Mark Lawrence ”Piikkien prinssi” (oma suomennos) on vuonna 2011 kirjoitettu scifi-romaani machiavellilaisesta prinssistä, joka lähtee veriselle kostoretkelle keskiaikaisessa maailmassa.
Lapsellisesta kannesta huolimatta tämä on aika aikuismainen kirja. Kannattaa kopioida niitä kirjallisuuslistoja, koska näin pääset tutustumaan kirjoihin, joihin et ikimaailmassa koskisi kirjakaupan hyllyssä!
Maailmanrakentamista
”Piikkien prinssi” kertoo feodaalisesta maailmasta, joka on selvinnyt tuhat vuotta sitten muinaisen imperiumin tuhonneesta katastrofista. Maailma on väkivaltainen ja armoton, joten ainoastaan väkivaltaiset ja armottomat selviävät. Tätä pirstaleista ja sotaisaa maailmaa asuttavat kuninkaat, palkkiometsästäjät, zombiet, pahat henget ja mutanttihirviöt. Mutta tarinan fokus ei ole niinkään siinä väkivallassa ja hirviöitten uhassa, vaan hahmotutkielmassa.
Antisankari
Tarinan sankari tai oikeastaan antisankari, on täysin empatiansa ja moraalinsa menettänyt nuori mies, joka käyttää kaikkia keinoja vallan anastamiseksi. Niin kidutusta kuin viattomien massamurhaamista. Strateginen nollasummapeli on tarinan ”sankarin” menetelmä, jolla tämä etenee kostoretkessään. Armottomuus ja periaatteiden täydellinen puute erottavat romaanin päähahmon muista. Tässä kirjassa ”piikkien prinssiksi” nimetty antisankari on niin äärimmäisen pragmaattinen, että jopa romaanin muut viholliset näyttäytyvät juonessa joksikin kunnioittettavimpina ihmisinä kuin hän.
Vaikka romaani on äärimmäisen brutaali, graafinen ja yleiseltään hengeltä helvetin kylmän tyly, antisankarin henkilötutkielma kantaa koko kirjaa. Päähahmo ei ole vain kusipää, joka janoaa kostoa, vaan monimutkaisten tapahtumien tulos, johon liittyy kaikenlaista mystistä ja traagista. Mutta toisin kuin monissa vastaavissa antisankarin tutkielmissa, kirjailija on luonut hahmon, joka tunnistaa olevansa paha ja, joka pitää oikeastaan omaa pahuutta osoituksena omasta itsenäisyydestä ja vapaudesta. Tämä tarkoittaa, että sen sijaan, että tarinan antisankari velloisi itsesäälissä, tämä on tietoisesti päättänyt tarttua omaan toimijuuteen ja käyttää kaikkia keinoja noustakseen muitten yläpuolelle. Hän pitää loukkaavana, että jotkut vihjailevat, tämän olevan ikävien olosuhteitten tulos. Tietyssä mielessä tämä on hyvinkin nietzscheläinen romaani, ilman että se menee ärsyttäväksi pseudofasismin ylistykseksi. Lawrence on onnistunut täydellisesti saamaan aikaan hahmon, jonka motiiveja ja taktiikoita lukija ymmärtää täysin, vaikkakin ei hyväksy.
Jännittävää kerrontaa
Romaanin maailma on täynnä salaisuuksia, joita paljastetaan väin vähitellen ja vain tarpeeksi, että lukija janoaa lisää. Ainoa ongelma on kuitenkin se, että kirjailija selvästi yritti kirjoittaa R.R. Martinin ”Tulen ja jään laulun” mutta steroideilla, epäonnistuen siinä.
Vaikka tarinan maailma on mielenkiintoinen ja hahmot todella yksityiskohtaisia ja uniikkeja, tästä puuttuu se runsas kerronnallinen rönsyily, mistä R.R. Martinin romaanisarja on tunnettu. Ainoa asia, mitä Lawrence on onnistunut kopioimaan hyvin, on se brutaali väkivalta ja seksi, mikä tekeekin tästä romaanista hieman halpamaisen. Kirjailija yritti tehdä juonesta liiankin väkivaltaisen ja armottoman. Juurikin mielenkiintoiset hahmot ja lukuisat juonen mysteerit ovat ne jännittävämmät jutut romaanissa. Tässä on siis vähän sellaista 15-vuotiaan teinin kaltaista uhoa, mikä on vähän naurettavaa aikuiselle. Mutta ainakin minuun se toimi, mutta olenkin vähän sellainen cis-heteromiesklisee
Yhteenveto
Kuitenkin tarina on jännittävä ja viihdyttävä, joten annan anteeksi yrityksen vetää vielä verisempää ultrarealistisen karua fantasiaa tai tässä tapauksessa scififantasiaa.
