Avainsana-arkisto: Jussi Halla-aho

Kirjoituksia uppoavalta poliitikolta

Jussi Halla-ahon ”Kirjoituksia uppoavasta lännestä” on vuonna 2009 julkaistun Scripta-blogin ”valkoituja” artikkeleita vuosilta 2005‒2008, joka kiteyttää kansanedustajan ideologian. Tämä kirja sisältää juuri sen, mitä Halla-aho itse haluaa näyttää suurelle yleisölle. Nyt ainakin ei voida sanoa, että luen jäbän huonoimmat tekstit tai jonkun hänen vihamiehensä valikoimat kontekstista irrotetut pätkät. Niitäkin olen toki käsitellyt blogissani. Mutta tässä artikkelissa käsittelen ainoastaan ”Kirjoituksia uppoavasta lännestä” esiintyviä väitteitä. Pyrin olla ottamatta huomioon tekstien ulkopuolella olevia tapahtumia, jotka liittyvät kirjailijaan. Muuten tästä tulisi vielä pitempi teksti.

10

Halla-ahon ideologia    

Halla-aho kertoo kirjassaan olevan sekulaari vasemmistolainen liberaali. Tämän kirjan perusteella Halla-aho on juuri sitä, mitä väittää. Mies kannattaa uskonnon- ja sananvapautta, demokratiaa ja hyvinvointivaltiota. Kuitenkin miehen ajattelussa on joksikin oikeistolaisuuteen viittaavia lähtökohtia. Jos on olemassa parempi termi kuvaamaan kansanedustajan ajattelua, joista tulen kertomaan kohta, kirjoittakaa kommentteihin.

Halla-ahon teksteistä puuttuu täysin rakenteellinen analyysi ja oikeastaan Halla-aho haastaa kirjassaan koko idean, että yhteiskunnassa olisi olemassa rakenteellisia ongelmia. Halla-aho määrittelee yhteiskunnallisen rakenteen poliisin valvomaksi laiksi. Kirjailijan mukaan, jos ei ole olemassa selkeää lakia, joka syrjii vähemmistöjä,  vähemmistöjä ei syrjitä ja sillä siisti. Halla-aho sanookin kirjassaan, että yksinkertaisesti piilosyrjintää on mahdoton olla olemassa, koska jos se on piilossa, miten sen olemassaolosta voidaan tietää? Onneksi on kesä ja luin tätä kirjaa hiekkarannalla. Pystyin laskemaan kirjan hetkeksi alas, katsoa merta, auringossa paistattelevia peppuja, sinistä taivasta ja pohtia, miksi haaskaan elämääni tämän paskan kanssa?

Tästä sokratilaisesta lähtökohdasta Halla-aho lähteekin julistamaan, että vähemmistöt eivät kärsi rakenteellisesta syrjinnästä, koska sosioekonominen analyysi ulotetaan vain mustiin, eikä valkoisiin. Halla-aho toteaa ”vastaavasti melkein kaikki hyväksyvät sen olettamuksen, että valkoisen yksilön rikollisuudesta ja työttömyydestä on vastuussa ensisijaisesti hän itse” Jos en tuntisi Halla-ahoa ennestään, luulisin miehen elävän rinnakkaistodellisuudessa, jossa oletetaan edellä mainitulla tavalla. Ainakin tällä planeetalla tunnustetaan aika laajasti, että valkoiseen valtaväestöönkin kohdistuu erilaisia rakenteellisia ongelmia. Sehän on historiallisesti ollut kaikkien vasemmistopuolueitten perusta ja syy, miksi hyvinvointivaltio ylipäätänsä rakennettiin!

Halla-ahon mukaan Eurooppa on ainoa maanosa maailmassa, joka potee syyllisyyttä menneisyydestään ja sen takia se on joutunut muitten kansojen hyväksikäyttämäksi. Tämä on tyypillinen äärioikeistolainen argumentti, jossa jostain syystä ummistetaan silmät Euroopan imperialismille ja yhä olemassa olevalle geopoliittiselle mahdille ja annetaan kuva, että olemme tässä maailmassa se heikko osapuoli. Mutta ei siinä kaikki! Halla-ahon mukaan tämä itseinho on ajanut Euroopan sokeaksi sille, että se on sodassa islamia ja mustia afrikkalaisia vastaan!

Tässä alkaa kirjan artikkeleitten välinen ristiriita: Halla-ahon mukaan muslimit ja mustat afrikkalaiset ovat samaan aikaan monoliittinen valloitusarmeija, joka on salakavalasti saanut huijattua meidät ottamaan heidät vastaan, mutta myöskin viattomia monikulttuurisuuspolitiikan uhreja. Jälkimmäisen kirjailija selittää, sillä että maahanmuuttajat ovat aivopesty luulemaan, että on valkoisten velvollisuus hoivata heitä ja kun jotain ikävää tapahtuu heille, nämä pilalle lellitetyt maahanmuuttajat radikalisoituvat. Joka tapauksessa lopputulos on eurooppalaisen kulttuurin sukupuutto ja mantereen muuttuminen ”kehitysmaaksi”, koska mystisellä tavalla mustien ja muslimien kulttuuri on muuttumaton ja osa heidän perimää. Kaiken tämä Halla-aho yrittää perustella valikoiduilla rikosuutisilla ja erinäisten tutkimusten tulkinnoilla. Itse tutkimuksissa ei todeta mitään edellä mainittua, mutta Halla-aho tulkitsee niitä niin omituisista lähtökohdista, joitten mukaan kaikki maahanmuuttajien ongelmat johtuvat siitä, että nämä ongelmat kuuluvat ”heidän olemukseen.”

Tietenkin, koska kirjailija ei halua vaikuttaa ajavan vain yhtä hyvin pähkähullua ideaa, hän vielä todistaa väitetyn vasemmistoliberalisminsa vastustamalla huumeitten laillistamista ja kertomalla, että ”Homot ja feministti ovat saaneet runnottua ajoittain absurdejakin vaatimuksiaankin läpi.”. Muistakaa tuorein teksti tässä kirjassa, on vuodelta 2008. Jo silloin Halla-aho piti naisten ja seksuaalivähemmistöjen joitain oikeuksia ”absurdeina”. Mitähän mies tuumaa nyt, kun tasa-arvoinen avioliitto ja äitiyslain uudistus on hyväksytty ja vanhentunut trans-lakikin natisee liitoksissaan?

Suureksi harmikseni tässä kirjassa ei ole kuuluisaa tekstiä, missä Halla-aho fantasioi homojen ampumisesta. Mikä on aika outoa, koska tässä kirjassa Halla-aho vertaa muslimeja Roland Emmerichin ohjaaman ”Independece Day” (1996) elokuvan avaruusolioiksi, joita ”pitää tuhota ydinpommeilla”. Eli muslimien vertaaminen tappaviin avaruusolioihin oli ok, mutta homojen murhafantasiat jätettiin pois tästä mestariteoksesta? Ei mikään ihme, että norjalainen terroristi Breivik referoi Halla-ahoa manifestissaan.

Vastajihadismi    

Tietenkin Halla-aho vastustaa islamia. Itse uskonnon inhoamisessa ei ole mitään vikaa, en itsekkään pidä uskonnoista, mutta Halla-ahon kuva islamista on äärimmäisen mustavalkoinen. Halla-ahon mukaan islam on kaikista väkivaltaisin uskonto, joka on ikuisessa sodassa muuta maailman vastaan ja meidän on torjuttava se. Halla-aholle islam on monoliittinen fasistinen ideologia, joka ei ole vielä uudistunut ja sen takia se on torjuttava. Olen blogissani kirjoittanut runsaasti islamin eri haaroista, tulkinnoista ja historiasta, joten voin vain sanoa, että jätkä on pahasti väärässä kaikesta edellä mainitusta. Se, että Halla-aho ei vaikuta koskaan kuulleenkaan salafismista ja sufismista kertoo jotain ”mestarin” tietämyksestä. Halla-aho osoittaakin tietämättömyytensä julistamalla, että muslimit eivät koskaan tuomitse terrori-iskuja. Kyllä tuomitsevat ja aika äänekkäästi. Jostain syystä Halla-aho on onnistunut missaamaan kymmenet tuhannet kerrat, kun muslimit ovat tuominneet jokaisen terrori-iskun. Netistä voi löytää kokonaisia listoja kaikista islamilaisista uskonoppineista, jotka ovat tuominneet iskut, jos muuten ne ovat jääneet huomaamatta:

 

http://www.muhajabah.com/otherscondemn.php

https://www.huffingtonpost.com/kamran-pasha/the-big-lie-about-muslim_b_188991.html

https://ing.org/global-condemnations-of-isis-isil/

https://www.thetimes.co.uk/article/muslim-scholars-confront-isis-in-battle-over-ideas-xwnvts57955

Halla-aho myöskin ei vaikuta tuntevan Lähi-Itää ja sen politiikkaa, koska lukiessa tätä kirjaa, saat kuvan, että koko alue on teokraattisten sotaherrojen vallassa, eikä suurimmaksi osaksi länsimielisten sekulaarien diktatuurien alla. Tämä näkyykin siinä, että Halla-aho ihmettelee, miksi niin monta islamistia on lähtenyt Eurooppaan? jos viitsisi lukea aiheesta, niin tietäisi, mutta silloin kiihottaminen kansanryhmää vastaan käy vaikeaksi! On ihmeellistä, miten kokonainen maailmankuva voi rakentua tietämättömyydelle!

Valtamedia    

Käsitys valtamediasta on ehkä se kaikista ristiriitaisin ja typerin ilmiö tässä kirjassa. Suurin osa kirjan artikkeleista käsittelee sitä, miten valtamedia ”pimittelee” faktoja, mutta suurin osa Halla-ahon käyttämistä lähteistä, joilla hän yrittää perustella teesinsä, tulevat Hesarista ja iltalehdistä! Halla-aho huomaakin yhdessä vaiheessa tämän ja yrittää todistaa, että ”pimitys” näkyy siinä, miten nämä valtavirtalehdet eivät mainitse rikollisten ihonväriä tai nimeä. Silti suurin osa kirjassa käytetyistä esimerkeistä maahanmuuttajataustaisten rikollisuudesta ovat peräisin juuri edellä mainituista medioista! On ihan tieteellisesti tutkittu, että valtamedia lietsoo raportoinnillaan muukalaisvastaisuutta ja tämä koko kirja on hyvä esimerkki siitä.

Suvaitsvaisto    

Sen lisäksi, että vihollisena ovat muslimit ja mustat afrikkalaiset, Halla-aho vastustaa myöskin ”suvaitsevaistoksi” nimeämänsä ihmisiä, jotka koostuvat poliittisesta ”eliitistä”. Halla-aho ei jankuta kommunisteista tai kulttuurimarxisteista, vaan hänen mukaansa suvaitsevaisto koostuu kaikista monikulttuurisuutta kannattavista ihmisistä, niin oikealta kuin vasemmalta. Halla-aho kuluttaakin aika paljon aikaa suvaitsevaiston määrittelemiseen: suvaitsevainen ihminen on aina valkoinen eurooppalainen, joka ”tyhmyyttään” auttaa kehittyvien valtioitten asukkaita, vaikka nämä asukkaat eivät halua auttaa valkoisia. En tiedä, mistä Halla-aho on saanut käsityksen, että valkoiset eurooppalaiset ovat ainoat kansat maailmassa, jotka auttavat muita kansoja? En tiedä onko hän tässä tietoisesti epärehellinen, vai onko Halla-aho niin vieraantunut todellisuudessa, että oikeasti ajattelee näin?

Kirjailijan mukaan ainoa syy, miksi suvaitsevainen haluaa edistää maahanmuuttoa, vaikka se ”tappaa ihmisiä” on, että tälle tulisi hyvä mieli. Oikeastaan suvaitsevainen on Halla-ahon mukaan itsekäs narsisti, joka haluaa päteä omalla hyvyydellään ja eettisyydellään. Kirjailijan mukaan päteminen näkyy siinä, että, sen on oltava jotain, joka erottaa suvaitsevaisen suurimmasta osasta ihmisistä, tehden tästä ”paremman” kuin muut. Kirjailijan mukaan tämä erottelu tapahtuu hyväksymällä ”barbaareja” maahanmuuttajia, joita ”tavallinen ihminen inhoaa.” Halla-aho yrittää todistaa tämän sillä, että eurooppalaiset ihmisoikeusjärjestöt eivät kritisoi Iranin teokratiaa (kritisoivat)  ja osoittamalla huolensa, että liian suuri maahanmuuttajien rikosuutisointi voi lietsoa rasismia. Halla-ahon mukaan rasismi johtuu siitä, että maahanmuuttajat ovat kaikki rikollisia ja terroristeja, joten jos haluaa välttää rasismia, maahanmuuttoa on vähennettävä. Tietyssä mielessä kirjailija omaperäinen logiikka on oikeassa siinä, että maahanmuuttajien törttöily lisää ennakkoluuloja, mutta ei yksittäisten maahanmuuttajien rikollisuudesta voi vetää johtopäätöstä, että kaikki maahanmuuttajat ovat rikollisia. Sehän on kirjaimellisesti rasismia. Halla-ahon logiikalla Hitler oli oikeutettu vihaamaan juutalaisia, kun osa juutalaisista oli äärivasemmistolaisia terroristeja.

Mutta kirjailijan mukaan tärkeämmät komponentit suvaitsevaisuudessa ovat itseinho ja ”ksenomania” (muukalaisrakkaus). Tämä Halla-ahon määritelmä perustuukin perinteiseen äärioikeistolaiseen oletukseen, että antirasismi on ”rodullista itsemurhaa”, koska ”miten voi hyväksyä omaa rotua tuhoavia barbaareja?” Mutta teksteissä on vihjeitä myöskin salaliitosta, koska aina sellainen pitää olla. Halla-ahon mukaan maahanmuutto on keinotekoista ja sitä vain edistetään, koska vallassa on joukko mielisairaita suvaitsevaisia ja sen takia vaihtamalla hallitus, maahanmuutto saadaan estettyä. Asiaan ei tietenkään liity suuret geopoliittiset sotkut, joihin länsimaiset suurvallat ovat kaulaa myöten mukana, ei tietenkään.

Rakenne   

Selkeää temaattista rakennetta kirjassa ei ole, vaan tekstit vaikuttavat esiintyvän vain kronologisessa järjestyksessä. Kirjassa on monta artikkelia, jotka käsittelevät samoja aiheita ja samoja argumentteja. Tämä teki lukemisesta rasittavaa, kun ei ihan kiinnostanut kolmatta kertaa lukea samoista asioista. Toimituksen puute on jokin äärioikeistolaisten fetissi, koska aina nää kirjat on huonosti editoitu. En tiedä onko äärioikeistolla jotain kirjojen toimittajia vastaan vai ovatko kaikki päätoimittajat vain antirasisteja, jolloin äärioikeistolainen täytyy itse yrittää koota kirjansa ja tulos on aina tällaista sotkua?

Kirjan tekstit rakentuvat suurimmaksi osaksi saman kaavan mukaan, jossa Halla-ahon kertoo jostain uutisesta, joka herättää ajatuksia. Tästä Halla-aho alkaa dekonstruktioimaan uutisen kieltä kuin mikäkin Frankfurtin koulukunnan sosiologi. Analyysin jälkeen kirjailija joko väittelee tekstin pointteja vastaan tai kysyy sarkastisia kysymyksiä, joihin hän ei koskaan vastaa. Mielenkiintoisinta Halla-ahon diskurssianalyysissa on sen omituisuus. Sitä luulisi filosofian tohtorin ja kielitieteilijän osaavan purkaa tekstejä ja tulkita niitä, mutta Halla-aho epäonnistuu melkein joka kerta tekemään niin. Useimmissa teksteissä Halla-aho joko ymmärtää tekstin pointin oikein, mutta vastaa siihen täysin erilaisista lähtökohdista, jotka hämärästi liittyvät tekstiin tai hän ymmärtää tekstin viestin väärin ja lähteekin kumoamaan hänen itsensä keksimänsä väitteen, joka ei ilmene tekstissä. Molemmissa tapauksissa Halla-aho väittelee täysin eri asiasta kuin tekstit ja joskus jopa täysin eksoottisista ja kapeista lähtökohdista.

Esimerkiksi yhdessä vaiheessa Halla-aho haastaa uutisessa olevaa väitettä, että maahanmuuttajia ei saisi yleistä, kysymällä, miksi USA:ssa saa tilastoida mustia? En tiedä, miten toisen maan tilastotieteet liittyvät Suomessa oleviin rasistisiin stereotypioihin maahanmuuttajista? Koko kirja on täynnä tällaisia omituisia kysymyksiä, joissa rinnastetaan jokin hämärästi aiheeseen liittyvä asia ja kysytään ”miksi noi saa, muttei me?” Oma suosikkini oli Halla-ahon vankka kysymys, miksi meidän pitäisi olettaa, että suurin osa somaleista ei ole rikollisia? Halla-ahon mukaan on toimittajien tehtävä todistaa, että kaikki somalit eivät ole rikollisia, eikä vain väittää niin. Eli Halla-ahon lähtökohta käsitellessä somaleita on se, että he kaikki ovat rikollisia, jos toisin ei todisteta. Varovaisen konservatiivisen arvioni mukaan Halla-aho on ehkä rasisti. Saan enemmän vahvistuksia tästä, kun Halla-aho kuvaa maahanmuuttajia ”barbaareiksi”, ”heinäsirkkaparviksi” ja planeettoja tuhoaviksi avaruusolioiksi sekä yrittää useita kertoa argumentoida, että maahanmuuttajissa on jokin ”olemuksellinen” valmius rikollisuuteen, epäsiisteyteen, raiskaukseen ja terrorismiin.

(Lopullinen) ratkaisu?   

Tietenkin Halla-aho pyrkii tarjoamaan ratkaisuja kokemaansa ongelmiin. Valitettavasti ratkaisut ovat ristiriitaisia. Esimerkiksi yhdessä vaiheessa Halla-aho sanoo, että Suomen pitää ottaa vastaan pakolaisia, mutta kriteerejä on vain tiukennettava, mutta myöhemmin hän sanoo, että kaikki pakolaiset ovat oikeastaan joko sotarikollisia, terroristeja tai olemukseltaan niin perverssejä, että heidän maahantulo on estettävä. Kirjassa meneekin sekaisin pakolaiset, paperittomat, turvapaikanhakijat, siirtolaiset ja Suomessa syntyneet maahanmuuttotaustaiset nuoret. Erityisesti jälkimmäiset. Halla-aho tulkitsee monia rikosuutisia ikään kuin siinä esiintyneet ihmiset olisivat astuneet ulos vastaanotto keskuksesta ja raiskanneet tai puukottaneet tuntemattoman suomalaisen veronmaksajan. Tämän vuoksi kirjassa on kaksi ristiriitaista ratkaisua: Ensimmäinen on sallia maahanmuuttajien kritisointi ja lopettaa kaikki antirasistinen työ, jotta maahanmuuttajat oppivat ottamaan vastuun omasta elämästään ja työllistymään. Toinen ratkaisu, on sulkea rajat, koska sen lisäksi, että se estää eurooppalaisen kulttuurin sukupuuton, se opettaa kehittyvät valtiot ratkaisemaan ongelmansa yksin. Halla-aho olettaa jostain syystä, että Afrikan ja Lähi-Idän ahdingot eivät johdu imperialismista ja epätasa-arvoisista kauppasuhteista, vaan siitä, että afrikkalaiset ovat tyhmiä ja arabit ovat muslimeja.

Mutta kummatkin ratkaisut ovat aika maltillisia verrattuna, vaikka Breivikin, joka halusi pakkosiirtää ja käännyttää kaikki Euroopan muslimit. Jos analysoimme vain tämän kirjan tekstejä, Halla-ahoa ei voida luonnehtia äärioikeistolaiseksi, vaikka selvästi hän on rasisti ja teksteissä on samanlaisia argumentteja ja ajattelun lähtökohtia kuin edellä mainitussa poliittisessa suuntauksessa. Tietenkin tekstin ulkopuoliset faktat viittaavat juuri päinvastaiseen.

Siinä mielessä pystyn ymmärtämää Scripta-blogin suosion, koska tässä ei kehoteta ryhtymää suoraan väkivaltaan maahanmuuttajia vastaan, oikeastaan Halla-aho kieltää kaiken väkivallan. Ainoa kohta, missä Halla-aho edes ehdottaa jotain sinne päin on, kun hän toteaa Suomen hallituksen maahanmuuttopolitiikan olevan ”kansantahdon vastaista” ja näin hänen mielestään suomalaisilla on oikeus kaataa hallitus. Mutta tämänkin kohdan voidaan tulkita niin monella tavalla, ettei ole hedelmällistä pitää sitä osoituksena Halla-ahon antidemokraattisuudesta.

Mitä lukijat saavat Scriptasta?    

Luulenkin, että Halla-aho houkuttelee kahdenlaisia lukijoita: Ensimmäiset ovat ihan oikeita äärioikeistolaisia, jotka uskovat rotujen hierarkiaan, mutta pitävät Halla-ahoa jonkinlaisena äärioikeistolaisuuden normalisoijana, joka luo ”portin” äärimmäisemmille johtopäätöksille. Sitten ovat tavalliset ihmiset, jotka voivat olla rasisteja tai jopa ennakkoluulottomia, mutta he ohittavat Halla-ahon rasistisen retoriikan, koska heitä houkuttelee Halla-ahon suora puhe monikulttuurisuuden ongelmista ja hänen tarjoamat ratkaisut. Halla-aho onkin tietoisesti kirjoittanut suurimman osan teksteistään kysymysten muodossa, jolloin vastuu tekstistä vedetyistä tulkinnoista siirtyy lukijoille, eikä kirjoittajalle. Jää lukijalle päätettäväksi ovatko kirjailijan rasistiset ilmaisut vain ”tunnepuhetta”, ”värikkäitä vitsejä” vai kiinteä osa miehen maailmankuvaa ja agendaa. Tämä selittääkin, miksi minä näen suoraan Halla-ahon rasismin ja ajatusvirheet, kun taas joku muu voi nähdä fasismia ja kolmas taas vain huolestuneen liberaalin tunteitten purkauksia, joissa on ”totuuden siemen”. Epämääräisyys on Halla-ahon valtti ja se selittääkin, miksi hänen kirjoitettu retoriikkansa on karismaattisempaa kuin hänen julkinen esiintymisensä.

Yhteenveto

Jussi Halla-ahon ”Kirjoituksia uppoavasta lännestä” on suurin piirtein sitä, mitä odotinkin. Ainoa positiivinen puoli tässä kirjassa on Halla-ahon loistava kirjoittaminen. Vaikka miehen teesit ovat absurdeja, hän osaa kirjoittaa viiltävää sarkasmia, jolle onnistuin aidosti nauramaan. Mutta jos tätä yrittää tarkastella vakavissaan, niin ei tämä ole muuta kuin rasistista propagandaa. Maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyy oikeasti vakavia ongelmia, jotka juurikin valtamedia on asiallisesti raportoinut, mutta se tapa, jolla näitä ongelmia aletaan tässä kirjassa analysoimaan ovat liian puutteellisia ja haitallisia.

Kirjassa valikoidut tekstit antavat kuvan jo radikalisoituneesta kirjoittajasta. Se oli minulle yllätys, koska oletin kirjan olevan koottu niin, että pystyt seuraamaan, miten viaton maahanmuuttokriitikko joutuu ankaran leimaamisen ja kritiikin takia radikalisoitumaan. Halla-aho selvästi menetti huikean propagandatilaisuuden asemoida itsensä uhriksi. Enemmänkin saat kuvan miehestä, joka luulee olevansa äärimmäisen fiksu, kun ei ymmärrä sosiologiaa.

Tämä kirja sai minut pohtimaan Said Ahmedin analyysiä kirjassa ”En ole rasisti, mutta… Maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta ja kritiikistä” (2009), jonka mukaan Halla-ahon kaltaiset äärioikeistolaiset juuri syntyivät, koska heidän kritiikkiään leimattiin rasistiseksi, sen sijaan, että kuunneltiin heidän aitoja huolia ja pyrittiin yhdessä etsimään ratkaisuja. Olisiko perussuomalaisten radikalisoituminen äärioikealle voitu välttää, jos Halla-ahon nostattamia huolia olisi pyritty analysoimaan ilman leimaamista? Tämä kirja ei selvästi anna vastausta siihen, koska sen lähtökohdat ovat jo rasistisia ja propagandistisia. Mutta mitä tämä kertoo modernista kotimaisesta äärioikeistosta, kun Halla-aho pidetään sen suurimpana ajattelija?

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Perussuomalaisten hajoamisen historia

Lauri Nurmin ”Perussuomalaisten hajoamisen historia” on journalistinen tietokirja otsikossa mainitusta erotilanteesta.

k

Ostin tämän kirjan samana päivänä, kun se julkaistiin. Ei voinut jättää näin mehukasta kirjaa väliin. Tietenkin tämä hankinta sekoitti lukulistani täysin, mutta tämä on niitä kirjoja, joita piti lukea heti, jotta sen sisältämästä informaatiosta olisi eniten hyötyä.

Nurmi on politiikan toimittaja, joka on erikoistunut Perussuomalaisiin. Mies on seurannut puolueen toimintaa ja sen eri ryhmittymien välisiä kiistoja vuosia. Tässä kirjassa haastatellaan kaikkia tärkeitä persuja ja muita hallituskriisiin liittyviä hahmoja, samalla viitataan toimittajan tekemiin erilaisiin kyselytutkimuksiin, lehtiartikkeleihin ja joittenkin politiikkojen omaelämäkertoihin, rakentaakseen tarkan, mutta jännittävän kuvan siitä, miten populistisesta agraariprotestipuolueesta muodostui ajan mittaan suomalaisen äärioikeiston musta aukko, joka lopulta tappoi puolueen alkuperäiset juuret.

Nurmi kirjoittaa äärimmäisen sujuvasti, kuten toimittajan pitää. Hänen kirjansa etenee hurjaa vauhtia kuin dekkari 2011 jytkyvaaleista nykyaikaan, kun puolue hajosi. Tässä historiakatsauksessa analysoidaan, miten Halla-aho nousi persujen johtoon ja miksi Timo Soini ja co. päättivät loikata siitä. Loikkaussuunnitelma oli tehty jo monta kuukautta ennakkoon. Jo alusta asti Timo Soini ja hänen ”soinilais-terholaisiksi” kutsuttu SMP-siipi tiesi, että Halla-aho on äärioikeistolainen sekopää, jota kiinnostaa ainoastaan vähemmistöjen sorto. Mielipide, jota monet äärioikeistoon erikoistuneet tutkijat jakavat.

Tarkennan tässä varmuuden vuoksi, että ”äärioikeisto” ei tarkoita kansallissosialistista tai fasistia, vaan se on kattokäsite kaikille rasistisille radikaalioikeistolaisille ideologioille ja asenteille. Tarkemmin sanottuna Halla-aho on vastajihadisti eikä siis natsi.

Tätä kirjaa mainostettiin ”Suomen House of Cardina” ja sitä tämä on. Se määrä takinkääntöjä, korruptiota ja selkäänpuukotusta, mitä tässä kirjassa esiintyy on huikeaa. Jos on seurannut Perussuomalaisten touhua vähän kriittisemmin kuten minä, niin ei tässä ole kovin paljon uutta. Esimerkiksi se, että Timo Soini on opportunistinen peluri, oli jo tiedossa Sirpa Ahola-Laurilan kirjassa ”Soinin kupla” ja Soinin omassa elämäkerrassa ”Peruspomo”, mutta tässä saatiin kuulla Soinin omat sanat siitä, miten hän päätti hyväksyä Homma-foorumin Samu-sirkan Perussuomalaisten listoille, vaikka oli tietoinen tämän ihmisvihamielisistä asenteista.

Timo Soini halusi rohmuta kaikki Suomen protestiäänet, jopa rasistiset maahanmuuttokriitikot, jotka alusta asti Timo Soini piti äärioikeistolaisina, mutta hän luuli, että hän pystyisi hallitsemaan heitä ja imemään omaan puolueeseen heidän ääniään.

Esimerkiksi syy, miksi äärioikeistolaiseksi peiteoperaatioksi kutsuttu Muutos2011 kaatui, oli juuri se, että Timo Soini onnistui pitämään Halla-ahon ja co. persuissa. Muuten meillä olisi ollut jo aiemmin avoimempi rasistinen puolue. Kuitenkin Timo Soini ei voinut ennustaa, että Halla-aho oli jo alusta asti suunnitellut Persussuomalaisten valtaamista. Tämäkään ei ole mikään yllätys, jos on lukenut modernista äärioikeistosta, mutta tässä on itse Homma-foorumin keskustelupätkiä, joissa suoranaisesti kerrotaan puolueen valtaamisesta ennen kuin Halla-aho oli edes liittynyt persuihin. Sitä yleisesti pidetään äärioikeistoa tyhmänä, mutta kyllä heillä on pitkä traditio poliittisessa juonittelussa.

Eli yksi syy persujen muuttumiseen agraariprotestipuolueesta salonkikelpoiseksi äärioikeiston pesäpaikaksi oli Timo Soinin vallanhimo. Kuitenkin tässä kirjassa paljastuu, että Soinilla oli sen verran moraalia, että tajusi, että ei hän voisi jatkaa puolueessa, jonka puheenjohtaja on äärioikeistolainen. Timo Soini suoraan haukkuu tässä kirjassa Halla-ahoa rasistiksi, fasistiksi ja stalinistiksi. Eikä vain haastatteluissa, vaan kirjassa esiintyy vanhempiakin lausuntoja, joissa Soini valittaa halla-aholaisia rasisteiksi äärioikeistolaisiksi.

Tietenkin ei vain rasismi ollut syy persujen hajoamiseen, vaan suurin syy oli vallanhimo ja hallituksen prioriteetit. Soinilais-terholaiset halusivat pitää kiinni ministerisalkuista ja Halla-ahon valinta olisi johtanut joittenkin salkkujen menetykseen. Samalla Kokoomus ja Keskusta olivat jyrkästi sitä mieltä, että rasismia he voisivat sietää, mutta ei avointa EU-vastaisuutta. EU:n liittovaltiokehitykseen sitoutuminen oli syy, miksi Sipilä ja Orpo suunnittelivat Soinin kanssa persuista loikkaamista. Rasismi ei ollut se suurin syy Halla-ahon vastustamiseen, siitä uskottiin pääsevän kompromissiin, mutta ei EU:sta. Eli koko hallituksen puhe ”rajan vetämisestä” ja ”morallisesta selkärangasta” olivat totta, mutta eivät se suurin syy persujen hajottamiseen, vaan EU. Eli tässä kirjassa ei esiinny pyhimyksiä ainoastaan roistoja.

Se onkin hullunkurisinta, että rehellisin toimija koko kirjassa onkin sen pääpahis, eli Halla-aho, joka oikeasti uskoo omaan asiaansa. Muut ovat opportunistisia takinkääntäjiä, jotka ovat valmiina myymään vähemmistöjen ihmisoikeudet, jos päästään sopimaan EU:sta.

Tietenkin Halla-ahoa ja kumppaneita haukutaan pitkin kirjaa. Tässä kirjassa esiintyy Halla-ahon ja muitten rasistisia lausuntoja, joita kirjailija analysoi vielä, jos joltain jäi huomaamatta, mitä rasistista on verrata somaleita kakkiviin lehmiin. Halla-aho paljastuu tässä kirjassa rasistiksi, homofoobikoksi ja sovinistiksi, jota muu ei kiinnosta kuin eriväristen ihmisten maahantulon estäminen. Se riistetäänkö köyhiä suomalaisia taloudellisilla uudistuksilla ei miestä kiinnosta, ainoastaan jääkö maahanmuuttajalla lyhyempi tikku kuin kantasuomalaisella. Eli kaikki ne puheet sotaveteraanien eläkeläisten ja työttömien puolustamisesta ovat halla-aholaisille yhdentekeviä. Kaikki puheet ”oma kansa ensin” ovat täyttä äärioikeistolaista propagandaa, jolla pyritään huijaamaan köyhiä äänestämään köyhempien sortamisesta.

Jopa persujen uutta presidenttiehdokasta tässä kirjassa kutsutaan rasistiseksi fanaatikoksi, joka ei muuta osaakaan kuin kiihottaa kansanryhmää vastaan. Soini on tietenkin se suurin kriitikko, joka haukkuu aivan kaikkia tässä kirjassa, mutta kirjailija on penkonut kaikkien osapuolten taustat ja osoittaa, minkälaisia huru-ukkoja jokainen on.

Suurin ongelma tässä kirjassa on mielestäni kirjailijan oman elämän esiintuominen. Kirja on kirjoitettu vähän päiväkirjamaisesti, joten saat kuulla toimittajan omia reaktioita kuulemiinsa uutisiin ja miten hän kahvittelee ties missäkin poliittisessa tilaisuudessa.

Kaikesta haukusta huolimatta Nurmi pyrkii olemaan niin puolueeton kuin suinkin pystyy. Hän kertoo, että maahanmuutosta pitää voida puhua ilman leimaamista, mutta samalla tunnistaa, miten pimeä tyyppi Halla-aho on. Sitten tietenkin toimittaja haukkuu antirasisteja, jotka leimaavat kaikkia maahanmuuttokriitikoita fasisteiksi ja kertookin, että demokratia toimii täydellisemmin, jos kaikkien mielipiteitä kunnioitetaan tasapuolisesti, koska jos jotain osapuolta demonisoidaan, niin silloin ei voi syntyä kompromissia ainoastaan mahdollisuudet sisällissotaan.

Tämä on mielestäni kiinnostavin kohta kirjasta. Kirjailijan mukaan rasistisiin puheisiin pitää puuttua ankaralla kädellä, mutta ei koskaan epäkunnioittavalla tavalla ja yrittäen muodostaa vastapuolesta hirviön. Eli leimata ihmistä natsiksi, jos tämä ei ole kansallissosialisti. Itse olen sortunut haukkumaan Halla-ahoa natsiksi parikin kertaa, mutta tutkittuani miestä huomasin, että eihän ihan natsi ole, vaan vastajihadisti (melkein sama asia) silti politiikka pitäisi tehdä faktoilla eikä haukkumalla. Toimittaja osoittaa tässä, että Halla-ahon haukkuminen natsiksi tai joksikin muuksi ikäväksi vain edistää hänen propagandansa leviämistä. Pitäisi puuttua miehen puheisiin, jotka ovat rasistisia ja juuri tekevät sitä, mitä ei pitäisi, eli muodostavat kokonaisesta kansanosasta hirviö, jota voidaan kohdella kaltoin, koska he edustavat absoluuttista pahuutta. Voitaisiin sanoa, että Lauri Nurmi on se todellinen tolkun ihminen.

Tämä vakaumus heijastuu siinä, että vaikka toimittaja kritisoi Halla-ahoa rasismista, niin hän haastattelee Halla-ahoa neutraalisti ja kertoo miehen hyvistä puolista, eikä pyri maalaamaan Halla-ahoa totaaliseksi paskiaiseksi vaikka mieli tekisi. Samaa toimittaja tekee kaikille osapuolille. Eli tässä kirjassa ei esiinny absoluuttista pahuutta, ainoastaan erilaisia ihmisiä, joilla on erilaiset intressit, mutta he kaikki ovat ihmisiä hyvinä ja huonoina puolina.

”Perussuomalaisten hajoamisen historia” on jännittävä tietokirja, joka kertoo sen, mitä monet tiesivät jo vuosia: Jos antaa rasistille pikkusormen se vie koko käden ja lähettää sen keskitysleirille. Samalla tämä kirja osoittaa, miten helvetin jännittävää henkistä sotaa puoluepolitikka jopa täällä Suomessa on. Toivon mukaan nyt persuja hyljeksitään kunnolla ja kaikki halla-aholaiset syrjitään puoluepolitiikan marginaaliin marxisti-leninistien seuraksi.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Politiikka ja yhteiskunta, Rasismin ja äärioikeistolaisuus