Blogiarkistot

Tove Janssonin ”Muumipeikko ja pyrstötähti”

20161207_113049Kertoo siitä, miten Muumipeikko kokee eksistentiaalisen kriisin, kun hänelle paljastuu, että hänen planeettansa on vain yksi mitätön jyvä lähes loputtomassa universumissa, missä on tuhansia galaksieja ja käsittämätön määrä tähtiä. Mutta sen lisäksi, että Muumipeikko tajuaa, että hänen elämällään ei ole mitään merktystä kosmisessa mittakaavassa, niin hänen planeettaa uhkaa pyrstötähti, joka joittenkin mielestä tulee räjäyttämään koko planeetan, tehden hänen ja hänen perheensä mitättömät elämät katoamaan lopullisesti, jättämättä yhtäkään jälkeä, kuin heitä ei olisi koskaan ollutkaan.

Selvittyään järkytyksestä, Muumipeikko ja Nipsu matkaavat pois Muumilaaksosta kohti lähintä teleskooppia vuoristossa, saadakseen selville ovatko uutiset pyrstötähdistä ja valtavasta universumista totta. Matkalla muumi löytää rakkauden, avartaa mielensä ja löyttä merkityksen omalle elämlleen.

Kun otin tämän kirjan luettavaksi, niin en odottanut suuria. Muumit toki olivat lapsuuden rakkaita hahmoja, mutta en ollut lukenut yhtäkään alkuperäisteosta ja koin pienoisen järkytyksen tarinan rankkuudesta. Mitä teitä suomalaisia vaivaa, kun lastenkirjoissa pitää käsitellä eksistentialismia ja maailmanloppua?!

Enka valita, että kirja olisi huono. Muumipeikko ja pyrstötähti on loistava kirja, jossa on todella syvällisiä teemoja, kuten eksistentialismi ja rasismi, mutta mielestäni vähän liian painavia aiheita lapselle käsiteltäviksi.

Esimerkiksi viimeisellä kappaleella oleva lause, kiteyttää, miten rankasta kirjasta on kyse: ”He makasivat hiljaa kiinni toisissaan pitkän ajan. Ulkona jymisi luhistuneiden vuorten ja revenneen maan kaiku. Aika venyi hirvittävän pitkäksi ja jokainen oli ypöyksin itsensä kanssa.” Voiko olla synkempää riviä lastenkirjassa?

Mainokset

Jätä kommentti

joulukuu 30, 2016 · 6:50 am