Avainsana-arkisto: korruptio

Markkinafundamentalismi ja tiedevastaisuus

Naomi Oreskesin ja Erik M. Conwayn, vuonna 2010 julkaistu ”Epäilyksen kauppiaat: Miten kourallinen tiedemiehiä hämärsivat totuuden tupakansavusta ilmastonmuutokseen.”  (oma suomennos) on amerikkalainen tietokirja, joka kertoo yksityisten suuryritysten tieteenvastaisten kampanjoitten historiasta.

12

Idea

Kirja on rajattu puhtaasti kaupallisen alan harjoittamaan tieteelliseen denialismiin, joten turha kysellä onko tässä kirjassa, vaikka vasemmiston GMO vastaisuutta tai fundamentalistikristittyjen kreationismista.

Kirja alkaa 30-luvulla. Saksalaiset tiedemiehet saivat selville, että tupakansavu aiheuttaa joukon erilaisia sairauksia. Natsi-Saksan sekoilun takia tupakan haitallisuus hautautui pariksi vuosikymmeneksi Berliinin raunioitten alle. Siitä lähtien tupakan haitallisuudesta puhuminen liitettiin natsismiin.

Mutta kaikki alkoi muuttua 50-luvulla, kun amerikkalaiset tiedemiehet havaitsivat omissa tutkimuksissaan, että tupakka koostuu tappavista myrkystä. Tupakkateollisuus itsekin oli huomannut samaa. Epäonnistuttuaan salaa luomaan “turvallisen” tupakan, tupakkateollisuus perusti liudan ajatuspajoja, joitten ainoa tehtävä oli hämärtää suurta yleisöä ja USA:n liittovaltiota tupakan haitallisuudesta. Taktiikka oli luoda illuusio ”kahdesta puolesta” tiedeyhteisössä, joka tarkoittaisi, ettei tiedeyhteisö ollut “varma” tupakan tappavuudesta. Itse tiedeyhteisö alkoi hyvin nopeasti olla yksimielisiä tupakan epäterveellisyydestä, mutta tupakkateollisuuden ajatuspajat onnistuivat hämärtämään median antamaan kuvan laajalle yleisölle, että mitään konsensusta ei ollutkaan olemassa.

Mielikuvan tarkoitus oli muuttaa tupakan tappavuus mielipideasiaksi eikä kansanterveydelliseksi ongelmaksi. Uskominen tupakan tappavuudesta yritettiin muuttaa kuluttajavalinnaksi, jonka sai itse päättää samalla keveydellä kuin limupullojen brändejä. Tämä oli ensimmäinen hyökkäys tieteellistä tietoa vastaan, muttei viimeisin.

Tässä kirjassa käsitellään tupakan lisäksi happosateen, ydintalven, otsonikerroksen, DDT:n ja ilmastonmuutoksen denialismia. Kaikissa tapauksissa käy ilmi, että ensin jokin teollisuuden ala alkoi kanavoida miljardeja dollareita lukuisiin ajatuspajoihin, jotka vuorostaan alkoivat tuottaa liukuhihnalla suurta yleisöä hämärtäviä asiakirjoja ja tutkimuksia. Vaikka nämä ajatuspajojen ”tutkijat” olivat lukumääräisesti pienempi kuin koko maailman tiedeyhteisö yhteensä, eikä suurin osa ollut edes käsiteltävän aiheen asiantuntijoita, heidän äänensä kasvatettiin valtamediassa suhteettoman suureksi. Ensin kiellettiin, että mitään ongelmaa oli olemassa, sen jälkeen, että ongelma ei ollutkaan niin paha ja lopulta, että se on totta, mutta entä sitten?

Markkinafundamentalismi

Ehkä kauhistuttavin paljastus tässä kirjassa on, miten kourallinen tiedemiehiä suostuivat väärentämään tieteellistä tietoa ideologian eikä rahan nimissä. Jotenkin oli helpompi uskoa, että jotkut tiedemiehet olivat korruptoituneita paskiaisia kuin ideologisia fanaatikkoja. Kirjan punainen lanka on 3 tiedemiestä, jotka 50-luvulta lähtien ovat osallistuneet jokaisessa suuressa denialismikampanjassa suuryritysten maksusta. Nämä tiedemiehet olivat USA:n armeijassa entisiä fysiikkoja, jotka auttoivat ydinpommien ja avaruusrakettien kehittämisessä. Kylmän sodan aikana he olivat omaksuneet kiihkeän antikommunismin ja vapaan markkinatalouden puolustuksen. Näillä asenteilla nämä tiedemiehet omaksuivat perverssin ideologian, jonka mukaan vapaa markkinatalous on kiinteä osa yksilönvapautta, jolloin markkinoitten rajoitus, on sama kuin ihmisoikeusloukkaus. Nämä tiedemiehet kokivat tosissaan, että tupakan tai minkään kaupallisen teollisen toiminnan rajoittaminen oli ensiaskel totalitaristiseen kommunismiin ja sen takia kaikki yksityisen yritystoiminnan sääntely piti estää keinolla millä hyvänsä. Tällä mielisairaalla ideologisuudella nämä miehet olivat valmiit hylkäämään tieteellisen objektiivisuuden ja edistämään koko planeetan tuhon.

Kirjailijat kutsuvat tätä pimeä ideologiaa ”markkinafundamentalismiksi” koska sen ylin arvo on vapaa markkinatalous, joka on kaiken muun edellä. Jos todellisuus on markkinataloutta vastaan, todellisuuden on sopeuduttava vapaalle markkinataloudelle. Kirjailijat vertaavatkin tätä ideologiaan marxismiin, joka 1900-luvulla reaalisosialismin muodossa aiheutti miljoonien ihmisten kuoleman.

IPCC:n raportin jälkeen voimmekin sanoa, että markkinafundamentalismi on tappanut ja tulee tappamaan enemmän ihmisiä kuin kaikki kommunistidiktaattorit yhteensä. Muistan itsekin, kun kommentoin somessa, että kiihkeimmät ilmastonmuutoksen kieltäjät ovat äärikapitalisteja ja ihmiset pitivät minua jonain kommunistihörhöinä, mutta olin kaiken aikaan oikeassa! Kapitalismi on muuttunut aikamme epäjumalaksi, jolle olemme valmiit uhraamaan koko planeetan. Jos emme kuole sukupuuttoon ilmastonmuutoksen tai ydinsodan takia, tulevat sukupolvet tulevat pitämään päättäjiämme yhtä harhaisina kuin muinaiset mayat, jotka uhrasivat epätoivoisesti ihmisiä verenhimoisille jumalilleen siinä toivossa, että satokausi parantuisi.

Tieteellinen metodi

Tämä kirja ei jäljitä vain, miten kourallinen tiedemiehiä muuttuivat suurpääoman häikäilemättömiksi käsikassaroiksi, vaan se on myöskin selostus, miten tieteellistä tietoa tuotetaan ja mitä tiede ylipäätänsä on. Kirjassa surkutellaan sitä, että ihmisillä on harhainen käsitys tieteestä absoluuttisia totuuksia tuottavana metodina. Denialistit ovat hyödyntäneet tätä harhakuvaa vääristelläkseen tutkimustuloksia, väittämällä esimerkiksi, että koska ei olla 100% varmoja tupakan haitallisuudesta, mitään lakeja ei saisi asettaa niitten rajoittamiseksi. Tai, että ilmastonmuutosta ei voi pitää totena niin kauan kun sen vaikutuksia ei voi paikan päällä nähdä. Tämä on kaikista hulluin päätelmä, koska silloin kun ilmastonmuutos alkaa toden teolla vaikuttaa, on liian myöhäistä tehdä yhtään mitään sen estämiseksi! Kreationistit käyttävät tätä samaa argumenttia, kun sanovat, että evoluutiota ei voi todistaa, koska kukaan ei ole paikan päällä katsomassa, kun lisko muuttuu dinosaurukseksi.

Toinen harhautustaktiikka on keksiä oma hypoteesi ja väittää, että se on totta, koska sitä ei ole onnistuttu todistamaan. ”Logiikka” menee niin, että todisteitten puute, ”todistaa” että ilmiö on hyvin piilotettu. Sen sijaan, että lähdetään toimimaan todistetun teorian pohjalta, on muka odotettava, että kilpailevalle teorialle kerätään todisteita. Vasta sen jälkeen kummatkin teoriat voivat kilpailla meriteillään. Tarkoitus ei olekaan kerätä todisteita kilpailevalle teorialle, vaan pysäyttää kaiken toiminnan olemassa olevan ja jo todistetun teorian pohjalta.

Kirjassa myöskin käsitellään tieteellisen tutkimustiedon pohjalta tehtyjä tulkintoja. Esimerkiksi suurin osa tiedemiehistä kannattaa valtion väliintuloa rajoittamaan ympäristöä haittaavaa yritystoimintaa. Mutta kirjassa esiintyvät denialistit pitävät tätä sosialismina, joten he yrittivät esittää, että rajoitukset tuhoavat teollisuuden ja näin pienentävät maan BKT:tä, mikä maksaa heidän mielestä enemmän kuin ympäristötuho. Kirjailijat osoittavat, ettei tällä väitteellä ole mitään tieteellistä näyttöä. Oikeastaan yrityksien talous ei kärsi rajoituksista, koska rajoitukset pakottavat yrityksiä innovoimaan, jolloin lisää työpaikkoja syntyy. Samalla kirjailijat osoittavat, että ympäristötuhot tulevat todella kalliiksi, kun miljoonia ihmisiä kuolee ja infrastruktuuria tuhoutuu. Ihmettelen sitä ihmeellistä lähtökohtaa, jossa meidän itsemme keksimä BKT on tärkeämpi kuin konkreettisesti olemassa oleva ympäristö? Emme voi syödä tai hengittää BKT:tä!

Ongelmia

Suurin ja ainoa ongelma, jonka keksin, muuten loistavassa kirjassa, on se, että kirjailijat eivät mene tarpeeksi pitkälle johtopäätöksissään. Vaikka teoksessa haukutaan rajoittamattoman markkinatalouden ideologian tiedevastaisuutta, kirjailijat eivät pohdi tarpeeksi syvällisesti, miksi valtamedia on niin innokas nostamaan denialistit parrasvaloihin? Kirjailijoitten mukaan syy on se, että media toimii harhaisen “reiluus” periaatteen pohjalta, jossa on aina nostettava kaksi vastakkaista näkökulmaa, jotta “dialogi” voi syntyä. Minusta tämä on riittämätön selitys, joka ei ota huomioon, että valtamedia koostuu kaupallisista jättiyhtiöistä. Suurin osa länsimaitten vapaata mediaa ovat muutaman valtavan korporaation hallussa, joitten tulot tulevat osakkeista ja mainoksista. Ei olisi mitenkään hullua, ajatella, että ehkä kaupallinen media tarvitsee nostaa suuryhtiöitten palkkalistoilla toimivia denialisteja, koska media itse on riippuvainen näitten yhtiöitten tuloista? Noam Chomsky ja Edward S. Herman ovatkin esittäneet tällaisen teorian, vuonna 1988, kirjassan “Manufacturing Consent: The Political Economy of the Mass Media”

Yhteenveto

Naomi Oreskesin ja Erik M. Conwayn ” Merchants of Doubt: How a Handful of Scientists Obscured the Truth on Issues from Tobacco Smoke to Global Warming” on todella hyvä, mutta masentava kirja siitä, miten ahneus ja ideologisuus on motivoinut koirallisen miljardöörejä Atlantin toisella puolella hyökkäämään tiedettä vastaan, vaarantaen koko ihmiskunnan tulevaisuuden. Harvoin joku kirja pistää vihaiseksi, mutta tämä onnistui siinä. En ole koskaan tuntenut niin suunnatonta vihaa yritysjohtajia kohtaan, kuin lukiessa tätä kirjaa. Sitä haukutaan uskovaisia ja kommunisteja fanaattisuudesta, mutta pahimmat ja vaikutusvaltaisimmat fanaatikot ovat markkinafundamentalistit. Jos olisin uskovainen, kiroaisin nämä ihmiskunnan viholliset alimpaan helvettiin. Ikävä kyllä vaikuttaa siltä, että he voittivat, emmekä ole tekemässä yhtään mitään ilmastonmuutosta vastaan.

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): Liberalismi, oikeistolaisuus ja anarkokapitalismi, Mitä tällä kertaa luin, Politiikka ja yhteiskunta

Tulta ja tuhoa. Trumpin Valkoisen talon sisällä

Michael Wolffin ”Tulta ja tuhoa. Trumpin Valkoisen talon sisällä” on kohuttu tietokirja toimittajalta, joka seurasi läheltä uuden presidentin yhdeksän ensimmäistä virkakuukautta.

38

Epäröin viikon, hankkisinko tämän kirjan luettavaksi. Kirjan uskottavuutta on kyseenalaistettu ja sen kirjailijan villi mielikuvitus nostettu esiin. Mutta, kun Trump haukkui kirjaa ja tämän vaalien aikaista strategiapäällikköä ”järjensä menettäneeksi” ja yritti kieltää kirjan myynnin, niin muutin mieltä.

Jos maailman mahtavin mies kokee tämän kirjan näin vakavaksi uhaksi, niin totta kai on kansalaisvelvollisuus lukea tämä kirja! Vaikka en ole Yhdysvaltojen kansalainen, niin elämme amerikkalaisen hegemonian alla, joten se, mitä tapahtuu USA:ssa, heijastuu tänne Suomeenkin asti.

Kirja alkaa heti vauhdikkaasti kuin mikäkin dekkari. Trump kilpailee vielä vaaleissa. Kukaan ei oikeastaan usko, että Trump voittaa, ei mies itsekkään. Trump on vain kisassa, jotta voisi luoda oikeistokonservatiivisen brändin, jolla rahastaa. Tämä on muuten teoria, jota vielä 2016 esitettiin vaalien aikana.

Koska kukaan ei tosissaan kilpaillut presidenttiydestä, niin Trumpin ja hänen tiimin kaupalliset Venäjä-kytkökset ei selvitetty tai niistä irtisanouduttu. Samalla vaalitiimiin valittiin ihmisiä ilman mitään hallituskokemusta, kuten radikaalioikeistolaisen lehden päätoimittaja Steve Bannon. Valitettavasti nämä holtittomat valinnat kostautuisivat kaikkia osapuolia ja ehkä maailmaa.

Eli tämän kirjan teesi on, että Trump ei ole Venäjän agentti, vaan korruptoitunut liikemies, joka halusi kanavoida USA:n oikeiston raivon kaupalliseksi mahdollisuudeksi. Breitbart, FOX-news ja Infowars olivat jo rahastaneet köyhiä ja rasistisia oikeistolaisia vuosikausia syöttämällä heille syntipukkeja peittääkseen uusliberalismin epäonnistumista. Trump halusi mukaan ryöstöretkeen, mutta valitettavasti hänestä tulikin presidentti.

Kirja esittää Trumpin dementoituneena narsistisena sekopäänä, joka haluaa, että häntä rakastetaan ja palvotaan. Halu tulla rakastetuksi sai uuden presidentin alttiiksi eri eturyhmien manipuloinnille.   Tällainen narsistinen asenne oli siedettävä televisiomaailmassa, mutta politiikassa on osattava miellyttää kaikkia, jos ei halua opposition lisäksi muitakin vihamiehiä. Trump ei ymmärtänyt tätä ja sen vuoksi hän raivostui joka kerta, kun valtamedia, oppositio ja hänen oma puolueensa haukkui häntä mistäkin syystä. Trump koki häntä vastaan olevat hyökkäykset hänen henkilöään vastaan oleviksi hyökkäyksiksi, eikä hänen sanomisiaan tai politikkaansa vastaisiksi. Kirjailijan mukaan Trump ei kerta kaikkiaan käsittänyt, että joku voisi vihata häntä. Tämä rakkauden kaipuu sai sitten Trumpin taipumaan kenelle tahansa, joka sitä osoitti hänelle.

Tässä ehkä tuleekin tämän kirjan suurin ristiriitaisuus, joka kuitenkin on tietyssä mielessä johdonmukaista, koska Trump on ristiriitainen hahmo. Kirjan mukaan siis Trump on samaan aikaan manipuloiva mediapeluri, että totaalinen sekopää, joka kaipaa median rakkautta. Arvioin vuosi sitten Trumpin haamukirjoitetun vaalimanifestin, jossa selvisi, miten ristiriitainen poliittinen ohjelma miehellä oli. Ristiriitaisuus onkin populismin ydintä, koska halutaan olla mahdollisimman suosittu, joten sekoitetaan kaikenlaisia toiveita ja odotuksia omaan vaaliohjelmaan ja sitten myöhemmin mietitään onko edes mahdollista toteuttaa kaikki lupaukset. Kuten olen aiemminkin todennut, niin populismilla ei ole ideologiaa, ainoastaan vallanhimoa.

Tässä kirjassa välittyy täsmällinen kuva sellaisesta. Trumpilla itsellä ei ole kirjan mukaan mitään ohjelmaa tai ideologiaa, ainoastaan epämääräisiä ideoita maahanmuuttajista ja vapaasta markkinataloudesta. Tämän vuoksi Trumpin sisäpiiri jakautui erilaisiksi ideologisiksi ryhmittymiksi. On ”Jarvanka” eli Jared Kushner ja tämän vaimo Ivanka Trump, jotka yhdessä muodostivat oikeistoliberaali-faktion, sitten on ”Banonites” eli Steve Bannonin nationalistipopulistit ja Reince Priebuksen Republikaani-puolueen konservatiivit. Nämä kolme ryhmittymää uskoivat, että Trump edusti juuri heitä. Koska Trump ei ymmärtänyt yhtään mitään politiikasta, eikä häntä kiinnostanut politikointi, niin jokainen näistä ryhmittymistä yritti vaikuttaa presidenttiin, jotta tämä edistäisi juuri heidän agendaansa. Tästä alkaa Valkoisen talon kaaos, koska jokaisella ryhmittymällä on aivan päinvastaiset tavoitteet, eikä melkein kenelläkään ole politiikan osaamista.

Eli Trump on kuin amerikkalaisen oikeiston avatari, joka heijastaa sen, mitä mitäkin oikeistolainen haluaa maailmasta. Bannon halusi, että USA irtisanoutuisi globalisaatiosta ja palaisi 50-luvun keynesiläiseen talouspolitiikkaan, kun taas Jarvanka haluavat jatkaa Demokraatti-puolueen antirasistista uusliberalistista linjausta ja Priebuksen tukijat taas kannattavat kulttuurisesti konservatiivista uusliberalismia. Kaikissa skenaariossa joko köyhät tai naiset ja vähemmistöt häviävät.

Wolff esittää, että Breitbartin rahoittaja suurkapitalistien Mercer-perhe ja Goldman Sachs-yhtiön väki ovat tiiviimmin Trumpin sisäpiirissä kuin mediassa on annettu ymmärtää. Eli Valkoinen talo on kaaoksessa, koska kolmen faktion lisäksi on palveltava suurpääoman toiveita. Kirjoitinkin vuosi sitten arvion juurikin kirjasta, joka käsittele, miten joukko suuryrityksiä pyrki manipuloimaan Republikaanin omimaan vielä radikaalimpaa uusliberalistista politiikkaa kuin sillä jo nyt on.

Kirja myöskin käsittelee Valkoisen talon ulkopuolelle jääneitä äärioikeistolaisia, jotka taas vankkumattomasti uskovat Trumpin luovan maahanmuuttopolitiikallaan valkoisen etnovaltion. Kertoo paljon amerikkalaisesta oikeistosta, kun parasta mitä he saivat aikaan, oli korruptoitunut sekopäinen rasisti presidentti. Trump edustaakin mielestäni amerikkalaisen oikeiston kulminaatiota.

Wolff kirjoittaa hyvin taitavasti ja heti alussa hän kertoo, että koko kirja perustuu henkilökohtaisiin anekdootteihin, joista jotkut ovat vahvistamattomia. Kirjailija myöskin paljastaa, että kirja koostuu monista eri tapahtumien verioista, joista jotkut ovat silkkaa valhetta tai liottelua. Eli tämä selittääkin kirjan ristiriitaisuuden.

Kirjassa kulkee samanaikaisesti ainakin 3 erilaista Trumpia. On olemassa häikäilemätön liikemies, joka halusi hyödyntää vaalisuosiotaan uuden televisiokanavan perustamisessa. Sitten on dementoitunut liikemies, joka halusi samaa, mutta ikä on nopeasti muuttamassa miehen päivä päivältä lapsen kaltaiseksi idiootiksi, joka on helposti manipuloitavana. Kolmannessa versiossa Trump on FOX-uutisten ja konservatiiviradion propagandan luoma vallanhimoinen hirviö, joka uskoo aidosti hänelle vuosikymmeniä syötettyä oikeistopropagandaa ja, joka yrittää edistää sen mukaista puolifasistista politiikkaa. Kaikki nämä versiot on aika sujuvasti kirjoitettu yhteen narratiiviin. Vasta jälkeenpäin kirjoittaessa tätä arviota, tajusin, että kirjassa on kolme eri versiota samasta ihmisestä.

Mutta kerronta on kirjoitusvirheistä huolimatta todella sujuvaa ja viihdyttävää. Olen seurannut Trumpia tiiviisti vuodesta 2015 asti ja suurin osa, mitä kirjassa on esitetty, on aika uskottavaa. Trump vaikuttaa tosiaan hullulta dementikolta ja hänen kannattajansa ovat vielä pahempia.

Mielenkiintoisin aspekti tässä irvokkaisiin yksityiskohtiin menevässä kirjassa, onkin se, miten se muistuttaa vanhoja kommunistidiktaattoreitten elämäkertoja. Trumpin jokaista manerismia, neuroosia ja muita luonnevikoja paljastetaan tässä kirjassa vähän samalla tavalla, kun Jung Changin ja Jon Hallidayn Maon (2006) elämäkerrassa. Kyseisen hirmuhallitsijan elämäkerrassa esimerkiksi on kappale, joka käsittelee tämän pakkomiellettä oman ulosteen koostumuksesta. Eli Wolff on kirjoittanut tähän kirjaan paljon sellaisia osioita, joissa kerrotaan, miten joku on kertonut toimittajalle, että Trump halusi ruokansa tietyllä tavalla tai, että huoneessaan olisi tietty määrä televisioita ja sen sellaista. Jopa presidentin vessankäynnin kummallisuuksista kerrotaan. Samanlaista löytyy myöskin Simon Sebag Montefioren 2003 kirjoitetussa Stalinin elämäkerrassa. On kerrassaan huvittavaa, miten vapaan maailman johtajasta kertova kirja kirjoitetaan samalla yliyksityiskohtaisella tavalla kuin näistä menneistä kommunistijohtajista.

Ehkä ainoa asia, mikä tässä kirjassa vaikuttaa liian paksulta on Trumpin antisemitismisyytökset. Kirjailijan mukaan Trump ei vihaa juutalaisia, mutta hän uskoo, että he tosiaan hallitsevat maailmaa ja tuntevat toisensa. Tämän uskomuksen takia Trump ulkoistaa Israel-asiat juutalaiselle vävylle Jared Kushnerille. Kirjassa väitetään, että Trump olisi sanonut Kushnerille ”annan sinun hoitaa heimosi asiat”. Trump on selvästi rasisti ja fasistisuuteen taipuvainen, mutta mitä olen seurannut, niin hän ei ole vakaumuksellinen fasisti, vaan sellainen änkyrä oikeistolainen rasisti, joka kännissä kähmii naisia ja kiihottaa kansanryhmää vastaan. Kirjassa onkin yksi kappale, jossa uusnatsijohtaja Richard Spencer luonnehtii itseään ”filosofiseksi rasistiksi” eikä samanlaiseksi ”impulsiiviseksi rasistiksi” kuin Trump.

Kirjassa käsitellään pääosin eri faktioitten välisiä valtataisteluita, joissa häviäjät potkaistaan pois Valkoisesta talosta. Steve Bannon on Trumpin lisäksi toinen päähenkilö. Hän on kolmesta ryhmittymästä se ainoa, joka oikeasti uskoo omaan ideologiaansa. Kuten aiemmin sanoin, niin Bannon on tyypillinen esimerkki radikaalioikeistolaisesta, joka perustaa maailmankuvansa oikeistopropagandaan, eikä historiallisiin faktoihin. Bannon haluaa, että USA palaa 50-luvulle, eli aikaan jolloin vapaita markkinoita rajoitettiin merkittävästi ja jolloin ammattiliitot olivat yhä vahvoja. Nykystandardeissa Bannon on vasemmistolainen, eikä oikeistolainen. Mutta silti Bannon pitää itseään oikeistolaisena ja hän johti aikakauslehteä, joka ajoi hallitsematonta vapaata markkinataloutta ja kaiken vasemmistolaisen politiikan kumoamista. Tällaisten sisäisten ristiriitaisuuksien takia uskon, että tulevaisuudessa tulemme törmäämään oikeistolaisiin, jotka kertovat kirkkain silmin, että Trump oli oikeastaan vasemmistolainen. Olen jo ehtinyt nähdä oikeistolaisia, jotka sanovat, että Trump ei ole talousliberaali, joten olemme menossa sinne!

Michael Wolffin kirjaa ei pidä siis omaksua kokonaan faktana, vaan tässä on paljon huhuja ja muita sellaista liioittelua. Silti tämä on muuten aika viihdyttävä kirja, joka muistuttaa Stewart Homen humoristisia roskanovelleja, joissa ääri-ideologioitten edustajat tappelevat keskenään ja esittävät omia hullunkurisia poliittisia diskursseja. Monissa kohdissa tätä kirjaa nauroin ääneen. Lähes kaikki Trumpin sisäpiirissä olevat ihmiset ovat vallanhimoisia ja korruptoituneita hulluja. Erityisesti huvittavinta ovat faktioitten väliset riidat, joissa haukutaan toisia, mitä mielikuvituksellisilla solvauksilla. Mutta samalla tässä kirjassa on totuuden siemen. Trump on tosiaan henkisesti epätasapainoinen ja epärehellinen. Aika vain kertoo, tullaanko hänet vielä poistamaan Valkoisesta talosta vai syöksyykö maailma lopullisesti tuliseen tuhoon.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Liberalismi, oikeistolaisuus ja anarkokapitalismi, Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Pimeä raha 

Jane Mayerin ”Pimeä raha –  Salattu miljardöörien historia radikaalioikeiston nousun takana.” (oma suomennos) On jornalistinen tetokirja, joka kertoo, miten Koch-veljekset nostivat anarkokapitalismin USA:n politiikan valtaviralle.

20170630_092808

Tässä kirjassa ei kyllä käytetä sanaa ”radikaali” muualla kuin otsikossa, vaan enemmänkin sanaa ”ääri” (eng. ”extreme”), mutta Suomessa sana ”äärioikeisto” tarkoittaa Suomen Sisua ja SVL:ä, eikä anarkokapitalisteja, jotka eivät teoriassa ole rasisteja tai aja diktatuuria. Tämän vuoksi käytän vähemmän latautunutta sanaa radikaalioikeisto, joka ainakin antaa sen oikeutetun kuvan, että anarkokapitalismi on niin äärimmäistä oikeistolaisuutta, ilman että se menee natsimaiseksi.

Pähkinänkuoressa anarkokapitalismi on poliittinen ideologia, jonka mukaan maailma toimisi täydellisesti, jos valtio ja kaikki lait hävitettäisiin, jolloin jäljelle jäisivät vain yksilöt ja yritykset, jotka käyvät vapaehtoisesti ja rajoittamattomasti kauppaa keskenään. Ideologian mukaan, kun kapitalismista riisutaan kaikki rajoitteet, niin markkinoitten ”näkymätön käsi” ohjaa pääoman oikeudenmukaisesti kaikille ihmisille ja ikuinen rauha ja vauraus saavutetaan. Jos tällainen ideologia on liian hapokasta sinulle, niin on olemassa kevytversio, eli libertarismi, jossa uskotaan minimaaliseen valtioon, joka ylläpitää rajavalvontaa, armeijaa, poliisia ja oikeuslaitosta, mutta muuten se ei puutu ihmisten tai korporaatioitten elämään. Kuitenkin molempien ideologien rajat ovat aika häilyviä ja merkittävimmät erot kulkevat siinä, miten lopullinen päämäärä saavutetaan kuin siinä, mikä on päämäärä.

Kuten itse kirjailija Mayer kirjoittaa, niin tämä ideologia on ollut olemassa jo 1900-luvun alussa, mutta se oli niin äärimmäinen, että ei kukaan järkevä ihminen siihen uskonut, eivät edes liberaalit, jotka kannattivat vapaita markkinoita. Kuitenkin 50-luvulla jättiläismäinen Koch-industriesin omistajat Koch-veljekset omaksuivat tämän aateen ja yrittivät aluksi Libertaari-puolueen kautta päästä valtaan, mutta se epäonnistui pahasti. Suurin osa yhdysvaltaiaisista ei tajunnut, miten ihanaa olisi kuolla asbestiin, koska sitä kieltävä laki poistettiin. Ratkaisetaakseen tämän vääryyden veljekset keksivät perustaa ideologisesti ohjattuja säätiöitä ja ajatuspajoja, jotka suoltaisivat taukoamatta anarkokapitalistista propagandaa ja tukea erilaisille poliittisille projekteille, joitten tarkoitus oli lisätä ideologian kannatusta ja kumota kaikki vapaita markkinoita rajoittavat lait. Sattumalta Yhdysvalloissa on laki, jonka mukaan on olemassa säätiömuoto, joka ei tarvitse paljastaa omaa rahoituskanavaa ja, joka itse on verovapaa. Eli samalla, kun nämä säätiöt alkoivat suoltaa äärimmäisen vapaan markkinatalouden ilosanomaa, Koch-veljekset saivat pestyä rahansa. Tästä rahanpesusta ja veronkierrosta tuleekin kirjan otsikko ”pimeä raha”

Koch veljekset eivät ole ainoat suurpääomanomistajat, jotka harrastavat tätä rahoitusmuotoa. Kirjassa paljastetaan muitakin politiikkoja, jotka ovat juonesssa mukana, sekä mainitaan sivumennen poliittisen spektrin toisessa laidassa oleva kuuluisa pörssisijoittaja George Soros, joka rahoittaa Demokraattipuoluetta ja erilaisia sosiaalista oikeudenmukaisuutta ajavia järjestöjä. Kuitenkin rahoituksen mittakaavassa Koch-veljekset ovat suurempia ja fanaattisempia.

Kuten varmaan moni USA:n politiikka seurannut tietää, niin nämä veljekset melkein voittivat. Nykyinen presidentti on täydellinen sekopää, joka on poistamassa monia suuryritysten rajoituksia, kuten ympäristölakeja ja työläisten oikeuksia. Ainoa asia, mikä puuttuu on USA:n hallituksen itsetuho, joka on aika epätodennäköistä, joten ainoa asia, mikä jää jäljelle tästä projektista on oligarkia. Tämä onkin Jane Mayerin kirjan punainen lanka, johon sekoittuu ehkä hieman asenteellinen kertomus siitä, miten pieni eliitti ultrarikkaita alkoi tukea radikaalia ideologiaa, jotta eivät tarvitsisi maksaa veroja tai noudattaa ympäristölakeja.

Jane Mayer perustelee historiansa lukuisilla lähteillä, jotka kulkevat haastatteluista tutkimuksiin ja vuodettuihin asiakirjoihin rakentaakseen tarkan kuvan todellisesta salaliitosta, joka on syössyt USA:n äärimmäisen eriarvoistavaan tiehen. Mutta tätä kirjaa ei voi pitää täysin objektiivisena historiallisena teoksena. Kirjoittaja esimerkiksi puhuu Demokraatti-puolueesta kuin se olisi jokin sosialistinen työväenpuolue. Demokraatti-puolue on enemmänkin verrattavissa Suomen Kokoomukseen kuin johonkin SDP:hen tai Vasemmistoliittoon. Tämän lisäksi kirjailija yrittää spekuloida haastattelujen ja anekdoottien kautta Koch-veljesten psykologisia vaikuttimia. Mielestäni ei ole väliä ovatko veljekset itsekkäitä kontrollifriikkipaskiaisia vai ei. Mielestäni ”Kochtopus” ristityn ideologisen lobbaus- ja järjestöverkoston selostus puhuu jo puolestaan.

Tämä kirja kirjoitettiin vasta, kun Trump ilmoittautui presidenttikisaan. Kirjan mukaan Trump oli ainoa ehdokas, jolla ei ollut kytköksiä Koch-veljesten verkostoon ja sen takia hän oli saamassa suosiota. Tämä ehkä oli mielestäni kirjailijan pahin virhe: Mayer uskoo, että Koch-veljekset hallitsevat tukemaansa ideologiaa, mutta eivät ideologiat koskaan ole ihmisten hallinnassa, vaan ne leviävät itsestään, koska aina on olemassa sekopäitä, jotka uskovat kaikkeen hömppään. Trump oli alusta asti ilmiselvä epärehellinen narssisistinen fasisti, jolla ei ole mitään periaatteita, joten totta kai, kun hän pääsi valtaan, hän antautui pääoman valtaan. Sitten toinen kritiikkini on, että kirjailjan mielestä USA on vasta nyt menossa eriarvoistumisen tiehen. USA on aina ollut liberaalimpi maa kuin muut ja siellä on aina ollut jyrkkä luokkaero ja häikäilemättömästi valtaa käyttävä talouseliitti. Ainoa ero on, että nykyään sitä ei enää peitellä ja sen sijaan, että yritetään välttää väkivaltainen työläisten kansannousu tukemalla sosiaalisia turvaverkkoja, niin poliisia militarisoidaan.

Muuten todella tärkeä kirja, joka osoittaa, miten rahoittamalla jopa marginaalista ideologiaa, voidaan saada kehystettyä julkinen keskustelu kokonaan uudella tavalla ja miksi helvetissä demokratia ei voi toimia, jos suuria pääomia hallitsevat saavat ihan vapaasti rahoittaa politiikkoja. Kirja ei anna mitään vastauksia sille, miten USA:n ulkoistaminen estetään, eikä se esimerkiksi ota huomioon sitä, että jyrkän taloudellisen epätasa-arvon kasvaessa poliittinen epävakaus kasvaa. Nytkin USA:ssa anarkistit ja fasistit tappelevat kaduilla ja perustavat aseistettuja miliisejä. Eli tämä on aika hyvä aloitus, jos haluaa ymmärtää, miten maailman mahtavin kapitalistinen valtio on ajautunut siihen umpikujaan, jossa se nyt on.

1 kommentti

Kategoria(t): Liberalismi, oikeistolaisuus ja anarkokapitalismi