Avainsana-arkisto: satiiri

Pyhä lehmä

David Duchovnyn ”Pyhä lehmä” on vuonna 2015 julkaistu pseudolastenkirja lehmästä, joka pakenee amerikkalaisesta maatilasta Intiaan.

12

Idea

”Pyhä lehmä” on satiirinen lastensatu, jossa lehmä, juutalaisuuteen kääntynyt sika ja Turkin valtion nimen väärinymmärtänyt kalkkuna, pakenevat maatilasta matkustaakseen maihin, joissa he kokevat olevansa turvassa teurastuksesta. Tästä alkaa sekopäinen ja hauskan perverssi matka halki Yhdysvaltojen, Turkin, Israelin ja Intian, jossa ei puutu surrealistisia kohtaamisia ja kommelluksia. Kirja sisältääkin todella häiriintyneitä tilanteita ja vitsejä, jotka ovat niin monitasoisia, että kyllä lapsi ja aikuinen pystyvät lukemaan kirjan. Silti teos on selkeästi tarkoitettu enemmän aikuisille, koska tarina kulkee sen verran oudoissa ja samaan aikaan tähän maailmaan ja politiikkaan liittyvissä sfääreissä.

Rakenne

Se, että kirjailija on Hollywood näyttelijä, joka parhaiten tunnetaan avaruusolioita jahtaavana agenttina, ei paljon liity itse tähän satukirjaan. Duchovnyn kirjoitustyyli kuitenkin muistuttaa hänen näyttelemäänsä ”Californication” (2007-2014) TV-sarjan päähahmon kerrontatyyliä, mutta laskettu lasten tasolle.

Kirja on kirjoitettu kuin se olisi romaanin päälehmän kirjoittamat muistelmat tämän seikkailuista. Välillä kerronta pysähtyykin kiistoihin kustannustoimittajan kanssa, sekä suoriin keskusteluihin lukijan kanssa kirjan tyylistä ja lehmän omista ajatuksista, jotka jatkuvasti harhautuvat ohi aiheesta.

Ongelmia

Kirjan suurin ongelma ovat sen poliittisesti epäkorrektiti vitsit. Suurin osa on toki ovat harmittomia, mutta jotkut ovat sen verran ronskeja, etten tiedä ovatko ne enemmän haittaa kuin hyötyä. Esimerkiksi juutalaisuuteen kääntyvä sika voidaan koeta aika vahvana loukkauksena. Mutta tässä kirjassa on yksi vitsi, joka on tarpeeton tarinaan kontekstin nähden, eikä edes hauska ja se on yksi transfobinen vitsi, jonka ”hauskuus” perustuu siihen, että lukija jakaa sen tiedon, että jotkut ihmiset pitävät trans-sukupuolisia mielisairaina.

Toinen ongelma on kirjan äkillinen muuttuminen poliittiseksi. Vaikka kirjassa on selkeä veganismia tukeva sanoma, se on hyvin integroitu kerrontaa, mutta yhtäkkiä kuin puun takaa, tässä romaanissa otetaan vahvasti kantaa yhteen toiseen tämän hetken kärjistetyimpään poliittiseen kiistaan, joka herättää voimakkaita tunteita kummassakin leirissä. Vaikka itse jaan kirjailijan poliittisen näkemyksen, sen esittäminen yhtäkkiä muka lasten sadussa tuntui todella häiritsevältä. Vaikkakin koko poliittinen kiista muuttuu satiirin kohteeksi, niin ei se ole ihan sopiva esittää lapsille ja se todennäköisesti harmittaa aikuisiakin.

Yhteenveto

David Duchovnyn ”Pyhä lehmä” on ihan ok kirja, jossa saa joitakin nauruja, mutta kirjan suurin vahvuus ja heikkous on sen todella häiriintynyt ja perverssi sekoitus lastensatua ja aikuisten ronskia satiiria.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Maaltamuuttokriittiset äärihipsterit!

Vaikka jotkut ihmiset pitävät minua omituisena hyypiönä, joka kuluttaa aivan liikaa aikaa lukien asioista, joita vihaan, olen oikeastaan aika tyypillinen ikäluokkani edustaja. Niinkin tyypillinen, että joskus häpeän banaalisuuttani. Esimerkiksi vuonna 2015 pakolaiskriisin aikana ”aktivoiduin” ja aloin somessa riitelemään rasistien ja antirasistien kanssa aihepiiristä. Minua on haukuttu natsiksi, fasistiksi, putinistiksi, russofobiksi, Obaman kätyriksi, anarkistiksi, stallariksi, kommunistiksi, suvakiksi ja mielenvikaiseksi, kun olen esittänyt mielipiteitäni maahanmuuttoon liittyen. Joten, kun näin tämän Mikko-Pekka Heikkisen tänä vuonna julkaistun ”Betoniporsas” nimisen satiirin nykyisestä maahanmuuttokeskustelusta, tunsin että minulle oli kirjoitettu kirja.    

10

Idea    

Mikko-Pekka Heikkisen ”Betoniporas” kertoo vaihtoehtoisesta todellisuudesta, jossa MENA-maitten pakolaisaallon sijaan, Suomen maaseudun kriisi kulminoituu valtavaan maaltamuuttoaaltoon. Helsinki ja monet Suomen suurkaupungit joutuvat yhtäkkiä satojen tuhansien työttömien ja kodittomien maalaisten vaellusten kohteiksi. Välittömästi osa Helsingissä elävistä kaupunkihipstereistä radikalisoituu ja he luovat ”maaltamuuttokriittisen” liikkeen. Samaan aikaan pienen helsinkiläisen paikallislehden toimittaja näkee tilaisuuden tehdä elämänsä skuupin.     

Pelottavan tarkkaa satiiria    

Heikkinen on jäljitellyt todella hyvin netin keskustelupalstojen rasistista kielenkäyttöä ja siirtänyt ne maaltamuuttokriittiseen retoriikkaan, synnyttäen todella surkuhupaisan lukukokemuksen. Erityisen hauskaksi menee, kun maaltamuuttokriitikot ovat hipstereitä, jotka puhuvat stadin slangia. Näin perinteisten rasistien huonosti kirjoitettua ja satunnaisilla CAPS LOCK-tehostetuilla sanoilla oleva retorikka sekoittuu ultramoderniin stadin slangiin. Mutta kirjailija ei jää tähän, vaan tässä kirjassa esiintyy somalitaustainen maaltamuuttokriittinen hipsteri ja kallonmittauksia! 

Mutta ei tämä romaani ole vain pelleilyä, vaan myöskin hyvä tapa ajatella pakolaiskriisistä, erityisesti sen logistisesta puolesta, kun niin paljon ihmisiä tulee yhtäkkiä yhteen kaupunkiin. Kirjassa joittenkin hahmojen onkin kamppailtava väkivaltaisia äärihipstereitä ja Helsingin kaupunkia vastaan, saadakseen luotua inhimilliset olot puistoissa telttaileville pakolaisille.     

Ongelmia    

Suurin ongelma tässä romaanissa on hätiköity ja lapsellinen loppu. Kirjailija selvästi täräytti kaikki huumoripaukut kirjan alussa ja keskikohdassa, eikä oikein keksinyt, miten lopettaa tarina. Sitten toinen ongelma on, miten pitkäikäinen tämä romaani tulee olemaan? Niin kauan, kun on rasisteja öyhöyttämässä netissä, tämä on ratkiriemukasta satiiria, mutta sen äärimmäisen spesifinen kieliasu voi vanhentua jo vuosikymmenessä. Siinäkin on ongelma, joka koskee enemmän minua, kun suurinta osaa suomalaisia ja se on kieli. Tässä romaanissa esiintyy lukuisia murteita ja slangeja, joita en ymmärrä täysin, joten monet sen vitseistä menivät minulta ohi.     

Yhteenveto    

Mikko-Pekka Heikkisen ”Betoniporas” on todella hauska romaani, jossa nauroin ääneen rakennetulle maailmalle ja sen kielellisille kikoille. Ainoa asia, mitä jäin kaipaamaan teokselta oli ajattomuutta, mutta en tiedä oliko se edes kirjailijan tarkoitus? Tämä onkin enemmän todella hyvää kioskikirjallisuutta, jota lukee junamatkalla, kun suuria humanistisia pohdintoja herättävä nojatuolikirjallisuus.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Alihovimestari Minor

Minun pitäisi yrittää lukea kunnon kirjallisuutta, mutta kunnon kirjallisuudessa on todella mitään sanomattomat takakansitekstit. Tämän vuoksi päädyn useimmiten lukemaan scifiä tai fantasiaa, koska niissä sentään kerrotaan, mikä on meininki. Yritän välillä lukea ihmisten arvioita romaaneista, joitka vaikuttavat vakavimmilta. Patrick DeWittin ”Alihovimestari Minor” kubistinen kansi herätti kiinnostukseni ja muistan pitäneeni lukemastani arviosta. Tämä on vuonna 2015 julkaistu surrealistinen romaani, jossa Lucy Minor niminen jätkä palkataan alipormestariksi linnan, jossa alkaa surrealistinen seikkailu   

8

Juoni   

Minor on töissä linnassa, jonka omistaja on piilossa ja sen pihalla on kaksi pientä armeijaa, jotka tappelevat keskenään ilman mitään näyttävää syytä. Vaikka hahmo kyseenalaistaa työpaikkansa outoa tilaa, hän silti astuu linnan sisään ja palvelee alihovimestarina. Onneksi hän saa työkavereita, jotka kertovat piilossa olevasta omistajasta ja tuntemattomasta hullusta miehestä, joka vaanii käytävillä. Kunhan sulkee oman makuhuoneensa oven yöksi, mitään vaaraa ei ole. Kuten voitte nähdä, tämä ei ole ihan niitä vakavia romaaneja, vaan todella surrealistinen ja hauska tarina. Eli epäonnistuin tavoitteessani.  

Surrealistinen kieli   

Hauskin juttu tässä romaanissa on enemmänkin kieli kuin absurdit tapahtumat. Kaikki hahmot puhuvat todella omituista brittiläisen yläluokan kaltaista äärimmäisen hienostunutta ja kohteliasta kieltä, joka luo suuren kontrastin absurdeille tapahtumille. Nauroin ääneen hahmojen keskusteluille, joissa kaikessa aristokraattisessa vakavuudessa puhuttiin mitä hulluimmista tapahtumista.   

Ongelmia   

Suurin ongelma tässä kirjassa on kuitenkin samaan aikaan kieli. En ihan pysynyt perässä juonen kanssa ja tapahtumat etenivät hyvin nopeasti ja hyvin surrealistisille ja absurdeille tasoille. En ollut enää varma mikä oli todellista, mikä kuviteltua. Kaiken aikaa kuitenkin hahmojen kohteliaisuus pysyy, vaikkakin yhdessä vaiheessa on olohuoneessa pidetty seksiorgia, johon eksyy piiskana käytetty salamipötkö. Tämä oli samaan aikaan hyvinkin hauska ja älykäs kirja, mutta todella sekava. Kuitenkin luin loppuun, kun keskustelut olivat niin huvittavia.   

Yhteenveto   

Patrick DeWittin ”Alihovimestari Minor” ei taida olla ihan sopiva kirja kaikille, mutta jos kiinnostaa surrealismi ja ehkä maaginen realismi sekä nokkela huumori, niin tämä on se kirja.    

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Kun maailmankaikkeus syntyi Jumalan mällistä

Erik Wahlströmin ”Jumala” on vuonna 2006 julkaistu satiirinen romaani kristinuskosta.  

1

Tyyli 

Kirja kertoo kirjaimellisen Raamatun tulkinnan Jumalasta, jossa korostetaan Vanhan Testamentin Jumalan ihmismäisyyttä. Tämä tarkoittaa, että tässä romaanissa Jumala on tavallisen näköinen mies, jolla on vain universumia muokkaavia voimia. Jo tässä vaiheessa romaani on aika hauska, koska olemme nykyään tottuneet abstraktiin Jumalaan, eikä niinkään kuvaan jostain ukkelista taivaassa.  Kuitenkin jos tuntee syvemmin Raamatun teologiaa, tämä romaani on vähän liian ilkeämielinen ja perustuu lähes tahalliseen väärinymmärtämiseen.   

Juoni 

Koko Juoni on ihmiskunnan historia Jumalan ja arkkienkeleitten perspektiivistä. Koska Vanhan Testamentin ja Uuden testamentin jumalat eroavat toisistaan, kirjailija on keksinyt, että Jumala ”aikuistui” kahden testamentin välissä.  

Romaani alkaa sillä, että oikeastaan koko todellisuus syntyi, kun jumala runkkasi, eikä pyyhkinyt pois siemensyöksynsä, vaan alkoi kasvattaa siitä meidän universumia. Jumala on vihainen ja epävarma teini, joka vihaa naisia, koska he pelottavat häntä. Tämän vuoksi Vanha testamentti on niin naisvihamielinen.  

Samaan aikaan Jumala on kateellinen ja hänellä on pakkomielle ympärileikattujen esinahkojen kanssa. Tämä tarkoittaa, että Jumala yrittää väkivallalla varmistaa, että vain häntä palvotaan ja kaikkien juutalaisten esinahat leikataan.Mitä Jumala tekee esinahkojen kanssa? Hän kerää ne suuren teltan näytehyllyihin! Jumala käy välillä teltassa, pyyhkii hyllyjen pölyjä ja järjestelee ja ihailee esinahkoja, kun tämä haluaa rentoutua ja puuhailla jotain pientä ja kivaa, pitkän päivän jälkeen.

Kirjan juonen mukaan Jumala ei miettinyt loppuun asti, mitä hän tekisi ihmiskunnan kanssa? Mutta koska hän on todellisuuden mahtavin olento, kukaan ei voinut kyseenalaistaa Jumalaa. Tämä alkupuolen suunnittelemattomuus aiheuttaa sitten kaikenlaisia ongelmia, joita Jumala ja enkelit yrittävät korjata improvisoiduilla hätäratkaisuilla. Mutta sitten nämä ratkaisut aiheuttavat vuorostaan uusia ongelmia, jolloin kaikki taivaalliset olennot joutuvat jatkuvasti miettimään, mitä seuraavaksi? Keskiajan saavuttua ihmiskunta kehittää teologian, jota sitten Jumala ja enkelit hyödyntävät ymmärtääkseen, mitä he itse olivatkaan oikein tehneet ja miksi?  

Persoonien konflikti 

Päähenkilöinä ovat Jumala, Jeesus ja äiti Maria, jotka sitten vetävät eri suuntiin köyttää ihmiskunnan kehityksestä ja painotuksista. Siinä välissä enkeleillä on omat mielipiteet ihmiskunnasta, mutta lopulta heidänkin on toteltava Jumalan käskyjä.  

Ongelmia 

Nauroin ääneen joillekin kohdille romaanista, mutta kirja menee alkuinnostuksen jälkeen vähän tylsäksi. Jos on lukenut Raamatun kannesta kanteen, tiedät suunnilleen ennakkoon mihin juoni menee ja mistä vedetään vitsejä.  

Yhteenveto 

Erik Wahlströmin ”Jumala” on aika absurdi ja perverssi satiiri kristinuskon järjettömyydestä, mutta tämä on pääosin hauskaa ainoastaan todella vihaisille uusateisteille, koska vähän korkeampaa teologiaa tuntevalle koko romaani on yksi suuri olkiukko.  Tässä toki on muutama yksittäinen hyvä vitsi, mutta kokonaisuus on aika ankea.  

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin