Avainsana-arkisto: Sharia-laki

kesäkuu 15, 2018 · 5:01 am

Totuus shariasta!

Sadakat Kadrin ”Maanpäällinen taivas. Tutkimusmatka sharia-laista, muinaisesta Arabiasta moderniin muslimimaailmaan.” (oma suomennos) on vuonna 2012 julkaistu populaari tietokirja sharia-laista, sen teologiasta ja historiasta.

10

Kun otin tämän kirjan lukulistalle, pelkäsin sen olevan todella tylsää akateemista lainopillista tai teologista analyysia. Onneksi ei ole, vaan tämä on oikein viihdyttävää ja mukavaa luettavaa. En osannut ennustaa, että kuvailisin sharia-laista kertovaa kirjaa ”mukavaksi” mutta maailma onkin sairas paikka.

Mikä on sharia-laki?

Monet länsimaissa luulevat, että sharia-laki on Koraanissa tai, että se on yksi lakikirja, joka koostuu pelkästään raajojen hakkaamissäännöistä ja naisten sortamisohjeistuksista. Moni vaikuttaa kuvittelevan, että imaami vaan ottaa käteen jonkun kirjasen ja etsii luettelosta, millä kuritetaan avionrikkoja. Vaihtoehtoina ovat a) kivitys b) ruoskinta. Kumpikin näkemys on väärässä, mutta ei se estä ihmisiä olemasta aivan varmoja, että sharia-laki on pahin asia ikinä. Erityisesti talibanit ja ISIS ovat tehneet tämän lakijärjestelmän ikävän kuuluisaksi.

Kirjailijan mukaan sharia-laki on yleisnimitys Jumalan inspiroimille laille, jotka perustuvat profeetta Muhammadin elämän teoista ja sanoista vedetyistä tulkinnoista. Näitä lakeja ei ole kuin muutama Koraanissa. Suurin osa sharia-laista onkin koottu kirjoihin (hadith) tarinoitten ja niitten tulkintojen muodossa. Sharia ei voikaan rinnastaa Suomen rikoslakiin.

Kadri kirjoitti, että näitä kirjoja on monta ja niitten tulkintatapoja on kymmeniä. Puhumme laajasta lakikokonaisuudesta, joka koskettaa melkein jokaista elämänaluetta. Vain pieni osa shariasta edes käsittelee rikostuomioita ja häviävän pieni mainitsee raajojen irti hakkaamista. Asiaa pahentaa vielä se, että suurin osa haditheista kirjoitettiin 200 vuotta profeetta Muhammadin kuoleman jälkeen. Tämä pitkä aikaväli on mahdollistanut väärennöksiä ja koulukuntien välisiä kiistoja yksittäisistä kokoelmista. Puhumme todella suuresta sotkusta, jota harva tavallinen muslimi viittii edes vaivata mielensä.

Kirjailijan mukaan muslimeille sharia-laki tarkoittaa vain Jumalan lakia, joten tietenkin kaikki muslimit kannattavat sitä, koska sharia lakiin kuuluvat hautausmenot, rukoilu- ja paastoamissäännöt. Mutta siihen suurin osa tavallisten muslimien ymmärrys sharia-laista yleensä rajoittuu. Sharia-laki ei ollut profeetta Muhammadin laatimaa, vaan vasta hänen kuoleman jälkeen ne kirjoitettiin, valikoitiin ja editoitiin. Sharia-lakia voisikin verrata katolisen kirkon sääntöihin, joita on myöskin tuhansia, eikä Jeesuksella ollut mitään asiaa niitten laatimisessa.

Rakenne

Kirjan rakenne on kirjailijan oman henkilökohtaisen tutkimusmatkan kuvaileminen ja erilaisten teologisten ja historiallisten faktojen pohdiskelu ja analyysi. Tässä on sekoitettuna erilaisten islamilaisten koulukuntien uskonnoppineitten vastauksia erinäisiin kysymyksiin, historiallisten hahmojen tekojen kuvailua, teologian selostusta ja ajankohtaisten tapahtumien analyysia. Kadri kirjoittaa todella sujuvasti, joten kirjan paksuudesta huolimatta lukeminen oli todella helppoa. Tässä oppi paljon Lähi-Idän historiasta, kulttuurista ja politiikasta sharia-lain ohella. Otsikosta huolimatta tämä ei ole vain lakeihin keskittyvä kirja, vaan laaja kokonaisuus.

Historia

Kirjailijan mukaan ennen sharia-lain kokoamista suurin osa laista olivat paikallisten yhteisöjen tai kukistetun persialaisen imperiumin lakeja. Maallisiin lakeihin oli sekoitettuna muslimiyhteisön omia tapoja, joita oli jäänyt profeetalta. Kun islamilainen imperiumi laajentui kauas Arabian niemimaalta, eri kansojen tavat alkoivat häiritä muslimivalloittajia. Samalla mitä kauemmaksi muslimit menivät alkumaastaan, sitä erilaisemmiksi näitten lait alkoivat muuttua. Islamilainen kalifaatti tarvitsi yhtenäistää lainsäädäntöä, jotta uskonto ei hajoaisi lukuisiin haaroihin ja aiheuttaisi itse imperiumin hajoamisen. Jälkiviisaasti voimme todeta homman menneen plörinäksi.

Kirjassa huomaa, että kalifaatin historia on samaa sekoilua kuin keskiaikaisten eurooppalaisten kuningaskuntien selkäänpuukotuksien, juonittelujen ja sotien historiaa. Sharia-laki laadittiin puhtaasti poliittisista syistä, suunnilleen samalla perverssillä politikoinnilla kuin Nikean kokouksessa Raamattu.

Kirjailijan mukaan yksi asia sharia-lain laatijat tiesivät, mutta nykyiset fundamentalistit ovat unohtaneet: laki laadittiin paikallisiin oloihin ja tiettyä aikakautta varten. Vain tietyt lait laadittiin ikuisiksi, eikä niitäkään aina otettu tosissaan seuraavan hallitsijan toimesta. Sharia-laki on niin laaja, että siitä jokainen muslimihallitsija sai poimittua, mitä ikinä huvitti sillä hetkellä, eikä kukaan voinut kyseenalaistaa. Tämä sharia-lain luova tulkinta mahdollistikin Kadrin mukaan islamin kulta-ajan, joka oli vähiten uskovaista aikaa. Islamin kulta-aikana tiede ja filosofia edistyivät huimasti, samaan aikaan kun Euroopassa elettiin avoviemäreissä ja Suomessa pelättiin jokikeijuja. Kirjailijan mukaan ennen sitäkin oli muslimihallitsijoita, jotka vähät piittasivat alkoholikiellosta, naisten huiveista ja sun muusta purismista. Esimerkiksi 700-luvulla kalifaatissa homous ja jopa ristiin pukeutuminen olivat sallittuja.

Kadri selittää, että kaikki muuttui, kun 1200-luvulla mongolit tuhosivat kalifaatin. Monet luulevat, että ennen tapahtuneet ristiretket olivat tragedia muslimeille. Oikeastaan ristiretket olivat vain pieni rajakahakka muslimien perspektiivistä, verrattuna mongolien valloitukseen. Mongolit tuhosivat niin totaalisesti islamilaisen imperiumin, että se ei koskaan toipunut kunnolla. Esimerkiksi myöhemmin ottomaanit ottivat vallan Lähi-Idästä, mutta eivät hekään onnistuneet palauttamaan kalifaattia samaan loistoon.

Kirjailijan mukaan mongolivalloitus oli niin järkyttävä tapahtuma muslimeille, että jotkut alkoivat ajamaan paluuta ”esi-isien” aikaan. Islamilainen fundamentalismi alkoi kehittyä tuohon aikaan ja se synnytti kokonaan uusia tulkintaoja sharia-laista. Kadri kirjoitti, että viimeisin uudistus olikin 1800-luvulla salafistien toimesta, jotka ovat kaikista tiukempia islamilaisia fundamentalisteja, joita nykyään on. Onkin huvittavaa, kun törmää ihmisiin, jotka vaativat islamia uudistumaan, kun kaikki islamilaiset fundamentalistit ovat historiallisesti olleet ne uudistajat.

Islamilaista folkloristiikkaa

Sitä en tiennyt, että sharia-lain laatiminen kesti niin kauan, koska alun perin muslimit vastustivat profeetta Muhammadin sanomisien kirjoittamista.  Muslimit uskoivat, kuten muinaiset suomalaiset, että suullinen perimätieto oli arvokkaampaa kuin kirjoitettu. Kirjailijan mukaan muslimit uskoivat, että profeetan elämän ja pyhien lakien ääneen kertominen oli tehokkaampi tapa siirtää pyhää informaatiota jälkipolville kuin kirjoitettu teksti. Tämän tabun takia lakikirjojen kokoaminen kesti satoja vuosia.

Kuten Lönnrot aikanaan, monet uskonoppineet lähtivät matkustamaan pitkin kalifaattia kooten ihmisten suullista perinnettä profeetasta. Monet olivat fantastisia kertomuksia Muhammadin ihmeteoista ja muita paikallisia legendoja. Perimätiedon seassa oli arkisempia kertomuksia siitä, miten profeetta oli joskus noussut kamelin selkään tai mitä kättä hän käytti juomiseen. Kardin mukaan tämä tarkoittaa, että islamilainen laki oli ajassa muuttuva, niin suullisen perimän kuin lakikirjojen aikakaudessa. Jopa silloin, kun määriteltiin, että lakeja ei voinut enää tulkita (Ijtihad), lakeja uudelleentulkittiin tai osia jätettiin huomiota. Vasta hiljattain islamilainen fundamentalismi on saanut yliotteen tietyistä islamilaisissa koulukunnissa, kuten deobandeista.

Kritiikkiä

Kirjailija ei kuitenkaan vain esitä, miten ihanaa sharia-laki on, vaan tässä kerrotaan varkaitten käsien hakkaamisesta ja avioliitossa pettäneitten kivittämisestä. Kadrin analysoi hyvin syvällisesti islamin rikoslakia kaunistelematta. Esimerkiksi vaikka hudud tuomioitten täyttöön pano on teoreettisesti hyvin vaikeaa, korkean todistustaakan takia, Kadri ilmaisee selkeästi, miten sairasta on kivittää tai ruoskia ihminen. Kirjassa analysoidaan myöskin Saudi-Arabian, Iranin ja erilaisten jihadistien valtaamien alueitten sharia-lain täyttöön panoa. Tämä ei siis ole niitä anteeksipyyteleviä kirjoja, jotka pyrkivät valkopesemään sharia-lakia. Vaan tämä on hyvin puolueeton kirja, joka heittää faktat tiskiin. Kirjassa saa mielikuvan, että mitään todellista pyhyyttä shariassa ei ole, mutta kirjailija myöskin kritisoi ankarasti vastajihadisteja, jotka kampanjoivat kuvitteellisia sharia-lain implementointiyrityksiä vastaan. Naurettavin tapaus kirjassa oli Oklahoman osavaltiossa (USA), missä kiellettiin sharia-laki, vaikka kukaan ei ollut sitä edes vaatinut. Lopulta shariaa kieltävä laki piti perua, kun saatiin selville, että sharia-lain kielto tarkoitti, että muslimit eivät voineet haudata omaisiaan islamilaisin menoin.

Yhteenveto

Sadakat Kadrin ”Maanpäällinen taivas. Tutkimusmatka sharia-laista.” on paras populaari tietokirja aiheesta, mitä löytyy. Harmi, että kirjaa ei ole suomennettu, koska tämä on hyvin monipuolinen paketti, jota kaikkien islamista kiinnostuneitten olisi luettava, sen sijaan että perustaa näkemyksensä somessa kiertäviin kuvamakroihin.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Historia, Islam, jihad ja maahanmuutto

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

huhtikuu 29, 2018 · 5:49 am

Salafismi-Jihadismi: Idean historia

Shiraz Maherin ”Salafismi-Jihadismi: Idean historia” (oma suomennos) on vuonna 2016 julkaistu akateeminen tietokirja kyseisen ääri-islamilaisen ideologian juurista ja kehityksestä.

4

Salafismi-jihadismi on äärimmäinen ideologia, joka kumpuaa salafistimuslimeitten islamin yltiösotaisasta tulkinnasta. Tämä ideologia on se, jonka al-Qaida ja ISIS edustavat.

Ideologian historia

Maher tutkii eri jihadistiteoreetikkojen tekstejä jäljittääkseen, mistä ideologia muodostuu ja, miten se ajan mittaan on muuttunut? Tarkemmat ihmiset ovat varmaan huomanneet, että al-Qaidan toimintatapa eroaa paljonkin nuoremmasta Isiksestä, vaikka molemmat edustavat samaa vihaideologiaa. Tämä johtuu siitä, että jihadismi on ajan mittaan kehittyvä aate.

Alun perin jihadismi oli poliittinen ääriliike, joka pyrki julistamaan arabimaitten sekulaarit hallitukset vääräuskoisiksi, jotta se voisi kaataa ne. Kun tämä ei onnistunut, jihadistit muuttivat taktiikkaansa, pyrkien provosoimaan länsimaat hyökkäämään arabimaihin, jotta he tuhoisivat paikalliset sekulaarit hallitukset jihadistien puolesta ja jäisivät jumiin maahan jihadistien näännytys sotaan. Kun tämäkään ei ihan onnistunut, syntyi kolmas ja vaarallisin jihadistiliikkeitten vaihe: globaali yksinäisten susien jihadismi, jossa missä päin maailmaa tahansa, kuka tahansa voi tehdä terrori-iskun jihadismin puolesta, riippumatta siitä onko edes ryhmittymän varsinainen jäsen.

Salafismin historia

Kirjassa kerrotaan, että salafismi on moderni uskonhaara, jonka juuret ovat 1800-luvun uudistusliikkeessä, joka pyrki tekemään rappeutuneesta kalifaatista jälleen suuren. Valitettavasti kirjaimellinen pyhien tekstien tulkinta ja äärimmäinen syrjään vetäytyneisyys ulkomaailmasta eivät herättäneet tavallisten muslimeitten keskuudessa suurta suosiota. Salafismi jäi Saudi-Arabiaa poissulkien pienen piirin harrastukseksi. Kaikki kuitenkin muuttui Toisen maailmansodan jälkeen, jolloin salafismi sai uutta puhtia, kun Kylmän sodan aikana Lähi-Idässä tarvittiin jokin poliittinen vastavoima kommunismin leviämiselle. Salafismi oli jo politisoinut islamismiksi, mutta Afganistanin sota siirti suurimman osan ideologian kannattajista väkivaltaisemman salafismi-jihadismin puolelle. Loppu on sitten hyvin veristä historiaa.

Syvää teologista analyysia

Maher analysoi, miten jihadistit pyrkivät tulkitsemaan islamin pyhiä tekstejä oikeuttaakseen brutaalin väkivallan.

Kirjailijan mukaan islamilainen teologia sisältää väkivaltaa ja suvaitsemattomuutta, mutta niin on kaikissa abrahanisissa uskonnoissa. Sen lisäksi, että jihadistit tulkitsevat islamia kirjaimellisesti, he suoranaisesti valikoivat uskonnollisesta laista kohtia kuin rusinat pullasta, oikeuttamaan toimintaansa tai, jopa harjoittavat luovaa tulkintaa, joka poikkeaa täysin tavasta, jolla kyseistä pätkää on tulkittu koko islamin historian aikana.

Esimerkiksi kirjailijan mukaan jihad on ensisijaisesti pyhän sodan konsepti, jonka tarkoitus on antaa ohjeistukset oikeudenmukaiseen ja hillittyyn puolustussotaan. Jihadeja julistetiin harvoin ja sen teki yleensä kalifi. Mutta salafistit tulkitsivat jihadismin satoja vuosia myöhemmin henkilökohtaiseksi oikeudeksi, jonka kuka tahansa milloin tahansa voi julistaa.

Tällainen henkilökohtainen jihad keksittiinkin alun perin vasta keskiajalla, mutta silloinkin sitä sovellettiin vain, kun jotain muslimimaata hyökättiin varoittamatta, jolloin kalifin määräystä ei voitu odottaa. Modernien jihadistien tulkinnan mukaan jihad ei ollut vain yksi konsepti, joka sovellettiin kriisiaikoina, vaan koko uskonnon ydinsanoma.

Kuoleman palvontaa.

Jihadistit muokkasivat islamista äärimmäisen sotaisan ideologian, jonka ainoa tarkoitus oli tuhota kaikki muut kansat ja muslimit, jotka eivät ole salafisteja. Jihadistien uskontulkinta onkin niin perverssi, että rukoilut, paastot ja muut rituaalit muuttuivat jihadistien mielissä toissijaisiksi tehtäviksi ja tappaminen ja kuoleminen ensisijaisiksi. Oikeastaan vihollisten tappaminen on jihadisteille melkein kuin itse jumalanpalvelus.

Se olikin kauhistuttavaa lukea tässä kirjassa kuivakkaa analyysia eri jihadistiteoreetikkojen sitaateista, joissa kylmän muka tieteellisesti viattomien ihmisten massamurhaamista oikeutettiin.  Jihadismi näyttäytyy tässä kirjassa joksikin vihan ja kuoleman kultiksi, joka vetää vertoja kansallissosialismiin.

Jihadistit esimerkiksi kertovat sotivansa, koska haluavat palauttaa muslimien kunnian tuhoamalla länsimaitten hegemonian Lähi-Idästä, mutta käytännössä he tappavat enemmän muita muslimeja kuin ”vääräuskoisia”.

ISIS on tämän ideologian kulminaatio, joka on niin verinen ja brutaali, että jopa al-Qaidan ja muitten jihadistijärjestöjen ideologit ovat irtisanoutuneet heistä ja kirjoittaneet pitkiä tutkielmia, miten ”ISIS tulkitsee islamia väärin”.

Islamin marginaalia

Islamin monimuotoisuus näkyykin tässä kirjassa hyvin. Salafistien uskontotulkinta on jo hyvin erikoinen verrattuna perinteiseen islamiin, mutta salafisti-jihadistit menevät jo järjettömyyden puolelle. Tässä kirjassa analysoidaan, miten monet tunnetut jihadistijärjestöt ovat yrittäneet perustella muille muslimeille heidän uskontotulkintaansa ja riitautuneet jopa äärikonservatiivisen Saudi-Arabian uskonnoppineitten kanssa.

Islamilainen teologia on paljon monimutkaisempaa ja monipuolisempaa kuin mediassa annetaan kuva. Kirjailija esittelee erilaisia teologisia keskusteluja, joissa merkittävät uskonnoppineet ovat kutsuneet salafisteja ja jihadisteja vääräuskoisiksi kihoilijoiksi.

Maher myöskin analysoi miten eri historialliset tapahtumat ja ajattelijat ovat vaikuttaneet salafistien uskontotulkintaan niin eri lailla, kuin muitten muslimeitten.

Siinä, missä perinteinen muslimi on tulkinnut islamia tiettyjen periaatteiden kautta, yrittäen sovittaa niitä moderniin aikaan. Jihadistit taas yrittävät pakottaa nykymaailman tuhansia vuosia vanhoihin sääntöihin, joita vielä kirjoitettiin sodan keskellä, mutta itsekin sortuvat tulkitsemaan uskontoaan postmodernistisella linssillä. Uskonto muuttuu salafistien käsissä IKEA:n huonekaluohjekirjan kaltaiseksi kontesktivapaaksi ideologiaksi, eikä välineeksi, jolla saavutetaan henkinen tasapaino.

Yhteenveto

Suurin ongelma tässä kirjassa on kuitenkin sen akateeminen ote. Tämä on ehkä tylsin kirja, jonka olen koskaan lukenut pirun sairaasta massamurhaajien vihaideologiasta. Vaikka tässä analysoidaan jihadistien manifestien teologisia kiemuroita, kirjailijan yliobjektiivinen akateeminen ote oli aika vaikeaa luettavaa. Tämä on kirja, jossa pitää oikein otsa rypyssä lukea, jotta pystyy ymmärtämään, mitä edes teoksessa sanotaan. Mutta jos onnistuu murtautumaan tieteellisen kuoren läpi, tässä on paljon tarkkaa ja yksityiskohtaista tietoa jihadistien ideologian rakennuspalokoista ja teologisesta oikeutuksesta. Islam on sen verran erikoinen uskonto, että sillä on paljon sodankäynninssääntöjä, joskus jopa itsensä kanssa ristiriidassa olevia. Näitä jihadistit ovat korottaneet yli muitten sääntöjen, vaikka monia sääntöjä tarkoitettiin vain tiettyjä tilanteita varten, eikä ikuiseksi ohjenuoriksi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

helmikuu 10, 2018 · 7:26 am

Islamin aspektit

Ron Geavesin ”Islamin aspektit” (oma suomennos) on vähän akateemisempi perusteos erilaisista islamilaisista koulukunnista ja niitten historiasta.    

12

Kirjan tarkoitus on osoittaa, miten monipuolinen islam on nykyään, mutta ilman että vaietaan uskontoon liittyvistä vaikeista kysymyksistä. Tässä siis käsitellään kaikkia islamin kiistanalaisia teemoja, kuten jihadia, sharia-lakia ja naisten oikeuksia.   

Minulle tässä kirjassa ei ollut kovin paljon uutta, kun olen muutenkin lukenut nyt helvetin paljon islamista. Mutta oli tässä muutama mielenkiintoinen oivallus koskien islamismia.   

Siinä, missä moni islamia käsittelevä kirja joko yrittää nöyristellä ja todistaa, että islam on rauhan uskonto tai jotenkin selittää, että islamistit ovat väärässä, niin tässä kirjassa pohditaan, mitkä elementit islamista luovat edellytykset jihadismille? Kirjailija haukkuukin tässä muita islam-tutkijoita, jotka yrittävät vähätellä islamin ikävimpiä puolia. Kuitenkin Geaves on sen verran suoraselkäinen kirjailija, että hän ei lähde yleistämään islamia tai kiihottamaan kansanryhmää vastaan. Kirjailijan pointti onkin juuri, että uskonnot toimivat eri vaikuttimilla kuin ideologiat, joten ei voida sanoa, että islamilla olisi jokin ydinolemus, jota voitaisiin yleistää.   

Tässä siis korostetaan niin vanhoillisia äärifundamentalisteja kuin edistysmielisiä muslimifeministejä sekä, minkälaiset yhteiskunnalliset ja taloudelliset vaikuttimet kautta historian muovasivat eri muslimimaitten islamtulkintoja.   

Fundamentalismia ja islamismia käsittelevät kohdat olivat minulle ne mielenkiintoisemmat. Erityisesti niitä käsittelevä ydinteesi, joka oli ”Manifest succes” jota suomentaisin ”menestyksen julistukseksi”.  

Kirjailijan mukaan islam muotoutui alun perin, kuten kaikki muutkin uskonnot, eli luvaten suuria kannattajilleen, mutta siinä, missä juutalaiset ja kristityt joutuivat melkein heti vainon kohteeksi sadoiksi ja tuhansiksi vuosiksi, ennen kuin pääsivät niskan päälle, niin islam päihitti jo profeetan elinaikana kaikki viholliset ja laajentui hirmuista vauhtia pitkin Lähi-Itää, Pohjois-Arfikkaa ja Keski-Aasiaa. Tämä jatkuva vallan ja territorion menestyksekäs kasvattaminen loi muslimeihin, uskon, että tosiaan jumala oikeasti suojeli heitä.  

Mutta tietenkin mikään imperiumi ei kestä ikuisesti ja nyt maailman muslimit elävät sodan ja köyhyyden keskellä. Tämä ristiriita historiallisen voittokulun ja nykyisen taantumuksen välillä, on luonut hirvittävän teologisen ristiriidan, joka on saanut fundamentalistimuslimit uskomaan, että Jumala on hylännyt heidät, koska he ovat unohtaneet profeetan opit. Järkeily, jos siksi sitä voi kutsua, menee niin, että tehdäkseen Lähi-Idän jälleen suureksi on palattava islamin alkuaikoihin, unohdettava tuhansia vuosia sitten omaksuttu kreikkalainen filosofia ja intialainen mystisismi. Nämä teokraattisen suuruuden haaveilijat muodostavat islamistit ja jihadistit, jotka piinaavat meitä.

Kirjailijan mukaan tämä menestyksen julistus kuitenkin pätee vain perinteisiin sunnilaisiin, jotka muodostivat islamilaisen imperiumin. Shiialaiset ovat vasta 1900-luvulla onnistuneet menestymään Iranissa, joten heille muodostui samanlainen nöyristelevä ”häviön” teologia kuin kristityillä ja juutilalaisilla. Tämä nöyrä asenne selittääkin, miksi shiialaisia terroristeja on niin vähän verrattuna sunneihin.    

Samalla tässä kirjassa analysoidaan islamin pirstaloitumista melkein heti Muhammadin kuoleman jälkeen. Sen lisäksi, että profeetan kuoleman jälkeen muslimit jakautuivat shiioihin ja sunneihin, niin myöskin ensimmäinen fundamentalistinen koulukunta syntyi. Tämä ensimmäinen fundamentalistinen koulukunta kutsuttiin khajireiksi. Nämä eivät pitäneet sunnien ja shiiojen politikoinnista Muhammadin kuoleman jälkeen, vaan halusivat elää yhä äärimmäisen puritaanista beduiinielämää. Näistä khajireista sitten syntyi oma ryhmittymä, joka ahdisteli armeijoillaan kumpaakin toista muslimiryhmää. Kirjailijan mukaan khajirien ideoista syntyi sitten nykyiset fundamentalistiset islamilaiset tulkinnat, kuten wahhabismi ja salafismi.    

Tämä on mielestäni paras kirja kertomaan ytimekkäästi ja selkeäsanaisesti islamin erilaisista koulukunnista, tulkinnoista ja sen poliittisista ulottuvuuksista. Harmi, että tätä kirjaa ei ole suomennettu, koska se avaisi vähän perusteellisemman kuvan uskonnosta, josta teeskennellään tietävänsä kaikki.    

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , ,

syyskuu 24, 2017 · 6:29 am

Uskovaisten seurassa

V.S. Naipaulin ”Uskovaisten seurassa” (oma suomennos) on matkakirja, jossa pyritään haastattelujen avulla avaamaan islamilaista fumdamentalismia.

20170803_163526

Naipaul kuvaa vierailemaansa maitten poliittista, kulttuurista ja uskonnollista historiaa, samalla pohdiskelleen eri oppaitten kanssa, miten islamilainen fundamentalismi nousi ja, miksi juuri nyt modernissa globaalin kapitalistisen hegemonian aikakautena, tämä menneisyyteen katsova liike on niin helvetin suosittu muslimimaailmassa? Vastaakseen kysymykseen Naipaul lähtee vallankumouksen jälkeiseen Iraniiin, Pakistaniin ja Indonesiaan haastattelemaan erilaisia muslimifundamentalisteja. Erityisesti sellaisia, jotka kasvoivat sekulaareissa perheissä, mutta kääntyivtä kaikista jyrkimpään islamintulkintaan, jossa fantasioidaan globaalista kalifaatista.

Kirja käy läpi perinteisen islamilaisen teologian ja, miten jokaisessa maassa uskonto on ilmennyt historian aikana. Kirjan henkilökohtainen sävy antaa lukemiselle sujuvuutta. Naipaulin omat analyysit eri kansakuntien käsityksistä ja haastatteltavien vastauksista olivat kiinnostavaa luettavaa.

Vaikka Naupal ei ihan kirjoita kaikista objektiivisemmalla tieteellisellä standardilla, niin hän tekee tässä kirjassa suuria oivalluksia haastattelutyylillään. Naipaul kysyy hyvin yksinkertaisia kysymyksiä ja vielä ysinkertaisempia jatkokysymyksiä, jotka antavat vaikutelman haastateltaville, että hän ei tiedä mistään mitään. Se onkin kirjailijan nerokkuus. Hän pakottaa fundamentalistit selittämään omaa järkeilyään, joka heille on itsestäänselvyys, mutta meille ulkopuolisille voi tuntua todella järjettömältä.

Naipaul ei anna suoria vastauksia, vaan spekuloi haastattelujen jälkeen, mitkä voisivat olla syyt ryhtyä fumdamentalistiksi? Kirjassa paljastuu hyvin se tosiasia, että mitä epätasa-arvoisempi maa ja mitä suuremmat rakennemuutokset vaikuttavat siihen, sitä houkuttelevammaksi uskonnollinen fundamentalismi muuttuu. Naipaul analysoikin islamilaista fundamentalismia hyvin kriittiseksi ja osoittaa sen, että se on historiallisesti melko nuori ilmiö, joka perustuu täysin anakronistiseen käsityksen islamin historiasta.

Toinen kirjassa useasti nouseva huomio on fundamentalismin epämääräisyys. Useat Naipaulin haastattelemat fundamentalistit, niin naiset kuin miehet, eivät osaa kertoa, miksi teokratia olisi parempi kuin sekulaari valtio? Esimerkiksi islamilaisen teokratian ideat talousjärjestelmästä ovat olemattomat. Fundamentalisteilla on vain epämääräisiä periaatteita köyhien auttamisesta ja oikeudenmukaisuudesta, mutta ei mitään konkreettista teoriaa, miten nämä periaatteet saavutetaan.

Naipaul paljastaa, että fundamentalismi houkuttelee ihmisiä, koska se vetoaa heidän lapsuuden epämääräisiin mielikuviin jostain ”loistavasta” menneisyydestä, joka islamissa tarkoittaisi ensimmäistä kolmea muslimisukupolvea Muhammadin jälkeen. Kirjailija osoittaa, että ei näittenkään sukupolvien historia ollut loistava, joten suurimmaksi osaksi fundamentalistit pelaavat vain mielikuvilla, jotka tuntuvat järkeviltä, koska moni islamilainen maa on niin köyhä ja moderni maailma musertaa alleen perinteisen kulttuurin ja arvot. Moni muslimi tuntee syvää ahdistusta siitä, että he joutuvat kilpailemaan toisiaan vastaan kapitalistisessa järjestelmässä, missä aito yhteisöllisyys ja toisten auttaminen on täysin kadonnut, eikä mikään ole enää pysyvää kuin lapsuuden muistoissa.

Mielestäni kirjailijan kuvaama muslimifundamentalistien hyväksikäyttämä mielikuvat ”hyvistä vanhoista ajoista” muistuttavat todella paljon fundamentalistikristittyjen, konservatiivien ja äärioikeistolaisten ajatuksia. Jos on koskaan tutustunut autoritaarisen mielen-teoriaan tai sen kaltaisiin mielikuvatutkimuksiin, niin tässä kirjassa ilmenevät mielikuvat ovat hyvin samanlaisia. Naipaul päättyykin siihen johtopäätökseen, että uskonto itsesään ei ole se ongelma, koska se on niin monessa sarassa ristiriidassa fundamentalistien käsitysten kanssa, mutta enemmänkin niisä kurjissa ja lähes epätoivoisissa oloissa, joissa moni elää. Enkä tarkoita henkikökohtaista köyhyyttä, koska moni haastateltava fundamentalisti ei ole koskaan ollut köyhä, vaan moni on korkeasti koulutettu länsimaisissa yliopistoissa ja muutenkin elää hyvinkin mukavaa elämää. Mutta omasta etuoikeudestaan huolimatta nämä nuoret kokevat, että yhteiskunta, jossa elävät on köyhä ja sairas kaiken kilpailun ja eriarvoisuuden takia. Kaikki vapaan markkinatalouden tuomat eriarvoistumisen lieveilmiöt koetaan olevan länsimaista ”sairautta”, joka on tuhoamassa kuvitteellisen muslimi-idyllin, jota nämä fundamentalistit kuvittelevat saavan takaisin alistamalla koko yhteiskunnan tiukkoihin keskiaikaisiin islamilaisiin lakeihin.

Ristiriitaisinta onkin, että vaikka fundamentalistit kiroavat länsimaista kapitalismia, niin he haluavat kaiken sen tuottaman huipputeknologian ja infrastuktruurin itselleen. He kuvittelevat, että globaali kapitalismi toimisi paremmin, jos sen toteuttaisi islamilaisilla arvoilla. Tällainen ajattelu muistuttaa todella paljon äärioikeistoa, joka samaan aikaan haukuu ”eliittiä” mutta puolustaa henkeen ja vereen vapaata markkinataloutta, joka juuri aiheuttaa heidän ”edustaman” kansan kurjistamista.

Naipaul osoittaakin kirjassaan, että nämä mielikuvat ovat täysin epärealistisia ja tuhoontuomittuja. Kirjailija argumentoi kirjassaan haastattelujen jälkeen tai välikommenteissa, että moni islamilainen fundamentalisti ei ole ihan loppuun asti miettinyt asioita ja ennustaakin, että mikä tahansa ongelma, mikä ilmenee islamilaisessa valtiossa, olipa se Iranissa tai Pakistanissa, tulaan kokemaan olevan jonkun muun syy (yleensä amerikkalaisten tai juutalaisten), eikä heidän epämääräisten fantasioitten seurausta. Jo Pakistanissa Naipaul osoittaa, että kun jokin sosiaalinen ongelma ei ratkea, niin lääkkeeksi annetaan viela tiukempi ja barbaarisempi islamilaisen lain tulkinta, mutta ongelma jatkuu. Fundamentalisteilla on epämääräinen mielikuva täydellisetä maailmasta, johon muu maailma on sovitettava. He ovat kykenemättömiä näkemään rakenteellisia ongelmia ja luulevat, että kaikki rakteaa, jos ihmiset vain noudattavat tiukkaa sharia-lakia. Tietenkin maailma ei niin toimi ja sen takia fundamentalistimuslimien projektit ovat tuhoon tuomittuja.

Todella hyvä kirja, joka mielestäni avaa sen mielikuvien samankaltaisuuden länsimaisen konservatiivin ja muslimifundamentalistin välillä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,

elokuu 13, 2017 · 7:09 am

Seksuaalietiikkaa ja Islam

Kecia Alin ”Seksuaalietiikkaa ja Islam: Feministisiä pohdintoja Koraanista, haditheista ja islamilaisesta laista.” (oma suomennos) on tietokirja, jossa pohditaan sharia-lain sukupuolisuhteita koskevaa etiikkaa.

20170627_092409

Islamilainen feminismi on länsimaissa aika vähän tunnettu suuntaus, mutta se on olemassa ja siihen kuuluu erilaisia painotuksia. Kecia Ali on kriittisemmästä päästä ja tämä kirja on sen verran kriittinen, että Alin melkein voisi rinnastaa Ayyan Hirsi Aliin, mutta Kecia Ali on muslimi.

Kecia Ali tutkii tässä kirjassa feministisen perinteen mukaisesti hyvin kriittisesti ja oikeastaan pikkutarkasti sharia-lakia, joka perustuu Koraanin ja hadith-teksteihin, selventääkseen miten naisystävällinen islamilaine laki on. Lyhyt vastaus on, että se ei ole.

Islamin naisvihamielisyys ei varmaan ole kovin monelle mikään yllätys, mutta uskonnot eivät ole monoliitteja, vaan ajassa ja paikassa muuttuvia. Ali huomioi tämän ja korostaakin kirjassaan, että uskonto ei voi muuttua, jos sitä ei analysoida kriittisesti ja avoimesti.

Ali erottaa Isialmin uskontona kahteen luokkaan. On olemassa suullinen islam, eli se mitä vanhemmat opettavat lapsille ja, minkä ympäröivä kulttuuri korostaa puheissa ja käytännön toimintana. Suullinen islam vaihtelee paikasta toiseen, joten sen yleistäminen on mahdotonta. Ali keskittyy tässä kirjassa kirjoitettuun islamiin, eli juuri pyhiin teksteihin, joita tulkitsemalla laaditaan sharia-laki. Tämä on siis teoreettisen islamin kritisointia, eikä niinkään käytännön uskonharjoittamisen kritiikkiä. Tämä on korostettava, koska Alin kirjassa analysoidaan islamilaisen lain pykäliä, joita oikeastaan kukaan ei enää ota vakavasti, paitsi ISIS.

Kuten otsikko ”Seksuaalietiikkaa ja Islam” antaa ymmärtää, niin Ali tutkii sharia-lain pikkutarkkoja määräyksiä koskien sukupouolten välistä kansakäymistä ja erityisesti naisten oikeuksia. Kirjassa käydään läpi muutama islamin kiistalainen kohta ja lukuisia tulkintoja, joita on tehty tekstistä ajan mittaan. Esimerkkeinä ovat huivin käyttö, lapsiavioliitto, ympärileikkaus ja ihan tanvanomainen hikinen halal-pano.

Esimerkkinä äärimmäisen kriittisestä feministisestä medianalyysistä, on Alin analyysi Koraanin sukupuolittuneesta retoriikasta. Ali käy läpi vanhimpia arabinkielisiä tekstejä läpi ja osoittaa, että ne on kirjoitettu ylivoimaisesti miehen näkökulmasta ja, jopa naisia koskevat määräykset on kirjoitettu miehen näkövinkkelistä. Naiset kuvataan teksteissä suurimmaksi osaksi kuin pasiivisia esineitä, eikä itsenäisinä toimijoina. Eli hyvin antifeminististä tekstiä nykystandardeissa. Alin mielestä tämä kirjoitustapa vääristää sekä miehen, että naisen omakuvaa ja näin edistää äärimmäisen patriarkaarisia asenteita.

Mutta islamilainen laki ei ole aivan 100% naisvihamielistä, vaan siellä on muutama määräys ja suositus, jotka ovat edistyksellisempiä kuin kristinuskossa. Esimerkkinä tästä ovat määräykset varmistamaan naisen nautinto seksin aikana ja miten saavuttaa tämä nautinto. Et kuule Jeesusta antamassa seksivinkkejä, mutta Muhiksella niitä löytyy!

Ali käy erityisesti islamin ongelmia vähättelevien muslimifeministien kimppuun, jotka ovat keksineet fantasia-islamin, joka on ollut feministisempi kuin itse nykyfeminismi. Kirjailija käy edellämainittujen muslimifeministien lisäksi liberaalimuslimeitten ja konservatiivimuslimeitten argumenttien kimppuun, vertaamalla heidän tullintaansa varsinaisiin historiallisiin, teologisiin ja kielellisiin faktoihin, osoittaakseen, miten väärässä tai oikeassa ovat.  Ali päättyykin siihen johtopäätökseen, että klassinen islamintulkinta on äärimmäisen sovinistinen ja näin hylättävä, jos ajaa aitoa sukupuolten tasa-arvoa. Ali huomauttaa kirjassaan, että sharia-laki ei ole vain naisvihamielinen, vaan se edistää myöskin  miehille haitallisia periaatteita ja stereotypioita.

Lukiessani tätä kirjaa ihmettelin suuresti, miksi kirjailija on yhä muslimi? Ainakin itse luovuin kristinuskosta, kun huomasin, miten perseestä sekin on, joten kuvittelisin tällaisen akateemikon tekevän samoin. Erityisesti, kun Ali joka sivun käänteessä osoittaa, että oman uskonnon pyhät lait ovat molemmille sukupuolille haitallisia.  Mutta Kecia Alin usko on syvä ja hän toistaa kirjassaan, että islamin ydinperiaate on oikeudenmukaisuuden saavuttaminen. Hänen mukaasa Islamin pyhät tekstit kirjoitettiin hyvin erilaisessa ajassa, eikä osattu silloin kuvitella, että ajat ja olosuhteet muuttuisivat merkittävästi. Koska Koraanissa lausutaan, että Jumala on määrännyt ihmisen käyttävän omaa järkeään, niin Kecia Ali kirjoitti, että suurin osa sharia-laista on vanhentunutta naisvihamielistä roskaa, josta tulisi luopua.

Mielenkiintoisinta kuitenkin ei ollut eri lakien ja säädösten analyysi, vaan kirjassa kuvatut erilaiset teologiset keskustelut, joita muslimit käyvät ympäri maailmaa. Globalisaatio on tuonut kaikki maailman muslimit yhteen netin kautta, jolloin kaikenlaiset tulkinnat ovat törmäneet toisiinsa. Moni länsimaissa kasvanut muslimi on omaksunut aivan erilaisen ihmisoikeuskäsityksen kuin Lähi-Idässä tai Kauko-Aasiassa, mikä taas on auhauttanut suurta kulttuurisokkia molempien välillä.

Kuten mainitsin aiemmin, niin suullinen uskonto voi erota merkittävästi kirjallisesta, koska hyvin harva uskovainen jaksaa oikeasti lukea omat pyhät tekstit, vaan hän elää oman ympäröivän yhteiskunnan säännöillä. Ali käsittelee esimerkiksi sitä sokkia, mitä amerikkalaiset muslimit kokivat, kun he saivat selville, että profeetta Muhammad oli mennyt naimisiin 6-vuotiaan tytön kanssa. Lukuisat yritykset selittää tai uudellentulkita tätä tapahtumaa ilmestyivät, mutta kaikki olivat Alin mielestä onnettomia. Muhammadin lapsiavioliittoa ei voi selittää nykystandardeissa hyväksi asiaksi, joten olisi keskusteltava siitä, onko kaikki, mitä profeetta teki otettava ikuiseksi ohjenuoraksi, mitenkään järkevää?

Tämä onkin kirjan punainen lanka, eli järki. Islamissa korostetaan oman järjen käyttöä, joka on Jumalan ”antama” lahja, joten tuhansia vuosia vanhoihin teksteihin kiinnipysyminen on täysin järjetöntä. Erityisesti, kun se maailma, missä ne kirjoitettiin oli tyystin erilainen. Kirjailijan osoittaa, että islamilaisessa laissa on sääntöjä, jotka ovat nykystandardeissa niin perverssejä, kuten naisorjien raiskaaminen tai LGBTQ-ihmisten vastaisuus, että niitä ei voida hyvällä omatunnolla noudattaa. Alin mielestä muslimien olisi alettava keskustella ja pohtia, mitä ”etiikka” ja ”oikeudenmukaisuus” tasan tarkoittavat? Ovatko ne Jumalan ikuisiksi asettamia arvoja vai ihmisten uudelleenmääriteltävissä? Miten pyhiin teksteihin voidaan suhtautua, kun ne ovat nykystandardeissa täysin epäinhimmillisiä? Kirja ei anna lopullista vastausta, vaan heittää lukijalle kysymyksen pohdittavaksi.

Henkilökohtaisesti kirjassa ei ole kovinkaan paljon mitään uutta, paitsi tietenkin jotkut modernimmat tulkinnat, kuten homoystävällinen islamintulkinta ja niin edelleen, muuten ihan peruskauraa. Tätä ei voi ihan kaikille suositella, koska tämä on akateemisen tason tietokirja, joka olettaa, että henkilöllä on perustietämys islamilaisesta terminologiasta, jota tässä teoksessa ei enempää selitetä. Vaikka käytinkin omassa analyysissa provokatiivista kieltä, niin Ali kirjoittaa hyvin neutaalisti eri tulkinnoista ja jopa hyvinkin kyseenalaisista kohdista. Parasta tässä kirjassa oli juuri huomata, että muslimit ovat tietoisia oman uskontonsa tulkinnallisista opngelmista ja käyvät kiivasta keskustelua siitä, mitä on olla moderni muslimi ja onko järkevää kieltää oman uskontonsa kritiikki vain koska äärioikeisto hyökkää uskontoa vastaan jatkuvasti?

Jätä kommentti

Kategoria(t): Feminismi, Islam, jihad ja maahanmuutto

Avainsanat: , , , , , , ,