Avainsana-arkisto: sionismi

Eichmann Jerusalemissa. Raportti pahuuden arkipäiväisyydestä

Hannah Arendtin, vuonna 1963 julkaistu ”Eichmann Jerusalemissa. Raportti pahuuden arkipäiväisyydestä” on tutkielma pahuuden olemuksesta yhden natsivirkamiehen elämän kautta.

12

Idea  

Arendt matkusti Jerusalemiin kuuntelemaan Adolf Eichmannin sotarikosoikeudenkäyntiä. Tavoitteena oli nähdä ja kuulla läheltä natsia ja tutkia, miten sellainen ihminen syntyy ja miten hän voi muuttua massamurhaajaksi? Kirjailijan ja lukijoitten järkytykseksi paljastuu, että absoluuttiseen pahuuteen sortuminen ei vaadi suuria. Eichmann näyttäytyy kirjassa säälittäväksi pikkumieheksi, jossa ei ole mitään kovin erikoista tai pahaa. Mutta historiallisten sattumisten kautta juuri tämä virkamies oli vastuussa miljoonien viattomien ihmisten lähettämisestä pakkotyöhön ja teurastettavaksi Natsi-Saksan keskitysleireille.   

Kirjassa käsitellään Echmannin kautta Natsi-Saksan ja Toisen maailnansodan historiaa, sekä miehen oikeudenkäynnin poliittiset, oikeudelliset ja moraaliset taustat. Koko teos rakentuukin siihen pohdintaan mitä on ”pahuus”?   

Pahuuden arkipäiväisyys  

Arendt osoittaa hyvin, että pahuus ei ole mikään mielentila tai mystinen olemus, vaan tekojen seuraus. Sama on rasismin kanssa. Nykyään rasismia pidetään absoluuttisena pahuutena, joka koetaan pilaavan kenen tahansa maineen, joka sellaiseksi määritellään. Kuitenkin kirjassa paljastuu, että vaikka ihminen olisi selkeästi ja räikeästi osallistunut rasistiseen kansamurhaan, tämä silti ei koe itseään rasistiksi tai edes pahaksi. Näin oli Echmannin kanssa. Mies oli sotarikosoikeudenkäynnissä ja silti hän ei pitänyt itseään pahana tai rasistina. Echmannin oli kirjaimellisesti natsivirkamies, Kansallissosialistisen puolueen ja SS:än jäsen. 

Perusteluksi omasta viattomuudestaan, Eichmann käytti juurikin arkipäiväistä selitystä, ettei hän voinut olla rasisti, koska hänellä oli juutalainen ystävä, jota ei haitannut hänen jäsenyytensä natsipuolueessa! Kuka tahansa, joka on ollut tekemisissä rasistien kanssa, on kuullut tällaisia selityksiä, mutta se, että kirjaimellinen holokaustia suorittanut natsi tällaista toteaa, on kauttaaltaan järkyttävää ja loukkaavaa.  

Arendt osoittaa hyvin, ettei kukaan ihminen tässä maailmassa halua pitää itseään pahana, vaikka olisikin selkeästi sellainen. Kuitenkin Eichmannin elämän kautta osoitetaan, että mitään selkeää pahuutta tai ilkeyttä miehen elämässä ja persoonassa ei esiintynyt. Pahuus piileekin teoissa ja niitten seurauksissa, ei siinä, mitä henkilökohtaisesti tuntee sydämessä. Tämä on minusta Arendtin tärkein opetus. Rasismi ja pahuus yleensäkin eivät ole mitään vapaaehtoisesti omaksuttavia leimoja tai olemuksia, vaan ne ovat tarkkoja kuvauksia jonkun teoista. Ei ole väliä, kuinka monta etniseen vähemmistöön kuuluvia ystäviä sinulla on, jos sanot rasistisia asioita ja tuet rasistisia tahoja. Sydämen sisällä olevat tunnot ja sielulliset tilat ovat yhdentekeviä konkreettisten tekojen rinnalla. Eichmann olisi voinut irtisanoutua virastaan tai pyytänyt siirtoa johonkin ei-holokaustiin liittyvään osastoon, mutta hän valitsi pysyä murhanhimoisessa urassa.   

Järkyttämäpä on kuitenkin kirjan loppu, jossa Eichmann tuomitaan kuolemaan. Ennen hirttämistä, tämä kirjoituspöytämurhaaja lausui pateettisen typerän ristiriitaiset viimaiset sanat, jotka olivat kaikessa arkipäiväisyydessään kauttaaltaan järkyttäviä. Mies tuomittiin kuolemaan rikoksista ihmiskuntaa vastaan ja hän ei keksi mitään mutta sanottavaa kuin kokoelma hyvästelykliseitä, jotka eivät merkitse yhtään mitään. Luettuani tämän, tärisin fyysisesti silkasta raivosta, huvittuneisuudesta ja järkytyksestä. Jopa kyynelehdin ja kasvoni vääristyivät sellaisiin asentoihin, joita en tiennyt olevan edes mahdollisia. En ole koskaan samaan aikaan halunnut itkeä, huutaa ja nauraa mihinkään muulle tekstille ennen tätä. Silloin tiesin, että olin lukenut kirjallisen mestariteoksen. Kuitenkin tuntuu pahalta ylistää todella masentavaa tietokirjaa, joka perustuu surullisiin tositapahtumiin. Juuri tässä järkyttävässä kohdassa Arendt keksi lauseen ”pahuuden arkipäiväisyys” joka esiintyy kirjassa ainoastaan kerran. 

Rasismin pahuus  

”Eichmann Jerusalemissa” on myöskin todella hyvä kirja, koska se osoittaa, miksi rasismin on niin haitallista, että sitä pitää tuomita ja kukistaa kaikissa ilmenemismuodoissa kaikkialla ja kaiken aikaan. Kirjassa kerrotaan, että holokausti ei ollut mikään äkillinen onnettomuus, jossa 6 miljoonaa juutalaista ja monia muita vähemmistöjä tapettiin. Vaan holokausti oli graduaalisen hidas prosessi, joka pikku hiljaa nakersi juutalaisten ihmisoikeuksia, kunnes he huomaamattaan olivat päätyneet jääkylmiin karjavaunuihin kohti tuhoamisleirejä. Arendt jäljittää hyvin, miten rasistiset sanat johtivat kovettuneisiin asenteisiin, miten nämä asenteet johtivat kovettuneisiin lakeihin ja lopulta kansanmurhaan. Suurin osa juutalaisista eikä edes saksalaiset  pystyneet kuvittelemaan, että rasismi voisi johtaa koko ajan pahempiin tilanteisiin. Jatkuvasti sivistyksen rajoja murrettiin ja monet juutalaiset luulivat, että pahin oli saavutettu ja oli aika sopeutua. Kuitenkin rasismi van yltyi ja sai koko ajan brutaaleimpia aspekteja. Tämä hitaus mahdollistikin sen, että jotkut juutalaiset itse osallistuivat toisten juutalaisten tappamiseen, koska uskoivat että se voisi hälventää natsien raivoa. Kuitenkin mikään ei tyydyttänyt natseja kuin totaalinen juutalaisten hävitys. Yhä monet vähemmistön edustajat tekevät saman virheen ja luulevat, että rasistit haluavat hävittää ”ne muut” mutta ei hyvätuloisia ja sivistyneempiä vähemmistön edustajia, kuten he itse. He kuvittelevat, että rasistit haluvat hävittää vain köyhät, työttömät ja rikolliset, mutta rasistit ovat rasisteja juuri, koska he yleistävät kokonaisia kansanryhmiä. Sellaisten ihmisten kanssa ei voi neuvotella. Juutalaiset luulivat samaa, mutta joka ikinen yritettiin tuhota. Rikkaimmat juutalaiset vain pyrittiin tuhoamaan viimeiseksi.

Rasismi ei ole paha, koska se loukkaa jonkun tunteita, vaan nimenomaan, koska haastamattomana se voi kasvaa kauhistuttaviin mittakaavoihin, joita kukaan ei voi hallita, vaikka kuinka moraalisesti rehdiksi itseään pitää. Se onkin masentavaa, että me jo tiedämme mihin rasismi lopulta johtaa, mutta kuitenkin merkittävä joukko ihmisiä innokkaasti haluaa toistaa historian.  

Ongelmia  

Suoranaisia virheitä tässä kirjassa ei ole, mutta aika kiistanalaisia väitteitä. Arendt korostaa aika paljon tässä kirjassa pahuuden arkipäiväisyyttä sen kautta, että Toisen maailmansodan kaikki osapuolet suorittivat hirmutekoja ja natsien erikoisuus oli ainoastaan siinä, että nämä suorittivat juutalaisten kansanmurhan ilman minkäänlaista ”sotilaallisesti järkevää” syytä. Eli silkasta kusipäisyydestä. Arendt korostaa esimerkiksi, miten monet juutalaisneuvostot getoissa auttoivat natseja tai esimerkiksi sitä, miten innokkaasti Etelä-Amerikkalaiset oikeistodiktatuurit ja arabinationalistiset valtiot tukivat natsipakolaisia. Samalla kirjassa kerrotaan Eichmanin olleen massamurhansa aikana avoin sionisti, joka teki yhteistyötä sionistijärjestöjen kanssa. Tämän yksityiskohdan mainitsemisen takia Arendtia on haukuttu antisemitistiseksi. Kirjailija jättääkin avoimesti, miten tämä Eichmannin väittämä sionismi pitäisi tulkita. Tulee mieleen palestiinalaisaktivistien väitteet siitä, että sionistit ovat eräänlaisia natseja ja tästä kirjasta voi saada perusteluja sellaiselle väitteelle. 

Sitten kyseenalaistan hieman väitettä, että italialaiset olisivat olleet vähemmän murhanhimoisia rasisteja, koska heillä oli ”pitempi sivistyksellinen historia” kuin saksalaisilla. Arendt korostaa esimerkiksi, että Itä-Euroopan fasistihallinnot olivat barbaarisempia kuin natsit. Niin barbaarisia, että jopa paikalla olleet saksalaiset SS-upseerit olivat inhon vallassa, kun juutalaisia hakattiin kuoliaaksi pogromeissa. Natsit olivat yhtä rasisteja kuin itäeurooppalaiset, mutta he halusivat teurastaa juutalaisia ”humaanisti” mikä Arendtin mukaan osoitti saksalaisten korkeampaa sivistystä verrattuna itäeurooppalaisiin. Hieman rasistinen väite itseään nykystandardeissa.   

Yhteenveto  

Hannah Arendt ”Eichmann Jerusalemissa. Raportti pahuuden arkipäiväisyydestä” on yksi parhaimmista tietokirjoista natsismista ja pahuudesta yleensäkin. Jos tämä kirja ei olisi henkisesti raskasta ja masentavaa luettavaa, suosittelisin kaikille, jotta rasismin vähättely loppuisi. Kuitenkin eivät kaikki ihmiset jaksa lukea tietokirjoja, erityisesti jos ne käsittelevät näinkin ikävää aihetta. Silti tämä on kirjallinen mestariteos ja tärkeä dokumentti ihmiskunnalle.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kulttuuri, Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Miten rakentaa juutalaisvaltio?

Theodor Herzlin ”Juutalaisvaltio” on vuonna 1896 julkaistu manifesti, joka ajoi Euroopan juutalaisille oman valtion perustamista.  

58

Historia 

Kirja alkaa surullisesti sillä, että Herzl kertoo, miten juutalaiset eivät ole kaikista assimilaatioyrityksistä huolimatta onnistuneet välttymään vainoilta ja syrjinnältä. Joka ikinen valtio, jonne juutalaiset ovat paenneet on vuorostaan vainonnut heitä parin vuosikymmennen jälkeen. Kirjailijan mukaan juutalaiset eivät voi voittaa, koska jos he sopeutuvat hyvin, heitä syytetään työpaikkojen viemisestä ja vallanhimosta. Jos he eivät taas sopeudu, vaan pysyvät köyhinä ja eristäytyneinä, heitä syytetään rikollisuudesta ja kurjuuden levittämisestä. Tämän vuoksi kirjailija ehdottaakin, että ainoa tapa juutalaisen saada kunnioitusta, on perustaa oma valtio, josta nostaa itsensä ”sivistyneitten” kansojen joukkoon.  

Teesi 

Kirjailijan mukaan yksi uusista ongelmista, joka on lisäämässä antisemitismiä Euroopassa, ovat suuret määrät ”keskinkertaisia” korkeasti koulutettuja juutalaisnuoria, jotka rasismin takia eivät saakaan töitä. Töiden puute ja korkean koulutuksen aiheuttama korkea odotus menestyksestä, luo ristiriidan nuorissa juutalaisissa, joka ajaa monet heistä liittymään äärivasemmistolaisiin ryhmittymiin ja puolueisiin. Suuri määrä juutalaisa vallankumouksellisissa tai muuten vaarallisiksi koetuissa vasemmistojärjestöissä lisäsi antisemitismiä. Herzl valittaakin, että on syntymässä kuva, että kaikki juutalaiset ovat joko terroristeja tai suunnittelevat kommunistista vallankaappausta. Timothy D. Snyder onkin dokumentoinut kirjassaan ”Tappotanner” miten natsit käyttivät tätä mielikuvaa hyväkseen oikeuttaakseen juutalaisten syrjinnän ja lopulta heidän hävittämisen.

Tämä Herzlin kuvaus antisemitismistä kuulostaa auttamatta aika tutulta, kun juuri nykyään on toinen Euroopan vähemmistöryhmä, jota myöskin syyllistetään sen joittenkin jäsenten radikalisoitumisesta. Historia tosiaan toistaa itseään.  

Suunnitelma. 

Ratkaisuksi kirjailija ehdottaa, että joko Argentiinaan tai Palestiinaan rakennetaan juutalaisille oma valtio. Herzl ei nimeä valtiota ja suunniteltu lippukin eroaa nykyisesta Israelista.

Tämän kirjan mukaan juutalaisvaltio perustettaisiin sekulaarin liberaalidemokratian nimiin, mutta sen rakentaisi valtava sionistineuvoston perustama korporaatio. Kirjassa on aikamoisia scifimäisiä kuvauksia suuryrityksestä, joka tappaisi sukupuuttoon alueen vaaralliset eläimet ja rakentaisi koko tulevan valtion infrastruktuurin.  

Ehkä todellista Israelin valtiota muistuttava visio löytyy kirjan kuvauksessa, jonka mukaan Iso-Britannia on taivuteltava olemaan juutalaisvaltion suojelija ja tukija. Herzlin mielestä Iso-Britannia saataisiin tukemaan juutalaisvaltiota, jos kerrottaisiin, että tuleva valtio voisi olla hyödyksi Euroopan suurvalloille. Hyöty Iso-Britannialle tulisi sillä, että juutalaisvaltio toimisi Lähi-Idän sillanpääasema, joka ”vartioi” Eurooppaa ”itämäisilta barbaarijoukoilta”. Tarkemmat lukijat varmaan pystyvät näkemään, miten käytännössä tämä visio Israelin roolista on toteutunut. 

Kirjassa on sitten hyvin yksityiskohtaisia kuvauksia, miten tämä yksi suuryritys rakentaisi tiet, rakennukset ja työllistäisi kaikki miehet (tiettenkin naisten paikka on kotona synnyttämässä lapsia, koska 1800-luku).   

Tässä kirjassa ei ajeta vapaita markkinoita, vaan kevyttä sosiaalidemokratiaa, jossa kaikki uuden valtion asukkaat ovat eri yksityisomisteisten yritysten osakkaita.  

Yhteenveto 

Theodor Herzlin ”Juutalaisvaltio” on samaan aikaan todella lohduton kertomus pienestä kansasta, joka tuntee olevansa ahdettu nurkkaan ja scifi-fantasia uuden siirtomaavallan perustamisesta, joka toteutui käytännössä mahdollisimman ikävimmällä tavalla.

Theodor Herzl kirjoitti tämän manifestin tarkoittaen hyvää, mutta jo tekstissä ilmenee ne ongelmat, joita myöhemmin Israelin valtiossa on huomattu. Sitä melkein voisikin sanoa, että nykyinen Israelin valtio on viimeisempiä 1800-luvun imperialistisen ideologian jäänteitä. Se onkin ironista, että nimenomaan eurooppalainen imperialistinen ideologia aiheutti kansallissosialismin nousun, joka lähes hävitti euroopan juutalaiset sukupuuttoon, mutta samaa ideologiaa sovellettiin Israelin luonnissa.

Koska euroopan juutalaiset olivat hyvin integroituneita, he eivät voineet irrottautua siitä ympäröivästä valtakulttuurista missä elivät ja loivat juuri sellaisen valtion, joka perustuu vähemmistöjen sortoon ja sotaisaan ekspansionismiin. Theodor Herzlin ”Juutalaisvaltio” on hyvä esimerkki siitä, miten ideat eivät synny tyhjiössä, vaan ovat aikansa lapsia, jotka vaikka kuinka vastustaisivat muita vallitsevia ideoita ympäristössään, ovat itsekin näitten ideoitten tuote.  

1 kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Eurabian anatomia

Bat Ye’orin vuonna 2005 kirjoitettu ”Eurabia: Euro-arabi -akseli” (oma suomennos) on pahamainen kirja, jonka mukaan EU ja arabimaat ovat salaliitossa keskenään vaihtaakseen halpaa öljyä muslimimaahanmuuttajiin, kunnes valkoiset eurooppalaiset hävitetään sukupuuttoon.  

Joka ikinen modernia radikaalioikeistoa käsittelevä kirja mainitsee tämän teoksen yhdeksi rasististen ryhmittymien ideologiseksi perustaksi. Tunnetuin tapaus on norjalainen terroristi Breivik, joka referoi manifestissaan tuhansia kertoja tätä kirjaa, perustellakseen nuorten lapsien massamurhan. Tämän vuoksi oli niin kuin vähän pakko ottaa tämä kirja lukulistaan, jotta voisin ymmärtää minkälaiseen ”intellektuaaliseen” perustaa koko eurabia-salaliitto perustuu?    

34

Modernin äärioikeiston älynväläys   

Lyhyt vastaus on, että ei mihinkään. Mitä intellektuaalista oikein kuvittelin löytäväni kirjasta, jonka mukaan kaikki maailman muslimit ja EU ovat yhdessä juonimassa valkoisen rodun sukupuuton puolesta? Silti jotkut ihmiset ihan oikeasti uskovat tähän paskaan!  Esimerkiksi oikean elämän Kummeli-hahmo Marco de Wit uskoo tähän salaliittoteoriaan täydellä sydämellä ja häpeilemättömästi.    

Pitkä vastaus on sitten tämä: Kirjailija on jonkin sortin äärisionisti, joka on niin hullu, että hän kaatoi lukuisia puita kirjoittaessa salaliittoteoriasta, joka on lähes samanlainen kuin natsien antisemitistiset salaliittoteoriat.   

Salaliiton ydin   

Bat Ye’orin teesi on, että koska EU:n sisällä on järjestö (EAD), joka edistää Euroopan ja arabimaitten välistä dialogia, se on todiste, että EU on arabien hallinnassa. Koska tietenkin auta armas, jos eurooppalaiset yrittävät dialogoida kauppakumppaneittensa kanssa. Tähän sitten sekoittuu kaikkea niin sekopäistä paskaa, joka on sisäisesti ristiriidassa, että voisin kirjoittaa melkein kirjan vain niitten ruotimisesta. Silti lyhennän.    

Kirjailija yrittää käyttää EAD-järjestön asiakirjoja ja virkamiesten lausuntoja lähteinä omille sekopäisille väitteille, mutta vaikka lainaukset on otettu pois kontekstista, ei niissä itsesään ole mitään raskauttavaa. Kirjan sivuissa olevat hyvinkin viattomat lauseet muuttuvat kirjailijan tulkinnan mukaan ”salaviesteiksi”, joita vain hän osaa tulkita ”oikein”. Vaikka olen lukenut paljon huuhaata, niin tämä oli se kaikista mielisairain kirja, mitä olen tähän mennessä lukenut. Tässä kirjassa on niin kovat fantasioinnit, että oikein hengästyin.    

Bat Ye’orin mukaan Ranskan hallitus, kommunistit, natsit ja katolinen kirkko liittoutuivat muslimivaltioitten kanssa ja suunnittelivat kristittyjen ja juutalaisten hävittämistä Euroopasta oman vaikutusvaltansa kasvattamiseksi.  Bat Ye’or tyypilliseen salaliittoteoreetikon tapaan on luonut monimutkaisen suhdeverkoston, joka ikisen tahon kanssa, joka on joskus tehnyt yhteistyötä jonkun muslimin kanssa ”todistaakseen” laajan salaliiton. Koko kirjan oletus onkin se, että muslimit ovat pahuuden itse ilmentymä, eikä kukaan ”hyvä ihminen” voisi tehdä yhteistyötä muslimien kanssa, joten ”ainoa” selitys yhteistyölle on oltava paha salajuoni. Ei siis geopolitiikka, kauppa tai tavalliset diplomaattiset suhteet naapurivaltojen kanssa, vaan salaliitto eurooppalaisen valkoisen rodun hävittämisessä. Samalla logiikalla esimerkiksi Suomen hyvät suhteet Neuvostoliiton kanssa voitaisiin tulkita salajuoneksi, jossa me suomalaiset yritettiin edistää kommunismia Eurooppassa!  Kirja siis noudattaa samaa kaavaa kuin vanhat juutalaisvastaiset salaliittoeoriat, joitten mukaan juutalaiset ovat aina yrittäneet hävittää valkoisen rodun. Esimerkiksi Hitlerin käsitys ”rotujen ikuisesta taistelusta” noudatti tätä oletusta, mutta koska nykyään saat kummallisia katseita, jos puhut rotujen välisestä sodadsta, Bat Ye’or puhuukin uskonnosta, mutta tavalla kuin islam olisi osa arabeitten DNA:ta.

Tekniset saavutukset   

Alan oikeasti vakavissani harkita sitä näkemystä, että mitä rasistisempi henkilö on, sitä huonommaksi hänen kykynsä kirjoittaa menevät. Tämä kirja on huonosti kirjoitettu, kuten kaikki tähän mennessä lukemiani äärioikeistolaisten kirjat! Lasken tämän äärioikeistolaiseksi, koska kyllä sionisti voi olla oikeistolainen, rasisti ja äärimmäinen.     

Kirja toistaa samoja pointteja uuvuksiin saakka. Kun jo ensimmäisissä sivuissa on jo niin paljon asiavirheitä, myöhemmin samojen virheellisten pointtien lukeminen on todella puuduttavaa. Koska Breivik plagioi tämän kirjan tekstiä omaan manifestiinsa, tässäkin on samaa paskaa muotoilua, jossa useita erilaisia nimikkeitä toistetaan läpi koko kirjan yhtenä pötkönä, jolloin lukeminen on todella vaikeaa. Esimerkiksi lause: ”Anti-amerikkalainen, anti-juutalainen, anti-eurooppalainen ja antikristillinen euroarabisalaliitto.” toistuu useita kertoja pitkin kirjaa, aina tässä samassa järjestyksessä. Eikö tätä voitu lyhentää joksikin termiksi, jota vain alussa selitetään? 

Äärimmäistä orientalismia 

Rasismi ilmenee tässä kirjassa siinä, että kirjailija ei tiedä vihaako hän islamia vai arabeja? Kirjassa saa vaikutelman, että molemmat ovat yhtä ja samaa. Kirjassa esitetään Lähi-Itä ja Pohjois-Afrikka kuin se olisi suuri yksimielinen islamilainen blokki. Ei siis alue, jossa on sekulaareja diktatuureja, tai maita, joissa on täysin erilaiset islamin suuntaukset. Kirjailija ei selvästi tiedä mitään Lähi-Idän sunnien ja shiiojen erimielisyyksistä, Iranin ja Saudi-Arabian välisestä sapelien kallistelusta tai Syyrian alaviittien yliedustetusta asemasta sekulaarissa hallituksessa. Teksti antaa kuvan, että melkein kaikki seemiläisen näköiset ihmiset ovat muslimeja, jotka haluavat tappaa kaikki valkoiset. Tämä ilmenee siinä, että kirjailija pitää sekulaareja arabivaltioita osana islamisaatiojuonta, vaikka monet kirjassa mainituista valtioista ja päättäjistä ovat olleet aktiivisesti taistelleet fundamentalismia vastaan! Sama käy arabialaisten terroristijärjestöjen kanssa.  Tässä kirjassa esimerkiksi sekulaarinen palestiinalaisjärjestö PLO pidetään osana islamisaatiojuonta.   

Kirjassa myöskin osoittetaan totaallinen tietämättömyys alueen historiasta. Sen lisäksi, että kirjailija antaa kuvan Lähi-Idästä yksimielisenä blokkina, hän ei vaikuta tietävän, että Levantin alueen valtiot olivat länsimaitten suurvaltojen muodostamia, niin maantieteellisesti kuin poliittisesti. Tässä kirjassa edistetään jotain perverssiä kuvaa, että Lähi-Itä on ollut sama islamin alkuajoista saakka, että oikeasti koko alue aina ollut tasa-arvoisessa asemassa Euroopan kanssa, eikä 1900-luvulta lähtien alistetussa asemassa. Ainoa selitys tällaiselle tietämättömyydelle on se, että se on tahallista. Kirjailija luottaa siihen, että potentiaalinen lukija on joku rasisti, joka tarvitsee oikeutusta omalle vihalle.  

Rankkaa rusinoitten poimimista pullasta.   

Eurooppalaisten suurvaltojen imperialismi käännetään tässä kirjassa islamisaation todisteiksi. Kirjailija ihmettelee, miksi Ranska ja Iso-Britannia tukivat jihadistisia liikkeittä 60-70-luvulla? Bat Ye’or mukaan sen on pakko olla, koska jihadistit käskivät näitä suurvaltoja tukemaan heitä! Ei sitten käynyt mielessä, että Kylmä sota oli käynnissä ja moni länsimainen suurvalta tuki islamisteja ja jihadisteja torjuakseen kommunismin leviämisen? Ei tietenkään, koska se ei sovi omaan salaliittoteoriaan.  Tyypilliseen salalittoteorian tavoin, tässä kirjassa leikellään kaikenlaisia irrallisia faktoja ja sekoitetaan yhteen. Sitten piirretään yhteydet näitten faktojen ja omien perusteettomien spekulaatioitten välille.     

Äärisionismia   

Israelin puolustus on kirjan kovinta ydintä. Kirjailijan mukaan kaikki Israelin kritiikki tai sen miehityspolitiikkaa vastaan osoitetut pakotteet tai muut sanktiot lasketaan ”juutalaisfobiaksi” ja osaksi islamisaatiosalajuonta. (en tiedä, miksi kirjailija ei käytä vakiintunutta sanaa ”antisemitismi”?) Koko tämä kirja on rakennettu siihen hulluun näkemykseen, että ainoa syy, miksi osa EU:sta ja YK:sta ei hyväksy kaikkia Israelin päätöksiä, on se, että ne ovat mukana muslimien salajuonessa, jonka tarkoitus on tuhota juutalaiset ja valkoiset.

Älykästä harhaisuutta

Joku voisi tässä vaiheessa panna huomioon sen, miten äärioikeisto voi omaksua kirjan, joka on äärisionistinen ja, jonka salaliittoteoria koostuu näkemyksestä, että natsit edistivät islamisaatiota? Vastaan, että yksinkertaisesti sillä että äärioikeisto on kattonimitys useille rasistisille oikeistolaisille ryhmittymille, joista natsit ovat vain yksi monista. Elämme postmodernia aikakautta, jossa klassieksi liberaaliksi itseään kutsuva jäbä voi ajaa rankkaa protektionismia, valkoista ylivaltaa ja homonationalismia, joten kaikki on mahdollista!Suuret kertomukset ja johdinmukaisuus ovat kuolleet ja nyt kuka tahansa voi leikellä mieleisensä mukaisen ääri-ideologian, riippumatta siitä sopivatko ovat yhteen, niin kauan kun tällä ääri-ideologialla oikeutetaan omaa pahaa oloa. Tämä ratkoittaa, että äärioikeistolle johdonmukaisuus on sivuseikka ja opportunismi etusijalla. Toiseksi, kuten natsit 30-luvulla, äärioikeiston ihanteellisessa visiossa kaikki ihmisrodut eläisivät omissa valtioissaan. Hitlerkin alun perin suunnitteli pakkosiirtävänsä kaikki Euroopan juutalaiset Madagaskariin, mutta Toisen maailmansodan ongelmat menivät väliin ja piti keksiä ”lopullinen ratkaisu”. Tämä tarkoittaa, että on taktisesti nykyisen äärioikeiston edun mukaista puolustaa Israelin olemassaoloa kahdesta syystä: Ensimmäinen on se, että mahdollisesti valtaan päästyään, kaikki juutalaiset voitaisiin pakkosiirtää Israeliin. Toiseksi, Israel voi toimia Euroopan etuvartiona, joka joko hävittää kaikki muslimit Lähi-Idästä ”uudessa ristiretkessä” tai vain pyrkiä ”hallitsemaan” aluetta eurooppalaisten puolesta. Tämä voi tulla joillekin yllätyksenä, mutta äärioikeistolla on oma hullu logiikka, johon mahtuu samaan aikaan halu massamurhatta juutalaiset ja puolustaa Israelin olemassaoloa.   

Epäjohdonmukaisuus.  

Jostain syystä USA:a ei kritisoida ollenkaan, vaikka sielläkin on korkeita virkamiehiä ja politiikkoja, kuten entinen presidentti Jimmy Carter, jotka eivät hyväksy Israelin miehityspolitiikkaa.  

USA näyttäytyy tässä kirjassa ”ainoaksi” Israelin ystäväksi, joka taistelee islamisaatiota vastaan, vaikka kirjaimellisesti USA:n suurin Lähi-Idän liittolainen on Saudi-Arabia. Sitä ihmettelee, miten islamisaatiosalaliiton kirjoittanut ihminen ei tiedä, että 80-luvulla USA tuki mujahidineja (jihadisteja) Afganistanin sodassa Neuvostoliittoa vastaan ja, jonka suurin Lähi-Idän liittolainen, Israelin lisäksi, on se harvoista muslimivaltioista, joka on islamilainen teokratia! Se ainoa hirmuhallinto, joka on todistetusti edistänyt jihadismia ympäri maailmaa, ei sitten lasketa osaksi islamisaatiota! ** hakkaan päätäni seinään ja yritän hillitä itseäni, että en paiskaa tätä kirjaa seinään pari kertaa** Ei edes Stewart Home pystyisi keksimään tällaista paskaa! Jos hän keksisi tällaisen hahmon, joka kertoo islamisaatiosta, niin lukijat pitäisivät hahmoa epäuskottavana. Kuitenkin meidän keskuudessa ihan oikeasti elää ihmisiä, joitten mukaan koko tämä kirja on totisinta totta. Siellä Helsingin kaduilla leiriydytään muitten työttömien kanssa, vastustaen tämän kirjan kuvittelemaa salaliittoa. Miten tämä on mahdollista hyvät ihmiset?   

Yhteenveto   

Tämä kirja ei ole mitään muuta kuin puhdasta propagandaa, jonka tarkoitus on edistää tietynlaista agendaa, joka oikeuttaisi USA:n ja Israelin miehityspolitiikkaa. Kaikki, mikä tukee välillisesti tätä agendaa, on sitten tungettu tähän kirjaan, vaikka kuinka järjettömiä tai ristiriitaisia ne ovat. Tarkoitus ei olekaan lukea tätä kirjaa alusta loppuun asti, vaan poimia yksittäisiä argumentteja, joilla hyökätä maahanmuuttoa, Palestiinaa ja EU:ta vastaan. Ei ole ihme, että esimerkiksi Breivik hylkäsi USA:n imperialismia puolustavan osion tästä kirjasta ja keskittyi islamisaatioon. Tämä kirjan ideoitten poimiminen osoittaa, miten opportunistinen moderni äärioikeisto on. Ei haittaa, vaikka kirjailija on äärisionisti, jonka mukaan natsit edistivät islamisaatiota, jos jokin tämän idea tukee omaa agendaa. Äärioikeisto onkin omalla kierolla tavallaan fiksumpi kuin oletetaan. 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Exodus

Leon Urisin ”Exodus” on jännitysromaani, joka kertoo, miten erilaiset ihmiset päätyivät Palestiinaan ja rakensivat Israelin valtion.

20170626_135212

Tämän romaani oli omassa kirjallisuuden klassikkolistassa, jonka olin kopioinut netissä. Kirjan aihepiiri ja sen huikeat yli 500-sivua eivät houkutelleet, mutta olen ennakkoluuloton, joten otin luettavaksi. Jos kirja olisi huono muutamassa kymmennessä sivussa, niin jättäisin kesken, mutta tämä ei ollut sellainen. Urisin kerronta oli heti mukaansa temppaava ja ahmin kirjan hyvinkin nopeasti sen massiivisesta koosta huolimatta.

Mutta koin samalla vaikeuksia lukiessani tätä teosta sen äärimmäisen poliittisesta luonteesta. On aika vaikeaa nykyään lukea romantisoitu tarina Israelin muodostumisesta, kun tietää, miten Israel sortaa palestiinalaisia. Mutta yritin sivuuttaa historialliset tosiasiat ja suhtauhtua tähän kirjaan samalla tavalla kuin muihinkin romaaneihin. Uris kuitenkin tekee sen helvetin vaikeaksi, koska välillä kirjan hahmot ja fiktio ottavat takapakkia ja kirja muuttuu joksikin vakavaksi, mutta hieman romantisoiduksi historialliseksi katsaukseksi Toisesta maailmansodasta, juutalaisten Palestiina-siirtokuntien rakentamisesta ja suuresta sodasta, joka syttyi, kun ympäröivät arabit tajusivat, että heidän keskellään kokonainen valtio oli syntymässä. Koska en tiedä Israelin historiasta kuin hyvin vähän, niin en tiedä, miten todenperäistä nämä katsaukset ovat, mutta nojaan siihen, että nämä ovat varmaan hieman romantisoituja Israelin olemassaoloa oikeuttavia näkemyksiä. Silti Uriksen kerronta on niin jännittävää ja mukaansa tempaavaa, että olin hurraamassa hahmojen kanssa arabiarmeijoitten tuhoutumista.

Koska kirja alkaa holokaustia pakenevilla juutalaisilla, jotka yrittävät saapua brittien hallitsemaan Palestiinaan, niin sympatiat ovat automaattisesti juutalaisten puolella ja näin jatkuu koko kirjan aikana ja vain vahvistuu, kun keskitysleirin kauhut kerrotaan takautumissa. Kun sitten rähinät alkavat arabinaapureitten tai, kuten välillä kirjassa heitä kutsutaan ”muhametilaisten” kanssa, niin et pysty tekemään muuta, kuin toistamaan kuuluisaa lausetta ”ei enää koskaan” ja huurraamaan sionistien puolesta.

Koska suomennos oli julkaistu 50-luvulla, niin tässä uhkuu hieman nykystandardeissa rasistinen retoriikka arabeja kohtaan, mutta sekin on joksikin ymmärrettävää, kun suhtautuminen saapuviin juutalaispakolaisiin oli niin vihamielinen. Uris ei suoraan hauku arabeja, vaan oikeastaan syyllistää arabihallitsijoita sodasta ja korostaa, että suurin osa paikallisista arabeista suhtautui polisiitivsesti juutalaisiin. Silti kirja kuvaa arabeita vähän samalla tavalla kuin 1700-luvun alussa amerikkalaiset kuvasivat alkuperäiskansoja. Eli ”jaloina villeinä, joilla on takapajuiset ja karkeat tavat.” Uris korostaa jatkuvasti, miten sivistyneet euroopan juutalaiset ovat ja, miten he tulevat ”sivistämään” arabit. Eli oli aika kummallista lukea kirjaa juutalaisista, jotka puhuivat melkein samoilla sanankäänteillä kuin eurooppalaiset valloittajat. Mutta sitten muistin, että Euroopan juutalaiset ovat eurooppalaisia, joten ei ole mikään ihme, että he suhtautuvat niin ylimielisesti arabeihin.

Ehkä paras tapa suhtautua tämän ehkä israelilaisten ”Täällä Pohjan tähden alla” opukseen, on lukea se sionistien maailmankuvana. Tämä kirja viestittää sen lukuisten hahmojen ja risteävien tarinoitten ja historiallisten katsausten kautta, miksi Israel on olemassa ja miksi se käyttäytyy nykyään, kuten se käyttäytyy. Miksi ”Ei enää koskaan” lause on ainakin Israelin sionisteille muuttunut asenteeksi, jossa koetut viholliset on murskattava mahdollisimman suurella ylivoimalla, jotta  holokaustin mahdollisuus ei voisi koskaan toistua.

Tietenkin on niitä, joitten mielestä kosto ei ole ratkaisu, mutta tämä kirja ei heitä käsittele, vaan oikeastaan Uris jotekuten oikeuttaa kirjan lopussa tapahtuvia etnisiä ”puhdistuksia” joissa jokaista kuollutta israelilaista kohden, kymmenen palestiinalaista tapettiin, riippumatta siitä liittyivätkö he suoraan yksittäisen juutalaisen murhaan vai ei. Minulle ja varmaan tämän analyysin lukijalle tällainen ajattelu tuntuu perverssiltä, mutta me emme ole kokeneet, mitä juutalaiset kokivat tuhansia vuosia. Ainakin luettuani tämän muuten taiteellisesti loistavan romaanin, ymmärrän jotenkuten israelilaisten sionistien maailmankuvan vaikka en sitä hyväksy.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin