Avainsana-arkisto: jihad

Jihadistien polku itsetuhoon

Nelly Lahoudin ”Jihadistien polku itsetuhoon” (oma suomennos) on vuonna 2010 julkaistu akateeminen tietokirja jihadistisesta ideologiasta.     

9

Idea    

Lahoudin kirja pyörii kharijilaiset -teorian ympärillä. Kharijilaiset olivat puristinen muinaisislamilainen uskonsuuntaus, joka erosi valtavirtasunni-islamista melkein heti profeetta Muhammadin kuoltua, koska pitivät sunni-islamia liian suvaitsevana ja löysänä. Koska kharijilaiset julistivat muita muslimeja vääräuskoisiksi ja yrittivät alistaa heidän tiukkaan islamintulkintaan, koko uskonsuuntaus muuttui haukkumanimeksi, joka tarkoittaa fanaattista puristia. Islamilaisessa kulttuurissa ”kharijilainen” on yhtä loukkaava termi kuin ”natsi” tai ”rasisti” meidän kulttuurissa. Jihadistit ovatkin valittaneet, että nykyään poliittinen korrektius on hallitsematon, kun ei voi enää ajaa shiialaisten kansanmurhaa, ilman että heti leimataan kharijilaiseksi.    

Lahoudin mukaan jihadistit eivät ole moderneja kharijilaisia, vaikka heissä on paljon yhtäläisyyksiä, mutta nykyisten terroristijärjestöjen kohtalo on sama. Hänen mukaan kharijilaiset olivat lopulta niin puritaanisia ja väkivaltaisia, että he alkoivat julistaa toisiaan vääräuskoisiksi, mikä johti koko radikaalin uskonsuuntauksen itsetuhoon. Lahoudin mukaan nykyiset jihadistit ovat yhtä äärimmäisiä ja he tulevat olemaan oman liikkeensä tuho.     

Tämä kirja kirjoitettiin ennen kuin Isiksestä tuli nykyinen maailmanlaajuinen äärijärjestö, mutta tässä jo käsitellään, miten se riiteli emo-järjestö al-Qaidan kanssa juurikin islamintulkinnasta. Tämä kirja käsitteleekin erilaisia teologisia ja taktisia riitoja, joita al-Qaida, ISIS, Taliban ja muut jihadistiset järjestöt käyvät keskenään, ja miten nämä liikkeet ennen pitkään ovat julistaneet toisensa vääräuskoisiksi. Kirjan teoria on saanut nykyään uskottavuutta, kun Isiksen sisällä on syntynyt murhanhimoisia sisäisiä riitoja.  

Ideologia    

Tässä kirjassa paljastuu, että jihadismi ei ole samankaltainen tiukkaan rajattu ideologia, kuten liberalismi ja kommunismi, vaan enemmänkin suuntaus. Jihadistien pohja on tiukka ja suhteellisen moderni islamin tulkinta, jossa jihad on puhtain ja täydellisin uskon ilmentymä. Oikeastaan jihadistien mukaan jihad on jumalanpalvelus, eikä vertaiskuvallinen henkinen kamppailu tai puolustusjulistus.    

Jihadistit tulkitsevat islamin lähes luterilaisittain yksilölliseksi uskonnoksi, jossa oma itsenäinen toiminta on paras tae hyvälle elämälle. Valtavirtaislamissa yhteisöllisyys ja ryhmäkoheesio ovat tärkeämpiä arvoja, jolloin paikallisten auktoriteetien totteleminen ylittää yksilölliset halut. Jihadistit ovatkin eräänlaisia islamilaisia anarkisteja, jotka uskovat, että kunhan kaikki tottelevat sokeasti islamilaisia tekstejä, mitään lakeja tai hierarkkisia järjestelmiä ei tarvita. Kuitenkin koska ihmiset aina tulkitsevat tekstejä eri tavalla kuin toiset, syntyy ristiriitoja ja tämä seikka on näitten äärijärjestöjen itsetuhon siemen.     

Mutta mielenkiintoisinta tässä kirjassa on se, että Lahoud päättyy samoihin johtopäätöksiin kuin aiemmin arvioimani William R. Polk “Crusade and Jihad: The Thousand-Year War Between the Muslim World and the Global North” (2018) kirjassa, jonka mukaan jihadismi on joittenkin muslimien viimeinen ja epätoivoinen yritys häätää länsimaiset suurvallat pois muslimimaista. Jihadistit ovat hyvin avoimia sen suhteen, että heidän suurin toive on vapauttaa muslimimaat länsimaalaisesta riistosta ja sorrosta. Osama bin Laden esimerkiksi vuonna 2004 lähetti suoran pyynnön ”amerikkalaisille äänestäjille” äänestämään demokraatteja, jotta Irakin miehitys loppuisi.    

Jihadistien propaganda ei koostukaan siitä, että heidän islamin tulkintansa on parempi kuin muitten, vaan anti-imperialistisista julistuksista. Jihadistien mukaan sekulaarit ideologiat ja valtavirtaislam eivät ole onnistuneet häätämään länsimaiset suurvallat maistaan, joten ne pitää hylätä, ”palaamalla” tiukempaan, anarkistisempaan ja väkivaltaisempaan islamiin. Jihadismi onkin uskonpuhdistusliike, joka yrittää uudistaa islamia kaiken kattavaksi poliittiseksi ideologiaksi, jolla rakentaa länsimaista hegemoniaa vastaan puolustautuvan rajoja ylittävä islamilainen maailman. Tähän tavoitteeseen on mentykin niin pitkälle, että jopa salafistien pyhiä tekstejä on vääristelty tai tulkittu anakronistisesti.    

Kirjailija korostaa, etteivät lennokkipommitukset, miehitykset, kidutukset ja muut sotilaalliset toimet tule tuhoamaan liikettä, joka nimenomaan perustuu näitten toimintojen vastustamiseen, vaan jihadistit itse tulevat ajan mittaan tuhoamaan itsensä.   

Yhteenveto    

Nelly Lahoudin “The Jihadis’ Path to Self-Destruction” on yksi selkeimmin kirjoitetuista akateemisista tietokirjoista jihadistisesta ideologiasta mitä on. Kirja ei yritä puolustaa islamia, vaan sen sijaan selittää avoimesti ja kiihkottomasti erilaisia tulkintoja, joita uskonnosta on sekä historialliset kontekstit tietyille uskonkappaleille ja tapahtumille. Kirja onnistuukin kivuttomasti selittämään samaan aikaan, mitä jihadistit haluavat, että osoittamaan sen, että he tulkitsevat islamin äärimmäisen perverssillä tavalla. Kirjan elegantin selkeä akateeminen tyyli onnistuu myöskin osoittamaan, että länsimaat ruokkivat jihadisteja väkivaltaisella ja ahnealla toiminnallaan, ilman että lähdetään kiihkeisiin poliittisiin saarnaamisiin. Harmikseni tätäkään kirjaa ei ole suomennettu, koska julkinen keskustelu kaipaisi tällaista kiihkotonta esitystä aikakautemme tuhoisimmasta ilmiöstä. 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto

Raakalaisuuden hallinta

Abu Bakr Najin ”Raakalaisuuden hallinta: Kaikista kriittisin vaihe, jota uskonyhteisö joutuu läpäisemään.” (oma suomennos) on Isiksen manifesti ja taktinen opas siitä, miten viholliset kukistetaan ja valloitettuja alueita hallitaan. Oikeastaan alun perin tämä oli al-Qaidan taktinen opas, mutta sen kehotukset olivat niin äärimmäisiä, että jopa al-Qaidan johto ei niistä pitänyt, mutta ISIS otti manifestin omakseen.

20170726_140420

Vaikka kansi on arabiaksi, niin kirja on käännetty englanniksi, joten suomensin nimen sen sisäsivuissa olevasta otsikosta. (The Management of Savagery: The Most Critical Stage Through Which the Umma Will Pass) Vaikka kansitaide on helvetin ruma ja ihmettelen vähän, mitä nuo salamat kannessa merkitsevtä (helvetti? Maailmamloppu? Uusi metallialbumi?), niin tämän manifestin otsikko on siistein otsikko, mitä olen koskaan nähnyt ääriliikkeen manifestissa. Jos haluat ääriliikkeesi vaikuttavan helvetin uhkaavalta ja pahalta, niin otsikko ”Raakalaisuuden hallinta” on aika kova valinta.

”Raakalaisuuden hallinta” onkin koko manifestin punainen lanka. Se on kirjailijan mukaan käsite, joka kuvaa sitä tilaa, kun joku valtio on romahtanut ja ihmiset etsivät turvaa verisessä sisällissodassa. Eli ”raakalaisuus” tarkoittaa sisällissotaa, missä kaikki on sallittua ja jokainen sodan osapuoli rikkoo räikeästi ihmisoikeuksia. Kuitenkin Naji uskoo, että ISIS on ainoa liike, jolla on suunnitelma, miten menetellä sisällissodassa ja näin ”hallita raakalaisuutta”.

Tämä manifesti julkaistiin vuonna 2006, eli paljion ennen Syyrian sisällissodan aiheuttamaa lähes täydellistä romahdusta ja Isiksen kalifaatin perustamista. Eli tämän manifestin suunnitelmat ovat suurimmaksi osaksi jo toteutuneet. Najin kuvaakin erilaisia taktiikoita, millä saadaan valtion kansa äärimmäisen polarisoituneeksi, jotta sisällissota puhkeaa ja valtio romahtaa. Paitsi, että käytännössä Isiksen ”kalifaatti” ei kestänytkään kovin pitkään, vaan paikalliset joukot murskasivat sen ja nyt ISIS taistelijoita antautuu suurina joukkoina erilaisille armeijoille ja miliiseille. Ehkä nöyyrttävin tapaus on Hezbolahille antautuminen.

Taktiikoista en puhu tässä yksityiskohtaisemmin koska jos on seurannut uutisia, niin kaikki heidän taktiikkansa ovat suurimmaksi osaksi tuttuja: laajamittaisia pommi-iskuja, yksittäisten susien puukotusiskut, salamurhat, vakoulu, vastavakoulu, intensiivinen multimediapropaganda ja salamurhat, sekä mainittu poliittinen polarisaatio, joka täällä Euroopassa on ilmennyt enemmänkin muslimeihin kohdistuvana vihana. Ehkä ainoa asia, mitä nostan taktiikoista esiin, on manifestissa kuvattu suunnitelma tuhota maailman öljynsaanti iskemällä tankkereihin ja muihin öljyteollisuuden logistisiin osiin, joko yksittäisillä iskuilla tai soluttautujilla.

Toinen ehkä vähemmän tunnettu taktiikka maalikolle on näännnytystaktiika, jonka Osama bin Laden muotoili aikoinaan. Näännytystaktiikan mukaan jokin suurvalta houkutellaan valloittamaan jihadistien hallitseman maan, jotta tämä suurvalta joutuu pitkiksi ajoiksi taistelemaan sissejä vastaan ja näin suurvallan resurssit näännytetään. Pitkä sota aiheuttaa suurvallan sisäisten julkisten resurssien hupenemista, mikä lisää sisäpoliittista polarisaatiota ja edistää suurvallan romahtamista. Kuten varmaan fiksuimmat tajusivat, niin tämä taktiikka on jo toteutettu Irakin ja Afganistanin osalta ja ISIS yrittää toteuttaa sitä Syyriassa.

Folkloristina sotilaalliset taktiikat eivät niinkään kiinnostaneet, vaan manifestin kieli ja ideologia. Manifestin kirjoittaja Abu Bakr Naji ei ole tyypillinen naapuriston kiihkouskovainen fundamentalisti, vaan selvästi akateemisesti koulutettu mies, koska manifestin kieli oli äärimmäisen tarkkaa ja hienostunutta. Vaikka välillä manifestissa lainataan Koraania ja aloitetaan tai loptetaan kappale tyypillisellä uskonnollisella kielenkäytöllä, niin muuten teksti on hyvin tieteellistä. Naji on jopa siististi akateemisten standardien mukaan asettanut tekstiin viitteitä väitteilleen, jotka ovat suurimmaksi osaksi muita jihadistimanifesteja ja sotilastaktiikkaan liittyvää kirjallisuutta. Jopa tilastotiedettä on tässä manifestissa.

Manifesti olettaa jo, että olet islamisti, joten se ei pyri perustelemaan ollenkaan, miksi teokratia on paras ratkaisu maailmalle, ainoastaan miksi säälimätön ja mahdollisimman överi ja brutaali väkivalta koettuja vihollisia vastaan on oikeutettu. Eli sanoisin, että Abu Bakr Naji on islamismin Niccolò Machiavelli. Äärimmäisen pragmaattinen neuvonantaja, joka opettaa lukijaa, miten olla mahdollisimman häikäilemätön tappaja, jotta valta saadaan anastettua. Pragmaattisuus onkin tämän manifestin ydinsanoma. Koraania tai haditheja ei melkein lainata tässä manifestissa, mutta silloin kuin lainataan, niin ne ovat ylivoimaisesti perinteisiä kannustavia lauseita ”vaikeuksista selviäminen”, eli sellaista tyyppillistä self-help-roskaa. Totta kai tässä manifestissa lainataan Koraanin säkeitä, missä kehotetaan tappamaan vääräuskoisia, mutta niitä lainataan aika vähän, muun ”innoittavan” säkeistön rinnalla.

Pyhien tekstien sijaan Naji argumentoi, että koska Jumala on luonut koko maailman, niin kaikki maailman sotilaalliset taktiikat ovat Jumalan siunaamia. Tämän vuoksi kaikki keinot koettujen vihollisten tuhoamisessa ovat sallittuja. Kirjailija vie tämän periaatteen niin pitälle, että hän lainaa amerikkalaisten kenraalien ja jopa Sun Tzun strategioita ja kannannottoja sodankäynnistä. Manifestissa on niin vähän uskonnollista paatosta, että melkein tätä voisi luulla tavalliseksi sissidodankäynnin oppaaksi, mutta se johtu ainoastaan kirjan keskikohdan sotilaallisesta ja maailmanpoliittisesta analyysista, joka on hyvin tieteellistä. Lopussa kyllä lainataan profeetta Muhammadin sotaretkien kertomuksia ja tulkitaan, miten sen ajan sotilaalliset taktiikat kääntyvät nykyaikaan.

Monet vastajihadistit esimerkiksi jaksavat väittää, että Koraani ja hadithit ovat jihadistien sotilaallisia manuaaleja ja heidän ainoa inspiraationsa lähde väkivaltaan. On totta, että ollakseen jihadisti on oltava ainakin nimellisesti uskovainen muslimi ja on totta, että terrorismin perusteleminen yksittäisillä Koraanin tai hadithien-lauseilla on mahdollista. Mutta tämä manifesti osoittaa, että ei näihin pyhiin teksteihin vedota kovin paljon, koska ne ovat usein ristiriitaisia ja taktiikoiltaan uskomattoman vanhentuneita. Tämän ISIS tajusi, joten siksi manifesti kirjoitettiin ja siksi se lainaakin niin paljon länsimaisesta sodankäynnin taktiikoista.

Tietenkin uskonto on yhä koko jihadismin ydin, mutta tässä manifestissa selitetään, että koko Isiksen ideloginen pohja on salafismi, mikä tarkoittaa islamintulkintaa, jossa pyritään mukailemaan kolmen ensimmäisen muslimisukupolven elämätapoja. Salafismi on 1700-luvulla syntynyt islamilainen suuntaus, joka otti vaikutteita protestanttisilta lähetyssaarnaajilta. Eli ei ihan sitä perinteistä islamia nämä jäbät harjoita.

Taktiikoiden lisäksi manifestissa argumentoidaan miksi kaikki nykyiset muslimihallitsijat ovat vääräuskoisia ja miksi islamistinen pasifismi on väärä ratkaisu. Naji ei kiellä, että Koraanissa ja jopa profeetta Muhammadin elämässä on kohtia, jotka kieltävät väkivallan käytön, mutta silloin kirjailija vetoaa puhtaasti taktiikkaan ja siihen historialliseen tosiasiaan, että esimerkiksi Mahatma Gandhi saavutti Intian itsenäisyyden, koska Iso-Britannia oli heikko Toisen maailmansodan jälkeen. Kirjailijan mukaan nykyolosuhteet ovat erilaisia, joten väkivalta on ”ainoa” keino saavuttaa valta. Kirjailija viittaa paljon jihadismin isän Sayyd Quitbin manifesteihin, joissa perusteellaan, miksi sekularismi on turmiollista ja koko maailmalle on julistettava sota ja pakotettava väkivalloin alistumaan islamilaiseen teokraattiseen ylivaltaan.

Muita käsiteltäviä aiheita on propagandan tuottaminen ja valtavirtamedian luoman julkisuuskuvan hallinta. Manifesti kirjaimellisesti kehottaa tekemään mahdollisimman brutaaleja iskuja vihollisia kohtaan ja levittämään kaikenlaisia salaliittoreorioita, joita sitten valtavirtamedia levittää entisestään. Esimerkiksi kirjailija onnittelee erästä ISIS rykmenttiä, joka levitti huhua, että joukko amerikkalaissotilaita joutui Allahin lähettämien jättiläishämähäkkien murhaamiksi.  Kirjailijan mukaan teon- ja viestinnän-propaganda nostattaa passiivisen valtaväestön pelon ja nostaa Isisksen profiilia varteenotettavana vihollisena, mikä taas houkuttelee nuorisoa liittymään äärijärjestöön, koska väkivalta ja erityisesti valta ovat helvetin seksikkäitä. Voimme sanoa, että tässä ISIS on onnistunut erinnomaisesti ja media on pelannut ääriliikkeen pussiin. Paitsi tietenkin, olisi ollut huvittavaa, jos meikäläisten media olisi uutisoinut tuosta hämähäkkihyökkäyksestä.

Manifesti on kuitenkin suunnattu enemmänkin Lähi-Itään kuin länsimaihin, koska kirja kuluttaa aika paljon aikaa käsitellen Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän valtioitten erilaisia poliittisia olosuhteita ja miten niitten terrorisminvastaisia voimia torjutaan. Kirjailija nostaa esiin erilaisia islamistisia ja jihadistisia liikkeitä, jotka epäonnistuivat noisemaan valtaan ja kertoo, miten he epäonnistuivat, jotta samaa virhettä ei toistettaisi. Väkivallan lisäksi kirjailija käsittelee heidän islamintulkintaan käännyttämistä, mitä juurikin salafistit harrastavat.

Lukiessani tätä manifestia, tunsin tiettyä kunnioitusta kirjailijaa kohtaan. Manifesti on niin täydellinen ja elegantti opas valtion romahduttamiseen, että parempaa ei varmaan kukaan muu voi kirjoittaa. Tietenkin en hyväksy kirjan taktiikoita, tavoitteita tai sen ideologiaa, joka on todella perverssiä uskonnon vääristämistä, mutta puhtaasti taktisessa mielessä tämä on kylmän pahuuden kirkkain ilmentymä. Vaikka mielestäni tämä manifesti kertoo paljon Isiksen taktiikoista ja tavoitteista, niin en suosittele tätä kenellekään, koska todennäköisesti päädyt SUPO:n tarkkailulistalle tai pahimmillaan pidätettäväksi, jos uusi  terrorisminvastainen laki saadaan voimaan.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto

Virstanpylväät

Sayyid Qutbin ”Virstanpylväät” (oma suomennos) on Muslimiveljeskunnan entisen johtavan teoreetikon vuonna 1964 kirjoittama jihadistinen manifesti.

20170621_095004

Quitbin ”Virstanpylväät” on kutsuttu jihadismin ”Mein Kampfiksi”. Ennen tätä kirjaa Egyptin Muslimiveljeskunta oli vain ruohojuuritason aktivistiryhmä, joka harjoitti hyväntekeväisyyttä ja pyrki vaaleilla muuttamaan Egyptin maallisen hallituksen teokratiaksi. Kuitenkin silloinen hallitus ei suvainnut fundamentalistimuslimeita, joten Quitbin ja moni muu veljeskunnan jäsen joutui vankilaan, jossa he radikalioituivat. Quitbille riitti pulinat ja hän julisti kirjassaan aseellisen jihadin Egyptin hallitusta vastaan. Manifesti inspiroi myöhemmin Egyptin presidentti Anwar Sadatin (1981) murhan ja nykyään se inspiroi ihmisiä puukottamaan viattomia naisia, esimerkiksi Turun keskustassa.

Tämä on ensimmäinen jihadistinen manifesti, jonka lukiessani olen suuttunut. (olen lukenut muutaman 1,2,3) Sen lisäksi, että tämä kirja on puuduttavan tylsää luettavaa, se on täysin pähkähullu ja retoriikka on liian lähellä suomalaisten fundamentalistikristittyjen ja oikeistopopulistien retoriikkaa, että sattui. Sitten tietenkin viime viikon tapahtumat Turussa ovat tehneet tämän manifestin vihasaarnan ahdistavan todelliseksi.

Quitb pyrkii kirjassaan perustelemaan, miksi islamilainen teokratia on parempi kuin maallinen hallitus ja miksi pienellä jihadilla, eli pyhällä sodalla, se voidaan saavuttaa. Quitb ensin kertoo hyvin tyypillisen uskonnollisten fundamentalistien tarinan siitä, miten moderni maailma on moraaliton ja ajautunut kauas ”esi-isien tavoista”. Ainoa tapa pelastaa nykymaailma on palattava ”perustuksiin”.

Mielenkiintoisesti Quitbin retoriikka ei ole täynä vihaa tai agressiota, vaan se on hyvin rauhallista, mutta todella kylmää. Hänen mukaansa muslimit ovat unohtaneet ”todellisen” islamin ja alkaneet menettää ”henkistä itsetuntoaan” länsimaisten vaikutteitten takia. Quitbin mukaan muslimien ei pitäisi matkia tai omaksua yhtään mitään länsimaista, koska hänen mukaansa se tekee muslimit unohtamaan oman kulttuurinsa ja itsetuntonsa, mikä taas rappeuttaa hänen mukaansa sivilisaation perustat. Eli hyvin samanlaista retorikkkaa, mikä eurooppalaiset fundamentalistikritityt, oikeistopopulistit ja äärioikeistolaiset ajavat. Ainoa ero, on että tässä ruskea mies valittaa, että valkoiset pilaavat kaiken.

Quitb kauhistelee, että muslimit pitävät uskontoaan henkilökohtaisena asiana, joka ei kuulunut politiikkaan tai yhteiskuntaan. Hän kauhisteli sitä, että muslimit ovat selittämässä maailmaa tieteen ja modernien poliittisten teorioitten kautta, eikä uskonnon.  Kuitenkin Quitb ei vain valita siitä, että ihmisten suhtautuminen uskontoon on vähentynyt modernisaation myötä, vaan hän valittaa, että modernisaatio on tuonut jyrkän epätasa-arvon, joka hänen mukaansa ei ollut olemassa islamin alkuaikoina, ainoastaan jahiliyyahin (epätietoisuuden tai ennen islamia olevaa aikajaksoa) aikana. Tästä islamilaisesta konseptista Quitb luo koko kirjan punaisen langan, jonka mukaan koko maailma ja erityisesti muslimimaat ovat ajautuneet jahiliyyahin aikaan, jossa ihmiset ovat muuttuneet itsekkäiksi ja röyhkeiksi toisiaan kohtaan. Sen sijaan, että luotetaan Jumalaan, luotetaankin vain itseensä. Tämä ”uusi” nihilistinen asenne on tuonut kirjailijan mukaan huikeaa tieteellistä edistystä, mutta myöskin evoluutioteorian, jonka mukaan ihminen on vain eläin, eikä näin ihmisillä ole synnynnäistä arvoa.

Todisteina väitteilleen kirjailija käyttää länsimaitten tuoman kapitalismin aiheuttaman jyrkän taloudellisen epätasa-arvon ja poliittisten ideologioitten ja tieteen mahdollistamat suursodat, joissa miljoonia kuoli. Eli kirjailijan mukaan sekularismi tuottaa ainoastaan epäinhimmillisiä mekanistisia järjestelmiä, jotka aiheuttavat suunnatonta kärsimystä. Kirjailina käyttää siis ihan todellisia ilmiöitä ja ongelmia esimerkkeinä, joilla hän saa muut hullut johtopäätökset kuulostamaan uskottavimmilta. Tällä tavalla monet ääriliikkeet ideologiasta riippumatta saavatkin äänensä kuuluville ja kriittisen määrän hiljaisia nyökyttelijöitä.

Ja nyt alkaa se hulluus: Kirjailija valittaa, että vaikka naiset käyvät töissä, eivätkä käytä enää huivia, niin heidän lapsensa jäävät vailla moraalista ”koulutusta”, ja jotkut naiset myyvät itseään tai joutuvat raiskatuksi. Koko perhe on kirjailijan mukaan hajonnut naisten päästyä töihin ja hänen mukaansa, kun perhe hajoaa, niin koko yhteiskunta hajoaa. Kuulostaako tutulta?

Quitbin mukaan muslimien olisi hylättävä kaikki länsimaalainen ja palattava profeetta Muhammadin aikaiseen islamiin, koska hänen mukaansa islam on täydellinen aate, joka yksistään pystyy nostamaan ihmiskunnan pois jahiliyyahin sekasorrosta kohti sivilisaatiota.

Quitb perustelee sivilisaatiokäsityksen hyvin samalla tavalla kuin länsimaiset arvokonservatiivit. Quitbin mukaan sivilisaatio voi ainoastaan toimia, jos perinteinen perheinstituutti on olemassa. Hänen mukaansa perheessä nainen kasvattaa lapsia moraalisiksi jumalaa pelkääviksi heteronormatiiviksiksi ihmisiksi ja aviomies käy töissä ja muutenkin pyörittämässä yhteiskunaa. Quitbin mukaan nykyaikana elämme kuin ”villi-ihmiset”, jotka tekevät kaiken, mitä vain mieli tekee. (tähän kuuluu huumeiden kulutus, moskeijassa käynnin vähyys, rukoilun unohtuminen ja esiaviollinen seksi) Kirjailijan mukaan tämä on ”valheellisen” evoluutioteorian syytä, jonka mukaan me olemme vain eläimiä. Quitbin mukaan ihmisten usko siihen, että hän on eläin, on mahdollistanut sen, että elämme halujen mukaan, eikä hillittyjen uskonnollisten sääntöjen mukaan. Quitbin mukaan Jumala loi sivilisaation, jotta ihminen voisi elää arvokkaammin kuin eläimet, eli noudattaen tiukkoja yhteiskunnallisia käytöstapoja ja rituaaleja. Quitbin mukaan sekularismi ja demokratia ovat tehneet ihmiset unohtamaan arvokuutensa ja hyvät käytöstavat, jotka erottavat sivilisaation barbarismista. Tämä on yllättävän samankaltaista metapoliittista kielipeliä, mitä äärioikeisto on käyttänyt 1900-luvulsta lähtien, mutta nyt äänessä onkin ruskea islamisti. Esimerkiksi Martin Luther King jr teki saman havainnon tietyistä oikeistolaisista ”he keskittyvät enemmän järjestyksen ylläpitämiseen kuin oikeudenmukaisuuteen.” -Letter from a Birmingham jail, 1963

Tähän asti kirja on ollut tyypillistä arvokonservatiivista hapatusta, mutta sitten tulee kirjan jihad osio. Quitb tunnustaa, että suurempi jihad on henkinen kamppailu, mutta hänen mukaansa pienempi jihad, eli aseellinen puolustus on ”väärin” tulkittu. Hänen mukaansa nykyiset uskonoppineet ovat kaikki modernin maailman ja ”länsimaisen hapatuksen aivopesemiä”. Hän itse kokee tulkitsevansa islamia paremmin kuin kaikki muut muslimit ja hänen mukaansa jihad tarkoittaa hyökkäävää asellista taistelua. Quitbin mukaan muslimien olisi noustava omia maallisia hallituksia vastaan, tuhottava ne ja sen jälkeen, kun koko islamilaimen maailma on palannut kalifaatiksi, on muslimien hyökättävä länsimaita vastaan.

Quitbin mukaan muslimien velvollisuus on hävittää maailman epäoikeudenmukaisuus ja epätasa-arvo, kuten profeetta Muhammad teki. Tässä kohtaan Quitbin retoriikka muistuttaa enemmän marxismi-leninismiä tai troskyismia, jonka mukaan kommunismi on levittävä aseellisen vastarinnan muodossa ympäri maailmaa. Kirjailijan retoriikka muistuuttaa niin paljon kommunisia, että hän jopa sanoo, että yksi syy maailman ongelmiin on rasismi ja nationalismi, jotka estävät ihmiskunnan yhdistymästä yhdeksi kansakunnaksi. Toinen rinnastus voisi olla 2000-luvun alun amerikkalainen uuskonservatismi, jonka ideologiaan kuului kristillisen fundamentalismin tukeminen sisäpolitiikassa ja ”demokratian” tuominen sotilaallisella hyökkäyksellä kehittyviin maihin, kuten Sadam Husseinin hallitsemaan Irakiin.  Tietenkin Qutbin ei halua, että koko maailma olisi kommunistisen internationaalin tai amerikkalaisen imperialismin vallassa, vaan islamialsien globaalin kalifaatin hallussa, jossa kaikki lait olisivat alistettu sharia-lain tiukemmalle tulkinnalle.

Tässä kohtaan tuleekin kirjan suurin ristiriitaisuus tai oikeastaan sarja ristiriitaisuuksia, jotka olivat raivostuttavia. Qutb esimerkiksi valittaa, että muslimimaailman ”itsetunto” murentui länsimaisen imperialismin takia, mutta hän samaan aikaan ajaa islamilaista imperialismia, joka ei edes tapahtunut siihen aikaan, johon hän haluaa palata. Sitten tietenkin Quitb valittaa, että rasismi on yksi suurimpia ongelmia maailmassa, mutta samaan aikaan hän sanoo, että juutalaiset ovat kaikki ”läppeensä kieroutuneita saastoja”, joita on joko alistettava islamilaisen ylivallan alle  ”dhimineiksi”, tai kokonaan hävitettävä.
Quitb oikeastaan pitää juutalaisia pahempina kuin kristittyjä, koska kirjailja uskoo, että juutalaiset hallitsevat maailmaa ja yrittävät hävittää perinteisen muslimikulttuurin. Kristityt ovat taas kirjailijan mukaan ”eksyneitä” eivätkä ”tietoisesti pahoja”, kuten juutalaiset. Eli tässä voimme huomata ääriliikkeiden ristiriitaisen ja analogisen sisäsiittoisuuden, jossa aivan samat vaikutteet, mitkä ajavat äärioikeistoa vihaavaan muslimeita ja juutalaisia, ovat ne, jotka liikuttavat jihadismia. Kuten jotkut ovatkin sanoneet, nämä kaksi vihan aatetta ruokkivat toisiaan ja ovatkin saman kolikon kaksi pimeää puolta.

Sayyid Qutbin ”Virstanpylväät” on yksi vaikutusvaltaisimmista kirjoista maailmanhistoriassa, mutta se on todella väsyttävää luettavaa, vaikkakin siinä onkin todella perversejä islamintulkintoja ja sotaisia fantasioita. Tietenkin Quitb perustelee kaiken Koraanin ja hadithien irrallisilla lauseilla, mutta jännästi tässä kirjassa launatut lauseet itsesään eivät ole ne tunnetuimmat vihan säkeet (Koraani 9:5), joita monet tuntevat, vaan kokonaan toisia, joissa toki puhutaan vääräuskoisia vastaan sotimisesta ja tappamisesta, mutta näitä oli aika niukasti verrattuna muihin lainauksiin, jotka käsittelivät uskoa ja oikeudenmukaisuutta. Eli Quitb käyttää islamin pyhiä tekstejä kehystääkseen vihan retoriikkansa siistiin ja helposti omaksuttavaan uskonnolliseen pakettiin, joka oikeuttaa hirvittävät teot lopullisella päämäärällä. Esimerkiksi. Kirjailija käyttää Koraanin 2:227 lainausta, jossa todetaan, että sorto on pahempi kuin murha, perustellakseen vääräuskoisten tappamisen.

Quitb ei ollut uskonnoppinut, vaan romaaniirjailija, joka radikalisoitui modernin aikakauden rakennemurroksista, kuten yleensäkin ääriliikkeiden kannattajat radikalisoituivat. Quitb kirjoitti tämän manifestin ja monen muun vankilassa, missä hän lopulta kuoli hirtettynä. Eli vaikka kirjailija kuoli, niin tässä kirjassa painetut ideat ovat levinneet koko maailmaan internetin välityksellä.

Tämänkin kirjan löytämiseen keski alle sekuntti. Kirjoitin Googleen hakuun kirjan nimmen ja kirjailijan. Välittömästi PDF-tiedosto ilmestyi hakutuloksiin. Quitbin manifesti on oiva esimerkki siitä, että vaikka ideologian kannattaja pysäytetään ja rajoja valvotaan, niin idea ei häviä, joten ehkä ainoa tapa pysäyttää jihadismi on investoitava ennaltaehkäisevään työhön. Kuten muutkin ääri-ideologiat, niin ne kasvavat juurikin epätasa-arvoisissa ympäristöissä, joissa osa väestöstä on syrjäytynyt.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto

Suomi, terrorismi, SUPO

Anssi Kullbergin toimittaja ja monen kirjoittajan kokoama ”Suomi, terrorismi, SUPO. – Koira, joka ei haukkunut” on Suojelupoliisin ja Puolustusministeriön kokoama tietokirja terrorismin teoriasta, suomalaisen terrorismin historiasta ja sen kehityksestä 2011 saakka.

20170306_145750

Terrorismi on yleensä valtiota vastaan harjoitettua poliittista väkivaltaa, joka kohdistuu siviileihin, mutta on esimerkkejä, joissa valtio on sitä harrastanut. Eli kirja ottaa hyvin chomskymaisen otteen terrorismista, mikä oli yllättävää näkemys tiedustelupalvelulta.

Kirja alkaa Suomen historialla, jossa ensimmäiset terrori-iskut keskittyivtä 1900-luvun alkuun, jolloin Suomi oli vielä Venäjän keisarikunnan osa. Terroristit olivat suurimmaksi osaksi salamurhaajia, joista kuuluisin oli Eugen Schauman, joka murhasi kenraalikuvernööri Bobrikovin. Mutta aikakaudella oli muitakin salamurhaajia, joista tappavin oli Helsingissä toiminut Verikoirat-ryhmittymä, joka salamurhasi kymmeniä venäjäläisiä virkamiehiä. Kirjassa analysoidaan, miksi Suomessa syntyi tällaisia terroristeja, jotka halusivat väkivalloin ajaa Suomen itsenäisyyttä? Yksi radikalisoivista tekijöistä kirjoittajan mukaan oli Runebergin ”Vänrikki Stoolin tarinat” joissa ihannoittiin sodassa kaatumista. Jokainen tuon ajan terroristi omisti kappaleen ja ihannoi sen kertomuksia väkivallasta.

Mutta Suomen historian väkivaltaisinta kautta oli 1918 sisällissota, Talvi- ja Jatkosodan aikana olevat kotimaiset paramilitaariset joukot, jotka tuhosivat vastapuolen siviilikohteita. Tästä vaiheesta kirja alkaa selostamaan maailmalla ja erityisesti Euroopan historian aikana toimineita terroristijärjestöjä ja miksi Suomessa Toisen maailmansodan jälkeen esimerkiksi äärivasemmistolainen terrorismia ei ilmennyt?

Suomi oli kyllä koko Kylmän sodan aikana monen terroristijärjestön kauttakulkumaa, mutta yhtäkään iskua ei ollut. Suomi astui oikeastaan moderniin terrorismiin vasta 2000-luvulla. Sitä ennen 1990-luvun merkittävin terrori-isku Suomessa oli turkistarhojen vastaiset iskut, mutta ne eivät olleet läheskään yhtä kauhistuttavia kuin ne, mitä 2000-luvulla alettiin tehdä.

Kirjassa Myyrmannin, Jokelan ja Kauhajoen iskut lasketaan terrorismiksi. Kirjassa pohditaankin, miksi suomalainen media ei käsitellyt yhtäkään iskua terroritekona, vaikka motiivit olivat selkeän poliittisia? Esimerkiksi Myyrmannin ja Jokelan massamurhaajat olivat kirjoittaneet poliittisia manifesteja, joissa ajoivat hallituksen kaatamista, mutta silti heidät kuitattiin vain yksinäisinä sekopäinä. Kirjailija jopa arvioi, että jos nämä massamurhaajat olisivat olleet muslimeita, niin media olisi julistanut heidät välittömästi terroristeiksi. Kuitenkin perimmäinen syy ”terroristi” termin välttämisestä on suomalaisen kansan kollektiivinen pelko, että jos tunnustamme, että Suomessa on terrorismia, niin koko kuva ”lintukodosta” katoaa.

2000-luvulla SUPO:n mukaan äärivasemmisto ei ole enää niin suuri uhka kuin Kylmän sodan aikana. Ainoa vasemmistoon kuuluva ryhmä, jota on syytä pelätä ovat eläinoikeusaktivistit, jotka voivat vielä iskeä eläintuotantoon liittyviin rakennuksiin. Mutta merkittävimmät 2000-luvun terrorismia harrastavat ryhmät ovat jihadistit ja äärioikeisto. Oikeastaan kirjan kirjoittaneet asiantuntijat eivät ole yksimielisiä kumpi on pahempi.

Joittenkin mukaan jihadistit ovat järjestäytyneimpiä ja osaavampia kuin äärioikeisto, joten heidän iskut Suomeen voivat olla tuhoisempia. Suomessa on tosiaan kymmeniä jihadisteja, jotka matkustelevat edes takaisin Lähi-Idän kriisimaissa, levittävät internetissä suomennettua jihadipropagandaa tai rahoittavat jihadistisia liikkeitä. Kuitenkin toisten kirjoittajien mukaan äärioikeisto on vaarallisempi, koska heitä on enemmän, heillä on helpompi pääsy puoluepolitiikkaan ja suuremmat mahdollisuudet saada levitettyä vihapuhetta, joka lisää muslimien syrjintää. Muslimien syrjintä voi ruokkia kotimaisia jihadisteja kääntymään Suomea vastaan. Suomen onneksi suurin osa jihadisteista on ollut äärimmäisen pragmaattisia. Kaikki Euroopassa tehdyt terroristi-iskut ovat olleet Lähi-Itään kohdistuneen ulkopolitiikan seurausta. Suomi ei ole niin aktiivinen Lähi-Idässä, että jihadistit iskisivät Suomeen. Kuitenkin Suomen ulkopolitiikka voi muuttua, erityisesti, kun meillä on rauhanturvaajia Afganistanissa. Kirjan mukaan maahanmuutto, erityisesti pakolaisten maahanmuutto lissää terrorismin riskiä Suomessa. Kirja kehottaakin, että Suomen olisi vähennettävä ainakin pakolaisten tulon Suomeen ja keskittyttävä työperäiseen maahanmuuttoon ja turvapaikanhakijoiden vastaannottamiseen.

Kirjassa analysoidaan hyvinkin syvällisesti sekä äärioikeistoa, että jihadisteja. Näitten ryhmittymien motiiveja, ideologiaa ja syitä radikalisaatioon. Jihadisteja esimerkiksi ei voi selittää yksin sillä, että islam tekee muslimeista terroristeja. Uskonto itsesään on sen verran ristiriitainen, että kuka tahansa saa vedettyä sieltä oikeutusta väkivaltaan, jos vain tuntuu siltä. Äärioikeisto on sama asia. Ei ole olemassa yhdenmukaista äärioikeistolaista ideologiaa, ainoastaan syvä muukalaiskammo, jonka ympärille rakennetaan mitä perversempiä maailmankatsomuksia, joitten ainoa tarkoitus on väkivalta. Esierkiksi Eurooppaa ja Suomea ei uhkaa vain perinteinen kansallissosialismi ja fasismi, vaan uudenlainen islaminvasainen äärioikeisto tai vastajihad.

Vastajihad on ristiriitainen ideologia, johon sekoittuu valkoinen ylivalta, kristinusko, ateismi, oikeistolaisuus, ristiretkien ihannointi, Israelin kannatus ja syvä muslimien viha. Tunnetuin vastajihadisti on terroristi Anders Behring Breivik. Suomessa kirjan mukaan tunnetuin vastajihad-propagandan levittäjä on politiikko Jussi Halla-Aho. Kirjassa yleensäkin pidetään Perussuomalaisia vaarallisena puolueena, jossa on poikkeuksellisen paljon äärioikeistolaisia, jotka voivat olla uhka yhteiskuntarauhalle. Perussuomalaisten lisäksi äärioikeistolaisia liikkeitä on lukuisia, joista suurimmat ovat Suomen Sisu ja SVL. Sitten on joukko hajanaisia Homma-foorumissa pyöriviä äärioikeistolaisia, jotka yrittävät jatkuvasti muodostaa pienpuolueita ja liikkeitä, kuten Muutos2011. Seuraava suomalainen terroristi voi suurella todennäköisyydellä tulla jostain näistä ryhmittymistä.

Loppujen lopuksi hyvin kirjoitettu ja selkeä kirja, jossa on runsaasti lähdeviitteitä ja syvällistä analysointia terrorismista. Ainoa ongelma on, että kirja julkaisitiin 2011, eli ennen suurta pakolaiskriisiä, Isistä ja Trumppia. Tuntuu siltä, että tämä kirja on ennustanut sekä jihadismin, että äärioikeiston nousin maailmalla, mutta samalla on vaikea tietää kumpi näistä kahdestä ääriryhmästä on tällä hetkellä suurin yhteiskunnalleinen uhka. Lopussa kirja todetaan, että terrorismi ei ole mitään verrattuna Venäjän kybersotaan, joka on sen mukaan suurin uhka Suomen turvallisuudelle.

1 kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto, Kommunismi ja anarkismi, Rasismin ja äärioikeistolaisuus