Avainsana-arkisto: terrorismi

huhtikuu 12, 2019 · 8:00 am

Aikani MI6 vakoojana al-Qaidan sisällä

Aimen Deanin ”Yhdeksän elämää. Aikani MI6 vakoojana al-Qaidan sisällä” (oma suomennos) on vuonna 2018 julkaistu entisen brittiläisen tiedustelupalvelun vakoilijan elämäkerta.   

10

 

 

Idea   

Dean kertoo nuoruudestaan konservatiivisessa bahrainilaisessa perheessä ja miten Persianlahden ja Bosnian sodat radikalisoivat hänet. 90-luvulla kuitenkin jihadismia ei pidetty uhkana, vaan potentiaalisina liittolaisina kommunismia ja muita diktaattoreita vastaan. Dean liittyikin vierastaistelijaksi Bosnian sisällisssotaan puolustamaan paikallisia muslimeja.    

Bosniassa Dean liittyi al-Qaidaan ja tästä alkaa pommikemistin ura, joka vei hänet Indonesian ja Afganistanin sisällissotiin. Kuitenkin nopeasti Dean huomasi, ettei al-Qaidan tavoite ollut muslimien puolustaminen, vaan maailmanvalloitus, joka saavutettaisiin laajoilla siviileihin kohdistuneilla terrori-iskuilla. Dean kauhuistui ja käänsi takkinsa radikaalisti. Hänestä tuli Iso-Britannian vakoilija, joka on yksi syy, miksi al-Qaida ei tähän päivään saakka ole tehnyt tuhoisaa kemikaali-iskua länsimaissa.    

Dean on sen verran hyvä kirjoittaja, että tämä teos eteni kuin jännitystrilleri. Jos on kirjailijaa uskomusta, hän tapasi kaikki merkittävät jihadistit, jopa nuoren terroristin nimeltä Abu Musab al-Zarqawi, joka jo silloin tunnettiin pahasti häiriintyneenä psykopaattina. Zarqawi opiskeli Deanin kanssa pommintekotaitojaan ja lähtikin Irakiin perustamaan omaa terroristijärjestöä nimeltä ”Islamilainen valtio”.   

Tässä kirjassa pääseekin näkemään al-Qaidan maailmanlaajuisen terrorismiverkoston toimintaa, joka ulottuu Pakistanin vuorista Iso-Britannian maahanmuuttajalähiöihin. Samalla kirjassa avautuu, miten nykyään brittivakoilu toimii. Homma ei ole niin hohdokasta kuin James Bond antaa ymmärtää, mutta silti yhtä vaarallista.   

Anti-imperialismi   

Yllättävintä tässä kirjassa olikin, miten vasemmistolainen se on. Dean oli ihan oikeasti kuuluisan ”Majesteetin tiedustelupalvelun” vakoilija, jonka tehtävänä oli vuotaa tietoa al-Qaidasta, mutta tämän kirjan sanoma on hyvin sodanvastainen. Tässä kirjassa ei sanota mitään uutta, jota ei olisi dokumentoitu jihadismia käsittelevässä akateemisessa kirjallisuudessa, mutta silti yllättävää että suurvallan agentti jakaa samat näkemykset.    

Dean arvostelee ankarasti Goerge W. Bushin aloittamaa sotaa terrorismia vastaan, kirjoittamalla, että se oli juuri, mitä al-Qaida tarvitsi saadakseen lisää rekrytoitavia. Irakin ja Afganistanin sodat olivat kirjailijan mukaan katastrofaalisia maailmanrauhalle, mutta äärimmäisen ”energisoivia” jihadistisille terroristijärjestöille.   

Tässä jopa mennään niin pitkälle, että sanotaan USA:n luoneen edellytykset Isiksen kaltaisen brutaalin terroristijärjestön synnylle. Kirjailija arvostelee myöskin Obaman Syyrian sotapolitikkaa, jossa lähdettiin liian myöhään tukemaan syyrialaisia, antaen kasvualustan erilaisille jihadistijärjestöille, jotka ovat monopolisoineet vastarinnan Assadia vastaan.   

Dean arvostelee yleisesti USA:n pommituspolitiikkaa ja korostaa enemmänkin ideoitten taistelua ja maahanmuuttajien olojen parantamista ratkaisuna muslimien radikalisoitumisen pysäyttämiseksi. Kirjailijan mukaan, vaikka islam on pohja, josta jihadistit lähtevät houkuttelemaan musliminuoria äärimmäisiin tulkintoihin, suurin radikalisoiva tekijä ovat epäoikeudenmukaisuuden ja nöyryytyksen tunteet. Kirjailija itse ei lähtenyt Bosnian sotaan, koska vihasi kristittyjä, vaan koska hän halusi pysäyttää paikallisten muslimien teurastuksen. 

Dean osoittaakin, että kaikki jihadistien teologiset oikeutukset ovat sharia-lain vääristelyjä tai anakronistisia tulkintoja, jotka eivät edes kelpaisi salafistisille uskonoppineille.   

Kirjailijan mukaan Länsimaiset imperialistiset sodat ja niitten tukemat diktatuurit Lähi-idässä, ja Euroopassa koettu rasismi luovat paljon vihaa ja ahdistusta muslimien keskuudessa. Tämä viha on jihadistien helppo kanavoida terrorismiin. Jos islamia ei olisi, nämä nuoret silti löytäisivät jonkun muun ideologian, jonka puolesta tappaa ja kuolla.    

Yhteenveto   

Aimen Deanin ”Nine Lives: My time as the MI6’s top spy inside al-Qaeda” on todella hyvä ja rikas kirja nykyisestä terrorisminvastaisesta sodasta ja sen eturintamasta al-Qaidan sisällä. Mutta tämä on myöskin yhden veteraanin vetoomus rauhan puolesta, joka osoittaa, ettei pahuus asu vain Lähi-idässä, vaan länsimaisissa suurvalloissa.   

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , ,

maaliskuu 31, 2019 · 7:00 am

ISIS-turismia

Abu Rumaysah al-Britanin ”Lyhyt opas Islamilaiseen valtioon” (oma suomennos) on turistipoas terroristijärjestö Isiksen vuonna 2015 hallitsemasta maa-alueesta Irakin ja Syyrian välissä. Valitettavasti sain kuulla tästä teoksesta liian myöhään, joten tässä annetut vinkit on pommitettu maan tasalle.  

2

Idea    

Abu Rumaysah al-Britanin matkusi Isiksen hallitsemaan ”kalifaattiin” ja eli siellä jonkun aikaan. Mies näki, että houkutellakseen lisää muslimeja terroristijärjestöön, hänen pitäisi kirjoittaa lyhyt esittelyopas uudesta valtiosta. Syntyikin tämä lyhyt ja epävirallinen omakustanne ISIS-valtion ihmeistä.    

Tässä käsitellään mitä ruokia, kulkuneuvoja ja luontokohteita voi kokeilla Isiksen ”kalifaatissa”, mutta opas on myöskin kurkistusaukko siihen, minkälaista ISIS propaganda on, kun se on suunnattu houkuttelemaan ihmisiä liittymään järjestöön, eikä vain pelottelemaan koettuja vihollisia.    

Pimeää postmodernismia    

Mielenkiintoisinta on, miten al-Britani noudattaa uskollisesti länsimaisten turistioppaitten muotokieltä. Tässä kevyesti puhutaan Isiksen tarjoamasta hummuksesta ja kebab-lautasista, sekä mainostetaan ”parasta lattea ja cappucinoa” . Erityisesti paikallista maitoa ylistetään ”kermaiseksi ja raikkaaksi” Pitäähän niitä hipsterijihadisteja houkutella jotenkin.   

Tietenkin ISIS ei tarjoa vain liharuokaa, mutta myöskin terveydelle hyviä kasvisruokavaihtoehtoja. Sokerihampaille on tarjolla laaja valikoima länsimaisia suklaamerkkejä. Tietenkin kirjailija muistaa mainita, että ISIS myy ainostaan luomu- ja halal-ruokaa, eikä mitään E-koodeja sisältävää ruokaa.   
Ilmastonmuutoskin mainitaan sivumennen ongelmana, jota Isiksen tiedemiehet yrittävät torjua ”innovatiivisilla energiaratkaisuilla”    

Lukiessa turistiopasta barbaarisen terroristijärjestön hallitsemasta maa-alueesta, jossa puhutaan sähköpyörien ja herkullisen sharman eduista, on samaan aikaan ahdistava, että naurettava. Tämä kuitenkin myötäilee paljolti arvioimani Oliver Royn ”Globalized islam” (2002) kirjan teesiä. Royn mukaan moderni kapitalismi on globalisaation kautta onnistunut kaupallistamaan ja sulauttamaan kaikki maailman kulttuurin yhteen postmodernistiseen mössöön niin tehokkaasti, että jopa avoimesti länsimaista kulttuuria vastaan sotivat islamistit eivät pääse irti siitä. Se, että ISIS joutuu mainostamaan erikoiskahveja ja sähköpyöräilyä uskonnollisen fanatismin ohella, kertoo jotain muslimien integroitumisesta länsimaiseen kulttuuriin.     

Mielenkiintoisinta onkin, että tässä kirjassa kritisoidaan länsimaista koulutusta pikkasen samoilla argumenteilla kuin äärioikeisto. Al-Britannin mukaan Isiksessä ”Kouluissa ei edistetä homoseksuaalisuutta, evoluutiota, musiikkia, draamaa ja uskontojen välistä dialogia tai muuta sellaista roskaa”. Puuttuisi vielä toki kritiikki feminismiä vastaan, mutta kun kannattaa Isistä, niin se on jo itsestäänselvää.    

Tässä kirjassa jopa kritisoidaan monikulttuurisuutta. Kirjailijan mukaan monikulttuurisuus aiheuttaa vain eri ryhmien välisiä konflikteja, sen vuoksi ISIS kannattaa islamilaista monokulttuurisuutta, jossa ihmiset tietävät tasan tarkkaan mikä on oikein ja mikä väärin. Äärioikeistolaisen maailmankuvan yksi keskeisemmistä elementeistä on juuri käsitys, että kommunistit ovat postmodernismin kautta hämärtäneet oikean ja väärän rajan ja sen takia kaikki on pielessä.   

Kuitenkin kaiken kevyen esittelyn jälkeen kirjailjan pimeä ideologia paljastuu, kun hän kirjoittaa, että ISIS tulee valloittamaan ”Lontoon, Pariisin ja Washingtonin kadut” ja ”me tulemme vuotamaan verenne, mutta myöskin tuhoamaan teidän patsaat, hävittämään historianne ja kaikista kivuliaammin: käännyttämään lapsenne, jotta he voivat edistää asiaamme ja kirota heidän esi-isänsä.”    

Ongelmia    

Tietenkin suurin vika tässä turistioppaassa on se, että se on murhanhimoisen terroristijärjestön propagandaa. Mutta asiallisempi kritiikki kohdistuu teoksen pinnallisuuteen. Al-Britanni ei kerro, mitä käytännössä ISIS-arki on? Tässä toki mainitaan ilmainen sähkö, laajat korkeakoulumahdollisuudet ja trendikkäät kahvilat, mutta ei muuta. Teos perustuu suurimmaksi osaksi tulevaisuuden odotuksiin eikä varsinaiseen arkeen. Tämä siis on hyvin pinnallinen propagandateos, joka paljastaa enemmän sitä, ketä ISIS haluaa houkutella riveihinsä kuin, minkälaista on elää heidän maailmassaan.     

Yhteenveto    

Abu Rumaysah al-Britanin ”A Brief Guide to the Islamic State” on lähes arvoton propagandajulkaisu, jonka suurin anti on sen turistiopasmainen kieli, josta saa hyvät naurut, kun tietää mitä ideologiaa koko opas edustaa, mutta muuten sillä ei ole paljon annettavaa kuin merkinnän tiedustelupalveluitten listoille. Sydäntä kuitenkin lämmittää se, että tämän läpyskän kansikuvituksena on kuvitteellinen Jerusalemin kaupungin valloitus, joka ei koskaan toteutunut. ISIS ei koskaan iskenytkään Israeliin. Oikeastaan ainoan kerran kuin ISIS edes ampui israelilaisten suuntaan, he pyysivät anteeksi, koska ovat pelkurimaisia rottia. Kirjan kansikuvitus on muistutus siitä, miten megalomaanisen harhainen koko terroristijärjestö on. 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto

Avainsanat: , , , , , , ,

maaliskuu 30, 2019 · 8:00 am

Haittaisänmaalliset

Pascal Engmanin ”Patriootit” on vuonna 2017 alun perin julkaistu ruotsalainen dekkari klassisista liberaaleista, jotka päättävät aloittaa neutraalin ja kiihkottoman keskustelun maahanmuuttopolitiikasta salamurhaamalla toimittajia.

15

Idea

Romaanissa seurataan eri hahmoja, joihin kuuluu maahanmuuttajataustainen perhe, palkkasotilas, pari maahanmuuttokriitikkoa ja toimittajia. Tarinan edetessä kaikkien kohtalot törmäävät väkivaltaisesti.

Otin tämän kirjan ainoastaan lukulistalle, koska siinä olivat pääosassa äärioikeistolaiset terroristit. Inhoan sen verran dekkareita, että konseptiin pitää sekoittaa natseja jollain tavalla, että jaksan edes tarttua yhteen.

Engman näköjään kuuluukin genren parhaimmistoon, koska tämä oli todella ennalta-arvaamaton kirja, joka onnistui täydellisesti punoa yhteen eri hahmojen kohtalot.

Vaikka juoni alkaakin eri valtioissa, tässä ei lähdetä juoksentelemaan pitkin poikin Eurooppaa ja muuta maailmaa selvittääkseen rikoksia, paljastaen kansainvälisen verkoston venäläisiä gangstereita, pohjoismaisia moottoripyöräjengiläisiä ja valtiollisia tiedustelupalveluita, kuten niin monessa dekkarissa. Engman on realistisempi ja vaatimattomampi tässä aspektissa ja se on tervetullutta mielestäni. Juoni on kuitenkin vauhdikas ja jännittävä.

Vihapuheen  kierre

Tässä romaanissa vihapuhe on pinnan alla kupliva ilmiö, joka esiintyy lähes koko juonen pituuden. Toimittajat ovat tottuneet siihen, että kun he kirjoittavat maahanmuutista, joukko klassisia liberaaleja lähtettävät heille keskustelunavauksia, jotka koostuat raiskaus- ja tappouhkauksista. Kun äärioikeistolaiset terroristit alkavat salamurhata toimittajia, nämä samat nettikeskustelivat kommentoivat uutisten kommenttipalstoille iloitsevansa murhia ja neuvovat terroristeja, miten suorittaa niitä lisää. Vihan ja propagandan kierre on kietoutunut niin monen ihmisen ympärille, että avoimesti puolustetaan terroristeja, koska nämä ”tappavat hyvän asian puolesta”.

Uuden Seellannin terrori-iskun jälkeen, tämän romaanin kuvailu ihmisten kylmästä reaktiosta on todella ajankohtainen, koska samaa on dokumentoitu oikeassakin elämässä. Joukko ihmisiä on joko kieltänyt kokonaan, että Christchurchin terrori-isku tapahtui, toiset taas ylistävät tekijää, kun taas jotkut vähättelevät sitä tai jopa kääntyvät syyllistämään uhreja. Kun on vuosikausia kiihottanut itseään vihaamaan jotain ihmisryhmää, on hyvin vaikeaa sympatisoida heitä, vaikka olisivatkin viattomia uhreja. Natsit pelasivat juuri tämän varaan, kun suorittivat holokaustin.

Ongelmia

Romaanin suurin ongelma ovat puolitiehen rakennetut hahmot. Engman vaivautui rakentamaan vain muutaman hahmon personalisuudet ja kun juoni tiivistyy, nämä hahmot ovat vain puolituttuja, joten heidän edesottamukset eivät herättäneet sellaista ahdistusta, mitä tuntisit, jos ystäväsi olisi pakenemassa natsiterroristeja.

Pahemmaksi meneekin, kun romaani loppuu melkein kuin seinään. Engman halusi romaanistaan niin realistisen, että loppu oli toki uskottava, mutta se jäi aika tyhjäksi, kun hahmot eivät olleet niin kiinnostavia kuin pitäisi. Useimmiten, jos kirjailija epäonnistuu rakentamaan kiinnostavan hahmon, tämä puute korvataan todella mahtiponttisella juonella ja loppukohtauksella. Tässä sellaista ei tehdä. Engman selvästi halusi kirjoittaa realistisen romaanin, jossa loppukohtaus ei sisällä genren kangistuneita kliseitä, mutta kun hahmot eivät ole niin syvällisiä kuin pitäisi, koko kohtaus vain lässähti.

Kolmas ongelma ovat epärealistiset äärioikeistolaiset hahmot. Engman selvästi tutustui vastajihadistiseen ideologiaan, mutta vain pintapuolisesti. Vaikka tässä terroristit puhuvat samoista salaliittoteorioista kuin Breivik ja Christchurchin terroristit, he eivät ole yhtä hulluja kuin oikean elämän esikuvat. Enkä  tarkoita,  että  Engman  olisi  kirjoittanut  hahmoistaan  loogisia  tai  edes  sympaattisia,  vaan  hän  ei  syvenny  vastajihadistisen  ideologian  kokonaisvaltaiseen  vihaan  ja  järjettömyyteen.

Modernin äärioikeiston maailmankuva on paljon synkempi ja sekopäisempi kuin tässä kirjassa esitetään. Ehkä kirjailija pelkäsi tehdä hahmoistaan epäuskottavia, jos hän syventyisi heidän ideologiaansa liikaa, mutta nämä ihmiset elävät näin joka päivä ihan oikeasti! Eli tässä tapauksessa todellisuus on tarua ihmeellisempää.

Voi myöskin olla, että kirjailija halusi keskittyä enemmänkin hahmojen käytännön elämään ja perhehistorian surkeuteen, eikä heidän ideologiaansa, näin osoittaen, että omaksuakseen tällaisen rasistisen maailmankuvan, jossa oikeutetaan lapsienkin murhaamisen, on oltava todella surkeassa elämäntilanteessa, joko henkisesti tai kasvatuksen kautta.

Sitten tässäkin kirjassa on inhoamani brändituotteitten kuvailua. Tämä on jokin dekkareille tyypillinen ominaisuus, jossa on aivan pakko kuvata kaikki varusteet ja mitä merkkiä ne ovat. Engman menee kuitenkin liiallisuuksin, luoden todella kömpelöillä lauseita, jotka ovat melkein kuin mainoksista. Esimerkiksi “Emil ojensi Carlille pullollisen Famous Grouse -viskiä. Carl Kiitti Emiliä tuomisista ja asetti pullon Samsung television alla olevalle tasolle”. En ymmärrä, mitä syvyyttä romaani saa, jos viski ja televisio ovat jotain tiettyä merkkiä?

Yhteenveto

Pascal Engmanin ”Patriootit” on ihan hyvä dekkari ruotsalaisesta vastajihadistisesta äärioikeistosta, joka on Uuden Seelannin terrori-iskun jälkeen ajankohtaisempi kuin koskaan. Mutta taiteellisesti tämä romaani epäonnistuu aika lailla.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin, Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Avainsanat: , , , , , ,

maaliskuu 17, 2019 · 6:00 am

Väkivaltainen ekstremismi

J. M. Bergerin “Ekstremismi” (oma suomennos) on viime vuonna julkaistu yhteenveto siitä, mitä tiedämme väkivaltaisista ääri-ideologioista.

13

Idea

Kirja lähtee helppolukuisella, mutta akateemisella otteella käsittelemään, mitä tarkoittaa “ekstremismi” ja mitä siitä tiedetään? Kirja käsittelee terrorismin historiaa antiikin Palestiinan äärijuutalaisista ryhmittymistä nykypäivän Isikseen. Kirjan painopiste on kuitenkin nykyisissä terroristisissa uhissa, jotka ovat äärioikeisto ja jihadismi. Kirjailija, jopa painottaa, että joissain maissa, kuten USA:ssa äärioikeisto on merkittävämpi turvallisuusuhka kuin jihadistit, jotka keskittyvät riehumaan Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Lähi-Idässä.

Teoria

Berger lähtee Hanna Arendthin totalitarismiteoriasta käsin piirtämään yleisen kuvan ekstremismistä, joka voi ilmetä kaikissa ideologioissa, eikä se ole yhden uskonnon tai tietyn maailmankuvan erityislaatuisuus. Sosiaaliset ja historialliset olot määrittävät enemmänkin, milloin jokin ihmisryhmä päättää käyttää väkivaltaa kuomakseen koko vallitsevan järjestelmän tuhoamalla jonkun toisen ihmisryhmän. Kirja rakentuukin “sisä- ja ulkoryhmä” teorian ympärille. Se, kuka kuuluu “omaan” ryhmään ja on suojelemisen arvoinen ja ketkä ovat “ne toiset” joita on tuhottava.

Salaliittoteoriat ovat myöskin yksi yhdistävä elementti kaikissa ääri-ideologioissa. Yleensä näihin salaliittoteorioihin liittyy vielä juutalaiset jossain muodossa. Joskus ideologia voi myöskin rakentua sukupuoli-identiteetin ympärille, kuten miesasiamiehet, jotka kirjan mukaan ovat rakentaneet koko väkivaltaisen maailmankuvansa naisten ja seksuaalivähemmistöjen vihaamisen ympärille.

Erityisen valaisevaa on kirjan toteamus, että äärioikeisto on ollut olemassa pitempää kuin jihadismi ja näin ehtinyt sekä aiheuttaa hirvittäviä kansanmurhia, että terroristisia iskuja. Jopa minulle tämä tuli uutena oivalluksena, vaikka olen lukenut melkein kaiken, mitä voi lukea äärioikeistosta.

Toinen mielenkiintoinen oivallus oli, että jos uskoo vain ulkopuoliseksi koetun ihmisryhmän olevan alttiimpi äärimmäisen väkivaltaisiin ideologioihin, on todennäköisesti itse ekstremisti. Tuleekin mieleen norjalainen terroristi Breivik ja hänestä inpiroitunut Uuden Seellannin äärioikeistolainen terroristi Brenton Tarrant. Kummatkin uskoivat, että kaikki muslimit ovat verenhimoisia terroristeja, jotka yrittävät valloittaa maailman ja hävittää ”valkoinen rotu” sukupuuttoon. Kummallekkin terroristille ainoa ratkaisu oli ”ennaltaehkäisevä isku miehitysarmeijaa vastaan”. Uhrit olivat kuitenkin Breivikin osalta nuoria sosiaalidemokraatteja ja Brenton Tarrantin tapauksessa moskeijoissa rukoilevia tavallisia muslimeja, joihin kuului naisia ja lapsia.

Kirjailija myöskin erottelee viharikokset terrorismista ja terrorismin ääriajattelusta. Kaikki väkivaltaiset rasistit eivät välttämättä ole äärioikeistolaisia, eivätkä kaikki islamistit ole jihadisteja tai terroristeja. Bergerin mukaan näitten erojen sumentaminen pelaa ainoastaan ääriryhmien propagandaan, kehystäen kaikki tietyt ajatukset heidän äärimmäisiä johtopäätöksiä oikeuttaviksi.

Ongelmia

Suurin ja ehkä ainoa ongelma on kirjan keskittyminen jihadismiin ja äärioikeistoon. Vaikka tämä kirja käsitteleekin ääri-ideologioitten historiaa, se hyppää kokonaan 1900-luvun historian äärivasemmistolaisen väkivaltakauden yli. On olemassa toki kirjoja, jotka ovat tässä tapauksessa tasapuolisempia, kuten viime vuonna arvioimani Louise Richardsonin “What Terrorists Want: Understanding the Enemy, Containing the Threat” (2006). Mutta tämä Bergerin teos on lyhyempi ja helppolukuisempi. Toki on myöskin muistettava, että nykyään äärivasemmistolainen terrorismi on länsimaissa lähes olematonta, kuten tänä vuonna julkaistussa Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan “Euroopan villit kortit ja mustat joutsenet” -raportissa, Sisäministeriön viimeisemmässä väkivaltaisen ekstremismin tilannekatsauksessa ja SUPO:n Kansallisen turvallisuuden katsauksessa ilmenee.

Yhteenveto

J. M. Bergerin “Ekstremism” on loistava pikkukirja nykymaailmaa riivaavista ääri-ideologioista ja miten torjua ne. Kuten Uuden Seelannin äärioikeistolainen terrori-isku on osoittanut, tällaiset kirjat ovat äärimmäisen tärkeitä. Mutta tämä teos on vain lyhyt maallikolle tarkoitettu ponnahduslauta, josta voidaan siirtyä yksityiskohtaisempaan akateemiseen tutkimukseen.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto, Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Avainsanat: , , , , , , ,

helmikuu 24, 2019 · 6:00 am

Jihadistien polku itsetuhoon

Nelly Lahoudin ”Jihadistien polku itsetuhoon” (oma suomennos) on vuonna 2010 julkaistu akateeminen tietokirja jihadistisesta ideologiasta.     

9

Idea    

Lahoudin kirja pyörii kharijilaiset -teorian ympärillä. Kharijilaiset olivat puristinen muinaisislamilainen uskonsuuntaus, joka erosi valtavirtasunni-islamista melkein heti profeetta Muhammadin kuoltua, koska pitivät sunni-islamia liian suvaitsevana ja löysänä. Koska kharijilaiset julistivat muita muslimeja vääräuskoisiksi ja yrittivät alistaa heidän tiukkaan islamintulkintaan, koko uskonsuuntaus muuttui haukkumanimeksi, joka tarkoittaa fanaattista puristia. Islamilaisessa kulttuurissa ”kharijilainen” on yhtä loukkaava termi kuin ”natsi” tai ”rasisti” meidän kulttuurissa. Jihadistit ovatkin valittaneet, että nykyään poliittinen korrektius on hallitsematon, kun ei voi enää ajaa shiialaisten kansanmurhaa, ilman että heti leimataan kharijilaiseksi.    

Lahoudin mukaan jihadistit eivät ole moderneja kharijilaisia, vaikka heissä on paljon yhtäläisyyksiä, mutta nykyisten terroristijärjestöjen kohtalo on sama. Hänen mukaan kharijilaiset olivat lopulta niin puritaanisia ja väkivaltaisia, että he alkoivat julistaa toisiaan vääräuskoisiksi, mikä johti koko radikaalin uskonsuuntauksen itsetuhoon. Lahoudin mukaan nykyiset jihadistit ovat yhtä äärimmäisiä ja he tulevat olemaan oman liikkeensä tuho.     

Tämä kirja kirjoitettiin ennen kuin Isiksestä tuli nykyinen maailmanlaajuinen äärijärjestö, mutta tässä jo käsitellään, miten se riiteli emo-järjestö al-Qaidan kanssa juurikin islamintulkinnasta. Tämä kirja käsitteleekin erilaisia teologisia ja taktisia riitoja, joita al-Qaida, ISIS, Taliban ja muut jihadistiset järjestöt käyvät keskenään, ja miten nämä liikkeet ennen pitkään ovat julistaneet toisensa vääräuskoisiksi. Kirjan teoria on saanut nykyään uskottavuutta, kun Isiksen sisällä on syntynyt murhanhimoisia sisäisiä riitoja.  

Ideologia    

Tässä kirjassa paljastuu, että jihadismi ei ole samankaltainen tiukkaan rajattu ideologia, kuten liberalismi ja kommunismi, vaan enemmänkin suuntaus. Jihadistien pohja on tiukka ja suhteellisen moderni islamin tulkinta, jossa jihad on puhtain ja täydellisin uskon ilmentymä. Oikeastaan jihadistien mukaan jihad on jumalanpalvelus, eikä vertaiskuvallinen henkinen kamppailu tai puolustusjulistus.    

Jihadistit tulkitsevat islamin lähes luterilaisittain yksilölliseksi uskonnoksi, jossa oma itsenäinen toiminta on paras tae hyvälle elämälle. Valtavirtaislamissa yhteisöllisyys ja ryhmäkoheesio ovat tärkeämpiä arvoja, jolloin paikallisten auktoriteetien totteleminen ylittää yksilölliset halut. Jihadistit ovatkin eräänlaisia islamilaisia anarkisteja, jotka uskovat, että kunhan kaikki tottelevat sokeasti islamilaisia tekstejä, mitään lakeja tai hierarkkisia järjestelmiä ei tarvita. Kuitenkin koska ihmiset aina tulkitsevat tekstejä eri tavalla kuin toiset, syntyy ristiriitoja ja tämä seikka on näitten äärijärjestöjen itsetuhon siemen.     

Mutta mielenkiintoisinta tässä kirjassa on se, että Lahoud päättyy samoihin johtopäätöksiin kuin aiemmin arvioimani William R. Polk “Crusade and Jihad: The Thousand-Year War Between the Muslim World and the Global North” (2018) kirjassa, jonka mukaan jihadismi on joittenkin muslimien viimeinen ja epätoivoinen yritys häätää länsimaiset suurvallat pois muslimimaista. Jihadistit ovat hyvin avoimia sen suhteen, että heidän suurin toive on vapauttaa muslimimaat länsimaalaisesta riistosta ja sorrosta. Osama bin Laden esimerkiksi vuonna 2004 lähetti suoran pyynnön ”amerikkalaisille äänestäjille” äänestämään demokraatteja, jotta Irakin miehitys loppuisi.    

Jihadistien propaganda ei koostukaan siitä, että heidän islamin tulkintansa on parempi kuin muitten, vaan anti-imperialistisista julistuksista. Jihadistien mukaan sekulaarit ideologiat ja valtavirtaislam eivät ole onnistuneet häätämään länsimaiset suurvallat maistaan, joten ne pitää hylätä, ”palaamalla” tiukempaan, anarkistisempaan ja väkivaltaisempaan islamiin. Jihadismi onkin uskonpuhdistusliike, joka yrittää uudistaa islamia kaiken kattavaksi poliittiseksi ideologiaksi, jolla rakentaa länsimaista hegemoniaa vastaan puolustautuvan rajoja ylittävä islamilainen maailman. Tähän tavoitteeseen on mentykin niin pitkälle, että jopa salafistien pyhiä tekstejä on vääristelty tai tulkittu anakronistisesti.    

Kirjailija korostaa, etteivät lennokkipommitukset, miehitykset, kidutukset ja muut sotilaalliset toimet tule tuhoamaan liikettä, joka nimenomaan perustuu näitten toimintojen vastustamiseen, vaan jihadistit itse tulevat ajan mittaan tuhoamaan itsensä.   

Yhteenveto    

Nelly Lahoudin “The Jihadis’ Path to Self-Destruction” on yksi selkeimmin kirjoitetuista akateemisista tietokirjoista jihadistisesta ideologiasta mitä on. Kirja ei yritä puolustaa islamia, vaan sen sijaan selittää avoimesti ja kiihkottomasti erilaisia tulkintoja, joita uskonnosta on sekä historialliset kontekstit tietyille uskonkappaleille ja tapahtumille. Kirja onnistuukin kivuttomasti selittämään samaan aikaan, mitä jihadistit haluavat, että osoittamaan sen, että he tulkitsevat islamin äärimmäisen perverssillä tavalla. Kirjan elegantin selkeä akateeminen tyyli onnistuu myöskin osoittamaan, että länsimaat ruokkivat jihadisteja väkivaltaisella ja ahnealla toiminnallaan, ilman että lähdetään kiihkeisiin poliittisiin saarnaamisiin. Harmikseni tätäkään kirjaa ei ole suomennettu, koska julkinen keskustelu kaipaisi tällaista kiihkotonta esitystä aikakautemme tuhoisimmasta ilmiöstä. 

1 kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

joulukuu 21, 2018 · 6:00 am

Alt-Amerikka: Radikaalioikeiston nousu Trumpin aikakautena

David Neiwertin, vuonna 2017 julkaistu ”Alt-Amerikka: Radikaalioikeiston nousu Trumpin aikakautena” (oma suomennos) on journalistinen tietokirja otsikossa mainitusta ilmiöstä.  

10

Idea   

Neiwert rakentaa kirjansa teesinsä amerikkalaisen äärioikeiston todellisuusvinoutuman ympärille. Hänen mukaansa amerikkalainen äärioikeisto on vuosikymmeniä rakentanut itselleen lukuisten salaliittoteorioitten avulla vaihtoehtoisen todellisuuden eri propagandamedioitten kautta. Nämä erilaiset, pääosin internetissä pyörivät mediat kiihottavat toisiaan ja nyt ne ovat saaneet presidentin, joka hyödyntää tätä rinnakkaista todellisuuskäsitystä.    

Kirjan otsikko on sanaleikki englanninkielisestä sanasta ”alternative” (vaihtoehto) joka tarkoittaa samaan aikaan modernin äärioikeiston itselleen antamaa nimitystä ”Alt-Right (alternative right – suomeksi vaihtoehtoinen oikeisto) ja Trumpin neuvonantaja Kellyanne Conwayn pahamaineista lausetta ”alternative facts” (vaihtoehtoinen fakta). Kirjan otsikko voidaankin lukea sekä ”modernin äärioikeiston Amerikkana”, että ”Vaihtoehtoisena Amerikkana”.   

Kirjan mukaan moderni amerikkalainen äärioikeisto kehittyi 90-luvulla. Neuvostoliitto oli romahtanut ja liberalismi julistettiin hegemoniseksi maailmankatsomukseksi. Kuitenkin osalle amerikkalaisia konservatiiveja uusliberaalistinen maailmanjärjestelmä oli kauhistus. Koska kommunistista uhkaa ei ollut enää olemassa, nämä oikeistokonservatiivit alkoivat keksiä uuden uhan, johon he voisivat yhdistää Demokraattipuolueen liberaalit. Hitaasti pitkin 90-lukua internetin ja suistometsien pimeimmissä koloissa nämä oikeistokonservatiivit alkoivat radikalisoitua äärimmäiselle oikeistolle. Hitaasti mutta varmasti he rakensivat salaliittoteoriatäytteistä maailmankuvaansa, jossa uusi satanistijuutalaiskapitalistikommunistinen diktatuuri oli tulossa hetkellä millä hyvänsä. Amerikkalainen valtavirtaoikeisto halveksi näitä äärioikeistolaisia, mutta myöskin hyödynsi heitä opportunistisesti ajaessaan omaa politiikkaansa. Obaman valtakaudessa nämä äärioikeistolaiset äänet annettiin liikkua vapaasti oppositiopolitiikassa, mutta tuhoisin seurauksin. Republikaanipuolue oli päästänyt vapaaksi pimeän voiman, joka lopulta vuoden 2016 vaaleissa, Donald Trumpin kautta, söi koko puolueen. Kirjailijan mukaan moderni amerikkalainen äärioikeisto on nykyinen oikeisto.   

Donald Trump   

Kirja käsittelee myöskin, miten Trump puheillaan nosti modernin äärioikeiston parrasvaloihin ja radikalisoi heitä vielä enemmän. Kirjailija viittaa useisiin raportteihin, jotka osoittavat, että rasistiset viharikokset ja terrori-iskut ovat räjähtäneet ylöspäin vuodesta 2015 lähtien ja vain kasvaneet. Monissa viharikostapauksissa tekijä on maininnut kannattavansa Donald Trumppia ja jopa julistaneet uhreilleen, että ”Tämä on Trumpin maata nyt!”

Kirjailija myöskin analysoi onko Trump fasisti? Kirjailijan mukaan tuore presidentti ei voi olla fasisti, koska tällä ei ole mitään selkeää ideologiaa tai omaa väkivaltaista iskujoukkoa. Neiwert painottaa useita kertoja, ettei Trump ole fasisti, mutta korostaa, että hänen retoriikkansa on. Tämä fasistinen retoriikka on ruokkinut äärioikeistoa, erityisesti niitä, joilla on omat väkivaltaiset iskujoukot, kuten aseistetut miliisit. Jostain syystä kirjailija unohti fasistiset tappeluklubit, kuten Proud Boys ja R.A.M (Rise Above Movement) joita, jopa maan tiedustelupalvelu FBI on luokitellut vaarallisiksi.  

Identiteettipolitikka   

Kirja analysoi mistä tämä moderni äärioikeisto oikein tuli? Ja päättyy siihen lopputulokseen, että se syntyi Yhdysvalloissa tapahtuvien demografisten siirtymien takia. Monissa amerikkalaisissa alueissa oli hyvin pitkään suuri valkoinen enemmistö, mutta 90-luvulta lähtien näihin alueisiin ovat muuttuneet etelä- ja afroamerikkalaisia sekä muita maahanmuuttajia. Tämä eriväristen ihmisten määrän äkillinen kasvu on herättänyt valkoisissa asukkaissa suurta paniikkia. Tämä siitä huolimatta, että nämä eri ryhmät eivät ole vaikuttaneet negatiivisesti työllisyyteen tai turvallisuuteen. Kirjailijan mukaan syy monen amerikkalaisen radikalisoitumiseen ei ole uusliberalistisessa politiikassa, joka alkoi 70-luvulla, vaan näissä demografisissa siirtymissä. Tämä selittäisi, miksi äärioikeistolaiset ovat niin vankkoja rajoittamattoman kapitalismin puolustajia. Voitaisiinkin sanoa, että juuri se taloudellinen järjestelmä, jota äärioikeisto syvästi ihailee, on aiheuttanut maahanmuuton kasvun, jonka he kokevat tuhoavan kapitalismin.

Ongelmia   

Suurin ongelma tässä kirjassa on kirjailijan puolueellisuus. Tässä lähdetään aika selkeästi Demokraattipuolueen näkökulmasta käsin käsittelemään äärioikeistoa. Esimerkiksi ”äärioikeistoksi” tässä kirjassa käsitellään kaikkia oikeistolaisia ryhmiä, jotka ajavat rajoittamatonta kapitalismia, ei vain äärirasistisia ja väkivaltaisia ryhmiä. Vaikka itsekin pidän rajaoittamattoman kapitalismin oppia äärimmäisenä, populaarikulttuurissa termi ”äärioikeisto” (eng. Far-Right) tuo mieleen natseja ja fasisteja, vaikka politiikantutkimuksessa termi kuvaa kirjaimellisesti kaikkia äärimmäisiä oikeistolaisia ryhmiä. Kirjailija ei selitä oman termin käyttöä, jolloin lukijalle voi tulla harhakuva, että USA:ssa tosiaan on hirveä määrä natseja, vaikka varsinaisia kansallissosialisteja on hyvin vähän.   

Toinen ongelma on kirjan surkea lähdeviittaus. Tässä kirjassa kyllä on paksu lähdeluettelo, mutta joka koostuu suurimmaksi osaksi lehtiartikkeleista, kansalaisjärjestöjen- ja viranomaistahojen raporteista, mutta itse tekstissä ei merkitä kunnolla kuka sanoi ja missä. Tällainen lepsuilu syö kirjan uskottavuutta melkoisesti.  Toinen ongelma on huono editointi. Tässä teoksessa unohdetaan, että jokin taho on jo esitelty ja se esitelläkin uudelleen montakin kertaa. Välillä kokonaisia kappaleita toistuu ties mistä syystä.   

Koska seuraan tiiviisi amerikkalaista politiikkaa ja olen lukenut melkoisesti maan äärioikeistosta, suurin osa tässä teoksessa kuvatuista ilmiöitä ovat olleet ennestään tuttuja, joten ei tässä kirjassa ole mitään valheita tai vääristelyjä, mutta silti kuvittelisi kirjailijan vaivautuvan tukevan ne paremmilla viitteillä. 

Yhteenveto    

David Neiwertin ”Alt-America: The Rise of the Radical Right in the Age of Trump” on aika tiivis paketti modernin äärioikeiston erilaisista ryhmittymistä ja niitten retoriikasta, mutta kirjan aseenteellisuus ja huono editointi häiritsevät todella paljon. Kirjassa paisutetaan äärioikeiston valtaa suhteettomasti ja sekoitetaan hyvinkin erilaiset ryhmittymät yhteen, mikä syö kirjan uskottavuutta. Mutta tässä löytyy aika uskottavia teorioita äärioikeiston noususta ja kirjailija vaivautuu kumoamaan joitain äärioikeistolaisen propagandan pointteja tieteellisillä tutkimuksilla.  Tämä kirja voitaisiinkin sanoa hyväksi vastapainoksi Markku Ruotsilan saman aiheisesta teoksesta, jolla on oikeistolainen perspektiivi. Jos kiinnostaa puhtaasti alt-rightin ideologian analyysi, niin yhä suosittelen Angela Naglen ”Kill all Normies” (2017) kirjaa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

joulukuu 16, 2018 · 6:00 am

Myyrmannin pommiturmasta

Lukiessani Anssi Kullbergin toimittamaa ”Suomi, terrorismi, SUPO” (2011) tietokirjaa, törmäsin tähän Armas Gerdtin, vuonna 2004 julkaistuun ”Petrin matka Myyrmanniin” kirjaan. Asuin ulkomailla, kun Myyrmannin pommiturma tapahtui, joten tiesin hyvin vähän koko tapauksesta. Tapaus kosketti minua henkilökohtaisesti, koska se oli perheeni suosikkikauppakeskus 90-lukulaisessa lapsuudessani. Kullbergin kirjassa Myyrmannin tapausta pidettiin terrorismina ja viitattiin poliisien mielipiteisiin, mutta jostain syystä sekoitin mielessäni asiat ja otin tämän Armas Gerndtin kirjan luettavaksi, luullen sen käsitelleen terroristinäkökulmaa.   

5

Idea    

”Petrin matka Myyrmanniin” on Myyrmannin pommiturman aiheuttajan elämästä kertova kirja, tämän oman isänsä kertomana. Vaikka pelkäsin teoksen olevan kyynistä rahastusta ja sosiaalipornoa, kuten Deborah Spungen ”Nancy” (1983) kirja, ”Petrin matka Myyrmanniin” olikin hyvin asiallinen ja tunteikas kirja.    

Kirjailija avaa hyvinkin yksityiskohtaisesti koko perheensä taustat ja personalisuudet, mutta myöskin lasten kasvatuksen. Petri kasvatettiin hyvin perinteisessä valkoisessa keskiluokkaisessa suomalaisessa perheessä. Mainittavin asia oli, että isä ja äiti matkustelivat paljon, eivätkä olleet kovin paljon läsnä lastensa elämässä. Mutta tällaisia perheitä on paljon, eikä esimerkiksi vaimonhakkaamista tai alkoholismin kaltaisia kansallisperinteitä harrastettu Gerdt-perheessä.    

Mutta on jotenkin surullista lukea isän tekstiä, joka uhkuu itsensä syyllistämistä siitä, miten olisi pitänyt tajuta aiemmin poikansa syrjäytymisen ja sun muuta tyypillistä tragedianjälkeistä pohdintaa. Kuitenkin kirjailijan syyttelyn kärki kohdistuu kouluun, joka ei puuttunut kiusaamiseen ja poikansa käymään netin pommifoorumiin, Kirjailijan mukaan foorumissa yllytettiin toinen toisiaan rakentamaan suurempia ja monimutkaisempia pommeja, jolloin ryhmän hyväksyntää janoava Petri meni pidemmälle kuin muut. Isän mukaan hänen poikansa oli niin huomionkipeä, että päätti rakentaa suuren pommin, vaikka taitonsa eivät selvästi riittäneet siihen. Michael Kimmellin kirjassa ”Angry White Men: American Masculinity at the End of an Era” (2013) teoretisoidaankin, että netin jotkut foorumit radikalisoivat ihmisiä juuri tällä dynamiikalla.   

Gerdt perusteleekin edellä mainitulla, että poikansa ei tahallaan pyrkinyt räjäyttämään pommiaan Myyrmannissa tai missään muualla, jossa olisi viattomia ihmisiä tai omaisuutta. Sen sijaan Armaksen mukaan Petri suunnitteli räjäyttävänsä pommin metsässä. Valitettavasti jokin meni vikaan ja pommi räjähti ennen aikojaan.    

Kirjailija korostaa myöskin, ettei Petri voinut olla terroristi, koska hänen luonaan ei löydetty mitään poliittista manifestia tai mitään politiikkaan viittaavaa. Kuitenkin koulusurmaajilla yleensä ei ole mitään poliittista ideologiaa, vaan halu tappaa ja kuolla. Se onkin mielenkiintoista, että nykyään suurin osa koulusurmaajista ovat joko äärioikeistolaisia tai ideologisia naisvihaajia. Ehkä sosiaalinen media ja sen algoritmit ovat politisoimassa ahdistuneita nuoria tavalla, joka vielä 2000-luvun alussa oli melko harvinaista.    

Koulukiusattu  

Armas Gerdt kertoo poikansa ankarasta syrjäytymisestä tavalla, joka oli todella koskettava. Tunsin myöskin myötätuntoa Petriä kohtaan, koska minäkin olin hiljainen ja koulukiusattu nuori. Kuitenkin Petrin kiusaaminen ja yhteiskunnallinen eristys olivat äärimmäisen julmia. Tiedän tasan tarkkaan miltä tuntuu olla kiusattu ja eristetty muista nuorista. Muistan, että olin niin masentunut kiusaamisesta, että pelkäsin tosissani menettäväni järkeni. Onneksi onnistuin vuodessa lopettamaan kiusaamiseni ja saamaan ystäviä, mutta Petri ei koskaan. Ehkä juuri kiinnostukseni terroristeja ja massamurhaajia kohtaan kumpuaa siitä, että olin itsekin kuilun partaalla ja haluan tietää minkälaista, on syöksyä alas.     

Tässä kirjassa kuvataan sellaista sosiaalista eristämistä, joka ei voi muuta kuin luoda häiriintyneen nuoren miehen. Jos minun vuoden mittainen koulukiusaaminen tuntui ahdistavalta ja hirvittävältä, kuvitelkaa mitä se tekee ihmiselle, kun se on vakiotunne koko tämän elämän aikana?  Kirjassa esitetyt faktat Petrin elämästä ovat kuin resepti koulusurmaajan luomiselle. Esimerkiksi norjalainen terroristi Anders Behring Breivik oli itsekin koulukiusattu ja eristetty totaalisesti kaikista yhteisöistä, joihin hän yritti päästä.    

Vaikka Petri ei kirjailijan mukaan tahallaan halunnut tappaa ketään, hän varoittaa tässä kirjassa, että jos koulukiusaamiseen ei puututa, tahallisia massamurhia tulee tapahtumaan. Jälkiviisaasti voimme todeta, että juuri niin tapahtui Jokelalla (2007) ja Kauhajoella (2008).     

Ongelmia    

Suurin ongelma tässä kirjassa on se, että se perustuu suurimmaksi osaksi anekdootteihin, joten on tässä luetettava isän versiota ja tulkintaa tapahtumista. Tämä onkin jonkinlainen terapiakirja, jonka kautta isä käsittelee elämänsä suurinta epäonnistumista.     

Vaikka isän teoria tahattomasta räjähdyksestä on hyvin uskottava, pommissa esiintyvät haulit ihmetyttävät. Kirjailijan mukaan pommissa olevat haulit oli suunniteltu tuhoamaan ympäröivät puut, jotta tuhon laajuus voitaisiin todeta ja näin saada pommifoorumin kunnioitus. Epäilen vähän tätä, koska haulit ovat juuri se elementti pommissa, joka on suunniteltu vahingoittamaan suuren määrän ihmisiä. Toki voi olla, että mainittu pommifoorumi oli täynnä mielenvikaista porukkaa, joka suunnitteli terroristien pommeja kohdellakseen lähimetsän puustoa kaltoin.     

Yhteenveto.    

Armas Gerdt ”Petrin matka Myyrmanniin” on koskettava kirja nuoreta syrjäytyneestä miehestä, joka päättyi vaarantamaan henkensä saadakseen huomiota. Nykyään tätä kirjaa voitaisiin pitää aikalaiskuvauksena 2000-luvun alun Suomesta, missä koulukiusaamiseen ei vielä kiinnitetty paljon huomiota. Tässä kirjassa esiintyykin paljon sellaisia ilmiöitä, joita nykyään ei enää törmää. Esimerkiksi keskiluokkainen perhe, jolla on vain yksi kotitietokone tai sosiaalisen median puutetta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,