Avainsana-arkisto: monikulttuurisuus

Uudet jihadistit ja uhka länsimaille

Peter R. Neumannin ”Radikalisoituneet. Uudet jihadistit ja uhka länsimaille.” (oma suomennos) on vuonna 2016 julkaistu tietokirja Isiksen kaltaisista kolmannen aallon jihadisteista.

13

Aaltotieoria

Neumannin koko kirja rakentuu David Rapoportin aaltoteorian päälle. Teorian mukaan terrorismi ja sen intensiteetti kasvavat ja laantuvat historiallisten prosessien mukaan. Rapoport selitti, että terrorismin aallot alkoivat 200 vuotta sitten teollistumisen ja tietoliikenneyhteyksien parannuttua. Ennen terrorismi oli hyvin paikallista, mutta teollistumisen mahdollisti kansainvälisten terrorismiaaltojen syntymisen ja leviämisen.

Jokainen aalto kasvaa väkivaltaisemmaksi, kun ääriliikkeet yrittävät koko ajan tehdä vielä brutaalimpia iskuja saadakseen muutosta aikaan, kunnes heidät tuhotaan, tavoite saadaan läpi tai he väsyvät. Eurooppa on siis kärsinyt terrorismista hyvin pitkään, vaikka jotkut poliitikot yrittävätkin antaa kuvan mantereestamme ennen maahanmuuttoa jonain rauhan ja yhteisymmärryksen tyyssijana. Mutta tämän kirjan mukaan elämme viidettä aaltoa, joka on jihadismin aalto. Tämän viimeisimmän aallon huippu olemme vasta saavuttamassa. ISIS on tämän kirjan mukaan vain alkusoitto sille paskamyrskylle, joka on ulottumassa Eurooppaan saakka.

Ainoa kritiikkini tätä aaltoteoriaa kohtaan, on se, että sen mukaan terrorismi on pääosin äärivasemmiston yksinoikeus ja äärioikeiston terrorismi reaktio ensimmäiseen. Ihmettelen vähän, miten Rapoport ei ole kuullut KKK:sta? KKK riehui pääosin 1800-1960-luvuilla. Ennen kuin äärivasemmistolaista väkivaltaa alettiin harjoittaa USA:ssa ja alueissa, missä ei edes ollut äärivasemmistoa nimeksikään. KKK:n koko toiminta perustui afroamerikkalaisten ja heidän tukijoitten terrorisointiin. Esimerkiksi 60-luvulla pasifistiset NAACP:n vapaehtoiset joutivat ankaran ja hengenvaarallisen KKK-terrorin uhriksi vain koska halusivat rekisteröidä Etelä-valtioissa afroamerikkalaisia äänestäjiä. Jotkut NAACP:n jäsenet radikalisoituivat äärivasemmiston puolelle juuri reaktiona äärioikeistolaisen KKK:n terrorin takia. Siinä olen samaa mieltä, että äärioikeiston terrorismin tarkoitus ei ole kumota vallitsevaa järjestelmää, vaan ”suojella” sitä, mutta ei se aina ilmesty reaktiona äärivasemmiston väkivaltaan.

Ydinteesi

Kirja pohjautuu lukuisiin haastatteluihin ja tutkimuksiin, joissa ilmenee, että Isiksen länsimaalaiset vierastaistelijat ovat kaikista väkivaltaisemmat ja fanaattisemmat soturit. Tämä johtuu siitä, että eurojihadisteja eivät sido, vaikka Syyrian tai Irakin heimositeet ja muut paikalliset tavat, jotka voisivat hillitä väkivaltaa. Esimerkiksi irakilaiset ISIS-taistelijat Irakissa eivät uskaltaneet katkoa uhriensa päitä, koska useimmiten he tunsivat uhrinsa vieraasta heimosta, heillä oli sukulaisuussiteitä tai he eivät halunneet saada psykopaatin mainetta lähikylissä ja -kaupungeissa. Vierastaistelijoilla ei ollut tällaisia estoja, vaan he kiihkeästi suorittivat kaikki veriteot. Tunnetuin tapaus onkin brittiläinen Muhammad Enwazi, eli Jihadi John, joka toimi Isiksen pyövelinä Syyrian sisällissodan alussa.

Euronjihadistit

Euroopan suurissa kaupungeissa on gettoja, joissa on suuri määrä työttömiä, vihaisia tai muuten syrjäytyneitä muslimimiehiä, jotka ovat kokonaan vieraantuneita eurooppalaisesta yhteiskunnasta. Näitten nuorten vanhempien alkuperämaa ja nykyinen eurooppalainen valtio, jossa nuoret elävät, tuntuvat yhtä vierailta. Nuoret alkavat etsiä jotain identiteettiä johon kiinnittyä, jolloin salafi-islam tuntuu houkuttelevammalta, koska se on juurikin globaalinen, kaikista paikallisista oloista ja kulttuureista irrottautunutta islamia. Salafismi muuttuukin juuri houkuttelevaksi identiteetiksi hyvin heterogeenisille maahanmuuttajaväestölle, joka kaipaa yhteisöllisyyttä. Valitettavasti salafismi on äärimmäisen konservatiivista islamia, joka voi radikalisoida yksilön kääntymään väkivaltaisen salafi-jihadismiin.

Neumann osoittaa, että suurin osa jihadisteista eivät olleet uskovaisia ennen salafismiin kääntymistä ja, että suurin osa Lähi-Idän jihadisteista liittyivät ääriliikkeisiin rahan ja maineen takia. Harva jihadisti oikeasti uskoo lupauksiin paratiisista ja sen sellaiseen hölynpölyyn. Mutta valitettavasti ne, jotka oikeasti uskovat ovat syntyneet Euroopassa, eivätkä omaa minkäälaista moraalia. Kirjailijan mukaan, kun Isiken kalifaatti tuhotaan, nämä eurojihadistit tulevat palaamaan Eurooppaan ja hyvin todennäköisesti he tulevat aiheuttamaan sellaisen terrorin aallon, joka tekee nykyiset lähes kuukautiset iskut vaikuttamaan vain ikäviltä pikkuharmeilta.

USA:n ja Euroopan erot.

Kirjailija analysoi miksi USA:sta on lähtenyt vähemmän vierastaistelijoita kuin Euroopasta ja miksi USA:ssa on suoritettu vähemmän jihadistien iskuja? Kirjailija analysoi amerikkalaista kulttuuria ja huomaakin, että USA:n monikulttuurisuuspolitiikka perustuu amerikkalaiseen unelmaan ja sulautumiseen. Maassa olevat muslimit ovat muuttaneet USA:an, koska haluavat olla osa amerikkalaista unelmaa, joten harva ääriuskovainen, edes muuttaa maahan. Sitten ne musliminuoret, jotka ovat syntyneet USA:ssa, harvoin kohtaavat muita muslimeja. USA on niin jättiläismäinen maa, että siellä ei ole muodostunut muslimienemmistöisiä alueita, vaan väestön on ollut pakko olla tekemissisä kristittyjen, hindujen ja juutalaisten kanssa satoja vuosia. Toisin on Euroopassa, missä muslimit on ahdettu betonilähiöihin ja, missä suurin osa asukkaista tuli mantereeseen, koska oli pakko (vierastyöläisinä tai pakolaisina), eivätkä koskaan halunneet olla osa jotain suurta ideologista ihannetta. Ei ole olemassa ”eurooppalaista unelmaa”.

Ratkaisut

Vaikka kirjailija myöntää, että hänen teesinsä ovat todella synkkiä Euroopan tulevaisuudelle, hän antaa tässä ratkaisuja ongelmiin. Niihin ei kuulu rajojen sulkeminen tai terrorismivastaisen sodan eskaloiminen, vaan 3 portaista deradikalisaatiota, joka koostuu aika perinteisistä menetelmistä. Neumannin mukaan nyt syrjäytyneitä musliminuoria auttavia kansalaisjärjestöjä rahoitetaan liian vähän ja tiedustelupalveluilta ei vaadita tilivelvollisuutta budjettiratkaisuistaan. Kun nämä seikat korjataan, voidaan saada Euroopan muslimit tuntemaan, että he ovat osa tätä yhteiskuntaa.

Yhteenveto

Peter R. Neumannin ”Radikalisoituneet. Uudet jihadistit ja uhka länsimaille.” on lyhyt, mutta todella tiivis paketti täynnä asiaa. Tässäkin johtavan terrorismitutkimuksen asiantuntijan kirjoittamassa kirjassa ilmenee, että paras tapa taistella jihadismia vastaan, on tarjota parempi maailma syrjäytyneille nuorille.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto

Ikävä totuus monikulttuurisuudesta

Ian Burumanin “Murha Amsterdamissa: Theo van Goghin murha ja suvaitsevaisuuden rajat” (oma suomennos) on vuonna 2006 julkaistu tietokirja Hollannin monikulttuurisuuskeskustelusta.

55

Järkyttävä murha

Theo van Gogh oli rääväsuinen elokuvaohjaaja, joka haukkui ja provosoi kaikkia. Mutta, kun hän ohjasi maahanmuuttajanaisen kanssa islaminvastaisen elokuvan, jihadisti ampui, puukotti ja leikkasi van Goghin kurkun auki keskellä kirkasta päivää. Tämä brutaali islamin nimeen tehty murha järkytti Hollantia ja maailmaa. Kaikki ennen sitä olevat kiistat muslimeista, maahanmuutosta, sananvapaudesta ja suvaitsevaisuuden rajoista räjähtivät käsiin. Ihmiset olivat jakautuneita ja ovat yhä.

Rakenne

Buruma haastatteli kirjaa varten Theo van Goghin ystäviä, tukijoita, vastustajia, erilaisia viranomaisia, omia hollantilaisia ystäviään ja muslimeita. Tässä teoksessa haastatellaan niin liberaalimuslimeja, entisiä muslimeja, sekulaarifundamentalistimuslimeja (kyllä sellaisiakin on olemassa) kuin islamintutkijoita.

Elokuvaohjaajan murhasta tulee kirjan nykyajan mikrohistoriallinen keskipiste, jonka kautta analysoidaan Hollannin monikulttuurisuus- ja maahanmuuttopolitiikkaa ja sen erilaisia ongelmia. Kirjailija tutkii Hollannin ja eri monikulttuurisuuskiistan osapuolten historiaa ja ideologiaa. Näistä tutkimuksista syntyi äärimmäisen monipuolinen ja ajatuksia herättävä kirja, jossa ei anneta helppoja vastauksia.

Erilainen maahanmuuttopolitiikka

Tässä kirjassa paljastuu, että Hollantia ei voi verrata Suomeen. Maalla on siirtomaahistoria, holokausti ja siirtotyöläisiin perustuva maahanmuuttopolitiikka. Kuitenkin tässä kirjassa analysoidaan, miten Hollannissa erilaiset etniset vähemmistöt ovat sopeutuneet? Maan ongelmallisin maahanmuuttajaryhmä ovat toisen polven marokkolaisnuoret. Hollannissa elävät turkkilaiset ja muut Itä-Aasiasta tulevat muslimiryhmät eivät ole koskaan aiheuttaneet samanlaisia ongelmia kuin jotkut marokkolaiset. Tämä on yksi seikka, mitä Suomessakin maahanmuuttokeskustelussa unohtuu. Puhumme maahanmuuttajista kuin he kaikki olisivat samaa etnisyyttä ja samaa uskonta, vaikka monet tulevat erilaisista maista, joissa on erilaiset kulttuurit ja joskus samassa maassa voi olla useita erilaisia etnisiä ja uskonnollisia ryhmiä.

Kärjistävin esimerkki tästä maahanmuuttokeskustelun rasistisesta sokeudesta on äärioikeistolainen Suomi Ensin -ryhmä. Suomi Ensin -ryhmittymä oli tämän vuoden keväällä ottanut sekulaarit kurdit silmätikukseen, koska järjestö ei näe kurdien, turkkilaisten ja arabien välillä eroa, vaan olettaa näitten kaikkien olevan muslimiterroristeja, jotka ovat juutalaisten kätyreitä.

Terrorin juuret

Kirjan helppolukuisissa ja pohdiskelevissa tutkimuksissa paljastuu, että ongelma ei ole islam itsesään, joka varioi etnisyydestä ja alueesta toiseen, vaan enemmänkin rasismi ja kulttuurinen skitsofrenia.

Buruma selvitti van Goghin murhaajan taustat ja paljastuu, että hänen perheensä oli peräisin marokkolaisesta vuoristokylästä, jossa oltiin hyvin konservatiivisia muslimeita. Mutta marokkolaisten berberitalonpoikien islam ei ole lähellekään sama kuin mihin murhaaja uskoi. Murhaaja oli omaksunut aikuisena internetistä englanniksi käännettyä salafistista islamia, joka kehittyi 1800-luvulla ja on lähempänä moderneja äärioikeistolaisia ideologioita kuin itse uskontoa.

Buruman tiukemmassa tutkimuksessa selventyy, että syy joittenkin marokkolaisten radikalisoitumiseen johtuu valtaväestön kunnioituksen puutteesta. Nuoret kasvavat hyvinkin sekulaareiksi, mutta heitä yhä kohdellaan huonosti, koska ovat muslimeja ja maahanmuuttajia. Tämä aiheuttaa marginalisoitumista, jota nuoret pyrkivät paikkaamaan omaksumalla jonkun vahvan identiteetin itselleen, jolla kohottaa itsetuntoaan.

Näille syrjäytyneille nuorille vanhempansa eivät ole hyvä esimerkki kunnioitettavasta identiteetistä, koska vaikka nämä ovat hyvin uskovaisia, he alistuvat nöyrästi hollantilaisten nöyryytykselle ja tekevät matalapalkkaista työtä käskettyä. Syntyy ristiriita nuoren mielessä: Samaan aikaan on oltava konservatiivinen muslimi ja sopeuduttava sekulaariin ja seksuaalisesti vapaaseen yhteiskuntaan, mutta joka tapauksessa kohtalo vaikuttaa olevan halveksitun palvelijan tai työttömän rooli. Toisin kuin vanhempansa, nämä nuoret ovat syntyneet Hollannissa, osaavat hollantia ja englantia, sekä ovat useimmiten äärimmäisen korkeasti koulutettuja. He ovatkin kunnianhimoisia ja tietävät mitä voivat saavuttaa. Järkytykseksi työpaikkaa ei herukkaan ja valtaväestö vittuilee jatkuvasti. Nämä erilaiset identiteettiristiriidat ovatkin joillekin nuorille liikaa ja he sekoavat. Marokkolaistaustaiset nuoret ovatkin Hollannissa suurin mielenterveysongelmia kärsivät ryhmä. Valitettavasti, jotkut sekoavat ja liittyvät terroristijärjestöön.

Jos luitte arvioni Sartren antisemitismiä käsittelevästä kirjasta, voitte huomata, että samat voimat, jotka liikuttavat ääriokeistoa, liikuttavat jihadisteja.

Kirjailija meneekin jopa niin pitkälle, että spekuloi hyvinvointivaltion olevan yksi syy syrjäytymiseen. Musliminuoret eivät saa töitä Hollannissa, koska ovat maahanmuuttajia, he masentuvat ja alkavat elää sosiaalituilla, jolloin heistä tulee vielä masentuneita, koska nyt heitä haukutaan sosiaalipummeiksi. Yhdysvalloissa, missä on hyvin heikko sosiaaliturva, taas islamilainen radikalismi tai muslimitaustaisten rikollisuus on hyvin harvinaista, vaikka maassa on 3 miljoonaa muslimia. USA:ssa on tietenkin oma radikalismiongelmansa, joka liittyy vihaisiin valkoisiin miehiin, mutta se on toinen tarina.

Islaminvastaisen rintaman ongelmat

Kirjailija esitelleekin Ayin Hirsi Alin kiistan symboliksi koko islam-keskustelusta. Hirsi Ali on muslimipakolainen, joka pääsi Hollantiin väärennetyillä papereilla ja luopui islamista, muuttuen äänekkääksi valistusarvojen puolustajaksi. Buruma osoittaa hyvin, miten Hirsi Alin sekularismi ideologisoitui ”valistusfundamentalismiksi”, jossa pyritään alistamaan kaikki ihmiset omaksumaan valistusarvot tai poistumaan maasta. Hän ja moni muu tässä kirjassa maintut ihmiset, halusivat, jopa asettaa maahanmuuton ehdoksi valistusarvojen kunnioituksen. Sinänsä ihan jalo ideologia, mutta Buruma osoittaa kirjassaan kuten moni muukin, että tässäkin hyvää tarkoittavassa aatteessa voidaan mennä överiksi.

Tässä kirjassa todetaan, että Hirsi Alin suurin ongelma on, että hän suuntasi valistuspropagandansa kantahollantilaisiin eikä muslimimaahanmuuttajille, jolloin hän saarnasi kuorolle. Tämä taas kasvatti sekä jihadistien, että äärioikeiston suosiota, kun molemmat pystyivät osoittamaan maahanmuuttajien syrjäytymisen Hollannin valtakulttuurista.

Buruman mukaan Hollannissa, kuten Suomessakin on jatkuva köydenveto siitä, mitä tarkoittaa liberalismi ja suvaitsevaisuus? kirjassa ei käsitellä rasisteja, jotka liittävät liberalismin valkoiseen rotuun, vaan enemmänkin sellaisia vahingossa rasistisilta kuulostaviin politiikkoihin ja henkilöihin, jotka yrittävät asettaa rajan muslimimaahanmuuttajien suvaitsemiselle. Kuitenkin asettelu on kirjailijan mukaan väärä. Esimerkiksi juutalaiset olivat hyvinkin konservatiivisia, kun he saapuivat keskiajalla Hollantiin Espanjan vainoista, mutta loppujen lopuksi hekin integroituivat. Tai no, natsien mielestä eivät tarpeeksi.  Buruma toteaakin, että todennäköisesti muslimiväestön totaalinen integraatio eurooppalaiseen yhteiskuntaan tulee kestämään yhtä pitkään kuin juutalaisten. Tämä tarkoittaa niin itse maahanmuuttajien sopeutuminen, että valtaväestön. Pitää muistaa, että vielä viimeisellä vuosisadalla eurooppalaiset eivät pitäneet juutalaisia eurooppalaisina.

Burmanin mukaan kysymys ei pitäisikään olla se, ”sopeutuuko islam länsimaihin” koska uskonto on sopeutunut niin moneen länsimaahan, mutta enemmänkin mitkä muut sosiologiset seikat estävät joittenkin ihmisryhmien integroimisen? Kysymys on siis vaikeaa ja keskustelu ei etene, kun juututaan uskontoon.

Kirjan mukaan sananvapaudesta ja liberaaleista arvoista ei saakaan tinkiä ja on todella ikävää, että Hirsi Ali joutui pakenemaan Hollannista jihadistien takia, mutta silti maahanmuuttajataustaisten integraatiota ei kannata hoitaa hänen taktiikoilla. Ne keinot, jotka tässä kirjassa ehdotetaan ovatkin aika kiistanalaisia kaikille maahanmuuttokeskustelun osapuolille.

Todellisuuden armoton totuus

Ehkä voin sanoa vain sen, että Ian Buruma toteaa ”vahingon” jo tapahtuneen. Ei ole paluuta aikaan ennen globalisaatiota ja maahanmuuttoa. Rajoja ei tulla sulkemaan ja Hollanti ei tule koskaan palamaan samaan tilaan, joihin niin moni ihminen sen haluaisi. Sen sijaan on keksittävä ratkaisuja nykyisiin maahanmuuton ongelmiin ja sopeutua uuteen aikakauteen.

Yhteenveto

Kannattaa lukea tämä kirja, koska vaikka se käsitteleekin Hollannin monikulttuurisuuden ongelmia, tässä avautuu se ajatusten monitasoisuus, joka yleensä hukkuu kahden ääripään kiistoihin. Samalla tämä on rehellinen ja rohkea kirja, joka uskaltaa ottaa härkä sarvista ja käsitellä ne ikävimmät maahanmuuttoon liittyvät ilmiöt.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto

Kun massamurhan oikeutuksen voi poimia kaupan hyllystä

Oliver Royn ”Globalisoitunut islam” (oma suomennos) on vuonna 2002 julkaistu akateeminen tietokirja, joka pyrkii argumentoimaan, että islamismin synty ei ole islaminuskon syy, vaan globalisaation.

51

Kaksi ääripäätä

Royn mukaan ne, joitten mielestä islam on rauhanuskonto ovat yhtä väärässä kuin ne, jotka väittävät islamin olevan sodan uskonto. Kirjailijan mukaan islam on sen verran laaja ja vanha uskonto, että ei ole olemassa yhtä islamia jota voitaisiin olemuksellistaa helposti yhteen ominaisuuteen. Kirjailijan mukaan on turhaa nostaa Koraanista ja haditheista tekstipätkiä, jotka oikeuttaisivat näkemystä, että islam on joko kaikista demokraattisin feministiuskonto ikinä tai barbaarisin vihaideologia, mitä on koskaan maan päällä ollut. Sen sijaan kaikkien pitäisi keskittyä uskonnon sosiologiaan: miten historia, ympäristö ja eri kulttuuri ovat muokanneet islamista erilaisia tulkintoja? Tiedän, että kuulostaa tylsältä, mutta joskus totuuden etsiminen on tylsempää kuin omia ennakkoluuloja oikeuttavan kuvamakron jakaaminen somessa.

Teesi

Royn mukaan 70-luvulta lähtien olemme eläneet globalisaation aikaa, jossa koko maailma on yhdistetty kapitalistiseen maailmanjärjestelmään ja tietoliikenneverkkoihin. Tällä maailman yhdentymisellä kaikki maailman kulttuurit ja uskonnot ovat sekoittuneet toisiinsa, synnyttäen kokonaan uusia kulttuureita, habituksia ja oletuksia. Islam ei ole poikkeus ja siitä on haarautunut kirjailijan nimeämä ”uusfundamentalistinen” suuntaus. Uusfundamentalisteihin kuuluvat niin modernit salafistit, islamistit ja jihadistit.

Mcjihad

Uusfundamentalismi eroaa tavallisesta fundamentalismista siinä, että se ei perustu muinaisiin arvoihin ja oletuksiin, vaan postmodernismiin. Postmodernismilla tarkoitan teoriaa, jolla kuvaillaan nykyistä maailmaamme, jossa ei ole enää olemassa yhtä suurta totuutta, vaan lukuisia erilaisia totuuksia, jotka joutuvat kilpailemaan keskenään kuin ruokakaupan olutpullot. Jokainen ideologia, uskonto ja elämänasenne joutuvat olettamaan, että ne kilpailevat tuhansien vastaavien asioitten kanssa ihmisten huomiosta. Nämä ideologiat alkavat omaksua vaikutteita toisistaan, muuttuen samanlaisiksi, mutta erilaisiksi. Uskonnot ja ideologiat alkavatkin käyttäytyä ihmisten mielestä kuin kaupalliset brändit. Ihminen voi valita, rakentaako hän identieetinsä Adidaksen vaatteiden vai salafismin ympärille?

Islamilaisessa uusfundamentalismissa postmodernismi tarkoittaa sitä, että uskonto ideologisoituu ja muuttuu yksityiseksi elämänasenteeksi. Royn mukaan islam ei ole törmäyskurssissa länsimaitten kanssa, vaan se on huomaamattaan integroitunut länsimaihin liiankin hyvin.

Nykyiset islamistiset ja jihadistiset ryhmittymät voivat kirota länsimaita ja uskotella kaikille, jopa itselleen, että he ovat irtautumassa kokonaan moderneista vaikutteista, palaten ”esi-isien asenteisiin”, mutta käytännössä he tekevät samaa, mitä suomalaiset räppärit ja kristilliset homot tekevät: noudattavat postmodernistisen maailman lainalaisuuksia.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että uusfundamentalisti tulee sovittamaan jatkuvasti oman fundamentalisminsa moderneihin asioihin, kuten vaatemerkkeihin, pikaruokaravintoloihin ja absurdeihin fantasioihin islamlaisen valtion perustamisesta. Paras esimerkki uusfundamentalismin integroitumisesta länsimaihin on kirjailijan nostattama tapaus, jossa lontoolaiset salafistit vaativat, että McDonalds pikaruokaravintola myisi halal-hampurilaisia. Jos uusfundamentalistit haluaisivat irtisanoutua länsimaista ja omaksua perinteisen arabikulttuurin, miksi sen sijaan, että perustaisivat vaikka jordanialaisen perinneravintolan, he vaativat Mäkkäriä tarjoamaan heillekin uskonnollisesti yhteensopivaa roskaruokaa amerikkalaisen kapitalismin suurimmimmalta symbolilta?  Yksinkertaisin selitys olisi se, että he ovat saatanan tyhmiä, mutta asia on vähän monimutkaisempi.

Tietenkin tämä islamin integroituminen länsimaihin ei tarkoita, että meidän ei-pitäisi olla huolissaan terrorismista ja muusta sharia-lain tuputtamisyrityksiltä, vaan sitä, että ei auta yrittää eristää ”hyvä” tai ”paha” islamia toisistaan. Ratkaisut uusfundamentalismin kitkemiseen ovat ne tavanomaisen tylsät sosioekonomisten olojen parantamisratkaisut. Ei edes yksittäisten tekijöitten pommittaminen, rajojen sulkeminen tai kokonaisten valtioitten valloittaminen tule heitä pysäyttämään.

Eihän tässä ole mitään järkeä!

Itsekin huomasin Twitterissä, miten jotkut fundamentalistimuslimit jakelivat kanadalaisen kristillisen konservatiiviprofessorin videoita, joissa kehotettiin naisia tulemaan töihin meikkaamatta, jotta eivät ”kiihottaisi miehen biologisia haluja”. Vain globalisoituneessa postmodernissa maailmassa fundamentalistimuslimi ottaa neuvoja kanadalaiselta kristityltä sovinistilta, joka vetoaa muka tieteeseen syyllistääkseen naisia. Ei voi mennä postmodernimmaksi kuin tämä!

Oliver Roy tarjoaa runsaasti esimerkkejä, niin Pariisin gettoista kuin Teheranin kahviloista. Kaikissa ilmenee, että tajuamattaan monet muslimit ovat omaksumassa länsimaisia oletuksia ja kehyksiä, joihin he sovittavat oman islamilaisen teologian, luoden kokonaan uusia uskonnollisia identiteettejä. Muslimifundamentalistit alkavatkin muistuttaa amerikkalaisten fundamentalistien yhtä ristiriitaista olemusta. Islam ei kaipaa reformia, se on juurikin uudistumassa ja se kauhu, mitä koemme kaikkialla maailmassa ovat sen kasvukipuja.

Ongelmia teoriassa.

Ehkä ainoa ongelma tässä kirjassa, on se, että se ei perustu konkreettisiin tutkimuksiin, vaan joukkoihin havaintoihin, mitä kirjailija on koonnut maailmalta. Moniin väitteisiin ei löydy ensisijaista lähdettä. Kuitenkin aika uskottava teoria, kun monet muut uudemmat tutkimukset ovat päättyneet suunnilleen samoihin johtopäätöksiin. Suurin kritiikki on kuitenkin kirjailijan ylitsevuotava optimismi, että uusfundamentalismi imee itseensä niin paljon postmodernismia, että se sulaa siihen, muuttuen täysin moderniin maailmaan sopeutuvaksi uskonnolliseksi identiteetiksi. Tämä kirja esimerkiksi ei ennustanut Isiksen syntyä, joka on toki juuri niin postmodernistinen kuin olla ja voi, mutta äärimmäisen väkivaltainen ja oikeasti aikaan saava liike. ISIS on toki murskattu sotilaallisesti Syyriasta ja Irakista, mutta silti itse jihadismi yhä elää maailmalla.

Yhteenveto.

Kannattaa lukea tämä kirja, jos haluaa jotenkin ymmärtää, miksi erityisesti Euroopassa kasvanut ja syntynyt musliminuori ja, jopa ihan kantaeurooppalainen voi sortua kannattamaan aatetta, joka lupaa paluuta muinaiseen maailmaan, käyttämällä moderneja markkinointikeinoja? Erityinen kiinnostava huomio, on että kirjailija kertoo, miten kaikki ideologiat ovat kärsimässä samasta ilmiöstä ja se selittää, miksi nykyään lähes kaikki ideologiat ovat helvetin ristiriitaisia.

Itsekin olen tämän huomion tehnyt, erityisesti äärioikeiston yhteydessä, joka samaan aikaan kiroaa, että ”postmodernistit” ovat tuhoamassa länsimaisen sivilisaation, mutta soveltavat itsekin postmodernistisia teorioita ”paljastaakseen” postmodernistisen salajuonen vaikka Hollywood-elokuvissa. Ristiriitaisuus jatkuu vielä siinä, että nykyään voit olla natsi, joka vihaa naisia ja homoja, mutta samaan aikaan voit kertoa muille, että valkoinen ylivalta on ainoa tapa suojella naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Sen sijaan, että ääriliikkeet pyrkisivät pakottamaan muut omaksumaan heidän standardinsa, ääriliikkeet joutuvatkin mukautumaan modernin maailman raameihin, jotta ylipäätänsä voivat vedota tavallisiin ihmisiin.

1 kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto

Islamisti

Ed Husainin ”Islamisti: Miksi liityin radikaali-islamiin Iso-Britanniassa, mitä näin ja miksi lähdin.” (oma suomennos) on entisen pankkiirin ja islamistin elämäkerta.

20170821_135743 

Ed Husain oli hyvin tyypillinen eurooppalainen muslimi, joka syntyi Iso-Britanniassa keskiluokkaisessa pakistanilaisessa maahanmuuttajaperheessä. Vaikka Husain kärsi rasismista nuoruudessaan ja joutui koulukiusatuksi, niin hän pääsi korkeakouluun, jossa valitettavasti hän kohtasi Young Muslim Organizationin (YMO) islamisteja, joilla on yhteyksiä pahamaineiseen pakistanilaiseen islamistiseen puolueeseen Jamat-e-Islamiaan. Tästä alkaa Husainin matka erilaisiin islamistisiin järjestöihin, joista yksi oli äärimmäisempi ja väkivaltaisempi kuin toinen, kunnes hän päättyi Hizb ut-Tahrir-järjestön riveihin, jossa hän huomasi, että ihmisiä ihan oikeasti tapetaan islamin nimeen. Husain järkyttyi näkemästään väkivallasta niin paljon, että hän alkoi itsetutkiskelun matkan, jossa hän päättyi luopumaan poliittisesta islamista ja kääntyi suufilaisuuteen (hengellisyyttä ja rauhaa korostava islamin suuntaus.) Nyt hän taistelee entisen jihadistin kanssa islamismia vastaan ja tämä kirja on osa sitä ideologista taistelua.     

Ed Husainin kerronta on äärimmäisen yksityiskohtaista ja se ei vain kerro, miten hän liukui yhdestä radikaalista järjestöstä vielä radikaalimpaan, vaan se analysoi hänen ja muitten ihmisten ajatuksia, joita islamistit hyödyntävät ja mitä taktiikoita islamistit käyttävät vaikutusvaltansa kasvattamiseen. Eli tämä on aika runsas lähde siihen mielentilaan, joka saa muslimin tai jopa kristityn kääntymään salafismiin (äärimmäisen puritaaninen fundamentalismi-islamin tulkinta) ja siitä islamismiin ja jos on oikein vihainen niin jihadismiin.     

Ed Husain paljastaa, että islamistit hyödyntävät muslimien pelkoa tulla syrjityksi, joko taloudellisen epävakauden tai rasismin takia. Mutta islamistit hyödyntävät myöskin länsimaitten ja Israelin imperialismin aiheuttamaa suuttumusta. Pelkojen lisäksi islamistit pelaavat uskonnon positiivisten mielikuvien kanssa, sekä näitten ennakkoluuloilla juutalaisia ja seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Kaikilla muslimeilla on positiivinen suhtautuminen uskontoon ja tätä tunnetta hyödynnetään saadakseen ihmiset uskomaan, että islam on enemmän kuin vain uskonto, se on täydellinen elämäntapa tai oikeastaan täydellinen poliittinen ideologia, jolla on omat lait ja jopa oma suurvalta, joka voidaan herättää uudelleen henkiin, jos vain liittyy heidän järjestöönsä. Eli monia nuoria houkutellaan samaan aikaan uuteen ja tuttuun identiteettiin, joka on valmiiksi rakennettu ja johon vielä kuuluu elämää suurempi päämäärä.     

Eli melkein samoja mielikuvia, mitä äärioikeisto käyttää rekrytoinnissaan. Islamistit vetoavat oman kulttuurin häviämisen pelkoon ja menetettyyn suuruuteen, jossa miehet olivat miehiä, naiset olivat naisia ja kaikki elivät hyvin moraalisesti ilman juutalaisia tai eriäviä mielipiteitä. Ed Husain paljastaa, miten islamistit yksinkertaistavat islamin joukoksi käyttäytymissääntöjä, joissa puuttuu henkilökohtainen suhde Jumalaan ja kriittinen ajattelu. Islam muuttuu islamistien käsissä poliittiseksi ideologiaksi, jossa koko elämä muuttuu poliittiseksi aktivismiksi, jossa yritetään edistää kuvitteellisen suurvallan luomista, joka tarkemmalla tarkastelulla paljastuu olevan vain epämääräinen ja ristiriitainen mielikuva, ilman mitään konkreettisia ratkaisuja sosiaalisiin ja taloudellisiin ongelmiin.     

Ed Husain huomasi, että islamistit eivät rukoilleet kovin usein, eivätkä lukeneet islamin pyhiä tekstejä, vaan luottivat sokeasti johtajien puheisiin, jotka olivat useimmiten ristiriitaisia, anakronistisia tai yksinkertaistettuja tulkintoja islamista. Sen lisäksi, että islamistien tulkinta erosi klassisesta islamista, niin siitä puuttui kokonaan hengellinen puoli, mikä mahdollisti sen, että ideologian nimeen voitiin murhata ihmisiä ja muutenkin elää äärimmäisen tekopyhää elämää, jossa huumeita, väkivaltaa ja toisiin muslimeihin kohdistunutta rasismia harrastettiin. Jos on lukenut yhdenkin entisen uusnatsin elämäkerran, niin tällainen meno on hyvin tuttua.    

Ed Husain tapaa elämänsä aikana useita islamistisia ja jihadistisia liikkeitä, sekä erilaisia fundamentalistisia ryhmittymiä, jotka kaikki vihaavat toisiaan ja jokaisella on erilainen käsitys siitä, miten islamilainen valtio saavutetaan. Hussein osoittaa, että kaikkien pohjalla on Saudi-Arabian oma 1800-luvulla syntyneen islamintulkinnan wahhabismin salafistinen haara, joka perustuu siihen uskomukseen, että ainoa tapa pelastaa maailma kaikista ongelmista on palata islamin ensimmäisten sukupolvien elämään. Tähän äärimmäisen puritaaniseen ja primitiiviseen visioon sekoittuu sitten todella sekopäät käsityksen islamilaisen valtion historiallisesta luonteesta, jotka ovat niin ristiriitaisia kuin natsien käsityksen antiikin Rooman-imperiumista.     

Kirjailija kuvaa islamismin maailmankuvan todella perverssiksi vihan ideologiaksi, jolle kaikki keinot vallan saavuttamiseksi ovat sallittuja. Tämä häikäilemättömyys ja sisäänrakennettu orwelilainen kaksoisajattelu tekee ideologiasta yhtä vaarallisen kuin äärioikeistolaisuus.    

Husain kuvaa, miten Iso-Britanniassa islamistit ovat soluttautuneet useisiin islamilaisiin järjestöihin ja moskeijoihin tai perustaneet useita peitejärjestöjä. Monet Husseinin tutut esittivät julkisuudessa yhtä kuvaa, mutta omille taas täysin toista. Jos on yhtään seurannut äärioikeiston toimintaa, niin tietää, miten hekin ovat häpeilemättömiä valehtelijoita, jotka keksivät kaikenlaisia eufemismeja omille mielipiteilleen, jotta he saavat rekrytoida kannattajia, ilman että joku voi suoraan todistaa, että he ovat äärioikeistolaisia.  Islamistit tekevät samaa, mutta sen sijaan, että he vetoavat sananvapauteen ja kansallismielisyyteen, niin he vetoavat uskonnonvapauteen ja antirasismiin.    

Ed Husain moittii, miten Iso-Britannian monikulttuurisuus- ja sananvapauspolitiikka on mahdollistanut islamistien vapaan sikiämisen maaperällä ja tavallisten muslimien syrjäyttämisen vallan kahvoista, jolloin salafistit ovat pyrkineet monopolisoimaan oman islaminkäsityksensä. Yksi paras islamismin tunnusmerkinnöistä onkin käsitys siitä, että on olemassa vain yksi ”oikea” islam ja kaikki muut muslimit ovat väärässä. Tai esimerkiksi puheet siitä, että islam on täydellinen ja kokonaisvaltainen aate, jonka nimeen voidaan perustaa ”yhteinen” suurmoskeija, jossa on naisille erilliset islamilaiset kuntosalit ja muu sellainen hömppä.  

Tämä kirja paljastaa, miten islamistit ovat samanlaisia käärmeitä kuin fasistit ja heihin pitäisi suhtautua yhtä epäilevästi ja vakavasti kuin edellä mainittuun. Ed Husain kuvaakin Iso-Britannian tilannetta todella pahaksi ja sen näkee jo useista terrori-iskuista, mitä maassa tapahtuu. Mietin vaan onko Suomessa yhtä voimakasta islamismia kuin täällä on äärioikeistoa?  

Ed Husainin ”Islamisti” on loistava kirja, joka kuvaa radikalisoitumista psykologisella tasolla ja samalla antaa hyvin monipuolisen kuvan muslimeista ja islamisteista, jotka eivät koostu mistään monoliittisesta ja yksimielisestä ryhmästä.

The Islamist: Why I joined radical Islam in Britain, what I saw inside and Why I left. Ed Husain Penguin Books, Lontoo, 2007

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto