Avainsana-arkisto: konservatiivisuus

Sen on pakko olla salajuoni!

Jouko Jokisalon ”Euroopan radikaali oikeisto” on tietokirja, joka käsittelee kaikkia hulluja rasistisia, syrjiviä tai autoritaarisia oikeistolaisia ryhmittymiä ja puolueita. Nämä kaikki liikkeet on luokiteltu suuren kattonimityksen alle ”radikaali oikeisto”. Äärioikeistosta tulevat mieleen vain natsit, eivätkä nämä liikkeet kannata kansallissosialismia tai fasismia, vaan niillä on omat aateversionsa ja painotuksensa, joitten ainoa yhdistävä tekijä on jonkinlainen etnisten vähemmistöjen syrjintä ja kapitalismin kannatus.

Historia

26

Kirja alkaa historiankatsauksella, jossa kerrotaan ensin äärioikeistosta. Jokisalo poikkeaa muista alan tutkijoista siinä, että hän ajoittaa äärioikeisto synnyn vähän ennen Ensimmäistä maailmansotaa, kun jotkut sosiaalidemokraattiset puolueet omivat nationalismin ja irtisanoutuivat marxilaisesta internationalismista. Tästä epäpyhästä liitosta syntyi kansallissosialismi, joka on sekoitusta äärinationalismia, sosialismia, kapitalismia ja tieteellistä rasismia. Joku voi kysyä, miten on mahdollista olla niin ristiriitainen ja minä vastaan, että oh, uh, kyllä kun tarpeeksi ruuvit ovat löysällä, van näppäimistö on rajana!

Ajan mittaan kansallissosialistit muuttuivat oikeistolaisemmaksi, mutta silti pyrkien naamioitumaan itsensä sosialisteiksi tai sitten ”työväenpuolueeksi ilman sosialismia”. Tästä tunnetuin esimerkki on Saksan kansallissosialistinen puolue, jota kannattivat pääosin pienyrittäjät, eikä niinkään työläiset. Mutta puolueen virallinen kääntyminen äärioikealle tapahtui Pitkien puukkojen yönä, kun puolueen johtoon noussut Hitler tapatti kaikki puolueen vasemmistolaiset. Tämä linjanmuutos näkyi Natsi-Saksan äärimmäisessä yksityistämispolitiikassa ja työläisten olojen heikennyksessä. Sama kehitys tapahtui Italian fasistien kanssa.

Ideologia

Äärioikeisto tai sen ei-niin rasistiset johdannaiset, joita luokitellaan radikaalioikeistolaisiksi, eivät muodosta mitään koherenttia ideologiaa. Enemmänkin nämä ryhmät ovat kokoelma oikeiston marginaaleissa lymyileviä radikaaleja, joitten mielestä oikeistolaisuus ei tarkoita liberalismia, vaan sitä Ranskan vallankumouksen jälkeen syntynyttä taantumuksellista konservatismia.  Kiteytettynä radikaalioikeistolaiset haluavat samaan aikaan itselleen kaikki vapaan markkinatalouden hyödyt, mutta ilman erilaisia ihmisiä. Termin alle mahtuu niin rasistiset libertaarit, natsit, fasistit, alt-right, uusnatsit, radikaalit maahanmuuttokriitikot, identitaarit ja uusoikeistolaiset.

Taloustiede

Kirjailija kuitenkin menee syvemmälle ja tutkii äärioikeiston ja radikaalioikeiston talousteoriat, jotka ainakin päällisin puolin vaikuttavat aika demarimaisilta. Pintaa syvemmällä paljastuu, että ensiksi äärioikeisto ei tiedä yhtään mitään taloudesta. Pähkinänkuoressa äärioikeisto haluaa kapitalismia ilman pörssikeinottelua. Mutta jos on lukenut edes vähän taloustiedettä, tietää, että kapitalismi ei toimi kunnolla ilman arvopaperikauppaa ja pankkeja. Radikaalioikeistolaiset kokevat ajavansa pienkauppiaitten ja kansallismielisten tehtaitten kapitalismia. Tiivistetysti radikaalioikeistolaiset haluavat jonkinlaista kauppatorikapitalismia, jossa jokainen on teltassa seisoskeleva torimyyjä.

Mutta tällainen lapsellinen käsitys talouden toiminnasta selittää, miten nykyäänkin radikaalioikeisto voi sanoa olevansa globalisaatiota ja ”sionistista pankkimafiaa” vastaan, mutta silti kannattaa vapaita markkinoita. Eli radikaalioikeisto ei ole mitään muuta kuin jotain lasten taloustiedettä lukeneita tärähtäneitä oikeistolaisia, jotka vihaavat ulkomaalaisia, homoja, naisia ja etnisiä vähemmistöjä.

Mikä muu muka?

Vaikka tämä kirja muotoilee täydellisesti ja uuvuttavan perusteellisesti asian, mitä minäkin olen havainnut tarkkaillessani erilaisia radikaalioikeistolaisia ryhmittymiä, tämä kirja menee paljon äärimmäisempiin johtopäätöskin kuin muu alan kirjallisuus.

Jouko Jokisalon mukaan radikaalioikeisto ei nouse, koska kapitalismi on kriisissä, kuten muut tutkijat väittävät, vaan koska kapitalismi on se kriisi. Jokisalo vetää pölyttyneistä hyllyistä esiin Karl Marxin teesejä kapitalismin luonteesta, jotka nyt tuntuvat ajankohtaisimmilta kuin koskaan.

Kirjailijan mukaan jo 1800-luvulla Marx muotoili teorian, jonka mukaan kapitalismi on itsetuhoinen järjestelmä, joka ei ole kestävä, vaan se ajan mittaan ylikuumenee riippumatta siitä, mitä yritämmekään tehdä sille. Keynesiläiset tai klassisen taloustieteen elvytyspolitiikat voivat vain hetkellisesti saada markkinat toimimaan, kuten pitäisi, mutta loppujen lopuksi kapitalismi tulee aina ylikuumenemaan. Syntyy talouskriisii, jolloin markkinat on nollattava ja käynnistettävä uudestaan. Jokaisen talouskriisin aikana radikaalioikeisto nousee kuin kannessa piirretty korpikotkamainen feeniksinlintu. Tarvitaan vain tarpeeksi suuri jysähdys, jotta Toisen maailman sodan kauhut toistuvat.

Kirja osoittaa, että radikaalioikeisto ei koostu vain öykkäröivistä natseista, vaan porvareista, jotka yrittävät epätoivoisesti pelastaa romahtaneen talousjärjestelmän.

Vaikka radikaalioikeistolaiset eivät ymmärrä mitään kapitalismista, he uskovat siihen lujemmin kuin liberaalit ja konservatiivit, jolloin radikaalioikeistolaisen mielestä syy romahdukseen on oltava kaikki muu paitsi itse kapitalistinen järjestelmä. Tämä epätoivo romahtavaa talousjärjestelmää kohtaan luo edellytyksen oikeiston marginaaleissa eläville sekopäille, jotka uskovat, että syy romahdukseen olivat etniset vähemmistöt, liian vapaamielinen kulttuuri, raskas hyvinvointivaltio, korkea verotus tai kommunistien sabotointi.

Liberaalit eivät yleensä pärjää kriisiaikoina radikaalioikeistolaisille, jotka esittävät todella yksinkertaistettuja vastauksia monimutkaisiin ongelmiin. Näin tapahtui 30-luvun Saksassa, missä lopulta liberaalit joutuivat jakamaan keskityusleirien sellit kommunistien ja muitten ”degeneroitujen” kanssa.

Jokisalo analysoi lukuisia radikaalioikeistolaisia puolueita, jotka ovat yhden talouskriisin aikana ajaneet voimakasta hyvinvointivaltion riisumista ja seuraavassa hyvinvointivaltion pelastamista. Molemmissa tapauksissa sama puolue on ensin perustellut leikkauksia sillä, etä ”korkea verotus riistää pienyrittäjiä” ja ”palkitsi lusmuilevia työttömiä/ulkomaalaisia”, mutta seuraavassa kriisissä hyvinvointivaltio pitää pelastaa ”pankkimafialta”, ”rahaeliitin” ja ”maahanmuuttajien” kourista Tämä käytös osoittaa, että radikaalioikeisto on enemmänkin ympäristöön reagoiva liike, kuin aidosti muutosta ajava.

Vieraannuttava näkövinkkeli

Ilmiselvästi tämä kirja on äärivasemmistolaisesta vinkkelistä kirjoitettu ja se on ehkä teoksen suurin vika. Jokisalo käyttää tässä kirjassa vasemmistolaisia käsitteitä kuin ne olisivat kaikille ilmiselviä.

Tämä voi tulla kirjailijalle yllätyksenä, mutta eivät kaikki ole yhtä sekopäitä kuin minä, joka kuluttaa kallisarvoista aikaani lukemassa jokaisen ääriliikkeen manifestit. Joillekin marxilaisten käsitteitten lukeminen voi olla vieraannuttavaa. Ei vain sen takia, koska ihminen ei välttämättä tiedä, mitä käytetty sana tarkoittaa, vaan sen takia, koska monelle Karl Marxin teesit ovat yhtä kuin Neuvostoliiton gulagit.

Vasemmiston kriisi

Kirjailijan mukaan Neuvostoliiton romahdettua antikapitalistinen vasemmisto menetti uskottavuutensa, jolloin ainoaksi vallitsevaksi järjestelmäksi muodostui kapitalismi. Jopa demaripuolueet ovat ajaneet 1990-2000-luvuilla uusliberaalia politiikkaa, jolloin ihmisiä on vallannut vaihtoehdottomuus. Kukaan ei uskalla kokeilla mitään uutta talouden saralla, eikä kukaan ole keksinyt mitään kapitalismin korviketta, joten olemme umpikujassa.

Jokissalon mukaan tämän vaihtoehdottomuuden takia radikaalioikeisto on nousemassa ympäri maailmaa. Kun kapitalismia ei voi korvata millään, ainoastaan hillitä tai vapauttaa entisestään, kulttuuri ja yhteiskunta ovat muuttuneet poliittisiksi kiistakapuloiksi, joita nykyinen vasemmisto on dominoinut. Mutta mitä auttaa kohottaa seksuaalivähemmistöjen oikeudet, kun suurin osa elää matalapalkkaisten pätkätöitten elämää vailla poliittista valtaa? Obaman hallitus on tämän vasemmiston kriisin suurin kulminaatio. Musta presidentti, joka mahdollisti tasa-arvoisen avioliiton hyväksymisen ja nosti esiin vähemmistöjen oikeuksia, mutta muuten ajoi uusliberaalia talouspolitiikkaa. Tämä ja vastaavat tapaukset Euroopassa loivat sen kuuluisan illuusion ”vihervasemmistolaisesta eliitistä”, jota jopa persut hyödyntävät. Tätä uutta tilannetta radikaalioikeisto hyväksikäyttää ja sen takia todella hullut salaliittoteoriat islamisaatiosta, homosaatiosta ja kulttuurimarxistien George Soros-rahoitteisesta globalismista, kuulostavat monien mielestä niin helvetin järkeviltä.

Kun vaihtoehtona on rasistinen ja autoritaarinen kapitalismi tai hallitsematon monikulttuurinen kapitalismi, jossa vähemmistöillä on yhtäläiset oikeudet valtaväestön kanssa, mutta kaikilla on todella matala palkka, niin miljoonat keskiluokkaiset valtaväestöön kuuluvat valitsevat kurin ja järjestyksen hallitsemattomuuden sijaan. Tämän takia Trump voittikin USA:n vaalit ja nyt siellä ajetaan rasistisen politiikan lisäksi samaan aikaan rankkaa uusliberaalia sisäpolitiikkaa, että täysin vapaan markkinatalouden vastaista rankkaa protektionistista ulkopolitiikkaa.

Radikaalioikeisto kokee, että se pelastaa kapitalismin, mutta sen toiminta onkin juuri niin epäjohdonmukaista, että se tuhoaa sen. Tämän tajusivat jo klassiset liberaalit teoreetikot Friedrich Hayek ja Ludwik Von Mises 30-40-luvulla!

Yhteenveto

Kapitalismin vaihtoehdottomuus koskee kirjailijaakin. Hän ei osaa ehdottaa mitään muuta kuin nykyisen järjestelmän prioriteettien vaihtamista inhimillisemmiksi. Kommunismia Jokisalo ei ehdota, vaikkakin hän kuinka on osoittanut kapitalismin kaikkien ongelmien syyksi. Eli elämme todellakin historian loppua, missä vain pimeä kuilu näkyy.

”Euroopan radikaali oikeisto” on erinomainen kirja radikaalioikeistolaisuudesta, joka osoittaa nykymaailmassa tuoreen ja uskottavan näkökulma siihen miksi viha on nousemassa ympäri maailmaa.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Konservatiivinen mieli – Burkesta Eliotiin

Russell Kirkin ”Konservatiivinen mieli – Burkesta Eliotiin.” (oma suomennos) on pohjoismaerikkalaisen oikeistolaisen konservatiivisen ajattelua kiteyttävä teos.

71DQu3-qevL._SX355_
Ottaessani tämän kirjan luettavaksi, odotin todella kiihkeää räyhäoikeistolaista retoriikkaa, joka nostattaisi verenpaineeni, mutta sainkin todella tylsästi kirjoitettua filosofista paatosta.

Kirk osaa kirjoittaa paremmin kuin moni ääriajattelija, joten pystyin puurtamaan puuduttavan kirjan läpi, jotta voisin saada ”oikean” kuvan konervatismista, konservatiivin kuvaamana. Eli tämä ei ole minkään marxilaisen teoreetikon analyysi oikeistokonservatiivisuudesta, vaan ihan oikean konservatiivin esittely omasta aatteestaan.

Teesi

”Konservatiivinen mieli” alkaa määrittelemällä, mitä se haluaa ”säilyttää” . Eli Kirkin tapauksessa se on 1700-luvun lopun maailmanjärjestys, missä ”intelektuaalinen aristokratia” hallitsi viisaasti ja maltilla kansaa, joka tiesi paikkansa. Kansa eli tyytyväisenä käsityöläisenä tai vuokraviljelijänä, ja oli uskollinen instituutioille ja Jumalalle. Mutta Kirkin harmiksi ”utilitaristit” tulivat ja pilasivat kaiken, myrkyttämällä ensin liberaalit valistusmiehet riistokapitalisteiksi, jolloin työläiset alkoivat radikalisoitua sotialismin tielle. Sosialismi on kirjailijan mukaan paha, koska sen nimeen miljoonia murhattiin. Kirjan teesi onkin, että jos palaamme vanhaan järjestykseen, vähemmän ihmisiä on tyytymättömänä ja kuolleena.

Kirja alkaa tästä huikeasta alkuasetelmasta sitten määrittelemään erilaisten valistusfilosofien ja oikeistolaisten ajattelijoitten kautta ”konservatiivista mieltä”. Tämä mieli tai ideoligien pohja on sekoitusta platolinaista valtiota, vapaita markkinoita, kristillistä etiikkaa ja agraarianarkismia, minkä yhdistävä ydin on sosioekonomisten ongelmien graduaalinen ja äärimmäisen rauhallinen korjaaminen, ilman että ravistellaan liikkaa vallitsevia valtarakenteita. Paperissa tällainen ideologia kuulostaa todella hienolta. Kuka ei haluaisi parantaa asioita hallitusti?

Ristiriitaisuuksia

Vaikka kirja on uskomattoman puuduttavaa, niin siinä oli todella mielenkiintoisia ideoita, jotka tyhjiössä kuulostavat loistavilta, mutta jotka joko realimaailmassa ovat uskomattoman typeriä tai kirjan kokonaisuutta katsoen, äärimmäisen ristiriitaisia.

Esimerkiksi kirjassa perustellaan pitkään, miten ”henkinen aristokratia” pitää nousta yhteiskunnan johtoon ja hallita joukkoja instituutuoita, jotka turvaavat kansan ”alempien kerrosten” elämää,.  Mutta parin sivun jälkeen Kirk haukuu virkamiesvaltaa ja miten nämä ohjaavat kansaa instituutioitten kautta.

Toisalta Kirk perustelee, miten lainsäädäntö häiritsee kansalaista, ja hänen mukaansa ainoa asia mitä kansa tarvitsee on Jumalan pelkoa sydämmessä ja syvä uskollisuus henkistä aristokratiaa kohtaan. Tällä syvällä auktoriteettiuskolla ihminen pitäisi onnistua pärjäämään yksin yhteiskunnassa ilman lainsäädäntöä. Eli samaan aikaan pitää olla itsenäinen ja vapaa, mutta uskolline auktoriteeteille? Eli kirjailija vaikuttaa argumentoivan jonkun kristillisen anarkismin puolesta, mutta parin kappaleen päästä, Kirk haukkuu anarkisteja ja sosialisteja, jotka kehtaavat yrittää kouluttaa kansaa ja opettamaan tälle, että on olemassa ihmisoikeuksia ja itsenäistä ajattelua.

Kirkin mukaan kansaa ei saa kouluttaa, koska näistä tulee ylimielisiä ja he tulevat vaatimaan lisää resursseja, joten on parempi, että he pysyvät kouluttamattomina, koska mitä vähemmän he tietävät, sitä tyytyväisemmäksi he pysyvät.

Kirjassa on lisää räikeitä ristiriitaisuuksia, mutta mielestäni sen kulminaatio on pitkä pohdinta, siitä miten ihmisoikeudet ovat keinotekoisia ihmismielen keksintöjä, joten ne pitää kumota, koska kristillinen etiikka on tarpeeksi hyvä ohjaamaan ihmiset hyvyyteen.

Yhteenveto

Mutta kaiken tylsyyden ja hulluuden keskellä löysin modernia maailmaa pelkäävän kirjailijan, joka kauhisteli orastavan teollisuuden saasteita, sen aiheuttamaa epäinhimmillisiä asuinoloja, maailmansotia ja verisiä vallankumouksia, joitten jälkeen nousi vielä viheliäimpiä diktatuurieja kuin edeltäjät.

Kaikki mitä olen ajatellut konservatiiveista ennen tätä kirjaa, vain vahvistui. Konservatiivit haluavat palata johonkin kuvittelliseen idylliin tai edetä kohti sosiaalista ja taloudellista muutosta graduaalisesti ja harkiten, mutta käytännössä he yrittävät jarruttaa kaiken muutoksen.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Liberalismi, oikeistolaisuus ja anarkokapitalismi

Onnellisuushypoteesi

Jonathan Haidtin ”Onnellisuushypoteesi” on neuropsykologinen tietokirja, joka naamioituu itseapuoppaaksi.

DSC_0036

Alussa epäilin lukea tätä kirjaa, koska en ole koskaan pitänyt itseapuoppaista. Koko idea, että joku tietää paremmin kuin minä, miten elää elämäni, on lapsesta asti tuntunut vieraalta. Silti, koska rakastuin Haidtin toiseen kirjaan, niin päätin lukea tämänkin, jossa
Haidt on koonnut omat neurotieteelliset teesit ja sekoittanut niihin maailmanuskontojen filosofiaa, jotta tavallisetkin ihmiset, erityisesti uskovaiset voisivat omaksua hänen ideoitaan. Mielestäni nerokas idea tieteen popularisoinnissa!

Tässä kirjassa siis sekoitetaan neuropsykologisia ja evoluutiobiologisia faktoja uskonnollisten ja filosofisten oivallusten sekaan, muodostaakseen kirjallisen kokonaisuuden, jonka perustella ihminen voi elää hyvän ja onnellisen elämän. Kirjan näkökulma on puhtaasti ateistinen, mutta silti se todistaa, että monet uskonnolliset opit ja ideat perustuvat todellisiin havaintoihin ihmisyydestä ja näin niitä kannattaa noudattaa.

Kirja lainaa niin Jeesuksen, Buddhan kuin Muhammadin ja monen muun hengellisen filosofin sanontoja hyvästä elämästä ja moraalista, jonka jälkeen, hän esittelee tieteelisiä tutkimuksia, jotka todistavat todeksi muinaisten profeettojen ideat. Tietenkin kirjailija ei omaksu kaikkia uskontojen ideoita, vaan hän poimii ne, jotka ovat yhdenmukaisia tieteellisten havaintojen kanssa ja hylkää kaiken ylimääräisen, jotta hän loisi universaalisen ihmisyysopin, jota pystyt noudattamaan.

Tässä kirjassa paljastuu esimerkiksi, että monet suuret profeetat olivat oikeilla jäljillä, mutta he vetivät havainnoistaan liian jyrkkiä johtopäätöksiä, jolloin syntyi monia uskonnollisia oppeja, jotka olivat joko liian monimutkaisia tavallisen ihmisen ymmärrettäväksi tai liian ehdottomia, jolloin vain pieni fanaattinen vähemmistö onnistui niitä noudattamaan. Voi kuulostaa vaikealta, mutta Haidt onnistui monen muun psykologin kanssa löytämään oppeja ja havaintoja, jotka yhdistävät kaikkia uskontoja ja monia sekulaareja filosofeja. Eli käsitykset uskontojen universaalista ”alkuperästä” ovat melko tosia.

Tietenkin Haidt ei ole luomassa tällä kirjalla uutta uskontoa, ainoastaan hän haluaa luoda yhteisen maailmankatsomuksen, jonka kautta elää. Eli tässä ei opeteta mitään käyttäytymissääntöjä ja rituaaleja, ainoastaan, miten antaa anteeksi ja muutenkin olla todella mukava ihminen. Henkilökohtaisesti minua ei kiinnostanut ohjeet hyvän elämän elämiseen, vaan enemmänkin kirjassa esitetyt psykologiset havainnot onnellisuudesta, pyhän ja profaanin kokemusten tieteelliset selitykset ja erilaisten ihmisyyttä koskevien maailmankuvien historia. Juu, olen sen verran omituinen jäbä.

Toinen mielenkiintoinen seikka oli poliittisen vasemmisto/oikeisto akselien analysointi, jossa pyrittiin löytämään kultainen keskitie. Kirjailija osoittaa, että vasemmiston käsitykset tasa-arvosta ja eri vähemmistöjen ja naisten ihmisoikeuksien kunnioituksesta ovat oikeutettuja, mutta konservatiivien käsitykset yhdenmukaisesta yhteisöstä, jossa on tiukkoja sosiaalisia periaatteita ovat myöskin oikeutettuja. Haidt löytää näitten näkemysten välillä keskitien, jossa täydellisesti toimiva yhteiskunta on sellainen, joka sallii vähemmistöjen tasa-arvoisen osallistumisen yhteiskunnassa, mutta samalla vaatii tiettyjen moraalisäännösten yhdenmukaisuutta ja lojaalisuutta yhteiskunnan arvoja ja tavoitteita kohtaan. Kirjailijan mukaan liian epäyhtenäinen rinnakkaisyhteisöjen elo rapauttaa yhteiskunnan koheesiota, mutta liian homogeeninen yhden kansanryhmän ylivalta suhteessa vähemmistöihin tukahduttaa liian suuren määrän eri ihmisten vapautta ja hyvinvointia.

Kutkuttavinta Haidtin keskitien tavoittelussa on, että hän huomaamattaan argumentoi kommunismin puolesta. Kirjassa vältetään äärimmäisiä ideologia ja uskonnollisia johtopäätöksiä, mutta silti moni kommunismin ydinteesi perustellaan tässä kirjassa oikeiksi. Esimerkiksi kirjailija mainitsee Karl Marxin vain kerran ja sekin on yhteydessä, jossa hän sanoo, että Marx oli oikeassa valittaessa, että teollistuminen on vieraannuttanut työläiset tuotannosta, mutta Marx veti tästä havainnosta liian äärimmäisiä johtopäätöksiä taloudesta ja ihmisyydestä. Kuitenkin, kun Haidt alkaa perustelemaan missä Marx oli väärässä ja mitkä ovat tieteelliset tosiasiat yksilön suhteesta työhönsä, niin hän huomaamattaan todistaakin kommunistiteoreetikon oikeaksi! Eli Haidt ei ole lukenut Marxia tai muuta kommunistiteoriaa kunnolla. Tässä vaiheessa huomaa, että kaikenlaisen äärimmäisen poliittisen kirjallisuuden lukeminen on hyödyksi, kun huomaa tällaisia yhteensattumia.

Jos tuntee kirjailijan mielipiteitä tämän kirajan ulkopuolella, niin tiettää, että Haidt ei ole joku kaappikommari, joka on ujuttanut marxilaista teoriaa kirjaansa.  Tietenkin tämä ei tarkoita vielä sitä, että meidän olisi omittava tuotantovälineet työläisten haltuun ja siirtyä kohti kommunismia, vaan enemmänkin sitä, että joissakin asioissa Karl Marx oli oikeassa. Voi kauhistus!

Eli Jonathan Haidtin ”Onnellisuushypoteesi” on paljon enemmän kuin itseapuopas, joka opettaa olemaan henkinen, ilman että uskoo satuihin, vaan se on ehkä paras kommunismin puolustus, jonka ei-kommunisti on kirjoittanut.

Onnellisuushypoteesi
Jonathan Haidt, Jaana-Mirjam Mustavuori (suom.)
Basam Books Oy, 2011

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto, Politiikka ja yhteiskunta, Teologia