Avainsana-arkisto: kansallissosialismi

Hakaristin ritarit

André Swanströmin uutuuskirjasta ”Hakaristin ritarit” syntyi pieni kohu, joka kiinnitti huomioni. En tiedä johtuuko se siitä, että asuin merkittävän osan elämästäni ulkomailla, kun minulle oli itsestään selvää, että jos liittyy Natsi-Saksan SS-joukkoihin, on natsi. Mutta Hesarin artikkelin aiheuttama reaktio selvästi osoitti, ettei se kaikille ollut selvää. Otin sitten tämän kirjan luettavaksi, melkein vain ärsyttääkseen ihmisiä. Välillä olen tällainen mulkku.

1

Idea

Kirjan punainen lanka on Mauno Jokipiin klassikoksi muodostunut suomalaisten SS-vapaehtoisista kertova ”Panttipataljoona” (1968) kirjan väittämien dekonstruktio. Jokipiin kirjassa SS-vapaehtoiset esitetään puhtaina isänmaallisina nuorukaisina, jotka uhrasivat itsensä pelastaakseen Suomen, eivätkä lähteneet hupsuttelemaan natsien kanssa. Saadakseen tukea väittämälleen, että SS-vapaehtoiset olivat natseja, Swanströn hyödyntää SS:n omia rekrytointiasiakirjoja, SS-vapaehtoisten päiväkirjoja, lehtiartikkeleita ja muita virallisia asiakirjoja. Näistä aineksista muodostuu synkkä kuva, jossa fasistinen IKL-järjestö onnistui kaappaamaan Suomen hallituksen salaiseksi laatiman SS-vapaehtoissotilaitten rekrytoinnin ja kouluttamaan itsestään taistelukelpoisen natsieliittijoukon. Oli vain suuri historiallinen onni, että Suomen hallitus tajusi SS-vapaehtoisen antidemokraattiset tavoitteet ajoissa ja riisui kotiin palaavat joukot aseista sekä hajautti heidät.

Kristillinen fundamentalismi

Vaikka tiesin SS:n olevan okkultismiin ja hämäräperäiseen antikristilliseen teismiin taipuva, en tiennyt, että suurin osa näistä suomalaisista SS-vapaehtoisista kuuluivat herätysliikkeisiin. Kirja paljastaa, että körttiläiset ja lestadiolaiset olivat yliedustettuina suomalaisten SS-vapaehtoisten ja fasistisen IKL-järjestön riveissä.

Kirjailijan mukaan suomalainen herätysliike ei ollut kansallissosialistinen, vaan natseja tuettiin, koska kommunismia vihattiin enemmän. Tämä kommunismiviha yhdistettyjä fundamentalistikristillisyyteen loi herännäisissä ”päämäärä pyhittää keinot” mentaliteetin, jossa kaikki natsien hirmutieto ja -sanat katsottiin läpi sormien. IKL:n ja myöhemmin SS:n liittyneet herännäiset olivat suurimmaksi osaksi vakaumuksellisia kansallissosialisteja, jotka vihasivat juutalaisia, demokratiaa ja ihmisoikeuksia. IKL:n omissa julistuksissa todettiin, että Suomen tuleva diktaattori vastaisi ainoastaan Jumalalle. Tässä onkin mielenkiintoinen pesäero saksalaisiin natseihin. NSDAP-puolueelle jumala oli vain abstrakti hahmo, joka voi kuulua mihin tahansa uskontoon, mutta sillä ei ole niin merkityksellinen kuin puolueen ja valtion ylimmällä johtajalla Adolf Hitlerillä. Monissa SS-vapaehtoisten päiväkirjoissa ilmeneekin kriittisyyttä SS:n kirkkovastaisuutta ja Hitleriä kohtaan osoitettua fanaattisuutta. Mutta käytännössä IKL:llä ja NSDAP:lla ei ollut mitään eroa. Tämä näkyy jo siinä, että vapaehtoisten päiväkirjoissa kerrotaan juutalaisten massamurhista kritittömästi kuin se “kuuluisi asiaan” ja jopa vihjaillaan osallisuutta niihin.

Körttiläisten natsimyönteisyys ilmeni erityisesti ”Hengellisessä herätyslehdessä” jossa, vuoden 1941 numerossa ylistettiin Adolf Hitlerin kirjoittamaa ”Taisteluni” manifestia. Mielenkiintoisesti kyseisessä kirja-arviossa haukuttiin Hitlerin vastustajia mustamaalaajiksi ja väärinymmärtäjiksi, kun eivät pitäneet valtakunnanjohtajan kirjasta ja ajatuksista. Olen lukenut Hitlerin ”Taisteluuni” ja se on ensimmäisistä sivuista lähtien äärimmäisen harhainen vaahtoaminen juutalaisia vastaan. Joko 40-luvun körttiläiset toimittajat olivat kaksinaamaisia valehtelijoita tai sitten he olivat niin rasistisia, etteivät edes huomanneet kirjassa olevaa juutalaisvihaa ja avointa selostusta siitä kaikesta, mitä lopulta diktaattori tekikin.

Suurin kritiikki tätä kirjaa kohtaa onkin, että Swanström ei lähde pohtimaan, miksi herännäiset olivat niin kovia natseja? Oliko heidän teologiassaan jokin radikalisoiva tekijä? Antikommunismi itsesään ei vielä tee kenestäkään natsia tai edes sympatisoijaa, joten se ei voi olla ainoa selitys.

Yhteenveto

André Swanströmin uutuuskirjasta ”Hakaristin ritarit” on loistava kirja, jossa rakennetaan hitaasti, mutta varmasti todistusaineistoa SS-vapaehtoisia vastaan. Kirjassa piirtyy vakuuttavasti kuva vakaumuksellisista natseista, jotka eivät vain liittyneet SS:ään auttaakseen Suomea puolustautumaan Neuvostoliittoa vastaan, vaan kumoamaan maamme demokratian. Teksti on niin hyvin toteutettu, että ahmin tämän kirjan todella nopeasti, vaikka se on melkein 500-sivua pitkä. Kannattaa lukea, jos haluaa päivittää tietonsa suomalaisten historiallisesta flirttailusta pimeyden kanssa.

 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Historia, Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Kansallissosialismi käytännössä

Siitä on aikaa, kun viimeksi luin jonkun kirjan old school natseista. Olin vuoteen 2014 asti lukenut melkein kaikki kirjat, mitä oli natseista ja minulle tuli natsiähky. Aloinkin lukemaan moderneimmista ääriliikkeistä, kuten uusnatseista, miesasiamiehistä, jihadisteista, anarkisteista ja niin edelleen. Mutta lukulistassani oli tämä vuonna 2000 julkaistu Michael Burleighin ”Kolmas valtakunta. Uusi historia” kirja. Tarkoitus oli päivittää tietoni alkuperäisistä natseista, erityisesti heidän perustamastaan valtiosta. Miten se käytännössä toimi? Koska on yksi asia lukea natsien ideologiasta ja toinen on lukea, miten se pantiin käytäntöön.    

5

Radikalisoituminen    

Ensin kirja alkaa kertomalla Ensimmäisen maailmansodan päättymisestä ja Weimarin tasavallan syntymisestä. Kirjailija korostaa, miten perustavanlaatuisesta romahduksesta Ensimmäisen maailmansodan häviö oli Saksalle. Maa romahti täydellisesti kaaokseen jo sodan viimeisillä päivillä. Lukuisat sotilasosastot alkoivat kapinoida hallitusta vastaan ja maa syöksyi sisällissodan kaltaisiin paikallisiin levottomuuksiin. Nykyään on vaikeaa tajuta, miten levoton Saksa oli 1918-1930. Ainoa vertaus nykyään onkin Syyria ja Irak. Saksassa kokonaisia kaupunginosia olivat kommunistien hallinnassa. Näissä alueissa nähtiin nälkää ja terroria. Samaan aikaan perustettiin oikeistolaisia miliisejä, jotka lähtivät puolueitten ja yritysjohtajien toimesta kukistamaan kommunistien kapinointia. Tietenkin oikeistolaiset miliisit harjoittivat yhtä barbaarista terrorismia kuin kommunistit. Näin Weimarin tasavalta eli jatkuvien katumellakoiden, terrori-iskujen, rikollisjengien, vallankaappausyritysten ja hirvittävän talouskriisin keskellä. Oli melkein historiallinen kohtalo, että niin totaaliseen umpikujaan ajautunut valtio sortuisi jonkinlaiseen diktatuuriin. Mielestäni Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Saksaa voisikin nykykielessä kutsua ”epäonnistuneeksi valtioksi”.    

Ei siis mikään ihme, että taloudellinen kriisi ja kommunistien riehuminen radikalisoivat osan oikeistolaisista keksimään ideologian, joka tekisi ”Saksasta jälleen suuren”. Tämä ideologia oli Kansallissosialismi ja sen menestynein johtaja Adolf Hitler. Natsit eivät olleet ainoa äärimmäistä oikeistolaista ideologiaa kannattava sekopäitten joukko Weimarin tasavallassa, mutta he olivat kaikista häikäilemättömiä ja väkivaltaisempia.   

Kirjan mukaan natsit hyödynsivät saksalaisten yleistä mielikuvaa, että kaikki juutalaiset olivat maahanmuuttajataustaisia äärivasemmistolaisia terroristeja. Natsit lupasivat sulkea Saksan rajat ”idän juutalaisten” maahanmuutolta. He myöskin lupasivat kukistaa maata riivaamat ”ulkomaalaiset” terroristit. Kirjailijan mukaan natsien vaalipropaganda oikeastaan koostui pääosin antikommunismista. Mutta monille saksalaisille kommunisti oli yhtä kuin juutalainen, joten oli helppoa hyödyntää molempia samaan aikaan. Jokaisen juutalaistaustaisen tekemä rikos tai terroriteko pyrittiin natsien omassa mediassa julistaa juutalaisten valloitussuunnitelman osaksi. Jollain ihmeellisellä tempulla natsit onnistuivat hyödyntämään ristiriitaista käsitystä juutalaisista samanaikaisina riistokapitalisteina, että äärivasemmistolaisina terroristeina.   

Käytännön vihapolitiikka.    

Kirjan mukaan natsien ideologian ydin oli juutalaisvastaisuus ja antikommunismi. Kaikki muu oli näille ihmishirviöille ”neuvoteltavissa”.Tämä tarkoitti, että natsit olivat oma ideologinen hirviönsä, joka perustui oikeistolaisuuteen, mutta status quon puolustamisen sijaan, he halusivat luoda kokonaan uuden ”superihmisen”, josta olisi häivytetty kaikki paikalliset lojaalisuudet ja luokkatietoisuudet. Ainoastaan valtio piti olla natseille ylin jumalan kaltainen entiteetti.

Hitler jopa julisti: ”En koskaan, en koskaan luovu tehtävästä, joka on marxilaisuuden ja sen lieveilmiöitten kitkeminen juurineen Saksasta, enkä ole tässä koskaan valmis kompromissiin.” Tietenkin natsit eivät pysähtyneet tähän, vaan he eskaloivat väkivallan ja suvaitsemattomuuden sellaisiin barbaarisiin ja kauhistuttaviin mittakaavoihin, joita ihmiskunta ei ollut koskaan ennen kokenut.    

Tämä natsien yksinkertainen ideologia mahdollistikin äärimmäisen häikäilemätöntä populismia, jossa pyrittiin houkuttelemaan sekä oikeistolaisia, että vasemmistolaisia äänestämään heitä. Kuitenkin, kun natsit pääsivät valtaan, he loivat kirjaimellisesti äärioikeistolaisen valtion, jossa sen roolia sosiaalipolitiikassa pyrittiin karsimaan minimiin. Natsit loivat oikeistolaisen version hyvinvointivaltiosta, jossa valtion sijaan, lukuisat yksityisillä lahjoituksilla toimivat hyväntekeväisyysjärjestöt hoitivat köyhiä. Tietenkin tällainen menettely oli katastrofaalinen köyhälistölle, jolle ei riittänyt ruokaa tai vaatteita. Koska mediaa kontrolloitiin ja protestoijat sai passitettua keskitysleireille, kaikki näytti päällisin puolin toimivan. Työllissyysluvutkin saatiin nostettua osittain työttömien pakkotyövoimalla ja keskitysleirivankien suoranaisella orjuuttamisella.    

Natsit tietenkin kehittivät köyhäinavusta vastikkeellisen järjestelmän, jossa avunsaajan pitäisi olla ”arjalainen” ja ”tuottava yhteiskunnan jäsen”. Näillä ehdoilla natsit supistivat köyhänavun saavat vain terveellisiin valkoisiin saksalaisiin, joilla ei ollut vasemmistolaista taustaa. Kaikki juutalaiset, vasemmistolaiset, liberaalit, romanit, tataarit, homoseksuaalit, vammaiset, ”epäsosiaaliset henkilöt” ja kuka tahansa, joka vastusti Natsi-hallintoa, passitettiin keskitysleireille tai tapettiin välittömästi. Erityisesti vammaiset, kuten sokeat, kuurot, kehitysvammaiset ja ”epäsosiaaliset” henkilöt tapettiin massoittain. Tapettaviin kuului kuka tahansa henkilö, joka ”tuotti taakan yhteiskunnalle”, mikä tarkoitti jopa lievästi vammaisia henkilöitä. Voidaankin sanoa, että natsit veivät äärimmilleen nykyisessä oikeistolaisessa retoriikassa “taloudellisilta nettovaikutuksiltaan negatiivisten”  tai “ihmisroskaksi” määriteltyjen ihmisten hävittämistä.     

 

Totalitarismi  

Kirjan mukaan natsit uskoivat valtion muodostavan elävän ”kansanyhteisön” joka oli itseisarvo. Mikä tahansa, joka haastoi valtion olemassaoloa, voitiin tuhota, jopa kristinusko. Yksityiset suuryritykset, jotka toimivat valtion ehdoilla, saivat toimia vapaasti, muut joko kansallistettiin tai sen omistajat vaihdettiin. Natsi-Saksa vuorostaan palkitsi ”arjalaisia” suuryrityksiä, murtamalla ammattiliitot, jotta palkkoja voitiin alentaa ja työoloja heikentää. Ainoat yritykset jotka kansallistettiin tai, lainatakseen natseja ”arjalaistettiin”, olivat suurimmaksi osaksi juutalaisten omistamat yritykset ja sitten tiedotusvälineet. Natsit halusivat kontrolloida informaatiota, jotta ihmisten mielet voitaisiin puhdistaa ”ulkomaalaisista vaikutteista.”  

Joku voi tässä vaiheessa haukkua, että tämän kirjan kirjoittanut historioitsija on joku vasemmistolainen mädättäjä. Siinäpä olette väärässä. Michael Burleigh on tekstinsä perusteella keskustaoikeistolainen liberaali, joka kuluttaa yhtä paljon aikaa haukkuakseen kommunisteja ”lähes yhtä pahoina” kuin natsit. Burleigh on vain puolueeton tutkija, joka kykenee samaan aikaan analysoimaan Saksan historiaa tasapuolisesti, että ottamaan selkeän kannan natsien absoluuttisesta pahuudesta. Tämä kirja olikin huikea lukukokemus, koska kirjailijan inho kommunismia ja kansallissosialismia kohtaan tunsi tekstistä. Mutta silti kirjailija on rehellinen natsien äärimmilleen viedystä oikeistolaisuudesta. Natsit eivät olleet liberaaleja, vaan kovan luokan taantumuksellisia oikeistolaisia, joita Saksassa oli paljon siihen aikaan.   

Fanaattisuus   

Ehkä paras lause kuvaamaan natsien käsittämätöntä pahuutta on sodan lopussa, propagandaministeri Goebblesin 17 huhtikuuta 1945 pitämä puhe propagandaministeriössä: ”Hyvät herrat, sadan vuoden kuluttua tullaan esittämään toinen upea värifilmi, joka kuvaa niitä kauheita päiviä, joita me parhaillaan elämme. Ettekö te haluaisi näytellä roolia tässä filmissä ja herätä uudelleen elämään sadan vuoden kuluttua? Jokaisella on tilaisuus valita itselleen rooli, jota hän siinä filmissä esittää. Vakuutan teille, että siitä tulee suurenmoinen ja ylentävä elokuva. Ja tämän tulevaisuudennäkymän takia kannattaa pysyä lujana. Kestäkää nyt, niin ettei yleisö sadan vuoden kuluttua buuaa ja vihellä, kun te ilmestytte valkokankaalle.”    

Natseille heidän kylvämää kauhu oli vain jotain perverssiä performanssia, jossa he näyttelevät jotain osaa oman elämänsä epiikassa. Valitettavasti Goebbelsin horinat osoittautuivat vääräksi. Suurin osa ihmisistä maailmassa buuaa ja viheltää näille hirviöille, kun he esiintyvät elokuvissa. Ehkä ikävimpään natseille on, että heistä tuli B-elokuvien vakiokamaa. Näissä roskaelokuvissa natsit esitetään absoluuttisena pahuutena, jota vastaa jokainen voi oikeamielisesti tuntea halveksuntaa. Hitlerinkin viimeiset päivät ovat typistyneet nykykulttuurissamme nettimeemeiksi, jossa Hitlerin raivo on tekstitetty Puolustusvoimien kasvisruokapäivän valitteluksi.     

 Yhteenveto    

Vaikka olen lukenut paljon natseista, silti heidän ideologian käytännön manifestaatio kauhistuttaa. Michael Burleighin ”Kolmas valtakunta. Uusi historia” osoittaa karmaisevan yksityiskohtaisesti, miten perverssi ja totaalisen mielipuolisen barbaarinen ytimiään myöten kansallissosialistinen ideologia oli. Jopa kirjailija jää sanattomaksi, yrittäessä kuvata natsien tekoja ja ajatuksia. Millään kielellä ei ole tarpeeksi adjektiiveja kuvamaan historian pimeintä jaksoa. Onkin kerta kaikkiaan kuvottavaa, että vuonna 2018, jopa Suomessa marssii kaduilla avoimesti Hitleriä ihailevia uusnatseja.

Se onkin huolestuttavaa, että tämä vuonna 2000 julkaistu kirja, osoittaa että äärioikeisto ei ole Toisen maailmansodan tappiosta huolimatta muuttunut kovinkaan paljon. Maahanmuuttajia yhä yleistetään radikaalien rikoksista, jotta saadaan suosiota vaaleissa. Ehkä oudoin ilmiö on nykyisen äärioikeiston antikommunistinen propaganda, vaikka missään länsimaissa kommunisteilla ei ole samaa suosiota tai vaikutusvaltaa kuin 1900-luvulla. Asian voi todeta 14.09.2018 esitetyssä Sanikka&Ukkola keskusteluohjelman jaksossa: ”Somekohu ja pikapotkut”, jossa maahanmuuttokeskustelun vasemmistolaiseksi ”ääripääksi” valittiin Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson. Suomessa on yhä olemassa kaksi kommunistista puoluetta, mutta ne ovat niin säälittävän mitättömiä, että keskusteluohjelman tuottajat unohtivat heidän olemassaolonsa!  

Vaikka tämä kirja on 800-sivua pitkä tiiliskivi, jota voisi käyttää seuraavassa natsien vastaisessa miekkarissa aseena, suosittelen mieluummin kirjan lukemista.     

3 kommenttia

Kategoria(t): Historia, Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Kulttinen miljöö ja äärioikeisto

Kuten kauemmin seuraavat tietävät, poliittiset ääriryhmät kiinnostavat. Erityisesti näitten omien vihajulkaisujen lukeminen. Kuvailen tutkimusmatkojani pimeyteen sukeltamiseksi. Kun luulee, että on jo sukeltanut pimeimpään järveen, löydänkin pohjassa onkaloita, jotka vievät vielä pimeimpiin syvyyksiin. Sellaisiin syvyyksiin, joissa paljastuu aatteita ja ilmiöitä, jotka ovat niin vastenmielisiä, että ne haastavat jopa mielikuvituksen. Kun kuulin Mattias Gardellin vuonna 2003 julkaistusta kirjasta ”Veren jumalat. Pakanallinen herätys ja valkoinen separatismi” (oma suomennos) otin sen välittömästi lukulistalle. Tiesin aika vähän natsipakanoista. Tietämykseni rajoittui black metall-bändeihin, jotka flirttailevat äärioikeiston ja odinismin synergialla, mutta black metal on musiikkigenre, jossa et ole aina varma kuinka tosissaan ollaan? Tämä Gardellin kirja kertoo porukasta, joka on ihan vakavissaan.   

14

Mattias Gardellinin kirja ei käsittele vain äärioikeistolaisia uuspakanallisia, vaan kaikenlaisia äärioikeistolaisia uskontoja. Tässä kirjassa analysoidaan sellaisia uusnatsiryhmiä, jotka ovat niin radikaaleja, että jopa Adolf Hitler kääntyisi haudassaan. Luulin, että tiesin mihin asti äärioikeistolaisuus voi mennä, mutta olin pahasti väärässä. Tässä kirjassa hulluuden rajat revitään rikki ja ainoa asia, minkä voin todeta, on lainata Arman Alizardin kuuluisan lauseen ”Nää ihmiset elää näin joka päivä!” Tässä kirjassa käsitellään äärioikeistolaisia- odinisteja, -wotanisteja, -identiteettikristittyjä, -satanisteja, -muinaisiin arjalaisufoihin uskoviin, -teosofeihin, – hinduihin ja oma suosikkini UFO-natsi-satanisteihin!    

Antropologiaa ja uskontotiedettä.   

Mattias Gardell on uskontotieteilijä ja hän kylmän vakavasti kirjoittaa erilaisista uusnatsiryhmistä ja niitten historiasta. Alkuperäisillä natseilla oli okkultistisiipi, mutta se joutui jakamaan tilaa kristittyjen ja ateistinatsien kanssa. Tässä kirjassa ei jaata näkemystä, että Hitler olisi ollut itse okkultisti, vaan suurin osa natsien okkultismista oli Ahnenerbe-instituutissa. Tämä natsien arkeologinen tutkimuslaitos yritti todistaa Karl Maria Wiligutin ja Alfred Rosenbergin sekopäiset ideat arjalaisten muinaisesta ja ”kadonneesta” maailmanmahdista todeksi. Kuitenkin homma lähti kunnolla lapasesta vasta Toisen maailmansodan jälkeen, kun kaikki fiksut ihmiset jättivät natsitouhut taakseen. Kenttä jäi vapaaksi, mitä sekopäisten toimijoitten käsiin ja silloin liuta lukuisia mielikuvituksellisia esoteerisia natsijärjestöjä putkahti kuin sieniä sateella.    

Kirjailija tarkastelee erilaisia ääriryhmiä Colin Campbelln muotoilemalla ”kulttinen miljöö” teorian kautta. Cambpellin teorian tarkoitus oli alun perin selittää uskonnollisten kulttien räjähdysmäisen nousun tiettyinä historiallisina aikakausina, mutta Gardell soveltaa sitä poliittisiin ääriryhmiin. Teorialla kirjailija pyrkii selittämään, miksi näitä ääriryhmiä on niin monta, mutta niitten jäsenmäärät saavuttavat maksimissaan tuhannen rajapyykin ja hajoavat alle viidessä vuodessa? Kulttinen miljöö selittää myöskin, miksi moni äärioikeistolainen on samaan aikaan usean ryhmän jäsen ja monet kiertävät yhdestä ryhmästä toiseen kuin olisivat jossain vihabuffetissa?   

Gardellin mukaan kulttuurissa syntyy alakulttuuri, joka muodostuu erilaisten vaikutteitten jakamaksi miljööksi. Tässä vastakulttuurisessa vihaliemessä ainoa yhdistävä tekijä eri ideologioitten välillä on valtakulttuurin vastustus. Äärivasemmistolla on oma kulttinen miljöö ja niin on -oikeistollakin. Näissä miljöissä ideologisella sakeudella ei ole rajaa ja ristiriitaisetkin rasistiset ideat kuplivat yhdessä, kunnes saamme sellaisia nerokkaita yhdistelmiä kuin muinaiset UFO-arjalaissatanistiodinistit tai kansalliset bolsevikit (natsistalinistit, koska joku vihaa näinkin paljon ihmiskuntaa). Alakulttuurissa liikkuvat hyypiöt eivät välttämättä usko yhdenkään ideaan tosissaan, mutta heillä on tunne, että tarvitsevat jotain mihin uskoa, joten he kokeilevat kaikkea, mikä koetaan ”kiellettynä”. Fanaattisuutta näillä ihmisillä kuitenkin on ja Gardell kertoo lukuisista terrori-iskuista ja muista väkivallan teoista, mihin jotkut ääriryhmistä ovat sortuneet. Monet esimerkiksi juhlivat WTC-iskuja ja harkitsivat liittymistä al-Qaidan kanssa, koska ”juutalaisviha yhdistää”.

Kulttinen miljöö selittää, miten jotkut rasistit voivat päätyä perjantaina juomaan viinaa odinistien kanssa, kunnes seuraavana päivänä ylistetään Saatanaa jossain metsäaukiolla ja sunnuntaina hirveässä krapulassa hankkimaan jäsenkortin uusnatsijärjestöön, joka uskoo, että Hitler pakeni lentävällä lautasella Antarktikseen ja holokaustia ei koskaan tapahtunut. Salaliittoterioita on tuhansia ja yksi on hullumpi ja rasistisempi kuin toinen.  

Kulttinen miljöö on pätevä tieoria, koska se selittää, miksi vuodesta 2015 täällä Suomessa on pulpahtanut useita äärioikeistolaisia ryhmittymiä, jotka ovat ehtineet pirstaloitua niin moneen uuteen ryhmään, että on vaikea pysyä perässä, milloin mikäkin elämäkoululaisten joukkio riehuu kaduilla. Oma kandini ehti vanhentua, kun siinä analysoitu Suomi iskee! -ryhmä hajosi tänä vuonna kahteen ryhmään, joista yksi ovat Maidan jääkärit ja toinen on Reformi. Teoria myöskin selittää, miten nämä rasistiset ryhmät voivat liittoutua toistensa kanssa hetkellisesti tai vaihtaa jäseniä keskenään, vaikka eivät jakaisikaan samaa aatetta. Esimerkiksi Suomi ensin kaltaiset ääriryhmät eivät ole fasistisia, mutta ne ovat tehneet yhteistyötä PVL:än ja Soldiers of Odin uusnatsiryhmien kanssa, koska ”kansallismielisten pitää pitää yhtä” ja koska monet ryhmän jäsenistä itsekin vihaavat juutalaisia.

Autoritaarinen persoona   

Ryhmien lyhytikäisyyteen vaikuttavat myöskin itse äärioikeistolaisuuden ideologia, joka korostaa nietzscheläistä superihmistä. Koska äärioikeistolaiset ryhmittymät korostavat itsenäistä ja häikäilemätöntä miesmallia, ryhmä houkuttelee melkein vain häikäilemättömiä ja itsenäisiä miehiä, jotka kärsivät narsismista ja ”viikonloppu fuhrer” -kompleksista. Mikä käytännössä tarkoittaa, että joukko itsekkäitä kusipäitä ei kykene kovin kauan tekemään yhteistyötä keskenään, ilman että alkavat riidellä toistensa kanssa. Ryhmät hajoavat uusiin ryhmiin ja niin edelleen. Kirjailija kommentoikin, että ei ole koskaan elämässään kuullut niin paljon juoruja kuin haastatellessa äärioikeistolaisia. Kenttätutkimuksissa Gardell sai kuulla, miten joku toisen ryhmän johtaja oli ”kaappihomo”, ”juutalainen”, ”FBI:n agentti” tai ”FBI:n agentti, joka on homojuutalainen”   

Uskonnot   

Kirjailija tietenkin muistaa kertoa, että kuten kristinusko, niin satanismi ja uuspakanalisuus eivät itsessään radikalisoi ihmistä natsismiin. Valtavirrassa satanismi ja pakanallisuus ovat melko suvaitsevaisia uskontoja, mutta niistä löytyy pimeimmät haarat, jotka perustuvat rotuajatteluun. Kirjailijan mukaan pakanoissa riita on yltynyt niin suureksi, että he itse ovat määritelleet, missä on ”järkevä” raja. Kirjailijan mukaan aasainuskovaiset ovat suvaitsevaisia ja rauhaa rakastavia pakanoita ja odinitit ja wotanistit ovat natsipakanoita. Satanismissa taas ei ole samaa ongelmaa, koska uskontona satanismilla ei ole yhteistä doktriinia. Mutta kirjailija erottaa laveyalaiset ateistisatanistit oikeista satanisteista. Yllätyin itsekin, että on olemassa oikeita Saatanan palvojia, jotka oikeasti uskovat kirjaimelliseen demoniin, mutta sellaisia on ja he ovat kaiken lisäksi vielä fasisteja. Tietenkin, kuten odinistit, niin natsisatanistit ovat hyvin pieni vähemmistö vähemmistöuskonnoissa, mutta silti aika kiehtovia. Uus-seelantilainen Black Order-järjestö oli kaikista kiehtovin. Tämä lyhytaikainen natsisatanistijärjestö suunnitteli uuden ”homo galaktikus” superihmisen luomista harrastamalla kaikkea pahaa ja kiellettyä, kuten ”oikea Saatana toivoisi”.   

Ongelmia   

Suurin ongelma on kirjan yksityiskohtaisuus ja ikä. Gardell päätti käytä yksityiskohtaisesti jokaisen sekopäisen ääriryhmän ideologian läpi, niin yksityiskohtaisesti kuin mahdollista. Alussa oli hauskaa lukea erilaista ryhmittymistä, mutta monen ryhmän erot ovat melko pieniä, joten kirja alkoi toistaa itseään. Erityisesti, kun yksityiskohtiin kuului, vaikka eri uskontojen palvontamenot, jumalat ja syntykertomusten läpikäyminen. Ihmisen pitää olla todella kiinnostunut okkultismista, jotta jaksaa lukea 5 eri versiota odinismista ja vastaavista. Yksityiskohtaisuus ja anajohtainen teoria pelastavatkin tämän kirjan historian roskakorilta. Vaikka suurin osa kirjassa mainituista ääriryhmistä ei ole enää olemassa, näitten ideologiat tai osa niistä elää yhä netin syövereissä, jonkun muun uuden ääriryhmän vaatteina. Ainakin jos lukee alt-rightista, huomaa että sakeus ei ole minnekään kadonnut, ainoastaan siistiytynyt.

Yhteenveto   

Mattias Gardellin ”Veren jumalat. Pakanalinen herätys ja valkoinen separatismi” on kattava tietokirja hulluimmasta amerikkalaisesta äärioikeistosta. Kirja perustaa näkemyksensä runsaaseen ensisijaiseen lähdeaineistoon. Aineistoon kuuluu eri ryhmittymien omia julkaisuja ja jäsenten haastatteluja, teoreettisen akateemisen tutkimusaineiston lisäksi. Mutta kulttinen miljöö -teoria tekeekin tästä kirjasta yhä ajankohtaisen, vaikka se on melkein kaksikymmentä vuotta vanha. Nykyään äärioikeistolaisia ryhmittymiä on paljon enemmän ja internet on mahdollistanut niitten leviämisen alt-right kattonimityksen alla. Kulttinen miljöö myöskin selittää, miten nämä ryhmät voivat hetkellisesti yhdistyä presidentti Donald Trumpin taakse, vaikka aatteellisesti ne eivät edes kannata fasismia tai kansallissosialismia.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Suur-Suomen unelma ja unohdus

Luin viime vuonna maailmanpolitiikan professorin Teivo Teivaisen uutuuskirjan ”Maailmanpoliittinen kansalliskävely” jossa pohdittiin kotimaisen ilmavoimien hakaristilippua. Syntyi kiivas somekeskustelu professorin Facebook-seinällä. Kysyin Teivaselta löytyisikö aihepiiristä muutakin kirjallisuutta? Taivainen suositteli historioitsija Tuomas Teporan kirjoja. Otin sitten lukulistaksi jäbän teoksia, mutta päädyinkin lukemaan ” Luvattu maa: Suur-Suomen unelma ja unohdus” (2014) kirjan ensin, vaikkei se käsittele meidän hakaristin historiaa tai ole kokonaan Teporan kirjoittama.

22

Idea

Otsikon mukaan tämä kirja käsittelee Suur-Suomi-ideologian kaikkia aspekteja, niin maailmankuvan kuin sen käytännön manifestaatiot. Aiheet liikkuvat suomalaisen SS-revisionismin, sotapropagandan, aikalaiskuvauksien ja marttyyriuskoanalyyseissä.

Mielenkiintoisin ja paras teksti olikin historioitsija Oula Silvennoisen artikkeli suomalaisten vapaehtoisten SS-miesten yrityksestä irtisanoutua Natsi-divisioonan ihmisoikeusrikoksista. Toisen maailmansodan jälkeen niin saksalaiset kuin suomalaiset SS-miehet yrittivät rakentaa myyttiä, että SS oli vain tavallinen sotilasyksikkö, joka ”vain” noudatti käskyjä. Silvennoinen osoittaa aika perusteellisesti, että suomalaiset SS-vapaehtoiset eivät olleet vain joukko kansallismielisiä nuoria miehiä, jotka jääkärien hengessä lähtivät oppimaan vähän sotataitoja Neuvostoliiton päihittämiseen, vaan natsimielisiä rasisteja. Sitten tietenkin tässä kirjassa jaksetaan vääntää rautalangasta, miten olennainen osa natsi-ideologiaa SS-joukot olivat.

Pettymyksekseni Tuomas Teporan teksti suur-Suomi-ideologian juurista oli minulle tuttua peruskauraa, eikä siinä menty tarpeeksi syvälle. Jätkä ei analysoi laajemmassa historiallisessa kontekstissa suur-Suomi ideologiaa ja keskittyykin enemmän politikkojen tulkintoihin aiheesta sekä, miten suur-Suomea pyrittiin käytännössä toteuttamaan. Toki tässä kerrotaan karelialismista, mutta olen jo lukenut paljon paremmin kirjoitetun William A. Wilsonin kirjan ”Kalevala ja kansallisuusaate” (1976) joka käsittelee samaa aihetta. Sitä huomaa, että kovin paljon ei ole löydetty samasta aiheesta sitten 70-luvun.

Martyyriusko

Toiseksi mielenkiintoisin artikkeli tässä kirjassa oli valtiotieteilijä ja sosiologi Sari Nären ”Taistelukenttänä Suomen nuorison sielu” joka käsitteli Suomen hallituksen harjoittamaa nuorten suomalaisten aivopesua, joka auttamatta muistuttaa nykyisen jihadistien ”nuorisokoulutusta”. Tässä on karmivia aikalaiskuvauksia siitä, miten Suomeen perustettiin Hitler-jugend-mallin mukaisia nuorisojärjestöjä, joissa koulutettiin nuoria poikia sotilaiksi. Pahempaa oli kuitenkin marttyyriuskon iskostaminen. Suomalaisia lapsia koulutettiin uhrautumaan fyysisesti Suomen puolesta ja oikeastaan toivomaan kuolemaa rintamalla, koska silloin pääsee suoraan taivaaseen. Ristiretkivertauskuvia ja muuta sellaista uskonnollista retoriikkaa sekoitettiin rasistisiin imperialistisiin fantasioihin, luoden kokonaisen sukupolven, joka oli täysin valmis toteuttamaan Jatkosotan suunnitelmat.  Kirjailija analysoikin, miten elokuvat ja kirjallisuus valikoitiin tukemaan tällaista soturikansaihannetta.

Näre ei mene niin pitkälle kuin Teivo Teivainen, joka artikkelissaan ”Siniristi-jihadismi? Maskulinistinen nationalismi koulujen itsenäisyysjuhlissa” (2012), rinnasti suomalaisen marttyyriusko nykyiseen jihadismiin, mutta tämän kirjan aikalaiskuvaukset ovat hyvin samanlaisia. Tämä kappale osoittaa hyvin, miten sekulaarissakin yhteiskunnassa uskonto voidaan valjastaa massamurhan oikeutukseen, vaikkei itse kristillisissä teksteissä ole samankaltaista sotaista marttyyriretoriikkaa kuin islamissa.

Mutta tämän kirjan mukaan eivät kaikki kristityt seonneet Jatkosodan aikana, vaan suurin osa suomalaisista pasifisteista olivat vakaumuksellisia kristittyjä, mikä yllätti, koska oletin pasifismin olevan tuohon aikaan enemmänkin ateististen kommunistien heiniä.

Keskitysleirit

Vaikka tiesin, että Jatkosodassa suomalaiset yrittivät puhdistaa etnisesti karjalaiset ja pakkosuomalaistaa heidät, en tiennyt, että jo siihen aikaan moni suomalainen sotilas tajusi, miten väärin tällainen toiminta oli. Meidän omatuntomme onneksi, Itä-Karjalassa rakennetut keskitysleirit eivät olleet tuhoamisleirejä.

Kirja paljastaa, että Suur-Suomi-ideologia oli lähempänä Natsi-Saksan ”Elintila” ideologiaa kuin tiesin. Alkuperäisissä suunnitelmissa, me työntäisimme kaikki slaavilaiset Uraalin taakse ja orjuuttaisimme jäljelle jäävät ”epäpuhtaat” kansat palvelemaan suomalaisia talonpoikia. Suunnitelmiin kuului muuttaa Venäjän länsiosat suuriksi siirtokunniksi, jotka muuttuisivat Suomen vilja-aitaksi. Natsi-Saksalla oli samanlainen suunnitelma. Se tässä harmittaa Taporan tekstissä. Esimerkiksi Timothy Snyderin kirjassa ”Tappotanner. Eurooppa Hitlerin ja Stalinin välissä” (2010) todetaan, että Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto olivat toteuttamassa Euroopassa sen, mitä länsimaiset imperiumit olivat toteuttamassa omissa siirtokunnissa jo satoja vuosia. Suur-Suomi ideologia muistuttaa hyvin paljon tällaista imperialistista ajattelua, mikä vähän kertoo, miten me kaikesta ”pieni ja itsenäinen kansa” puheistamme huolimatta, olimme imeneet kulttuurimme laajan maailman ideologioita. Jos onnistuimme omaksumaan rasistisen imperialistisen ajattelutavan, mitä muita asenteita ovat peräisin muualta? Ainakin itselle tulee mieleen n-sana, jota moni suomalainen puolustaa toteamalla, että se ei voi olla rasisti, koska meillä ei ollut orjia. Ei meillä ollut imperiumiakaan, mutta selvästi yritimme rakentaa sen samalla mallilla kuin brittiläiset 1500-1800-luvuilla. Ideat voivat siis liikkua kauas alkuperämaasta ja kulttuurista ja silti vaikuttaa muihin kansoihin, vaikka näillä on eri kulttuuri ja historia. Esimerkiksi tutkija Oliver Roy on kirjoittanut siitä, miten länsimaiset ideologiat ovat matkustaneet arabimaihin ja vaikuttaneet negatiivisesti islamiin.

” Luvattu maa: Suur-Suomen unelma ja unohdus” toinen yllätys oli myöskin, miten luterilainen kirkko oli innokas pakkokäännyttämään ortodoksikarjalaiset. Oikeastaan luterilaisen kirkon käännytystyö oli sen verran aggressiivista, että Suomen armeija joutui hillitsemään niitä, koska se ajoi itäkarjalaiset vastustamaan suomalaisia miehittäjiä, vaikka sitä ennen Neuvostoliitto oli kohdellut karjalaisia brutaalisti.

Ongelmia

Suurin ongelma tässä kirjassa on artikkeleitten epätasaisuus. Tässä on pyritty käsittelemään kaikkia teemoja, mitä suur-Suomi ideologiaan liittyy, eivätkä kaikki olleet yhtä kiinnostavia tai hyvin kirjoitettuja. Joissakin teksteissä on näppäimistövirheitä ja jopa kokonaisia kappaleita on painettu kaksi kertaa peräkkäin.

Yhteenveto

” Luvattu maa: Suur-Suomen unelma ja unohdus” on artikkelikokoelmana aika epätasainen teos, jossa on muutama yksittäisesti hienosti kirjoitettua artikkelia, mutta kokonaisuutena tämä on kömpelö teos.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Historia, Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Kotimaista äärioikeistoa kylmän sodan aikana

Tommi Kotosen ”Politiikan juoksuhaudat: Äärioikeistoliikkeet Suomessa kylmän sodan aikana” on tänä vuonna (2018) julkaistu tietokirja otsikossa mainituista hupsuttelijoista.

17

Rakenne

Kirja perustuu Kotosen omiin tutkimuksiin, jonka lähteinä hän käyttää eri tiedustelupalveluitten ja itse ääriliikkeen arkistoituja asiakirjoja. Tässä on siis paljon ennennäkemätöntä materiaalia suomalaisista äärioikeistolaisista ryhmittymistä. Yllätyinkin siitä, miten paljon erilaisia valkoista ylivaltaa ajavia ryhmittymiä ja puolueita Suomen historian aikana on ollut.

 

Historia

Kotonen näyttää hyvin, miten Toisen maailmansodan kauhut joko tapattivat tai karkottivat fiksuimmat ihmiset äärioikeistosta, jonka jälkeen liike jäi marginaalisten kylähullujen poliittiseksi ideologiaksi. Pekka Siitoin ei siis ollut ainoa sekopää uusnatsi Suomen historiassa, vaan koko Kylmän sodan aikana, joka ikinen suomalainen ääriliike oli jonkun oikeasti mieleltään sairaan jäbän johdossa. Enkä tässä liioittele, vaan Kotonen viittaa konkreettiseen tutkimukseen, jossa todetaan Toisen maailmansodan jälkeisen äärioikeiston olevan pääosin mielisairaitten johdossa. Joskus jäseninä oli kirjaimellisesti mielisairaalasta paenneita. Meno tässä kirjassa on siis kuin Stewart Homen romaaneissa, miinus homoseksi ja rämeitten primitiivinen rytmi.

Kahdenlaisia liikkeitä.

Suomessa oli kaksi erilaista äärioikeistolaista ryhmätyyppiä. Ensimmäinen koostui sekopäisistä nuorista opiskelijoista tai kaveriporukoista, jotka kaljatuoppien jälkeen perustivat natsijärjestön ”koska oli kiva vitsi”. Ja sitten oli vanhempien järkensä menettäneitten keski-ikäisten miesten tosissaan perustetut äärioikeistolaiset liikkeet.

Ensimmäisen kategorian liikkeet rajoittivat toimintansa ilkivaltoihin ja lentolehtisten levittämiseen, mutta eivät vakavissaan pyrkineet ajamaan äärioikeistolaista politiikkaa tai terrorismiaaltoa. Enemmänkin nuoret halusivat leikkiä natsia ja ”ärsyttää kommunisteja”. Toisessa ryhmätyypissä taas yritettiin päästä eduskunnalle ja jopa suorittamaan terrori-iskuja, mutta ryhmittymien yhteenlaskettu älykkyysosamäärä ei siihen riittänyt.

Lukiessani jokaisen erilaisen pikkuryhmien historian ja perustajien sitaatteja, en pystynyt olla nauramatta, koska meno oli aika säälittävää. Kirjailija korostaakin, että suurin osa ryhmittymistä hajosi vuodessa tai ei edes onnistunut olemaan ryhmä, vaan yhden sekopään johtama ”järjestö”.

Terrorismi

Toinen yllättävä havainto oli, että muutama suomalainen äärioikeistolainen ryhmittymä harjoitti terrorismia. Esimerkiksi Pekka Siitoimen ryhmittymät syyllistyivät muutamaan pommi-iskuun.

Kuitenkin Suomen historian erilaiset tiedustelupalvelut tarkkailivat aktiivisesti näitä ryhmittymiä. Paitsi SUPO, joka oli hyvin ymmärtäväinen äärioikeistolaisia liikkeitä kohtaan ja joissain tapauksissa, jopa varoitti joitain liikkeitä lopettamaan hörhöily etukäteen, jotta niitten jäseniä ei tarvitsisi pidättää.

Kirjailija analysoikin, miten SUPO:lla oli vaikeaa tunnistaa äärioikeistolaisia liikkeitä, jos nämä eivät avoimesti heiluttaneet hakaristilippija. SUPO:n asiakirjoissa käy ilmi, että tiedustelupalvelun tutkijat pitivät joitakin hyvinkin rasistisia ääriliikkeitä ”vähän liian innokkaina kansallismielisinä” eikä fasisteina. Kotosen mukaan tämä johtuu siitä, että SUPO muodostui pääosin oikeistolaisista, jotka pitivät tärkeämpänä tutkia äärivasemmistoa.

Puolueettomuus

Tämä on ehkä se yksi harvinainen suomalainen kirja äärioikeistosta, jonka ei-vasemmistolainen on kirjoittanut. Joittenkin mukaan tämä tekee heti tästä kirjasta uskottavamman kuin kaikki muut edelliset. Vaikka tässä kirjassa ei ilmenekkään mitenkään kirjailijan poliittinen tausta, on tässä tiettyjä vihjeitä hienovaraisesta asenteellisuudesta. Erityisemmin se näkyy siinä, että Kotonen vähättelee talouden vaikutusta äärioikeistolaisten liikkeitten kasvussa. Kirjailija mainitseekin, että vasemmistolaiset ideat äärioikeistosta ”taantuvan kapitalismin viimeisenä yrityksenä pelastaa itsensä” ovat typerä. Kirjailija ei pyri todistamaan näitä teorioita vääräksi, vaan kuittaa ne heti hölynpölyksi. Mutta ottaen pois tämän talouspuoluen totaalisen välttämisen, tämä on aika tasapuolinen kirja, joka tunnustaa, että äärivasemmistoa ei voi rinnastaa äärioikeistoon.

Äärioikeistolaisuus

Kirjailija määrittelee kirjan alussa, mikä on äärioikeistolaisuus? Hyvin pienellä, mutta äänekkäällä vähemmistöllä on näkemys, että äärioikeisto on vain joukko vasemmistolaisia, jotka onnistuivat huijaamaan sekä itsensä, että muut uskomaan, että he ovat oikeistolaisia. Kotonen ei kuitenkaan kuulu näihin hörhöihin, vaan tukeutuu valtavirtanäkemykseen äärioikeiston määritelmästä.

Kaikki kirjassa olevat liikkeet määrittelevät itsensä oikeistolaisiksi, kaikki kannattavat jonkun muotoista markkinataloutta, kaikki ovat rasistisia, vihaavat kommunisteja ja uskovat valtion olevan organismin kaltainen entiteetti, joka toimii vain jos sen kansalaiset ovat yksimielisiä.

Yksimielisyys tavoitellaan hävittämällä erimieliset ja -väriset ihmiset ja eturyhmät. Tärkeämpänä on saada kansan yksimielisyys, joka edistää kotimaisen teollisuuden ja pienyrittäjien intressejä.

Mutta Kotosen mukaan yleistä kaiken kattavaa määritelmää äärioikeistosta ei ole, koska oikeisto ja vasemmisto -jako ovat ajassa muuttuvia. Tämä voi olla joillekin ihmisille yllätys, mutta 1700-luvun oikeisto ja nykyinen oikeisto ovat hyvin erilaisia, joten on tarkasteltava poliittisia liikkeitä aikalaiskontekstin kautta, eikä nykyisen linssin läpi.

Esimerkiksi nykyään oikeistoa pidetään vapaata markkinataloutta kannattavana suuntauksena, mutta 30-luvun pörssiromahduksen jälkeen suurin osa oikeistosta luopui täysin sääntelemättömästä kapitalismista ja kannatti jonkun muotoista sääntelyä ja hyvinvointivaltiota.

Kotosen mukaan yhdistävin asia äärioikeiston ja oikeiston kanssa on kuitenkin koetun vallitsevan järjestelmän puolustaminen. Siinä, missä oikeisto pyrkii ylläpitämään tiettyjä yhteiskunnallisia rakenteita lainsäädännöllä, äärioikeisto pyrkii ylläpitämään koettua vallitsevaa järjestelmää hävittämällä kaikki erimieliset brutaalilla väkivallalla. Kirjaimellisesti äärimmilleen vietyä oikeistolaisuutta.

Erot talouspolitiikassa ovat Kotosen mukaan siinä, että perinteinen oikeisto ymmärtää kapitalismin toimivan parhaiten globaalissa mittakaavassa, kun taas äärioikeisto yrittää rajoittaa sitä ”kansalliseen kapitalismiin”. Kirjassa tämä näkyy siinä, miten joka ikinen liike kehystää toimintansa ”isänmaan”, ”kansallishengen” ja ”laillisuuden” puolustamisena, eikä vaikka vanhan vallan kumoamisella.

Yllättävintä oli kuitenkin kirjassa tehty huomio, että muutama suomalainen äärioikeistolainen oli entinen kokoomusnuori tai pyrki rekrytoimaan järjestöstä nuoria omiin ryhmittymiin. Kotonen kirjoittikin, että Kokoomus oli aktiivinen puhdistamaan puolueestaan kaikki äärioikeistolaiset, koska Toisen maailmansodan jälkeen puolue siirtyi kannattamaan liberalismia ja se oli sitoutunut Pariisin rauhansopimukseen (Neuvostoliiton kanssa tehty Jatkosodan jälkeinen rauhansopimus, jossa kiellettiin fasistiset järjestöt).

Ongelmia

Suurin ongelma tässä kirjassa on se, että kirjailija ei vedä yhtäläisyyksiä vanhoihin äärioikeistolaisiin ryhmittymiin ja nykyisiin. Esimerkiksi Suomen sisun perustajajäsenin kuuluu entistä IKL:än porukkaa ja Soldiers of Odinissa on entisiä Joensuun skinheadeja. Toki lopussa kerrotaan äärioikeistolaisen propagandan leviävän netissä laajemmalle kuin aiemmin, mutta muuten kirjailija ei ota kantaa nykyisiin ryhmittymiin, ei edes kiellettyyn PVL:ään, muuten kuin sivumainintana.

Yhteenveto

Tommi Kotosen ”Politiikan juoksuhaudat: Äärioikeistoliikkeet Suomessa kylmän sodan aikana” on hyvä ja helppolukuinen kirja. Pikkupuuttuteista huolimatta tämä on erinomainen teos niin äärioikeiston teoriasta, taktiikoista, muuntautumiskyvystä, propagandasta kuin itse ryhmittymien historiasta. Parasta, mitä tässä teoksessa sain, on ihan virallinen toteamus, että äärioikeiston taktiikkoihin kuuluu teeskennellä kannattavansa ihmisoikeuksia, kuten sananvapautta, edistääkseen omaa agendaansa, joka on näitten vapauksien kumoaminen.

Kotonen osoittaa hyvin, miten monet ryhmittymät pyrkivät huijaamaan valtavirtayleisöä erilaisilla propagandataktiikoilla, kuten perinteinen ”olemme vain huolestuneita isänmaallisia kansalaisia”. Oma suosikkini oli tässä kirjassa mainittu yleinen taktiikka, jossa hankitaan yksi juutalainen jäsen, jotta ääriliikettä ei voisi syyttää antisemitismistä, vaikka holokausti kuuluikin liikkeen tavoitteisiin. Eli perinteinen ”mulla on musta kaveri, joten en voi olla rasisti” argumentti. Tämä on hyvä yhteenveto äärioikeistosta: he ovat kieroja paskiaisia.

1 kommentti

Kategoria(t): Historia, Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Suomalaiset fasistit – Mustan sarastuksen airuet

Monen kirjoittajan ”Suomalaiset fasistit – Mustan sarastuksen airuet” kertoo kotimaisista maanpettureista, jotka saivat riehua melko vapaasti, kunnes Toisen maailmansodan painavat realiteetit iskivät päälle.  

DSC_0001

Kirjailijat ensiksi määrittelevät fasismin yhdeksi vastavalistuksen haaraksi. Vastavalistus on yleisnimitys joukolle ajatuksia, joitten mielestä yksilönvapaus, ihmisoikeudet ja demokratia olivat hulluja ja vaarallisia ajatuksia, joita ei pitäisi edistää, jos halusi hyvin järjestäytyneen yhteiskunnan. Mutta kukaan ei ottanut kovin vakavasti näitä ajatuksia, kunnes Ensimmäisen maailmansodan kauhut muuttivat monen mielen. Monet Ensimmäisen maailmansodan veteraanit muodostivat eurooppalaisen fasismin pohjan. Hitler, Mussolini ja Suomen fasistit olivat kaikki Ensimmäisen sodan veteraaneja, jotka kauhistuivat modernin kapitalismin aiheuttamista rakennemuutoksista, joista merkittävin oli etnisen vähemmistöjen sekoittuminen valtaväestöihin ja kommunismin leviäminen köyhien työläisten keskuuteen.   

Vaihtoehdoksi fasistit loivat oman ideologian, joka pitäisi olla kolmas tie liberalismin ja kommunismin välillä. Tämä kolmas tie olisi vapaan markkinatalouden hillitseminen korporativismilla ja kansan yhtenäisyyden ylläpitäminen kaikkien yksilövapauksien ja ihmisoikeuksien kumoamisella. Vasta kun maassa olisi vain yksi rotupuhdas kansa, joka tiesi paikkansa yhteiskunnan hierarkiassa ja uskoi olevansa osa suurta organismiksi miellettyä valtiota, niin maailma olisi täydellinen. Mutta tämän utopian voidaan ainoastaan saavuttaa, jos yhteiskunnan yhtenäisyyttä estävät tekijät poistetaan.    

Nämä yhteiskunnan yhtenäisyyden ”häiriötekijät” ovat homot, feminismi, juutalaiset, kaikki ei-valkoiset, vapaamuurarit, maahanmuuttajat, liberalismi ja kommunismi. ”Kommunismilla” fasistit tarkoittivat kaikki itseään vasemmalla olevat. Viimeisin elementti on vielä salaliittoteorioihin uskominen, joihin kuuluvat, että kommunistikapitalistivapaamuraarijuutalaiset hallitsevat maailmaa.  Ottaen pois vapaamuurarit, niin eipä vaikuta nykyinen kotimainen äärioikeisto oikein muuttuneen miksikään.

Olen lukenut muutamia ihan oikeitten kommunistien julkaisuja tai kommunisteista kertovia kirjoja ja niissä ei melkein koskaan ilmene salaliittoteorioihin uskomista, enemmänkin äärivasemmistossa ilmenee epärationaalisia pelkoja koskien GMO:ta ja ydinvoimaa kohtaan. Mutta joka ikinen äärioikeistolaisen kirja, jonka olen lukenut, uskoo vähintäänkin yhteen salaliittoteoriaan, jos ei moneen. Alan päätyä siihen johtopäätökseen, että salaliittoihin uskominen on jokin erityisen oikeistolaisuuteen suuntautuneitten ihmisten juttu. Tässä kirjassa korostuu aika vahvasti se, miten fasismin ideologiaan on sisäänrakennettu huikeita salaliittoteorioita, mitkä uhmaavat järkevän ihmisen käsitystä siitä, miten joku ylipäätänsä voi kannattaa niinkin vinksahtanutta aatetta?

Suomessa fasismi kulki hieman erilaista tietä kuin Saksassa ja Italiassa. Täällä 1918 sota loi pohjan fasismille, joka syntyi suojeluskuntien veteraaneissa, joitten mielestä itsenäinen Suomi olisi vasta turvassa, kun kaikki sosialismin rippeet tuhotaan maasta. Ei sovittelua ei kompromisseja, koska jos yksikin myönnytys tehdään työläisten oikeuksien puolesta, niin kommunismin ”syöpä” leviää Suomeen ja Neuvostoliitto vyöryy päälle ja kaikki päättyvät keskitysleireihin. Tietenkin tämä kaikki estetään lähettämällä puolet Suomen kansasta keskitysleireille.   

Kirjailijoitten mukaan antikommunismi on fasismin kovinta ydintä. Jos kommunismia ei olisi olemassa, niin fasistien olisi pitänyt keksiä se. Koska miten saat ihmiset kannattamaan sekopäistä ihmisvihamielistä ideologiaasi, jos liberalismi on ylivoimaisesti miellyttävämpi ideologia? Mutta fasistien onneksi kommunismi oli olemassa ja kaikkia porvareita ja talonpoikia pelotti aate, joka sai työläiset lakkoilemaan parempien työaikojen ja palkkojen puolesta ja pahimmassa tapauksessa massamurhaamaan porvarit, kuten Neuvostoliitossa. Tämä ihan realistinen pelko, erityisesti 1918 sodan jälkeen sai monet kannattamaan äärioikeistoa jonkinlaisena puskurina.  Onneksi meidän hallitus päättyi kompromissiratkaisuun ja työläisten sortamisen sijaan päätyttiinkin luomaan hyvinvointivaltio.  

1918 jälkeen Suomeen syntyi lukuisia avoimesti fasistisia järjestöjä, jotka heiluttelivat hakaristejä, ihailivat Hitleriä ja vihasivat demokratiaa ja juutalaisia. Suomen onneksi suomalaiset fasistit olivat kaikki sekopäisiä hulluja, jotka riitelivät keskenään, olivat epäjärjestäytyneitä ja heiltä puuttui suuret ja fanaattiset kannattajajoukot, joilla saada absoluuttinen valta Suomesta. Fanaattisten kannattajien sijaan heillä oli joko hiljaisesti nyökytteleviä miehiä ja naisia tai opportunisteja, jotka tarkkailivat taustalla, voisiko liikkeitä hyödyntää. Esimerkiksi vielä 30-luvulla suomalaiset fasistit saivat keskisuurilta yksityisiltä yrityksiltä antoisaa rahallista tukea, jolla ne toivovat fasistien estävän työläisten järjestäytymisen.  Eli harva ihan tosissaan kannatti fasismia, sen sijaan moni näki siinä hetkellistä välineellistä arvoa. 

Vuoden 1918 jälkeen suomalainen yhteiskunta oli hauras, mutta ei niin hauras kuin Saksassa ja Italiassa, joten laillisuuteen ja kompromissiin omistautunut hallitus onnistui hillitsemään fasismin, kunnes Jatkosodan aikana viimeisetkin fasistiset järjestöt lakkautettiin Neuvostoliiton vaatimusten mukaan. Kuitenkin järjestöjä oli lukuisia ja monet olivat vaarallisia ja valmiita väkivaltaan, kuten Lapuan liike, joka muilutti vasemmistolaisia ja jopa yrittivät salamurhatta pääministerin. Sitten oli fasistisia peitejärjestöjä, kuten Rintamamiesliitto, joka ei itse ollut fasistinen järjestö, mutta se kuhisi fasisteja, jotka olivat muitten avoimesti fasististen järjestöjen rinnakkaisjäseniä. Jos oikeat olosuhteet olisivat tulleet Suomeen, niin Rintamamiesliitto olisi muodostunut yhdeksi vallankaappauksen tehokkaimmiksi välineiksi. Onneksi Suomen hallitus onnistui vaihtelevalla menestyksellä välttämään fasistien vallankaappauksen. Esimerkiksi suomalaisista vapaehtoisista koostuva SS-yksikkö hajautettiin Jatkosodan jälkeen eri puolille Suomea estääkseen, että he voisivat muodostaa yhtenäisen blokin, joka uhkaisi demokratiaa.     

Sen lisäksi, että melkein kaikissa sotilaallisissa järjestöissä oli fasisteja tai järjestöt itse olivat fasistisia, niin suomalaiset fasisti yrittivät vedota työläisiin sekoittamalla nimiinsä ”kansallismielisyyden” ja ”sosialismin”, mutta harva työläinen siihen aikaan uskoi huijaukseen.  Kun katsoi järjestöjen suurpääomamyönteisen puolueohjelman, joka ei tarjonnut mitään työläisille kuin kuria ja järjestystä, niin sanojen ”sosialismi” käyttö vaikutti aika ilmiselvältä huijaukselta. Fasisteille sana ”sosialismi” ei tarkoittanut samaa vasemmistolaista sosialismia, mitä tunnemme, vaan uskoon, että yhtenäinen kansa muodostaa orgaanisen, eli ”sosiaalisen” valtion, jossa kaikilla on roolinsa. Onneksemme kukaan ei uskonut tähän sanaleikkiin, erityisesti kun fasistit hyökkäsivät avoimesti kaikkia sosialismin peruspilareita vastaan.   

Esimerkiksi Suomalaissosialistinen työväenpuolue lupasi omassa vaalimainoksessaan: ”Kaikkien ei suomalaisten erottaminen vastuunalaisista julkisista viroista, juutalaisen ja muitten kuokkavieraina elävien ulkomaalaisten maahantulon estäminen, sellaisten uskonoppineitten tukahduttaminen ja loitolla pitäminen, jotka ovat suomalaisen siveyskäsityksen vastaisia ja joilla on sisältönä suomalaisen kansan ja valtion luonteen hävittäminen.” Eli aika kaukana siitä työläisten kansainvälisestä solidaarisuudesta, josta Karl Marx kirjoitti ja lähempänä sitä, mitä eräs oikeistopuolue nykyään saarnaa. 

Tässä kirjassa ilmenee se, että fasismi muodostui historiallisista olosuhteista ja se sai samoista olosuhteista suurta suosiota, joka melkein kaatoi Suomenkin Saksan ja Italian tuhoisiin teihin. Kommunismin pelko oli niin suurta, että Suomessa monet oikeistolaiset ja konservatiivit näkivät fasismin ”tarpeellisena vastarintana” kommunismin leviämistä vastaan, vaikka eivät kannattaneet aatetta. Kuitenkin kirjailijat osoittavat, monilla esimerkeillä, että kun fasismia alkaa hiljaisesti hyväksyä, niin se kasvaa ja voi ajan mittaan radikalisoida nämä hyväksyjät aktiivisiksi toimijoiksi, jotka syövät omat periaatteet, muuttuen juuri siksi hirviöksi, jota kokivat kommunismin edustavan. Eli fasismille ei voi antaa edes pikkusormea, koska se vie ajan mittaan koko käden.   

Mutta kirjailijat painottavat, että fasismi ei kadonnut täysin Toisen maailmansodan raunioitten mukana, vaan muutti muotoa. Toisin kuin kommunismi, niin fasismi ei perustu mihinkään tiukkaan kirjalliseen oppiin, vaan joukkoon mielikuvia, jotka oikeissa olosuhteissa voivat nostaa päätään esiin. Tämä selittää, miksi nyt Suomessa ei ole yhtään suurta kommunistista puoluetta Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen, mutta meillä on lukuisia fasistisia järjestöjä ja ryhmiä, joitten ohjelmat ovat melkein samoja kuin 30-luvulla. Erona on, että nyt antisemitismi on peitetympää tai vaihdettu muslimivihaan ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ei haluta kumota demokratiaa. Sydäntäni lämmitti erityisesti se, että tässä kirjassa miesasiamiehet luokitellaan fasistisia elementtejä sisältäviin ryhmittymiin.    

Todella hyvä ja oikeastaan aika jyrkän puolueeton kirja, kun viimeinen kappale omistetaan kommunismin haukkumiseksi ”toiseksi ääripääksi”, joka epäonnistui yhtä pahasti kuin fasismi. Kirjailijat vain valittavat, että historia ei päättynytkään liberalismin voittokulkuun, vaan fasismi selviytyi ideana ja yrittää ryömiä suomalaisen politiikan valtavirralle. Tämä kirja kirjoitettiinkin juuri siinä mielessä, että meidän on oltava valppaita, jotta historia ei toistu.   

Jätä kommentti

Kategoria(t): Historia, Rasismin ja äärioikeistolaisuus

2083: Euroopan itsenäisyysjulistus

Anders Breivikin “2083: Euroopan itsenäisyysjulistus” (oma suomennos) on äärioikeistolaisen norjalaisterroristin manifesti.
brev

Kartoin hyvin pitkään tämän manifestin lukemista, koska se on niin helvetin pitkä (1515 sivua), mutta sain tänä vuonna selville, että Breivik plagioi suurimman osan manifestistaan, joka oikeastaan koostuu 3 kirjasta, joista kaksi ensimmäistä ovat suoraan kopioita muitten vastajihadistien teksteistä ja 3 osa on ainoa, joka sisältää miehen omaperäisiä ajatuksia. Koska olen muutenkin tutustunut vastajihadismiin, niin päätin lukea Breivikin manifestin viimeisen osan. Järkytyksekseni 3 osa on kuitenkin 739 sivua pitkä. Eli edessäni oli aikamoinen vihaurakka. Kuitenkin päätin tarttua haasteeseen!

Manifesti alkaa heti kättelyssä toistamalla itseään. Sisällysluettelosta saa selville, että Breivik jankuttaa kulttuurimarxismista tuhansia kertoja. Kulttuurimarxismi on kiinteä osa vastajihadistisen ideologiaa, joten olen jo käynyt läpi. Breivikin visio ei eroa siitä oikeastaan mitenkään. Eli puhumme tosiaan perinteisestä modernista äärioikeistolaisesta, joka uskoo kommunistikapitalistien salaliittoon, jossa valkoinen eurooppalainen väestö yritetään ”korvata” homomuslimeilla, jotka katselevat tosi-tv:tä.

Joku voi kysyä, miten joku täysjärkinen voi uskoa, että muslimit aikovat korvata kaikki valkoiset ja muuttua homoiksi joita kommunistikapitalistit voivat hallita tosi-tv:n kautta? Ensiksi Breivik ei ole täysjärkinen ja toiseksi ”kulttuurimarxismi” on niitä sanoja, jotka tarkoittavat radikaalioikeistolle kaikkea, mikä ahdistaa nykymaailmassa, mutta ilman, että sitä pystyy täysin rajaamaan. Eli vähän sama kuin vasemmiston ”neoliberalismi” paitsi ilman aitoa akateemista pohjaa, koska kuka aito kansallismielinen opiskelee yläastetta pidemmälle?

Kulttuurimarxismi oli alun perin Natsi-Saksan antisemitistisen propagandan osa, jolla pyrittiin perustelemaan, miten juutalaiset olivat samaan aikaan kapitalistisia keinottelijoita ja murhanhimoisia kommunisteja? Yhä näin uskotaan, kuten SE:ssä ja PVL:ässä, mutta monille maahanmuuttokriitikolle se on kattokäsite, joka tarkoittaa kaikkea pahaa, kuten Kebap-ravintolat, uskonnonvapaus, Pride-kulkueet, luonnonsuojelu ja kouluruuan kasvisvaihtoehto.

Breivikin nojautuu kuitenkin vastajihadismin ”eurabiateoriaan” enemmän. Kirjailijan mukaan EU:n kommunistikapitalistieliitti on solminut salaisen sopimuksen arabimaitten kanssa halvasta öljystä, jonka vaihtokauppana muslimien massamaahanmuutto ja vapaa ”demograafinen jihad” sallitaan Euroopassa.

Breivik kirjoittaa islamista kuin se olisi yksi yhtenäinen ideologia, jota kaikki maailman muslimit uskovat ja kannattavat yhtä fanaattisesti. Eli hän uskoo, että kaikki maailman muslimit ovat ISIS-taistelijoita, jotka vain teeskentelevät olevansa normaaleja ihmisiä. Eli tämä on ytimeltään päivitettyä Natsi-Saksan antisemitismiä, mutta rikkaitten juutalaisten sijaan on rikkaita kommunisteja ja suuria päättömiä muslimimassoja. Mutta lopputulos on sama, eli usko valkoisen ”rodun” hävittäminen/orjuuttaminen, joka torjutaan hävittämällä koetut viholliset (muslimit ja kulttuurimarxistit). Breivik on niin rasisti, että hän puhuu muslimeista kuin ne olisivat jonkun taudin kantajia tai zombieita, jotka päättömästi paneskelevat vaimojaan, tappelevat ja raiskaavat kaiken aikaan ja kukaan ei estä heitä, koska suvaitsevaisuus. Sitä voisi sanoa, että Breivik on yksittäinen hullu, mutta tällaista retoriikkaa voi lukea joka päivä Rajat Kiinni! Facebook-ryhmästä tai SE:n YouTube-videoista. Voisin kuluttaa melkein koko tämän analyysin kumottaakseen tämän muutenkin ilmiselvän pähkähullun salaliittoteorian, mutta pitää keskittyä olennaiseen. Kuitenkin, jos haluaa lukea, miksi vastajihadistit ovat väärässä, niin tässä ja tässä on suosituksia.

Breivik kirjoittaa paremmin kuin Adolf Hitler, mutta silti aika huonosti. Näköjään, mitä äärimmäisempi äärioikeistolainen, niin sitä huonommin ihminen kirjoittaa. Ihmettelen tätä, koska esimerkiksi äärivasemmistolaisten ja jihadistien manifestit ovat todella hienosti kirjoitettuja opuksia, joita luulisi hienostuneen professorin laatineen. Breivik valitettavasti ei ole niin älykäs ja hänen manifestissaan onkin näppäilyvirheitä ja muutenkin todella hankalasti jäsennelty. Manifestin teksti yrittää matkia jotain viraston asiakirjaa, mutta niin kömpelösti, että teksti muistuttaa enemmän niitä videopelin lehtiöitä, joita aikoinaan tuli videopelin mukana (nykylapset eivät niitä aikoja muista) kuin kunnon tietokirjaa. Eli todella lyhyitä kappaleita ja luetteloita, joissa on ties mistä revittyjä lukuja ja tilastoja. (Breivik käyttää lähteitä vain satuntaisesti ja useimmiten lähde on Wikipedia-sivu)

Breivik. Esimeriksi aloittaa melkein jokaisen kappaleen luetteloimalla vihollisensa, jotka ovat ”kulttuurimarksistit, kommunistit, itsemurhahumanistit (suomessa nämä olisivat ”suvakit”), opportunistit ja globaalit kapitalistit” (ihan kuin olisi olemassa muita kapitalisteja). Joka kerta tämä litania toistetaan kirjassa ja se on helvetin väsyttävää. ISIS esimerkiksi vain kutsuu vihollisiaan ”vihollisiksi” sen jälkeen, kun se on kertonut ketkä he ovat. Mutta Breivik ei ole näköjään käynyt kirjoittamiskurssia. Varmaan piti hyvää kirjoitustaitoa kommunistien salaliittona.

Manifestin sivuja on satuntaisesti kuvitettu fantasia- ja historiakirjojen ritarikuvilla, erityisesti ristiretkeläisillä, mikä antaa aika lapsellisen kuvan. Kyllä aikuinen pystyy lukemaan manifestin ilman, että siinä on jotain roolipelikirjan sivuista revittyjä värikkäitä ritarikuvia.  Jokainen kappale alkaa, jonkun kuuluisan ihmisen sitaatilla, jossa puhutaan isänmaallisuudesta, vallankumouksesta ja itsensä voittamisesta. Voisi kuvitella, että vallankumoukselliset sitaatit ovat kommunistien esittämiä, mutta ei, vaan ne ovat enemmänkin USA:n vallankumouksen johtohenkilöitten lauseita, joissa puhutaan verestä ja uhrauksesta. Näitten ohella on Koraanin ja profeetta Muhammadin lauseita koskien sodankäyntiä. Ihmeellisesti vain yhdessä sitaatissa ei ole nimeä ja sattumalta tunnistin sen ja tarkistin Googlessa. Lause on fasistidiktaattori Benitto Mussoliinin.

Vaikka Breivik siteeraa fasismin yhtä suurinta johtohahmoa, niin hän korostaa, että hän ei ole natsi. Hän mainitsee tuhansia kertoja, että hän vihaa kansallissosialismia, joka hänen mukaansa on tuomittu oikeistolainen aate, jota kukaan oikeistolainen ei pitäisi enää kannattaa. Hyvä, että olen jostain samaa mieltä kuin Breivik. Mutta vaikka Breivik vakuuttaa, että hän ei ole natsi, niin suurin osa tässä manifestissa ehdotetuista asioista olivat natsein ajamina.

Breivik esimerkiksi haluaa karkottaa kaikki Euroopan muslimit (asia, mitä alun perin Hitlerkin ehdotti juutalaisista) ja kumota demokratia. Breivik ei kannata ”massademokratiaa” vaan enemmänkin platonistista demokratiaa, mikä on sama, mitä PVL:kin kannattaa. Sitten tietenkin Breivik fantasioi kymmenien tai jopa miljoonan ihmisen massamurhaamisesta ”poliittisissa puhdistuksissa” ja hän haluaa sotilaallisia valloitusretkiä Lähi-Itään. Tietenkin äärioikeistolainen ei ole kunnon äärioikeistolainen, jos tämä ei vihaa homoja (Breivikin mukaan hän vihaa vain ”homopropagandaa”, mutta käytännössä se on sama kuin vihaisi homoja) ja hän haluaa alistaa kaikki naiset kirjaimellisen patriarkaatin alle, missä naiset ovat vain synnytyskoneita. Loppusilaus on tietenkin Breivikin usko vapaaseen markkinatalouteen, joka samanaikaisesti pitää olla tiukasti valtion hallinnassa eikä globaalia. Tämä voi tulla järkytykseksi, mutta ei ole olemassa kapitalismia ilman globaalia ulottuvuutta ihmiset! Ei taloustiede ole kommunistien keksimä, eikä se ole vaikeaa. Lukekaa sitä!

Breivik eroaa natseista vain siinä, että hän on fundamentalistikristitty, joka haluaa puoliteokraattisen diktatuurin (kirjailijan mukaan ”Venäjä malli” eli Putinin nyky-Venäjä, jossa ortodoksikirkko on hyvin lähellä valtiota) Breivik eroaa myöskin natseista siinä, että hän ei omien sanojensa mukaan usko rotuihin tai sosiaalidarwinismiin. Breivikin mukaan kaikki maailman eriväriset ihmiset ovat tervetulleita asumaan Eurooppaan, jos nämä omaksuvat täydellisesti eurooppalaisen kulttuurin, johon kuuluu hänen mukaansa juutalaisuus ja kristinusko. Eli jos muslimit kääntyvät kristinuskoon, niin he voivat asua Euroopassa. (tässä mielessä Breivik on löysempi maahanmuutossa kuin Marco de Wit) Kuten tiedämme, niin 30-luvun natseille tällainen ei riittänyt, vaan piti todistaa sukupuulla, että itsessä ei ollut yhtään juutalaista ”verta”. Eli on epäreilua kutsua Breivikiä natsiksi, vaikka hän allekirjoittaa 90% heidän ideoistaan.

Oikeastaan kirjailija uskoo olevansa, todellinen antiaristi, joka puolustaa eurooppalaista valkoista ”rotua” sukupuutolta. Hänen mukaansa hänen kaltaisen ihmisten leimaaminen rasistiksi ja natsiksi on loukkaavaa ja tekee haukkujasta todellisen rasistin. Eli samaan aikaan hän ei ole natsi, koska ei usko rotuihin, mutta sitten uskookin, jonka jälkeen hän väittää, että kukaan ei ole rasisti ja aika monet ovat. Lukiessa tätä kirjaa mietin, että kirjoittaja on hullu, koska eihän tässä ole mitään järkeä ja sitten muistinkin, että hän onkin hullu. (virallisesti puolihullu). Mutta pitkäaikaisemmat lukijat ovat jo tottuneet siihen, että äärioikeistolaiset ovat helvetin tyhmiä ja ristiriitaisia.

Breivik itse kertoo aatteensa olevan ”Vienan koulukunta”, mutta koska kukaan ei halua myöntää kuuluvansa Breivikin aatteen kannattajaksi, niin tämä ideologia on yhtä kuin olematon. Parempi nojautua tiedustelupalveluitten käyttämään nimeen ”vastajihadismi” kuvaamaan Breivikin aatetta. Tai sitten voisimme käyttää yhtä ristiriitaista termiä kuin, mitä filosofi Slavoj Zizek käyttää näistä sekopäistä ”liberaalifasismistit

Sen lisäksi, että tässä manifestissa toistetaan samat ideat useita kertoja tehden lukemisesta hirvittävän koettelemuksen, niin Breivik on dumpannut kymmeniä sivuja pomminteko-ohjeita, jotka on suoraan kopioitu ties mistä netin nurkista ja muita neuvoja oman terrorismioperaation suorittamiseen. Yks häiritsevimmistä neuvoista oli ”tappaa kaikki, jopa kauniit naiset” mikä herättää aikamoisia freudilaisia tulkintoja kirjailijasta, erityisesti kun tämä haukkuu seuraavaksi koulujen kudontakursseja ”naisellistavina” mutta kiittää niitä, koska nyt hän pystyi kutomaan oman taistelupukunsa. Toinen oli, että jos joku epäilee, että suunnittelet terrori-iskua, niin valehtele, että olet homo tai pelaat liikaa WoWia. Selvästi Breivik on käyttänyt näitä taktiikkoja koska en ole lukenut kenenkään terroristin koskaan ohjeistaneen teeskentelemään olevansa homo tai pelaavansa liika tietokoneroolipelejä.

Manifestissa välittyy selvästi, että Breivikillä on vakavia ongelmia naisten kanssa. Hän puhuu naisista useita kertoja, yleensä kuin ne olisivat jotain avaruusolioita, joita pitää vangita kotiin synnyttämään lisää valkoisia lapsia. Alan epäillä, että Breivik ei ole ollut koskaan intiimisti naisen kanssa. Tiedän, tiedän, että on suuri klisee väittää äärioikeistolaisia seksuaalisesti epäonnistuneiksi kaappihomoiksi, mutta Breivikin kohdalla vähän tuntuu siltä.

Breivikin mukaan naisten äänioikeus ja pääsy työelämään oli virhe, koska on naisten ”syy” miksi muslimien maahanmuutto on olemassa. Breivik harmitteleekin, että suurin osa tapetuista poliittisissa puhdistuksissa tulee olemaan naiset. Ei edes Isiksen manifesteissa tällaista naisvihaa esiinny, mikä minusta on jo tietynlainen saavutus.

Sitten tietenkin mikä erottaa Breivikin jihadisteista? Breivik on fundamentalistikristitty, joka vihaa naisia, homoja ja vähemmistöjä. Mutta näitten lisäksi Breivik perustelee viattomien ihmisten tappamisen ja pommi-iskut Raamatun säkeillä! Breivik on omistanut kokonaisen kappaleen vain sille, miten terrorismi on kristinuskon pyhittämää. Voitte toki kysyä, missä kohtaa Jeesuksen opetuksissa oikein sanktioidaan lasten ja naisten tappamisen? Ei sanktioidakaan, vaan Breivik kaivaa Vanhan Testamentin sotaa oikeuttavia säkeitä, joita hänen mukaansa käytettiin perustellakseen Ristiretket. Jos on lukenut VK:ta, niin tietää, että siellä on aika raakaa kamaa sodankäynnistä. Eli kaiken ironian huipussaan Breivik on muuttunut juuri siksi, mitä hän vastusti: ääriuskovaiseksi massamurhaajaksi.

Mielenkiintoisinta onkin Breivikin omat fantasiat. Sen lisäksi, että hän toistaa miljoonia kertoja samoja salaliittoteorioita, niin hän on kirjoittanut oman scifi-kirjan tähän manifestiin, jossa hän kertoo, miten tulevaisuudessa kansallismielinen vallankumous tulee etenemään otsikossa mainittuun vuoteen saakka. Hän onkin kirjoittanut oikein aikajanan, mihin on kirjoitettu jopa tärkeät vuodet, milloin mikäkin vallankumouksen vaihe saavutetaan. Tällainen luettelointi muistuttaa todella paljon videopelien tarinakerrontaa, erityisesti sotapelien. Koska en ole missään muussa manifestissa tällaista havainnut, niin luulen, että tämä on koulusurmaajissa esiintyvä elementti. Enkä syytä videopelejä terrorismista, mutta Breivik on käyttänyt omiin fantasioihinsa lähimmän kirjallisen mallin, mitä hän tunsi ja se sattui olemaan videopelien taustakekstit ja ohjekirjat.

Vaikka Breivik kertoo vastustavansa kommunisteja, niin hän lainaa monia näitten käsitteitä ja vetoaa samoihin mielikuviin. Esimerkiksi Breivikin selitys kulttuurimarxismista muistuttaa todella paljon marxilaista ”kulttuurihegemonia” teoriaa. Tämä on erityisen ristiriitaista, koska edellä mainitun teorian keksi Antonio Gramsci, joka monen äärioikeistolaisen mukaan on kulttuurimarxismin keksijä! Sitten tietenkin Breivik jankuttaa kirjassaan, että hän on eurooppalaisen ”alkuperäiskansan” (eli valkoiset) suojelija, joten hän on todellinen antirasisti ja luonnonsuojelija, koska hän haluaa säilyttää maailman ”uniikit” geeniperimät erillään toisistaan. Tämän lisäksi Breivik kutsuu kulttuurimarxismia ja islamia ”imperialistisiksi ideologioiksi”.

Breivik menee tässä anti-imperialismissa niinkin pitkälle, että hän kutsuu EU:ta moderniksi natsivaltioksi, joka riistää jäsenmaitten itsenäisyyden. Breivikin mukaan EU on hajotettava ja rakennettava sen tilalle kansallismielinen eurooppalainen federaatio. Hakkaan päätäni tabletin näyttöön. Tällainen ristiriitaisuus jo uhkaa fysiikan lakeja! Tietenkin Breivik vielä sanoo, että hän puolustaa kansojen itsemääräämisoikeutta ja rauhaa, jonka takia hän haluaa luoda yhteisen eurooppalaisen armeijan, joka lähtee valloittamaan Lähi-Idän valtioita ja perustamaan sinne ”kristillisiä siirtokuntia”.

Mutta eipä tässä kaikki, vaan Breivik referoi, jopa kuuluisaa anti-imperialistista tutkijaa William Blumia, kun hän perustelee, miksi kansallismielisten on liittouduttava Venäjän kanssa eikä USA:n. Niin juuri!  Eurooppalainen äärioikeistolainen, joka haluaa Venäjän auttavan kansallismielisessä vallankumouksessa! Mikä yllätys ja mikä ristiriita! Hyvinä vanhoina aikoina äärioikeisto oli vielä joksikin johdonmukainen.

Olisin varmaan voinut kirjoittaa kirjan vain siitä kaikesta hullusta ja ristiriitaisesta, mitä tässä manifestissa oli, mutta päätin tiivistää, koska netissä ei kukaan jaksa lukea näin pitkiä artikkeleita. Silti tästä tuli melkein 4 A4-sivua pitkä. Breivikin manifesti on kuin Halla-ahon scripta-blogi heroiinissa. Niin äärimmilleen vietyä äärioikeistolaisuutta, että se muuttuu koomiseksi vihanpurkaukseksi, joka osoittaa, että äärioikeistolaisuus ei perustu mihinkään muuhun kuin ikävään tunteeseen. Muslimit, homot ja naiset pelottavat ja vika ei ole koskaan pelkääjässä, vaan muissa. Pelkääjä sitten yrittää rationalisoida ikävät tunteensa millä tahansa, mikä oikeuttaa ne ja tulos on tällaista paskaa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus