Avainsana-arkisto: Kapitalismi

huhtikuu 21, 2019 · 8:00 am

Kapitalismin geopoliittiset juuret

Alexander Anievasin ja Kerem Nisancioglun ”Miten lännestä tuli hallitseva. Kapitalismin geopoliittiset juuret.” (oma suomennos) on vuonna 2015 julkaistu tietokirja, joka pyrkii argumentoimaan, että länsimaitten nykyinen hallitseva asema syntyi siitä riippumattomista suurista geopoliittisista liikkeistä Aasian mantereella.   

8

Idea  

Kirjan kehys on ”World systems” (maailmanjärjestelmät) -teoriassa, jonka mukaan yksi johtava sivilisaation muoto on niin voimakas, että se määrittelee koko tunnetun maailman pelisäännöt. Esimerkiksi nykyään elämme liberaalidemokraattisen kapitalismin -maailmanjärjestelmässä. Jopa diktatuurit joutuvat pelaamaan edellä mainitun järjestelmän puitteissa, halusivatpa nämä tai ei.  

Kirjailijoitten mukaan Euroopan luoma maailmanjärjestelmä oli mahdollinen, koska se hyötyi sitä edeltäneestä mongoli-imperiumin maailmanjärjestelmästä. Monissa maailmanjärjestelmäteorioissa lähdetään siitä lähtökohdasta, että Eurooppa kehittyi lähes eristyksessä muusta maailmasta, ikään kuin eurooppalaiset vain keskenään alkoivat rakentamaan instituutioita ja ideoita, joita nykyään kaikkien valtioitten on vähintäkin teeskenneltävän noudattavan. Lisäisin, että tällainen eurosentrinen ajattelu, esimerkiksi ruokkii nykyisen äärioikeiston propagandaa, että “valkoiset eurooppalaiset rakensivat modernin maailman”. 

Sen sijaan Alexander Anievas ja Kerem Nisancioglu tarjoavat tässä teoksessa toisenlaisen teorian, jonka mukaan valtavat historiallispoliittiset prosessit Aasian mantereessa ”pakottivat” Euroopan kuningaskunnat kehittymään siihen suuntaan, joka lopulta osoittautui kaikista menestyksellisemmäksi. Kirjan keskeisin teoria on ”epätasainen kehitys” jonka mukaan maailmassa oli ennen olemassa lukuisia rinnakkaisia tuotantotapoja, joista kapitalismin siemenet olivat olemassa monessa sivilisaatiossa samaan aikaan. Kuitenkin monimutkainen suhde eri kehitysvaiheessa olevien sivilisaatioitten välillä, loivat ”pakottavia” paineita, jotka joko edistivät jonkun sivilisaation kehitystä tai taannuttivat sen.   

Kirja käsitteleekin, miten Tšingis-kaanin mongoli-imperiumi yhdisti ensimmäisen kerran Euroopan ja Aasian yhdeksi poliittiseksi kokonaisuudeksi ”pax mongolica” järjestelmän alle. Tämä ensimmäinen ”globaali” imperiumi kehitti eurooppalaisissa ”kognitiivisen horisontin”, jossa kansainvälinen kauppa Aasian kaukaisiin maihin nähtiin mahdollisuudeksi tavaksi rikastua.  Tämän lisäksi kirja käsittelee, miten Ottomaani-imperiumin geopoliittiset päätökset vaikuttivat Amerikkojen löytämiseen sekä, miten Iso-Britannian ja Hollannin alikehittyminen verrattuna Espanjaan ja Portugaliin, loivat paineet kehittää itsenäisiin ja puoli-itsenäisiin kauppiaihin nojautuvan taloudellisen järjestelmän, jotta pystyttäisiin pääsemään mukaan iberialaisten imperiumien ja Kiinan välillä liikkuvaan hopeakauppaan. 

Ongelmia  

Tämän kirjan suurin ongelma on sen tiheä akateemisuus. Kirjan alku on monta sataa sivua teoreettista vääntöä, joka kiinnostaa vain politiikantutkijoita. Vasta tämän jälkeen lähdetään jännittävälle matkalle keskiajasta 1763-luvulle, jolloin Iso-Britannia ja Ranska jakoivat koko maailman keskenään, levittäen kapitalistisen järjestelmän ainoaksi tuotantotavaksi koko planeetassa, lujittaen lopullisesti länsimaitten maailmanvallan. Kuitenkin pitää olla aika perehtynyt akateemiseen maailmaan, että jaksaa lukea väliin ympätyt teoreettiset keskustelut. 

Toinen ongelma on pienempi ja se liittyy kirjailijoitten käyttämään marxilaiseen teoreettiseen viitekehykseen. Tässä kirjassa lähdetään siitä lähtökohdasta, että Marxin teoria historian kehityksestä on oikea, mutta sitä tarvitaan täydentää laajemmalla geopoliittisella analyysillä. Joillekin lukijoille marxilaisen teorian soveltaminen nykyhistoriatutkimukseen voi olla pikkasen vieraannuttavaa.   

Onneksi vasta kirjan lopussa kirjailijat julistavat, että tämän teoksen tarkoitus on olla oppikirja ”tuleville vallankumouksellisille” jotta nämä pystyvät ylläpitämään vallan maassaan. Kirjailijoitten mukaan, jos tietää, että maailma koostuu toistensa kanssa riippuvaisista verkostoista, pystyy navigoimaan menestyksellisesti geopoliittisissa kamppailuissa ja näin turvata sosialistisen vallankumouksen. Rankka meininki!   

Yhteenveto  

Alexander Anievasin ja Kerem Nisancioglun ”How the West Came to Rule: The Geopolitical Origins of Capitalism” on sen puolueellisestä kehyksestä huolimatta todella mielenkiintoinen tietokirja, joka avaa kokonaan uuden perspektiivin maailmanhistoriaan, jossa imperiumit eivät nouse, koska niitten johdossa on nerokkaita suurmiehiä, vaan koska heistä riippumattomat historialliset kehitysvaiheet vain sattuvat olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan.  

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Historia

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

huhtikuu 12, 2019 · 12:00 am

Mustikoitten syönnistä juutalaisvihaan

Antti Heikkilä tuli kuuluisaksi, kun hän kirjoitti pseudotieteellisen ”Lääkkeetön elämä” (2018) kirjan. Koska en ole lääkäri, en ottanut hänen teostaan arvioitavaksi. Mutta jos haluaa tietää, miten paljon virheitä kyseisessä kirjassa on, aiheesta on kirjoittanut niin Helsingin sanomat kuin moni muu asiantuntija. 

serveimage.png

Mutta 09.04.2019 Antti Heikkilä julkaisi blogissaan kirjoituksen nimeltä ”ELIITIN VALTA, OSA 1: ILMASTONMUUTOS” jonka sisältö koostuu äärioikeistolaisista salaliittoteorioista. Koska olen vähän niin kuin asiantuntija aiheesta, päätin kirjoittaa tästä artikkelista.

Heikkilä aloittaa julistamalla dialektisen, jos ei mustavalkoisen maailmankuvansa ”Maailma on aina jakautunut kahtia, eliittiin ja sitten siihen, jota ennen kutsuttiin rahvaaksi ja josta nykyisin käytetään nimitystä kuluttajat”. Tällainen hyvinkin marxilainen maailmankuva sopiikin ihmiselle, joka on julistautunut taistelevansa suuria yksityisiä lääkeyhtiöitä vastaan. Kuitenkin, kun lukee pidemmälle, paljastuukin, että Heikkilä ei ole marxilainen tai vasemmistolainen, vaan äärioikeistolainen!

Joittenkin mielestä äärioikeistolaiset ovat vasemmistolaisia, vaikka asiantuntijat ovat asettaneet suuntauksen ihan sinne äärioikealle. Mutta Heikkilän artikkeli on hyvä esimerkki siitä, miksi äärioikeisto on oikeistolaista.

Heikkilän artikkeli koostuu kahdesta ristiriitaisesta osasta: Alku on hyvin antikapitalistinen. Eristettynä se onkin hyvin vasemmistolainen, kirotessa nykyisä ”turbokapitalistista” maailmaa, jossa ihminen on vain kuluttaja, jonka tarkoitus on rikastuttaa eliittiä, mutta artikkelin lopussa hän Heikkilä päättyy puolustamaan sekä kapitalismia, että eliittiä levittämällä rasistisia salaliitoteorioita.

Artikkelin alussa Heikkilän kirjoittaa, että taloudellinen epätasa-arvo on aiheuttanut sen, ettei demokratiaa ole enää olemassa, vaan ”markkinatalous on uusi Jumala”. Heikkilän mukaan, koska kapitalismi määrittelee kaiken elämässämme, taloustiede tai itse tiede ovat muuttuneet elitistiseksi ja sulkeneet hänen kaltaisensa ihmiset siitä ulos. Syy ei olekaan Heikkilän osaamattomuudessa, vaan kapitalismissa! Tähän loppuukin Heikkilän vasemmistolainen retoriikka. Lähes huomaamattomasti hän julistaa, että pieni globalistinen ryhmä hallitsee maailmaa ja mediaa.

Heikkilän teesi on, että eliitti keksi kristinuskon hallitakseen tavallisia ihmisiä, mutta sekularismin takia uusi uskonto piti keksiä, ja tämä uusi uskonto on ilmastonmuutos, koska siinäkin on ”perisynnin käsite”. Eli se, että ihmiskunta on syyllinen ilmastonmuutokseen.

Tässä vaiheessa teksti ei ole vielä kovin äärioikeistolainen, vain vainoharhainen ja pikkasen rasistinen, koska ”globalistinen eliitti” on tunnettu juutalaisvastainen salaliittoteoria. Mutta sitten kirjoittaja paukuttaa ”Unkarilaissyntyinen juutalainen George Soros on tästä hyvä esimerkki. — Hän selvisi sodasta tekemällä yhteistyötä natsien kanssa.”, joka vahvistaa Heikkilän juutalaisvihan. Gerge soros -aiheisessa salaliittoteoriassa korostetaan samaan aikaan Soroksen juutalaisuutta, eli vihjaillaan hänen kuuluvan juutalaisten maailmanlaajuiseen salaliittoon  ja, että hän on juutalaisten petturi ja natsi. Joku voi kysyä, miten tällainen ristiriitainen salaliittoteoria voi olla äärioikeistolainen, jos siinä haukutaan Sorosta natsiksi? Äärioikeistolla on tapana luoda kaksitasoisia viestejä, joissa puhutaan kahdelle eri yleisölle samaan aikaan. Tämä salaliitto houkutteleekin yhdellä viestillä juutalaisten vihaajia, että tavallisia ihmisiä kuuntelemaan äärioikeistoa, demonisoimalla Sorosta natsiksi. On muistettava, että äärioikeisto ei koostu vain kansallissosialisteista, vaan joukosta erilaisia rasistista äärimmäistä oikeistolaisuutta ajavista tahoista.

Mutta itse tuohon Heikkilän sitaattiin, se perustuu yhteen haastatellun tahalliseen väärinymmärtämiseen, jossa Soros kertoo haastattelijalle lapsuudestaan natsien hallitsemassa Unkarissa. George Soros oli 14 vuotias holokaustin aikana ja hän selviytyi teeskentelemällä olevansa kristityn miehen poika. Tämä mies takavarikoi juutalaisten omaisuutta.

Heikkilä maalaakin Soroksen kaiken pahuuden alkuna ja juurena, joka on syyllinen niin ilmastonmuutoksen keksimisestä, pakolaiskriisistä kuin Suomen 90-luvun talouslamasta. Perustellakseen väitteensä Heikkilä referoi useaan kertaan bulgarialaista äärioikeistolaista propagandasivua Zero Hedgeä

Äärioikeistolaisuus ilmenee räikeimmillään sillä, että Heikkilä pitää amerikkalaista ruohonjuuritason poliisiväkivaltaa vastustavaa kansalaisjärjestöä Black Lives Mattera rasistisena liikkeenä, joka haluaa tappaa valkoisia. Tietenkin Heikkilän mukaan se on Soroksen ohjauksessa, koska tarkoitus on aiheuttaa USA:ssa sekasortoa. Yhtäkkiä köyhien afroamerikkalaisten kansalaisoikeusjärjestö onkin osa rikkaan juutalaisen salaista tuhosuunnitelmaa. Kuulostaa auttamatta natsien propagandalta. Mutta samalla tässä ilmenee Heikkilän antielitismin mureneminen: Nyt hän vastustaakin ruohonjuuritason syrjittyjen ihmisten liikettä ja haluaa puolustaa vallitsevaa järjestelmää, jota aiemmin hän haukkui.

George Soroksen avulla Heikkillä kykenee kääntämään kirjoituksensa alussa ilmenevän antikapitalismin päälaelleen! Hän sanoo, että ilmastonmuutos on tapa rikastuttaa sähkösijoittajia. Hän käyttää todisteena väitteelleen sitä, että köyhiä on kuollut Iso-Britanniassa korkeitten sähkölaskujen takia, sekä sitä, että yleisesti ihmisten palkkoja on laskettu. Todellisuudessa syy köyhien kuolemiin on Iso-Britannian uusliberalistisen hallituksen ankara talouskuri- ja sääntelypurkupolitiikka. Eli Heikkilä suojelee Iso-Britannian uusliberalistista hallitusta, viemällä ihmisten huomion juutalaisiin pankkiireihin ja ilmastonmuutokseen. Elintason lasku ei olekaan uusliberalistisen politiikan takia, vaan ilmastonmuutoksen torjunnassa. Samalla Heikkilä julistaa kuin mikäkin öljy-yhtiön PR-edustaja, että ilman fossiilista polttoainetta moderni yhteiskunta hajoaisi muutamassa viikossa. Eli uusiutuva energiamuoto uhkaakin koko nykyistä kapitalistista järjestelmäämme!

Heikkilä toistaa niin typeriä väitteitä ilmastonmuutoksesta, ettei niitä tarvitsisi edes faktatarkastaa, kuten se, että ”ilmaston on oikeasti kylmenemässä”. Vaikka se olisikin totta, niin silti planeetan jäähtyminen aiheuttaisi merkittäviä ympäristöongelmia. Sitten hän väittää, että jääkarhujen määrä on räjähtänyt, vaikka asia on päinvastoin. Lähteeksi kaikelle ilmastodenialismille Heikkilä siteeraa ilmiselvää valeuutissivustoa nimeltä Principia Scientific International ja räikeän tökeröä ilmastodenialismia sisältävän perussuomalaisen Ossi Tiihosen blogia.

Lisätääkseen vettä myllyyn Heikkilä kehystää vihreän liikkeen natsien perillisiksi, koska Hitler oli kasvissyöjä ja vastusti eläinten rääkkäystä. Mutta tässä ei ole kaikki, vaan jollain orwelilaisella kaksoisajattelulla Heikkilä vastustaa koko bloginsa alkuosaa julistamalla, että “Ilmastoa käytetään politiikan välineenä, millä pyritään muuttamaan koko järjestelmä ja taloutta. — Tarkoitus on tuhota kapitalismi. Kyse on sitten, monenko sadan miljoonan ihmisen on kuoltava klimatismin takia”

Yhteenvetoja Heikkilän blogi alkaa antikapitalismilla ja loppuu sen kiihkeällä puolustelulla. Blogin alussa oleva antielitismi muuttuukin eliitin puolusteluksi. Vihollisena ovat juutalaiset, tiedeyhteisö, ympäristö ja kansalaisoikeusjärjestöt. Ketä Heikkilä puolustaa? Öljy-yhtiöitä, Iso-Britannian oikeistolaista hallitusta ja itse koko kapitalistista järjestelmää. Heikkilä on tämän artikkelin sisällön perusteella äärioikeistolainen, jolle kapitalismi on uskonto, jota tulee puolustaa faktoilta keinolla millä hyvänsä.

Heikkilän vastustus suuria yksityisiä lääkeyhtiöitä vastaan sopii äärioikeistolaisuuteen, koska Heikkilä ei haasta itse voitontavoittelua, joka ohjaa lääkeyhtiötä, vaan niitten monopoliasemaa. Eli Heikkilä pyrkii uusliberalistin tavoin, luomaan omilla uskomushoidoilla markkinaraon, jotta voi itse rikastua. Kun uskoo uusliberalismiin, niin uskoo, että kuluttaja on aina oikeassa, jolloin uskomushoidot ja puoskarointi eivät ole itsesään tuomittavia, vaan ainoastaan uusia valikoimia supermarketissa, joita muitten pitäisi osata kunnioittaa.

Jatkaen fasistien propagandaa, Heikkilä vaikuttaa ensin syöttää hyvinkin vasemmistolaista antielitismiä ja rasismia, jolla saadaan ihminen koukkuun, jonka jälkeen todellinen sisältö, eli taloudellisen eliitin edun ajaminen ujutetaan sekaan. Näin fasisti tekivät aikoinaan Italiassa ja Saksassa, ja niin Heikkilä vaikuttaa tekevän omalla blogillaan.

Bonuksena blogipäivityksen lopussa Heikkilä levittää rokotevastaisen salaliittoteorian, jonka Juha Leinivaara ehti omassa blogissaan kumota

 

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Artikkelit

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,

maaliskuu 10, 2019 · 6:00 am

Kapitalismi vs. ilmasto

Sain vuonna 2015 syntymäpäivälahjaksi tämän Naomi Kleinin edellisenä vuonna julkaistun ”Tämä muuttaa kaiken. Kapitalismi vs. ilmasto” tietokirjan. Teos käsittelee siitä, miten uusliberalistinen järjestelmä on kykenemätön torjumaan ilmastonmuutoksen. Kiitin ja laitoin teoksen lukulistaan, mutta sillä hetkellä minulla ei ollut kovinkaan paljon kiirettä lukea ympäristöasioista, kun olen kiinnostuneempi poliittisesta kulttuurista. Vuosia sitten vieri, kunnes otin tämän kirjan luettavaksi ja nyt kaduttaa, etten lukenut heti tätä teosta.  

7  

Idea   

Naomi Kleinin argumentoi vakuuttavasti lukuisilla esimerkeillä, että kapitalistiset ”vapaan markkinatalouden ilmastoratkaisut” eivät ole toimineet ollenkaan, vaan kiihdyttäneet ilmastonmuutosta. Mutta sen sijaan, että kirjailija vain kertoisi, miten pahasti nykyinen taloudellinen järjestelmä on epäonnistunut pelastamaan planeettamme, hän tarjoaa ratkaisun: rankkaa ja häpeilemätöntä sosialismia.   

Tässä kirjassa päädytäänkin samoihin johtopäätöksiin, kun arvioimani Joel Bakanin ”Yhtiö: Sairaalloinen voiton ja vallan tavoittelu” (2005) ja Teivo Teivaisen ”Yritysvastuun umpikuja” (2013) kirjat, joitten mukaan ei auta olla moraalinen ja eettinen ihminen, jos johtaa voittoa tavoittelevaa osakeyhtiötä. Voiton tavoittelu vie yrityksen prioriteetit ennen pitkään ristiin ympäristön ja ihmisoikeuksien kanssa. Kleinin kirjassa onkin hurjia esimerkkejä ilmastonmuutosdenialismia rahoittavista suuryrityksistä, että tekopyhistä miljardööreistä, jotka sanovat taistelevansa ilmastonmuutosta vastaan, samaan aikaan kun oman yhtiön kasvihuonepäästöt ovat vain kasvaneet. Tai sitten voittoa tavoitteleva ympäristöjärjestö, joka rahoitti toimintaansa poraamalla öljyä uhanalaisen linnun pesimäpaikassa! Tämä viimeinen olikin oksettavinta postmodernismia, mistä olen koskaan lukenut.  

Mutta mielenkiintoisinta oli, miten kirja osoittaa, että Länsimaat ovat vastuussa ilmastonmuutoksesta, eikä niinkään usein syytetyt globaalin etelän valtiot. Kirjailijan mukaan esimerkiksi Kiina ei saastuttaisi niin paljon, jos länsimaat eivät olisi siirtäneet sinne tehtaita, emmekä ostaisi Kiinassa tuotettuja tuotteita. Käytännössä me rahoitamme Kiinan ja monen muun köyhän valtion hiilidioksidipäästöt. Tämä tarkoittaa, että länsimaat “piilottavat” omat päästönsä köyhiin valtioihin, jonka jälkeen tekopyhästi syytellään niitä ilmastonmuutoksesta. Samaa voidaan sanoa Suomesta, jossa monet ovat sanoneet, että meillä on vähäpäästöinen yhteiskunta, eikä meidän tarvitse näin vähentää kasvihuonepäästöjä. Kuitenkin ostamme ulkomailta öljyä ja maakaasua ja suuren määrän muita saastuttavia tuotteita, tehden päästöistämme oikeastaan massiivisia. Olisikin tekopyhyyden huipentuma sanoa Suomen päästöjen olevansa “pisara meressä” ja samalla rahoittaa maapallon ilmaston tuhoamista.    

Mutta ei siinä kaikki! Vaan Klein ei jätä kirjaansa siihen, että luovutaan lähes kokonaan kapitalismista, vaan hän kertoo tarkasti, miten. Tämä antoikin kirjalle positiivisen energian, koska usein vasemmistolaisissa kirjoissa uskalletaan löyhyttää kapitalismia sen lukuisista ongelmista, mutta sitten, kun on aika kertoa, millä se korvataan, niin piiloudutaan yleisten ”oikeudenmukaisuuden” periaatteiden taakse, koska tarkemman suunnitelman esitteleminen toisi vastuuta. Ehkä jopa kirjoittajaa kutsuttaisiin kommunistiksi ja muistettaisiin mainita Neuvostoliiton gulagit.  

Toki tässä käsitellään sitä, miten viimeisen vuosisadan kommunistivaltioissa pilattiin ympäristöt. Klein onkin enemmän anarkistisen sosialismin puolella, jonka mukaan paikallisten yhteisöjen pitäisi hallita yhteisiä kassoja, voimaloita, työpaikkoja ja linja-autokantoja. Markkinatalous olisi olemassa, mutta se keskittyisi enemmän kestävään paikallistalouteen, eikä nykyiseen globaaliin kauppaan, jossa Pohjoisen varakkaat ihmiset ostavat halpoja vaatteita Etelän hikipajoista. Ihmiset nostettaisiin köyhyydestä perustulolla ja lukuisilla sosiaaliohjelmilla, jotka varmistaisivat, että kaikki ihmiset olisivat tarpeeksi hyvinvoivia, ettei heidän tarvitse tehdä töitä saastuttavissa aloissa tai omistaa autoa. Ruokaa tuotettaisiin paikallisesti ja agroekologisesti.    

Kaikki vapaehtoisuuteen ja markkinoihin perustuvat ilmastoratkaisut hylättäisiin, ja tuotaisiin valtion raskaat rattaat yhtiöitten kimppuun: joukko kieltolakeja, massiivisia pääomaveronkorotuksia ja jopa strategisten teollisuusalojen kansallistamista.    

Ongelmia   

Kirjan suurin ongelma on sen laajuus. Klein kirjoittaa todella vakuuttavasti ja tunteikkaasti eri aiheista, mutta silti se määrä infoa, mitä hän heittää syyliin on tarpeettoman liikaa. En tarvitse tietää viidestä erilaisesta kaivosvastaisesta taistelusta ympäri maailmaa ymmärtääkseni, että jotkut kaivosyhtiöt syyllistyvät räikeisiin ihmisoikeusloukkauksiin.    

Toinen ongelma on hutera ydinvoimavastaisuus. Klein vastustaa ydinvoimaa koska ihmiskunnalla ei ole enää varaa käyttää riskialttiita teknologioita oikoteinä, vaan on tosissaan vähennettävä kulutusta. Mutta yksi hänen argumenteista tätä päästötöntä energiamuotoa vastaan on se, että ydinvoimalan rakentamiseen ja uraanin kaivamiseen tarvitaan kaivoksia. Mistä Klein luulee, että tuulivoimalat ja aurinkopaneelit on oikein tehty? Eivät ne puista kasva!    

Kolmas ongelma on, että kirjan lopussa Klein alkaa puhumaan ympäristölle haitallisista kemikaaleista ja hän mainitsee atrazine hyönteismyrkyn ”joka aiheuttaa steriiliyttä sammakkoeläimillä, kaloilla, matelijoilla ja rotilla sekä laukaisee hämmentäviä spontaaneja sukupuolenvaihdoksia urossammakoilla.” joka on todistettu olevan perätön väite tutkijalta, joka ei ole halunnut tähän päivään saakka paljastaa, millä metodilla hän pääsi mainittuihin johtopäätöksiin, eikä kukaan muukaan ole onnistunut niitä toistamaan. Tämän koko väitteen teki kuuluisaksi tunnettu äärioikeistolainen salaliittoteoreetikko Alex Jones, joka typisti sen ”En halua, että veteen laitetaan kemikaaleja, jotka tekevät vitun sammakoista homoja!” Tämän perättömän väitteen löytyminen kirjasta oli suuri kolaus, joka panee epäilemään, onko kirjassa muitakin valheita tai puolitotuuksia?    

Jos Klein olisi rajannut kirjan vain ilmastonmuutokseen ja sen torjumiseen, kirjan uskottavuus ei kärsisi, mutta hän päättikin omahyväisesti kirjoittaa myöskin laajan vihreän manifestin, jossa käsitellään laajoja aiheita, joista selvästi hän ei tiedä tarpeeksi. Tämä kirja meneekin loppua kohden sellaiseen hippeilyyn luonnollisesta synnytyksestä ja yhteydenpidosta äitimaahan, mikä toki oli taiteellisesti kaunista proosaa, mutta enemmänkin yökötti kuin innoitti.   

Yhteenveto   

Naomi Kleinin ”Tämä muuttaa kaiken. Kapitalismi vs. ilmasto” on todella hyvä tietokirja ilmastonmuutoksesta ja sen torjunnan haasteista ja ratkaisuista. Kirjan viesti on rohkea, ehkä liiankin, kun välillä lipsautetaan valheita, mutta vuoden 2018 IPCC-raportin ja monien muitten ilmastouutisten jälkeen kirjan viesti on osoittautunut oikeaksi. Esimerkiksi viime vuonna kesä oli Suomessa niin kuuma, että kotimaiset sadot romahtivat. Kleinin teoksen konkreettiset ehdotukset sosialistisista ratkaisuista ovat jo innoittaneet USA:n sosialidemokraatteja ”Vihreällä uudella diilillä”. Samalla lukiolaiset ovat tajunneet, että ilmastonmuutoksen torjumiseen ei tehdä tarpeeksi. Ehkä ainoa tapa pelastaa maapallo onkin muuttaa kaikki.    

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kommunismi ja anarkismi, Liberalismi, oikeistolaisuus ja anarkokapitalismi, Talous

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

tammikuu 19, 2019 · 6:00 am

Talousliberaalia scifiä

Nancy Kressin, vuonna 1993 julkaistu romaani ”Kerjäläiset Espanjassa” (oma suomennos) kertoo tulevaisuudesta, jossa muutaman rikkaan perheen geneettisesti räätälöidyillä lapsilla on kyky valvoa ikuisesti. Sen lisäksi, että nämä lapset ovat älykkäitä ja fyysisesti täydellisiä, unettomuus mahdollistaa ajattelun nopeamman kehityksen ja jopa ikuisen nuoruuden. Kuitenkin nämä huippuetuoikeutetut lapset joutuvat ”nukkuviksi” kutsuttujen ei-geeniräätälöityjen ihmisten kateuden kohteeksi.

Nukkumattomia aletaankin aikuisuudessa kohdella kuin juutalaisia 1900-luvun alun Euroopassa. Lopulta vainoaminen yltyy sellaisiin mittakaavoihin, että nämä ”nukkumattomat” ihmiset jakautuvat kahteen ryhmittymään. Yksi löytää oman taloudellisen lokeron yhteiskunnassa ja pitää matalaa profiilia, kun toinen taas pakenee Maapallon kiertoradalle rakennettuun avaruusasemaan.   

Syntyy kaksi erilaista nukkumattomien kulttuuria, joista yksi pyrkii käyttämään erikoiskykyjään auttaakseen ihmiskuntaa, kun taas toinen luo sisäänpäin kääntyneen ylivallan kulttuurin, joka halveksii tavallisia ihmisiä.    

Erilaisten tapahtumien kautta, nämä kaksi kulttuuria ja nukkuvat ihmiset joutuvat kohtalokkaaseen törmäyskurssiin.

2   

Oikeistolaista scifiä   

Tässä kirjassa nukkumattomat omaksuvat Ayn Randin objektivismin kaltaisen oikeistolaisen ideologian, jota eri hahmot tulkitsevat eri tavalla. Romaanissa ideologiaa kutsutaan ”yagaiismiksi” ja sen ydinpointti on äärimmäinen yksilöllisyys, jossa vapaa ja rajoittamaton kapitalismi ovat kiinteä osa ihmisten oikeutta ja paras tae vapaudelle ja oikeudenmukaisuudelle. Yagaiismin mukaan ketään yksilöä ei voi pakottaa yhtään mihinkään, mikä käytännössä tarkoittaa progressiivisen verotuksen ja hyvinvointivaltion vastustamista. Köyhyys on ainoastaan yksilön sielullisen heikkouden tila, jota voidaan korjata joko vapaehtoisella hyväntekeväisyydellä tai ottamalla itsestään niskasta kiinni.    

Toisin kuin Randin kirjat, joista yagaismiin on otettu vaikutteita, Kress osaa kirjoittaa syvällisempiä hahmoja ja hänen versionsa randilaisuudesta on paljon humaanimpi. Yagaismi onkin kirjassa enemmänkin itämaista henkisyyttä korostava kapitalistinen uskonto kuin materialistinen ideologia.   

Tämä kirja käsitteleekin pohjimmiltaan, miten oikeistolaiset liberaalit reagoisivat geenimuunteluihin ihmisiin. Mielenkiintoisinta on kuitenkin, miten eri hahmot elämänsä aikana tulkitsevat liberalismia kuvitteellisen yagaiismin kautta, osoittaen että eri olosuhteet ja elämänkokemukset voivat luoda samasta aatteesta erilaisia versioista.  

Kirja pitääkin oikeistolaista liberalismia niin itsestään selvänä maailmankatsomuksena, että rivien välissä kirja esittää köyhyyden johtuvan joko vapaan markkinatalouden rajoituksista tai yksilöitten oman henkisen tai geneettisen heikkouden takia.    

Tietenkin kirjailija kehystää äärioikeistolaisen version yagaismista huonona ja kokonaan alkuperäisen ideologian perversioksi. Vasemmistolaisia tulkintoja geenimuunteluihin lapsiin ei koko kirjassa esitetä. Lähin vasemmistolaisuutta lähenevä tapaus on romaanissa esiintyvä populistinen yrittäjä, joka yrittää luoda nukkumattomien ja nukkuvien välillä taloudellista tasa-arvoa brändäämällä tehtaansa “nukuvien tehtaaksi” joka myy huonolaatuisempia tuotteita sillä premissillä, että ne ovat tavallisten ihmisten kokoonpantuja. Eli vähän sama kuin Reilun kaupan tuotteet, mutta ihmisille, jotka eivät halua antaa kaiken rahansa suuryrityksiä omistaville nukkumattomille.   

Tämä selkeä ideologisuus saikin minut melkein jättämään kirjan kesken, mutta halusin kuitenkin tietää mihin kirjailija vie ideansa? Selvästi romaani käsitteli geenimuuntelua ja liberalismia monimutkaisemmin kuin Ayn Rand. Onneksi luin, koska tarinan edetessä yagaismi osoittautuu liian rajalliseksi ideologiaksi, jota hahmot alkavatkin kyseenalaistaa. Romaanin edetessä humaanimpi käsitys ihmisyydestä syntyy. Jotkut hahmot eivät katso köyhyyden olevan aina yksilön syytä, että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita, eikä yksilön tarvitse ”todistaa” arvonsa auttajalle, jotta tämä ”ansaitsisi” apua.   

Ongelmia   

Suurin ongelma on romaanin ideologisuus. Kuten Randin kirjoissa, tässäkin on pitkiä ideologisia saarnoja, joita hahmot esittävät kesken kerronnan. En tiedä johtuuko omasta asenteellisuudestani vai ovatko tällaiset oikeistolaiset saarnat oikeasti näin ärsyttävän keinotekoisia. Tässä romaanissa saat kuulla mekanistisfilosofisia selityksiä hierarkioille ja matalalle verotukselle, jotka kuulostavat todella luonnottomilta. On kuin yhtäkkiä hahmo muuttuisi joksikin luennoivaksi robotiksi, joka esittää valmiiksi opitun puheen. Puheosuudet olivatkin rakenteeltaan erilaisia kuin hahmojen tavalliset repliikit, että ne häiritsivät romaaniin uppoutumista.

Olen lukenut vahvasti ideologisia romaaneja, joissa maailmankatsomus on upotettu paremmin, niinkin hyvin, että monet ihmiset eivät edes huomaa niitä. Esimerkiksi monet kirjallisuuden klassikot ovat vahvasti poliittisia, mutta monet lukijat eivät edes tajua, että heille syötetään kirjailijan ideologista maailmankatsomusta. Ideologisuus tai poliittisuus sinänsä eivät ole huonoja asioita fiktiossa, mutta ne pitää osata upottaa tarinaan taitavasti. Tässä epäonnistutaan pahasti siinä.    

Toinen ongelma on tarinan pääpahiksen huonosti rakennettu identiteetti. Tässä romaanissa esiintyy fasistinen musliminainen. Sinänsä ihan omaperäinen hahmo, mutta tämän uskonto ei lisää mitään hahmoon, vaan tuntui päälle liimatulta. Käytännössä tämä hahmo on ateistinen tiedeuskovainen, mutta kuitenkin hän käyttää abayaa ja välillä rukoilee Allahille. Jos kirjailija halusi välttämättä tehdä hahmostaan muslimifasistin, hän voisi edes yrittää käsitellä, miten hahmon uskonnollisuus on muovannut tämän persoonaa ja maailmankatsomusta tai sitten, miten se ei ole vaikuttanut. Romaanissa voisi olla vaikka mitä henkisiä kamppailua oman itsekkyyden ja uskonnollisen sanoman välillä. Tätä ei kuitenkaan tehdä, vaan hahmo vain *sattuu* olemaan uskovainen muslimi. Hahmon uskonto ei vaikuta mitenkään tämän toimintaan tai ajatteluun, kun vain romaanin alussa. Tuntuu kun kesken romaanin kirjailija olisi unohtanut, että kirjoitti hahmostaan muslimin. Vaikuttaakin siltä, että kirjailija lisäsi myöhemmin hahmoon islaminuskon, jotta se erottuisi tuhansista muista kirjallisuuden pahiksista.    

Yhteenveto   

Nancy Kressin kirja ”Beggars in Spain” on hyvä romaani, jossa suurimmaksi osaksi on monimutkaisia persoonia, jännittävä juoni ja mielenkiintoinen konsepti, mutta sen ideologisuus voi häiritä joitain lukijoita. Tämä kirja onkin hyvä vastapaino Yuval Noah Hararin “Homo Deus” (2015) vasemmistolaisemmalle visiolle siitä, mitä yhteiskunnalle voisi tapahtua, jos sen taloudellinen eliitti muodostuisi geenimuunteluista superihmisistä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

joulukuu 23, 2018 · 6:00 am

IBM ja holokausti

Joel Bakanin ”Yhtiö: Sairaalloinen voiton ja vallan tavoittelu” (2003) kirjassa käsiteltiin kaikkia tapoja, joilla yksityiset suuryritykset ovat pilanneet maailman ja yksi sen viitteistä oli Edwin Blackin, vuonna 1999 julkaisema kirja ”IBM ja holokausti” (oma suomennos) tietokirja. Panin sitten tämän kirjan lukulistaan, koska vaikka olen melko onneton tietotekniikassa, teknologian sosiaaliset ja poliittiset vaikutukset ovat aina kiinnostaneet.   

9

Idea   

”IBM ja holokausti” kertoo amerikkalaisen tietoteknisen yhtiön International Business Machine (IBM) osallisuudesta Natsi-Saksan harjoittamaan juutalaisten kansanmurhaan. Vaikka edellä mainitun Bakanin kirjassa kerrottiin IBM:n myyneen reikäkorttikoneita Natsi-Saksalle, en tiennyt kuinka syvälle tämä yhteistyö ulottui. Tässä Blackin kirjassa paljastuu, että IBM oli aktiivisessa yhteistyössä koko Toisen maailmansodan aikana Natsi-Saksan kanssa.    

IBM oli 30-luvulla globaali suuryritys, jolla oli tehtaita ja alihankkijoita ympäri maailman. Erityisesti Euroopassa. Yksi IBM:n alihankkijoista oli Saksassa. Kun Hitler nousi valtaan, tämä alihankkija varmisti rikastuttavan sopimuksen uuden hallinnon kanssa. Natsit käyttivät IBM:än reikäkorttikoneita kartoittaakseen kaikki ”ei-toivotut” saksalaiset ja näin varmistaa ketkä vangittaisiin gettoihin tai lähetettäisiin keskitysleireille. 

IBM:än Yhdysvaltojen pääkonttori oli täysin tietoinen siitä, mitä sen myymillä reikäkorttikoneilla tehtiin ja se antoi täyden siunauksen sille. IBM:n jopa lähetti huoltomiehiä Natsi-Saksaan ja ehdotti, miten kortistoja voitaisiin kehittää tehokkaimmiksi. Missään vaiheessa IBM:ällä ei kyseenalaistettu tätä yhteistyötä maailmanhistorian pahimman hirmuvallan kanssa. Kirjailija painottaakin, että jo ennen sotaa kaikki olivat tietoisia natsien harjoittamasta juutalaisvainosta.    

Pahemman luokan ahneutta   

Kirjailija jäljittää sekä Yhdysvaltojen pääkonttorin, että saksalaisen alihankkijan johtajien elämäkerrat, paljastaakseen että näillä miehillä ei ollut mitään muuta vakaumusta kuin voiton maksimoiminen. IBM ei osallistunut holokaustin tehostamiseen koska sen omistajat olivat rasisteja, vaan koska he halusivat varmistaa yhtiön rikastumisen. Vaikka IBM:ällä oli sen ajan tietokonemarkkinoiden monopoli, se oli yhtiönä järjestetty alihankkijoiden verkostoksi välttääkseen korkeita veroja. Kuitenkin nämä alihankkijat tottelivat Yhdysvalloissa olevaa päämajaa, joka halusi tietää tasan tarkkaan, mitä sen nimissä tehtiin. IBM:än korkeimmat virkamiehet kävivät säännöllisesti vierailulla Natsi-hallinnon korkeimmissa tasoissa. Jopa Hitlerin kanssa keskusteltiin henkilökohtaisesti.    

Kirjan mukaan IBM rikastuikin huimasti Toisen maailmansodan aikana. Yksi syy, miksi näin kävi, vaikka monet väittävät sodan olevan huonoa bisnekselle, oli se, että 1900-luvulla sotien aikana oli tapana kaapata vihollismaitten yhtiöt väliaikaisesti ja palautaa ne omistajille sodan päädyttyä, riippumatta siitä kuka sen voitti. Jo ennen Toista maailmansotaa tällainen yhtiöitten “lainaaminen” sodan aikana oli vakiintunut tapa, jota natsitkaan eivät kyseenalaistaneet. IBM:ällä ei ollutkaan mitään menetettävää uudesta sodasta, ainoastaan voitettavaa.    

Koska Yhdysvallat astui Toiseen maailmansotaan myöhemmin kuin muut, IBM sai hyvin pitkään vapaasti myydä ja huoltaa natsien laitteistoa ja näin edistää juutalaisten kansanmurhaa. Hitler oli niin kiitollinen IBM:än kontribuutiolle, että antoi sen amerikkalaisjohtajalle korkeimman natsimitalin, mitä ulkomaalaiselle voi antaa.    

Kun USA meni sotaan, IBM menetti väliaikaisesti saksalaisen alihankkijansa hallinnan, mutta kun sota loppui, amerikkalaisyhtiö sai alihankkijan ja sen tuottamat verirahat takaisin itselleen. Sota oli IBM:älle mitä voittoisinta aikaa, erityisesti kun se myi sodan aikana kaikille osapuolille teknologiaansa.    

Ongelmia   

Suurin ongelma tässä kirjassa on sen taiteellinen dramaattisuus. Edwin Blackin on todella hyvä kirjoittaja, joka väritti kirjassa esitetyt faktat todella tunteita herättävillä kielikuvilla. Vaikka tällainen taiteellinen ote tuottaa todella tyydyttävän lukukokemuksen, se hieman hämärtää siinä esitettyjä faktoja. Kirjassa liioitellaan natsien holokaustikoneiston tehokkuutta, niinkin paljon, että se herätti mieleen nykyisten teknologiayhtiöitten massadata-analyysin. On hyvin vaikea uskoa, että reikäkorttitietokoneilla oli niin massiivinen rooli holokaustissa. Kirjailija väittääkin, että ilman IBM tietokoneita holokausti ei olisi edes mahdollista, mikä kuulostaa hieman liioittelulta, kun Neuvostoliitossa onnistuttiin ihan ilman tietokoneita toteuttamaan laajoja puhdistuksia.    

Yhteenveto   

Edwin Blackin ”IBM and the Holocaust ” kertoo siitä, mihin kauheuksiin yksityinen yhtiö voi ryhtyä turvatakseen osakkeenomistajien edut. Kun muistaa, että tämä kirja kirjoitettiin ennen Facebookin, Twitterin ja Googlen homogeenista asemaa, sen viesti on vielä pelottavampi. Vaikka kirjan kieli voi olla joillekin ylidramaattinen se kuitenkin painottaa kuinka kauhistuttava holokausti oli ja, miten häikäilemättömästi moni yksityinen yhtiö toimi Natsi-Saksassa.   

Joittenkin mielestä natsit ja IBM:n sotarikokset ovat menneisyydessä, että nykyään suuryrityksiä sitovat yritysvastuu. Valitettavasti fasismi on nousemassa ympäri maailmaa. Samaan aikaan datayhtiöt ovat ehtineet syyllistyä lukuisiin yksityisyyden loukkauksiin. Pelko historian toistosta ei ole aiheeton. Suuret datayhtiöt ovat jo antaneet takaportteja NSA:lle, myyneet ihmisten yksityistä dataa poliittisille toimijoille, Google oli rakentamassa Kiinan hallitukselle sensuroitua hakukonetta ja muutenkin valtio on kokoamassa verkkokauppa Alibaban kanssa maailmanhistorian suurinta valvontakoneistoa, Amazon taas tekee tiivistä yhteistyötä Pentagonin kanssa ja lukuisat yhtiöt käyttävät kännyköiden GPS signaalia piirtääkseen äärimmäisen tarkan kartan ihmisen käymistä paikoista, josta hyvin helposti onnistutaan päättelemään ihmisen identiteetti. Voi olla, että tulevaisuudessa IBM:n sotarikokset kalpenevat sille kauhulle, jota globaali massadata-analyysi voi saada aikaan väärissä käsissä. Toisessa maailmansodassa reikäkorteissa oli vain ihmisten perustiedot, mutta nykyään lukuisissa palvelimissa ympäri maailmaa on niin paljon yksityistä tietoa, että jättiyhtiöitten algoritmit tuntevat meidät paremmin kuin me itse.   

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus, Talous, Teologia, tietotekniikka

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

joulukuu 14, 2018 · 6:00 am

Pako vapaudesta

Tutustuin psykoanalyytikko Erich Frommiin, kun olin käymässä Helsingin yliopiston “Poliittisen ajattelun perusteet” verkkokurssia. Kurssin yksi lukemistoista oli monen kirjoittama ”Politiikan nykyteoreetikkoja” (2008) tietokirja. Edellä mainitussa teoksessa oli tiivistelmiä erilaisista ajattelijoista, joista erityisesti Frommin teoriat äärioikeistosta kiinnittivät huomioni. Tarkistin sitten kurssikirjan lähdeluettelosta, missä Frommin teoksessa käsiteltiin äärioikeiston psykologiaa ja löysin tämän ”Pako vapaudesta” (1941) kirjan.    

11

Idea   

Erich Fromm soveltaa marxilaista psykoanalyysia kartoittaakseen, miksi niin merkittävä määrä ihmisiä halusivat luopua omasta yksilönvapauksistaan, alistuakseen yhden rasistisen sekopään absoluuttisen vallan alle? Vaikka nykyään ”autoritaarinen mieli” tyyppiset patologisointiteoriat ovat vanhentuneita, erityisesti, jos ne perustuvat vielä marxilaiseen psykoanalyysin, tämä kirja on pelottavan ajankohtainen.    

”Pako vapaudesta” pääidea on, että luterilainen uskonto yhdistettynä kapitalismiin on tuottanut, lainaten Max Webberiä, protestanttisen etiikan, jossa on kuitenkin negatiivisia sivuvaikutuksia. Frommin mukaan negatiivisin sivuvaikutus on halu alistua jonkun suuren tahon alle. Sekularismin myötä Jumala on antanut tilaa työlle, kapitalismille ja diktaattoreille. Frommin mukaan kapitalismi on samaan aikaan tuhonnut yhteisöllisyytemme, että ottanut Jumala paikan. Kirjailijan mukaan fasismi houkuttelee niitä ihmisiä, jotka uskovat kohtaloon tai edellä mainittuihin alistusrakenteisiin. Fasisteille nykyinen maailma on juuri sellainen kuin sen pitäisikin olla, eikä sitä voi mitenkään muuttaa. Luonto ja itse markkinatalous ovat kummatkin ihmisiä suurempia voimia, joita ei voi manipuloida, ainoastaan sopeuduttava niihin. Kirjailijan mukaan tällainen ajattelu perustuu masokistiseen haluun olla voimaton ja alistua jonkun suuren tahon huolehdittavaksi. Tämä taho voi olla kirjan mukaan vapaa markkinatalous tai diktaattori, jotka toimivat kuin ankarat jumalat. Kun on omaksunut tällaisen asenteen, fasismi on looginen johtopäätös. Tietyssä mielessä tämä teoria on uskottava, kun nykyäänkin moni libertaari on kääntynyt fasismiin tai liittoutunut fasistien kanssa.

Tuhoamisvietti   

Erich Frommin mielenkiintoisin idea tässä kirjassa on ”tuhoamisvietti”. Kirjailijan mukaan jotkut ihmiset ovat niin vieraantuneita kapitalistisessa yhteiskunnassa, että he elävät vailla mitään identiteettiä. Vähän kuin Bret Ellisin ”Amerikan Psyko” (1991) kirjan päähahmo Patrick Bateman. Mutta koska ihminen ei voi toimia ilman identiteettiä, tämä etsii jonkin hänen ulkopuolellaan olevan voiman, jonka ympärille rakentaa sellaisen ja tuntea yhteisöllisyyttä.  

Valitettavasti yksi tapa rakentaa identiteetti on jonkun asian vastustaminen tai oikeastaan vihaaminen. Frommin mukaan poliittisen vastustajan tai jonkun rodun vihaaminen voi muuttua kollektiiviseksi identiteetiksi, joka antaa merkitystä ihmisille. Tällainen identiteetti muuttuu tuhoamisvietti-ideologiaksi, jonka ainoa tavoite on vihatun asian täydellinen musertaminen. Fromm kuitenkin erottaa tämän tuhoamisvietin reaktiivisesta tuhoamisvietistä, jossa puolustaudutaan jotain konkreettista hyökkäystä vastaan. Fasismi perustuu patologiseen (irrationaaliseen) vihaan, joka uinuu yksilöitten sisällä, odottaen tilaisuutta tulla ilmaistuksi. Kun se ilmaistaan, tämä viha yritetään oikeuttaa erilaisilla selityksillä, jotka syvemmällä tarkastelulla paljastuvat keinotekoisiksi. Rasistiset salaliittoteoriat ovat juuri tällaisia tuhoamisvietin oikeuttamisyrityksiä. Kuka tahansa, joka lupaa tuhota vihatun asian tai ihmisrymän, saa näiltä ihmisiltä täydellisen ja sokean fanaattisen kannatuksen.   

Mielestäni tuhoamisvietti selittää ikävä kyllä täydellisesti nykyisen maailmaan pyyhkivän äärioikeiston. Jos tarkkailemme Trumpin ja vastaavien retoriikkaa, he lupaavat ”pyyhkiä pois” vanhan järjestelmän ja panna asiat ”takaisin järjestykseen” Tuhoamisvietin voi nähdä myöskin siinä, että oikeistopopulistit eivät välitä totuudesta, vaan kuluttavat ja tuottavat innokkaasti valeuutisia ja vaativat toisiaan kumoavia asioita, kuten järjestelmän samanaikaista puolustamista vähemmistöiltä ja sen kumoamista.  Kirjassaan “Kill all Normies” (2017) Angela Nagle tutki Trumpia kannattavaa alt-rightia ja totesi, että se muodostuu erilaisista oikeistolaisista liikkeistä, joitten ainoa yhdistävä asia on syvä viha feminismiä, etnisiä vähemmistöjä ja Demokraatti-puoluetta vastaan. Samaa havaitsi Markku Ruotsilan uutuuskirjaan ”Sydänmaiden kapina. Donald Trump, amerikkalainen konservatismi ja äärioikeiston nousu” (2018), jossa todetaan alt-rightin haluvan pohjimmiltaan vain tuhota kaiken.   

Tämä tuhoamisvietti näkyy esimerkiksi siinä, miten Trumpia kannattavat Perussuomalaiset kansanedustajat iloitsivat amerikkalaispresidentin aloittamasta kauppasodasta, vaikka se tulee haittaamaan suomalaisia työntekijöitä.  

Talouspolitiikka, ihmisoikeudet, ympäristö ja työläisten oikeudet ovat toissijaisia tuhoamisvietin vallassa olleille. Ainoa asia, jolla on väliä tuhoamisvietille, on vihatun tahon tuhoaminen. Nykyään tämän voi nähdä siinä, että yksi ainoa asia, eli maahanmuutto tai vasemmiston kukistaminen saavat eniten tilaa äärioikeiston puolueohjelmissa. Eikä silloin ole yllätys, että kun nämä puolueet pääsevät valtaan, ne lähtevätkin karsimaan kansalaisvapauksia ja heikentämään köyhien oloja. Mutta kannattajille ei ole väliä, vaikka heidän oma elämänsä vaikeutuu äärioikeiston päästyä valtaan, koska ainakin vihattu asia voidaan viimein tuhota.    

Frommin mukaan fasismia tuettiin, koska kommunisteja ja juutalaisia vihatiin sokeasti. Nykyään voimmekin nähdä tämän saman asenteen ihmisissä, jotka tukevat uusfasisteja ”ärsyttääkseen vihervasemmistoa”. Tai äärioikeistolaisissa trolliprofiileissa, joitten ainoa tehtävä on mustamaalata poliittisia vastustajia tai osallistua massiiviseen digitaalisiin häirintäkampanjoihin.    

Rakenne  

Kirja käyttää lähteinä erilaisia psykologisia tutkimuksia, historiallisia teorioita ja fasistien omia kirjoituksia, kuten esimerkiksi Hitlerin ”Taisteluni” (1925), piirtääkseen kuvan ”autoritaarisesta mielestä”.    

Ongelmia   

Suurin ongelma tässä kirjassa on sen vanhentunut teoreettinen viitekehys. Nykyään harva enää ottaa tosissaan marxilaista-psykoanalyysia. Kirja onkin vähän tylsä, koska sen alku koostuu pitkästä selostuksesta Marxilaisesta ja psykoanalyyttisesta teoriasta. Vasta kun teoreettinen pohjustus on käyty läpi, Fromm pääsee itse omiin ajatuksiinsa. Kirjailija ei myöskään ole puolueeton, vaan teoksen lopussa hän avoimesti julistaa, että ainoa tapa päästä irti fasismista, on luopua kapitalismista ja rakentaa sosialistinen demokratia. Kirjailija jopa pohtii lyhyesti, miten suunnitelmatalous voitaisiin rakentaa demokraattisemmin.    

Kirjan vanhentuminen näkyy esimerkiksi siinä, ettei tässä käsitellä modernille äärioikeistolle ominaista vapausretoriikkaa. Moni äärioikeistolainen sanoo puolustavansa ”todellista” vapautta ja vastustavansa fasismia ja diktatuuria. On jopa vitsailtu, että äärioikeistolaiset puolustavat vapautta, kumoamalla sen. Frommin kirja käsittelee Toisen maailmansodan fasistisia liikkeitä, jotka avoimesti ajoivat diktatuuria, mutta nykyään mikään puolue ei kehtaa olla niin rehellinen. Sen sijaan vapaus on muuttunut rasistiseksi koodikieleksi, jolla tarkoitetaan valkoisen heteromiehen vapautta harjoittaa naisten ja vähemmistöjen syrjintää ja yksityisyrittämistä, ilman että valtio puuttuu näihin. 

Toinen ongelma on kirjan alussa mallinnettu protestanttinen etiikka. Jo Toisen maailmansodan aikana suurin osa fasistisista diktaattoreista esiintyi katolilaisissa valtioissa, kuten Espanja, Portugali ja Italia. Nykyäänkin fasismi voi hyvin Espanjassa ja Italiassa. Brasilia on sen sijaan mielenkiintoinen hybridi, koska enemmistö maan kansalaisista ovat katolilaisia, mutta nykyinen uusfasistinen presidentti Bolsonaro on protestantti ja häntä tukevatkin helluntailaiset fundamentalistit. Mutta kaikki näitä liikkeittä yhdistää kyllä Frommin käsitys kapitalismin kaikkivoipaisuudesta. Nykyään äärioikeisto kokee edustavansa “todellisia” kapitalisteja, vaikka heidän politiikkansa on välillä suorassa ristiriidassa klassisen talousteorian kanssa.   

Toinen ongelma on tietenkin tämän kirjan eurosentrisyys. Historia on osoittanut, että totalitarismi kykenee syntymään myöskin ei-kristityissä valtioissa.

Yhteenveto    

Erich Frommin ”Pako vapaudesta” on nykyään hyvinkin vanhentunut teos, jonka sisältö on suurimmaksi osaksi aika tylsää ja hieman epätieteellistä, mutta se sisältää pari hyvää ja ajankohtaista huomiota äärioikeistosta. Nykyään monet äänestävät valtaan oikeistopopulistisia ja äärioikeistolaisia puolueita, koska kokevat vallassa olevan poliittisen eliitin niin läpimädäksi, että mikä tahansa vaihtoehto on parempi kuin nykyinen. Frommin kirja myöskin selittää, miksi tämä eliittivastaisuus on ristiriitaisesti eliittiä vahvistavaa? Miksi ihmiset haluavat äänestää valtaan suurpääomaa palvelevia valkoisia rasisteja, homofoobikkoja ja naisvihaajia, vaikka länsimaissa eliitti jo koostuu sellaisista ihmisistä? Frommin tuhoamisvietti selittää tämän oudon ilmiön, joka on valtaamassa jatkuvasti tilaa ja vaarantaen itse planeetan tulevaisuuden.

Jätä kommentti

Kategoria(t): filosofia, Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Avainsanat: , , , , , , , , , , , ,

joulukuu 2, 2018 · 6:00 am

Eläinten syömisestä

Näin tämän Jonathan Safran Foerin, vuonna 2009 julkaistun ”Eläinten syömisestä” kirjan Suvi Auvisen Instagram-tilillä. Ajattelin, että jos päivystävä anarkisti lukee tätä kirjaa, niin se on varmaan todella hurja vegaanimanifesti. Kuten tiedätte, juuri tällainen äärikirjallisuus menee lukulistaani!    

4

Idea    

Pettymyksekseni tämä teos ei ole terroristisen eläinoikeusliikkeen manifesti, vaan journalistinen tietokirja eläintuotannon totaalisesta vääryydestä.   

Kirjan kehys on kirjailijan vastasyntynyt poika ja pohdinta, mitä ruokkia tälle? Tästä alkaa tutkimusmatka eri syötävien eläinlajien pyynti- ja tuotantoketjuihin. Kirjassa käsitellään niin kalanpyyntiä kuin naudankasvatusta, kaikista mahdollisista näkökulmista. Niin luomutuotannon kuin tehomaatalouden. Jokaisen alan ammattilaista ja aktivistia kuunnellaan tasapuolisesti ja annetaan heille puheenvuoro.     

Kirja paljastaa, että lihansyönti on väärin niin monessa asiassa, että ainoastaan veganismi on oikea tie. Lihantuotanto on epäeettistä eläimille ja ihmisille, tuhoaa biodiversiteetin, saastuttaa luonnon ja ihmisasutukset. Mutta myöskin lihatuotanto on haitallinen ihmisten ja eläinten terveydelle, kuluttaa runsaasti luonnonvaroja, ruokkii pandemioita ja edistää massiivisesti ilmastonmuutosta.     

Vaikka kirjailija sympatisoi luomutuotantoa, hän osoittaa, että nykyisessä jälkiteollisessa kulutusyhteiskunnassa luomutuotanto on riittämätön ruokkimaan koko maailman. Ihmiskunnalla on siis kaksi tietä: joko ryhtyä vegaaniksi tai vähentää merkittävästi lihansyöntiä, jotta eettinen luomutuotanto voisi edes olla realistinen malli.   

Ehkä koko kirjan idean voi kiteyttää kirjailijan holokaustista selvinneen isoäidin lauseeseen ”Jos millään ei ole mitään väliä, ei ole mitään pelastettavaa”    

Lihakapitalismi    

Kirjan punainen lanka on ankara kapitalistisen tehomaatalouden kritiikki. Ainakin tiedän, miksi päivystävä anarkisti oli lukemassa tätä kirjaa! Jonathan Safran Foer osoittaa, että voiton maksimoiminen on tuottanut massiivisia maatalouskorporaatioita, jotka riistävät eläimiä ja ihmisiä kauhistuttavalla tehokkuudella. Vaikka on olemassa tiukka lainsäädäntö tuotantoeläinten eettisestä kasvatuksesta ja teurastuksesta, valtavat maatalousfirmat onnistuvat kiertämään niitä tai jopa muokkaamaan lainsäädäntöä edukseen. Kirjan mukaan kapitalistinen kilpailuasetelma yhdistettynä voiton maksimoimiseen, on ajanut valtavat maatalouskorporaatiot kulkemaan sieltä mistä aita on matalin, tuhoten kokonaisia kaupunginosia ja rikkoen räikeästi ihmisten ja eläinten oikeuksia.   

Sen sijaan, että suuret firmat panostaisivat laadukkaaseen tuotantoteknologiaan, ne yrittävät puristaa maksimaallisen hyödyn vanhoista ja tehottomista koneista, aiheuttaen hirvittävää kärsimystä eläimille ja ihmisille. Tällä äärimmäisellä nollasummapelillä suuret yhtiöt saastuttavat luontoa ja aiheuttavat tarpeetonta kärsimystä. Luomutuotannonkin tukeminen ei auta, koska nämä jättifirmat pyrkivät syrjäyttämään ne valtaamalla markkinat tai yksinkertaisesti ostamalla luomutilat pois.   

Vaikka tiesin lihatuotannon saastuttavan, en tiennyt yksityiskohtaisesti, miten se saastuttaa ja tässä kerrottaan niin oksettavia ja kauhistuttavia yksityiskohtia, että mietin, miten joku voi edes haluta enää syödä lihaa? Pahempaa on kuitenkin se, että nämä riistofirmat ovat laajentumassa ulkomaille ja lisäämässä, esimerkiksi Kiinassa lihakulutusta, aiheuttaen sielläkin massiivista ekologista ja sosiaalista tuhoa.     

Hyvin vakuuttavasti ja erilaisilla todistusaineistoilla, kirjailija osoittaa, että tehomaatalous ja jopa luomutuotanto eivät vain ole haitallisia eläimille, koska joissain on sadistisia työntelijöitä, vaan systemaattisesti niissä hyödynnetään epäeettisiä tuotantomenetelmiä. Pahin paljastus olikin, että suurin osa luomutuotannosta tai ”eettisestä kasvatuksesta” on huijausta, joka perustuu ihmeellisiin byrokraattisiin määritelmäkikkailuihin.  

Ymmärtäväinen    

Parasta tässä kirjassa on sen hellä ja ymmärtäväien ote. Kirjailija ei lähde syyttelemään lihansyöjiä massamurhaajiksi tai haukkumaan lihatuottajia, vaan hän lähtee puhtaasti tieteellisellä analyysillä, hyödyntäen suurimmaksi osaksi toimialan omia julkaisuja, kertomaan miten väärää lihatuotanto on. Samalla henkilökohtainen ote, jossa kirjailija kertoo perhetaustastaan, lapsistaan ja tunteistaan haastatellessa eri ihmisiä, antavat sympaattisen kuvan keskiluokkaisesta miehestä, joka haluaa antaa parasta mahdollista ruokaa lapsilleen. Vaikka kirjan johtopäätös vegaaniruoan erinomaisuudesta kuulostaa radikaalilta, perustelut tehdään rakentavasti pitkin kirjaa.     

Ongelmia    

Kirjan suurin ongelma on sen otsikko, joka kirjailija myöntää itsekin aiheuttavan tietynlaisen mielikuvan synnyn. Vegaaneilla on tapana sanoa, ett liha on ”kuollutta eläintä” ja se aina vituttaa muita. Tämä vieraannuttava otsikko aiheuttaa sen, että vain asiaan vihkiytyneet tai muuten lihansyöntiä kyseenalaistavat henkilöt tarttuvat tähän kirjaan, vaikka tässä onkin filosofista pohdintaa liha-aterian merkityksestä ja historiasta.   

Toinen ongelma on, ettei tässä teoksessa pohdita ollenkaan kantasoluista kasvatettua laboratoriolihaa. Ihmettelen tätä, koska idea oli jo olemassa pari vuotta ennen tämän kirjan julkaisua.   

Kolmas ongelma on se, että teos keskittyy Yhdysvaltojen maatalousrakenteeseen, joka ei ole samanlainen kuin Euroopan. USA:ssa lainsäädäntö on paljon löysempi kuin Euroopassa, joten en tiedä kuinka moni kauhukertomus edes toistuu täällä?   

Yhteenveto    

IPCC:n  ja muitten tutkimusten todettua, että nykyisen länsimaisen elämäntavan ja erityisesti lihansyönnin, olevan tuhoisia planeetalle ja olemassaolollemme, tämän kirjan väittämät ovat vielä uskottavimpia kuin noin kymmenen vuotta sitten. Mutta tämä ei ole vain masentava ja oksettava kuvaus eläinten kidutuksesta tai moraalista saarnaa, vaan hyvin maanläheinen kirja, joka pyrkii eri näkökulmista perustelemaan vegaaniruokavalion puolesta. Safran Foerin ”Eläinten syömisestä” voisikin pitää vegaanikirjallisuuden uutena klassikkona, jonka väittämät aika on todistanut oikeiksi.

 

 

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Avainsanat: , , , , , , , , , ,