”Suomi”

Paulo de Carvalho Neton ”Suomi” on maagista realismia ja suomalaista musertavaa alakuuloisuutta saumattomasti yhdistelevä romaani, jossa kerrotaan entisen natsin Paavo Virkkusen matkasta Brasilian koilisosaan.

20170217_091552

Kirjassa Virkkunen sekoaa aavikolla, jossa hän saa idean rakentaa ”Uuden Skandinavian” Pau Secon kylään. Virkkunen yrittää opettaa Kalevalaa paikallisille kyläläisille, rakentaa Turun linnaan ja Kalevalaan inspiroituneita rakennuksia ja traditiota. Kyläläiset taas ovat taikauskoisia ja täysin kouluttamatomatonta köyhällistöä, jotka tulkitsevat hohtavan punaisen ja parrakaan ulkomaalaisen uudeksi messiaksi ja perustavat tämän ympärille uskonnon. Eli todella rankkaa meininkiä.

Olin hämmästynyt, miten tarkasti Paulo de Carvalho Neto onnistui yhdistelemään etelä-amerikkalaisen maagisen realismin suomalaiseen omalaatuisen masennukseen, mutta hän onnistui. Tarinassa todellisuuden ja fiktion välit hämärtyvät, heijastaen miten hemmetin hullu Virkkunen on ja muutenkin, miten hämmästyttävän surrealistinen paikka Brasilia on. Samalla tarinassa kaikki menee päin helvettiä, mitä irvokkaimmilla ja sielua musertavilla tavoilla, mutta samaan aikaan niin absurdisti, että et ole varma, pitääkö itkeä vai nauraa.

Kuitenkin ansiokkaan alun jälkeen romaanin surrealismi menee niin ärimmilleen, että en enää pysynyt perässä, erityisesti kun hahmojen perspektiivit vaihtuvat varoittamatta. Välillä ollaan Virkkusen ajatuksissa ja yhtäkkiä luetaan, mitä kohdun sisällä oleva sikiö ajattelee tai, mitä kylän yllä oleva korppikotka filosofoi.

Eli ”Suomi” kärsii vähän samasta ongelmasta kuin Gabriel García Márquezin ”Sadan vuoden yksinäisyys” jossa myöskin putosin täysin kärryiltä ja lopulta luin väkisin romaanin loppuun, ymmärtämättä tai tuntematta yhtään mitään juonesta. Kuitenkin tiedän, että ”Sadan vuoden yksinäisyys” on korkeakirjallsuuden klassikko, joten voi olla, että ”Suomi” on yhtä hyvä tai parempi, koska meidän maamme esiintyy niin epätodellisessa asetelmassa, joka on vähintääkin omaperäistä.

Suurremmaksi ongelmaksi koen kuitenkin kirjan äärimmäisen rajattu kohderyhmä. Kirjailija on viljellyt teoksessaan portugalin- ja suomenkielisiä vitsejä, joita ainoastaan molempia kieliä täydellisesti ymmärtäviä voi nauttia. Suurin esimerkki tästä on itse kylän nimi, joka portugaliksi tarkoittaa ”kuivaa puupalaa”, mutta myöskin ”kuivaa kyrpää”.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s