Avainsana-arkisto: satanismi

Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä

Kun vuonna 2015 julkaistiin Perttu Häkkisen ja Vesa Iittin kirjan ”Valonkantajat: Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä” kirjakaupoissa, laiton sen välittömästi lukulistaan. Kuitenkin minulla ei ollut kiirettä lukea tämä kirja, koska fokukseni on poliittisissa ääriliikkeissä. Mutta tänä vuonna tajusin, että lukulistani oli niin pitkä, että vasta vuosien päästä pääsisin lukemaan tämän kirjan, joten laitoin sen etusijalle.

8

Idea

”Valonkantajat: Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä” kertoo modernin suomalaisen okkultismin historiasta sen merkittävien tekijöitten elämäkertojen kautta. Tässä teoksessa käydään läpi koko viimeisen vuosisadan esoteerisia ja okkultistisia liikkeitä, kuten teosofit, ufologit kuin natsiokkultistit.

Kirjailijat osasivat hommansa, koska eri okkultistien elämäkerrat ja heidän uskomuksensa on kuvattu hämmästyttävän yksityiskohtaisesti. Sitä melkein tunsi kuin olisi metsäaukiolla alastomana heidän kanssaan palvomassa jotain pimeää ja unohtunutta jumalaa.

Mielenkiintoisinta on, miten kirjan mukaan suomalainen okkultismi ei ala suomalaisella muinaisuskonnolla, joka on itsessään aika huikea, vaan länsieurooppalaisella teosofialla. Teosofiasta haarautui lukuisia henkimaailmaa käsitteleviä synkretistisiä uskontoja ja kultteja, joista jotkut alkoivat lainata elementtejä suomalaisesta muinaisuskonnosta. Merkittävin havainto oli, miten suurin osa esoteerisista uskonnoista liukui liberalismiin tai äärioikeistolaisuuteen. Vain yksi suomalainen okkultisti oli vasemmistolainen ja toinen satanistinen ryhmä koostui köyhistä työläisistä. Tässä kirjassa ei analysoida, miksi niin harva vasemmistolainen harrasti okkultismia? Tämä ihmetyttää, koska vaikka sosialismi perustuu materialismiin, marxilaisuus perustuu hegeliläiseen dialektiikkaan, jota voitaisiin tulkita esoteerisesti.

Omaksi yllätyksekseni UFO-uskomukset eivät olleet niin tieteellisiä kuin oletin. Suomessa UFO:t tulkittiin jumalallisiksi hengiksi tai enkeleitten kaltaisiksi entiteeteiksi, eikä toisten planeettojen olennoiksi, jotka omaavat huipputeknologisia avaruusaluksia. Jotenkin nämä ihmiset onnistuivat sekoittamaan kristinuskon, buddhalaisuuden, hindulaisuuden, UFO:t ja Kalevalan saumattomasti keskenään.

Kieli

Tämän kirjan kieli on mielestäni se mainittavampi asia. Molemmat kirjailijat kuvaavat todella puolueettomasti erilaisia uskomuksia, jotka normaalille ihmisille näyttävät ilmiselvän mielisairailta. Mutta kirjan kieli kuitenkin ei ole kuivakkaan tieteellistä, vaan sellaista lähes taiteellista sekoitusta modernia slangia, vanhahtavaa herroittelua ja tieteellisiä anglismeja. Tämä kielisekoitus ei kuitenkaan ole epäselvää, vaan todella selkeää ja sarkastisen humoristista, mutta samaan aikaan kunnioittavaa okkultisteja kohtaan. Tekstin Huumori syntyy erityisesti siitä, kun kirjailijat lainaavat okkultistien omia itsekuvailujaan, jolloin heidän perverssimmät touhut vaikuttavat vielä oudoimmalta. Ihailen suuresti kirjailijoita, jotka tähän kykenevät, koska minulla on uskomattoman vaikeaa kirjoittaa kunnioittavasti ja puolueettomasti ihmisistä, joitten ideoista en pidä. Tässä kirjassa kuitenkin kieli on intiimiä, rönsyilevää ja elävää puolueettomuudesta huolimatta. Okkultisteja kunnioitetaan tässä kirjassa, ikään kuin he edustaisivat jotain vakavasti otettavaa uskomusta, mutta ilman että sorrutaan nöyristelyyn tai propagandaan.

Ongelmia

Suurin ongelma, muuten loistavassa kirjassa, on analyyttisyyden puute. Kirjailijat päättivät enemmänkin esitellä suomalasia okkultistisia liikkeitä kuin analysoida niitä. Tässä teoksessa ei pohdita miksi okkultismi vetoaa joihinkin ihmisiin tai miksi seksi vaikuttaa olevan olennaisin asia kaikissa uskomuksissa. Tässä kirjassa teosofit, satanistit, votanistit, natsiufologispiritistit ja muut menninkäiset näkevät seksiorgioissa jotain maagista. Miksi okkultistit näkevät seksin niin tärkeäksi, että siitä piti puhua jatkuvasti, mitä yksityiskohtaisemmilla tavoilla. Melkein kaikki henkimaailmoilla pelaavilla tekijöillä oli jokin sukuelimiin liittyvä uskomus ja harrastus.

Toinen kysymys, joka jäi vaivaamaan minua, oli se, miten nämä okkultistiliikkeet kykenivät sekoittamaan kristinuskon itämaisten uskontojen kanssa, jos kristinusko selkeästi kieltää henkien kanssa puhumisen tai todellisuuden manipulaatiota taikuuden kautta? Kirjassa ei ollenkaan analysoida, miten aikalaiset, jotka välillä käyttivät selvännäkijöitten tai spiritistien palveluita, eivät kokeneet tekevänsä vakavaa syntiä, johon osallistuminen Raamattu määrää kivitystuomion? Kirja ei analysoi tätä synkretistisistä ulottuvuutta ja miksi se vetoaa ihmisiin niin paljon. Voisiko kyseessä olla jokin jungilainen ilmiö? Sivuhuomiona, tässä kirjassa kerrotaan, että Jung oli natsiokkultisti. Asia, joka ainakin omilta folkloristiikan opinnoilta jäi mainitsematta. Mutta nämä ovat pikkukritiikkejä, koska kirjan tarkoitus on olla lähdeaineisto, eikä itse teoreettinen tutkielma aiheesta.

Sitten on muitten kritiikki, mitä itse en allekirjoita: kirja käyttää lähteenä runsaasti porno- ja sensaatiolehtien materiaalia okkultisteista. Mielestäni kirjailijat ovat oikeutettuja käyttämään roskalehtien materiaalia lähteenä, koska suurin osa ovat okkultistien haastatteluja. Vaikka okkultistit, kuten Pekka Siitoin olivat sensaatiohakuisia sekopäitä, tämä kirja esittelee juuri sen, mitä okkultistit halusivat muille näyttää. Tämän vuoksi pornolehtien haastattelut kelpaavat lähdeaineistoksi, koska ne sisältävät sen, mitä okkultistit halusivat esitellä itsestään. Sitten tietenkin pitää muistaa, että harva laatulehti kuluttaisi palstatilaansa haastatellakseen marginaalihörhöjä ja heidän satanistisia seksiorgioitaan. Juurikin porno- ja iltapäivälehdet sellaisesta matskusta kiinnostuvat. Ainakin nyt tiedän, miksi niin moni kollega on kiinnostunut tutkimaan okkultismia.

Yhteenveto

Perttu Häkkisen ja Vesa Iittin kirjan ”Valonkantajat: Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä” on jo klassikkostatukseen päässyt opus suomalaisen salatieteen ja okkultismin dokumentoijana. Esimerkiksi Pekka Siitoimesta on koottu tässä kirjassa aika kattava esitys, jossa oli paljon minulle uutta tietoa, vaikka olen lukenut melkein kaikki kirjat, mitä miehestä on kirjoitettu. Varmasti tätä tullaan käyttämään lähdeteoksena tai oppaana okkultismia ja salatiedettä käsittelevissä tutkimuksissa. Erityisesti alallani tämä teos on melkein pakollista lukemistoa opiskelijoitten keskuudessa, koska me folkloristit olemme juuri sellaisia hörhöjä

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Historia, Mitä tällä kertaa luin, Teologia

Verinen maahanmuuttokertomus

Yann Martelin ”Piin elämä” on fiktiivinen romaani intialaisesta maahanmuuttajasta, joka selvisi haaksirikosta tiikerin kanssa.

40

”Piin elämä” kertoo intialaispojan elämästä eläintarhassa ja matkastaan Kanadaahan, joka keskeytyy, kun koko perhettä ja eläintarhan eläimiä kuljettava rahtilaiva uppoavat. Tarinan fokus ei ole niinkään eläimissä, vaan Piin maailmankuvasta, jossa tämä tuntee tarvetta uskoa johonkin uskontoon ja miten hänen uskonsa joutuu kovilla kotukselle.

Teologiaa

Koska Pii kasvoi hindulaisuudessa, monijumaluus ja uskonnon monitulkinnallisuus mahdollistavat hänet omaksumaan samaan aikaan islamin ja kristinuskon. Pii päättyykin uskomaan kaikkiin 3 uskontoon samaan aikaan. Osa kirjasta on todella hauskaa ja mielenkiintoista filosofista analyysia eri uskontojen hyvistä ja huonoista puolista. Erityisesti hauskaa oli lukea, miten hindulainen kokee katolilaisuuden. Vaikka olen ollut aikuisiästä astin ateisti, minut alun perin kasvatettiin katolilaiseksi, joten oli todella mielenkiintoista kuulla ulkopuolisen perspektiivin uskontoon, johon kasvoin. Sitä luulisi ateistina kyseenalaistaneeni oman uskonnon kaikki aspektit, mutta tässä kirjassa tuodaan kokonaan uusia oivalluksia kristinuskosta, joita aiemmin en ollut edes tajunnut.

Mässäilyä

Mutta kaikki muuttuu kun Pii haaksirikkoutuu. Kirja muuttuukin yhtäkkiä äärimmäisen synkäksi ja väkivaltaiseksi. Enkä vain tarkoita kuolemaa ja lyömistä, vaan höyryäviä suolenpätkiä, haisevaa pissaa, paskaa, litratolkulla verta, kidutusta ja kannibalismia. ”Piin elämä” on todella brutaalin graafinen teos.

Kirjan ja elokuvan kansitaide eivät välitä kovin hyvin, miten rankka kirja tässä on kyseessä. Hahmon usko koetaan äärimmilleen, mitä hirvittävimmillä tavoilla. Niin uskoa Jumalaan kuin veganismiin.

Psykologiaa

Tämä ei ole kertomus siitä, miten poika ystävystyy tiikerin kanssa, vaan enemmänkin siitä, miten poika joutuu selviytymään äärimmäisissä olosuhteissa. Samalla tämä on kertomus siitä, miten uskonnot ovat ehkä ainoa tapa selviytyä psyykkisesti todella epäinhimmillisistä oloista, mutta oikeastaan mitään Jumalia ei ole. On vain ihminen ja tämän älykkyys. On sitten täysin sattumaa, että julkaisen tämän arvostelun pääsiäisviikolla, joten pahoittelut, jos pilasin tunnelman.

Yhteenveto

Piin elämä on lähes satanistinen sen viestissä. Ehkä kirjailijan ja kustantajien idea olikin markkinoida tätä kirjaa ihanana satuna, jotta ihmisiä saataisiin huijattua lukemaan siitä, miten kylmä meidän todellisuus oikeastaan on ja me kaikki olemme yksin tässä planeetassa. Mutta vaikka tämä kirja on kuin löysi pesäpallomaillalla ihmisen kasvoihin, sen brutaalin tylyn viesinsä takia, on tämä todella hyvä romaani, jota kannattaa lukea, jos ruokahalun menetys ei ole huolenaihe.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin