Paavo Väyrysen ”Suomen linja 2017” on sitkeän presidenttiehdokkaan viime vuonna julkaisema manifesti.
Kun näin tämän kirjan kirjakaupan hyllyssä, bussia odotellessa, panin välittömästi lukulistaan. Onhan tässä luettu kommunistien, anarkistien, natsien ja miesasiamiesten manifesteja, joten miksi ei lukea myöskin Paavo Väyrysen?! Harmi vain, että sain luettua tämänkin mestariteoksen vasta presidenttivaalien jälkeen. Pahoittelen myöhästymistä, mutta nyt viimein saamme kurkata minkälaisen Suomen Väyrynen olisi luonut, jos presidenttivaalit olisi voitettu!
Rakenne
Kirja alkaa Suomen historialla, joka on se tavanomainen historia, joten en sitä kommentoi. Loppuosa on itse Paavon poliittista manifestia, jossa hän muotoilee omaa ”ihmisyys” ideologiaansa.
Ihmisyysideologia
Väyrysen mukaan ihmisyysideologia on moderni versio alkiolaisuudesta, jonka mukaan ihmisen henkiset tarpeet ovat etusijalla ja vasta sitten materiaaliset. Voisimme sanoakin, että ihmisyysideologia on henkistä dialektiikkaa, mutta Väyrynen tarkentaa, että henkisyys tarkoittaa tässä: koti, uskonto ja isänmaa.
Vähän kliseiseltä kuulostaa, mutta Väyrysen mukaan ihminen on vasta onnellinen, kun hän uskoo johonkin uskontoon, hankkii perheen ja puolustaa synnyinmaata. Ihmisyysaatteen pohja on näin konservatismissa. Koska Suomessahan konservatiivisia puolueita ei ole tarpeeksi!
Väyrysen talouspolitiikka
Talousosio on se mielenkiintoisin seikka tässä kirjassa. Väyrynen sanoo suoraan, että hän vastustaa kapitalismia, mutta kannattaa vapaita markkinoita. Joku voi kysyä, että eikö nyt molemmat ole sama asia? Väyrynen kuitenkin selventää!
Kirjailijan mukaan kapitalismi on itsetuhoinen järjestelmä, joka murentaa kulttuurin, perheen ja isänmaan, muuttaen ne irtonaisiksi kulutustuotteiksi, joista ihmiset on kilpailtava juurettomassa globaalissa maailmassa. Vapaa markkinatalous on taas se kiva järjestelmä, jossa vapaat ihmiset vaihtavat hyödykkeitä rahaa vastaa vapaehtoisesti.
Väyrysen ”vapaassa markkinataloudessa” ei olisi keskuspankkeja, kansainvälisiä finanssijärjestöjä tai suuryrityksiä, vaan hajautettu talous, jossa kaupungit ja kylät käyvät keskenään kauppaa paikallisilla vaihtosopimuksilla. Voimme todeta, miten jälleen kerran nakkikioskikapitalismi on paras tapa kannattaa kapitalismia, ilman että ottaa vastuun sen ongelmista.
Joku voisi kysyä taas, että Väyrynen kuvaa anarkismia! Väyrynen ei selvennä, miten hänen ihmisyysaatteensa taloudellinen järjestelmä eroaa anarkismista. Oikeastaan Väyrynen ei edes mainitse anarkismia. Kirjailija ei edes tunnusta, että on vasemmistolainen, vaikka hän myöntääkin, että kapitalismin vastustaminen on nimenomaan vasemmistolaisuutta. Sen sijaan Väyrynen kertoo olevansa keskustalainen.
Väyrysen ideologia yhdistää ”parhaimmat” puolet erilaisista aatteista, olematta kumpaakaan ääripäätä. Kaikessa postmodernismissaan Paavo Väyrynen on oman logiikkansa mukaan tolkun poliitikko! Paavon harmiksi tämä tolkullisuus ei välittynyt äänestäjille. Annan varovaisen arvioni tässäm että Väyrystä voisi luokitella äärikeskustalaiseksi, joka ottaa äärimmäisemmät kannat kummastakin poliittisesta psektrin päästä.
Äärioikeiston ja -vasemmiston suosikki
Paavo Väyrysen mukaan kapitalismiin kuuluu vallan ja pääoman keskittäminen kapealle eliitille. Tämä kapea eliitti tarvitsee delegoida osan vallasta kansainvälisille järjestöille, jotka sitten solmivat suurkapitalisteja hyödyntäviä kansainvälisiä sopimuksia. Tällä globaalilla transantionaalisella vallalla kansallisvaltioitten itsenäisyys murennetaan täysin, ja valtiot muuttuvat vain suuryrityksien vasalleiksi. EU, WTO ja NATO ovat globaaleja suurkapitalistien välineitä, joilla maailman kansalaisten vapauksia murennetaan, joten näistä Suomen on pysyttävä erossa, jos se haluaa selvitä itsenäisenä maana. Kun luin tämän, niin ihmettelin, miksi Väyrynen ei ole kommunisti? Tämän on melkein kuin Leninin tai Maon teksteistä!
Kirjassa Väyrynen kertoo, että kansallisen itsenäisyyden lisäksi kapitalismi vaatii kansallisten rajojen avoimuutta, jolloin kansat ja kulttuurit sekoittuvat toisiinsa. Ihminen menettää yhteyden maahansa ja kulttuurinsa, jolloin vanhat periaatteet kodista, uskonnosta ja isänmaasta häviävät. Ihminen muuttuukin vain koneiston osaksi, joka yrittää korvata tyhjän henkisen aukon sydämessään ostamalla lisää krääsää. Ihmisyysaate on tämän kirjan mukaan vastavoima tälle kulttuurien, autonomian ja identiteetin murenemiselle.
Valehtelisin, jos sanoisin, että edellä mainitut ristiriitaiset ideologiset viritelmät eivät hymyilyttäneet. Mutta silti ei tämä kirja aivan hullu ole. Paavon analyysi kapitalismin itsetuhoisuudesta on todella mielenkiintoinen ja hyvä tapa levittää marxilaista teoriaa, ilman että tajuaa lukevansa marxilaista teoriaa. Ehkä juuri tämän takia osa kommunisteista äänesti Väyrystä. NATO-vastaisuus ei ollut siis ainoa asia, joka lämmitti vanhojen marxilaisten sydämiä.
Perinteinen konservatiivisuus ja globalisaatiovastaisuus taas houkuttelivat osan kotimaisesta äärioikeistosta, syöden perussuomalaisen Laura Huhtasaaren ääniä. Äärioikeistolainen ryhmä, Suomi ensin, jolla on sisäministeriön mukaan 30 rikosepäilyärikosepäilyä alla, keräsikin aktiivisesti Väyryselle kannattajakortteja.
Suurin ongelma on kirjailija itse.
Suuri vika kuitenkin on kirjan tarpeeton historian katsaus ja Paavon omien ministeririitojen selostus. Ärsyttävintä taas on Paavon ego, joka oikein paistaa tästä kirjasta läpi. Kirjailija referoi itseään miljoonia kertoja. Opin, että Väyrynen on kirjoittanut useita kirjoja, joita kukaan ei lukenut, mutta silti näköjään niin tärkeitä, että niitä on referoitava. Pahempaa on, että Väyrysen ajatuksissa ei ole mitään omaperäistä.
Sitä melkein alkaa ajattelemaan, että kenties Väyrynen on jokin todella sekopäinen kryptomarxilainen tai niin populisti, että hän on yrittänyt omaksua kaikki marginaaliteoriat omaan manifestiinsa saadakseen äärivasemmistolaiset ja –oikeistolaiset taaksensa. Voimme todeta, että marginaaliporukkaa ei ollut tarpeeksi presidenttipestin saamiseksi.
Yhteenveto
Väyrysen Suomen linja 2017 kelpaa vain, jos haluaa lukea antikapitalistista teoriaa ilman, että vaikuttaa kommunistilta. Silti, kun luin tätä kirjaa ulkona, yritin peittää sen kannen, jotta välttelisin outoja katseita.
