Arla Kanervan ”Taiteen musta kirja – Miesten mielivallan historiaa” on tänä vuonna julkaistu tietokirja merkittävien taiteilijoitten harjoittamasta sukupuolisorrosta kautta historian.
Idea
Kanervan kirja on kokoelma erilaisia esimerkkitapauksia seksuaalisesti ahdistelevista taiteilijoista 1700-luvulta nykypäivään saakka, joita analysoidaan feministisellä linssillä. Kirjassa tarkastellaan niin runoilijoita, kuvataidemaalareita kuin elokuvaohjaajia. Heti alussa kirjailija toteaa, että se, että kirjan kaltaisessa julkisessa, avoimessa muodossa pyritään tuomaan esille todellisuudessa tapahtuneista asioita, ei länsimaisessa demokratiassa ole millään tavalla käsky lukijalle toimia tietyllä tavalla. Se on ainoastaan pyyntö ajatella itse. Eli ei tarvitse polttaa roviossa kyseisten taitelijoitten teoksia.
Analyysi oli pääosin taitelijoitten ja yhteiskunnan puolustuspuheitten dekonstruointia, paljastaen kulttuurimme sovinistisia valtarakenteita. Kanerva on toimittaja, joten kirjan tyyli ei ole niinkään puolueettoman tieteellinen, vaan oikeastaan keskusteleva, jopa väittelevä. Lukiessa tätä kirjaa, tuntui kuin Kanerva olisi selaamassa taitelijoitten kohu-uutisia lööppilehdestä ja kommentoimassa niitä tuohtuvasti kahvikupin äärellä. Tämä intiimi tyyli toimi oikein hyvin, koska jotkut tapaukset ovat kammottavia, jopa aikalaisstandardeissa.
Kirjan keskeisin teema ei ole niinkään moraalinen kauhistelu ja taitelijoitten maineitten tuhoaminen, vaan juuri nostaa esiin ne monet tavat, jolla yhteiskunnan valta-asemassa olevat ihmiset käyttävät valtaansa naisiin. Yhteiskunnassamme on suuri illuusio, että kaikki naiset haluavat rikkaita ja mahtavia miehiä. Esimerkiksi viime vuonna arvioimassani Henry Laasasen ”Naisten seksuaalinen valta” (2008) kirjassa argumentoidaan, että naiset pyrkivät etsimään rikkaita miehiä, jotta voisivat ”omia” tämän resursseja seksiä vastaan ja, että raiskaus ja seksuaalinen ahdistelu ovat miehen ”rankaisuvaltaa” jolla tämä samaan aikaan osoittaa uhrinsa ”markkina-arvon” ja ”kostaa naisen seksuaalisen ylivallan”. Laasanen mukaan seksuaalinen ahdistelu ja raiskaus eivät voi johtua miesten vallanhalusta naisten kehoja kohtaan, vaan ”turhautumisesta”, siitä, että vain rumia ja köyhiä miehiä syytetään seksuaalirikoksista. Arla Kanervan uutuuskirja osoittaa dokumentoiduilla esimerkkitapauksilla Laasasen kaltaisen miesasiamiesten ideat vääriksi. Mutta tässä Arlan kirjassa ei vain selosteta taitelijoitten sekoilua, vaan analysoidaan ja puretaan koko “taiteilijaneron” ideologisia ja kulttuurisia juuria ja oletuksia analysoimalla terminologian historiallisa käyttöä ja alkuperää.
Miehille opetetaankin, että kunhan olet rikas, et tarvitse muuttaa asennettasi, vaan naiset oikein heittäytyvät jalkoihisi. Tällä asenteella monet taitelijat olettivatkin, että koska he ovat neroja, he ansaitsevat naisten kehot, elämän ja mielenterveyden. Kuitenkin naiset ovat itsenäisiä ihmisiä unelmillaan ja personalisuuksillaan, mikä on aiheuttanut ikäviäkin konflikteja, kun taitelijat eivät ole saaneet sen, minkä yhteiskunta on iskostanut heidän etuoikeudekseen.
Mielenkiintoisin huomio olikin nykypäivän esimerkkitapaukset, joissa paljastuu, että juuri ne, jotka puolustivat jotain ahdistelusyytöksiä saaneita taitelijoita tai kritisoivat #metoo-liikettä, itse olivat syyllistyneet naisten ahdisteluun ja työpaikkakiusaamiseen. Kanerva paljastaakin taitelijoitten hyväveliverkoston, jossa suojellaan toistensa pimeimpiä harrastuksia.
Ongelmia
Tämän kirjan suurin ongelma on kuitenkin lyhyys, joka johtui suurimmaksi osaksi siitä, että jotkut esimerkkitapaukset olivat kuvaukseltaan niin lyhyitä, että kirjailijan piti täyttää sivut kertomalla muista lähes asiaan liittymättömistä tapauksia. Esimerkiksi luet kappaleen Roman Polanskista, mutta sen sisällä kirjailija alkaa puhumaan muista ihmisistä, jotka eivät ihan liity Polanskiin. Toki näin kirjailija saa luotua laajemman yhteyden eri ahdistelutapauksien välillä, vakuuttaen lukijan, että näitä ongelmia ei ole vain taitelijaneroilla, vaan muillakin omistushaluisilla miehillä. Mutta suurin osa kirjasta onkin täytettä, mikä vähän tekee koko teoksesta turhan. Parempi olisi ollut julkaista netissä artikkelisarja kuin kokonainen kirja, jos ei keksi tarpeeksi esimerkkitapauksia.
Yhteenveto
Arla Kanervan ”Taiteen musta kirja – Miesten mielivallan historiaa” on hyvä pikku kirja vaikutusvaltaisten miesten harrastamasta seksuaalisesta sorrosta, mutta jos kaipaa raskasta ja kokonaisvaltaisempaa analyysiä, niin tässä sitä ei ole. Tämä onkin tyypillinen populaari listakirja, jonka erikoisuus on teema ja feministinen analyysikehys. Väittelevä ja keskusteleva tyyli tekikin teoksesta nopeaa ja helppoa luettavaa.
