Vuosi 2018 on päättynyt ja olen lukenut 184 kirjaa. Vähemmän kuin viime vuonna, jolloin ylsin yli 200 sataan. Mutta elämässä on muutakin tekemistä kuin lukea hirveä määrä kirjoja. Tärkeämpää on, että yksi kirjoitukseni koettiin niin hyväksi, että pääsin Jyväskylään pitämään luentoa siitä. Blogini suosio myöskin kasvoi sen verran merkittäväksi, että ET-lehti haastatteli minua. Olen virallisesti varttuneitten naisten suosikki! En tiedä kertooko tämä enemmän minusta vai lukijoistani? Ei ihan se saavutus, jonka olin hakemassa, mutta pienessä elämässä on tämäkin meriitti. Tänä vuonna perustin blogilleni Facebook, Twitter ja Instagram sivut. Menestynein on ollut Facebook-sivu, jossa on jo yli 300 tykkäystä. 2018 on ollut hyvä vuosi, mutta toivon mukaan ensi vuonna menestys on vielä suurempi!
Fokukseni on ollut ensisijaisesti tietokirjoissa, joten aloitan niistä. Olen lukenut niin paljon jihadismiin ja islamismiin liittyviä kirjoja, että kyllästyin koko teemaan. Mahtui myöskin jihadistien omia julkaisuja, kuten Muhammad abd-al-Salam Farajin ”Laiminlyöty velvollisuus”. Luin myöskin kirjan sharia-laista, islamilaisen yhteisöllisyyden historiasta, islamin globalisoitumisesta, maahanmuuton ongelmista sekä muslimeihin kohdistuneesta syrjinnästä. Vaikka en voi sanoa olevani asiantuntija, huomasin, että luin niin paljon aiheesta, että samat pointit alkoivat toistua.
Toinen fokus oli vasemmistolaisessa kirjallisuudessa, johon halusin tutustua tarkemmin. Luin ”Wikikommunismia” edistävästä teoksesta, mutta myöskin filosofisen teorian siitä, miten kapitalismi rajoittaa mielikuvitustamme.
Mutta tämä blogi on fokusoitunut enemmänkin ääriliikkeitten poliittisiin manifesteihin. Luin muutaman fundamentalistikristityn homovastaisen kirjan. Mutta myöskin seksuaalivähemmistöjen kirjoittamia romaaneja, jotka osoittavat, että hekin ovat vain ihmisiä tunteineen ja unelmineen.
Mutta suurin teema tänä vuonna ääriliikkeissä oli suomalainen miesasialiike, jotka mitä mielikuvituksellisemmilla teorioilla pyrki argumentoimaan, että naiset hallitsevat maailmaa. Mutta luin myöskin amerikkalaisen kirjan genrestä, joka oli villimpi kuin suomalaiset. Samalla luin sosiologisen tietokirjan, jossa käsiteltiin, miksi miehet radikalisoituvat tällaisiin aatteisiin? 
Toki käsittelin äärioikeiston omia julkaisuja, jotka menivät Halla-ahon suhteellisen maltillisesta rasismista suoraan Sarastuksen heikosti peiteltyyn fasismiin ja ilmiselvään muslimivihaan.
Koska olen tasapuolisuuden ja dialogin suuri ystävä, käsittelin myöskin äärivasemmiston julkaisuja, kuten Maon, Leninin, Pontus Purokurun ja anarkistien julkaisuja.
Tavallisesta oikeistosta taas mainittavimmat ideologiset teokset olivat Elina Lepomäen ”Vapauden voitto”, Henri Heikkinen ja Antti Vesala ”Elämää hyvinvointivaltiossa ” ja Ludwig von Misesin ”Liberalismi. Klassinen perinne.” jotka tarjosivat paljon referoitavaa matskua.
Koska olin suorittamassa kandidaattitutkielmaa luin lähes kaikki kotimaista ääriokeistoa käsittelevä kirjallisuus, mitä tähän vuoteen mennessä oli julkaistu. Luin suomalaisista SS-sotilaista, populismin retoriikasta, äärioikeiston noususta, suomalaisista äärioikeistolaisista ryhmistä Kylmän sodan aikana, Natsi-Saksasta, valeuutisista ja natsikapanoista!
Luin myöskin Trumpin ja hänen kannattajiensa sekoilusta ja alt-rightista.
Luin myöskin 60-luvun USA:n historiaa käsitteleviä kirjoja, katutanssin historiasta, miten tietokoneet ovat pilanneet aivomme ja Suomen sisällissodasta. Opin paljon uutta näistä teoksista, joita olen jatkuvasti referoinut eteenpäin.
Tietokirjoista suosituin ja vihatuin arvio oli Jordan B. Petersonin kirjasta, jota luettiin ympäri vuoden, kun vieläkin saan joko ylistyksiä tai haukkuja siitä. Toinen oli Juha Ahvio täysin kahjo ”Miten tähän on tultu? Seksuaalivallankumouksen kulttuurimarxilaiset juuret”. Yleensäkin äärioikeistoa käsittelevät arviot ovat olleet huippusuosittuja. Jostain syystä äärivasemmistoa käsittelevät arviot eivät kiinnosta yhtä paljon. Tämä taas tuottaa joillekin näköharhan, että olen jokin kommunisti, joka kirjoittaa väin äärioikeistosta. Minua onkin joko haukuttu anarkistiksi, kommunistiksi ja jopa stallariksi, kun kirjoitan vaikka siitä havainnosta, että Toisen maailmansodan äärioikeisto muistuttaa todella paljon nykyistä äärioikeistoa.
Romaanien osalta taas olen lukenut enemmän fantasiakirjoja, koska niin moni oli valittanut, että suhtaudun ylimielisen negatiivisesti tähän genreen. Luin huonoja, mutta myöskin loistavia genren kirjoja. Kuitenkin näkökulmani ei ole muuttunut, vaan vahvistunut. Vaikka fantasiassa löytyy paljon hyviä kirjoja, genre on juuri niin kaavoihinsa kangistunutta kuin oletin. Mutta järjestin listaksi, joka ei ole missään arvojärjestyksessä, kaikki hyvät lukemani romaanit, joissa tietenkin fantasia tai scifi on yliedustettuna:
1) Seveneves – Neal Stephenson
2)Ase itse – Joe Abercrombie
3) Psyko – Robert Bloch
4) Amerikan poika – Richard Wright
5) Muuri – Jean-Paul Sartre
6) Micro-orjat Douglas Coupland
7) Piin elämä Yann Martel
8) Prince of Thorns – Mark Lawrence
9) Susikoira – Jack London
10) Pahuus – Jan Guillou
Nämä edellä mainitut romaanit ovat olleet joko jännittäviä, pelottavia, liikuttavia tai ihastuttavia. Joissain oli vain todella hyvä tarina, kun toiset taas kykenivät ilmaisemaan ihmisyyden syvempiä olemuksia paremmin kuin mitkään tietokirjat
Kuten voitte nähdä, en ole lukenut paljon tänä vuonna julkaistuja romaaneja, paitsi Harald Olausen ”Homolulu: queernovelleja” ja Mikko-Pekka Heikkisen ”Betoniporsas”, jotka olivat hyviä mutta eivät päässeet tähän top 10. Ensi vuonna yritän lukea uudempaa kotimaista kirjallisuutta. Ehkä saan myöskin varttuneimpien miesten suosion ja pääsen miestenlehden haastattelemaksi!
Olen lukenut naisten kirjoittamia kirjoja vain 28 ja miesten 154. Jännästi suurin osa naisten kirjoittamia kirjoja ovat olleet tietokirjoja omasta alastani. Folkloristiikka on aika naisvaltainen ala. Joten vuosi 2019 yritän panostaa naisten kirjoittamien kirjojen lukemiseen!
Kaikkiaan oli erinomainen lukuvuosi. Kiitos kaikille lukijoille ja hyvää uutta vuotta!
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 