Avainsana-arkisto: Suomen tila

Pelottaako? Nuoret ja turvallisuuden tulevaisuus

Jarno Limnélin ja Jari Rantapelkosen ”Pelottaako? Nuoret ja turvallisuuden tulevaisuus” on haastatteluihin pohjautuva tietokirja, joka pyrkii paljastamaan, mitä tämän vuosikymmenen lopussa elävät nuoret pelkäävät.

DSC_0007

 

Tässä kirjassa paljastuu, että yksi asia, mitä nuoret eivät pelkää on Jumalaa. Eli se on tämän kirjan paras uutinen, muuten tämä teos on pessimismin kaivo.  Nuoria pelottaa samat asiat kuin muitakin suomalaisia. Pääasiallinen pelko on suomalaisten ikuinen klassikko, eli Venäjä, jonka jälkeen tulevat ilmastonmuutos, yksityistetty julkinen sektori, talouskriisit, rikollisuus, pakolaiset, erityisesti jos he ovat tummia ja terrorismi ja etc.

Eli sinänsä tässä kirjassa ei ole pelkojen osalta mitään uutta, jos on tarkkaillut maailmaa. Ehkä tämä on enemmänkin tieteellinen varmistus siitä, mitä nykynuoret pelkäävät. Mielenkiintoisesti tässä vahvistetaan monia asioita, mitä esimerkiksi ääriliikkeitä käsittelevissä kirjoissa on kirjoitettu jo vuosikymmeniä. Eli ihmisiä pelottaa epävarmuus ja kaikki vieras.

Epävarmuus onkin tässä kirjassa se punainen lanka ihmisten peloissa. kirjailijat osoittavat haastatteluaineistollaan, että talouskriisit ja niistä seuraavat julkisen sektorin leikkaukset ja yksityistämiset pelottavat nuoria aivan saatanasti.

Toinen epävarmuutta lisäävä tekijä on, uskon puute, mutta ei tällä tarkoiteta jumalanuskon puutetta vaan mitä tahansa uskomista, kuten usko tulevaisuuteen. Tutkijat saivat selville, että nuoret ja suomalaiset yleensä masentuvat ja tuntevat olevansa hukassa, kun heillä ei ole mihin uskoa. Ei aatetta, uskontoa tai jotain ideaa, joka pakottaisi heräämään aamulla paremman tulevaisuuden puolesta. Nuorten mukaan ainoa ideologia, johon nykyään hallitus ja media vaikuttavat kannattavan on voiton tavoittelu ja kilpailukyvyn nostattaminen. Kuitenkin raha ei teekään ihmistä tuntemaan itsensä ihmiseksi, jolla on merkityksellinen elämä.  Eli tietyssä mielessä elämme historian loppua ja se koetaan olevan aika paska.

Tässä tuleekin se kohta, mitä ääriliikkeitä käsittelevissä kirjoissa on usein jauhettu. Syy, miksi nykyään äärioikeistolaisuus, äärivasemmistolaisuus ja ääri-islami ovat nousussa on juuri se, että nämä ovat ideologioita, jotka lupaavat uutta ja uljasta maailmaa, jossa kaikki on paremmin. Monet entiset ääriliikkeitten jäsenet ovatkin usein kertoneet, että radikalisoituivat, koska olivat tyytymättömiä nykymaailmaan, heitä pelotti ja he tunsivat tarvetta uskoa johonkin. ”Pelottaako?” kirjan tutkijat päätyvät samoihin johtopäätöksiin kirjassaan ja sanovatkin, että nyky-Suomelta puuttuu yhteinen ideologia johon uskoa ja jonka ympärille on rakennettu tiivis yhteisöllisyys. Tutkijat eivät itse ota kantaa siihen, mihin tarkalleen pitäisi uskoa, vaan kertovat, mitä nuoret kaipaavat, jotta heitä ei pelottaisi tulevaisuus niin paljon.

Kirjailijat kyllä kertovat, että meiltä puuttuu konkreettinen visio tulevaisuudesta ja vahvoja ohjenuoria, miten elää hyvä elämä. Elämme nykyään äärimmäisen yksilökeskeisessä maailmassa, missä tulevaisuus on hämärä ja kukaan ei usko mihinkään oikeastaan.

Tietenkin älykkäintä olisi olla uskomatta mihinkään muuhun kuin eteen tulevia tieteellisiä faktoja, mutta ihminen ei toimikkaan niin (kenties koska olemme eläimiä, emmekä niin fiksuja kuin luulemme?). Eli ihmiset tarvitsevat ideologioita. Kirjan mukaan modernissa ajassa uskoimme liberalismiin, kommunismiin, nationalismiin ja tieteen ikuiseen voittokulkuun. Nykyään postmodernissa maailmassa suuret kertomukset ovat kuolleet ja ideologiat pirstaloituneet lukuisiksi suuntauksiksi, joita valtavirta ei enää ota tosissaan.

Tiedekään ei muodosta ideologiaa kuin vain pienessä ja jatkuvasti kutistuvassa uusateistien piireissä. Esimodernilla ajalla meillä oli kristinusko, mutta nykyään melkein kukaan ei enää tosissaan usko jumaliin tai kristinuskon pelastussanomaan. Tämä yhteisen ideologian uskon häviäminen on vähentänyt suomalaisten yhteishenkeä, uskoa tulevaisuuteen ja lisännyt epäluottamusta toisiaan kohtaan, mikä taas lisää pelkoa. Tätä pelkoa sitten kaikenlaiset ääriliikkeet ja populistipuolueet hyödyntävät.

Mielestäni paras todiste suurten ideologioitten puutteesta on se havainto, että käsite ”ideologia” on muuttunut kirosanaksi, jolla me ihmiset määrittelemme, että jonkun muun henkilön ideat eivät perustu faktoihin ja järkeen. Tämän näkee erityisen vahvasti poliittisessa keskustelussa, missä jokainen puolue haukkuu toisen puolueen esittämää ideaa ”ideoligiavetoiseksi”.

Koska valtavirrassa puuttuu yhteinen ideologia, niin jotkut ihmiset alkavat tuntea vetoa ääriliikkeisiin, joitten jäsenet eivät teekään muuta kuin elä sitä ideologiaa, mitä kannattavat. Natsit, anarkistit ja salafistit ovat ideologioitten eläviä mainostauluja, jotka kertovat nuorille omalla retoriikallaan, pukeutumisellaan ja käytöksellään ”katso, mä tiedän totuuden! Liittykää perheeseeni”

Tietenkin ääriliikkeet keräävät riveihinsä ihmisiä, jotka pelkäävät omaa ja läheistensä tulevaisuutta, mutta samalla nämä liikkeet lisäävät pelkoa mellakoillaan, vihapuheellaan ja terrorismillaan. Kirjailijat kertovatkin, että nykyään vihapuhe ja populismi ovat nousussa ja se lisää pelkoa entisestään. Eli maailmamme on nyt pelon kierteessä, vaikka todellisuudessa meillä menee nykyään paremmin kuin koskaan ihmiskunnan historiassa.

Sinänsä tämä kirja ei tee mitään muuta minulle, kun vahvista sitä, mitä olen jo havainnut muissa ääriliikkeitä käsittelevissä kirjoissa. Mutta ei tämä teos ole täydellinen. Haastatteluaineiston analysoinnin lisäksi tutkijat alkavat vetämään kaikenlaisia johtopäätöksiä maailman tilasta, joista olen 99% samaa mieltä, mutta näistä johtopäätöksistä puuttuu viitteet ja samat pointit toistaan useita kertoja. Olisi vähän epärehellistä osaltani sanoa, että tämä kirja todistaa, miten vitun oikeassa olen kaikesta, kun kirjan kirjoittaneet tutkijat eivät ole viitsineet edes perustella väitteensä aiemmilla tutkimuksilla!

Jos riisumme tästä kirjasta kaikki toisto ja spekulaatiot maailman tilasta, niin tämä olisi vain muutaman kymmenen sivun pituinen läpyskä nuorten haastatteluaineiston analysointia. Jarno Limnél ja Jari Rantapelkonen ovat näköjään saaneet niin paljon inspiraatiota nuorten vastauksista, että päättivät kirjoittaa kirjan puolessavälissä manifestin siitä, miten perseestä nykymaailma on ja miten se voidaan ratkaista, mutta kuitenkin heillä on vain muutama ydinteesi, joita he sitten uuvuksiin toistavat ja sitten muut väitteet maailmantilasta ovat näköjään heille niin itsestään selviä, että ei niitä tarvitse perustella millään tutkimuksilla.

”Pelottaako? on hyvä lähdeaineisto siihen, mitä ihmiset kokevat pelottavaksi yhteiskunnassamme, mutta todella huono kirja kertomaan, mikä todellisuudessa on pielessä maailmassamme. Sitä haukutaan humanisteja epätieteellisyydestä, mutta kaksi sotatieteilijää ovat päättäneet ottaa todeksi, mitä nuoret kokevat ja kirjoittaa siltä pohjalta muka selvityksen maailman todellisesta tilasta. Esimerkiksi folkloristiikassa tutkitaan, miten ihmiset kokevat maailman, mutta emme me sentään heti usko, että se, mitä koetaan, on totta. Siinä mielessä valitettavaa, että kirja, jonka teesit ovat hyvin lähellä omaa maailmankuvaani eivät jaksaneet vaivautua perustelemaan ne konkreettisella datalla. Muuten varmaan tunkisin tätä kirjaa kaikkien naamoihin kaiken aikaa.

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): Politiikka ja yhteiskunta