Avainsana-arkisto: Scifi

Piikkien kuningas

Mark Lawrence ensimmäinen fantasiaromaani ”Prince of Thorns” (2011) oli sen verran loistavaa kyynistä tykitystä, että piti lukea jatko-osa. Tässä vuonna 2012 julkaistussa ”Piikkien kuningas” (oma suomennos) jatko-osassa lähdetään, hyvän jatko-osan tavoin, suurempiin seikkailuihin. Kirjan antisankari Jorg on nyt kostanut äitinsä ja veljensä murhar, samalla anastaen itselleen oman valtakunnan.    

2

Mutta horisontissa on kuitenkin ennustuksissa luvattu sankari, joka pyrkii yhdistämään hajonneen imperiumin. Valitettavasti yksi piikki tämän sankarin lihassa, on tarinan päähenkilö. Tästä alkaa huikea seikkailu keskiaikaisen maailman halki hankkiakseen keinon kukistaa tämä sankari, jota kaikki ihailevat.   

Jo tämä päälaelleen käännetty asetelma on kiehtova. Ensimmäisessä osassa sait seurata Jorgin nousua pelätyimmäksi sotaherraksi ja lopulta kokonaisen maan kuninkaaksi. Kauhistuttavasta menneisyydestään huolimatta Jorg oli valinnut voittaa koko maailman ja kaikki keinot pyhittivät tätä yhtä tarkoitusta. Aivan kaikki. Kirjailija tietenkin kuvaa hyvin graafisesti, miten Jorg toteuttaa suuren suunnitelmansa. Edellisessä romaanissa olikin innovatiivista seurata antisankaria, joka on niin machiavelilainen, että häntä voisi luonnehtia tarinan pahikseksi. Kuitenkin kirjailija osasi kuvata tämän hahmon paljon monimutkaisemmaksi ja kiehtovammaksi.   

Maailmanrakentamista      

”Piikkien kuningas” kertoo feodaalisesta maailmasta, joka on selvinnyt tuhat vuotta sitten muinaisen imperiumin tuhonneesta katastrofista. Edellisessä romaanissa paljastuukin, että oikeastaan eletään meidän maailmassa, mutta kaukaisessa tulevaisuudessa. Jorg ja muut ritarit ovatkin ydinsodasta selvinneitten jälkeläisiä. Sivilisaatiomme romahti niin totaalisesti, että kirjaimellisesti palattiin keskiaikaan. Kuten edellisessä romaanissa, muinaisen maailman hautautuneet huipputeknologiat ovat kaivettavissa ja hyödynnettävissä. Tässä esiintyykin mutanttien lisäksi geneettisesti muunneltuja trolleja, hologrammeja ja itse rinnakkaistodellisuuksien manipulointia. mutta kuten edellisessä osassa, romaani keskittyy Jorgin hahmotutkielmaan.     

Kehitystä!   

Koska nyt Jorg on kuningas ja vanhempi, hän oppii tässä romaanissa olemaan vastuullisempi ja jopa löytämään moraalisen rajan, jonka hänkään ei uskalla ylittää. En tiedä onko kirjailija pelkuri, kun ei uskalla kirjoittaa hahmostaan vielä vastenmielisemmän, vai oliko tarkoitus osoittaa, että Jorgilla on jokin luontainen moraalinen käsitys, jota hän ei ole valmis ylittämään. Silti hahmokehitys on tässä toteutettu mestarillisesti.    

Ongelmia   

Suurin ongelma tässä romaanissa on monen jatko-osan ongelma, eli korkeat odotukset. Koska edellinen romaani päättyi niin eeppisiin sfääreihin, odotin jatko-osasta yhtä huikeaa, mutta sen sijaan sainkin hyvin tylsän ja pitkävetisen alun, joka melkein sai minut jättämään kirjan kesken. Toinen ongelma oli kirjailijan typerä valinta jakaa tämä romaani moneen eri aikatasoon ja hahmon perspektiiviin. Alussa olin hyvin hämmentynyt, enkä heti tajunnut kuka, missä ja milloin kertoi tarinaa. Tämä sarja on ensimmäisessä persoonassa, joten tällaiset pirstaleiset itämaiset narratiivit ovat erityisen vaikeaselkoisia. Mutta onneksi romaanin puolessavälissä olin tottunut kerrontatyyliin ja tarinakin alkoi ottaa vauhtia. Romaanin loppu ei sitten pettänyt ja haukoin henkeä sen mestarilliselle juonenkäänteelle.    

Yhteenveto   

Todella ärsyttävän hitaasta alusta huolimatta, romaanin loppuosa on niin palkitseva, että kannattaa lukea tämä Mark Lawrencen ”King of Thorns”

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Onnettomuudesta radikalisoituneet

En pidä kovin paljon kauhusta tai bestseller kirjallisuudesta ja tämä Sarah Lotsin vuonna 2014 julkaistu ”Kolme” vaikutti juuri siltä. Erityisesti kansitaide oli kuin jostain Hollywoodin tusinakauhuelokuvasta. Mutta joku suositteli tätä kirjaa ja laiton sen lukulistaan.    

7

Idea    

”Kolme” kertoo vuonna 2012 tapahtuneista samanaikaisista lento-onnettomuuksista, joissa selviää yhteensä vain 3 lasta. Koska lento-onnettomuudet tapahtuivat samaan aikaan ja niin merkillisellä tavalla, monet alkavat spekuloida, että kenties ne ovat enteitä jostain suuresta. Välittömästi kaksi ryhmittymää alkavat tulkita tämän suuronnettomuuden merkiksi, että kristillinen maailmanloppu tai avaruusoliot ovat tulossa.     

Amerikkalaiset fundamentalistikristityt uskovat, että lapsia on oikeasti 4, koska Raamatun maailmanlopun ennustuksessa pitäisi olla 4 vitsauksia tuovaa ratsastajaa. ”Pamelisteiksi” kutsutut äärikristityt yrittävät etsiä käsiinsä nämä lapset, kun taas UFO-ryhmittymä yrittää samaa, mutta todistaakseen, että lapsiin on asennettu avaruusolioitten toimesta jokin mystinen mikrosiru tai, että lapset ovat oikeasti naamioituneita avaruusolentoja. Ainakin tiedän, miksi laitoin kirjan lukulistaan, koska se kertoo kuvitteellisista ääriliikkeistä, jotka menevät aivan liian pitkälle sekoilullaan.    

Jännittävä    

Parasta tässä on, että tämä ei ole tyypillinen kauhuromaani, jossa on verta ja hirviöitä, vaan enemmänkin jännitystrilleri, jossa kauhu tulee siitä mysteeristä, onko lapsissa jotain oikeasti ”vialla”, vai onko kaikki internetin pimeimpien nurkkien sekopäistä vainoharhaisuutta. Kirjan sirpaleinen rakenne antaa klaustrofobisen tunnelman lukijalle, ikään kuin olisimme itsekin tutkimassa jotain kauhistuttavaa tapahtumaa, jonka totuuden pystymme vain poimimaan pienistä ja rajatuista ikkunoista. Eli se pieni ristiriitaisten informaatioitten tihku, joka välittyy kerronnasta, herättää tietämyksen nälkää. Pystymme aistimaan tekstissä, että jotain kamalaa tulee tapahtumaan, mutta emme tarkkaan tiedä mitä, mutta vihjeitä ripotellaan pitkin poikin eri hahmojen perspektiivikuvauksissa. Minusta tämä oli todella ahdistava ja jännittävä romaani, erityisesti siinä, miten nopeasti, jotkut hahmot radikalisoivat fanaatikoiksi. Samalla kun toiset taas yrittävät pitää päänsä kylmänä outojen tapahtumien edessä.

Rakenne    

Kirja on koottu kuin se olisi romaanissa esiintyvän toimittajan kirjoittama tietokirja ”Mustaksi torstaiksi” ristityn lento-onnettomuussarjan jälkimainingeista. Kirja rakentuu lukuisista haastatteluista, Skype- ja sähköpostiviesteistä, lehtiartikkeleista ja viranomaisraporteista. Jokainen kappale on yhden henkilön perspektiivi tapahtumiin, joten kerronta on hyvin pirstaleinen ja välillä viitataan tuleviin tapahtumiin menneessä aikamuodossa. Tämä voi olla joillekin vaikeaa seurata, mutta pidin tästä otteesta. Luen sen verran paljon tietokirjoja, että pidin ”Kolme” monipuolisesta kerrontatyylistä.    

Ongelmia    

Suurin ongelma on romaanin lopussa. En sitten tiedä onko oma keskittymiskykyni heikkous, vai romaanin monimutkainen rakenne, mutta yhtäkkiä tapahtumat eskaloituvat aivan liian nopeasti, että pysyisin perässä. Tämä taas heikensi lopun vaikutusta, mikä oli hämmentävä kokemus. Mutta koska Stephen Kingin romaanit kärsivät tästä samasta viasta, niin annan anteeksi. Joskus on vaikeaa jatkaa koko romaanin pituuden verran samaa tunnelmallista tasoa.     

Yhteenveto    

Sarah Lotsin ”Kolme” on todella monipuolinen, ahdistava, jännittävä ja ajankohtainen romaani, joka kertoo siitä, miten suuri katastrofi voi kertaheitolla radikalisoida suuren määrän ihmisiä, muuttamaan historian kulun. Rakenne voi olla joillekin hieman vieraannuttavaa, mutta jos pääsee sen yli, tämä on todella hyvä kirja.   

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Lomonosovin moottori: Lovecraftilaista pervoilua

Kun on muitakin asioita elämässä kuin kirjat ja lukulista on niin pitkä, että välillä pääsee vuosien päästä lukemaan jotain kirjaa, ehtii unohtamaan mistä kirja edes kertoi? Näin tapahtui Antti Salmisen vuonna 2014 julkaistulle romaanille ”Lomonosovin moottori”.   

10

Kun otin tämän kirjan käteen kirjastosta, sillä ei ollut takakansitekstiä ja kansitaidekin oli mitäänsanomaton. Muistin hämärästi, että tämä kirja oli scifiä, mutta en muuta. En edes tiedä kuka tätä suositteli tai mistä kuulin koko kirjasta? Kustantamonkin nimi oli vaikea saada selville. Mutta pidän tällaisesta mysteeristä, koska useimmiten saan näistä tuntemattomista romaaneista positiivisia yllätyksiä ja hienoja elämyksiä.

Kieli 

Aloin lukemaan ja jäin heti koukkuun. Romaanin kieli on jotain puolirunollista ensimmäisen persoonan päiväkirja- ja asiakirjamerkintöjä, joissa kuljetaan surrealismin korkeimmissa sfääreissä. Yleensä pidän runojen lukemista hankalana, koska suomi ei ole äidinkieleni tai sitten olen vaan liian tyhmä, mutta tässä runollisuus oli sen verran kevyttä, että pystyin seuraamaan tapahtuma ja nauttimaan kielestä.    

Idea

Romaani kertoo tutkimusretkistä Siperiaan, jossa paljastettiin jokin mystinen kosminen tapahtuma. Ensimmäinen tutkimusretki päättyy etsimään jotain myyttistä moottoria Lomonosovin vuoressa. Romaanin asetelmassa me lukijat olemme toinen tutkimusretki, joka yrittää selvittää sekalaisista päiväkirjasivuista, muistinpanoista, äänitteistä ja asiakirjoista, mitä ensimmäiselle tutkimusretkelle oikein tapahtui. Kirjan sivut ovat sekaisin, joten mitään kronologista järjestystä ei ole, vaan lukijan itse on koottava palapeli menneistä tapahtumista.  Mutta edellä mainittu ei ole edes omituisin asia teoksessa, vaan sen maailma. ”Lomonosovin moottori” romaani sijoittuu johonkin vaihtoehtoiseen todellisuuteen, missä eletään höyryvetoisen huipputeknologian hallitsemassa maailmassa, jossa hevosen lannan ja ihmisen sperman sekoituksesta kasvatetut homonculukset (populaaristi ”culleiksi” kutsuttuja) toimivat palvelijoina. 

Lovecraftilaista pervoilua   

Jos et jo tullut kiihottuneeksi tästä todella omaperäisestä asetelmasta, niin asiaa mutkistaa vielä enemmän se, että tähän tarinaan liittyy 1800-luvun tutkimusretkeilyn romantiikan lisäksi, ruumiin muodonmuutoksia. Mätänemistä, hajoamista ja sen sellaista yhdistettynä todella perversseihin seksuaalisiin kuvaksiin. Enkä tarkoita vain siinä, että jotkut hahmoista kutsuvat henkilökohtaisia pikkupalvelijoitaan ”culleiksi”, vaan tässä on penisten ja anusten vääntämistä ja yhtäkkisiä jalkojen muuttumisia lepakonsiiviksi ja sellaista, josta jotkut hahmot saavat seksuaalista nautintoa!   

Runollisen kielen takia et ole ollenkaan varma onko Lomonosovin vuoristossa jokin hallusinaatioita aiheuttava kosminen värinä vai muuttuvatko todella hahmot ihmishirviöiksi ja kuolevat? Asiaa sekoittaa vielä muka tieteelliset kuvaukset homonculusten historiasta ja muut kummalliset lihallisen karut kyberneettiset kokeilut.    

Yhteenveto   

Koska olen laista, en jaksanut yrittää koota sivuista jotain kronologista järjestystä, vaikka niitten alareunassa oli numerokoodeja, joten en ymmärtänyt juonesta mitään. Mutta teksti oli sen verran elävää ja kiehtova, että ahmin tämän kirjan. Välillä nauroin ja irvistin tai molempia. Kannattaa lukea ”Lomonosovin moottori” jos haluaa lukea omaperäistä kokeellista suomalaista scifiä!   

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Luottokortteja kommunistiutopiassa

Edward Bellamyn vuonna 1888 julkaistussa romaanissa ”Vuonna 2000 katsaus vuoteen 1887” kuvaillaan 1800-lukua levottomaksi ajaksi, jossa jatkuvasti talous heilahtelee. Ihmisten palkat ovat riittämättömiä ja epätasa-arvo silmiinpistävää. Suurkaupunkeja vaivaavat jatkuvat lakot ja anarkistien terrori-iskut. Monet uskoivat, että kapitalismi oli liian epävakaa järjestelmä, joka tulee hetkellä millä hyvänsä romahtamaan, tuhoten koko maailman. Jos on muutenkin lukenut tästä aikakaudesta olevaa kirjallisuutta, huomaa, miten kurjaa 1800-luvun teollistunut maailma oli. Edward Bellamyn romaani kuitenkin ei tarkoitettu 1800-luvun aikalaiskuvaukseksi, vaan kertomukseksi miltä ”kaukainen” tulevaisuus näyttää.    

9

Ennustukset    

Suurin osa kirjassa tehdyistä ennustuksista menivät pieleen, kuten yleensä. Kirjailija kuvitteli, että kommunismi voittaisi tulevaisuudessa ja koko maailma eläisi Marxin ennustamassa utopiassa. Kirjailija ei mainitse sanaa ”kommunismi” tai Marxia, vaan hän kirjoitti tulevaisuudesta, ikään kuin loogisesti kaikki ihmiset olisivat poliittisesta orientaatiosta huolimatta, päättyneet samoihin johtopäätöksiin kuin Marx ja toteuttaneet hänen visionsa.     

Bellamyn mukaan maailmassa kaikki yritykset on kansallistettu ja rahaa ei ole. Maata johtavat valitsijamiesten valitsemat ”ohjaajat” jotka tieteellisesti johtavat maan taloutta ja jakavat sen resurssit. Ainoa ennustus, joka meni oikein tässä kirjassa, on luottokortti. Tässä kirjassa kirjaimellisesti keksittiin luottokortti konseptina ja sanana. Muuten kaikki meni pieleen. Onkin vähän ironista, että kommunistiutopianovellissa keksittiin esine, joka todellisuudessa muodostui kapitalismin tunnetuimmaksi symboliksi.  

Tässä kirjassa visioidaan, että verojen sijaan kaikki ihmiset omistavat yhteisesti nämä suuret yritykset, jolloin kaikki tuotettu varallisuus jaetaan tasaisesti. Kaikki ihmiset työllistetään ”teollisuusarmeijoissa” joissa tuotetaan varallisuus, joka kierrätetään kuluttajien kautta takaisin teollisuuteen. Tietenkin 1800-luvun kirjailijan virhe oli luulla, että silkalla matematiikalla pystyttäisiin ennustamaan kysynnän ja tarjonnan määrä. Taloustieteilijä Ludwig von Mises oli oikeassa, että raha on paras tapa mitata miten arvokas, joku tuote on ja miten paljon sitä kannattaa tuottaa.    

Ehkä ainoa asia, mitä tämä kirja voi antaa nykyaikana, on tapa ymmärtää, miksi 1880-1970-luvulle saakka kommunismi tuntui tulevaisuuden ratkaisulta. Kommunisteja ja sosialisteja ei ajanut halu teljetä ihmisiä gulageihin, vaan rakentaa siisti ja tieteellisesti loogisen talousjärjestelmän. Ongelma oli tietenkin siinä, että loppujen lopuksi kommunismi ei ollut tieteellisesti looginen järjestelmä.     

Juoni    

Tässä romaanissa on ehkä tylsin juoni ikinä. Tarinan sankari nukahtaa kellarissa ihmeellisessä magneettihoidossa vuonna 1887 ja herää vuonna 2000. Tämä selitetään sillä, että juuri, kun hahmo nukahti magneettihoidossa, hänen talonsa paloi ja kellari hautautui sadaksi vuodeksi säilyttäen sen sisällä nukkuvan jätkän elossa. Ei kaikista uskottavin aikamatkailu, mutta pahempaa onkin koko kirjan ohut juoni. Kirjan tarina koostuu hahmosta, jolle estellään ja kerrotaan, miten tulevaisuudessa eletään ja se siitä. Todella puuduttavaa kerrontaa. Ainoa syy, miksi edes vaivauduin lukemaan koko kirjan loppuun, oli halu tietää mitä visioita kirjailijalla oli 2000 luvusta.    

Konteksti    

Mielenkiintoisinta tallaisissa tulevaisuutta visioivissa kirjoissa ei olekaan itse kuvattu tulevaisuus, vaan se kirjoittamiskonteksti ja mitä kirjoittamisajankohdalla ihannoitiin tai tuomittiin. Tässä kirjassa onkin se hyvä puoli, että kirjailija kertoo, miten elettiin hänen elinvuotena ja miten siihen aikaan moni uskoi ongelmien ratkeavan tulevaisuudessa.     

Mielenkiintoisinta onkin kirjan selitys suunnitelmataloudelle. Yksi tulevaisuudessa elävistä hahmoista kertoo, että tuntui suurelta haaskaukselta antaa jättiläismäisten yritysten olla yksityisissä käsissä, joitten ainoa tavoite oli voiton maksimoiminen. Hahmo kuvailee, että on paljon rationaalisempaa antaa valtion virkamiesten ohjata näitä suuria yrityksiä palvelemaan kansaa. Samalla tässä kirjassa kritisoidaan, miten loppujen lopuksi vapaa markkinatalous ei ole vapaa, koska suurimmat yritykset luovat keskenään kartelleja tai muita korruption muotoja. Kirjailija valittaa, että tällainen korruptio ja työläisten oikeuksien polkeminen ovat suurta resurssien haaskausta. On siis tietyssä mielessä ymmärrettävää, miksi sosialismi tuntui tuohon aikaan järkevämmältä ratkaisulta, johon kirjailijan mukaan kaikki ihmiset voivat yhtyä.     

Yhteenveto     

Edward Bellamyn ”Vuonna 2000 katsaus vuoteen 1887” ei kannata lukea romaanina, koska silloin se on tavattoman surkea. Sen sijaan tätä on luettava historiallisena dokumenttina, joka paljastaa miksi kommunismi tuntui niin monien mielestä niin vetävältä, että sen uskottiin enemmänkin yhdistävän ihmisiä kuin erottavan heitä.  

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kommunismi ja anarkismi, Mitä tällä kertaa luin

Miten rakentaa juutalaisvaltio?

Theodor Herzlin ”Juutalaisvaltio” on vuonna 1896 julkaistu manifesti, joka ajoi Euroopan juutalaisille oman valtion perustamista.  

58

Historia 

Kirja alkaa surullisesti sillä, että Herzl kertoo, miten juutalaiset eivät ole kaikista assimilaatioyrityksistä huolimatta onnistuneet välttymään vainoilta ja syrjinnältä. Joka ikinen valtio, jonne juutalaiset ovat paenneet on vuorostaan vainonnut heitä parin vuosikymmennen jälkeen. Kirjailijan mukaan juutalaiset eivät voi voittaa, koska jos he sopeutuvat hyvin, heitä syytetään työpaikkojen viemisestä ja vallanhimosta. Jos he eivät taas sopeudu, vaan pysyvät köyhinä ja eristäytyneinä, heitä syytetään rikollisuudesta ja kurjuuden levittämisestä. Tämän vuoksi kirjailija ehdottaakin, että ainoa tapa juutalaisen saada kunnioitusta, on perustaa oma valtio, josta nostaa itsensä ”sivistyneitten” kansojen joukkoon.  

Teesi 

Kirjailijan mukaan yksi uusista ongelmista, joka on lisäämässä antisemitismiä Euroopassa, ovat suuret määrät ”keskinkertaisia” korkeasti koulutettuja juutalaisnuoria, jotka rasismin takia eivät saakaan töitä. Töiden puute ja korkean koulutuksen aiheuttama korkea odotus menestyksestä, luo ristiriidan nuorissa juutalaisissa, joka ajaa monet heistä liittymään äärivasemmistolaisiin ryhmittymiin ja puolueisiin. Suuri määrä juutalaisa vallankumouksellisissa tai muuten vaarallisiksi koetuissa vasemmistojärjestöissä lisäsi antisemitismiä. Herzl valittaakin, että on syntymässä kuva, että kaikki juutalaiset ovat joko terroristeja tai suunnittelevat kommunistista vallankaappausta. Timothy D. Snyder onkin dokumentoinut kirjassaan ”Tappotanner” miten natsit käyttivät tätä mielikuvaa hyväkseen oikeuttaakseen juutalaisten syrjinnän ja lopulta heidän hävittämisen.

Tämä Herzlin kuvaus antisemitismistä kuulostaa auttamatta aika tutulta, kun juuri nykyään on toinen Euroopan vähemmistöryhmä, jota myöskin syyllistetään sen joittenkin jäsenten radikalisoitumisesta. Historia tosiaan toistaa itseään.  

Suunnitelma. 

Ratkaisuksi kirjailija ehdottaa, että joko Argentiinaan tai Palestiinaan rakennetaan juutalaisille oma valtio. Herzl ei nimeä valtiota ja suunniteltu lippukin eroaa nykyisesta Israelista.

Tämän kirjan mukaan juutalaisvaltio perustettaisiin sekulaarin liberaalidemokratian nimiin, mutta sen rakentaisi valtava sionistineuvoston perustama korporaatio. Kirjassa on aikamoisia scifimäisiä kuvauksia suuryrityksestä, joka tappaisi sukupuuttoon alueen vaaralliset eläimet ja rakentaisi koko tulevan valtion infrastruktuurin.  

Ehkä todellista Israelin valtiota muistuttava visio löytyy kirjan kuvauksessa, jonka mukaan Iso-Britannia on taivuteltava olemaan juutalaisvaltion suojelija ja tukija. Herzlin mielestä Iso-Britannia saataisiin tukemaan juutalaisvaltiota, jos kerrottaisiin, että tuleva valtio voisi olla hyödyksi Euroopan suurvalloille. Hyöty Iso-Britannialle tulisi sillä, että juutalaisvaltio toimisi Lähi-Idän sillanpääasema, joka ”vartioi” Eurooppaa ”itämäisilta barbaarijoukoilta”. Tarkemmat lukijat varmaan pystyvät näkemään, miten käytännössä tämä visio Israelin roolista on toteutunut. 

Kirjassa on sitten hyvin yksityiskohtaisia kuvauksia, miten tämä yksi suuryritys rakentaisi tiet, rakennukset ja työllistäisi kaikki miehet (tiettenkin naisten paikka on kotona synnyttämässä lapsia, koska 1800-luku).   

Tässä kirjassa ei ajeta vapaita markkinoita, vaan kevyttä sosiaalidemokratiaa, jossa kaikki uuden valtion asukkaat ovat eri yksityisomisteisten yritysten osakkaita.  

Yhteenveto 

Theodor Herzlin ”Juutalaisvaltio” on samaan aikaan todella lohduton kertomus pienestä kansasta, joka tuntee olevansa ahdettu nurkkaan ja scifi-fantasia uuden siirtomaavallan perustamisesta, joka toteutui käytännössä mahdollisimman ikävimmällä tavalla.

Theodor Herzl kirjoitti tämän manifestin tarkoittaen hyvää, mutta jo tekstissä ilmenee ne ongelmat, joita myöhemmin Israelin valtiossa on huomattu. Sitä melkein voisikin sanoa, että nykyinen Israelin valtio on viimeisempiä 1800-luvun imperialistisen ideologian jäänteitä. Se onkin ironista, että nimenomaan eurooppalainen imperialistinen ideologia aiheutti kansallissosialismin nousun, joka lähes hävitti euroopan juutalaiset sukupuuttoon, mutta samaa ideologiaa sovellettiin Israelin luonnissa.

Koska euroopan juutalaiset olivat hyvin integroituneita, he eivät voineet irrottautua siitä ympäröivästä valtakulttuurista missä elivät ja loivat juuri sellaisen valtion, joka perustuu vähemmistöjen sortoon ja sotaisaan ekspansionismiin. Theodor Herzlin ”Juutalaisvaltio” on hyvä esimerkki siitä, miten ideat eivät synny tyhjiössä, vaan ovat aikansa lapsia, jotka vaikka kuinka vastustaisivat muita vallitsevia ideoita ympäristössään, ovat itsekin näitten ideoitten tuote.  

1 kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Yksin Marsissa, mutta tuhat kertaa epätoivoisempaa.

Neal Stephensonin ”Seitsemän Eevaa” (oma suomennos) on vuonna 2015 julkaistu scifi-romaani, joka kertoo ihmiskunnan yrityksestä säilyttää oman lajinsa elonjäämisen koko maailmaa tuhoavalta kosmiselta katastrofilta.    

6

Yksin Marsissa, mutta tuhat kertaa epätoivoisempaa.  

Tämä on ehkä se koskettavin, realistinen, mutta samaan aikaan fantastisin romaani, mitä olen lukenut. Voisin sanoa, että tämä teos vetää vertoja Isaac Asimovin Säätiö-sarjaan.   

Romaani kertoo meidän nykyajasta, jossa ihmiskunta saa selville, että maailma tulee tuhoitumaan muutaman vuoden päästä, eikä siitä voi mitenkään estää. Tuho tulee tekemään Maapallosta asuinkelvottoman tuhansiksi vuosiksi. Ainoa tapa ihmiskunnan selvitä on joko sinnitellä kaiken sen aikaa maan alla tai lähteä avaruuteen. Ongelmaksi tuleekin meidän nykyteknologia. Tästä alkaa valtaisa taistelu aikaa ja resursseja vastaan, rakentaakseen muutaman tuhannen avaruusaluksen alle prosentille ihmiskunnasta. Yksilöt lakkaamasta olemasta tärkeitä ja lajin elonjäämusestä tulee prioriteetti. 

Tässä kirjassa pyritään kertomaan, miten nykyteknologialla ihmiskunta voitaisiin pelastaa sukupuutolta. Mitään keinoa lähteä, vaikka Marsiin, ei ole, vaan planeettamme kiertorata on pisimmälle, jonne pääsemme.    

Parasta onkin, että Stephenson on kirjoittanut romaanin hahmoista uskottavia ja juonen asetelmasta niin epätoivoisen, että pakostakin liikutut. Mutta epätoivo pelastaa edes pieni osa ihmiskunnasta ja antaa suurimman osan kuolla ei ole edes pahinta, mitä hahmot joutuvat kärsimään. Vaan avaruudessa elonjääneet tulevat kohtaamaan lukemattomia ongelmia, koska avaruusalusten teknologia ei ole niin edistynyttä. Avaruus näyttäytyy tässä romaanissa äärimmäisen vaarallisena ja juuri sellaiselta paikalta, missä ihmislaji ei ole tarkoitettu elää. Mutta ei tässä vielä kaikki, koska suurin ongelma romaanin päähenkilöille ei ole avaruus, vaan muut ihmiset, jotka ovat kusipäitä.   

Elämää suurempia kysymyksiä.  

Koska romaanin fokus on ihmiskunnan eloonjäämisessä, kirjailija päättikin käsitellä tässä myöskin sellaisia teemoja kuin, mitä on olla ihminen? Onko tärkeää, että säilymme tismalleen samana lajina kuin nyt, vai pakottaako pitkä maanpako ihmiskunnan muuttumaan melkein kokonaan toiseksi lajiksi säilyäkseen hengissä? Ja jos kehitymme avaruudessa eri lajiksi, voidaanko edes sanoa, että ihmiskunta on selvinnyt sukupuutolta, vai vaihdoimmeko yhden sukupuuton toisella? Näitä kysymyksiä romaanissa pohditaan todella monipuolisesti. Niin henkilökohtaisella kuin historiallisella tasolla.  

Kunnon feminismiä 

En tunne Stephensonin poliittisia taustoja tai mielipiteitä. Harvoin minua kiinnostaa, mitä kirjailija harrastaa romaaniensa ulkopuolella. Mutta tässä romaanissa oli todella hieno kuvaus nykytieteen kiistoista. Suunnitellessa avaruusalusta, tiedemiehet pohtivat parhaimpia tapoja mahduttaa sen sisälle optimaalisen määrän ihmisiä. Paljastuu, että naiset kestävät elää pidempää ahtaissa tiloissa, joten heitä tullaan päästämään suurempi määrä avaruusaluksiin kuin miehiä. Pystyyhän yksi jätkä siittämään monta naista kuitenkin. Tästä alkaakin lyhyt kiista siitä onko naisten kyky elää ahtaissa tiloissa muitten ihmisten kanssa geneettistä vai sosiaalisesti rakentunutta? Tätä samaa kysymystä pohditaan muissakin sukupuolten fyysisissä ja henkisissä ominaisuuksissa pitkin juonta. Ensimmäinen kerta, kun luen scifi-kirjan, jossa pohditaan sukupuolitutkimuksen teoriaa tai sosiologiaa. Yleensä nämä romaanit keskittyvät historiaan, fysiikkaan ja biologiaan.  

Tässä kirjassa onkin uskottavia ja samalla innostavia naishahmoja, sitten Hugh Howeyn ”Siilo” sarjan. Monet scifi-kirjailijat luulevat, että tehdäkseen kunnon naishahmon, tästä on tehtävä supersotilas, koska ainoastaan väkivaltainen naishahmo voi innostaa tyttöjä. Stephenson on hienostuneempi ja kirjoittakin monipuolisia naishahmoja tähän romaaniin, jotka ovat merkittävissä asemissa ja omalla tavallaa vahvoja. Kuitenkin tässä on tapasoinoiltu hienosti naisten omaehtoisuuden ja sukupuolten välisen solidaarisuuden välillä.  

Yhteenveto  

Mutta ei tämä romaani ole täydellinen. Eka osa jossa ihmiskunta yrittää taistella oman elonjäämisen puolesta oli äärimmäisen jännittävää ja liikuttavaa, mutta toinen osa, ei ole niin jännittävä, koska se menee jo aika fantastiselle puolelle. Loppuosa onkin heikointa mielestäni. Silti kokonaisuudessa tämä on loistava romaani, joka kertoo siitä kauhistuttavasta skenaariosta, jos vaikka nyt meidän pitäisi yrittää lähettää osa lajistamme avaruuteen välttääkseen lajimme sukupuuton. Kylmässä ja pimeässä avaruudessa ei ole ketään, joka edes tietäisi, että kerran oli näinkin mahtava laji olemassa. Ainoastaan me arvostamme olemassaoloamme ja se on kauhistuttavin ajatus ikinä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Jumalaa ei ole, mutta me voimme tehdä itsestämme sellaisia

Michio Kakun “Mielen tulevaisuus. Tieteellinen tutkimusmatka ymmärtääkseen, kehittääkseen ja voimaannuttaakseen mielen.” (oma suomennos) On vuonna 2014 julkaistu teoreettisen fyysikon kirjoittama populaari tietokirja tieteen löydöksistä koskien ihmisten aivoja.  

Aivotutkimuksen historia   

30

Kirja käy läpi koko aivotutkimuksen historian, teorian ja tutkimuksen, mitä nykyään tehdään aivoista. Jopa ne tutkimukset, jotka yrittävät todistaa kahta päinvastaista teoriaa. Sitten melkein jokaisen kappaleen lopussa esitellään tieteellisiä teorioita ja spekulaatioita siitä, mitä voi tapahtua, jos jokin uusi tutkimus saadaan tehtyä ja miten sen tuloksia voidaan soveltaa arkipäivään.  Vaikka luulin tietäväni kaiken aivoista, tässä oli runsaasti uutta ja kiinnostavaa tietoa.

Kakun ote on äärimmäisen luonnontieteellinen, joten jopa uskonnollisuuskin osoitetaan tässä kirjassa puhtaasti neurologiseksi ilmiöksi, eikä miksikään erikoiseksi henkisyydeksi. Sielua ei ole olemassa, aivomme ovat vain evoluution muodostamia todella monimutkaisia lihaklönttejä, joitten salaisuudet alkavat päivä päivältä hävitä, kun uusia tutkimustekniikoita kehitetään.     

Kyky simuloida todellisuus   

Uusin asia on kirjailijan oma teesi siitä, mitä älykkyys tarkoittaa? Kakun mukaan älykkyys on kohteen kyky luoda lukuisia simulaatioita mielessään ja toimia näitten simulaatioitten mukaan. Kaku osoittaa, että esimerkiksi älykkäimmät eläimet pystyvät hyvin rajoitetusti kuvittelemaan tulevaisuutensa, mutta ihminen pystyy kuvittelemaan lukuisia tulevaisuuksia, jopa sellaisia, missä tämä ei ole päähenkilönä tai jotka eivät perustu mitenkään todellisuuteen.    

Tämä kyky pyörittää aivoissa simulaatioita ovat mahdollistaneet meidän ylivertaisen älykkyyden, mutta samalla altistanut aivot mielisairauksille. Tässä kirjassa kuvaillaan mielisairauksien olevan aivojen virheitä, joissa ihminen ei enää kykene erottamaan, mikä on kuvitelma ja mikä on oikeasti tapahtumassa. Tämä älykkyyden määritelmä myöskin erottaa meidät supertietokoneista, jotka eivät huvikseen kuluta olemassaoloaan kuvitelleen jatkuvasti, mitä seuraavaksi tapahtuu? Vaan nämä pyörittävät tarkkoja simulaatioita, mitä niille on ennalta ohjelmoitu.  Koko kirja pyrkii todistamaan tämän teesin oikeaksi.    

Liian yleistajuinen   

Kaku on kovan luokan nörtti ja hän näköjään ei luottanut siihen, että keskivertolukija ymmärtäisi luonnontieteellisiä selityksiä aivoista, jos niitä ei kuvailtaisi scifi-elokuvien ja -kirjojen kautta. Tässä kirjassa joka ikinen scifi-teos, jossa edes hetkeksi käsitellään ihmisen aivoja, käydään läpi. Itsekin huomasin, miten kova nörtti olen, kun olen nähnyt ja lukenut joka ikisen kirjan ja elokuvan, mitä tässä teoksessa mainitaan. Se ärsytti, koska Kaku ei vain tyydy mainitsemaan teoksen ja sen relevantin konseptin, vaan hän kertoo, kuka oli elokuvan päänäyttelijä ja kuka kirjoitti kirjan, jonka jälkeen hän kertoo koko scifi-teoksen juonitiivistelmän. Tietenkin, jos et tunne suurinta osaa mainituista teoksista, niin tästä saa paljon uusia vinkkejä ja konsepteja.    

Pikkuperunalla matkustaminen   

Toinen ongelma on Kakun kova into lähteä harhateille. Yhdessä vaiheessa kirjailija lähtee sivupolulle ja kuluttaa lukuisia kappaleita kertoa robottien kehityksestä, minkälainen olisi robottien valtaama maailma, sekä miten voisimme asuttaa avaruuden. Yhtäkkiä kirja lakkaakin puhumasta aivojen nykytutkimuksesta ja lähtee todella villeihin spekulaatioihin teleportauksesta ja minkälaiset voisivat olla avaruusolioitten aivot. Tuntui, että yhtäkkiä alkoi kokonaan toinen kirja, jossa puhuttiin ihan jostain muusta.     

Kirja rönsyileekin aivan liikaa. Lopussa kirjailija alkaa selittämään, miten meistä voi tulla itse jumalia rakentamalla laitteita, jotka mahdollistavat aivojen sisällä olevan mielen muuttamiseksi aineettomaksi universumin rakenteita manipuloivaksi superolioksi! Joo, on se siisti idea, mutta halusin lukea tiedekirjan, enkä Kakun omista fantasioista.    

Brasiliassa on hyvä ilmaisu siihen, mitä Kaku harrastaa tässä kirjassa ja se on ”Viajar na batatinha” eli matkustaa pikkuperunassa. Tämä Etelä-Amerikkalainen konsepti tarkoittaa sitä, että ihminen harhautuu omissa spekulaatioissa aivan liian pitkälle, jotta se olisi ihan järkevää.  

Yhteenveto 

Lopussa on kuitenkin mielenkiintoisia tutkimuksia ja teorioita kvanttifysiikan vaikutuksista aivoihin ja itse universumin rakenteisiin. Jotkut tässä kirjassa esitetyistä tieteellisistä teorioista ovat vain pari pykälää kaukana uskonnollisuudesta. Ainakin nyt ymmärrän, mistä helvetistä Deepak Chopra sai idean, että kvanttifysiikka todistaa Jumalan ja sielun olemassaolon. Ei todista, vaan Chopra ei ymmärrä fysiikka.  Mutta silti tämä on hyvä kirja, jossa on tiivistetysti aika paljon aivotutkimuksesta ja fysiikasta. On vain jaksettava puurtaa läpi kaikki villit visiot.  Toki jos villit scifi-visiot ovat juttusi, niin tämä on tosi hyvä teos siihen.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kovat tieteet