Avainsana-arkisto: koulukiusaaminen

Myyrmannin pommiturmasta

Lukiessani Anssi Kullbergin toimittamaa ”Suomi, terrorismi, SUPO” (2011) tietokirjaa, törmäsin tähän Armas Gerdtin, vuonna 2004 julkaistuun ”Petrin matka Myyrmanniin” kirjaan. Asuin ulkomailla, kun Myyrmannin pommiturma tapahtui, joten tiesin hyvin vähän koko tapauksesta. Tapaus kosketti minua henkilökohtaisesti, koska se oli perheeni suosikkikauppakeskus 90-lukulaisessa lapsuudessani. Kullbergin kirjassa Myyrmannin tapausta pidettiin terrorismina ja viitattiin poliisien mielipiteisiin, mutta jostain syystä sekoitin mielessäni asiat ja otin tämän Armas Gerndtin kirjan luettavaksi, luullen sen käsitelleen terroristinäkökulmaa.   

5

Idea    

”Petrin matka Myyrmanniin” on Myyrmannin pommiturman aiheuttajan elämästä kertova kirja, tämän oman isänsä kertomana. Vaikka pelkäsin teoksen olevan kyynistä rahastusta ja sosiaalipornoa, kuten Deborah Spungen ”Nancy” (1983) kirja, ”Petrin matka Myyrmanniin” olikin hyvin asiallinen ja tunteikas kirja.    

Kirjailija avaa hyvinkin yksityiskohtaisesti koko perheensä taustat ja personalisuudet, mutta myöskin lasten kasvatuksen. Petri kasvatettiin hyvin perinteisessä valkoisessa keskiluokkaisessa suomalaisessa perheessä. Mainittavin asia oli, että isä ja äiti matkustelivat paljon, eivätkä olleet kovin paljon läsnä lastensa elämässä. Mutta tällaisia perheitä on paljon, eikä esimerkiksi vaimonhakkaamista tai alkoholismin kaltaisia kansallisperinteitä harrastettu Gerdt-perheessä.    

Mutta on jotenkin surullista lukea isän tekstiä, joka uhkuu itsensä syyllistämistä siitä, miten olisi pitänyt tajuta aiemmin poikansa syrjäytymisen ja sun muuta tyypillistä tragedianjälkeistä pohdintaa. Kuitenkin kirjailijan syyttelyn kärki kohdistuu kouluun, joka ei puuttunut kiusaamiseen ja poikansa käymään netin pommifoorumiin, Kirjailijan mukaan foorumissa yllytettiin toinen toisiaan rakentamaan suurempia ja monimutkaisempia pommeja, jolloin ryhmän hyväksyntää janoava Petri meni pidemmälle kuin muut. Isän mukaan hänen poikansa oli niin huomionkipeä, että päätti rakentaa suuren pommin, vaikka taitonsa eivät selvästi riittäneet siihen. Michael Kimmellin kirjassa ”Angry White Men: American Masculinity at the End of an Era” (2013) teoretisoidaankin, että netin jotkut foorumit radikalisoivat ihmisiä juuri tällä dynamiikalla.   

Gerdt perusteleekin edellä mainitulla, että poikansa ei tahallaan pyrkinyt räjäyttämään pommiaan Myyrmannissa tai missään muualla, jossa olisi viattomia ihmisiä tai omaisuutta. Sen sijaan Armaksen mukaan Petri suunnitteli räjäyttävänsä pommin metsässä. Valitettavasti jokin meni vikaan ja pommi räjähti ennen aikojaan.    

Kirjailija korostaa myöskin, ettei Petri voinut olla terroristi, koska hänen luonaan ei löydetty mitään poliittista manifestia tai mitään politiikkaan viittaavaa. Kuitenkin koulusurmaajilla yleensä ei ole mitään poliittista ideologiaa, vaan halu tappaa ja kuolla. Se onkin mielenkiintoista, että nykyään suurin osa koulusurmaajista ovat joko äärioikeistolaisia tai ideologisia naisvihaajia. Ehkä sosiaalinen media ja sen algoritmit ovat politisoimassa ahdistuneita nuoria tavalla, joka vielä 2000-luvun alussa oli melko harvinaista.    

Koulukiusattu  

Armas Gerdt kertoo poikansa ankarasta syrjäytymisestä tavalla, joka oli todella koskettava. Tunsin myöskin myötätuntoa Petriä kohtaan, koska minäkin olin hiljainen ja koulukiusattu nuori. Kuitenkin Petrin kiusaaminen ja yhteiskunnallinen eristys olivat äärimmäisen julmia. Tiedän tasan tarkkaan miltä tuntuu olla kiusattu ja eristetty muista nuorista. Muistan, että olin niin masentunut kiusaamisesta, että pelkäsin tosissani menettäväni järkeni. Onneksi onnistuin vuodessa lopettamaan kiusaamiseni ja saamaan ystäviä, mutta Petri ei koskaan. Ehkä juuri kiinnostukseni terroristeja ja massamurhaajia kohtaan kumpuaa siitä, että olin itsekin kuilun partaalla ja haluan tietää minkälaista, on syöksyä alas.     

Tässä kirjassa kuvataan sellaista sosiaalista eristämistä, joka ei voi muuta kuin luoda häiriintyneen nuoren miehen. Jos minun vuoden mittainen koulukiusaaminen tuntui ahdistavalta ja hirvittävältä, kuvitelkaa mitä se tekee ihmiselle, kun se on vakiotunne koko tämän elämän aikana?  Kirjassa esitetyt faktat Petrin elämästä ovat kuin resepti koulusurmaajan luomiselle. Esimerkiksi norjalainen terroristi Anders Behring Breivik oli itsekin koulukiusattu ja eristetty totaalisesti kaikista yhteisöistä, joihin hän yritti päästä.    

Vaikka Petri ei kirjailijan mukaan tahallaan halunnut tappaa ketään, hän varoittaa tässä kirjassa, että jos koulukiusaamiseen ei puututa, tahallisia massamurhia tulee tapahtumaan. Jälkiviisaasti voimme todeta, että juuri niin tapahtui Jokelalla (2007) ja Kauhajoella (2008).     

Ongelmia    

Suurin ongelma tässä kirjassa on se, että se perustuu suurimmaksi osaksi anekdootteihin, joten on tässä luetettava isän versiota ja tulkintaa tapahtumista. Tämä onkin jonkinlainen terapiakirja, jonka kautta isä käsittelee elämänsä suurinta epäonnistumista.     

Vaikka isän teoria tahattomasta räjähdyksestä on hyvin uskottava, pommissa esiintyvät haulit ihmetyttävät. Kirjailijan mukaan pommissa olevat haulit oli suunniteltu tuhoamaan ympäröivät puut, jotta tuhon laajuus voitaisiin todeta ja näin saada pommifoorumin kunnioitus. Epäilen vähän tätä, koska haulit ovat juuri se elementti pommissa, joka on suunniteltu vahingoittamaan suuren määrän ihmisiä. Toki voi olla, että mainittu pommifoorumi oli täynnä mielenvikaista porukkaa, joka suunnitteli terroristien pommeja kohdellakseen lähimetsän puustoa kaltoin.     

Yhteenveto.    

Armas Gerdt ”Petrin matka Myyrmanniin” on koskettava kirja nuoreta syrjäytyneestä miehestä, joka päättyi vaarantamaan henkensä saadakseen huomiota. Nykyään tätä kirjaa voitaisiin pitää aikalaiskuvauksena 2000-luvun alun Suomesta, missä koulukiusaamiseen ei vielä kiinnitetty paljon huomiota. Tässä kirjassa esiintyykin paljon sellaisia ilmiöitä, joita nykyään ei enää törmää. Esimerkiksi keskiluokkainen perhe, jolla on vain yksi kotitietokone tai sosiaalisen median puutetta.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Tuottaako uusliberalismi koulumurhaajia?

Siitä on kulunut 10 vuotta, kun Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat tapahtuivat. Näitten jälkeen yhtään vastaavaa ei ole Suomessa enää tapahtunut. Meillä on toki muita väkivaltaongelmia ja jopa ensimmäinen jihadistinen terrori-isku on ehditty kokea. Silti koulusurmat kiinnostavat, erityisesti kun USA:ssa niitten lukumäärä on vain kiihtynyt sitten 1990-luvun. Miksi meillä on 10 vuodessa ollut vain kaksi traagista tapausta? Tämä Jussi Särelän, vuonna 2008 julkaistu ”Koulumurhat” pamfletti mainittiin Anssi Kullbergin toimittamassa ”Suomi, terrorismi, SUPO” (2011) kirjassa, joten laitoin sen lukulistaan. Ehkä tämä kirja voi antaa vastauksen kysymykseeni.

15

Eric-Pekka Auvinen

Olen kirjoittanut Auvisen manifestista ja tässäkin kirjassa tehtiin samoja havaintoja. Auvinen oli tekstin perustella äärioikeistolainen, muttei natsi tai rasisti. Auvinen oli oman identifikaationsa mukaan yksilökeskeinen oikeistolainen, joka kirjoitti Suomi24 foorumille lukuisia tekstejä tasa-arvoa, suvaitsevaisuutta, ihmisoikeuksia ja poliittista korrektiutta vastaan. Mutta myöskin siitä, miten amerikkalaiset massamurhaajat ovat hänen idoleitaan. Omassa manifestissaan taas kouluampuja kirjoitti totalitaristisen vision, jossa vain vahvat yksilöt saavat elää vapaasti ja ”epäkelvot” orjuutetaan. Kaikki tämä viittaa jonkinlaiseen äärioikeistolaiseen ajatteluun.

Tämän kirjan mukaan Auvinen oli nuorempana Pohjois-Koreaa ihaileva kommunisti, joka lukiossa teki täyskäännöksen kovan luokan oikeistolaisuuteen, jonka ydin oli antikommunismi. Auvisen kuultiin sanoneen lukiossa, että kommunistit eivät olleet edes ihmisiä, vaan eläimiä, joita tulisi hävittää. Kummallisinta tällaisessa antikommunismissa on se, että vuonna 2008 kommunisteilla ei ollut samaa vaikutusvaltaa tai lukumäärää kuin vaikka 70-luvulla.

Tietenkin kirjassa paljastuu, että Auvinen oli myöskin sovinisti. Kirjailija itse ei tee tätä havaintoa, mikä vähän kertoo hänen omista asenteistaan. Särkelä mainitsee, että Auvinen oli kirjoittanut nettiin unelmastaan, johon kuului vaimo ja oma perunamaa. Kirjailijan mukaan tämä kirjoitus julkaistiin kolme kuukautta ennen koulusurmia. Tämä tarkoittaa, että kolmessa kuukaudessa Auvinen lakkasi ajattelemasta tulevaisuuttaan. Kuitenkin tässä perunamaakirjoituksessa Auvinen kuvaa hypoteettista vaimoaan näin: ”Ai niin ja totta kai omistan fiksun ja kauniin naaraan. Hänen kanssaan voisi puuhastella kun tylsistyttää.” Voi toki olla, että Auvinen oli niin epäkypsä, ettei hän osannut kirjoittaa naisista omatoimisina ihmisinä, mutta voi olla myöskin, että hänellä oli todella vinoutunut käsite naisista seksiobjekteina, melkein epäihmisinä. Ainakin incel-foorumeissa on havaittu tällaista naisia dehumanisoivaa kirjoittelua.  Tietäen, että tämän tekstipätkän kirjoittaja oli äärioikeistolainen massamurhaaja, tällainen sovinistitulkinta ei ole kovin kaukaa haettua.

Radikalisoitumisen syy?

Kirjailija rakentaa Auvisesta, lukuisisten asiakirjojen, lehtiartikkeleitten ja haastattelujen pohjalta, kuvan keskivertoa älykkäämmästä nuoresta miehestä, joka harrasti paljon yhteiskuntafilosofisten tekstien lukemista. Kuitenkin Auvinen ei lukenut varsinaisesti kirjoja, vaan internetin artikkeleita. Särkelän mukaan Auvisella ei ollut kovin paljon ystäviä, joitten kanssa keskustella lukemastaan kasvotusten, eikä hänen koulun filosofian kurssissa käsitelty kovin syvällisesti häntä askarruttavia ajattelijoita, kuten Nietzscheä. Särkelän mukaan ainoa vertaisryhmä, jonka kanssa Auvinen pääsi keskustelemaan filosofiasta olivat nettifoorumin anonyymit käyttäjät. Kirjailija esittääkin kiinnostavan teorian, että ennen vanhaa nuoriso luki kirjoja työväentalon tai vastaavien seurojen lukupiirissä yhdessä, jolloin nämä pystyivät käsittelemään lukemaansa terveellä tavalla. Nykyään nuoret eivät enää lue kirjoja tai keskustele lukemastaan fyysisesti edessään olevien ihmisten seurassa, erityisesti heitä vanhempien kanssa. Esimerkiksi minulla oli paljon onnea, että kasvoin lukeneessa perheessä, jossa oli hyvin matala kynnys keskustella kaikesta, kuten lukemastaan. Ehkä, jos en keskustelisi vanhempien kanssa lukemastani, tämä perverssien vihakirjojen lukeminen olisi radikalisoinut minut johonkin ääriliikkeeseen. Nyt vaan omahyväisesti kirjoitan blogeja niistä.

Särelän mukaan, kun nuori lukee vain internetissä satunnaisia tekstipätkiä Niezschen filosofiasta, tämän kypsyvä mieli ei pysty käsittelemään uusia ajatuksia kunnolla, jolloin tämä voi radikalisoitua. Tämä Särkelän teoria on uskottava, koska on todettu, että suurin osa jihadisteista eivät olleet kovin uskovaisia, eivätkä edes käyneet moskeijoissa tai lukeneet Koraania, ennen kuin netissä tai katukujissa radikalisoituivat. Moni jihadisti on todettu kärsineen identiteettiongelmista ja vieraantumisesta lähiyhteisöönsä, mikä on heijastanut kapinointiin vanhempien perinteistä islamia vastaan, kääntymällä äärimmäisen puritaaniseen salafismiin.

Särkelän mukaan Suomessa nuoriso syrjäytyy, koska uusliberalistinen politiikka on psykopatologisoinut ihmiset. Kirjailijan väittää, että uusliberalistinen järjestelmän tavoitteena on kaupallistaa kaikki julkiset tilat, jolloin ihmisten perinteiset kulttuuriset siteet hajoavat. Ihmiset yksilöllistetään kaupallisuuden kautta niin paljon, että he eristyvät toisistaan ja masentuvat. Sen sijaan, että syytettäisiin uusliberalistista järjestelmää ihmisten masennuksesta, syy vyörytetään yksilöitten ja julkisten instituutioitten niskaan. Yksilölle määrätään pillereitä, terapiaa tai noudattamaan lukuisia virallistettuja käyttäytymissääntöjä, joita ennen pidettiin itsestäänselvyytenä. Kirjailijan mukaan tällainen yhteiskunnallinen järjestelmä on vallassa Suomessa ja se luo apaattisia, kyynisiä ja murhanhimoisia nuoria. Jos en olisi lukenut Jarno Limnélin ja Jari Rantapelkosen ”Pelottaako? Nuoret ja turvallisuuden tulevaisuus” (2017) tutkimuksiin perustuvaa kirjaa, olisin sanonut tätä pamflettia vanhan sosiaalidemokraatin katkeriksi hourailuiksi, joissa kyynisesti politisoidaan kaksi tragediaa. Kuitenkin Limnél ja Jari Rantapelkonen tutkimukset toteavat suurin piirtein samaa kuin Särkelä.

Kiinnostavin juttu onkin kirjailijan käyttämä ”juridisointi” käsite, joka hänen mukaansa on ominaista uusliberaalille yhteiskunnalle. Kun kaupallistumien on hajottanut ihmisten yhteisöllisyyden ja yhtenäisen arvopohjan, nämä eivät osaa käyttäytyä enää, jolloin puhetta ja käytöstapoja on juridisoitava.Tämä tarkoittaa erilaisia käyttäytymissääntöjä, vihapuhelakeja ja muita syrjinnänvastaisia lakekeja. Särkelän mukaan ”poliittinen korrektius” on oikeastaan kapitalismin oire, jossa atomisoitujen ihmisten ajatuksia pyritään kontrolloimaan, koska vanhat sosiaaliset siteet, jotka tätä kontrollia ylläpitivät, hajotettiin. Mielestäni tämä on kiinnostava teoria, koska yleisesti poliittista korrektiutta pidetään vasemmiston syynä, mutta voikin olla, että syy, miksi juuri tämä vasemmiston ilmenemismuoto on yhteiskunnassamme niin vahva, on sen takia, koska se sallitaan uusliberaalissa yhteiskunnassa. Ammattiliittojen vahvuus tai kapitalismia kritisoivat puheenvuorot pyritään minimisoimaan ja puheen kontrollointi suodattamaan läpi. Tämä sen takia, koska omatuntoa omaavat liberaalit voivat käyttää poliittista korrektiutta suojellakseen naisia ja muita vähemmistöjä kapitalismin valuvioilta, ilman, että itse kapitalismia haastetaan. Särkelä ei olekaan ainoa, joka tämän on havainnut, vaan myöskin amerikkalaiset uusmarxistit ovat kirjoittaneet tästä ilmiöstä.  Särkelä kuitenkin menee pidemmälle ja esittää, että edellä mainittujen lisäksi, itse uusliberalistinen kilpailueetos on radikalisoinut osan nuorista, pitämään itseään yli-ihmisenä, joka on hävitettävä “ihmisroskat” väkivalloin.

Rakenne

Koska tämä kirja on pamfletti, se on selkeästi poliittinen ja kirjailijan agenda on hyvin vahvasti esillä. Tämä ei ole mikään objektiivisen tieteellinen esitys koulumurhien syistä ja seurauksista. Kuitenkin kirja on jaettu niin, että alussa kerrotaan kaikki faktat molemmista massamurhista, jonka jälkeen analysoidaan mitkä voisivat olla radikalisoivat tekijät ja lopussa sitten pohditaan ratkaisuja. Alku on se kaikista tieteellisin osio ja siitä eteenpäin kirjailijan oma ajattelu alkaa saada vanhempaa otetta tekstistä.

Ongelmia

Suurin ongelma tässä kirjassa on kirjailijan osaamattomuus. Vaikka tässä teoksessa oli paikoin kiinnostavia huomioita Auvisesta ja mielenkiintoisia teorioita radikalisoitumisesta, kirjailija yrittää ahtaa omaan teoriaan lähes kaikkea, mitä yhteiskunnassamme on, jolloin hänen heikko osaamisessa korostuu. Esimerkiksi tässä kirjassa havaitaan, että Auvisen manifestin visio oli sekoitusta fasismia ja anarkismia, jonka jälkeen kirjailija lähtee pitkään selostukseen uusliberalismin kauhuista. Tässä selostuksessa Särkelä puhuu anarkismista oikeistolaisena ideologiana, joka on kapitalismin edistämänä. Ongelma tässä selostuksessa on kirjailijan totaalinen tietämättömyys anarkismista. Särkelä sekoittaa anarkokommunisti Pjotor Kropotkinin ja anarkokapitalisti Ayn Randin ja libertaari Milton Friedmanin yhteen, osoittaen, ettei hän tiedä mistä puhuu. Suurin osa anarkisteista ovat vasemmistolaisia, ainakin ne, jotka harjoittavat ulkoparlamentaarista poliittista aktivismia. Anarkokapitalisteja ei joissain piireissä pidetä ”oikeina” anarkisteina, eikä heitä ole olemassakaan oikein muualla kuin netissä. Milton Friedman on taas uusliberaali talousteoreetikko, joka ei liity mitenkään anarkismiin, vaan enemmänkin 70-luvun klassisen liberalismin uuteen aaltoon.

Toinen ongelma on kirjailijan tyyli. Koko kirja on kuin vanhan sosiaalidemokraatin valitus, että nykymaailma on surkea ja kaikkien pitäisi palata antiikin Rooman hyveisiin. Kirjassa on jopa lista, mitä hyveitä ihmisten pitäisi harjoittaa. Ainakin itseäni ärsyttää suunnattomasti kaikki ”hyve” keskustelut, erityisesti, jos vielä referoidaan antiikin sivilisaatioita. En osaa selittää miksi.

Yhteenveto

Jussi Särelän ”Koulumurhat” on aika epätasainen tekele. Muutama kiinnostava oivallus suomalaisten koulusurmaajien radikalisoinnista, mutta suurimmaksi osaksi hyvin kömpelöä vasemmistolaista paatosta ”klassisen sivistyksen” katoamisesta ja uusliberalistisen politiikan kauhuista. Mielenkiintoisin osio kirjasta onkin alkuosa, jossa analysoidaan koulusurmia, mutta loppu on vain kirjailijan omat sekalaiset ajatukset laajasta yhteiskunnallisesta reformista, mitkä ovat aika tylsää luettavaa. Kirjan teesien paikkansapitävyyttä voikin nähdä siinä, että koulusurmia ei ole enää 10 vuoteen tapahtunut Suomessa, mutta nuorten apatia ja syrjäytyminen vain kiihtynyt.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin, Politiikka ja yhteiskunta, Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Lasten pahoipitelystä viihdettä

Jan Guillouin ”Pahuus” on ruotsalainen romaani sisäoppilaitoksen simputuskulttuurista.

42   

Kirja kertoo nuoresta pojasta nimeltä Erik, joka kasvaa väkivaltaisen isänsä takia väkivaltaiseksi nuorisorikolliseksi. Kirjailija kuvaa karmivan yksityiskohtaisiesi lapsiin kohdistuvaa fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Tarkka kuvaus johtuu siitä, että Guillou kuvaa osittain omia kokemuksiaan.   

Mutta pahinta eivät ole kirjan veriset väkivaltakuvaukset, vaan se, että tarinan kertoja on itse lapsi, joka on niin tottunut brutaaliin väkivaltaan, että pitää sitä normaalina. Tämä pahuuden banalisointi kosketti todella paljon juuri, koska se on samaan aikaan epätodellista, mutta kuitenkin kylmän realistista. Lapsi ei tiedä muusta maailmasta, joten tietenkin hän tulee kokemaan isänsä väkivallan osaksi normaalia elämää.

Eri sattumusten kautta tarinan päähenkilö päätyy sisäoppilaitokseen, jossa hän lupaa olla hakkaamasta ketään. Valitettavasti sisäoppilaitoksessa on oma väkivallan kulttuuri. Koulussa on ”toverikasvatus” järjestelmä, jossa vanhimmat oppilaat muodostavat neuvoston, joka ylläpitää koulussa kuria. Kurinpitoon kuuluu ruumiilliset rangaistukset.    

Väkivaltaan karaistunut Erik joutuu nyt jälleen tappelemaan. Kuittenkin koulun sääntöjen mukaan oppilaat eivät saa lyödä neuvoston jäseniä, jos haluavat pysyä koulun oppilaina. Koska Erik pelkää enemmän omaa isäänsä, hänen on keksittävä tapa kostaa neuvoston jäsenille, ilman että hän lyö suoraan heitä. Tästä alkaa romaanin juoni, jossa väkivalta ja juonittelu eskaloituvat koko ajan vaarallisempiin ulottuvuuksiin.    

Guillouin kuvaa todella hyvin lapsien ajattelutapaa ja, miten väkivalta etäännyttää ihmisen itsestään. Joka kerta, kun Erik joutuu tappeluun tai väkivallan kohteeksi, hän vaihtaa kerronnan kolmanteen persoonaan, ikään kuin eristääkseen oman herkän mielensä ruumiinsa kidutuksesta. Mutta, kun Erik itse on hakkaamassa jonkun, kerronta palaa ensimmäiseen personaan.    

Suunnaton valkoinen viha, muuttuu päähenkilön suojamuuriksi, jolla tämä kestää vastapuolen iskut. Silkka väkivalta ei enää tietyssä kohdassa juonta enää tepsi kumpaakaan osapuoleen, joten molemmat alkavat käyttää mielikuvitustaan saadakseen aikaan maksimaallista kärsimystä ja nöyryytystä vastapuoleen. Fyysinen kipu itsesään ei satu niin paljon, vaan nöyryyttävä tapa, jolla se saadaan aikaan. 

Tässä kirjassa tappelut ovat todella hienosti ja lähes taiteellisesti kuvattuja. Neniä murtuu, huulia repeytyy ja hampaita hakataan irti. Verta roiskuu litratolkulla pitkin koulupihoja. Välillä meno on niin hurjaa, että unohtaa hahmojen olevan nelos- ja vitosluokissa.     

”Pahuus” ei ole romaani herkkävatsaisille. Tässä oli sen verran irvokasta väkivaltakuvausta, että piti välillä pysähtyä hetkeksi, mutta kaikki kompensoituu hahmojen tunteikkuudella. Nämä ovat lapsia, jotka pelkäävät ja rakastavat, jolloin samaistut heihin ja tunnet kaiken, mitä hekin tuntevat: Vihan, rakkauden, epätoivon, surun ja voiton tuottaman adrenaliinin. Nämä seikat tekevätkin tästä romaanista niin loistavan. Pahuus ei ole mikään pimeä voima joissain ihmisissä, vaan tietyissä tilanteissa syntyvä mahdollisuus. Kuka tahansa voi olla paha ja tämän kirjan korostaa koulun historiankuvauksella, jossa paljastuu, että monet sen oppilaista lähtivät vapaaehtoisesti Natsi-Saksan SS-joukkoihin. Tämä natsihenki jatkuu koulussa Toisen maailmansodan jälkeen rasismina ja homofobiana, jota koetaan olevan osa normaalia ”ajan henkeä” eikä kukaan pidä näitä asenteita pahoina, kunnes ne kohdistuvat itseensä.  

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin