Näin YLE:n esittämän dokumenttisarjan suosikkikirjailijastani Jack Londonista, nimeltä ”Historia: Jack Londonin tarina: Seikkailijasta maailmankuuluksi kirjailijaksi”, josta sain paljon uusia lukuvinkkejä, kuten tämän vuonna 1907 julkaistun ”Kulkurielämää” kirjan. Kyseinen teos on omaelämäkerralleen kertomus Londonin kokemuksista kulkurina.
Idea
Kirja ei selitä, miksi London oli kulkuri, mutta jos on nähnyt edellä mainitun dokumenttisarjan, tietää, että siihen liittyi populistipoliitikon epäonnistunut ”työttömien marssi”, johon London oli osallistumassa. Poliitikko pidätettiin Washingtonissa ja keskellä Yhdysvaltoja marssivat työttömät hajaantuivat. London ei viitsinyt hakea töitä, kun niitä ei ylipäätänsä ollut, joten hän päätti lähteä matkustaa pummina halki maansa. Näin Londonista sitten tuli kulkuri, joka kirjoitti kokemuksistaan tämän kirjan.
Aikalaiskuvausta
Kiinnostavinta tässä kirjassa on 1900-luvun alun USA:n köyhälistön aikalaiskuvaus. 1900-luvun alun USA oli karu maailma, missä pimeät kujat olivat väkivaltaisten nuorisojengien hallitsemia ja töitä oli tarjolla vain epävirallisten keikkojen muodossa. Kuitenkin Londonilla oli suuri seikkailunhalu, joka ajoi hänet kiertämään vaaroista huolimatta USA:n ja ylittämään Kalliovuoret. Joskus ainoa lämmin ateria päivässä oli lasi viskiä.
Londonin kuvailu on elävää ja tunteikasta. Hän ei keskity niinkään ympäristön kuvaukseen, vaan hänen tapaamiensa ihmisten ja kulkureitten alakulttuuriin. Kirjassa opit kulkureitten grafiittikoodeja ja erilaisia suullisia kertomuksia heidän ”edellisistä” elämistä. Sekä myöskin, miten valita oikeanlainen junan rahtivaunu, jossa voi matkustaa pummina.
Parhainta onkin Londonin oma kerronta, joka on täynnä sarkastisuutta ja innokasta ja ihmettelevää kuvausta. En ole varma aina, oliko sarkasmi tarkoituksellista vai aikakauden kerrontatyylin tahaton sivuvaikutus, mutta nauroin välillä ääneen tapaan, jolla kirjailija kuvasi ikäviä tapahtumia. Sen sijaan, että London kuvaisi joitain asioita suoraan, hän käytti joko kiertoilmaisuja, sivistyssanoja tai kulkureitten slangia sekaisin, jolloin syntyi absurdisia sanaleikkejä.
Kulkurin elämää
Kirjan mukaan monet haukkuvat Londonia ja muita kulkureita hankkimaan töitä. kirjan mukaan kunnon töitä ei ollut, vaan satunnaisia epävirallisia keikkatöitä. Londonia kuitenkaan ei loppujen lopuksi kiinnostanut työnteko, vaan kirjaimellinen vapaamatkustus. Hän välillä otti tai tarjosi itsensä keikkatöihin vain, jotta saisi tarpeeksi rahaa syödäkseen. Muuten kirjailija yritti saada ilmaisen aterian manipuloimalla ihmisiä. Tästä alkaakin pitkä kuvaus kulkureitten profilointi- ja kertomuskyvyistä. Kun koputtaa jonkun kodin oveen, on vain muutama sekunti aikaa arvioida oven avaaja ja keksittävä tälle räätälöity tarina, joka varmistaa ilmaisen lämpimän aterian. Ymmärrettävästi ihmisillä oli äärimmäisen vihamielinen asenne kulkureita kohtaan, erityisesti miehillä ja poliisilla. Monet kerrat London joutui poliisien, rautatieyhtiöitten vartioitten tai muitten pummien pahoinpitelemäksi.
Yhteenveto
Jack Londonin ”Kulkurielämää” on taattua London laatua. Vaikka tässä kirjassa ei ole yhtä painavaa machonietzchelaisyyttä, kuten hänen muissa kirjoissa, tässä on yhä sellaista renttumaista miehekkyyttä, jossa seikkaillaan nollabudjetilla pitkien suurta maata. Tätä kirjaa voisikin melkein pitää proto Mad Ventures-tyylisenä kertomuksena, jossa eksoottisten katuruokien sijaan, on vain syötävänä pala leipää ja lasillinen viskiä. Kuitenkin tunnelma matkailun osalta on sama.
