Eräässä Facebook-keskustelussa puhuimme radikalisoitumisesta ja joku suositteli minulle tätä monen kirjoittamaa, vuonna 2017 julkaistua, “1917” kuvakirjaa. En heti tajunnut, että tämä oli kuvakirja, joten laitoin sen lukulistalle.
Idea
1917 kertoo Suomen itsenäisyyteen ja sen jälkeen syttyneen sisällissodan johtaneista oloista. Jokainen kirjailija ottaa erilaisen näkökulman kummankin tapahtuman taustatekijöistä. Tässä kirjassa käsitellään niin Suomen poliittisia kuin taloudellisia olosuhteita ja median roolia.
Ehkä hieman tylsää minulle oli, että tämä kirja vain vahvisti käsitykseni Suomen sisällissodasta kuin haastoi ne. Suomi oli suhteellisen vauras Venäjän imperiumissa, mutta silti äärimmäisen epätasa-arvoinen. Suuria määriä ihmisiä eli viheliäisessä köyhyydessä ja vailla maaomistuksia. Mutta Ensimmäinen maailmansota tuhosi sekä keisarillisen Venäjän, että Suomen talouden.
Nykyihmisille on ehkä vaikeaa käsittää, mistä megaluokan katastrofista Ensimmäisen maailmansodan viimeiset vuodet olivat Euroopalle. Kertaheitolla monet maat yksinkertaisesti romahtivat kaaokseen ja anarkiaan. Suomi ei ollut poikkeuksena. Yhtäkkiä venäläinen järjestysvalta katosi ja sotilaat tekivät Suomessa mitä huvitti. Suomella ei ollut vuonna 1917 omaa armeijaa tai poliisia, joten valtatyhjön täyttivät työläisten punakaartit ja porvareitten suojeluskunnat. Monet ihmiset aidosti uskoivat, että maailma oli loppumassa ja jos on tämän kirjan kuvauksia uskomista, se ei ollut kaukaa haettua.
Luokkataistelu
Mielenkiintoisinta on kirjan ote eri yhteiskuntaluokkien mielipiteistä. Suomen itsenäistyttyä köyhyys oli niin musertavaa ja talous niin retuperällä, että jotain oli pakko tehdä, jos ei halunnut kansan kapinoivan. Kuitenkin Suomen ensimmäisellä hallituksella ei ollut oikein keinoja vaikuttaa talouteen tai halua muuttaa olemassa olevia rakenteita. Esimerkiksi maattoman väestön olojen parantaminen todettiin vaatiman omistavan luokan oikeuksiin kajoamista, eikä se käynyt päinsä.
Suomessa vakavasti harkittiinkin, että äänioikeus annettaisiin vain veronmaksajille, koska heillä koettiin olevan etuoikeus päättää, mitä näillä veroilla tehtiin. Samaan aikaan köyhät näkivät nälkää, mikä synnyttikin lukuisissa paikkakunnissa ryöstöjä, ruokamellakoita ja kartanoitten tuhopolttoja. Kun luultiin, ettei tilanne voisi pahentua, media lietsoi vihapuhetta, tai kuten aikalaiset sen kutsuivat ”sanojen taikamahti” jonka “intohimoja kihottavilla sapilla ajettiin suurin osa Suomen työväestä rikoksen ja maanpetoksen tielle.”. Nykystandardeissa vuoden 1917 itsenäistä Suomea kutsuttaisiin varmaan epäonnistuneeksi valtioksi, jossa kaikki valtiolliset ja yksityiset instituutiot yksinkertaisesti romahtivat veriseen kaaokseen.
Sitä onkin pohdittu voiko Suomi joutua samankaltaiseen totaaliseen sotaan uudestaan? Mutta tässä kirjassa oppii sen, että aika monta asiaa on mentävä pieleen, jotta olosuhteet menevät niin kurjiksi kuin itsenäistyvässä Suomessa. Yksi kirjailijoista toteaakin, että Suomen sisällissota ei syntynyt ideologian tai ulkomaalaisten vaikutteitten takia, vaan viheliäisistä olosuhteista. Suurin osa kansasta ei ollut ideologisesti motivoitunutta, vaan he joutuivat epätoivoissaan joukkovoiman mukaan kukistamaan porvariston. Kirjassa todetaankin, että kenelläkään sisällissodan osapuolilla ei ollut oikein tarkkoja ideoita, miten tulevaisuuden Suomi rakennettaisiin, ainoastaan tiedettiin, että joko toinen osapuoli tai vallitseva järjestelmä oli tuhottava.
Yhteenveto
Monen kirjoittama “1917” on tiivis ja värikäs kirja Suomen itsenäisyydestä, joka käsittelee niin läheltä kuin kaukaa, ne olosuhteet, jotka johtivat seuraavana vuonna sisällissotaan. Kuvat antavat inhimillisen kasvon sodan osapuolille ja myöskin kurkistusaukon siihen maailmaan, jossa Suomi oli sata vuotta sitten.
