Avainsana-arkisto: velho-oppilas

Patrick Rothfussin velhokokelaan seksiorgiat

Kvothe joutuu vaikeuksiin velhoyliopistossa ja hän ottaa välivuoden rauhoittaakseen opettajien mielialoja. Loman sijaan Kvothe pääsee kaverin suosituksella työskentelemään kaukaisen maan pormestarille. Tästä alkaa lukuisa sarja seikkailuja, joihin liittyy maatierosvoja, maagisia seksiorgoita, outoja tulevaisuutta ennustavia hirviöitä, spartalaisia muistuttavan soturikansan taistelutaitojen opettelu ja nuorten naisten pelastaminen.  Tämä on Patrick Rothfussin vuonna 2011 julkaistun ”Viisaan miehen pelko” fantasiaromaanin toinen osa. Ensimmäinen oli ”Tuulen nimi” jossa seurataan, miten Kvothe pääsi yliopistoon ja opetteli manipuloimaan alkuaineita.

11

Juoni

Tarina vaikuttaa alussa hyvinkin kliseiseltä Harry Potterin-matkimiselta, mutta edetessä kaikki genren tyypilliset käänteet joko käännetään ylisalaisin tai itse kertoja pilkkaa niitä ja sanoo, että ”oikeassa” elämässä niin ei tapahdu. Tämä kuitenkin ei ole satiiri, vaan vakava ja aikuismaisempi fantasiakertomus velho-oppilaan seikkaluista.

Tarina on yhä jännittävä ja nyt hahmo on vanhempi. Alussa Kvothe on viisitoista vuotias ja muistelmien lopussa seitsemäntoista vuotta vanha.  Eli tässä on vähän sellaista R.R. Martin meininkiä, jossa alkemia on hyvin pitkälle enemmänkin tiedettä kuin taikuutta. Lukija alkaa tottua, että tässä fantasiamaailmassa ei tapahdu mitään yliluonnollista, vaan enemmänkin hyvin perinteistä ihmisten kanssakäymistä ja konfliktia. Mutta kun juonessa jotain mystistä tapahtuu, se on erikoinen tapahtuma, jossa lukija haukkoo henkeä hahmojen kanssa. Taikuus tässä romaanissa tuntuu juuri niin mahtavalta ja yliluonnolliselta voimalta kuin pitäisikin tuntua. Kuten onnistuneessa jatko-osassa fantastiset elementit ovat fantastisempia ja vaikutuksiltaan paljon suurempia kuin jos niitä esiintyisi tiheämmin.

Rakenne

”Viisaan miehen pelko” kertoo kahdesta aikatasosta, jossa nykyhetki on synkkä, pimeä ja täynnä mystisiä petoja. Näköjään maailma on romahtanut tai jotain sellaista. Kvothe on aikuisena kuuluisa sankarivelho, joka kertoo historiankirjoittajalle tämän nuoruudesta. Velhon muistelmista paljastuu, että nuoruusvuosilla maailma oli mukavampi paikka kuin nykyään. Eli tarina siirtyy välillä nykyaikaan ja menneisyyteen, joissa Kvothe persoonan ja kykyjä voidaan lukea muotoutuvan.

Folkloristiikkaa

Hahmot kertovat kirjassa satuja, juttuja, juoruja ja legendoja toisilleen luoden todella rikkaan ja realistisen maailman. Tämä maailma on näin samaan aikaan hyvin tuttu eurooppalaisten myyttien ja kertomusten maailma, että uusi ja tuntematon yhden kirjailijan kynäilyä. Mutta toisin kuin aiemmassa kirjassa, tässä hahmo joutuu itse toteamaan, että jotkut sadut ovat todellisia, koska hän on ollut kokemassa kuvatut tapahtumat. Kirjan sankari on itsekin kiinnostunut saduista, joten hän seuraa ja kerää itsestään kertovia kertomuksia, jotta voisi kartoittaa, miten ne ovat levittyään muuttaneet muotoaan. Yhdessä vaiheessa sankari huomaakin, että samasta tapahtumasta on lukuisia erilaisia versioita, joista yksi on absurdimpi kuin toinen.

Ongelmia

Tässä romaanissa on muutama ongelmakin. Ensimmäisen osan seikkailujen jälkeen, uudessa kirjassa aloitetaan yliopisto-opinnoilla ja niitten banaaleilla ongelmilla. Alulla ei olisi ongelmia, jos sarjan eka osa ei olisi laittanut odotuksia suurelle. Nyt melkein jätin kesken tämän kirjan, kun mitään merkittävää ei vaikuttanut tapahtuvan monen sivun verran. Vaan tässä oli alussa paljon tarpeetonta teinikinastelua, joka ei voisi vähempää kiinnostaa. Mutta kun Kvothe ottaa välivuoden, kunnon tarina alkaa.

Tässä tapahtuu oikeastaan vähän asioita, mutta nämä asiat vievät niin paljon tilaa, että voisivat olla melkein omia kirjoja. Aloin väsymään sankarin erilaisten seikkailujen kanssa, kun alkuinnostuksen jälkeen ne muuttuivat arkisiksi. Sitä kuvittelisi yliluonnollisen seksiorgian olevan jännittävää, mutta tässä kirjassa sitä pitkitetään niin paljon, että jopa hahmo alkaa siihen kyllästyä. Pituutta kasvatti erityisesti se, että Kvothe haluaa oppia kaikenlaista, joten puolet kirjasta on hahmon kuvailua siitä, miten hän hitaasti opetteli erilaisia taitoja seikkailujensa ohella. Alussa nämä yksityiskohtaiset kuvaukset olivat kivoja, mutta aloin väsyä niihin.

Toinen ongelma on kirjan vähän häiritseväksi menevä seksuaalisuus. Tarinan sankari on seitsemäntoista vuotias, mutta hän joutuukin myyttisen henkiolennon seksuaalisesti hyväksikäyttämäksi. Tietenkin juonessa hahmo on mies ja täysin omasta tahdosta paneskelemassa tuhansia vuosia vanhaa hirviötä, mutta kuitenkin hän on alaikäinen, mikä häiritsi pikkuisen. Toki keskiajassa sijoittuvassa maailmassa seitsemäntoistavuotiasta pidettiin jo aikuisena, mutta silti on vähän vastuutonta kirjoittelua. Mutta hahmo lähtee tämän fantastisen orgiakokemuksen jälkeen paneskelamaan muutaman muun vanhemman naisen ja yhden ikäisensä. Siinä sitten saat lukea, miten ihmeellistä seksiä hahmo harrasti, milloin mistäkin syystä. Vaikka tämä romaani on aikuismaisempi kuin moni muu fantasiaromaani, seksikohtaukset olivat mielestäni outoja ja kömpelöitä.  Erityisesti, kun rakkauskohtaukset ovat todella herttaisia ja koskettavia. Kontrasti kasuaaliseksin ja ”oikean” rakkauden välillä olivat minusta todella huonosti toteutettuja.

Viimeisin pikkuhuomio on kirjassa esiintyvät kristilliset vertauskuvat ja ilmaisut. Tarina sijoittuu kuvitteellisiin maailmaan, jossa kristinuskoa ei ole olemassa, mutta silti hahmot käyttävät ilmauksia, jotka perustuvat Vanhaan testamenttiin. Suurin osa ihmisistä ei varmaan tällaisia ilmauksia edes tajua lukevansa, kun ovat länsimaalaisille niin itsestäänselviä, mutta minulle se ainakin rikkoi hetkeksi illuusion, että olin kokonaan toisessa maailmassa.

Yhteenveto

Puutteista huolimatta yhä hyvä romaani, jossa hahmotutkielman kehityksen seuraaminen on todella kiinnostavaa. Tässä ei vain harrasteta mahtavaa seksiä, vaan selvitetään erilaisia salajuonia, joista jotkut ovat hyvin maallisia vallantavoitteluita kuin toiset ovat suuria yliluonnollisia salaliittoja. Sitten tietenkin porukkaa räjäytetään salamoilla ja sen sellaista. Samalla kokonaisuutena tarina on innostava ja tunteita herättävä. Kuitenkin mestariteos tämä ei ole. Kolmas osa ei ole vielä julkaistu, mutta odotan sitä.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin