Avainsana-arkisto: tutkimus

Taisteleva tutkimus

Juha Suorannan ja Sanna Ryynäsen ”Taisteleva tutkimus” on vuonna 2014 julkaistu tietokirja otsikossa mainitusta tutkimussuuntauksesta.    

4

Idea   

”Taisteleva tutkimus” on avoimesti vasemmistolainen tutkimussuuntaus, jonka missiona on valjastaa tiede kumoamaan kaikki valtarakenteet ja vapauttaa alistetut ihmiset. Kaikkosin tätä kirjaa hyvin pitkään, koska idea ideologisesta tutkimuksesta tuntuu vastenmieliseltä. Kuitenkin, jos olen onnistunut lukemaan äärioikeistolaisten vihateoksia, niin pitäisihän minulla olla rohkeutta kuluttaa aikaa poliittisen spektrin toisella puolella olevaan kirjallisuuteen. Otin sitten viimein tämän kirjan luettavaksi.   

Taisteleva tutkimus perustuu brasilialaisen pedagogi Paulo Freiren teeseihin, joitten mukaan “käsien peseminen” valtaapitävien ja vallattomien välisestä konfliktista ei tarkoita puolueettomuutta, vaan asettumista valtaapitävien puolelle. Freire oli toteuttamassa lukutaitokampanjaa, kun Brasilian sotilasjuntta kielsi sen vasemmistolaisena kansankiihottamisena. Tämä radikalisoi Freiren, joka totesi, että kasvatus on aina poliittista, aina joko sopeuttava tai vapauttava, aina jonkun puolella ja jotain vastaan. Tästä lähtökohdasta sitten hän alkoi kehitellä eri maitten tutkijoitten kanssa erilaisia teoreettisia kehyksiä, joitten kärkenä on sorrettujen ihmisryhmien näkökulmien esiintuomista tutkimuksilla. Taistelevassa tutkimuksessa kaikotaan tilastoja ja sen sijaan korostetaan sorrettujen arkisia kokemuksia, jotka paljastavat maailmasta enemmän kuin akateemisten käsittelyjen pyörittely. Tästä suuntauksesta syntyikin lukuisia erilaisia vasemmistolaisia tutkimussuuntauksia, joista tunnetuin on sukupuolitutkimus.    

Taistelevan tutkimus haastaa koko käsityksen puolueettomasta tiedosta. Tutkijalla on aina omat ennakkoluulot ja poliittiset mieltymykset ja jos hän ei niitä tunnista, silloin tutkimus on kaikista ideologisempi. “Objektiivisuus” tarkoittaa Freirille tulkinnoista riippumatonta todellisuutta, kuten sorron rakenteita, jotka eivät poistu väittämällä, ettei niitä ole olemassa.    

Ehkä hämmästyttävämpi on, että taisteleva tutkimus on myöskin poliittisesti epäkorrekti, kun sen teeseihin kuuluu ”Parrhesia”, jonka mukaan tutkijan on kysyttävä ollako rohkea ja puhua totta, vai vetäytyykö valheeseen ja sulkea suunsa? Totuuden esittämisen tavoite ei niinkään ole kertoa totuutta muille kuin kritisoida muiden ajattelua ja toimintaa, tai omaa ajatteluaan ja toimintaa. Eli teoriassa taisteleva tutkimus ei ole ideologisesti sokeaa propagandaa, vaan itsekriittinen tiede, jonka objektiivisuus on sanoa asiat niitten oikeilla nimillä, eikä välittää taloudellisen eliitin tunteista.  

Poliittisuus   

Juha Suoranta ja Sanna Ryynänen esittelevätkin tässä teoksessa taistelevan tutkimuksen erilaisia metodologioita ja sen historiaa. hurjimmat suuntaukset ovat avoimesti äärivasemmistolaisia, kuten anarkistinen tutkimus. Joittenkin tutkimussuuntausten tavoitteena on myöskin suoraan yrittää kumota kapitalistinen järjestelmä.    

Sen sijaan, että vain esitetään tutkimustulokset, kirjailijat kertovat, että tutkijan on myöskin ilmaistava selkeästi, miten havaitut yhteiskunnalliset ongelmat tulisi ratkaista. Sinänsä tällaista jo tehdään monissa (oikeistolaisissakin) ajatuspajojen ja valtionelinten tutkimuksissa, joten ei tällainen ”politiikan ehdotus” ole mikään vieras idea.   

Mielenkiintoisinta on kuitenkin äärimmäinen osallistuva tutkiminen, jossa tutkijan on oltava mukana mielenosoituksessa tai sissiliikkeessä, tutkiakseen ”läheltä” miltä tuntuu olla taistelevan ryhmän jäsen ja näin tuoda se aidoin ja edustavin perspektiivi. Mutta pikkasen kyseenalaistan sitä, että tässä kehotetaan myöskin edistämään jonkun poliittisen ryhmän toimintaa osallistumalla siihen aktiivisesti. Eli et vain kirjoita muistiinpanoja keltaliiveistä, vaan huutelet Macron-vastaisia iskulauseita ja kenties poltat auton? Toki väitöskirjasta tulee jännittävää luettavaa, jos kirjoittaa miltä tuntui henkilökohtaisesti riehua valtiovaltaa vastaan.     

Kun luin tätä kirjaa, mietin jatkuvasti, miten tätä tutkimussuuntausta voidaan käyttää väärin? Esimerkiksi voiko uusnatsi käyttää taistelevaa tutkimusta edistääkseen ideaa, että valkoiset, lihaa syövät heteromiehet ovat maailman sorretuin ihmisryhmä? Kirjailijat paljastavatkin, että taisteleva tutkimus on rajattu tavalla, jolla on mahdotonta rasistin tai oikeistolaisen soveltaa sitä omiin poliittisiin tarkoituksiin. Tutkimuksen ehtoihin kuuluu objektiivisesti sorretun ryhmän tutkiminen, antirasismi ja valtarakenteitten kyseenalaistaminen. Äärioikeistolaisuus perustuu valtarakenteitten vahvistamiseen ja mielikuvitukselliseen juutalaisten maailmanlaajuiseen salaliittoon, joten he eivät kykene käyttämään taistelevaa tutkimusta, vaikka haluaisivatkin.
Ei siis mikään ihme, että äärioikeisto turvautuu mieluiten tilastotietojen suppeaan tulkintaan ja perinteisen tieteellisen tiedon vääristelemiseen.

Sinänsä on mielenkiintoista, että äärioikeiston mukaan yliopistot ovat elitistisen vasemmistolaisten hallussa ja tämän vuoksi äärioikeiston maailmankuva vaikuttaa epätieteelliseltä. Mutta jos taisteleva tutkimus on konkreettisin esimerkki tällaisesta vasemmistolaisesta salaliitosta, niin aika viaton ja köyhä salaliitto tämä on. Koko taisteleva tutkimus ainoastaan tuo esiin yhteiskunnan pohjassa olevien ihmisten perspektiivejä esiin, mikä on oikeastaan sananvapauden vahvistamista ja sellaista populistista kansan syvien rivien kuuntelemista, jota äärioikeisto teeskentelee harrastavansa. Eihän kukaan halua kuunnella vain eliitin näkökulmia todellisuudesta?  

Ongelmia   

Suurin ongelma tässä kirjassa on se, että kirjailijat olettavat lukijan olevan akateeminen vasemmistolainen, joten se ei yritäkään perustella, miksi juuri siitä poliittisesta suuntauksesta tulevat oletukset ovat oikeita tai toteuttamisen arvoisia? Vasta melkein lopussa kirjailijat yrittävät perustella, miksi tällainen avoimesti ideologinen tutkimus olisi parempi kuin ei-ideologiseksi koetut tutkimussuuntaukset. Ainakin olen valmis hyväksymään, ettei ole olemassa täysin puolueetonta tutkimusta ihmistieteissä ja, että mitä enemmän näkökulmia on olemassa samasta aiheesta, sitä lähemmäksi totuuteen voidaan päästä, mutta nämä asiat pitää yrittää perustella. Mutta kirjailijat eivät lähde perustelemaan kokonaisvaltaisesti taistelevan tutkimuksen oikeutta olla olemassa, vaan se on.   

Esimerkiksi edellä mainittu poliittisen liikkeen edistäminen samalla, kun sitä tutkii, herättää erilaisia tutkimuseettisiä kysymyksiä, joita tässä teoksessa ei kunnolla pohdita. Esimerkiksi kaipasin perustelua siitä voiko tosiaan tutkija ja yliopisto irrottautua valtiosta ideologisesti ja alkaa suoraan vastustamaan sitä? Kirjailijat itse eivät näitä kysymyksiä pohdi filosofisesti, vaan esittelevät esimerkkitapauksia, joissa tutkijat ovat vastustaneet oman yliopiston roolia Vietnamin sodassa. Näköjään lukijan olisi sitten tehtävä näistä esimerkkitapauksista omat tulkinnat.

Yhteenveto

Juha Suorannan ja Sanna Ryynäsen ”Taisteleva tutkimus” on hyvä kirja Suomessa melko tuntemattomasta tutkimussuuntauksesta, mutta toteutus on hieman kömpelö. Kirjassa nostetaan hyviä esimerkkejä taistelevasta tutkimuksesta, jossa on onnistuttu todistamaan jonkun ilmiön olemassaolo, jota aiemmin ei oltu huomioitu lainkaan, mutta se ei vaivaudu perustelemaan skeptikolle sen arvoa. Silti erilaisten, erityisesti marginalisoitujen ihmisten näkökulmia tulisi tutkia juuri, koska näitä ei kuunnella. Aikakautena, jossa eliittivastaisuus on huipullaan, tällainen tutkimussuuntaus voi antaa vastauksia kansan syvien rivien ja eri vähemmistöjen kokemiin ongelmiin, joita muuten ei osata selittää tavallisilla tutkimusmenetelmillä

 

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kommunismi ja anarkismi