Avainsana-arkisto: rikosromaani

Amerikan poika ja rakenteellinen rasismi

Olen amerikkalaisen kirjailijan Richard Wrightin fani siitä asti, kun luin hänen romantisoidun elämäkerran ”Musta poika”. Se kirja vaikutti suuresti elämääni. Ensimmäisen kerran pääsin etnisen vähemmistön pään sisään ja koin miten musertavan brutaali rasismi voi olla. Sitä luulisi Orwelin 1984 olevan kirja, joka parhaiten kuvaa totalitarismin totaalisuuden, mutta Wrightin ”Musta poika” kuvasi, miten rasismi on samankaltaista kokonaisvaltaista sortoa kuin brittiläisen dystopiaromaanissa, ilman että tarvitaan edes turvakameroita ja salaista poliisia. Sen jälkeen luin Wrigihtin ”Pikku jumalat” joka kuvasi samaa teemaa, mutta sekoitti siihen vielä kommunistit, fasistit ja nietzscheläisyyttä. Wrigihtin romaanit ovat tunteikkaita, mutta samalla niissä on viiltävää poliittisfilosofista sanomaa, joka ikävä kyllä on yhä ajankohtainen.  Mutta jostain syystä en ollut lukenut Wrightin kuuluisempaa romaania ”Amerikan poika”, joka julkaistiin vuonna 1940. Romaani kertoo vuonna 1939 elävästä afroamerikkalaisesta miehestä, joka vahingossa tappa työnantajansa tyttären ja siitä alkaa sarja huonoja valintoja.   

17

Hahmotutkielma    

”Amerikan pojassa” seurataan nuoren afroamerikkalaisten miehen hahmotutkielmaa. Päähahmo on kusipää ja pikkurikollinen, mutta joka yrittää ryhdistäytyä. Opimme, että hahmo on levoton, mutta samalla pelokas ja epävarma itsestään valkoisten seurassa. Erilaiset tapahtumat saavatkin hänet päätymään sänkyyn valkoisen tytön kanssa ja lopulta tappamaan hänet vahingossa. Kaikkea sitä sattuu, mutta hahmo tietää, että 30-luvun lopun Yhdysvalloissa rasismi on niin vahvaa, että hänet todennäköisesti tullaan tappamaan. Siitä alkaakin sarja yrityksiä peitellä omaa rikostaan, jotka johtavat vielä suurempiin ongelmiin. Lukijan sympatiat ovat jatkuvasti koetuksella ja yhdessä vaiheessa jo alat toivomaan, että jätkä oikeasti tuomitaan kuolemaan. Sen verran syvään liemeen hän on itsensä kaivannut.     

Mutta kuitenkin koko romaanin aikana opit lisää tästä jätkästä ja alat ymmärtämään koko hänen psykologiansa ja miksi hänelle sattui niin pahasti kuin nyt. Lopulta alat sääliä häntä, vaikka hän on tehnyt juonen aikana hirvittävimpiäkin rikoksia peitelläkseen ensimmäisen tahattoman. Jos kirjailija saa sinut tuntemaan myötätuntoa niinkin hirvittävää paskaista kohtaan kuin tämän kirjan ”sankarista” se on mestariteos. Kirjallisuuden tehtävä onkin avata lukijalle uusia perspektiivejä ja tässä siinä onnistuttiin erinomaisesti.     

Rakenteellinen rasismi    

Merkillisintä on kuitenkin tämän romaanin kyky pikkuhiljaa esitellä, miten totaalinen rasismi voi olla. Miten rasismi ei ole vain sitä, että haluaa tappaa etnisiä vähemmistöjä keskitysleireihin, vaan se voi olla mielessä oleva tiedostamaton ajattelun lähtökohta. Mutta myöskin, miten koko yhteiskunta on voinut rakentua rotusorron pohjalle ja kun kukaan ei sitä kyseenalaista, sortavat rakenteen hautautuvat uusien alle, yhä vaikuttaen miljoonien ihmisten elämään. Tässä kirjassa argumentoidaan ehkä vaakuttavammin rakenteellisen rasismin olemassaolosta ja vaikutusvallasta kuin tuhansissa muissa sosiologisissa kirjoissa.    

Rasismi vaikuttaa paljon enemmän kuin siihen, että etnisen vähemmistön edustajia hakataan tai haukutaan ikävillä nimillä. Asenteet ovat syvälle juurtuneita ja vaikuttavat ihmisten mielikuviin, mitä arvaamattomilla tavoilla. Se, että kirjan hahmo on rikollinen, osoittaa Wrightin nerokuuden. Kirjailija olisi voinut kirjoittaa sympaattisen hahmon, jolle tehdään vääryyttä ja sen kautta selittää rasismin logiikka, mutta ei. Jätkä päätti osoittaa taituruutensa kirjoittamalla kaikista monimutkaisemman ja epäsympaattisemman hahmon, joka joutuu oman typeryytensä takia hirvittäviin vaikeuksiin. Tässä kirjassa ei olekaan mitään tunnistettavaa pahaa hahmoa, joka yrittää tuhota sankarin, joka ei ole edes sankari, vaan ainoa pahuus ovat rasistiset asenteet, joita esiintyy eri asteina ja tavoilla. Miten voit kamppailla asenteita vastaan? Tässä saatkin seurata hahmon henkistä kamppailua voimia vastaan, joita hän ei voi mitenkään voittaa.     

Lingvistinen kuilu    

Onneksi hahmo ei ole yksin, vaan hän saa ystäviä, jotka tässä tarinassa ovat kommunisteja. On muistettava, että viime vuosidadan alussa kommunistit olivat ainoat ihmiset, jotka näkivät rasististen valtarakenteitten olemassaolon ja halusivat purkaa ne. Kirjassa ei oteta kantaa kommunistisen utopian puolesta, vaan siihen, mitä USA:ssa kommunistit tekivät afroamerikkalaisten hyväksi. Sen sijaan Wright esittelee hyväntahtoiset liberaalit osana ongelmaa. Kirjassa liberaalihahmot auttoivat afroamerikkalaisia hyväntekeväisyydellä, mutta juonen edetessä paljastuukin, että nämä edistivät tietämättään tai välinpitämättömyydestä niitä rakenteita, jotka pitivät afroamerikkalaiset kurjassa asemassa.   

Kuitenkin Wright ilmaisee hyvin, miten jopa kommunistit epäonnistuvat ymmärtämään rasismin syvyyden. Tämä onkin kirjan yksi suurimmista viesteistä: Joskus ongelma on niin monimutkainen, että on vaikeaa ilmaista sitä. Mutta jos sitä ei jotenkin ilmaista, ongelmaa ei edes tulla näkemään tai ymmärtämään. Tässä nouseekin toinen tilaisuus verrata tätä kirjaa George Orwelin mestariteokseen. Kirjassa 1984 puolue pystyi hallitsemaan ihmisiä juurikin supistamalla kielen uuskieleksi, jolla ei pystynytkään ilmaisemaan muuta kuin sen, mitä puolue halusi ihmisten ilmaiseman. Wright osoittaa omalla kirjallaan, että tämä kielen supistuineen ei ole scifiä, vaan todellisuutta jo nyt suurelle määrälle afroamerikkalaisia.   

”Amerikan pojassa” saat tuntea tämän vaikeuden selittää ongelmia, mikä aiheutti sankarin levottomuuden ja miten se liittyy rasismiin? Lukija alkaakin yhdessä vaiheessa epäilemään liittyvätkö ne edes yhteen? Mutta monen dialogin jälkeen viimein tajuat muitten hahmojen kanssa, miten rasismi vaikuttaa itse etnisen vähemmistön ajattelutapaan ja asenteisiin. Samalla tämä kirja sai minut oivaltamaan, miksi on olemassa ihmisiä, jotka vastustavat sortoa ja syrjintää kuvaavia sanoja, kuten ”mikroaggressio”, ”islamofobia” ja ”transfobia”. Syy on juuri se, että jos keksitään sana, joka kuvailee, miten jotain ihmisryhmää sorretaan, silloin on pakko myöskin yrittää miettiä, miten poistaa tämä sorto. Auttamatta tälläisten ajatusten herättäminen rajoittaa sortajien vapautta ja muuttaa näitten kyseenalaistamattomat asenteet paheksuttaviksi. Kukaan ei halua olla paha ihminen ja paras tapa estää itsetutkiskelu on vastustaa näitä sanoja. Onkin mielenkiintoista, että näinkin vanhassa kirjassa tunnistettiin kielen olevan valtaa.  

Yhteenveto    

Richard Wrightin ”Amerikan poika” on jännittävä, viihdyttävä ja todella silmiä avaava romaani. Ehkä liian raskas herkimmilleni ihmisille, mutta lopulta todella tyydyttävä teos. Tämä kirja selitti ajatuksia ja asenteita, mitä minulla oli, joita en osannut selittää edes itselleen. Enkä tarkoita vain rasismia, vaan enemmänkin antirasismia. Olen pitkään ihmetellyt, miten jotkut ihmiset ymmärtävät heti rasismin laajuuden, mutta toiset taas eivät? Miten jotkut tajuavat, että kun etnisen vähemmistön edustaja joutuu oikeudenkäyntiin, niin koko tämän ihmisen etninen ryhmä on ikään kuin samaan aikaan oikeudenkäynnissä, kun taas valkoinen rikollinen on aina yksilö, eikä ryhmänsä edustaja? En osannut selittää tätä vaistoa, mutta tämä romaani onkin paras mahdollinen yhteenveto tästä ilmiöstä. Joskus ainoa tapa selittää jokin konsepti on fiktiivisen tarinan kautta.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin, Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Dekkari Isiksestä!

Taavi Soininvaaran ”Haukka ja kyyhky” on vuonna 2015 kirjoitettu dekkari, jossa yritetään estää Isiksen terrori-isku Suomessa.   

18

Heti kättelyssä tämä kirja on vähän vanhentunut, kun Suomi on jo kärsinyt ensimmäisen Isiksen terrori-iskun.  Tietenkin todellisuuden isku ei ollut niin näyttävä tai dramaattinen kuin tässä romaanissa. Otin tämän kirjan lukulistaan juurikin pari vuotta sitten, koska kannessa oli jihadisti. En edes lukenut takakansitekstiä kunnolla, enkä mitään arvioita. Minua vain kiinnostaa kaikki ääriliikkeet ja, mikä olisikaan jännittävämpää kuin romaani jihadisteista ja vielä Suomessa?! Sainkin selville, että aika moni muu asia.

Juoni   

Romaanissa seurataan poliisia ja Isiksen terroristia, jotka sotkeutuvat globaaliin salaliittoon. Tämä salaliitto on kuin Suoraan Venäjän tai äärivasemmiston propagandasta, mikä oli aika yllättävää. Olen aina pitänyt dekkareita jotenkin oikeistolaisina kirjoina. Silti oikein kutkuttavaa! Tästä asetelmasta alkaa perinteinen juokseminen aikaa vastaan, jotta estetään terrori-isku, löydetään kadonnut perheenjäsen, selvitetään murhamysteeri ja paljastetaan suuri salaliito maailmalle!   

Ongelmia   

Tämän romaanin suurin ongelma on, että se on huono. Tämä oli sellaista kevyttä ja pinnallista dekkariviihdettä, jota inhoan. Tämän vuoksi hyvät lapset, kannattaa lukea vain niitä dekkareita, joita vuosikausienkin jälkeen ylistetään, koska muuten käteen tarttuu tällaista kuraa. Ehkä pahin virheeni olikin ottaa kirja luettavaksi vain kansikuvan perusteella, mutta nämä ovat kulttuurisesti jännittävän elämän riskejä. 

Ensiksi en tiennyt, että tämä oli ”Arto Ratamo” sarjan 12 osa. Romaani olettaa, että tiedät tarinan sankarista sen verran paljon, että hänestä ei tarvitsekaan kertoa yhtään mitään. Uudetkin hahmot ovat todella pinnallisia liikkuvia repliikkien toistajia. Tässä kirjassa ei siis ole mitään syvyyttä. Ei edes hahmotutkielman muodossa! Kirjassa vilisee hahmoja, joitten historioista ja persoonista kerrotaan pintapuolisesti, jolloin et välitä yhtään mitä heille tapahtuu. Ei se terrori-iskun uhka ole tarpeeksi, että kiristän pakarani yhteen koko romaanin ajan, vaan lukijoitten pitää myöskin välittää hahmoista!   

Pahinta on tämän kirjan uskomaton kliseisyys. Tässä on ihan tosissaan eronnut masentunut ja alkoholisoitunut poliisi! Puuttui vain, että tämä vielä asuisi rähjäisessä motellissa, jonka ikkunasta heijastuu neuonvalokyltin sinertävää hehkua poliisin kasvoihin, kun tämä esittää monologin kaupungin pimeitten kujien syntisyydestä! Suurin juonenkäännekkin oli niin naurettavan saippuaooperamaisen kliseinen, että kirjaimellisesti sanoin ääneen ”voi vittu!” Suljin kirjan hetkeksi, hengitin syvään ja totesin, että eka kerta, joku romaani on suututtanut enemmän kuin natsin manifesti.   

Yhteenveto   

Taavi Soininvaaran ”Haukka ja kyyhky” on huono dekkari, joka on aivan liian pitkä, että voisin antaa anteeksi sen kliseisyyden. Jos tämä olisi sadan tai kahdensadan sivuinen dekkari, voisin vielä sanoa, että olipa hurja meno ja todella hyvää vessalukemista, mutta tässä on melkein 400 sivua! Ei tällaista tiiliskiveä edes ajankuluksi voi lukea. Ainoa syy, miksi en jättänyt kesken tätä kirjaa, on se, että jätän liikaa romaaneja kesken. Tällä menolla kohta minulla ei ole mitään kirjoitettavaa blogilleni. Kuten eräs viisas sanoi ”Ideoitten markkinoissa huomio on valuuttaa”. Tämän vuoksi pakotin itseni lukemaan koko teoksen läpi, jotta tästä blogista ei tulisi vain natsikirjojen arviointikeskus.   

Onneksi tämäkin romaani on jo ehtinyt painua unholaan, koska yritin löytää sen kirjakaupasta näyttääkseen sen kaverille, eikä sitä löytynyt! 10 vuoden päästä tästäkin arvioista tulee eksoottinen muisto siitä, että joskus tällaista kuraakin on tuotettu!   

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Kummisetä

Marion Puzon ”Kummisetä” kertoo äärimmäisen uskonnollisista maahanmuuttajista, jotka eivät integroidu kunnolla amerikkalaiseen yhteiskuntaan ja luovat oman rinnakkaisyhteiskunnan.   

20

Tietenkin näin ensimmäisenä elokuvaversion ja heti pidin siitä. Olen nähnyt kaikki sarjan elokuvat ja omistan ensimmäisen osan DVD:nä. (En ole jaksanut ostaa BlueRay-versiota) Nyt vasta tartuin varsinaiseen kirjaan ja yllätyin, miten samanlainen se on elokuvan kanssa. Niinkin samanlainen, että en voi tällä kertaa sanoa, kumpi on parempi. Kirjassa tietenkin on enemmän yksityiskohtia ja taustoitusta, mutta elokuvassa on kaikki olennainen, joten yksityiskohtien puute ei haittaa niin paljon.     

”Kummisetä” siis kertoo italialaistaustaisesta Corneole-mafiaperheestä, joka taistelee New Yorkin ja Las Vegasin hallinnasta muita mafiaperheitä vastaan. Sen lisäksi, että tässä romaanissa on loistavia hahmotutkielmia, niin se myöskin kertoo puolirealistisen italialaisen mafian historiasta, mikä avaa hyvin, miksi mafiat syntyivät ja miksi ne siirtyivät Pohjois-Amerikkaan, jossa ne muuttivat muotoaan siksi tuhoisaksi voimaksi, jonka tunnemme. Samaan aikaan Mario Puzo käsittelee sisilialaista kulttuuria ja maailmankuvaa hahmojen kautta.    

Kirjan kerronta on todella sujuvaa ja jännittää, mikä on hämmästyttävää kirjan antamista taustatiedoista huolimatta. En tiedä, miten realistinen tämä kirja on kuvaamaan italialaisia mafiaperheitä, mutta vaikutelma oli, että tämä perustuu paljolti todellisiin faktoihin. Esimerkiksi tässäkin kirjassa on sama tieto, jonka luin Chomskyn kirjassa, jonka mukaan Toisen maailmansodan jälkeen USA elvytti Italian mafian ja pani monet mafian jäsenistä uuden demokraattisen italialaisen hallituksen virkoihin. Puzo kuitenkin eroaa Chomskyssa siinä, että hänen mukaansa USA ei tiennyt, että fasistien poliittisten vankien seassa oli mafiaan kuuluvia, kun taas Chomskyn mukaan amerikkalaiset tiesivät ja panivat tahallaan mafian henkilöitä hallitukseen, koska nämä olivat ainoat ei-fasisteja, jotka olivat valmiita murtamaan sodan jälkeen syntyneitä ammattiliittoja.    

Sisilialaisten maailmankuva esitellään tässä kirjassa aika kirjavasti. Sisilialaiset ovat sovinisteja, rasisteja, väkivaltaisia ja äärimmäisen uskonnollisia. Kirjassa korostetaan heidän kunniakulttuuria, joissa vaimon hakkaaminen ja suoranainen murhaaminen on hyväksyttävä asia, jos vaimo on rikkonut ”kunniaa”, mutta samalla sisilialaisilla on monimutkainen moraalikoodisto, joka perustuu lojaalisuuteen ja kunnioitukseen omaa perhettään ja uskontoa kohtaan.    

Vaikka kirjassa paljastuukin, miten pimeitä tyyppejä sisilialaiset mafiosot ovat, niin he lopulta haluavat sulautua amerikkalaiseen yhteiskunnan, mutta se kestää sukupolvia ja jälkiviisaasti voimme todeta, että amerikkalainen yhteiskunta ei romahtanut maahanmuuton takia, vaan koska maassa äänestettiin oranssi fasisti valtaan.    

Tarinakin on hieno. Vaikka ihailet sitä päättäväisyyttä ja järjestäytymiskykyä, jolla gangsterit saavat tahtonsa läpi vaikeuksista huolimatta, niin silti kirja kehystää heidät huonoon valoon. Eli tässä on onnistuttu samalla luomaan hahmoja, jonka puolesta hurraat, mutta joita et halua matkia. Toinen loistava seikka oli kirjan piilossa oleva yhteiskuntakritiikki. Esimerkiksi eräs gangsteri sanoo toverilleen, että mafian on toimittava kuin valtiot, eli ajattava häikäilemättömästi ja periaatteista piittaamatta omaa ”kansallista” etua.    

Muutenkin tähän kirjaan on ujutettu kylmän sodan kritiikkiä ja oikeastaan tietynlainen vasemmistolainen alavire, mikä heijastuu siinä, miten kirjassa paljastetaan, että sissilian mafiat perustettiin alun perin ylläpitämään työläisten ja pienviljelijöitten etua suurmaaomistajia vastaan, jotka olivat käyttämässä valtion väkivaltamonopolia häätääkseen pienviljelijät maalta kaupunkeihin, joissa he muuttuiviat teollisuuden alipalkatuksi työvoimaksi. Tämä on jo varmaan kolmas kerta, kun luen jonkun kirjallisuuden klassikon ja toisin kuin elokuva, niin kirjan viesti on vasemmistolainen. Epäilen kyllä, että tällä kertaa viesti ei ollut tietoisesti ujutettu kirjaan, vaan kirjailija kertoi mitä tiesi mafiasta, analysoimatta sitä liikaa.      

Koska tämä kirja kirjoitettiin 1969 ja se sijoittuu 40-luvun lopulle, niin tässä on todella rankkaa rasismia ja sovinismia. Olen lukenut monia vanhoja klassikoita, joissa sankareilla on samat mielipiteet naisista ja vähemmistöistä kuin pikkupaikkakuntien kaupunginvaltuutetuilla, mutta tässä se oli ruminta, mitä olen koskaan ennen lukenut. En ole varma ovatko mielipiteet kirjailijan vai hahmojen? No, ei sillä ole kovinkaan paljon väliä, kun suurin osa sovinismista ja rasismista ilmenee gangstereilla ja sitä nyt voi odottaa, että ammattirikolliset eivät olisi, erityisesti 40-luvulla, kovin hyvin harjautuneita naisten ja etnisten vähemmistöjen kunnioituksessa, mutta silti aika rankkaa meininkiä.    

Sen lisäksi, että naiset ovat tässä kirjassa lähes aina seksiobjekteja, jotka ilahduttaisivat jopa villeimmät miesasiamiehen märimmät unet, niin afroamerikkalaiset eivät esiinny muuten kuin sivumainintana ja siinä kontekstina, että he ovat väkivaltaisia ali-ihmisiä, joille voidaan myydä huumeita sen suurempia tunnontuskia.     

Mario Puzon ”Kummisetä” on tästä rumasta kannesta huolimatta (varmasti löytyy paremmalla kannella varustettuja painoksia) lukemisen arvoinen klassikko, joka kertoo niin paljon muusta kuin gangstereitten nopeasta ja seksikkäästä elämästä, vaan tämä on uniikkien hahmojen persoonan tutkielmia, historiaa ja yhteiskuntakritiikkiä.     

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin