Avainsana-arkisto: zombiet

Piikkien keisari

Mark Lawrence ”Hajoneen imperiumin” sarjan päätösosa ”Piikkien keisari” (oma suomennos) on vuonna 2013 julkaistu scifi-romaani häikäilemättömästä aatelismiehestä ydinsodan jälkeisessä maailmassa.

8

Idea    

Tarinan antisankari Jorg on voittanut häntä haastaneen sankarin ja vakiintunut valtansa useassa valtakunnassa. kuitenkin nyt maailmaa uhkaa entisestä Iso-Britanniasta tuleva epäkuolleitten armeija. Ainoa tapa voittaa tämä armeija on elvyttää hajonnut imperiumi, ja löytää kauan sitten kadonnutta esi-isien huipputeknologiaa, jolla on kyky tuhota kokonaisia kaupunkeja.     

Eletään kaukaisessa tulevaisuudessa, missä maailma tuhoutui ydinsodassa. Keskiaikaa muistuttava kulttuuri on palautunut. Ihmiset taistelevat miekoilla ja keihäillä, mutta jos osaa etsiä, kuten tarinan sankari, voi löytää tuhansia vuosia sitten hautautuneita huipputeknologisia aseita ja jopa tekoälyjä.

Edellisissä kirjoissa paljastui, että muinaisessa ydinsodassa tuhoutunut sivilisaatio oli jotenkin onnistunut avata portteja rinnakkaistodellisuuksiin ja tehdä todellisiksi ihmisten ajatukset. Tämä yhdistettynä ydinsotaan loi pelottavan maailman, jossa muinaiset robotit, zombiet, noidat ja mutanttihirviöt terrorisoivat ihmisiä. Nyt tuhansia vuosia sitten tapahtunut apokalyptinen onnettomuus uhkaa lopullisesti tuhota koko todellisuuden.     

Tämän kaiken keskellä romaanin antisankari yrittää kaikista ennustuksista huolimatta pelastaa itsensä ja perheensä keinoja kaihtamatta. Kuten edellisissä kirjoissa, tässä rikotaan räikeästi ihmisoikeuksia, mutta samalla seurataan moraalittoman hahmon henkistä kasvua ja kehitystä juuri siksi, joksi hän luuli kuolleen kauan sitten.     

Hienostunutta väkivaltaa    

Vaikka graafista väkivaltaa tässä piisaa, niin kerronta on sen verran tyylikästä, ettei tässä mässäillä kidutuksilla ja muilla epämiellyttävillä ruumiin eritteillä kuten aiemmissa kirjoissa. Toki tässä on painajaismaisia väkivaltakuvauksia, mutta kirjailijan tyyli on hioutunut. Samalla runollisuus ja filosofointi ovat lisääntyneet. Tässä pohditaan, mitä on elää hyvä elämä ja miksi elää ylipäätänsä? Sinänsä plussaa kaiken zombien ja mutanttien ohella.  

Ongelmia    

Suurin ongelma oli pirstaleinen rakenne, jossa mentiin edestakaisin ajassa ja perspektiiveissä. Tarinan seuraaminen olikin pikkasen vaikeaa. Mutta onneksi rytmi pysyi tasaisena ja lopetus oli suurenmoinen.      

Yhteenveto     

Mark Lawrencen ”Emperor of Thorns” on yksi suosikkikirjasarjoistani, josta olen melkein kolmen vuoden ajan kirjoittanut. Tuntuu, että olen ainoa, joka tätä sarjaa arvostaa, enkä edes tiedä kuinka moni tätä arviota lukee. Mutta silti uskon lujasti, että ”The Broken Empire” sarja kuuluisi parhaimpiin scifi-sarjoihin, mitä on. Mutta taidan olla ainoa, kun yhtäkään sarjan kirjaa ei ole suomennettu. Kuitenkin yhdistelmä keskiaikaa, postapokalyptista scifiä ja fantasiaa on hyvin toteutettu. Samalla kirjan teema kostavasta teinistä on tässä toteutettu, mitä parhaimmalla ja tyylikkäimmällä tavalla.    

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin

Olen legenda

Mathesonin ”Olen legenda” (1954) kertoo postapokalyptisesta maailmasta, missä mystinen tauti on muuttanut lähes kaikki maailman ihmiset zombimaisiksi vampyyreiksi, paitsi yksi mies. Tämä yksinäinen mies on kirjan päähenkilö ja romaani kertoo hänen yrityksestä selviytyä tässä uudessa maailmassa ja samalla ymmärtää sitä riivaavaa tautia ja kenties keksiä parannuskeinon.   

11

Markku Soikkelin ”Tieteiskirjallisuuden käsikirjassa” (2015) mainittiin, että Richard Mathesonin kirja on paljon syvällisempi ja parempi kirja, kun siitä tehdyt elokuvaversiot (joista olen nähnyt sekä 60-luvun, että vuonna 2007 tuotetut versiot). Otin sitten lukulistalle Mathesonin romaanin, koska vuoden 1964 Robert L. Lippertin ohjaama elokuvaversio oli sen verran hyvä, että kirja varmaan räjäyttää tajuntani.  

Idea   

Romaanin fokus ei ole niinkään vampyyreissä ja niitten verenhimossa, vaan tarinan sankarin hahmotutkielmassa. Miten ihminen voi selviytyä pitkiä aikoja täysin yksin? Kauhu tuleekin siitä pelosta, että hetki millä hyvänsä vampyyrit voivat murtautua sankarin kotiin ja tappaa hänet tai hän itse tulee hulluksi eristäytyneisyydessään. ”Olen legenda” onkin yksi ahdistavimmista romaaneista, mitä olen koskaan lukenut. Monesti iho meni kananlihalle lukiessani tätä.    

Aikansa edellä   

Ihmeellisin asia on tämän romaanin modernius. Vaikka ”Olen legenda” kirjoitettiin 50-luvulla se sisältää nykyään vakiintuneita tieteiskauhun konsepteja, kuten ajatus zombeista taudin uhreina. Romaanissa vampyyrit ovat hyttysen tai hiekkamyrskyn levittämiä parasiitin uhreja. Parasiitti joko tappaa uhrinsa tai muuttaa tämän verenhimoiseksi hirviöksi. Jos uhri kuolee, parasiitti herättää tämän eloon. Kirjassa esiintyy siis kahdentyyppisiä vampyyreitä: On älykkäitä vampyyreitä ja sitten epäkuolleita ja joskus puoliksi mädäntyneitä aivottomia zombievampyyreitä. Kummatkin tyypit ovat todella vaikeita tappaa, koska parasiitti regeneroi haavat hyvin nopeasti. Tällainen asetelma on kuin modernissa zombie-elokuvassa tai -tietokonepelissä. Ainoa tapa lopullisesti tappaa näitä vampyyreitä on polttaa ne. Tarinan sankari kuluttaakin suuren osan päivistään metsästäen päivisin nukkuvia vampyyreitä, tappaen heidät ja heittäen ruumiit suureen palavaan joukkohautaan.   

Huvittavinta tässä romaanissa on kirjailijan rohkeus kutsua kirjan petoja vampyyreiksi. Romaanin universumissa populaarikulttuurin vampyyrit ovat olemassa konseptina, joten tarinassa ihmiset kutsuvat näitä taudin uhreja vampyyreiksi. Tämä on ironisesti virkistävää, koska nykyisissä genren tuotoksissa tällaista ei harrasteta. Esimerkiksi TV-sarjassa ”The Walking Dead” zombieita ei kutsuta ”zombieiksi” vaan ”kulkijoiksi”. Kai sitä haluttiin tehdä sarjasta ”tieteellisesti” uskottavamman kutsumalla zombieita joksikin muuksi. Tällaista varovaisuutta ei harrasteta Richard Mathesonin romaanissa, vaan vampyyrit ovat vampyyreitä ja niitä vielä tapetaan samalla tavalla kuin populaarikulttuurin arkityypit. Kirjan hahmo, jopa käyttää oppaana Bran Stokerin ”Dracula” (1897) romaania. Kuitenkin Matheson lisää tarinaansa ”tieteellisiä” selityksiä, miksi juuri puinen seiväs tappaa vampyyrin, miksi he eivät näe peilikuvaansa tai miksi krusifiksi ja sipuli toimivat karkottimina. Selitykset ovat kirjan maailman sisällä aika fiksuja ja uskottavia, vaikkakin pikkasen absurdeja. Romaani onkin kauhustaan huolimatta vähän camp-henkinen.   

Yhteenveto   

Richard Mathesonin ”Olen legenda” on todella ahdistava kauhuromaani, jossa kauhistuttavaa eivät ole vampyyrit, vaan kuoleman pelko ja psykologinen tutkielma eristäytyneisyydestä ja vainoharhaisuudesta. Vanhasta iästä huolimatta tämä on yhä toimiva kauhuromaani, josta valitettavasti ei ole tehty tällä vuosikymmenellä hyviä elokuvasovituksia.   

Jätä kommentti

Kategoria(t): Mitä tällä kertaa luin