Avainsana-arkisto: rikollisuus

Merkintöjä maahanmuuton puhetavoista

Jussi Förbomin ”Hallan vaara – Merkintöjä maahanmuuton puhetavoista” on vuonna 2010 julkaistu palfletti sen aikaisesta maahanmuuttokeskustelusta.    

14

Idea   

Förbomin pamfletin pääargumentti on, että Perussuomalaiset ja muut maahanmuuttokriitikoiksi itseään kutsuvat tahot eivät tarjoa mitään uutta maahanmuuttokeskustelussa. Kirjailijan mukaan maahanmuuttokriitikot ovat vain jäävuoren huippu, joka perustuu jo olemassa olevaan valtapuolueitten edistämään asenneilmapiiriin.    

Perustellakseen väitteensä Förbom siteeraa lukuisia eduskunnan puheenvuoroja vuosilta 2000-2010, jossa Suomen kolme suurinta puoluetta esittävät maahanmuuttokriittisiä mielipiteitä. Kirjailija myöskin purkaa, mikä ongelma näissä puheenvuoroissa on ja sitten vertaa niitä maahanmuuttokriitikoihin. Paljastuukin, että ainoa ero Perussuomalaisten ja Muutos2011 puolueitten ja Kokoomuksen, SDP:n ja Keskustam kanssa on se, että edellä mainitut eivät kykene verhoamaan retoriikkansa yhtä hyvin.    

Oletukset   

Koska tämä on pamfletti, se ei yritä olla puolueeton, vaan kirjailija heti paljastaa lähtökohtansa, jotka perustuvat legalistiseen humanismiin. Tämä tarkoittaa, että kirjailija pitää kaikkia ihmisiä lähtökohtaisesti samanarvoisina, jolloin heitä pitää kohdella YK:n ihmisoikeussopimusten ja kristillisen lähimmäisrakkauden mukaan. Kirjailija käsittelee maahanmuuttoa Rawsilaisen tietämättömyyden verho -periaatteen kautta. Tarkoittaen, että maahanmuuton lainsäädäntö pitää palvella ensisijaisesti maahanmuuttajaa, jotta varmistetaan, että kaikki ihmiset, jotka joutuvat maahanhmuuttajan asemaan kohdellaan hyvin.  Tämä oletus on samaan aikaan kirjan etu, että sen rajoitus. Koska kirja lähtee näistä edellä mainituista oletuksista, se ei käsittele olleenkaan äärimmäisempiä maahanmuuttokriittisiä argumentteja, joita esimerkiksi Halla-aho esittää.    

Tällainen humanistinen legalismi on hyvä, koska se osoittaa, miten jopa valtapuolueissa niihin ei todellisuudessa uskota. Monet tässä kirjassa mainituista politiikoista yrittävätkin verhota rasisminsa tai muukalaispelkonsa hyväksyttyjen diskurssirajoitteiden mukaan, luoden todella kummallisia rakennelmia, joitten hyväksymiseen, ihmisen pitää olla rasisti. Eli tämä kirja on hyvä lähdeaineisto suomalaisesta ”koirapillipolitiikasta”.   

Oikeistolainen lähtökohta   

Merkillepantavin havainto tässä kirjassa, on miten oikeistolaiset puolueet Suomessa lähtevät hyvin nollasummapelimäisistä oletuksista, kun käsitellään maahanmuuttoa. Monet kirjassa siteeratut poliitikot puhuvat maahanmuuttajista, kuin nämä olisivat legopalikoita, jotka jotenkin pitää mahduttaa Suomeen, joka on jo täynnä muita palikoita. Tällä logiikalla Suomi koostuu rajallisesta määrästä palikoita, joita pitää joko siirtää tai poistaa kokonaan maahanmuuton tieltä, vaikka todellisuudessa mitään rakenteellista rajoitetta ei ole olemassa.   

Kummallisinta on kuitenkin oikeiston lakiuskoisuus. Moni poliitikko olettaa, ilman mitään viitteitä, että maahanmuuttoon liittyy kaikenlaisia ongelmia, mutta nämä ongelmat voidaan ratkaista, jos oikeanlainen laki säädetään. Poliitikot uskovatkin, että todellisuus voidaan rakentaa lainsäädännön kautta, eikä vaikka asenneilmapiirin tai rakenteitten muutoksella.    

Tällä lakiuskoisuudella poliitikot esimerkiksi eivät usko, että maahanmuuttoon liittyisi jokin ongelma, koska se on kielletty lailla. Jos lakia ei ole säädetty ongelman ratkaisemiseen, niin silloin se vasta on olemassa. Tällaisella lakijargonilla moni poliitikko välttää keskustelemasta rakenteellisista ongelmista, jotka voisivat aiheuttaa ongelmia. Kirjailija haukkuu tällaista ajattelutapaa, koska se edistää rasismia. Äärimmäisemmät maahanmuuttokriitikot kykenevät vaikuttamaan fiksuimmilta, kun he vaativat vaikka lakia maahanmuuton kieltämiseksi. Kirjailijan mukaan maahanmuutto kuuluu modernin maailman todellisuuksiin, eikä mikään laki tule millään taikavoimalla muokkaamaan tätä tilaa.    

Toinen mielenkiintoinen havainto oli valtavirtapolitiikkojen elitistinen näkemys suomalaisesta kansasta. Kirjailija osoittaa, että moni poliitikko pitää kaikkia suomalaisia rasisteina. Mutta tätä rasismia voidaan säädellä maahanmuuttoa kiristämällä. Tällä mielikuvalla moni poliitikko pyrkii argumentoimaan pakolaisuutta tai pakolaisten oikeuksien rajoittamisen puolesta. Yleensä perustelu menee, niin että oletetaan suurimman osan pakolaisista olevan huijareita, jotka omalla huonolla käytöksellään lisäävät rasismia, jolloin ”aidot” hädänalaiset pakolaiset kärsivät. Kuitenkin kirjailija osoittaa, että 10 vuodessa maahanmuuttoa on rajoitettu kaikilla tavoilla ja silti poliitikot haluavat rajoittaa sitä lisää. Tämän kirjan julkaisemisen jälkeen maahanmuuttoa on kiristetty vielä enemmän, mutta silti samat tahot eivät ole tyytyväisiä. Esimerkiksi vuoden alussa Perusnuorten Lapin piirin puheenjohtaja Johannes Sipola lipsautti, että olisi tyytyväinen, jos kaikki “ei-valkoiset” karkottettaisiin Suomesta, mukaan lukien juutalaiset. Ehkä tämä on se maahanmuuttopolitiikka, johon halutaan lopullisesti päätyä? 

Samalla tähän “suomen kansa on rasisti” ideaan yhdistyy elitistinen käsitys, että suomalaiset eivät ymmärrä maahanmuutosta tai sen syistä yhtään mitään, vaa mittaamme maahanmuuton ruskeitten ihmisten lukumäärällä kaduilla. Joten näitten politiikkojen mukaan, jos halutaan välttää rasismia, näitten erilaisten ihmisten määrää on vähennettävä, jotta ”aidosti” hädänalaiset ruskeat ihmiset, joita oletettavasti on vain muutama, saavat jäädä Suomeen. Kuitenkin todellisuudessa hädänalaisia on satoja tuhansia, kun kokonaisia maita on romahtanut verisiin sisällissotiin.    

Kirjailijan mukaan, jos valtapuolueitten poliitikot olettavat suomalaisten olevan tyhmiä rasisteja, jotka asuvat metafyysisessä legopalikkalaatikossa, niin silloin äärioikeiston omat perverssit ideat vaikuttavat loogisilta. Jos suomalaiset ovat rasisteja, niin miksi ei sulkea vain Suomen rajat? ja niin edelleen.   

Ongelmia   

Suurin ongelma on kirjan tiukka rajaus. Olisi ollut kiinnostavaa kuulla enemmän analyysia eri maahanmuuttokeskustelijoitten retorisista lähtökohdista ja myöskin enemmän historiallista taustaa. Esimerkiksi Toisen maailmansodan päätyttyä pakolaisia oli miljoonia. Kokonaisilta kansoilta oli riisuttu kansalaisuus, karkotettu tai pakkosiirretty sodan eri osapuolten toimesta, jolloin Euroopassa oli megaluokan paperittomien ja rahattomien pakolaisten kriisi. Kuitenkin tältä kriisiltä selvittiin. Nyt maailma on tiiviimpi kuin ennen, jolloin ei ole enää olemassa ”muitten ongelmia” vaan kaikkien ongelmia. Joten sulkeutuminen omiin valtioihin on nykyään vielä mahdottomampaa kuin viimeisellä vuosisadalla. Sen sijaan kaikkien valtioitten pitäisi tehdä yhteistyötä, eikä yrittää palata kuvitteelliseen menneisyyteen.   

Yhteenveto   

Jussi Förbomin ”Hallan vaara – Merkintöjä maahanmuuton puhetavoista” on hyvä historiallinen dokumentti, joka todistaa äärioikeiston retoriikan olevan vain jäävuoren huippu olemassa olevan poliittisen eliitin omasta puheesta. On siis silkkaa propagandaa, että äärioikeisto tai oikeistopopulistit olisivat eliitinvastaisia. He ovat enemmänkin osa eliitin ideologista perintöä, joka ei viitsi olla kohtelias ja hienostunut.   

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Kun ihmisen kärsimys on sidottu pörssikaupan kursseihin

Solomon Northupin ”12 vuotta orjana” on kirjailijan vuonna 1853 julkaistu muistelma, tämän vuosista orjana.

54

Northump syntyi vapaana miehenä Pohjois-Yhdysvalloissa, jossa orjuus oli jo hänen isänsä aikana lakkautettu. Kirjailijalla oli kaikki, mitä tuohon aikaan voisi toivoa: työ, perhe ja katto pään päällä. Kuitenkin Northumpin joutuu orjakauppiaitten kaappaamaksi ja tästä alkaa yli vuosikymmenen kova pakkotyö etelävaltion plantaaseilla.

Tietenkin näin ensin elokuvaversion, joka oli todella rankkaa katsottavaa. Ei ole niitä elokuvia, joita haluaa katsoa toisen kerran. Mutta innostuin, kun sain selville, että se perustui tositarinoihin. Olen elämäni aikana lukenut muutaman afroamerikkalaisen aikalaiskuvauksen USA:n etelävaltioitten orjuudesta, lynkkauksista ja rotuerottelun kauhuista.  Silti en tiennyt, että Yhdysvalloissa kaapattiin vapaita orjia pohjoisesta. Jotenkin koko konsepti tuntui vielä julmemmalta kuin orjien kuskaaminen Afrikasta.

Northup ei ollut kuka tahansa köyhä musta mies, vaan hän osasi lukea, kirjoittaa ja soittaa erilaisia musiikillisia instrumentteja, jolloin koko hänen kohtalonsa tuntui vielä kurjemmalta. Orjakauppiaat olivat niin rasisteja, että eivät edes ajatelleet, että he kaappasivat miehen, joka ei sovelltunut plantaasityön vaatimuksiin. Jopa plantaasinomistajat tajuavat, että kirjailija oli liian huono keräämään puuvillaa, joten he siirtävät hänet askartelemaan jotain muuta. Kuitenkin vapauttaminen ei tullut kysymykseenkään.

Kaikki tiesivät rasismin olevan väärin

Yhdessä vaiheessa maakuntia kiertävä kanadalainen puuseppä kysyy orjanomistajalta, miten orjuus voi olla hyväksytty Yhdysvalloissa, jos perustuslaki määrää kaikki ihmiset tasa-arvoisiksi? Orjanomistaja vastaa, että ”kaikki miehet ovat tasa-arvoisia keskenään, mutta ei elämiä tai neekereitä lasketa”. Tämä sitaatti ei tarkoita, että orjanomistajat eivät käsittäneet orjia ihmisinä tai pitivät orjuutta normaalina, vaan sitä, että piti itselleen ja muille uskotella, että mustat orjat eivät olleet ihmisiä. Kirjassa paljastuukin, että rasismi ilmeni aika epäjohdonmukaisesti ihmisissä. Mustia orjia kohdeltiin samaan aikaan eläiminä, joita voi hyväksikäyttää, mitä julmemmilla tavoilla, että älykkäinä yksilöinä, joitten kanssa voi keskustella hyvinkin monimutkaisista aiheista. Jopa paatuneimmat psykopaattirasistit tässä kirjassa tiesivät, että mustat orjat olivat ihmisiä, kuten he, eikä mitään eläimiä tai alhaisia olentoja. Tämä oli jotenkin uusi oivallus, vaikka tiesin, että rasismi ei ole niin luonnollista, kuin moni olettaa, silti ajattelin rasismin olevan niin syvällä kulttuurissa, että sitä ei kyseenalaistettu. Kyllä sitä kyseenalaistettiin tuohon aikaan.

Ehkä länsimainen rasismi rakennettiin ideologiaksi, juuri jotta pystyttäisiin oikeuttamaan joittenkin ihmisryhmien orjuuttamisen, kiduttamisen ja massamurhaamisen. Silkka ennakkoluulo eriväristä kohtaan ei riittänyt, koska ajan kuluessa erilaisiin ihmisiin tottuu. Oli keksittävä tietoisesti julma ideologia, jolla oikeutettaisiin julma järjestelmä. Harmi vain, että tämä ideologia yhä elää joissain ihmisissä ja aiheuttaa yhä niin paljon harmia.

Teollistettu orjuus

Toinen mielenkiintoinen, mutta ei-miellyttävä, aspekti tästä kirjasta, on orjatyön kuvaus. Vaikka olin lukenut orjuudesta jo jonkin verran, en tiennyt, että orjia piiskattiin joka päivä, vain jotta työtahti pysyisi teollisella nopeudella. Kirjailijan mukaan orjia ei piiskattu vain, koska omistaja oli sairas sadisti tai, koska orja teki jotain vääräksi koettua, vaan koska puuvillakauppa vaati tietyn tahdin. Kirjailija kuvaa hyvin, miten puuvillapellot noudattivat markkinavoimien vaatimusta tietystä määrästä puuvillaa, jota voitiin korjata tietyssä nopeudessa. Liian hidas puuvillan korjuu voisi aiheuttaa tappiota, kun pörssikaupassa puuvillan hinta voisi laskea, joten oli korjattava mahdollisimman nopeasti pellot, jotta ehti hyödyntämään kansanvälistä hinnannousua. Orjuus oli tosiaan hyvin integroitunut orastavaan kapitalistiseen järjestelmään. Amerikan orjuus olikin juuri niin brutaali, verrattuna vaikka antiikin Rooman tai lähes samaan aikaan Ottomaani-imperiumissa harjoitettuun orjuuteen, koska orjilta vaadittiin lähes robottimaista tehokkuutta. On tietenkin myönnettävä, että orjuus lakkautettiin myöskin, koska markkinavoimat sen vaativat. Kapitalismi tarvitsee jatkuvaa kasvua ja mikä paras tapa saada talouskasvua aikaan kuin luoda orjista kokonaan uuden kuluttajakunnan? Harmi, että piti käydä verinen sota, jotta etelän kapitalistit sen tajusivat.

Väkivalta

Yllätyksekseni elokuva on rankempi kuin kirja. Northump ei kuvaa tässä kirjassa yhä yksityiskohtaisesti orjien raiskaukset ja piiskaukset, kuten elokuvassa. Elokuva on jotain aivan käsittämättömän graafista ja vaivaannuttavaa katsottavaa. Tässä kirjassa toki pyritään kuvamaan, miten ikävää on joutua piiskatuksi siihen asti, että pyörtyy, mutta se ei ole kuvailtu niin värikkäästi, että pystyt käsittämään sen brutaaliuden ja kärsimyksen koko kirjon. Jos haluaa nähdä veret seisauttavaa julmuutta, elokuvaversio on parempi.

Yhteenveto

Solomon Northupin ”12 vuotta orjana” on todella hyvä aikalaiskuvauus Yhdysvaltojen orjuudesta ja siihen liittyvästä rikollisesta toiminnasta. Samalla se on koskettava kertomus yhdestä miehestä, jonka koko elämä tuhotaan vain koska hän on ”väärän värinen”. Onneksi kirjailija oli sisukas ja jaksoi yrittää paeta, kunnes onnistui ja nyt saamme lukea hänen kokemuksistaan kaksisataa vuotta myöhemmin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus