tietää, että siellä on aika raakaa kamaa sodankäynnistä. Eli kaiken ironian huipussaan Breivik on muuttunut juuri siksi, mitä hän vastusti: ääriuskovaiseksi massamurhaajaksi.

Mielenkiintoisinta onkin Breivikin omat fantasiat. Sen lisäksi, että hän toistaa miljoonia kertoja samoja salaliittoteorioita, niin hän on kirjoittanut oman scifi-kirjan tähän manifestiin, jossa hän kertoo, miten tulevaisuudessa kansallismielinen vallankumous tulee etenemään otsikossa mainittuun vuoteen saakka. Hän onkin kirjoittanut oikein aikajanan, mihin on kirjoitettu jopa tärkeät vuodet, milloin mikäkin vallankumouksen vaihe saavutetaan. Tällainen luettelointi muistuttaa todella paljon videopelien tarinakerrontaa, erityisesti sotapelien. Koska en ole missään muussa manifestissa tällaista havainnut, niin luulen, että tämä on koulusurmaajissa esiintyvä elementti. Enkä syytä videopelejä terrorismista, mutta Breivik on käyttänyt omiin fantasioihinsa lähimmän kirjallisen mallin, mitä hän tunsi ja se sattui olemaan videopelien taustakekstit ja ohjekirjat.

Vaikka Breivik kertoo vastustavansa kommunisteja, niin hän lainaa monia näitten käsitteitä ja vetoaa samoihin mielikuviin. Esimerkiksi Breivikin selitys kulttuurimarxismista muistuttaa todella paljon marxilaista ”kulttuurihegemonia” teoriaa. Tämä on erityisen ristiriitaista, koska edellä mainitun teorian keksi Antonio Gramsci, joka monen äärioikeistolaisen mukaan on kulttuurimarxismin keksijä! Sitten tietenkin Breivik jankuttaa kirjassaan, että hän on eurooppalaisen ”alkuperäiskansan” (eli valkoiset) suojelija, joten hän on todellinen antirasisti ja luonnonsuojelija, koska hän haluaa säilyttää maailman ”uniikit” geeniperimät erillään toisistaan. Tämän lisäksi Breivik kutsuu kulttuurimarxismia ja islamia ”imperialistisiksi ideologioiksi”.

Breivik menee tässä anti-imperialismissa niinkin pitkälle, että hän kutsuu EU:ta moderniksi natsivaltioksi, joka riistää jäsenmaitten itsenäisyyden. Breivikin mukaan EU on hajotettava ja rakennettava sen tilalle kansallismielinen eurooppalainen federaatio. Hakkaan päätäni tabletin näyttöön. Tällainen ristiriitaisuus jo uhkaa fysiikan lakeja! Tietenkin Breivik vielä sanoo, että hän puolustaa kansojen itsemääräämisoikeutta ja rauhaa, jonka takia hän haluaa luoda yhteisen eurooppalaisen armeijan, joka lähtee valloittamaan Lähi-Idän valtioita ja perustamaan sinne ”kristillisiä siirtokuntia”.

Mutta eipä tässä kaikki, vaan Breivik referoi, jopa kuuluisaa anti-imperialistista tutkijaa William Blumia, kun hän perustelee, miksi kansallismielisten on liittouduttava Venäjän kanssa eikä USA:n. Niin juuri!  Eurooppalainen äärioikeistolainen, joka haluaa Venäjän auttavan kansallismielisessä vallankumouksessa! Mikä yllätys ja mikä ristiriita! Hyvinä vanhoina aikoina äärioikeisto oli vielä joksikin johdonmukainen.

Olisin varmaan voinut kirjoittaa kirjan vain siitä kaikesta hullusta ja ristiriitaisesta, mitä tässä manifestissa oli, mutta päätin tiivistää, koska netissä ei kukaan jaksa lukea näin pitkiä artikkeleita. Silti tästä tuli melkein 4 A4-sivua pitkä. Breivikin manifesti on kuin Halla-ahon scripta-blogi heroiinissa. Niin äärimmilleen vietyä äärioikeistolaisuutta, että se muuttuu koomiseksi vihanpurkaukseksi, joka osoittaa, että äärioikeistolaisuus ei perustu mihinkään muuhun kuin ikävään tunteeseen. Muslimit, homot ja naiset pelottavat ja vika ei ole koskaan pelkääjässä, vaan muissa. Pelkääjä sitten yrittää rationalisoida ikävät tunteensa millä tahansa, mikä oikeuttaa ne ja tulos on tällaista paskaa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus