Avainsana-arkisto: UFO

lokakuu 7, 2018 · 5:00 am

Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä

Kun vuonna 2015 julkaistiin Perttu Häkkisen ja Vesa Iittin kirjan ”Valonkantajat: Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä” kirjakaupoissa, laiton sen välittömästi lukulistaan. Kuitenkin minulla ei ollut kiirettä lukea tämä kirja, koska fokukseni on poliittisissa ääriliikkeissä. Mutta tänä vuonna tajusin, että lukulistani oli niin pitkä, että vasta vuosien päästä pääsisin lukemaan tämän kirjan, joten laitoin sen etusijalle.

8

Idea

”Valonkantajat: Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä” kertoo modernin suomalaisen okkultismin historiasta sen merkittävien tekijöitten elämäkertojen kautta. Tässä teoksessa käydään läpi koko viimeisen vuosisadan esoteerisia ja okkultistisia liikkeitä, kuten teosofit, ufologit kuin natsiokkultistit.

Kirjailijat osasivat hommansa, koska eri okkultistien elämäkerrat ja heidän uskomuksensa on kuvattu hämmästyttävän yksityiskohtaisesti. Sitä melkein tunsi kuin olisi metsäaukiolla alastomana heidän kanssaan palvomassa jotain pimeää ja unohtunutta jumalaa.

Mielenkiintoisinta on, miten kirjan mukaan suomalainen okkultismi ei ala suomalaisella muinaisuskonnolla, joka on itsessään aika huikea, vaan länsieurooppalaisella teosofialla. Teosofiasta haarautui lukuisia henkimaailmaa käsitteleviä synkretistisiä uskontoja ja kultteja, joista jotkut alkoivat lainata elementtejä suomalaisesta muinaisuskonnosta. Merkittävin havainto oli, miten suurin osa esoteerisista uskonnoista liukui liberalismiin tai äärioikeistolaisuuteen. Vain yksi suomalainen okkultisti oli vasemmistolainen ja toinen satanistinen ryhmä koostui köyhistä työläisistä. Tässä kirjassa ei analysoida, miksi niin harva vasemmistolainen harrasti okkultismia? Tämä ihmetyttää, koska vaikka sosialismi perustuu materialismiin, marxilaisuus perustuu hegeliläiseen dialektiikkaan, jota voitaisiin tulkita esoteerisesti.

Omaksi yllätyksekseni UFO-uskomukset eivät olleet niin tieteellisiä kuin oletin. Suomessa UFO:t tulkittiin jumalallisiksi hengiksi tai enkeleitten kaltaisiksi entiteeteiksi, eikä toisten planeettojen olennoiksi, jotka omaavat huipputeknologisia avaruusaluksia. Jotenkin nämä ihmiset onnistuivat sekoittamaan kristinuskon, buddhalaisuuden, hindulaisuuden, UFO:t ja Kalevalan saumattomasti keskenään.

Kieli

Tämän kirjan kieli on mielestäni se mainittavampi asia. Molemmat kirjailijat kuvaavat todella puolueettomasti erilaisia uskomuksia, jotka normaalille ihmisille näyttävät ilmiselvän mielisairailta. Mutta kirjan kieli kuitenkin ei ole kuivakkaan tieteellistä, vaan sellaista lähes taiteellista sekoitusta modernia slangia, vanhahtavaa herroittelua ja tieteellisiä anglismeja. Tämä kielisekoitus ei kuitenkaan ole epäselvää, vaan todella selkeää ja sarkastisen humoristista, mutta samaan aikaan kunnioittavaa okkultisteja kohtaan. Tekstin Huumori syntyy erityisesti siitä, kun kirjailijat lainaavat okkultistien omia itsekuvailujaan, jolloin heidän perverssimmät touhut vaikuttavat vielä oudoimmalta. Ihailen suuresti kirjailijoita, jotka tähän kykenevät, koska minulla on uskomattoman vaikeaa kirjoittaa kunnioittavasti ja puolueettomasti ihmisistä, joitten ideoista en pidä. Tässä kirjassa kuitenkin kieli on intiimiä, rönsyilevää ja elävää puolueettomuudesta huolimatta. Okkultisteja kunnioitetaan tässä kirjassa, ikään kuin he edustaisivat jotain vakavasti otettavaa uskomusta, mutta ilman että sorrutaan nöyristelyyn tai propagandaan.

Ongelmia

Suurin ongelma, muuten loistavassa kirjassa, on analyyttisyyden puute. Kirjailijat päättivät enemmänkin esitellä suomalasia okkultistisia liikkeitä kuin analysoida niitä. Tässä teoksessa ei pohdita miksi okkultismi vetoaa joihinkin ihmisiin tai miksi seksi vaikuttaa olevan olennaisin asia kaikissa uskomuksissa. Tässä kirjassa teosofit, satanistit, votanistit, natsiufologispiritistit ja muut menninkäiset näkevät seksiorgioissa jotain maagista. Miksi okkultistit näkevät seksin niin tärkeäksi, että siitä piti puhua jatkuvasti, mitä yksityiskohtaisemmilla tavoilla. Melkein kaikki henkimaailmoilla pelaavilla tekijöillä oli jokin sukuelimiin liittyvä uskomus ja harrastus.

Toinen kysymys, joka jäi vaivaamaan minua, oli se, miten nämä okkultistiliikkeet kykenivät sekoittamaan kristinuskon itämaisten uskontojen kanssa, jos kristinusko selkeästi kieltää henkien kanssa puhumisen tai todellisuuden manipulaatiota taikuuden kautta? Kirjassa ei ollenkaan analysoida, miten aikalaiset, jotka välillä käyttivät selvännäkijöitten tai spiritistien palveluita, eivät kokeneet tekevänsä vakavaa syntiä, johon osallistuminen Raamattu määrää kivitystuomion? Kirja ei analysoi tätä synkretistisistä ulottuvuutta ja miksi se vetoaa ihmisiin niin paljon. Voisiko kyseessä olla jokin jungilainen ilmiö? Sivuhuomiona, tässä kirjassa kerrotaan, että Jung oli natsiokkultisti. Asia, joka ainakin omilta folkloristiikan opinnoilta jäi mainitsematta. Mutta nämä ovat pikkukritiikkejä, koska kirjan tarkoitus on olla lähdeaineisto, eikä itse teoreettinen tutkielma aiheesta.

Sitten on muitten kritiikki, mitä itse en allekirjoita: kirja käyttää lähteenä runsaasti porno- ja sensaatiolehtien materiaalia okkultisteista. Mielestäni kirjailijat ovat oikeutettuja käyttämään roskalehtien materiaalia lähteenä, koska suurin osa ovat okkultistien haastatteluja. Vaikka okkultistit, kuten Pekka Siitoin olivat sensaatiohakuisia sekopäitä, tämä kirja esittelee juuri sen, mitä okkultistit halusivat muille näyttää. Tämän vuoksi pornolehtien haastattelut kelpaavat lähdeaineistoksi, koska ne sisältävät sen, mitä okkultistit halusivat esitellä itsestään. Sitten tietenkin pitää muistaa, että harva laatulehti kuluttaisi palstatilaansa haastatellakseen marginaalihörhöjä ja heidän satanistisia seksiorgioitaan. Juurikin porno- ja iltapäivälehdet sellaisesta matskusta kiinnostuvat. Ainakin nyt tiedän, miksi niin moni kollega on kiinnostunut tutkimaan okkultismia.

Yhteenveto

Perttu Häkkisen ja Vesa Iittin kirjan ”Valonkantajat: Välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä” on jo klassikkostatukseen päässyt opus suomalaisen salatieteen ja okkultismin dokumentoijana. Esimerkiksi Pekka Siitoimesta on koottu tässä kirjassa aika kattava esitys, jossa oli paljon minulle uutta tietoa, vaikka olen lukenut melkein kaikki kirjat, mitä miehestä on kirjoitettu. Varmasti tätä tullaan käyttämään lähdeteoksena tai oppaana okkultismia ja salatiedettä käsittelevissä tutkimuksissa. Erityisesti alallani tämä teos on melkein pakollista lukemistoa opiskelijoitten keskuudessa, koska me folkloristit olemme juuri sellaisia hörhöjä

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Historia, Mitä tällä kertaa luin, Teologia

Avainsanat: , , , , , , ,

joulukuu 17, 2017 · 2:05 pm

Ne ovat täällä

Whitley Strieberin ”Ne ovat täällä” on kirjailijan omiin UFO-kokemuksiin perustuva kirjallinen selostus.

14

Otin alun perin tämän kirjan lukulistaan ihan vaan vitsinä, kun kuulin, että tämä on ufologien ”Raamattu”. Mutta nyt kun opiskelen folkloristiikkaa, niin päätin lukea skeptisemmin. Onhan minulla nyt teoreettista tietämystä erinäisistä kummiksi tai supranormaaleiksi koetuista ilmiöistä.

Kirjailija ensin kertoo oman taustansa ”skeptisenä” keskiluokkaisena miehenä, joka ei uskonut UFO:ihin ennen kokemuksiaan. Strieber oli matkustanut mökkiin perheensä kanssa, jotta hän pystyisi vaimonsa kanssa rentoutua ja ratkaista heidän välistä avioliittokriisiä. Mutta valitettavasti Strieber joutuu avaruusolioitten kaappaamaksi!

Heti kättelyssä oma skeptisyyteni kasvoi, kun kirjailija mainitsi viattomasti sivumennen, että hän on ammattikirjailija, joka erikoistuu kauhuromaanien kirjoittamiseen. Eli heti ajatuksiini tuli, että nyt paskanovellien kirjoittaja on löytänyt tavan nostaa myyntiään tällä ”tosi” kertomuksella. Ainakin voin sanoa, että mies sentään osaa kirjoittaa hyvin. Tämä kirja on proosallisesti melkoinen kauhutrilleri.

Se, että kirjailija on kauhuromaanien kirjoittaja, joka oli juuri ennen UFO-kaappausta kärsimässä stressiä aiheuttavasta avioliittokriisistä saa epäilemään, että kenties mies näkee harhoja?

Folkloristit R.R. Marett ja R.H. Lowe pitivät ihmisen stressiä ja pelkotilan luomaa ylikeskittyvää tilaa syypäänä yliluonnollisten olentojen havaintoihin. Erityisesti, kun suurimmaksi osaksi niitä nähdään pimeässä tai muuten epäselvissä näköolosuhteissa. Monet kertomukset haltija- ja enkelihavainnoista tapahtuivat aina, kun henkilöllä oli jokin ongelma elämässä ja tätä alitajuisesti pelottaa jokin asia.

On havaittu, että aivoillamme on suuri tarve järkeistää, mitä näemme ja riippuen kulttuurista, jossa yksilö elää, tämä voi tulkita jonkun epämääräisen varjon silmän nurkassa saunatontuksi tai avaruusolioksi. Sattumalta kirjailija itsekin spekuloi, että kenties hän kärsii samasta psykologisesta ilmiöstä, joka aiheuttaa haltijahavaintoja. Lopulta kuitenkin Strieber päättyykin siihen näkemykseen, että kenties haltiahavainnot olivatkin avaruusolioita, joita kulttuurimme kehysti haltijoiksi! Mutta henkilökohtaisesti nojaudun folkloristiikan näkemysiin näköharhoista.

Folkloristiikan mukaan yksi aisti voi laukaista toisen ja aivot yhdistelevät ne supranormaaliksi koetuksi visioksi. On tieteellisesti todistettu, että valveillaolo ja uni ovat ihmisille häilyviä tiloja ja se voi selittää joittekin UFO-visioita. Mielestäni kirjailija kärsi juuri tästä ja yleensäkin UFO-havainnot vaikuttavat noudattavan samaa kaavaa.

Mutta itse tarinaan, niin tämä on samaan aikaan hyvin tyypillinen UFO-kertomus, että vähän epätavallinen. Strieberg kaapataan samalla tavalla kuin kaikissa maailman UFO-kertomuksissa ihmisiä kaapataan. Kirjailijan kuvaamat kokemukset avaruusaluksen sisällä ovat niin kliseisiä, että oikein nauratti. Erityisesti se, että avaruusoliot tutkivat kirjailijan suolistoa tunkemalla suuren anturin miehen persereikään. Kirjailija toki kuvaa, että hän tunsi itsensä raiskatuksi, joten tämä ei pitäisi olla naurun asia. Mutta auttamatta kuva avaruusolioista tunkemassa metallisia kapuloita aikuisen miehen perseeseen on vähän huvittava. Anteeksi.

Strieberin mukaan avaruusaluksessa, joka oli sellainen 50-luvun lentävä lautanen, oli erilajisia tai rotuisia asukkeja. Avaruusolioita oli 2 erilaista tyyppiä. Oli suurikokoisia harmaita sotureita ja sitten pienempiä suurisilmäisä ja hyönteismäisiä johtajia. Nämä sitten pukivat sinisiä univormuja tai sitten ihmisten vaatteita ja jopa peruukkeja ties mistä syystä.

Epätyypillistä onkin kerronnan hämäryys siinä ovatko avaruusoliot muuttaneet kertojan mieltä jotenkin, manipuloivatko he häntä koko ajan vai onko hän tosiaan menettämässä todellisuudentajunsa?  Tämä hämäryys perustuu paljolti siihen, että avaruusoliot nukuttavat ihmisen kokeitten jälkeen ja palauttavat tämän omaan sänkyyn. Nämä ovat herttaisen huomaavaista olioilta, jos ei muistettaisi, että he loukkasivat kirjailijan peppuneitsyyden.

Mielenkiintoista oli kuitenkin, että sen lisäksi, että kirjailija kuvaa UFO-kokemuksensa, niin hän pyrkii myöskin analysoimaan niitä, jolloin tästä kirjasta ei tule vain jännittävä romaani, vaan myöskin tietynlainen tieteenfilosofinen spekulatiivinen teos.

Kirjailija kuvaa mestarillisesti valveillaolon ja unen välistä hämärtyvyyttä ja tukahduttujen muistojen palautumista. Strieber kokee, että avaruusoliot ovat valinneet hänet johonkin suureen, koska hän alkaa hypnoositerapiassa saamaan selville, että avaruusoliot ovat aina tarkkailleet häntä. Kuitenkin tämä kirja loppuu kesken. Kirjailija ei saakaan vastausta kysymyksiin, eivätkä avaruusoliot koskaan palaa. Kirjailijalle jäi kipeä persereikä, pieni haava sormeen ja muistot ulkoavaruuden kaappareista.

Strieber jääkin pohtimaan kirjassaan, kokiko hän jonkin harvinaisen psykologisen harhan, jonkun uuden ja käsittämättömän fysikaalisen ilmiön, joka vaikutti hänen muistoihinsa tai kenties hän joutui avaruusolioitten tai jonkun muun supranormaalin olennon koskettamaksi? Oma selitykseni on, että kirjailija kävi homobileissä ja vaimo huomasi miehen tulleen myöhään illalla kotiin, joten oli nopeasti keksittävä jokin alibi ja se sattui olemaan UFO-kaappaus. Se selittäisi peppukipeyden.

Hyvä puoli tässä kirjassa, on se, että se ei paisu liian suuriin sfääreihin, vaan pysyy pienessä mittakaavassa. Koko kirja muodostuu yhdestä hämärästä kokemuksesta, josta kirjailija muistaa vain pirstaleisia paloja. Kummallisemmaksi menee se, että hänen perheenjäsenet muistavat pätkiä samasta muistosta, jonka moni oli olettanut uneksi. Joukkpsykoosi? Tai sitten yksi perheenjäsen sekoili yöllä ja kaikki puoliunessa näkivät sen?

Strieber sitten pyrkii löytämään eri lähteistä selityksiä kokemukselleen. Niin historiallisia kuvauksia oudoista taivasilmiöistä, psykoanalyysista kuin lehtitiedoista. Eli tässä vielä saa vähän historiallista taustaa UFO-ilmiöistä.

Jos tämä kirja ei olisi kehystetty ”tositarinana” niin tämä olisi ollut todella jännittävä psykologinen kauhutrilleri.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

syyskuu 15, 2017 · 5:27 am

Muissa maailmoissa: Maapallon ulkopuolisten olentojen kulttuurihistoria.

Jyrki Siukonen ”Muissa maailmoissa: Maapallon ulkopuolisten olentojen kulttuurihistoria.” on populaari tietokirja, jossa kerrotaan eurooppalaisten filosofien ja tiedemiesten maapallon ulkopuolisen elämän sepkulaatioista antiikin ajoista 1960-luvulle asti. 

20170622_132052

Kuten nykyäänkin, niin avaruusolioita ei ole löydetty, mutta ennen vanhaa tietämys avaruudesta oli niukkaa ja sen vuoksi visiot niistä olivat hyvinkin eksoottisia ja samaan aikaan hyvinkin tuttuja. Siukonen käy läpi niin antiikin Kreikan filosofien spekulaatiot maailmankaukkeuden rakenteesta ja mahdollisesta elämästä kuin  valistusajan filosofien villit visiot eri planeettojen asukkaista, että 60-luvun vapaasti huumeita käyttävän sekopään omakohtaiset kokemukset UFO:jen kanssa. Odotin, että kirjassa olisi lyhyitä kuvauksia erilaisista avauusolioista, mutta jokainen kappale on omistuettu jollekkin vanhalle tekstille, jossa aihetta sepkuloitiin.  

Kirjassa todetaan, että ihmisillä oli ja on yhä todella vaikeaa kuvitella kokonaan meidän todellisuudesta irrallaan olevia olentoja, joten vanhimmat visiot avaruusolioista olivat Raamatullisia henkiä, kuolleiten virkamiesten sieluja ja erilaisia vertauskuvallisia henkiä, joilla kaikilla oli ihmisten muodot. Mutta spekulaatiot avaruuden ja planeettojen luonteesta olivat antiikin ajoissa pelottavan tarkkoja, ottaen huomioon kaukoputkien ja sateliittien puutteen. Mutta mitä lähemmäksi kuljemme nykyaikaan sitä hämmästyttävempiä ja kiehtovampia avaruuden visioita esitetään. Esimerkiksi jättiläismäisiä avaruusolentoja, jotka ovat niin suuria, että ovat kykenemättömiä näkemään ihmsiä ja luulevat, että Maapallon ainoat älykkäät eläimet ovat valaat. Tai kuitten asukkaita, jotka ovat niin kevyitä, että Maan ilma hukuttaisi heidät.  

Suurin osa visioista eivät olleet vakavia tieteellisiä spekulaatioita, vaan enemmänkin ajatuskokeita, joissa yritettiin kuvitella erilaisia tapoja joissa elämä voisi syntyä, jos olosuhteet olisivat erilaisia tai, minkälaisia ihmiset olisivat, jos jokin ratkaiseva ympäristön tai kulttuurin elementti olisi dramamaattisesti erilainen? Samaan aikaan kuittenkin kirjassa esiintyneet ajattelijat olivat aikansa vankeja. Esimerkiksi uskonnolliset ja rasistiset näkemykset ihmisistä ja eläimistä paistavat läpi kirjoituksissa. Ehkä hauskin ja samalla häiritsevin teksti oli erään ranskalaisen, joka uskoi aikansa tieteellisen tiedon mukaan siihen, että ranskalaiset olivat maailman täydellisin kansa, koska ilmasto oli tasainen, joten avaruudessa voi olla ainoastaan ”laiskoja neekereitä” tai ”tyhmiä lappalaisia”.  

Kiinnitin erityistä huomiota kirassa esiintyneisiin pappeihin ja muihin kirkkomiehiin, jotka aikoinaan olivat katolisen kirkon palveluksessa olevia tiedemiehiä. Stereotyyppisesti katolista kirkkoa pidettään tiedevastaisena, mutta 1500-1700-luvulla moni kirkkomies oli ansioitunut tiedemies, joka spekuloi hyvinkin mielenkiintoisia filosofisia visioita. Tietenkin kirkkomiesten piti olla varovainen spekulaatioissaan ja yrittää mahduttaa Raamatun tulkinnat niihin, mutta aika kauaskantoisille sfääreille hekin pääsivät teknologisista ja teologisista rajoitteista huolimatta. 

Mutta hauskinta olivat kirjoittajien kyvyttömyys kuvitella ei-ihmisten tekemiä asutuksia. Järkytyksekseni kirjan viimeisessä luvussa on brasilialaisen omakohtaiset ”havainnot” Marsista, joissa avaruusoliot asuvat 60-luvun funktionalistisissa kerrostaloissa. Sitä luulisi ihmisen voivan päästää mielikuvituksensa valloileen, jos hän kerran aikoo kertoa muille käyneensä Marsissa, mutta ei, vaan kaikista asumuksista tämä jäbä valitsi laatikkomaisen kerrostalon marssilaisten asumukseksi!  

Jyrki Siukosen ”Muissa maailmoissa” on hyvä esittelyteos ihmisten mielikuvituksesta, jotka perustuivat oman aikansa tieteellisiin faktoihin, mutta kaipasin myöskin muitten maitten ja kansojen visoita. Eurooppalaiset eivät ollet ainoa sivistynyt kansakunta, joka psekuloi avaruudesta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kulttuuri

Avainsanat: , , , , , , , ,