Whitley Strieberin ”Ne ovat täällä” on kirjailijan omiin UFO-kokemuksiin perustuva kirjallinen selostus.
Otin alun perin tämän kirjan lukulistaan ihan vaan vitsinä, kun kuulin, että tämä on ufologien ”Raamattu”. Mutta nyt kun opiskelen folkloristiikkaa, niin päätin lukea skeptisemmin. Onhan minulla nyt teoreettista tietämystä erinäisistä kummiksi tai supranormaaleiksi koetuista ilmiöistä.
Kirjailija ensin kertoo oman taustansa ”skeptisenä” keskiluokkaisena miehenä, joka ei uskonut UFO:ihin ennen kokemuksiaan. Strieber oli matkustanut mökkiin perheensä kanssa, jotta hän pystyisi vaimonsa kanssa rentoutua ja ratkaista heidän välistä avioliittokriisiä. Mutta valitettavasti Strieber joutuu avaruusolioitten kaappaamaksi!
Heti kättelyssä oma skeptisyyteni kasvoi, kun kirjailija mainitsi viattomasti sivumennen, että hän on ammattikirjailija, joka erikoistuu kauhuromaanien kirjoittamiseen. Eli heti ajatuksiini tuli, että nyt paskanovellien kirjoittaja on löytänyt tavan nostaa myyntiään tällä ”tosi” kertomuksella. Ainakin voin sanoa, että mies sentään osaa kirjoittaa hyvin. Tämä kirja on proosallisesti melkoinen kauhutrilleri.
Se, että kirjailija on kauhuromaanien kirjoittaja, joka oli juuri ennen UFO-kaappausta kärsimässä stressiä aiheuttavasta avioliittokriisistä saa epäilemään, että kenties mies näkee harhoja?
Folkloristit R.R. Marett ja R.H. Lowe pitivät ihmisen stressiä ja pelkotilan luomaa ylikeskittyvää tilaa syypäänä yliluonnollisten olentojen havaintoihin. Erityisesti, kun suurimmaksi osaksi niitä nähdään pimeässä tai muuten epäselvissä näköolosuhteissa. Monet kertomukset haltija- ja enkelihavainnoista tapahtuivat aina, kun henkilöllä oli jokin ongelma elämässä ja tätä alitajuisesti pelottaa jokin asia.
On havaittu, että aivoillamme on suuri tarve järkeistää, mitä näemme ja riippuen kulttuurista, jossa yksilö elää, tämä voi tulkita jonkun epämääräisen varjon silmän nurkassa saunatontuksi tai avaruusolioksi. Sattumalta kirjailija itsekin spekuloi, että kenties hän kärsii samasta psykologisesta ilmiöstä, joka aiheuttaa haltijahavaintoja. Lopulta kuitenkin Strieber päättyykin siihen näkemykseen, että kenties haltiahavainnot olivatkin avaruusolioita, joita kulttuurimme kehysti haltijoiksi! Mutta henkilökohtaisesti nojaudun folkloristiikan näkemysiin näköharhoista.
Folkloristiikan mukaan yksi aisti voi laukaista toisen ja aivot yhdistelevät ne supranormaaliksi koetuksi visioksi. On tieteellisesti todistettu, että valveillaolo ja uni ovat ihmisille häilyviä tiloja ja se voi selittää joittekin UFO-visioita. Mielestäni kirjailija kärsi juuri tästä ja yleensäkin UFO-havainnot vaikuttavat noudattavan samaa kaavaa.
Mutta itse tarinaan, niin tämä on samaan aikaan hyvin tyypillinen UFO-kertomus, että vähän epätavallinen. Strieberg kaapataan samalla tavalla kuin kaikissa maailman UFO-kertomuksissa ihmisiä kaapataan. Kirjailijan kuvaamat kokemukset avaruusaluksen sisällä ovat niin kliseisiä, että oikein nauratti. Erityisesti se, että avaruusoliot tutkivat kirjailijan suolistoa tunkemalla suuren anturin miehen persereikään. Kirjailija toki kuvaa, että hän tunsi itsensä raiskatuksi, joten tämä ei pitäisi olla naurun asia. Mutta auttamatta kuva avaruusolioista tunkemassa metallisia kapuloita aikuisen miehen perseeseen on vähän huvittava. Anteeksi.
Strieberin mukaan avaruusaluksessa, joka oli sellainen 50-luvun lentävä lautanen, oli erilajisia tai rotuisia asukkeja. Avaruusolioita oli 2 erilaista tyyppiä. Oli suurikokoisia harmaita sotureita ja sitten pienempiä suurisilmäisä ja hyönteismäisiä johtajia. Nämä sitten pukivat sinisiä univormuja tai sitten ihmisten vaatteita ja jopa peruukkeja ties mistä syystä.
Epätyypillistä onkin kerronnan hämäryys siinä ovatko avaruusoliot muuttaneet kertojan mieltä jotenkin, manipuloivatko he häntä koko ajan vai onko hän tosiaan menettämässä todellisuudentajunsa? Tämä hämäryys perustuu paljolti siihen, että avaruusoliot nukuttavat ihmisen kokeitten jälkeen ja palauttavat tämän omaan sänkyyn. Nämä ovat herttaisen huomaavaista olioilta, jos ei muistettaisi, että he loukkasivat kirjailijan peppuneitsyyden.
Mielenkiintoista oli kuitenkin, että sen lisäksi, että kirjailija kuvaa UFO-kokemuksensa, niin hän pyrkii myöskin analysoimaan niitä, jolloin tästä kirjasta ei tule vain jännittävä romaani, vaan myöskin tietynlainen tieteenfilosofinen spekulatiivinen teos.
Kirjailija kuvaa mestarillisesti valveillaolon ja unen välistä hämärtyvyyttä ja tukahduttujen muistojen palautumista. Strieber kokee, että avaruusoliot ovat valinneet hänet johonkin suureen, koska hän alkaa hypnoositerapiassa saamaan selville, että avaruusoliot ovat aina tarkkailleet häntä. Kuitenkin tämä kirja loppuu kesken. Kirjailija ei saakaan vastausta kysymyksiin, eivätkä avaruusoliot koskaan palaa. Kirjailijalle jäi kipeä persereikä, pieni haava sormeen ja muistot ulkoavaruuden kaappareista.
Strieber jääkin pohtimaan kirjassaan, kokiko hän jonkin harvinaisen psykologisen harhan, jonkun uuden ja käsittämättömän fysikaalisen ilmiön, joka vaikutti hänen muistoihinsa tai kenties hän joutui avaruusolioitten tai jonkun muun supranormaalin olennon koskettamaksi? Oma selitykseni on, että kirjailija kävi homobileissä ja vaimo huomasi miehen tulleen myöhään illalla kotiin, joten oli nopeasti keksittävä jokin alibi ja se sattui olemaan UFO-kaappaus. Se selittäisi peppukipeyden.
Hyvä puoli tässä kirjassa, on se, että se ei paisu liian suuriin sfääreihin, vaan pysyy pienessä mittakaavassa. Koko kirja muodostuu yhdestä hämärästä kokemuksesta, josta kirjailija muistaa vain pirstaleisia paloja. Kummallisemmaksi menee se, että hänen perheenjäsenet muistavat pätkiä samasta muistosta, jonka moni oli olettanut uneksi. Joukkpsykoosi? Tai sitten yksi perheenjäsen sekoili yöllä ja kaikki puoliunessa näkivät sen?
Strieber sitten pyrkii löytämään eri lähteistä selityksiä kokemukselleen. Niin historiallisia kuvauksia oudoista taivasilmiöistä, psykoanalyysista kuin lehtitiedoista. Eli tässä vielä saa vähän historiallista taustaa UFO-ilmiöistä.
Jos tämä kirja ei olisi kehystetty ”tositarinana” niin tämä olisi ollut todella jännittävä psykologinen kauhutrilleri.
