Avainsana-arkisto: sankaruus

Kuninkaitten viimeinen kiista

Joe Abercrombien, vuonna 2008 julkaistu ”Kuninkaitten viimeinen kiista” (oma suomennos) on ”Ensimmäisen lain” kirjasarjan päätösosa. Tarina kertoo maagista, joka pelastaakseen maailman oli kerännyt eri kolkista joukon sankareita, jotka ovat oikeastaan antisankareita. Edellisissä osissaosissa nämä sankarit epäonnistuivat tehtävässään ja nyt valtakuntaa uhkaa kolmen rintaman sota, joista yksi voi tuhota koko maailman.    

11

Idea   

Edelliset osat olivat todella jännittäviä, väkivaltaisia ja hauskoja. Ensimmäisen lain kirjat ovat kuin kevyempiä ”Tulen ja jään laulun” romaanit, mutta mielestäni silti hyviä. Keveys tulee sarkastisesta huumorista, mutta tämä ei ole parodia tai satiiri. Tässä sarjassa porukka ei kuole yhtä armottomasti kuin George R.R, Martinin kirjoissa, mutta tässä silti on paljon väkivaltaa ja monitasoista juonittelua.    

Kirjassa seurataan inkvisition kuulustelijaa, barbaarisoturia, salamurhaajaa, velhoa, ritaria ja monia muita fantasiakirjallisuudelle tyypillisten arkityyppien seikkailuja. Koska olet saanut seurata edellisistä kirjoita lähtien jokaisen hahmon ajatukset, pystyt käsittämään, miten moni on väärinymmärretty ja jopa sympatisoimaan heidän valintojaan. Mutta kirjailija on sen verran nerokas, ettei hän paljasta kaikkia hahmoistaan, vaan monia yhä verhoaa erilaiset mysteerit, jotka avautuvat hiljalleen sarjan edetessä.    

Mutta kuten hyvässä jatko-osassa skaala on suurentunut. Tässä juonittelun ja väkivallan asteet on nostettu potenssiin, jolloin paljastuu ketkä hahmoista ovat oikeasti älykkäitä ja häikäilemättömiä pelureita ja ketkä pelkkiä pelinappuloita jonkun suuressa suunnitelmassa. Tässä teoksessa onkin sellaisia huikeita juonenkäänteitä, että haukoin henkeä. Mutta myöskin niin taitavasti kehitettyjä hahmoja, että ymmärrät jopa brutaaleimpien ja häikäilemättömimpien ihmisten valinnat ja logiikan. En voinut kuin ihailla, joittenkin hahmojen machiavellista ja nietzscheläistä päättelykykyä ja raakaa valtaa, kun taas toisten hahmojen kohtaloja säälin.    

Parasta tässä romaanissa onkin, miten taitavasti jännittynyt tunnelma ylläpidetään tasaisesti koko tarinan ajan. Yleensä jatko-osat kärsivät alussa hitaudesta, kun edellinen osa loppui huikeisiin tunnelmiin, että on vaikea ylittää seuraavan kirjan odotuksia. Abercrombie ei kärsi tästä, vaan hänen romaaninsa iskee suoraan oikeaan vireeseen ja siitä nousee oktaavin korkeammalle kuin muissa osissa. Tässä taikuus pääsee kunnolla osoittamaan mihin se todellisuudessa kykenee. Kokonaisia kaupunkeja tuhoutuu ja demonisia helvetinportteja avautuu. Samalla miekkataistelut, nyrkkitappelut ja kidutussessiot ovat verisiä, mutta emotionaalisesti huikeita. Romaanin keskiaikainen reaalipolitiikka iske rakastavaisiin ja kyynikkoihin kaikella raakuudellaan.   

Myyttien dekonstruktio  

Koska kaikki hahmot ovat realistisesti kuvattuja ihmisiä, joilla on pelkoja, toivoa ja rakkautta, välillä unohdat heidän ulkoapäin näkyvän imagon. Moni hahmo tässä yltää kuin melkein sattumalta oman arkityypin myyttiset sfäärit. On kuin näkisit teatterin verhon takana, että myyttinen sankari on vain tavallinen mies, joka onnen ja oman kykynsä ansiosta saavutti jotain sankarillista. Olet ollut niin tiiviisti seurannut hahmoa, että pystyt tuntemaan, miten tämä oikeasti on epävarma omista kyvyistä ja jopa saavutettuaan suurteon, pohtii, miksi hän ansaitsi paraatipaikan, kun muut kuolivat? Tällainen sankarien dekontruktio oli todella mielenkiintoista seurata.   

Ongelmia   

Ehkä ainoa ongelma, jonka keksin tässä romaanissa, on miten nopeasti jotkut hahmoista kääntävät selkänsä yhdelle hahmolle, kun tämä paljastuu olevan tarinan todellinen pahis. Mielestäni jos ihminen on kokenut paljon toisen kanssa, tällä kestää muuttaa mieltä kumppanistaan. Ainakin oma elämäkokemukseni mukaan tarvitaan aika paljon paskaa, että alan vihaamaan jotakuta, jonka kanssa olen ollut tekemisissä niin pitkään. Tässä tuntemusten muuttuminen oli pikkasen liian nopea ollakseen realistista. Yleensä ihminen yrittää ymmärtää tai selittää parhain päin kumppaninsa huonot puolet, eikä heti vihata tätä.    

Yhteenveto   

Joe Abercrombien ”Last Argument of Kings” on loistava päätösosa huikeaan kirjasarjaan, joka valitettavasti on jäänyt R.R. Martinin ”Tulen ja jään laulun” jalkoihin. Suomennoskin ei ole vieläkään ilmestynyt! Rohkaisen kaikkia lukemaan tämän sarjan kirjat, jos haluaa omaan reaalipoliittiseen juonitteluun enemmän sarkasmia ja huumoria.  

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin