Perverssi okkultistimurhaaja!

Robert Blochin ”Psyko” on vuonna 1959 julkaistu kauhuromaani motellissa vaanivasta sarjamurhaajasta.   

Tietenkin olen nähnyt Alfred Hitchcockin vuonna 1960 ohjaaman elokuvaversion. Varmaan suurin osa ihmisistä tunteekin tarinan premissin elokuvasta, joten en tässä kerro juonesta kovin paljon.    

Karmivaa kauhua   

Vaikka olinkin nähnyt mustavalkoisen elokuvaversion ennen kirjaa, silti tämä oli todella pelottavaa luettavaa. Siitä huolimatta, että tiesin, mitä tulisi tapahtumaan, kuka kuolisi ja mitä juonenkäänteitä ilmestyisi, kirjan kuvaus oli sen verran taitavaa, että menin useita kertoja kananlihalle. Tämä on käsittämättömän ahdistava kirja.   

Mielenkiintoisesti tässä kauhu tulee lähes kokonaan eri asioista kuin elokuvassa. Esimerkiksi kuuluisa suihkukohtaus, jonka kaikki maailman ihmiset tuntevat, ilman että olisivat koskaan nähneetkään elokuvaa, on tässä kirjassa vain mitätön ja lyhyesti kuvattu jakso. Kirjassa kauhu ei tule dramaattisista ja pitkittyneistä murhajaksoista, vaan itse hahmojen ajatuksista. Kirjan murhaajan psykologian rakentuminen juonta pitkin on se kauhistuttavin asia. Hahmo on niin perverssin sairas, että et voi kuin irvistää kirjan sivuille inhosta. Asiaa pahentaa se, että hahmon psykologinen kuvaus on uskottava. Tällaisia sairaista paskiaisia todellakin on.    

Yliluonnollisuus   

Tietenkin, koska tämä on 50-luvun kirja, pitäähän tässä olla satanismia, okkultismia ja insestin vihjailua, koska kaikki hauska oli amerikkalaisille tuohon aikaan pelottavaa. Silti juonen kontekstissa vihjailut demonisista voimista ja seksuaalisista perversioista olivat kirjoitettu niin taitavasti ja salakavalasti, että vain oma mielikuvitus aiheutti pahoinvointia. Parasta olikin, kun kirjassa hahmo heittää psykologisen käsitteen, jonka vain hämärästi tunsin. Menin googlaamaan, mikä tämä käsite tarkoitti ja klikkasin ekana ilmestynyttä Wikipedia-artikkelia. Lukiessani, mitä käsite tarkoitti, kaduin välittömästi. Tää kirja on pirun sairas.   

Ongelmia   

Suurin ongelma tässä kirjassa on sen vanhentunut lääketiede. Tässä esitellään sellaisia lääketieteellisiä konsepteja, jotka olivat vielä 50-luvulla ajankohtaisia, mutta jotka nykyään on kumottu. Joten tätä on luettava enemmänkin aikansa tuotteena kuin jonain lääketieteellisenä romaanina, koska jotkut tässä kirjassa esitetyt ideat tietyistä lääketieteellisistä tiloista ovat suoranaisesti haitallisia nykyihmisille.   

Toinen ongelma on onneksi kirjan lopussa. Yksi hahmoista selittää koko murhaajan psykologian kuin olisi jossain luennossa. Nykyään tällaista selittämistä ei enää harrasteta romaaneissa, kun on keksitty paljon hienovaraisempia tapoja paljastaa lukijalle tärkeitä pointteja. Tässä on siis sellaista hyvin vanhahtavaa saarnaamista, mikä on huvittavampaa vanhoissa mustavalkoelokuvissa kuin se on romaaneissa.   

Yhteenveto   

Robert Blochin ”Psyko” on ajallisista puutteistaan huolimatta yhä karmivan pelottava kauhuromaani, jota kannattaa lukea, koska suurin osa sen ongelmista ilmenee vasta lopussa ja ennen sitä olet jo ehtinyt vaihtaa alushousuja useita kertoja.