Avainsana-arkisto: USA:n historia

Kansan kiihottaminen ja kulttuurisota

Rick Perlsteinin ”Nixonland: Presidentin nousu ja Amerikan halkeaminen.” (oma suomennos) on vuonna 2008 kirjoitettu tietokirja Richard Nixonin elämästä ja 60-luvun Amerikan kulttuurihistoriasta.     

23

Idea    

Rick Perlsteinin teesi on, että Richard Nixon hyödynsi 50-60-luvun amerikkalaisen kulttuurin kiistoja oman poliittisen uran nousussa. Tämä presidentin uran aikana harjoitettu kansan kiihottaminen edisti amerikkalaisten jakautumisen kahteen poliittiseen, ideologiseen ja kulttuuriseen leiriin. Kirjailija käyttää vertauskuvanaan Nixonin opiskeluvuosien veljeskuntien lempinimiä orthogonit ja franklinit, jakaakseen amerikkalaiset kahteen leiriin, joitten ristiriidat räjähtivät vuonna 65. Kirjailijan mukaan jako on yhä olemassa.     

Orthogonit olivat Nixonin opiskeluvuosien veljeskunnan nimi, joka koostui köyhistä ja keskiluokkaisista oppilaista. Näillä opiskelijoilla ei ollut hyviä sosiaalisia taitoja tai -suhteita. Orthogonit edustavat symbolisesti kirjailijan mukaan keskiluokkaisia tai työtä tekeviä köyhiä valkoisia protestanttisia konservatiiveja. Nämä tavalliset ihmiset vain haluavat tehdä töitä ja elää rauhallista ja perinteistä elämää. He ovat tyytyväisiä kirkon hyväksymien elokuvien ja kirjojen kuluttamisessa, eivätkä kaipaa mitään räväkkää. Orthoginit kauhistelevat kaikkea epäjärjestystä, kuten mielenosoituksia tai ”epäilyttävien” ihmisten tulo heidän naapurustoon. Orthogonit uskovat amerikkalaiseen unelmaan ja kokevat, että he ansaitsivat kovalla työllä kaikki saavuttamansa edut, jolloin he tuntevat katkeruutta mielenosoittajia kohtaan. Orthogonit ajattelevat, että jos he onnistuivat nousemaan köyhyydestä omalla työllään, kaikkien muittenkin pitäisi onnistua, eikä alkaa valittamaan.    

Franklinit kuuluivat taas kilpailevaan veljeskuntaan, joka koostui rikkaista, kauniista ja sosiaalisesti taitavista opiskelijoista. Franklinit edustavat symbolisesti nuoria monikulttuurisia hippejä, akateemikkoja ja vasemmistointelektuelleja. Nämä ihmiset haluavat purkaa kaiken vanhan ja luoda uuden ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan. Franklinit nauttivat kauhuelokuvista, pornosta ja yliseksuaalisista ja väkivaltaisista ranskalaisista taide-elokuvista. Franklinit myöskin hengasivat mustien ja homojen kanssa sekä käyttävät huumeita. He kokevat, että USA on maailman vaurain ja mahtavin valtio, jolla on velvollisuus nostaa kaikki sen kansalaiset köyhyydestä sosiaalisilla ohjelmilla. Franklinit inhoavat rasisteja, homofoobikkoja ja sovinisteja, jotka heidän mielestään koostuvat pääosin valkoisesta roskasakista, jotka eivät ymmärrä omaa etuaan.   

Kirjailijan mukaan nämä veljeskuntien symboliikat muotoutuivat Nixonin poliittisen uran doktriiniksi, jonka mukaan hän oli kaikkien valkoisten köyhien ja keskiluokkaisten työtätekevien amerikkalaisten suojelija ja edustaja. Tällä politiikalla Nixon loi ”Etelän strategian” jolla saatiin merkittävä osa demokraateista siirtymään republikaaneihin.  

Jännittävä historia    

Samalla, kun seuraat Nixonin nousua maailman mahtavimmaksi mieheksi, kirjailija kuvaa, miten amerikkalainen kulttuuri, politiikka ja talous alkoivat muuttua 50-luvulla. 50- ja 60-luvun alussa Demokraattipuolue oli USA:n suurin ja vaikutusvaltaisin puolue. Demokraatit olivat ajamassa Toisen maailmansodan jälkeen kunnianhimoisia sosiaalisia ohjelmia, joitten tarkoitus oli poistaa kokonaan köyhyys.   

Kuitenkin rasismin takia vain valkoinen väestö sai kaikki sosiaaliset edut itselleen, kun taas musta väestö jäi ilman. Kirjailijan mukaan tämä valtava etnisten ryhmien elintason ero alkoi 60-luvulla olla niin räikeä, että demokraattijohtoinen hallitus alkoi hitaasti ulottaa sosiaalisia ohjelmia afroamerikkalaiselle väestölle. Valitettavasti osa afroamerikkalaisista oli menettänyt kärsivällisyytensä, jolloin kansalaisoikeusaktivismi ja rikollisuus alkoivat nousta. Samaan aikaan osa valkoisesta korkeasti koulutetusta nuorista alkoi nähdä USA:n rasistisena riistokapitalistisena imperiumina, joka piti tuhota tai muuttaa. Syntyi hippiliike ja lukuisia äärivasemmistolaisia ryhmittymiä.     

Demokraattien konsensus alkoi repeillä. Osa puolueesta halusi parantaa mustien oloja ja lopettaa Vietnamin sota. Toinen puoli halusi jatkaa samaa menoa. Samaan aikaan nouseva rikollisuus ja esimerkiksi Martin Luher King jr:n ja muitten vastaavien ryhmittymien aktivismi alkoivat pelottaa valkoista keskiluokkaista väestöä, josta osa radikalisoitui äärioikealle.   

Kirjassa analysoidaan aikalaiskuvauksia, lehtiartikkeleita, arkistomateriaalia, tiedustelupalveluitten asiakirjoja ja jopa populaarikulttuuria, piirtääkseen kuvan kahtia halkeavasta kansakunnasta. Samalla tässä käydään läpi Nixonin politiikan suurempia käänteitä, kuten kultakannasta luopuminen ja USA:n sisäpolitiikan siirtyminen keynesiläisyydestä uusliberalismiin.    

Terrorismi    

Vaikka olin lukenut Joshua Bloomin ja Waldo E. Martinin kirjoittaman kirjan mustista panttereista, jossa kuvattiin 60-luvun lopun rotumellakoita ”aseellisina kapinoina”, pidin kuvausta vasemmistolaisten tutkijoitten liioitteluna. Olin väärässä. Tässä kirjassa kuvataan hyvin yksityiskohtaisesti, miten 60-70-luvulla USA oli ajautumassa kohti totaalista sisällissotaa ja kommunistista vallankumousta. Maassa oli syntynyt käsittämätön määrä väkivaltaisia ääriliikkeitä, joista suurin osa oli äärivasemmistolaisia. Reaktiona äärivasemmistoin väkivaltaan, syntyi lukuisia äärioikeistolaisia terroristijärjestöjä, jolloin molemmat ruokkivat toisiaan.     

CIA:n ja FBI:n asiakirjoissa käy ilmi, että kaikki äärivasemmistolaiset ryhmittymät, joista jotkut kirjaimellisesti suorittivat terrori-iskuja ja uhkasivat vallankumouksella, ei ollut mitään yhteyttä Neuvostoliittoon tai muihin kommunistimaihin.Esimerkikiksi mustat pantterit pääsivät vierailemaan Pohjois-Vietnamiin, joissa saivat omat lähetystyöt, mutta muuten heitä ei tuettu taloudellisesti, logistisesti, eivätkä he saaneet rekrytoitua ketään näistä maista omalle liikkeelle.

Nämä äärivasemmistolaiset liikkeet vain syntyivät spontaanisti getoissa ja yliopistoissa ja olivat valmiitta tappamaan ja kuolemaan oman ideologiansa puolesta. Tässä kirjassa kerrotaan hyvinkin yksityiskohtaisesti aikakauden jokaisesta terrori-iskusta, suurmielenosoituksesta, kaupunki- ja yliopistomellakoista. Lukija huomaa, miten rauhallinen nykyaika on 60-lukuun verrattuna. Kirjailijan mukaan ainoa asia, mikä esti USA:n sortumasta kirjaimelliseen sisällissotaan, oli äärivasemmiston hajaannus. Eri ryhmittymät olivat niin ideologisesti puritaanisia, että ne eivät pystyneet yhdistymään yhdeksi liikkeeksi. Sitten tietenkin FBI ja CIA tekivät kaikkensa, jotta nämä liikkeet tuhottaisiin, kuten COINTELPRO-asiakirjoissa käy ilmi.    

Vietnamin sota    

Suurin radikalisoiva tekijä oli Vietnamin sota. Kun rauhanliike huomasi, että se ei pystynyt marsseilla ja adresseilla pysäyttämään sotaa, moni radikalisoitui äärivasemmalle. Esimerkiksi terroristiliike Weather man oli pahamaineisempi näistä. Tämä liike yritti räjäyttää Pentagonin.    

Mutta mielenkiintoisinta on kirjailijan yksityiskohtainen Vietnamin sodan kuvaus. Nojautuen Pentagon-papereihin ja muihin nyt julkisiin salaisiin asiakirjoihin sodasta, Perlstein piirtää kuvan imperialistisesta sodasta, jonka ainoa tarkoitus oli hillitä kommunismin leviäminen. Kaikki keinot olivat sallittuja, jolloin USA rikkoi joka ikisen mahdollisen sodankäynnin säännön ja ihmisoikeuden, ylläpitääkseen oman Etelä-Vietnamin nukkehallitusta. Hallitusta jota etelävietnamilaiset eivät tukeneet tai valinneet demokraattisesti. USA kirjaimellisesti yritti hävittää koko Pohjois-Vietnamin kansan sukupuuttoon pommituksilla. Vaikka kuinka hullu itse Nixon oli, hän hillitsi rasististen kenraalien pahempia ylilyöntejä.  

Tasapuolisuus    

Rick Perlstein kuvaa kiihkottomasti, mutta hyvin jännittävästi kulttuurisodan molempien osapuolten parhaat ja huonommat puolet. Kirjailija pyrkii aidosti ymmärtämään konservatiivista keskiluokkaa ja tämän pelkoja, mutta samalla ymmärtää hippiliikkeen protestia. Saat hyvin tasapuolisen kuvan tavallisista ja epätavallisista ihmisistä, jotka tavoittivat parempaa maailmaa omalla tavallaan, mutta joutuivat laumamentaliteetin ja Nixonin propagandan kautta vihaamaan toisiaan. Kirjailija toteaakin, että kun ihmiset alkavat uskoa, että kaikki kaunis ja pyhä tuhoutuu, kun toinen osapuoli voittaa vaaleissa, maan yhtenäisyys on menetetty. Politiikka on yhteisten asioitten hoitamista, eikä toisen ihmisryhmän alistamista.     

Yhteenveto     

Rick Perlsteinin ”Nixonland: Presidentin nousu ja Amerikan halkeaminen.” on loistava ja rikas historiankirja Amerikasta. Tämä kirja kertoo niin monesta asiasta. Niin USA:n sisä- kuin ulkopolitiikasta. Richard Nixonin persoonasta ja urasta, mutta samalla ensimmäisestä amerikkalaisesta kulttuurisodasta. Tämä kirja on se kirja, jota pitäisi lukea, ymmärtääkseen, miksi Trump voitti ja, miksi niin moni vasemmistolainen ja kehittyvä valtio vihaavat Amerikkaa niin paljon.     

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Historia, Kommunismi ja anarkismi, Kulttuuri, Politiikka ja yhteiskunta, Talous

Kun ihmisen kärsimys on sidottu pörssikaupan kursseihin

Solomon Northupin ”12 vuotta orjana” on kirjailijan vuonna 1853 julkaistu muistelma, tämän vuosista orjana.

54

Northump syntyi vapaana miehenä Pohjois-Yhdysvalloissa, jossa orjuus oli jo hänen isänsä aikana lakkautettu. Kirjailijalla oli kaikki, mitä tuohon aikaan voisi toivoa: työ, perhe ja katto pään päällä. Kuitenkin Northumpin joutuu orjakauppiaitten kaappaamaksi ja tästä alkaa yli vuosikymmenen kova pakkotyö etelävaltion plantaaseilla.

Tietenkin näin ensin elokuvaversion, joka oli todella rankkaa katsottavaa. Ei ole niitä elokuvia, joita haluaa katsoa toisen kerran. Mutta innostuin, kun sain selville, että se perustui tositarinoihin. Olen elämäni aikana lukenut muutaman afroamerikkalaisen aikalaiskuvauksen USA:n etelävaltioitten orjuudesta, lynkkauksista ja rotuerottelun kauhuista.  Silti en tiennyt, että Yhdysvalloissa kaapattiin vapaita orjia pohjoisesta. Jotenkin koko konsepti tuntui vielä julmemmalta kuin orjien kuskaaminen Afrikasta.

Northup ei ollut kuka tahansa köyhä musta mies, vaan hän osasi lukea, kirjoittaa ja soittaa erilaisia musiikillisia instrumentteja, jolloin koko hänen kohtalonsa tuntui vielä kurjemmalta. Orjakauppiaat olivat niin rasisteja, että eivät edes ajatelleet, että he kaappasivat miehen, joka ei sovelltunut plantaasityön vaatimuksiin. Jopa plantaasinomistajat tajuavat, että kirjailija oli liian huono keräämään puuvillaa, joten he siirtävät hänet askartelemaan jotain muuta. Kuitenkin vapauttaminen ei tullut kysymykseenkään.

Kaikki tiesivät rasismin olevan väärin

Yhdessä vaiheessa maakuntia kiertävä kanadalainen puuseppä kysyy orjanomistajalta, miten orjuus voi olla hyväksytty Yhdysvalloissa, jos perustuslaki määrää kaikki ihmiset tasa-arvoisiksi? Orjanomistaja vastaa, että ”kaikki miehet ovat tasa-arvoisia keskenään, mutta ei elämiä tai neekereitä lasketa”. Tämä sitaatti ei tarkoita, että orjanomistajat eivät käsittäneet orjia ihmisinä tai pitivät orjuutta normaalina, vaan sitä, että piti itselleen ja muille uskotella, että mustat orjat eivät olleet ihmisiä. Kirjassa paljastuukin, että rasismi ilmeni aika epäjohdonmukaisesti ihmisissä. Mustia orjia kohdeltiin samaan aikaan eläiminä, joita voi hyväksikäyttää, mitä julmemmilla tavoilla, että älykkäinä yksilöinä, joitten kanssa voi keskustella hyvinkin monimutkaisista aiheista. Jopa paatuneimmat psykopaattirasistit tässä kirjassa tiesivät, että mustat orjat olivat ihmisiä, kuten he, eikä mitään eläimiä tai alhaisia olentoja. Tämä oli jotenkin uusi oivallus, vaikka tiesin, että rasismi ei ole niin luonnollista, kuin moni olettaa, silti ajattelin rasismin olevan niin syvällä kulttuurissa, että sitä ei kyseenalaistettu. Kyllä sitä kyseenalaistettiin tuohon aikaan.

Ehkä länsimainen rasismi rakennettiin ideologiaksi, juuri jotta pystyttäisiin oikeuttamaan joittenkin ihmisryhmien orjuuttamisen, kiduttamisen ja massamurhaamisen. Silkka ennakkoluulo eriväristä kohtaan ei riittänyt, koska ajan kuluessa erilaisiin ihmisiin tottuu. Oli keksittävä tietoisesti julma ideologia, jolla oikeutettaisiin julma järjestelmä. Harmi vain, että tämä ideologia yhä elää joissain ihmisissä ja aiheuttaa yhä niin paljon harmia.

Teollistettu orjuus

Toinen mielenkiintoinen, mutta ei-miellyttävä, aspekti tästä kirjasta, on orjatyön kuvaus. Vaikka olin lukenut orjuudesta jo jonkin verran, en tiennyt, että orjia piiskattiin joka päivä, vain jotta työtahti pysyisi teollisella nopeudella. Kirjailijan mukaan orjia ei piiskattu vain, koska omistaja oli sairas sadisti tai, koska orja teki jotain vääräksi koettua, vaan koska puuvillakauppa vaati tietyn tahdin. Kirjailija kuvaa hyvin, miten puuvillapellot noudattivat markkinavoimien vaatimusta tietystä määrästä puuvillaa, jota voitiin korjata tietyssä nopeudessa. Liian hidas puuvillan korjuu voisi aiheuttaa tappiota, kun pörssikaupassa puuvillan hinta voisi laskea, joten oli korjattava mahdollisimman nopeasti pellot, jotta ehti hyödyntämään kansanvälistä hinnannousua. Orjuus oli tosiaan hyvin integroitunut orastavaan kapitalistiseen järjestelmään. Amerikan orjuus olikin juuri niin brutaali, verrattuna vaikka antiikin Rooman tai lähes samaan aikaan Ottomaani-imperiumissa harjoitettuun orjuuteen, koska orjilta vaadittiin lähes robottimaista tehokkuutta. On tietenkin myönnettävä, että orjuus lakkautettiin myöskin, koska markkinavoimat sen vaativat. Kapitalismi tarvitsee jatkuvaa kasvua ja mikä paras tapa saada talouskasvua aikaan kuin luoda orjista kokonaan uuden kuluttajakunnan? Harmi, että piti käydä verinen sota, jotta etelän kapitalistit sen tajusivat.

Väkivalta

Yllätyksekseni elokuva on rankempi kuin kirja. Northump ei kuvaa tässä kirjassa yhä yksityiskohtaisesti orjien raiskaukset ja piiskaukset, kuten elokuvassa. Elokuva on jotain aivan käsittämättömän graafista ja vaivaannuttavaa katsottavaa. Tässä kirjassa toki pyritään kuvamaan, miten ikävää on joutua piiskatuksi siihen asti, että pyörtyy, mutta se ei ole kuvailtu niin värikkäästi, että pystyt käsittämään sen brutaaliuden ja kärsimyksen koko kirjon. Jos haluaa nähdä veret seisauttavaa julmuutta, elokuvaversio on parempi.

Yhteenveto

Solomon Northupin ”12 vuotta orjana” on todella hyvä aikalaiskuvauus Yhdysvaltojen orjuudesta ja siihen liittyvästä rikollisesta toiminnasta. Samalla se on koskettava kertomus yhdestä miehestä, jonka koko elämä tuhotaan vain koska hän on ”väärän värinen”. Onneksi kirjailija oli sisukas ja jaksoi yrittää paeta, kunnes onnistui ja nyt saamme lukea hänen kokemuksistaan kaksisataa vuotta myöhemmin.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus