Avainsana-arkisto: uskonnollinen fundamentalismi

V.S. Naipaulin ”Uskovaisten seurassa” (oma suomennos) on matkakirja, jossa pyritään haastattelujen avulla avaamaan islamilaista fumdamentalismia.

Naipaul kuvaa vierailemaansa maitten poliittista, kulttuurista ja uskonnollista historiaa, samalla pohdiskelleen eri oppaitten kanssa, miten islamilainen fundamentalismi nousi ja, miksi juuri nyt modernissa globaalin kapitalistisen hegemonian aikakautena, tämä menneisyyteen katsova liike on niin helvetin suosittu muslimimaailmassa? Vastaakseen kysymykseen Naipaul lähtee vallankumouksen jälkeiseen Iraniiin, Pakistaniin ja Indonesiaan haastattelemaan erilaisia muslimifundamentalisteja. Erityisesti sellaisia, jotka kasvoivat sekulaareissa perheissä, mutta kääntyivtä kaikista jyrkimpään islamintulkintaan, jossa fantasioidaan globaalista kalifaatista.

Kirja käy läpi perinteisen islamilaisen teologian ja, miten jokaisessa maassa uskonto on ilmennyt historian aikana. Kirjan henkilökohtainen sävy antaa lukemiselle sujuvuutta. Naipaulin omat analyysit eri kansakuntien käsityksistä ja haastatteltavien vastauksista olivat kiinnostavaa luettavaa.

Vaikka Naupal ei ihan kirjoita kaikista objektiivisemmalla tieteellisellä standardilla, niin hän tekee tässä kirjassa suuria oivalluksia haastattelutyylillään. Naipaul kysyy hyvin yksinkertaisia kysymyksiä ja vielä ysinkertaisempia jatkokysymyksiä, jotka antavat vaikutelman haastateltaville, että hän ei tiedä mistään mitään. Se onkin kirjailijan nerokkuus. Hän pakottaa fundamentalistit selittämään omaa järkeilyään, joka heille on itsestäänselvyys, mutta meille ulkopuolisille voi tuntua todella järjettömältä.

Naipaul ei anna suoria vastauksia, vaan spekuloi haastattelujen jälkeen, mitkä voisivat olla syyt ryhtyä fumdamentalistiksi? Kirjassa paljastuu hyvin se tosiasia, että mitä epätasa-arvoisempi maa ja mitä suuremmat rakennemuutokset vaikuttavat siihen, sitä houkuttelevammaksi uskonnollinen fundamentalismi muuttuu. Naipaul analysoikin islamilaista fundamentalismia hyvin kriittiseksi ja osoittaa sen, että se on historiallisesti melko nuori ilmiö, joka perustuu täysin anakronistiseen käsityksen islamin historiasta.

Toinen kirjassa useasti nouseva huomio on fundamentalismin epämääräisyys. Useat Naipaulin haastattelemat fundamentalistit, niin naiset kuin miehet, eivät osaa kertoa, miksi teokratia olisi parempi kuin sekulaari valtio? Esimerkiksi islamilaisen teokratian ideat talousjärjestelmästä ovat olemattomat. Fundamentalisteilla on vain epämääräisiä periaatteita köyhien auttamisesta ja oikeudenmukaisuudesta, mutta ei mitään konkreettista teoriaa, miten nämä periaatteet saavutetaan.

Naipaul paljastaa, että fundamentalismi houkuttelee ihmisiä, koska se vetoaa heidän lapsuuden epämääräisiin mielikuviin jostain ”loistavasta” menneisyydestä, joka islamissa tarkoittaisi ensimmäistä kolmea muslimisukupolvea Muhammadin jälkeen. Kirjailija osoittaa, että ei näittenkään sukupolvien historia ollut loistava, joten suurimmaksi osaksi fundamentalistit pelaavat vain mielikuvilla, jotka tuntuvat järkeviltä, koska moni islamilainen maa on niin köyhä ja moderni maailma musertaa alleen perinteisen kulttuurin ja arvot. Moni muslimi tuntee syvää ahdistusta siitä, että he joutuvat kilpailemaan toisiaan vastaan kapitalistisessa järjestelmässä, missä aito yhteisöllisyys ja toisten auttaminen on täysin kadonnut, eikä mikään ole enää pysyvää kuin lapsuuden muistoissa.

Mielestäni kirjailijan kuvaama muslimifundamentalistien hyväksikäyttämä mielikuvat ”hyvistä vanhoista ajoista” muistuttavat todella paljon fundamentalistikristittyjen, konservatiivien ja äärioikeistolaisten ajatuksia. Jos on koskaan tutustunut autoritaarisen mielen-teoriaan tai sen kaltaisiin mielikuvatutkimuksiin, niin tässä kirjassa ilmenevät mielikuvat ovat hyvin samanlaisia. Naipaul päättyykin siihen johtopäätökseen, että uskonto itsesään ei ole se ongelma, koska se on niin monessa sarassa ristiriidassa fundamentalistien käsitysten kanssa, mutta enemmänkin niisä kurjissa ja lähes epätoivoisissa oloissa, joissa moni elää. Enkä tarkoita henkikökohtaista köyhyyttä, koska moni haastateltava fundamentalisti ei ole koskaan ollut köyhä, vaan moni on korkeasti koulutettu länsimaisissa yliopistoissa ja muutenkin elää hyvinkin mukavaa elämää. Mutta omasta etuoikeudestaan huolimatta nämä nuoret kokevat, että yhteiskunta, jossa elävät on köyhä ja sairas kaiken kilpailun ja eriarvoisuuden takia. Kaikki vapaan markkinatalouden tuomat eriarvoistumisen lieveilmiöt koetaan olevan länsimaista ”sairautta”, joka on tuhoamassa kuvitteellisen muslimi-idyllin, jota nämä fundamentalistit kuvittelevat saavan takaisin alistamalla koko yhteiskunnan tiukkoihin keskiaikaisiin islamilaisiin lakeihin.

Ristiriitaisinta onkin, että vaikka fundamentalistit kiroavat länsimaista kapitalismia, niin he haluavat kaiken sen tuottaman huipputeknologian ja infrastuktruurin itselleen. He kuvittelevat, että globaali kapitalismi toimisi paremmin, jos sen toteuttaisi islamilaisilla arvoilla. Tällainen ajattelu muistuttaa todella paljon äärioikeistoa, joka samaan aikaan haukuu ”eliittiä” mutta puolustaa henkeen ja vereen vapaata markkinataloutta, joka juuri aiheuttaa heidän ”edustaman” kansan kurjistamista.

Naipaul osoittaakin kirjassaan, että nämä mielikuvat ovat täysin epärealistisia ja tuhoontuomittuja. Kirjailija argumentoi kirjassaan haastattelujen jälkeen tai välikommenteissa, että moni islamilainen fundamentalisti ei ole ihan loppuun asti miettinyt asioita ja ennustaakin, että mikä tahansa ongelma, mikä ilmenee islamilaisessa valtiossa, olipa se Iranissa tai Pakistanissa, tulaan kokemaan olevan jonkun muun syy (yleensä amerikkalaisten tai juutalaisten), eikä heidän epämääräisten fantasioitten seurausta. Jo Pakistanissa Naipaul osoittaa, että kun jokin sosiaalinen ongelma ei ratkea, niin lääkkeeksi annetaan viela tiukempi ja barbaarisempi islamilaisen lain tulkinta, mutta ongelma jatkuu. Fundamentalisteilla on epämääräinen mielikuva täydellisetä maailmasta, johon muu maailma on sovitettava. He ovat kykenemättömiä näkemään rakenteellisia ongelmia ja luulevat, että kaikki rakteaa, jos ihmiset vain noudattavat tiukkaa sharia-lakia. Tietenkin maailma ei niin toimi ja sen takia fundamentalistimuslimien projektit ovat tuhoon tuomittuja.

Todella hyvä kirja, joka mielestäni avaa sen mielikuvien samankaltaisuuden länsimaisen konservatiivin ja muslimifundamentalistin välillä.