Carl W. Ernstin ”Muhammadia seuraamassa: Islamin uudelleenarviointi modernissa maailmassa. (oma suomennos) on akateemisen tason tietokirja, joka pyrkii selittämään islamin opit uskontotieteelliseltä näkökulmalta ja peilaamaan sen ilmenemismuotoja nykymaailmassa.
Ernstin alkaa kirjansa selittämällä, että kuvamme islamista ja Lähi-Idästä perustuu pitkään eurooppalaisen orientalismin traditioon. Orientalismi oli vanha Aasian kulttuureja tutkiva oppiaine, joka keskittyi selittämään kaikki ei-eurooppalaiset kulttuurit eurooppalaisten arvojen ja asenteitten kautta. Orientalismia käytettiin perustelemaan Aasian ja Pohjois-Arfikan kolonisaatiota, sekä ylläpitämään käsitystä, että euroopplainen kulttuuri oli ihmiskunnan huippua ja kaikki muut kulttuurit olivat ”luonnostaan barbaarisia”, joita piti väkipakolla ”sivistää”. Orientalismia ei enää hyväksytä nykyisissä akateemisissa piireissä, mutta sen luoma maailmankuva elää yhä länsimaissa joukkoina erilaisia ennakkoasenteina.
Ernst lähtee tästä lähtökohdasta selittämään islamin historiaa ja sen teologiaa. Monet ilmiöt, mitä pidämme ominaisina islamista ovat nuorta perua, joista nuorimmat ilmiöt, kuten se että islam on kaiken käsittävä elämäntapa, kehittyivät vasta 1900-luvun alussa. Jopa fundamentalistit, joita monet pitävät ”tosi” islamin kannattajina perustavat teologiansa 1700-luvun ja 1300-luvun konsepteihin (islam syntyi noin 600-luvulla). Alun perin islam oli vain henkilökohtainen usko, jota suoritettiin erilaisilla rituaaleilla, eikä niinkään identiteetti, johon kuuluivat tietyt ruuat ja vaatekappaleet. Sitten tietenkin se suurin pommi on, että alun perin islam ei ollut edes mikään vakiintunut ja yhdenmukainen teologia, vaan joukko erilaisia oppeja, joista jatkuvasti neuvoteltiin ja uudelleentulkitiin.
Carl W. Ernstin kirjoittaa todella selkeästi, vaikka kirja on tieteellinen. Kaikki islamin 5 peruspilaria, tavat, uskomukset, koulukunnat ja vaikutusvaltaiset uskonoppineet esitellään yksityiskohtaisesti. Kirjassa oppii islamin hiastorian ja samalla, miten tämä historia nähtiin Euroopassa, sekä miten nykyään muslimit noudattavat vanhoja traditioita. Mielenkiintoisinta oli kirjan ydinteesi, jonka mukaan islam ei ole mikään Euroopasta erillinen filosofinen traditio, joka on täysin vieras moderniteettille. Oikeastaan jo alkuaikoina islam oli sekoitusta juutalaisuutta, kristinuskoa ja kreikkalaista filosofiaa. Kaikki varmaan tuntevat islamin kulta-aikaa, jolloin islamilainen maailma kukoisti tieteellisellä ajattelulla ja keksinnöillä, samaan aikaan, kun Keskiaikaisessa Euroopassa vielä elettiin avoviemäreitten keskellä. Mutta sitä monet eivät tiedä, on että jo antiikin Rooman aikana islam oli yhteyksissä Euroopan kanssa ja jakoi saman ajatteluperustan, joka ei loppunut edes kultakauden jälkeen. Koko tarina siitä, että islam uskontona ”jämähti paikoilleen” oli eurooppalaisten valloittajien propagandaa ja sitä pyrittiin edistämään tukemalla kaikkein ahdasmielisempiä uskonnoppineita, jotka tietenkin olivat valmiina nuolemaan valloittajien saappaitten pohjaa rahaa ja valtaa vastaan.
Islam ei ole koko sen historiansa aikana ollut ”sopimaton” Eurooppaan tai tieteelliseen sivistykseen, vaan kiinteä osa sitä. Koko arabimaailman alamäki alkoi lukuisten hävittyjen sotien jälkeen, joista merkittävin oli 1200-luvun mongolivalloitus.
Kirjassa myöskin selitetään fundamentalistien ja islamististen liikkeitten synnyn. Toisin kuin yleisesti luullaan, niin fundamentalistit eivät todellisuudessa pyrikkään ”palaamaan perustuksiin” kuten nimi vittaa, vaan yleisesti ne ovat modernin maailman oireita, jotka anakronistisesti yrittävät palata epämoderniin aikaan, mutta oikeastaan vain toistavat omia mielikuviaan siitä, mitä he luulevat uskonnon olevan. Salafismi, mikä on islamin fundamentalismia, syntyi vasta 1800-luvulla ja se sai runsaasti vaikutteita eurooppalaisista fundamentalistisista protestanttisista liikkeistä, jotka vuorostaan olivat muodostaneet oman kirjaimellisen Raamattu-tulkinnan teologisen koulutuksen puutteesta ja harhakäsityksestä, että uskonto toimisi samalla tavalla kuin tiede. (Karen Armstrong on käsitellyt tätä samaa paradigman muutosta) Salafistit joutuivat samaan ansaan kuin kristilliset fundamentalistit ja sen lisäksi, että salafistit tulkitsivat Koraania kirjaimellisesti, he keksivät, että uskontoa voitaisiin tulkinta ilman korkeita uskonnollisia opintoja, joka johtii moneen ikävään ilmiöön, jota yhdistämme takapajuisuuteen, suvaitsemattomuuteen ja terrorismiin.
”Muhammadia seuraamassa” siis opettaa samaan aikaan islamia, että sen eri tulkintoja ja historiaa. Yksi tärkeimmistä viesteistä kirjassa on se, että islam ei ole monoliittinen ja muuttumaton uskonto, se ei ole pysähtynyt keskiaikaan, vaan oikeastaan se on menny eteenpäin ja haarautunut lukuisiin tulkintoihin, joista valitettavasti tunnetuimmat ovat salafismi, wahhabismi ja näitten poliittiset suuntaukset islamismi ja jihadismi. Kaikki edellämainitut ovat sekoitusta moderneja eurooppalaisia ideologioita ja islamia. Eli koko vaatimus siitä, että ”islam kaipaa reformia” on vähän harhaanjohtava. Islam on jo reformoitu, sen pitäisi oikeastaan palata taaksepäin. (tietenkin kukaan ei toivo tätä, mutta teologiset linjaukset voisi yrittää selkeyttää) Toinen hyvä huomio on, että liberaali-islam ei ole mikään uusi juttu, jonka diasporassa elävät muslimit keksivät, vaan se syntyi Pohjois-Afrikassa muslimien keskuudessa, jotka palasivat vanhaan traditioon, missä järjellä ja loogikalla islamin pyhiä tekstejä tulkittiin. Sama toistuu islamilaisen feminismin kanssa, joka pyrkii nostamaan esiin tiettyjen uskonkappaleitten historiallisia konteksteja, osoittaakseen esimerkiksi, että huivi ei ole edellytys muslimiuteen.
”Muhammadia seuraamassa” on mielestäni paras kirja islamista tähän asti, koska se peilaa vanhaa ja uutta koko sen pituuden, murtaen samalla ennakkoluuloja islamista ja uskonnoista yleensäkin.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 