Avainsana-arkisto: Linkola

Unelmat paremmasta maailmasta

Pentti Linkolan ”Unelmat paremmasta maailmasta” on kalastajan ja ekofilosofin artikkelikokoelma, joka kuulemma pitäisi järisyttää maailmankuvaani.  

link

Voin heti spoilata, että ei järisyttänyt. Ehkä tämä johtuu siitä, että olen lukenut niin paljon äärikirjallisuutta, kuten Unabomberin ja Jack Donovanin manifestit, joissa ehdotetaan jonkinlaista ristiriitaista sekoitusta fasismia ja anarkoprimitivismiä, minkä jälkeen Linkolan tekstit olivat mielestäni puuduttavan kesyjä.

Osittain tylsyyteni voi myöskin johtua siitä, että luin Riita Kylänpään kirjoittaman Linkolan elämäkerran. Kenties jos et ole koskaan kuullutkaan Linkolasta ja tämän mielipiteistä, niin tämä voi olla jokin silmiä avaava kokemus, jonka johdosta näet tarpeelliseksi iskeä polttopulloilla Valion rekkoihin. Tämä on yksi mahdollinen ongelma klassikoitten kanssa (ei kaikkien, mutta joskus näinkin käy). Ilmestymisvuonna klassikon ideat olivat tuoreita, mutta vuosikymmenten tai vuosisatojen jälkeen sen ideat muuttuivat valtavirraksi.

Osoitus Linkolan ideoitten valtavirtaisuudesta, on se, että jokainen keskiluokkainen konttorirotta voi avoimesti kertoa kahvitauolla kannattavan kehittyvien maitten köyhien asukkaiden pakkosterilointia, ilman että häntä haukutaan natsiksi. Mutta auta armas, jos yrityksen lounasravintolassa kerrot, että kannatat G8 vastaisten mielenosoitusten riehumista, koska inhoat kapitalismia. Saat kaikenlaisia tuijotuksia ja kiisselit jäävät väärään kurkkuun.  

”Unelmat paremmasta maailmasta” on artikkelikokoelma, joka käsittelee niin pasifismia kuin radikaalia luonnonsuojelua. Tekstit kirjoitettiin 60-luvulla ja sen näkee hyvin. Linkolan kieli on hieman vanhentunutta nykystandardeissa, mutta kummallisesti niistä puuttuu palo. Olen alkanut huomata, että suomalaisten teksteissä muutenkin puuttuu palo. Olen lukenut amerikkalaisten ääriliikkeitten manifesteja, missä huutomerkkejä ei säästetä ja retoriikka pyrkii saamaan lukijan heristämään nyrkkiä ja huutamaan ”Saatana, perkele!”. Useimmiten minussa nämä vihatekstit herättävät huutonaurua ja sitten ajatuksia siitä, että nää ihmiset oikeesti elää näin! Mutta Linkolan provosointikin on anglosaksoonisiin kollegojen verrattuna aika kesyä.    

Koska kirjan teksti on muutenkin aika rauhallista, melkein muumimaisen kotikutoista ja intiimiä, niin Linkolan kirjoittamat satunnaiset provosoinnit vain luovat hämmennystä, eivätkä aiheuta kunnon vihaa tai surua. Kun koko teksti on jotain puolifilosofista pohdintaa rauhasta ja luonnonsuojelusta, joka on yhtä radikaalia kuin Vihreitten puolueohjelma, niin yhtäkkiset provot tuntuvat enemmänkin vitseiltä kuin aidoilta ehdotuksilta. En ollut ollenkaan varma oliko Linkolan radikaalit mielipiteet tässä kirjassa hänen aitoja mielipiteitä vai jotain mauttomia vitsejä tai juuri provoja?   

Monet ovatkin puolustaneet Linkolaa juuri sillä, että hän ei ole tosissaan radikaaleista ehdotuksistaan, mutta jos hän ei ole tosissaan, niin mitä helvetin uutta Linkolalla on sitten tarjottavana? Ei tässä 200-sivun läpyskässä ole mitään, mitä kaikki muut luonnonsuojelijat eivät jo ehdottaneet! Tai sitten juuri se, että Linkolan ideat eivät ole erikoisia, kertookin Linkolan loppujen lopuksi voittaneen? Ei siltä näytä, kun katsoo mihin ekokatastrofiin olemme koko ajan menossa. Ehkä luonnonsuojelu on muuttunut vähän samaksi asiaksi kuin kristinusko: sen arvot ovat hyvin kivoja ja kaikki kertovat kannattavansa niitä, mutta ei kukaan elä niitten mukaan.  

”Unelmia paremmasta maailmasta” esitetyt pasifistiset mielipiteet ovat niin perinteisiä, että en viitsi avata niitä, kun ne ovat ne samat argumentit, mitä kaikki ovat kuulleet. Mutta luonnonsuojelussa on ne hulluimmat ehdotukset, joten avaan muutaman.

Kirjailijan mukaan teollinen yhteiskunta tuhoaa luontoa ja edistää liikakansoitusta, joten teollistumisesta on luovuttava ja palattava maanviljelysyhteiskuntaan, missä kunnon leveähartiaiset karskit torpparit viljelevät maata ja juovat luomupiimää.    

Kirjan mukaan teollinen yhteiskunta on ”pehmittänyt” miehen (naisten pehmeydestä Linkola ei välitä) ja elämänilo syntyy jatkuvasta kamppailusta ja oman ruumiin lihasten kovasta väreilystä vastoinkäymisen aikana. Siinä Linkola on oikeassa, että elämä ilman haasteita ja urheilua on suurimmalle osalle ihmisistä helvetin ahdistavaa. On todettu, että teollisuus- ja toimistotyö masentavat monia. Mutta sen sijaan, että kirja ehdottaisi työreformia, jotta ihmiset saisivat itse päättää, mitä töitä tekevät ja miten paljon, jotta saisivat työstä merkityksellistä, niin kirja ehdottaa koko teollisen yhteiskunnan romuttamista. Tässä tuleekin Linkolan ajattelun yksinkertaisuus. Linkolan mielestä itse teollinen työ on ongelma, eikä se, että ihminen on vain koneiston osa.   

Samalla paljastuu, että tämän kirjan koko ajattelun pohja on oikeistolaisessa maailmakuvassa. Linkola itsekin kaksi kertaa myöntää oikeistolaisuutensa tässä kirjassa. Myönnän, että kirjailija on omaperäisempi oikeistolainen, kun mies vastustaa teollistumista ja kapitalismia, mutta ei hän ole yksin. Jack Donovan ja Unabomber ovat molemmat oikeistolaisia omien sanojensa mukaa, vaikka eivät kannata teollistumista tai vapaata markkinataloutta. (sitten 1900-luvulla on paljon esimerkkejä oikeistolaisista diktatuureista, joilla oli vähintääkin erikoiset käsitykset vapaasta markkinataloudesta) Ehkä näitä ihmisiä voisi kutua joksikin ”luomuoikeistolaisiksi”, eli omaavat tyypillisen kylmän ja itsekkään maailmankuvan, mutta ilman kapitalismin ihailua? Ei, olen liian epäreilu oikeistolaisille. Tunnen muutaman ja he ovat ihan kunnollisia ja lämpimiä ihmisiä. Olen jopa muutaman kaveri. Ehkä luomuäärioikeisto on parempi termi kuvaamaan Linkolaa ja muita oikeistolaisia primitivistejä.  

Jos tarkastaa kunnolla tämän kirjan ajatuksia, niin niistä ilmenee oikeistolle ominainen tapa keskittyä tiettyihin yhteiskunnallisiin ilmiöihin yksilökeskeisestä näkökulmasta ja ohittaa laajemmat sosioekonomiset ja historialliset seikat. Eli tyypillinen asenne, jonka mukaan ihminen on suljettu yksilö, joka itse on vastuussa elämästään, eikä häneen vaikuta ympäristö mitenkään. Tämä ilmenee joissain oikeistolaisissa. Esimerkiksi siinä, että kielletään, että köyhyys lisäisi rikollisuutta, vaan sen sijaan syytetään rikollisen huonoa moraalia. Näin yhteiskuntaa ei tarvita muuttaa, vaan poliisivoimia lisätä ja rikostuomioita koventaa.  

Kirjailija esimerkiksi valittaa siitä, että nyky-yhteiskunnassa keskitytään liikaa kilpailuun ja teollisuuden laajentamiseen. Kirja kuvaa teollistumista kuin se olisi jokin tietoinen ylhäältä ohjattu projekti, johon ihmiset ovat vain sattumoisin hurahtaneet ja vain kirjailija näkee, että se vie tuhoon. Se, mikä tästä koko kirjasta puuttuu, on se tosiasia, että teollistuminen laajenee ja ihmiset pakotetaan kilpailemaan keskenään työelämässä, kapitalistisen talousjärjestelmän takia.   

Kirjan mielestä ”pahat” tai ”tyhmät” ihmiset ovat edistämässä teollistumista, eikä toimimassa juuri niin, kun vallitseva talousjärjestelmä ohjaa heitä. Tietenkin teollistuminen ei ole vain kapitalistisen järjestelmän tuote, vaan kirjan kirjoittamisaikana kommunistivaltiossakin teollistuttiin niin kiihkeää vauhtia, että saastutettiin oikein urakalla oma luonto. Mutta silti unohtuu se tosiasia, että monet kommunistivaltiot teollistuivat nopealla ja vastuuttomalla vauhdilla, koska se kuului Marxisti-Leninistisen oppiin, jonka mukaan aito kommunismi saavutetaan vasta, kun maa pakotetaan kulkemaan kapitalistisen välivaiheen läpi. Lenin ja Mao keksivät, että sen sijaan, että annetaan vapaitten markkinoitten teollistaa maa, niin he muuttavat maansa valtaviksi yrityksiksi, jotka ruokkivat itseään, kunnes toivottu elintaso saavutetaan ja vasta sen jälkeen aito kommunismi voi syntyä. Eli Neuvostoliitto ja kommunistinen Kiina toimivat kapitalismin logiikan mukaan. (Enkä tässä kiellä, että nämä hirmuhallinnot olisivat kommunisteja. Kyllä ne olivat, mutta niitten kommunismia toteutettiin vain vähän eri tavalla kuin Marx sen suunnitteli)   

”Unelmia paremmasta maailmasta” -kirja ei ymmärrä 1900-luvun valtion kapitalismilla toimivia kommunistivaltioita ja näin luulee, että itse tehtaan pystyttäminen tuhoaa luontoa, eikä taloudellinen järjestelmä. Kapitalismin talouskasvu logiikka pakottaa ihmisiä pystyttämään lisää tehtaita ja kasvattamaan kulutusta uusilla ja turhilla tuotteilla. Olisi jotenkin todella epätieteellistä olettaa, että vallitseva taloudellinen järjestelmä ei muka vaikuttaisi ihmisten ajatteluun ja toimintatapoihin. Mutta mitä pitäisi odottaa kirjailijasta, joka ei kyennyt valmistumaan yliopistosta? 

Koska kirjailija ei suoraan arvostele kapitalistista järjestelmään, niin hän sortuu tyypilliseen oikeistolaiseen yksilöitten ”huonon moraalin” arvostelemiseen. Tämän puutteellisen analyysin takia Linkola onkin niin epäonnistunut filosofi, joka on sortunut hehkuttamaan joukkokuolemia, joka kerta, kun jossain syttyy sota. (joihin useimmiten liittyy suurvaltojen kaupalliset intressit)  

Tämän kirjan kategorinen teollisuuskritiikki saa monet nyökkäämään, mutta samalla toteamaan, että ”näin se vaan on” ja jatkamaan elämäänsä, ilman että mikään muuttuu. Konkreettisin ehdotus koko kirjassa on omaisuudesta luopuminen ja reppureissaaminen ympäri maailmaa. Eli yhtä hyödyllinen ohje kuin Jeesuksen samankaltainen ohje, jota 99,99% kristityistä ei noudata.    

Tästä tulee toinen kritiikki tämän kirjan ajatuksista, eli elitismi. Kirjailijasta välittyy juuri se kliseinen kuva vihreästä pikkuporvarista, joka ostelee 100g 3€ vegaanimakkaroita ja kiroaa köyhiä ihmisiä, jotka käyvät pikaruokaravintolassa syömässä. Eli kirjailija ajaa henkilökohtaista pelastusta, eikä rakenteellista. Sen sijaan, että kirjassa olisi suunnitelma, miten yhteiskunta muutetaan tai kumotaan vallitsevan järjestelmän, niin se ehdottaakin siitä irtisanoutumista, mikä köyhemmille ihmisille ei ole mikään vaihtoehto. Kun koko yhteiskunta on tuotteistettu ja kaikki maksaa, niin irtisanoutuminen vallitsevasta järjestelmästä, on melkein itsemurha.   

Paras esimerkki tämän kirjan filosofian epäonnistumisesta ovatkin sen kannattajat. Kuinka moni Linkolan kannattaja on perustanut tai liittynyt hänen filosofiaansa pohjalta perustettuun puolueeseen, järjestöön tai ryhmittymään ja ajanut Linkolan ideoita eteenpäin? Ei melkein kukaan.  Esimerkiksi edellä viitattu Valion rekkojen polttopulloiskun toteutti nlöjännen aallon radikaali eläinsuojeluryhmä, jonka ideologia kumpuaa anarkismin suoran toiminnan logiikasta, eikä linkolalaisuudesta. Vihreätkin irtisanoituivat jo alussa linkolalaisuudesta ja ovat nyt Kokoomuksen puisto-osasto, joka on saanut aikaan ihan oikeita asioita. 

Maailmassa on lukuisia ääri-ideologioita, jotka ajavat ihmisten massamurhaamista ja utopioitten rakentamista, mutta Linkolan ideologia on ainoa, joka ei ole innoittanut yhtäkään ääriliikettä, joka olisi tehnyt mitään konkreettista. Eurooppaa vaivaa äärioikeiston, äärivasemmiston ja jihadistien mellakat ja terrori-iskut, mutta milloin olette kuulleet linkolalaisten edes yrittäneen räjäyttää tehtaita tai estää jonkun kaivoksen avaamista? Kessin tapaus on ainoa, jossa edes mainitaan linkolalaisia aktivisteja ja se on useita vuosikymmeniä vanha protesti. Sen jälkeen on ollut aika hiljaista.

Mutta aina, kun puhutaan Linkolasta somessa, niin hänen kannattajiaan kaivautuu jostain ja julistaa, miten oikeassa Linkola on. Eli Linkolan kannattajat eivät tee mitään muuta kuin julista köyhien afrikkalaisten pakkosterilisaatiota somessa, mutta he eivät lähde itse toteuttamaan mestarinsa suunnitelmia. Mikään ei estäisi linkolalaisia perustamasta säätiön ja matkustavan afrikkaan sterislioimaan väkeä. Ei monissa maissa ole edes resursseja estää sellaista toimintaa.  

Tämä linkolalaisten toimettomuus johtuukin Linkolan omista teksteistä, joissa ei innosteta yksilöä parantamaan oman tai muitten asuinalueitten elinoloja yhdessä sen asukkaitten kanssa. Siinä, missä jihadismin pääideologi Sayyd Quitb tai kommunismin isä Karl Marx muotoilivat tarkat ohjeet, miten lukija voi muodosta kaveriporukan kanssa organisaation, joka ajaa ideologin ohjelmaa, niin Linkola ei tarjoa mitään muuta kuin reppureissun.  

Tämän kirjan filosofia onkin rakennettu niin, että sitä ei voida koskaan toteuttaa. Kirjailija haukkuu edustuksellista demokratiaa ja mediaa, jotka antavat likkaa ääntä ”sivistymättömille” köyhille, mutta ei aja köyhien sivistämistä. Samalla kirjassa harmitellaan, että 1900-luvun alun kulttuuriaristokratialla ei ole samaa vaikutusvaltaa kuin ennen.  

Linkola kirjoitti tässä kirjassa, että kansanvalta on ”huono asia”, koska se pakottaa valtion tyydyttämään kansan ”itsekkäät” tarpeet, kuten toivoa paremmasta elintasosta. Linkolan mielestä maailma pitäisi olla platonististen filosofikuninkaitten hallussa, jotka ajavat teollisuuden alas ja pakottavat köyhät ihmiset olemaan tyytyväisiä nykyoloihinsa, koska vallassa oleva yliopistoeliitti tietää, mikä on parasta.  

Joku voi nyt sanoa, että Linkola kuulostaa stalinistiselta, mutta jopa Stalin kirjoitti ohjeita siitä, miten yksilöt voivat osallistua hänen projekteihinsa omalla panoksella. Tällainen ohjeistus puuttuu kokonaan tästä kirjasta ja yleensäkin Linkolan tuotannosta.

Tämän kirjan filosofia perustuu siihen, että kirjailija muuttaisi valtaeliitin mieltä, ei tavallisen kansan. Eli tämä kirja yrittää vedota juuri siihen kansanosaan, joka ei koskaan lähtisi toteuttamaan Linkolan suunnitelmia. Esimerkiksi Mao, Stalin ja Lenin eivät kysyneet omilta hallitsijoilta, voisivatko nämä toteuttaa kommunismin, vaan kaikki muodostivat vastarintaliikkeitä, jotka tuhosivat valtaeliitin ja nousivat itse valtaan heidän tilalle. Milloin linkolalaiset ovat perustaneet autonomisen talon- tai kadunvaltausryhmän, josta he olisivat yrittäneet opettaa ihmisille luonnonmukaisempaa elämää? Ei missään, vaan suurin osa Linkolan kannattajista vaan lajittelee roskiksensa, kuten kaikki muutkin suomalaiset, mutta sillä erolla, että silloin, kun laitetaan alumiinitölkit metalliastiaan, niin samalla he fantasioivat kolmannen maailman kansalaisten massamurhista.   

Tietenkin kaikessa ristiriitaisuudessaan tässä kirjassa haukutaan niitä luonnonsuojelijoita, jotka uskovat graduaaliseen reformiin. Kirjassa Linkola haukkuu gradualisteja elitistisiksi, koska kirjailijan mielestä ihminen pitäisi olla sabotoimassa tehtaita eikä keskustelemassa uusista päästörajoituksista. Mutta ottaen pois Linkolan itse, niin eipäs hänen kannattajansa ole tehneet oikein mitään. Vai ovatko? Kenties kaikki Linkolan kannattajat lukivat tämän kirjan ja lähtivät ikuiseen reppureisuun. Välillä he sitten menevät johonkin internetkahvilaan tai kirjastoon naputtelemaan Facebookkiin, miten siistiä olisi katkaista afrikkalaisten munajohtimia ihmiskunnan pelastamiseksi. Mutta muuttaako reppureisaaminen maailmaa? Ei siltä vaikuta.

Eli ”Unelmat paremmasta maailmasta” onkin vain hyvätuloisen nuorten miesten unelmia, joissa ei ole mitään konkretiaa tai syvällistä sosioekonomista analyysiä. Tämä varmasti vetoaa teiniin, joka ei vielä tajua, miten oikea maailma toimii, muta minulle tämä oli todella tylsä kirja.  

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): Liberalismi, oikeistolaisuus ja anarkokapitalismi, Rasismin ja äärioikeistolaisuus