Avainsana-arkisto: verotus

Epätasa-arvo: Mitä sille voidaan tehdä?

Anthony B. Atkinsonin, vuonna 2015 julkaistu ”Epätasa-arvo: Mitä sille voidaan tehdä?” (oma suomennos) on taloustieteellinen kirja, joka argumentoi, että valtioilla on resurssit kukistaa suhteellinen köyhyys maailmailta.

10   

Idea    

Atkinson aloittaa kirjansa ensin kertomalla aika vakuuttavasti, miten uusliberalistinen politiikka on lisännyt köyhyyttä kaikkialla, missä sitä on kokeiltu. Kirjailija lähteekin ehdottamaan, miten uusliberalismin aiheuttamat epätasa-arvo-ongelmat voidaan ratkaista massiivisella valtion interventiolla.     

Ehdotuksiin kuuluu perintöveron tulojen järjestely niin, että jokainen kansalainen saa 21 vuotiaana kymmenen tuhatta euroa yhteiskunnalta starttirahana ja tämän lisäksi perustuloa. Valtion tulisi massiivisesti investoida uuteen teknologian kehitykseen ja varmistaa täystyöllisyys perinteisten keinojen lisäksi, tarjoamalla työttömille töitä julkisilla projekteilla. Mielenkiintoisin väite on, että mitä vahvemmat ammattiliitot sitä enemmän ne kykenevät estämään varallisuuden keskittymisen harvojen käsiin ja suuryritysten valtaa hyväksikäyttää hintoja ja markkinoita oman edun tavoitteluun muitten kustannuksella.   

Kirjailija mukaan suuret mannertenväliset vapaakauppasopimukset ovat nykyään kirjoitettu sijoittajien etua tarkastellen, eikä työläisten ja kuluttajien. Atkinsonin mukaan, jos halutaan oikeudenmukaisempi ja tasa-arvoisempi maailma, suuret kauppasopimukset pitäisi solmia kuluttajien ja työläisten etua ajatellen, eikä taloudellisen pyramidin huipussa olevien.    

Kaiken tämän ilon tietenkin kustantavat kaikki kansalaiset progressiivisella verotuksella, joka olisi suuryrityksille ja rikkaille 70% korkuinen. Maailman kaikista rikkaimmat yksilöt ja korporaatiot saisivat lisäksi vielä maailmanlaajuinen suurpääoma veron maksettavaksi. Tietenkin kaikki verosuunnittelu ja -järjestely karsittaisiin pois, jotta ylimääräinen byrokratia hävitettäisiin, eikä rikkailla olisi mitään mahdollisuutta piilottaa rahansa valtiolta.    

Mielenkiintoisinta oli Paul Krugamin lainaus ”Kilpailukyky on merkityksetön käsite kansallisissa talouksissa”, joka esiintyy tässä kirjassa. Atkinson kertookin, että koko puhe valtion kilpailukyvyn parantamisesta on hölynpölyä, jolla perustellaan suuryritysten etuoikeuksia.     

Rakenne    

Tässä kirjassa häpeilemättömästi ajetaan rankkaa sosialidemokraattista ja keynesiläistä elvytyspolitiikkaa, ilman että mainitaan sosialidemokratia tai Keynesiä. Tämä johtuu siitä, että kirjailija on niin teknokraattinen, että tässä käydään todella yksityiskohtaisesti läpi erilaisia taloustieteellisiä mekanismeja, eikä niinkään taloustieteellisiä teorioita tai edes filosofisia periaatteita. Kuitenkin tässä ei ajeta chavezilaista talouspolitiikkaa, jossa kansallistetaan strategisia yrityksiä tai ne, jotka ovat konkurssin partaalla. Samalla tässä ei ajeta osuuskuntamallia, kommunismia, syndikalismia tai radikaaliliberaali John Deweyn muotoilemaa hajautettua hyvinvointivaltiota.    

 

Tämä on siis käytännössä melko maltillinen vasemmistolainen tietokirja, mutta kirjailija itse välttää tekstissään perinteistä vasemmistolaista kielenkäyttöä. Tämä onkin kirjoitettu puhtaasti tieteellisellä, mutta suhteellisen helppolukuisella kielellä, joka olettaa, ettet tiedä mitään muuta kuin taloustieteen perusasiat. Kirjassa kulutetaankin paljon aikaa perustellakseen jokaisen elvytysehdotuksen ja, jopa vastamaan mahdollisille vastaväitteille.     

Ainoa viite vasemmistolaisuuteen on taloustieteilijä Thomas Piketty referointi. Selvästi ranskalainen tutkija inspiroi Atkinsonin kirjoittamaan tämän kirjan. Onhan ehdotus globaalista pääoma verosta Pikettyn idea.     

Ongelmia    

Tässä kirjassa mennään sellaisiin teknokraattisiin pohdiskeluihin, jotka kiihottavat vain paatuneimpia virkamiehiä. Teoksessa olisi voinut olla samaistuttavia ja käsinkosketeltavia esimerkkitapauksia ihmisistä, joita ehdotukset koskisivat, jotta maallikkokin jaksaisi lukea.  

Koska en ole taloustieteilijä, en voikaan 100% vakuuttaa, että kirjan ehdotukset ovat täysin aukottomasti perusteltuja, mutta kirjailija pohtii aika paljon vastaväitteitä. Tässä jopa analysoidaan, miten veronkorotukset voivat mahdollisesti madaltaa talouskasvua ja karkottaa yrittäjiä ja sen sellaista. Eli tämä ei ole mikään utopistinen suuntaviivoja antava manifesti, vaan ihan tieteellinen teksti.     

Mutta koska tämä on puhtaasti taloustieteellinen kirja, Atkinson ei pohdi mahdollisia sosiaalisia ja poliittisia ongelmia, joita valtion vallan kasvattaminen voisi aiheuttaa. Ainakin talousliberaaleille tällainen massiivinen hyvinvointivaltion elvyttäminen olisi sama kuin stalinistisen diktatuurin pystyttäminen. Toki pidän tällaisia pelkoja aiheettomina, mutta merkittävä osa oikeistolaisista tosissaan uskoo rajoittamattoman kapitalismin olevan tae yksilönvapauksille, joten heidän huoliaan olisi käsiteltävä tässä kirjassa edes sivumainintana.    

Ongelma on myöskin kirjan keskittyminen Iso-Britannian ja USA:n talouteen. Vaikka kirja on kehystetty yleistettäväksi koko maailmalle, kummatkin edellä mainitut valtiot saavat ihan omat kappaleet. Kirjailija myöntääkin, että eri valtiolla on eri taloudelliset järjestelmät, joten ei kaikkia tässä teoksessa mainituista ehdotuksista voi soveltaa kaikkiin niihin.    

Yhteenveto    

Anthony B. Atkinsonin ” Inequality: What Can Be Done?” on hyvä taloustieteellinen kirja epätasa-arvosta, joka kiihkottomasti ehdottaa todella radikaaleja poliittisia menetelmiä köyhyyden vähentämiseksi, herättäen painajaisia investointipankkiireissa. Aikakautena, jossa uusliberalistinen politiikka on ajautunut sellaiseen umpikujaan, että jopa fasismi näyttäytyy joillekin järkevämmältä yhteiskuntajärjestelmältä, tällainen kirja on tervetullut lisä keskusteluun. Mutta lukijan on oltava hieman perehtynyt taloustieteen oppeihin, jotta voi ymmärtää kirjan teesejä.   

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Talous

Bernie Sandersin manifesti!

Amerikassa kaikki on suurempaa, paitsi sosialismi, joten oli yllättävää, että itseään ”demokraattiseksi sosialistiksi” kutsuva senaattori Bernie Sanders pääsi vuosina 2015-2016 Demokraattien presidenttiehdokaskisassa niin pitkälle kuin pääsi. Koska arvioin vuosi sitten presidentti Donald Trumpin vaalimanifestin, otin tämän Kirsimarja Tielisen suomentaman Bernie Sandersin manifestin ”Mahdollisuuksien maa – Yhdysvaltojen vaihtoehtoinen tulevaisuus” luettavaksi.

 12

Idea    

Bernie Sanders kertoo kirjassaan hänen elämästään: miten hän kasvoi New Yorkin Brooklynin kaupunginosassa keskiluokkaisessa perheessä, miten hän muutti Vermontin osavaltioon, poliittisesta heräämisestään, politiikastaan ja presidenttikisasta. Paljastuu, että Bernie Sanders on puolalaisten juutalaisten jälkeläinen, jonka sukulaisia murhattiin natsien keskitysleireissä ja tämä vaikutti paljon hänen maailmankuvaansa ja politiikkaan. Kirjan mukaan Sanders on johdonmukaisesti ajanut Vermontin osavaltiossa sosialidemokraattista politiikkaa ja hyvinkin menestyneesti. Jos on kirjaan uskomista, Vermont on melkein pieni sosialistinen saari USA:ssa.     

Mutta kiinnostavinta on Sandersin maailmankuva, vaikka mies sanoo olevansa ”demokraattinen sosialisti”, hän tarkoittaa käytännössä sosialidemokratiaa. Yllätyinkin, miten avoimesti Sanders kirjoitti tähän kirjaan ajavansa sosialismia. Käytännön tasolla hän siis ajaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota Yhdysvaltoihin. Sosiaalidemokratiassa yksityiset yritykset, erityisesti suuryritykset, tuottavat varallisuuden, josta osa kanavoidaan valtion erilaisiin sosiaalisiin ohjelmiin ja vahvat ammattiliitot turvaavat työläisten oikeuksia. Suurin ero eurooppalaiseen sosialidemokratiaan on kuitenkin siinä, että Sanders ei aja tiettyjen teollisuudenalojen kansallistamista, ainoastaan massiivista veronkorotusta jättiläismäisiin amerikkalaiseen suuryrityksiin.

Perustellakseen politiikkaansa, kirjailija kertoo, miten epätasa-arvoinen ja kurja Yhdysvallat on tavallisille ihmisille. En tiennyt, että maa oli niin riistokapitalistinen kuin tässä kirjassa esitetään. Runsailla viittauksilla ja tutkimuksilla Sanders osoittaa, että USA:ssa harjoitetaan rikkaitten sosialismia, jossa suuret kansainväliset korporaatiot käytännössä välttyvät veronmaksuilta, mutta saavat runsaasti yritystukea valtiolta, kun samaan aikaan työntekijät saavat niin vähän palkkaa, että joutuvat täydentämään sen valtion ruokakupongeilla. Kirjan mukaan USA:n taloudella menee lujaa, mutta varallisuus ei jakaudu tasaisesti. Sandersin keskeisin idea on jakaa tämä varallisuus kansalle, jotta he voivat osallistua kapitalismiin muullakin tavalla kuin vaihdettavina muttereina suuryrityksien koneistoissa.    

Mutta pahempaa on, miten USA:ssa määrätietoisesti estetään köyhiä ihmisiä, erityisesti afroamerikkalaisia äänestämästä. Toisin kuin Suomen sosialistisessa helvetissä, niin USA:ssa ihmisten pitää erikseen rekisteröityä äänestäjäksi ja joskus rekisteröintipaikkoja on vain yksi koko eurooppalaisen maan kokoisessa osavaltiossa. Sama on jopa äänestyspaikalla, joita joissain osavaltioissa on vain muutama, eikä ennakkoäänestystä ole. Kirjan mukaan, jos olet köyhä, vammainen tai raskaissa töissä, on hyvin vaikeaa löytää aikaa tai keinoa matkustaa rekisteröityäkseen äänestäjäksi tai jopa äänestää. Sandersin mukaan ei ole siis mikään ihme, että maa on muuttumassa oligarkiaksi, kun vain valkoisesta keskiluokasta ylöspäin kykenee edes äänestämään.    

Vasemmistopopulismia    

Tässä kirjassa näkee hyvin, että Sanders mahtuu ”populisti” määritelmän alle. Kirja perustuu vastakkainasetteluun, jossa ”tavallinen työtätekevä kansa” on vastaan ”ahneet miljardöörit.” Sandersin mukaan USA on muuttumassa oligarkiaksi, jossa valtavat yritykset tekevät mitä huvittaa ja tavalliset ihmiset kärsivät. Jopa valtamediaa haukutaan tässä kirjassa ”suuryritysten äänitorveksi”. Kuten populistit yleensäkin, Sanders myöskin asemoi itsensä amerikkalaisen kansan ”oikeaksi” edustajaksi, joka täyttää heidän toiveensa.

Ainoa ero oikeistopopulismiin on rasismin ja teleologian puute. Sandersin mukaan ongelma eivät ole niinkään jotkut yksittäiset miljardöörit, vaikkakin tässä haukutaan paljonkin Koch-veljeksiä, vaan itse USA:n järjestelmä, joka suosii suuria yksityisiä yrityksiä. Kirja kuluttaakin paljon sivuja, analysoidakseen joka ikisen rakenteellisen ongelman USA:ssa ja miten ne voitaisiin korjata jollain tietyllä sosialistisella ohjelmalla. Tämä kirja ei siis sisällä epämääräisiä lupauksia oikeudenmukaisuudesta ja tasa-arvosta, vaan konkreettisia ratkaisuja. Niinkin paljon, että osa tästä kirjasta on hirmu tylsää.    

Rasismin puute taas näkyy siinä, että Sanders ei syytä meksikolaisia maahanmuuttajia, vaan USA:n taloudellista järjestelmää, jossa ammattiliittojen perustaminen on vaikeaa. Sanders olisi valmis antamaan mahdollisuuden siirtolaisten perustaa tai liittyä olemassa oleviin ammattiliittoihin, neuvottelemaan paremmat työehdot ja näin jakamaan yritysten varallisuuden tasaisemmin kaikkien työläisten kesken. Kirjailija jopa menee niinkin pitkälle, että omistaa kokonaisen luvun alkuperäiskansojen ongelmille ja, miten nekin voitaisiin ratkaista.   

Yllättävintä oli Sandersin radikalismi työläisten oikeuksissa. Kirjailijan mukaan valtion pitäisi tukea työntekijöitten osuuskuntia ja yhteisomisteisia yrityksiä, jotta nämä voisivat olla pohja tasaisemmin ja demokraattisemmin jaetulle varallisuudelle. Kirjailija painottaakin, että nykyinen USA:n markkinavetoinen politiikka suosii jättiläismäisiä korporaatioita, jotka tuhoavat kokonaisten kaupunkien itsenäisen elinkeinon ja ympäristön, muuttaen kaikki asukkaat alipalkatuiksi ja sairaiksi kassatyöntekijöiksi. Sanders menee ehdotuksessaan pidemmälle kuin kotimaiset demarimme. Tällainen työläisten omistamien yrityksien visio on melkein kommunismia. Mutta hän ei ole antikapitalismi, erityisesti, kun Sanders kirjoitti työllistäneensä suuren määrän ihmisiä hänen nimeään kantavilla fanituotteilla.    

Ongelmia    

Suurin ongelma tässä kirjassa on sen keskellä olevat politiikkaehdotukset, jotka ovat niin spesifejä, että suomalaiselle lukijalle ne ovat melko tylsää luettavaa. Parasta antia on kirjan alkuosa, joka kertoo Sandersin elämästä ja hänen poliittisesta noususta.Olisin myöskin kaivannut juoruilua ja muitten presidenttiehdokkaitten haukkumista, mutta Sanders kirjoitti tähän kirjaan, että se ei ole tyylinsä. Clintonia haukutaan tässä kirjassa vain muutaman kerran ja Trumppia vain kerran. Sitten miehen tapa toistaa samoja pointteja miljoonia kertoja on todella väsyttävää.    

Yhteenveto    

Bernie Sandersin manifestin ”Mahdollisuuksien maa – Yhdysvaltojen vaihtoehtoinen tulevaisuus” on hyvin vakuuttava teos, joka ei perustu vain epämääräisiin heittoihin tuloeroista, vaan useisiin tutkimuksiin ja raportteihin, jotka osoittavat, että USA:n 70-luvulla aloittama uusliberalistinen politiikka on tuhoisa tavalliselle ihmiselle ja koko maailmalle. Harmittaakin todella paljon, että oranssi fasisti voitti vaalit ja raahaa sekoilulla koko maailman pimeyteen.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Politiikka ja yhteiskunta, Talous