Vuonna 2016 Opetus ja kulttuuriministeriö ilmoitti jakavansa Chimamanda Ngozi Adichien ”Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä” kirjan jokaiselle yhdeksänluokkalaiselle koululaiselle. Syntyi kohu ja monet vanhemmat hätääntyivät ja ilmaisivat huolensa siitä, että lapsensa voisivat omaksua tasa-arvon ja ihmisoikeudet. Pelastukseen tulivat perussuomalaiset, jotka julkaisivat ”Epäneutraalin sukupuolikirjan” jotta vanhemmat ja koulut voisivat tarjota ”tasa-arvon ongelmia, joista feministit eivät puhu” koska ”todellisuudessa nykypäivän feminismi on hyvin miesvihamielinen aate.” Tietenkin neutraalina ihmisenä otin Perussuomalaisten kirjan ensin lukulistaan, koska aavistin sen olevan viihdyttävämpi. Blogissani voi lukea ajatukseni siitäkin mestariteoksesta.
Idea
Chimamanda Ngozi Adichie kertoo kirjassaan elämästään Nigeriassa ja, että hänen ystävät, vanhemmat ja tuntemattomat ihmiset alkoivat luonnehtia häntä feministiksi tämän ajatusten ja tekojen takia. Adichie meni ottamaan selvää feminismistä ja huomasi sen olevan kiva juttu. Tästä alkaa kirjailijan matka käsittämään, että se, mitä hän kirjoitti romaaneissa, oli feminismiä ja se edisti nigerialaisten naisten ihmisoikeuksia. Jos tuntee Nigerian, niin se on öljyrikas valtio, joka kärsii äärimmäisestä korruptiosta ja sisällissodasta, jossa nigerialaiset, tšadilaiset, beniniläiset, kamerunilaiset, ranskalaiset ja amerikkalaiset joukot taistelevat jihadistijärjestö Boko Haram -ryhmittymää vastaan. Eli juuri sellainen paikka, joka kaipaa feminismiä. Kirjailija kirjoittikin tämän kirjan voimaannuttaakseen nigerialaiset käsittämään sukupuolten tasa-arvon edut.
Rakenne
Kuitenkin kirjailija ei aavistanut, että hän kirjoitti maailman täydellisimmän ja universaalisemman kirjan feminismistä. Tässä kirjassa muotoillaan monimutkaisia feministisiä konsepteja todella yksinkertaiseen muotoon, joka kuitenkin on luonteva ja looginen. Lukija ei tunne, että häntä puhutellaan kuin jotain tyhmää, vaan teksti on selkeä ja kunnioittava.
Vaikka Adichie kirjoittaakin omasta elämästä Nigeriassa, hänen esimerkkinsä ovat universaaleja ja selitetty tavalla, joka saa jopa yhdeksänluokkalaisen suomalaisen tajuamaan, miten rakenteellinen sorto toimii. Kirjailija ei syytä tai lietso vihaa miehiä kohtaan, vaan selittää todella hyvin, miten jotkut miehiset asenteet ovat vanhentuneita ja edistävät sekä naisten, että miestenkin pahoinvointia.Se siitä perussuomalaisten pelosta, että feminismi olisi ”miesvihamielinen aate” Tämä on todellakin se kirja, jonka kaiken ikäisten pitäisikin lukea käsittääkseen feminismin edut.
Hämmästyinkin, miten niin lyhyessä kirjassa onnistuttiin ahtamaan lähes kaikki feminismin pääargumentit ja vasta-argumentit yhteen. Kirjailija vastaa esimerkiksi, miksi hän on esisijaisesti feministi, eikä vaikka humanisti. Tämä on yksi kuuluisimmista vasta-argumenteista feminismiä vastaan ja kirjailija kumoaa sen niin helposti ja yksinkertaisesti, että olin järkyttynyt hänen nerokuudestaan.
Adichie kertookin, että hän yritti lukea feminististä teoriaa, mutta suuntauksen klassikot olivat liian tylsiä ja monimutkaisia. Minä jaksoin ja ne löytyvät blogistani. Hän ei jaksanut tällaista aivojumppaa, van luki romaaneja ja eli elämäänsä, vetäen omalla ajattelulla samat johtopäätökset kuin feminismin klassikot. Kirjailija tajusikin, että hänen isoäitinsä oli feministi tietämättään. Kirjailija myöskin kirjoitti, että oikeastaan feminismi on vain kattokäsite sukupuolten tasa-arvoa edistäville asenteille, eikä mikään ideologia. Tämä onkin tärkeä havainto, koska jotkut suomalaiset pitivät tätä kirjaa jonkinlaisena poliittisena propagandana, joka ei kuulu neutraaliin opetusympäristöön. Itse kuulun siihen koulukuntaan, joka uskoo kaiken olevan oikeastaan poliittista ja ideologista, joten minusta tämä kirja on tarpeellinen kouluille, joitten ensisijainen tehtävä on poliittinen: kasvattaa hyviä kansalaisia. Pahinta, mitä tämä kirja voi aiheuttaa murrosikäisessä teinissä on sukupuolihierarkioitten kyseenalaistamista ja näin ihmisten erilaisuuden kunnioitusta. Voi kamalaa!
Yhteenveto
Chimamanda Ngozi Adichie ”Meidän kaikkien pitäisi olla feministejä” on nerokas pikkukirja, jonka antaminen yhdeksänluokkalaisille on mahtava idea. Sillä aikaa kun antifeministeillä on tarjottavana todellisuudesta irrallaan olevaa vihamielistä vinkumista, feministeillä on tarjolla jalat maassa olevaa selkeää kirjallisuutta, miten parantaa niin nigerialaisten kuin suomalaisten elämää sukupuolta katsomatta.
