Avainsana-arkisto: toisen polven maahanmuuttajat

Kun massamurhan oikeutuksen voi poimia kaupan hyllystä

Oliver Royn ”Globalisoitunut islam” (oma suomennos) on vuonna 2002 julkaistu akateeminen tietokirja, joka pyrkii argumentoimaan, että islamismin synty ei ole islaminuskon syy, vaan globalisaation.

51

Kaksi ääripäätä

Royn mukaan ne, joitten mielestä islam on rauhanuskonto ovat yhtä väärässä kuin ne, jotka väittävät islamin olevan sodan uskonto. Kirjailijan mukaan islam on sen verran laaja ja vanha uskonto, että ei ole olemassa yhtä islamia jota voitaisiin olemuksellistaa helposti yhteen ominaisuuteen. Kirjailijan mukaan on turhaa nostaa Koraanista ja haditheista tekstipätkiä, jotka oikeuttaisivat näkemystä, että islam on joko kaikista demokraattisin feministiuskonto ikinä tai barbaarisin vihaideologia, mitä on koskaan maan päällä ollut. Sen sijaan kaikkien pitäisi keskittyä uskonnon sosiologiaan: miten historia, ympäristö ja eri kulttuuri ovat muokanneet islamista erilaisia tulkintoja? Tiedän, että kuulostaa tylsältä, mutta joskus totuuden etsiminen on tylsempää kuin omia ennakkoluuloja oikeuttavan kuvamakron jakaaminen somessa.

Teesi

Royn mukaan 70-luvulta lähtien olemme eläneet globalisaation aikaa, jossa koko maailma on yhdistetty kapitalistiseen maailmanjärjestelmään ja tietoliikenneverkkoihin. Tällä maailman yhdentymisellä kaikki maailman kulttuurit ja uskonnot ovat sekoittuneet toisiinsa, synnyttäen kokonaan uusia kulttuureita, habituksia ja oletuksia. Islam ei ole poikkeus ja siitä on haarautunut kirjailijan nimeämä ”uusfundamentalistinen” suuntaus. Uusfundamentalisteihin kuuluvat niin modernit salafistit, islamistit ja jihadistit.

Mcjihad

Uusfundamentalismi eroaa tavallisesta fundamentalismista siinä, että se ei perustu muinaisiin arvoihin ja oletuksiin, vaan postmodernismiin. Postmodernismilla tarkoitan teoriaa, jolla kuvaillaan nykyistä maailmaamme, jossa ei ole enää olemassa yhtä suurta totuutta, vaan lukuisia erilaisia totuuksia, jotka joutuvat kilpailemaan keskenään kuin ruokakaupan olutpullot. Jokainen ideologia, uskonto ja elämänasenne joutuvat olettamaan, että ne kilpailevat tuhansien vastaavien asioitten kanssa ihmisten huomiosta. Nämä ideologiat alkavat omaksua vaikutteita toisistaan, muuttuen samanlaisiksi, mutta erilaisiksi. Uskonnot ja ideologiat alkavatkin käyttäytyä ihmisten mielestä kuin kaupalliset brändit. Ihminen voi valita, rakentaako hän identieetinsä Adidaksen vaatteiden vai salafismin ympärille?

Islamilaisessa uusfundamentalismissa postmodernismi tarkoittaa sitä, että uskonto ideologisoituu ja muuttuu yksityiseksi elämänasenteeksi. Royn mukaan islam ei ole törmäyskurssissa länsimaitten kanssa, vaan se on huomaamattaan integroitunut länsimaihin liiankin hyvin.

Nykyiset islamistiset ja jihadistiset ryhmittymät voivat kirota länsimaita ja uskotella kaikille, jopa itselleen, että he ovat irtautumassa kokonaan moderneista vaikutteista, palaten ”esi-isien asenteisiin”, mutta käytännössä he tekevät samaa, mitä suomalaiset räppärit ja kristilliset homot tekevät: noudattavat postmodernistisen maailman lainalaisuuksia.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että uusfundamentalisti tulee sovittamaan jatkuvasti oman fundamentalisminsa moderneihin asioihin, kuten vaatemerkkeihin, pikaruokaravintoloihin ja absurdeihin fantasioihin islamlaisen valtion perustamisesta. Paras esimerkki uusfundamentalismin integroitumisesta länsimaihin on kirjailijan nostattama tapaus, jossa lontoolaiset salafistit vaativat, että McDonalds pikaruokaravintola myisi halal-hampurilaisia. Jos uusfundamentalistit haluaisivat irtisanoutua länsimaista ja omaksua perinteisen arabikulttuurin, miksi sen sijaan, että perustaisivat vaikka jordanialaisen perinneravintolan, he vaativat Mäkkäriä tarjoamaan heillekin uskonnollisesti yhteensopivaa roskaruokaa amerikkalaisen kapitalismin suurimmimmalta symbolilta?  Yksinkertaisin selitys olisi se, että he ovat saatanan tyhmiä, mutta asia on vähän monimutkaisempi.

Tietenkin tämä islamin integroituminen länsimaihin ei tarkoita, että meidän ei-pitäisi olla huolissaan terrorismista ja muusta sharia-lain tuputtamisyrityksiltä, vaan sitä, että ei auta yrittää eristää ”hyvä” tai ”paha” islamia toisistaan. Ratkaisut uusfundamentalismin kitkemiseen ovat ne tavanomaisen tylsät sosioekonomisten olojen parantamisratkaisut. Ei edes yksittäisten tekijöitten pommittaminen, rajojen sulkeminen tai kokonaisten valtioitten valloittaminen tule heitä pysäyttämään.

Eihän tässä ole mitään järkeä!

Itsekin huomasin Twitterissä, miten jotkut fundamentalistimuslimit jakelivat kanadalaisen kristillisen konservatiiviprofessorin videoita, joissa kehotettiin naisia tulemaan töihin meikkaamatta, jotta eivät ”kiihottaisi miehen biologisia haluja”. Vain globalisoituneessa postmodernissa maailmassa fundamentalistimuslimi ottaa neuvoja kanadalaiselta kristityltä sovinistilta, joka vetoaa muka tieteeseen syyllistääkseen naisia. Ei voi mennä postmodernimmaksi kuin tämä!

Oliver Roy tarjoaa runsaasti esimerkkejä, niin Pariisin gettoista kuin Teheranin kahviloista. Kaikissa ilmenee, että tajuamattaan monet muslimit ovat omaksumassa länsimaisia oletuksia ja kehyksiä, joihin he sovittavat oman islamilaisen teologian, luoden kokonaan uusia uskonnollisia identiteettejä. Muslimifundamentalistit alkavatkin muistuttaa amerikkalaisten fundamentalistien yhtä ristiriitaista olemusta. Islam ei kaipaa reformia, se on juurikin uudistumassa ja se kauhu, mitä koemme kaikkialla maailmassa ovat sen kasvukipuja.

Ongelmia teoriassa.

Ehkä ainoa ongelma tässä kirjassa, on se, että se ei perustu konkreettisiin tutkimuksiin, vaan joukkoihin havaintoihin, mitä kirjailija on koonnut maailmalta. Moniin väitteisiin ei löydy ensisijaista lähdettä. Kuitenkin aika uskottava teoria, kun monet muut uudemmat tutkimukset ovat päättyneet suunnilleen samoihin johtopäätöksiin. Suurin kritiikki on kuitenkin kirjailijan ylitsevuotava optimismi, että uusfundamentalismi imee itseensä niin paljon postmodernismia, että se sulaa siihen, muuttuen täysin moderniin maailmaan sopeutuvaksi uskonnolliseksi identiteetiksi. Tämä kirja esimerkiksi ei ennustanut Isiksen syntyä, joka on toki juuri niin postmodernistinen kuin olla ja voi, mutta äärimmäisen väkivaltainen ja oikeasti aikaan saava liike. ISIS on toki murskattu sotilaallisesti Syyriasta ja Irakista, mutta silti itse jihadismi yhä elää maailmalla.

Yhteenveto.

Kannattaa lukea tämä kirja, jos haluaa jotenkin ymmärtää, miksi erityisesti Euroopassa kasvanut ja syntynyt musliminuori ja, jopa ihan kantaeurooppalainen voi sortua kannattamaan aatetta, joka lupaa paluuta muinaiseen maailmaan, käyttämällä moderneja markkinointikeinoja? Erityinen kiinnostava huomio, on että kirjailija kertoo, miten kaikki ideologiat ovat kärsimässä samasta ilmiöstä ja se selittää, miksi nykyään lähes kaikki ideologiat ovat helvetin ristiriitaisia.

Itsekin olen tämän huomion tehnyt, erityisesti äärioikeiston yhteydessä, joka samaan aikaan kiroaa, että ”postmodernistit” ovat tuhoamassa länsimaisen sivilisaation, mutta soveltavat itsekin postmodernistisia teorioita ”paljastaakseen” postmodernistisen salajuonen vaikka Hollywood-elokuvissa. Ristiriitaisuus jatkuu vielä siinä, että nykyään voit olla natsi, joka vihaa naisia ja homoja, mutta samaan aikaan voit kertoa muille, että valkoinen ylivalta on ainoa tapa suojella naisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia. Sen sijaan, että ääriliikkeet pyrkisivät pakottamaan muut omaksumaan heidän standardinsa, ääriliikkeet joutuvatkin mukautumaan modernin maailman raameihin, jotta ylipäätänsä voivat vedota tavallisiin ihmisiin.

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): Islam, jihad ja maahanmuutto