Avainsana-arkisto: musiikki

Little Richardin ihmeellinen elämä

Charlie Whiten, vuonna 2003 julkaistu ”Tutti frutti. Little Richardin ihmeellinen elämä” on täydennetty versio alun perin 80-luvulla julkaistusta rock-muusikon elämäkerrasta

12

Idea

Kirja koostuu Richardin ja hänen elämään liittyvien ihmisten haastatteluista, jotka editoitiin yhdenmukaiseksi narratiiviksi. Välillä kirjailija taustoittaa tapahtumat ennen kuin asianosaiset pääsevät ääneen. Tyypillisen rock-legendan elämän lailla, tässä kirjassa vedetään kaikki huumeet ja syödään tolkuton määrä persettä, mutta myöskin soitetaan hirvittävän kovaa, ilkeää ja nopeaa rock n’ rollia.

Eri haastateltavien kuvaukset on editoitu niin hyvin, että tässä kirjassa pystyy kuvittelemaan miltä tuntuu soittaa musiikkia tuhatpäisen yleisön edessä. Sairastin flunssaa, kun luin tätä kirjaa, mutta sen keikkakuvaukset olivat niin hyvin kirjoitettu, että kuumeesta huolimatta, innostuin niistä ja päässäni soi jatkuvasti ehkä länsimaisen musiikkikulttuurin merkittävimmät sanat: ”Awop-Bop-A-Loop-Mop Alop-Bam-Boom!

Homostelusta fundamentalistikristillisyyteen

Mielenkiintoisin konflikti kirjassa oli Richardin seksuaalisuus. Vaikka olin kuullut Richardin olevan homo, en tiennyt hänen olleen aina avoin asiasta. Toki hän ei kertonut sitä kenellekään, jos ei kysytty, mutta muusikko otti vaikutteita drag-queen esittäjistä rakentaakseen lavapersoonansa, joka käytti vahvoja meikkejä ja teatraalisen värikkäistä asuja. Monet epäilivätkin Richardin olevan kirkuva homo, kun taas toiset ajattelivat hänen olevan vain eksentrinen taitelija. Tässä kirjassa siirrytäänkin edes takaisin ”perversseistä” rock-tähden seksiorgioista fundamentalistikristillisiin piireihin. Richard koki tekevänsä syntiä, mutta samalla hän rakasti soittaa kovaa musiikkia.

Little Richard kuului antirasistiseen Univercal Church of God-kirkkoon, joka ajoi rotujen välistä tasa-arvoa kristinuskolla. Esimerkiksi kustantamalla kirjan, jossa korostetaan Raamatun mustia afrikkalaisia hahmoja ja pyhimyksiä.

Lukiessa Whiten kirjaa, paljastuukin että se ”puute” jota Richard koki koko elämänsä aikana ei ollut niinkään vääräksi koettu seksuaalisuus, vaan rasismi. Suuret levy-yhtiöt, radiot ja televisio-ohjelmat eivät halunneet soittaa ja esitellä mustien tekemää musiikkia suurelle yleisölle. Koko uransa aikana Richard joutui taistelemaan tunnustuksesta, samalla kuin valkoiset omivat koko genren itselleen ja julistivat vielä valkoisen Elviksen rockin kuninkaaksi, jos ei koko genren keksijäksi. Tällaisessa rankassa ympäristössä usko Jumalaan ja lähenevään maailmanloppuun tuntui lohduttavalta. Samalla se antoi merkitystä elämälle, kun pääsee auttamaan muita hädänalaisia ihmisiä kirkon sosiaaliohjelmien kautta. Richard koki ihmisten auttamista tärkeämpänä kuin rockin soittamista, josta hän ei kuitenkaan saanut instituutionaalista tunnustusta, vaikka pitikin hauskaa. Richardia onkin kuvattu synnynnäisenä saarnaajana ja tätä roolia hän yhä vetää.

Ongelmia

Suurin ongelma on kirjan rajaus haastatteluihin. Olisin kaivannut analyyttisempaa otetta ajan kuvasta ja sosiaalisista oloista, jotka muodostivat Little Richardin elämän. Miksi hyvin kristillisestä mustasta homosta tuli länsimaisen musiikin yksi suurimmista uudistajista? Ja miten tätä totuutta on yritetty valkoisten toimesta aktiivisesti estää? Mutta suurin kritiikki menee kirjailijan laiskuudelle ottaa selvää joistain Richardin kyseenalaisista väitteistä.

Tässä kirjassa Little Richard useasti vihjailee hyväksikäyttäneen seksuaalisesti naisia ja ehkä jopa lapsen? Richard itse ei useimmiten koskenut naisiin, vaan vaikutti siltä, että hän salli muitten hyväksikäyttää heitä, mikä on melkein sama kuin jos olisi itse osallistumassa rikokseen. Kuitenkin tämä on vain tulkintani, kun kirjassa jätetään epäselväksi tiettyjä sanamuotoja.

Esimerkiksi Richard kertoo kerrasta, jossa ”sain [nuoren pojan] esittelemään itseään minulle. En kajonnut häneen”. Kirjailija jättää vain tällaisen lausunnon kirjaan, eikä pysähdyt miettimään, mitä ”nuori poika” kyseisessä kohdassa tarkoittaa? Oliko kyseessä lapsi vai nuori aikuinen? Koska jo kehotus lasta esittelemään alastonta kehoaan aikuiselle on rikos. Olisin kaivannut kirjailijalta jotain selvennystä, mitä Richard tarkoitti tämäntyyppisillä sanamuodoilla, mutta myöskin taustoitusta. Onko Richadia koskaan syytetty seksuaalisesta ahdistelusta? Onko häntä epäilty siitä? Tässä kirjassa sellaisiin ei vastata, vaan keskitytään kaikkeen muuhun. Toki kun kirjoittaa elämäkertaa on tehtävä valintoja, mutta taiteilijan mahdollisen rikollisen puolen tutkimus on mielestäni aika tärkeää.

Yhteenveto

Charlie Whiten ”Tutti frutti. Little Richardin ihmeellinen elämä” on hyvä elämäkerta, jossa haastattelumateriaali on editoitu niin saumattomasti, että niistä muodostuu yhtenäinen ja rikas narratiivi, joka vie suoraan 50-70-luvun rock-maailmaan. Kuitenkin tieteellisen objektiivinen elämäkerta tämä ei ole.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kulttuuri

Heavy metal Islam: vainoa, vastarintaa ja taistelua muslimien sieluista

Mark LeVinen ”Heavy metal Islam: vainoa, vastarintaa ja taistelua muslimien sieluista” on tietokirja, joka kertoo muslimimaailman metalliskenestä.

20170711_141838

Oikeastaan kirjan otsikko on hieman harhaanjohtava, koska se ei käsittele vain islamilaista metallia (joka on oma genrensä) tai edes metallia, vaan muita kapinamusiikkilajeja, kuten hip hop, punk ja hard rock. LeVinen aloittaa kirjallisen tutkimusmatkansa Marokosta ja päättyy Pakistaniin. Jokaisessa maassa kirjailija haastattelee matkan varrella erilaisia muusikoita, joilla jokaisessa maassa on omat haasteet. Kaikki muusikot eivät ole kuitenkaan muslimeja, jotkut ovat ateisteja ja toiset taas juutalaisia tai kristittyjä. Tietenkin suurin osa on muslimeja, joitten uskonnollisuuden aste vaihtelee.

Kirja on kirjoitettu journalistiseen muotoon, mutta on melkein mikrohistoriallinen teos, joka käyttää kulttuurin marginaali-ilmiötä kertoakseen laajemmasta yhteiskunnasta ja historiasta. Mielenkiintoinen ratkaisu, joka avartaa lukijan silmiä maailmaan, jonka tapahtumista vain terrori-iskut ja sodat kantautuvat meikäläisten uutislähetyksiin. Esimerkiksi Marokossa olevat olot ovat täysin erilaiset kuin Palestiinassa tai Pakistanissa, joten jokaisen maan historia, kulttuuri ja politiikka käydään läpi, jotta lukija voisi ymmärtää, miksi tietynlainen metalliskene syntyi tiettyyn maahan ja miksi tietyt alalajit ovat suosituimpia yhdessä maassa, kun taas toisessa on kokonaan toisia musiikillisia ratkaisuja tehty? Eli tässä ei vain opita, että islam ei ole suoranaisesti ristiriidassa sekularismin kanssa tai länsimaisen kulttuurin kanssa (joka kuitenkin paljastuu olevan sekoitusta itämaista kulttuuria), vaan koko islamilaisen maailman kulttuurin monimuotoisuudesta, jossa monet kansakunnat kamppailevat lukuisten erilaisten näkemysten kanssa.

Eli tämä on yksi niistä ennakkoluuloja murtavia kirjoja, jotka osoittavat, että ei ole olemassa yhtä tyyppiä islamia tai muslimeja, vaan on monia ja eri lailla ajattelevia ihmisiä, kuten me kaikki muutkin. Tietenkin aihepiiri on sen verran seksikästä, että kirja kerää todella mielenkiintoisia taitelijahahmoja, joilla on hyvinkin voimakkaita mielipiteitä yhteiskuntansa tilasta.

Kirjassa ilmenee se tosiasia, että suurin osa Pohjois-Afrikan valtioista ovat sekulaareja diktatuureja tai kuningaskuntia, joissa ollaan äärimmäisen avomielisiä globaalille kapitalismille, joka on muuttanut nämä maat raaka-ainevarastoiksi ja halvan työvoiman lähteeksi länsimaisille suuryrityksille. Kuitenkin näissä maissa on suurta nuorisotyöttömyyttä, valtava kulttuurien pirstaloituminen ja sekoittuminen sekä vahva islamistinen oppositio, jonka kanssa hallitusten on kamppailtava. Tämä on jättänyt metallifanit molempien tahojen puristuksiin. Hallitukset haluavat miellyttää konservatiiveja ja suurpääomaa, joten he pidättävät tai yrittävät kieltää metallimuusikkoja ”satanismin” tai ”yleisen moraalin halventamisesta” syytteillä, mutta samaan aikaan järjestävät turisteille metallikonsertteja. Islamistit taas vastustavat metallifaneja, koska pitävät heitä länsimaisen moraalittomuuden ja kapitalistin esitaistelijoina, jotka murtavat islamilaisen sivilisaation peruspilarit. Samaan aikaan näissä maissa on metallimusiikkia arvostavia islamistisia liikkeitä (suurin osa suufilaisia) jotka ovat hyvinkin suvaitsevaisia ja demokraattisia, vaikkakin haluavat implementoida oman versionsa sharia-laista.

Kirjassa esitetään metalli- ja hip hop-fanit hyvinkin moderneina ja maallistuneina, mutta uskonnollisuuden asteet vaihtuvat, joten joissakin maissa metalliskene on hyvinkin mieskeskeinen, kun taas toisissa naiset ovat johtavissa rooleissa ja heittävät huivinsa helvettiin. Mutta esimerkiksi Libanonissa on tiukoissa farkuissa olevia musliminaisia, joilla on esimerkiksi Iron Maiden bändipaidat, mutta pukevat hijabin, jotta olisivat ”miellyttäviä Jumalalle” ja kannattavat terroristijärjestö Hezbollahia.

Globalisaatio onkin kirjan punainen lanka. Moderni neoliberalismi on murtamassa kansallisia rajoja ja kulttuurit ovat radikaalisti sekoittumassa toisiinsa luoden kokonaan uniikkeja identiteettejä, joitten pitäisi olla teoriassa mahdottomia, kuten juuri metallifani, joka kannattaa jihadia tai sitten suuffilainen uskonnoppinut, joka suojelee metallifaneja, koska pitää musiikkia pyhänä ja ainoana tapana pelastaa ihmiskunnan sielun. Sitten tietenkin on perinteisempiä metallifriikkejä, jotka vetävät alkoholia ja huumeita hirveät määrät kellarikeikoissa.

Kirja kritisoi ankarasti tätä kulttuurista murrosta aiheuttavaa kansainvälistä kapitalismia, koska se on luonut työttömyyttä, sotia ja erilaisia sosiaalisia konflikteja, jotka ovat syrjäyttämässä nämä nuoret vaarallisille teille, jossa he altistuvat ääriliikkeitten jäseniksi tai tekemässä joitakin valtioita, kuten Iran käpertymään sisäänsä entisestään.  Talouspoliittinen analyysi on kuitenkin juuri tämän kirjan heikoin kohta. Kirjailija on selvästi vasemmistolainen ja hänelle on itsestään selvää, että muslimimaitten ongelmat johtuvat neoliberalismista. Valitettavasti kirjailija unohti kokonaan perustella, miksi näin on, joten kirjassa vain yleisluonteisesti kerrotaan, että kaikki on kapitalismin vika. Tietenkin kirjassa kerrotaan lukuisista sosiaalisista, historiallisista ja poliittisista ongelmista, joita maissa on, mutta kirja epäonnistuu yhdistämään sen globaalin talousjärjestelmään perusteellisesti. Eli riippuen omasta poliittisesta orientoitumisestasi tai taloustietämyksestä, niin kirjailijan purkaukset vapaata markkinataloutta vastaan voivat tuntua rohkeilta avauksilta tai vain hipin turhautuneina purkauksilta, vailla sen suurempaa tieteellistä perustelua.

Kirjailija muistuttaa, että suurin osa muslimimaitten väestöstä on alle 30 vuotta, joten maan tulevaisuus voi muuttua drastisesti, kun nämä pirstaloidun kulttuurin ja työttömyyden kyllästämissä yhteiskunnassa kasvaneet nuoret aikuistuvat. Metallimusiikki voi olla se pelastama voima, jossa suvaitsevaisuus ja poliittisuus yhdistyvät. Koska monet muusikot ovat joutuneet tekemään kaiken itse hallitusten repression välttämiseksi, niin islamilainen metalliskene ei ole kovin kaupallista. Kaupallisuuden puute on lisännyt metallimuusikkojen vapautta ilmaista mielipiteensä, mikä on suuri kontrasti saudi-arabialaisen jättilevy-yhtiön ”halal” pop-tähtiin, jotka kaikessa postmodernissa ironiassaan leikittelevät seksuaalisuudella.

Hyvä musiikkikirja, jossa oppii paljon Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän kulttuureista, jotka ovat samaan aikaan hyvin länsimaalaisia ja itämmaisia. Talousosioon olisi kuitenkin voinut panostaa enemmän.

Heavy metal islam – rock, resistance, and the struggle for the soul of islam Mark LeVine Suom. Jussi Niemi Alkuperäinen kustantamo: Three river press, Johnny Kniga kustannus, WS bookwell DY, Juva, 2009, Helsinki.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto, Kulttuuri