Friedrich Engelsin ”Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperä” on yksi marxilaisen feminismin pääteoksia, joka pyrkii antropologian ja historiallisen materialismin keinon ajamaan naisten oikeuksia.
Historiallisen materialismi on marxilainen teoria, jonka mukaan teknologia muovaa yhteiskuntajärjestelmää, kulttuuria ja asenteita. Jokaisen uuden teknologian myötä yhteiskunnalliset rakenteet muuttuvat ja tämä kirja pyrkii tarkastelemaan, miten sukupuoliroolit ovat muuttuneet historian saatossa.
Engels aloittaa kirjansa kertomalla primitiivisistä yhteisöistä, joilla ei ollut mitään teknologiaa, vaan he metsästivät ja keräilivät ruokansa ja olivat keskenään tasa-arvoisia. Kenelläkään ei ollut väkivallan monopolia tai suurta ja monimutkaista sivilisaatiota, jonka ylläpitämiseen tarvitaan hierarkioita ja lakeja ja kaikki oli todella kivaa. Sitten keksitiin maanviljelys, joka kykeni tuottamaan niin paljon ylijäämää, että yhteisön populaatio kasvoi ja alkoi syntyä uusia ammattikuntia, jotka eivät tarvinneet tehdä raskasta fyysistä työtä. Samalla yhteisö alkoi jakautua eri hierarkioihin, joissa jotkut omistivat enemmän ylijäämää kuin toiset taas eivät. Mitä enemmän teknologia kehittyi, sitä monimutkaisemmaksi yhteiskunta kehittyi ja sitä epätasa-arvoisemmaksi se meni. Naiset jäivät monessa tapauksessa osattomiksi näitten tuotantovälineitten hallusta ja muuttuivat vähitellen itsekin tuotantovälineeksi, josta perheet kävivät keskenään kauppaa. Näin syntyi avioliiton instituutio, joka ei perustui pähkinankuoressa kaupankäyntiin. Tähän asti Engelsin teesi on uskottavalta ja menee yhteen monen muun antropologiakirjan kanssa, jota olen aiemmin lukenut ja joitten kirjoittajat eivät olleet marxilaisia.
Engels hyppää 1800-luvun yhteiskuntaan, jossa hän vertaa yksityistä ydinperhejärjestelmä perinteisiin suurperheisiin. Uudessa ydinperhemallissa mies on perheen pää ja tämä kasaa itselleen kapitalistisen järjestelmän kautta varallisuutta, jota tämä ripottelee vaimolleen (joka ei silloin saanut käydä töissä) ja lapsilleen. Samalla tavalla, kuin kapitalismi aiheuttaa joukon sosioekonomisia ongelmia, niin ydinperhejärjestelmä aiheuttaa perheen sisäisiä ongelmia. Engelsin mukaan, jos haluamme tehdä sukupuolista tasa-arvoisia, niin nykyinen ydinperhemalli ja kapitalismi on kumottava. Jälkiviisaasti voimme todeta, että ei välttämättä.
Tietenkin kirja on hyvä kuvaus siitä, miten jyrkän epätasa-arvoinen 1800-luvun eurooppalainen yhteiskunta oli. Naisen seksuaalisuutta ja uskollisuutta vartioitiin ja sanktioidaan lailla, kun taas mies on vapaampi heiluttamaan pippeliään joka puolelle ja häntä vielä ylistetään siitä. Engels ihannoi primitiivisten yhteisöjen suurperheen käsitystä, jossa koko kylä on perhe ja, missä nainen ja mies ovat vapaita ilmaisemaan seksuaalisuuttaan. Hieno ajatus ja varmasti oikeudenmukainen, mutta mikään ei vaikuta todistavan, että metsästäjäkeräilijöitten tasa-arvoinen yhteisö voitaisiin soveltaa kyliä suurempiin yhteisöihin.
Yksi mielenkiintoinen havainto kirjassa oli, että koko naisen mustasukkaisuus perustuu Engelsin mukaan siihen, että tämä ei omista omaisuutta ja näin hän on täysin riippuvainen miehen avustuksesta, joten jos mies alkaa pettää vaimoaan, niin silloin on riski, että mies jakaa rakastajattarelle omaisuuttaan ja näin vaimo voi jäädä osattomaksi, mikä riskeeraa tämän ja lapsen hengen. Tietenkin tämä pätee päinvastoinkin, mutta erotuksena siihen, että mies käsittää vaimonsa olevan osa hänen omaisuuttaan, joten sen vuoksi naisen petos toisen miehen kanssa koetaan vielä raskauttavammaksi ”nykyisessä” yhteiskunnassa, kuin naisen. Engelsin mukaan, jos naisetkin pääsisivät töihin ja saisivat ylläpitää omaa omaisuutta miehen rinnalla, niin avioliiton ulkopuolinen seksi ei olisi kummallekaan ongelma, mutta parasta olisi, jos kukaan ei keräisi itselleen omaisuutta, vaan jakaisivat sen yhteiskunnan kanssa, niin kaikki voisivat panna toisiaan suuressa sosialistisessa orgiassa!
Engels ei kuitenkaan onnistu osoittamaan miten käytännössä tämä hauska järjestelmä toimisi, erityisesti kun kulttuurimme on ehtinyt muuttua niin paljon, että moni pitää ydinperhettä luonnollisena. Engels ei edes ajattele, että joku voisi olla eri mieltä parinsa ja lapsenhoidon kollektivisoinnista, vaan on vakuuttunut, että jos ihmiset vain lukevat hänen kirjansa, niin kaikki luopuvat kapitalismista ja kommunistinen suurperhe voidaan perustaa. Mutta pahinta kirjalle on se ikävä jälkiviisaus, jonka mukaan kommunistivaltiot epäonnistuivat murtamaan ydinperheen.
Loppujen lopuksi ”Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperä” on hyvä kirja kertomaan, miten yksityisomaisuus, valtio ja perhe kehittyivät, mutta ei niinkään sen loppupäätelmistä, jotka törmäävät tähän astisiin fatkoihin ihmisluonnosta ja käytännön järjestelyihin.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 