Vaikka olen lukenut ja kirjoittanut melkein kymmenen vuotta äärioikeistosta, en ole lukenut itse äärioikeiston keksijän Benitto Mussolinin elämäkertaa! Nyt vasta luin vuonna 2017 Helsingin kirjamessuilla näkemäni ruotsalaisen Göran Häggin kirjoittaman, vuonna 2010 suomennetun Göran Häggin ”Mussolini” -elämäkerran.
Häggin kirjoittama elämäkerta on mielenkiintoinen sekoitus populaaria ja akateemista tietokirjaa. Populaari teos on selvästi, koska kirjailija ei peittele henkilökohtaisia mielipiteitään, eikä itse tekstissä anneta tarkkoja lähdeviitteitä. Teos vaikuttaa samaan aikaan akateemiselta, koska kirjailija jatkuvasti analysoi eri lähdeaineistoja ja kertoo miksi valitsi yhden, eikä toista. Lukija pääseekin seuraamaan, miten elämäkertaa kirjoitetaan, samalla kun lukee elämäkertaa! Samalla teos taustoittaa minkälaisessa kulttuurissa Mussolini eli ja miten se eroaa pohjoismaisesta. Hägg kirjoittaakin ruotsalaisesta perspektiivistä Italiasta ja kertoo miten jotkut asiat, jotka voivat näyttää nykyaikaiselta pohjoismaalaiselta typeriltä tai oudolta, otettiin 1900-luvun alun Italiassa haudanvakavasti tai itsestäänselvyytenä.
Vaikka tiesin muusta äärioikeistoa käsittelevästä kirjallisuudesta Mussolinin elämän päävaiheet, yksityiskohdat hänen elämästään ja personastaan olivat vähemmän tunnettuja. Kiinnostavinta on, että Hägg vahvistaa, että ennen fasismiaan, Mussolini oli kommunisti, eikä pelkästään sosialistilehden toimittaja. Eikä vain toimittaja, vaan itseasiassa merkittävä italialainen kommunisti, joka oli aikaan kansainvälisenkin kommunismikentän tuntema ja arvostama.
Häggin kirjoittama elämäkerta onkin kiinnostava kertomus radikaalista takinkäännöstä ja Häggin teesi vaikuttaakin olevan hevosenkenkäteorian vahvistaminen. Hevosenkenkäteorian mukaan liberaali edustaa keskustaa, eli hevosenkengän ylintä päätä, josta haarautuu kaksi osaa, jotka edustaisivat liberalismin ääritulkintoja: fasismia ja kommunismia. Hevosenkengässä kuitenkin haarat taipuvat tavalla, jossa ääripäät ovat hyvin lähellä toisiaan. Mussolinin elämä voitaisiin tulkita esimerkiksi hevosenkenkäteorian relevanssista.
Hevosenkenkäteoriaa on kritisoitu pseudotieteelliseksi, koska miten empiirisesti voit todistaa mikä poliittinen ideologia missäkin historiallisessa vaiheessa edustaa ”keskustaa” tai ”ääripäätä”. Tästä huolimatta Häggin tulkinta ja Mussolinin elämä muistuttaa hevosenkenkäteoriaa.
Hägg kirjoittaakin “Hän [Mussolini] saattoi ajan mittaan hylätä Marxin kokonaan, mutta juuri käsitys vallankumouksellisesta väkivallasta keinona historiallisten välttämättömyyksien toteuttamiseen pysyi niiden harvojen ideoiden joukossa, joista hän piti kiinni kaikissa muuttuvissa vaiheissaan”
Häggin teesi onkin, että ilman marxismia, fasismia ei olisi olemassa, vaikka ristiriitaisesti fasismin julkilausuttu vihollinen on marxismi. Häggin teesi on, että marxismissa on ajatus siitä, että historialla on suunta ja, että ihmiset voit valita ”oikean” tai ”väärän” suunnan. Sen jälkeen, kun on valinnut historian ”oikean” puolen, kaikki mikä edistää historian oikeassa puolessa pysymistä on oikeutettua. Hägg osoittaa, että vallanhalussaan Mussolini poisti liikkeestään kaikki sosialismin ja marxilaisuuden rippeet, muuttaen ideologian äärioikeistolaiseksi. Mutta ajatus historiasta sunnalla ja päämäärällä jäi ja se tekikin ideologiasta niin tuhoisan.
Hevosenkenkäteorian mukaan ääripäät käytännössä muistuttavat toisiaan. Vaikka Hägg osoittaa Mussolinin olleen kyyninen opportunisti, joka lopulta koki kommunismin pahimmaksi vihollisekseen, hän ja hänen liittolaisensa Adolf Hitler toteuttivat käytännössä hyvin samanlaisia kauheuksia kuin Stalin Neuvostoliitossa. Lopullinen päämäärä oli vain eri.
Olen eri mieltä Hägg teesin kanssa, että juuri ajatus historiasta päämäärällä olisi syypää totalitarismiin. Onhan liberalismin ydinajatus jatkuvasta edistyksestä samanlainen ja nykyään on tyypillistä oikeistoliberaalien radikalisoitua uusfasismiin.
Hägg ei ole kuitenkin ajatustensa kanssa yksin, koska nykyajassa on epäsuosittua esittää politiikalla olevan historiallinen päämäärä. Sen sijaan suosittua on esittää politiikko eräänlaisena juoksevien asioitten hoitajana, joka vain korjailee yksittäisiä järjestelmän rönsyjä, eikä pyri radikaalisti muuttamaan niitä.
Häggin toinen teesi, josta taas olen samaa mieltä, on että: ”Mussolinin todellisia perillisiä meidän maanosassamme [Eurooppa] ovat sen sijaan karismaattiset poliitikot, jotka il Ducen tavoin etsivät ajettavakseen asioita, joiden avulla he voivat hankkia vallan, sen sijaan että pyrkisivät muokkaamaan mielipiteitä kysymyksistä, joita he itse pitävät tärkeinä. Nuo kansankiihottajat, jotka korostavat omaa tavallisuuttaan puhumatta kuitenkaan koskaan tasa-arvoisuudesta. Ne, jotka aina puhuvat ”tuloksista” ja uudesta johtajuudesta eivätkä koskaan aatteista eivätkä etenemisen suunnasta.”
Hägg mukaan Mussolinin fasismi ei ollut jäykkä ideologia kuten kommunismi, vaan se oli mitä tahansa Mussolini milloinkin halusi. Mussolini itsekin sanoi: ”Me suomme itsellemme ylellisyyden olla aristokraatteja ja demokraatteja, konservatiiveja ja edistyksellisiä, taantumuksellisia ja vallankumouksellisia, legalisteja ja lainrikkojia, aina olosuhteiden mukaan, miten aika, paikka ja ympäristö eli toisin sanottuna historia, jonka puitteissa meidän on elettävä ja toimittava, milloinkin vaatimuksensa esittää.” Eikö nykyajan radikaalioikeistolainen populismi ole juuri tällaista?
Häggin kuvauksesta tulee mieleen teoria fasismista eräänlaisena ”parasiittina”1, joka tarttuu suosittuihin trendeihin, jotta sen autoritaarisesta ohjelmasta voisi tulla helpommin omaksuttava. Mussolinin aikana sosialismi oli huippusuosittu ideologia, joten fasismin piti omaksua siitä elementtejä, jotta se saisi massakannatuksen. Nykyään sosialismi ei ole enää suosittu ideologia, joten fasismi on omaksunut uusliberalismin kielen, puhuen valtion ”koon pienenemisestä”, verojen vähentämisestä ja absoluuttisesta sananvapaudesta, jonka se yhdistää fasismin perinteisiin ydinuskomuksiin, kuten valkoiseen ylivaltaan ja heteronormatiivisen patriarkaarisen valtajärjestelmän ylläpitämiseen sekä vasemmiston tuhoamiseen.
Koska Häggin mukaan fasismilla ei ole varsinaista aatteellista sisältöä, se ei pysty ylläpitämään itseään kovin pitkään valtaan päästyään. Häggin mukaan “Mussolini oli sitä mieltä, että alituisesti tarvittiin uusia haastavia hankkeita hallitusvallan ja fasistisen vallankumouksen pitämiseksi aktiivisena. Genovassa 14.5.1938 pitämässään puheessa hän huudahti: Chi si ferma è perduto! ”Se joka pysähtyy, on tuhoon tuomittu!”
Fasismi onkin jatkuvan taistelun ideologia ja jos uskomme edellä mainittuun parasiittiteoriaan, nykyajan fasistit tarvitsevat jatkuvasti keksittyjä vihollisia, jolloin esimerkiksi ”fasistiseksi fantasiaksi” kuvattu Qanon -supersalaliittoteoria sopii kuvaukseen täydellisesti. Toimittaja Will Sommer on kirjoittanut, että Qanon antoi Trump kannattajille tavan unohtaa Trumpin lunastamatta jääneet lupaukset, koska se kehysti Trumpin taistelevan suurempien asioitten puolesta2. Tämä kuulostaa juuri Häggin mainitsemalta fasismin tarpeelta olla jatkuvasti liikkeessä uusia vihollisia vastaan, ylläpitääkseen suosiotaan valtakaudellaan. Yksi Qanon kannattaja kiteytti tämän fasistisen elementin hyvin, kun uhkaili perheenjäsentään, joka kyseenalaisti Qanonin opinkappaleita: ”Jos et usko tähän, et tule nousemaan osaksi seuraavaa maailmaa”
Muitakin esimerkkejä nykyajan fasismista löytyy, mutta käsittelen niitä myöhemmissä bloggauksissa.
Vaikka Häggin kirja on yli kymmenen vuotta vanha ja käsittelee viime vuosisadan valtiopäämiehen elämää, se on kauhistuttavan ajankohtainen. Häggin kirjassa paljastuu, että kaikesta kovistelijaimagostaan huolimatta Mussolini oli sivistynyt oppinut, joka osasi manipuloida taidokkaasti massoja tyhjillä iskulauseilla. Älykkyydellä Mussolini loi totalitaristisen valtion, jonka perustukset olivat kuitenkin heikot ja kun viimein liittoutuneet pysäyttivät fasismin, Mussolinin koko ideologian luoma sumuverho romahti ja hänen elämänsä päättyi antifasististen partisaanien luoteihin.
Fasismi ei ole nykyaikana synonyymi absoluuttiselle pahuudelle, koska se tuhosi demokratian ja ihmisoikeukset, vaan juuri koska fasistinen hallinto ei voi pysähtyä, muuten se luhistuu. Mikä onkaan paras tapa jatkaa liikettä, kuin totaalinen sota? Sota voi olla vaikka naisia, vähemmistöjä tai vasemmistoa vastaan ja pahimmillaan sota koko ympäröivän maailman vastaan. Pahimmillaan fasismi voisikin tarkoittaa nykyaikana koko maailman polttamista ydinpommien radioaktiivisessa tulessa.
1Valitettavasti en muista kuka näin sanoi, mutta teesi ei ole minun keksimäni, jos joku tietää, kertokaa minulle niin lisään oikean lähdemerkinnän.
2 Sommer, Will (2023). Qanon Salaliitokultin ytimessä. Kääntäjä Pasi Jääskeläinen. 1. painos, Bazar kustannus, EU, s 46-47, 55
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 