Työstäkieltäytyjän käsikirja

Monen kirjoittajan “Työstäkieltäytyjän käsikirja” on tänä vuonna julkaistu artikkelikokoelma otsikossa mainitusta harrastuksesta.

10
Idea

Oikeastaan tämä kirja on hauskasti kirjoitettu anarkokommunistinen manifesti, jonka ydinargumentti on, että ainoa tapa pelastaa planeetta on irrottautua keinolla millä hyvänsä kapitalistisesta järjestelmästä ja siirtyä kommunismiin. Kirjailijoitten mukaan tämän siirtymän voi toteuttaa kieltäytymästä tekemästä töitä kapitalistisessa järjestelmässä, joko laiskottelemalla työpaikalla tai siirtyen kokonaan pimeisiin töihin, kuten kannabiskeksien leipomiseen ja prostituutioon tai liitymällä johonkin kansalaisjärjestöön vapaehtoistyötekijäksi, mutta silti nostaen työmarkkinatukea.

Kirjan idea on, että mitä vähemmän ihmisiä on töissä, sitä tehottomaksi kapitalistinen järjestelmä menee, jolloin yritysten on pakko automatisoida tai mennä konkurssiin, pakottaen valtion uudelleenmuotoilemaan koko talousjärjestelmän. Samalla työstäkieltäytyjäaktivistit painostavat maittensa hallituksia adoptoimaan perustulon ja muita sosialistisia ohjelmia, jotta siirtyminen kommunismiin onnistuu.

Kirjan ajama ideologia perustuu Karl Marxin teorian uudistettuun anarkistiseen tulkintaan, jonka mukaan kaupallisten tuotteitten arvo mitataan ajassa, jossa se on valmistettu, eikä kysynnällä ja tarjonnalla. Tällä taloustieteellisellä tulkinnalla, työnantaja “varastaa” työntekijän aikaa, jota tämä voisi käyttää itsensä toteuttamiseen. Kirjoittajat laajentavat tätä konseptia nykyisiin internetjätteihin, joitten tuote ei synny tehtaissa, vaan yhteiskunnan kollektiivisesti tuottaman datan analyysissä, merkitsen sitä, että nyt koko yhteiskunta koostuu työläisistä, jotka tekevät megakorporaatioille ilmaista työtä.

Tämän kirjan kirjoittajien mukaan työstäkieltäytyminen onkin modernin pirstaleisen työmarkkinoitten aikakautena uusi lakon muoto. Suuret ammattiliitot ovatkin kirjan vihollisia, jotka estävät radikaaleimmat vaatimukset lyhyemmistä työajoista ja varallisuuden tasaisemmasta jaosta. Kuten yksi kirjoittajista asian ilmaisee “Tämän hetkiset vapaudet työn pakkovallasta ovat vain välitilinpäätös vuosisatojen lakkoilusta ja kapinoinnista.

Kirjan idea on, että tarpeeksi suuri perustulo (yli 1000€ kk), jonka suuryritykset maksaisivat, varmistaisi sen, ettei kenenkään olisi pakko tehdä töitä, jolloin kulutus laskisi ja yhteiskunta voisi elää ekologisesti tasapainoisemmin kuin nyt, mutta henkisesti rikkaampana. Suurin osa töistä jouduttaisiinkin täysautomatisoimaan.

Kirjan artikkelit käsittelevätkin edellä mainittua marxilaisen teorian tulkintaa, ammattiliittojen ja sosiaalipalveluitten ongelmista, epätasa-arvon kasvusta, huononevista työehdoista ja vasemmistoa riivaavasta “työn kultista”, mutta myöskin konkreettisia ohjeita, miten välttää töitä. Voin kyllä todeta, että kesätyöpaikkani yksi työkaveri on mestari työn välttämisessä, eikä hän ole koko kirjaa lukenut. Annan pisteet siitä, että tämä kirja antaa samat ohjeet kuin työkaverini, joka osoittaa, että kirja on kirjoitettu konkreettisten kokemusten pohjalta! Sinänsä olen yllättynyt, että suhteellisen iso kustantamo julkais kirjan, jossa kehotetaan varastamaan työpaikan omaisuutta, jotta saisi “varastetun ajan” takaisin suuremmalla materiaalisella korvauksella.

Ongelmia

Kirja noudattaakin ääri-ideologioitten kerrontataktiikkaa, jossa ensin argumentioidaan, miten vieras tavallisesta ihmisyydestä vallitseva järjestelmä on, jolloin mikä tahansa teko tätä järjestelmää ja sen edustajia vastaan on oikeutettua. Toki tässä kirjassa ei argumetoida vallankumouksellisen väkivallan puolesta, mutta yksityisomaisuuden varastaminen ideologian nimissä on askel sellaiseen suuntaan. Ainakin olen törmännyt oikeistoliberaaleihn, jotka pitävät lakkoilua kirjaimellisena terrorismina, jota valtion olisi syytä kitkeä ankaralla kädellä. Ainakin terrorismitutkimus ei tällaista tunnusta, mutta näin asiat koetaan. Eli joissain piireissä tämä kirja on mitä äärimmäisintä radikalismia, mitä voi olla.

Kirjan suurin ongelma ovat sen artikkelit epätasaisilla laaduilla. Tässä kirjassa on paljon toistoa ja, mitä kummallisinta lyhyitä novelleja, jotka kuvaavat miltä tuntuu elää palkkatyössä tai Työvoimatoimiston kyttäämänä. Toki novellit ovat viihdyttävää luettavaa, mutta jotkut ovat niin taiteellisen kokeellisia, että vähän ihmettelin, mikä on niitten pointti? Jos haluan lukea äärivasemmistolaista radikalisointiopasta, niin odotan sentään johdonmukaista ohjeistusta, enkä väliin tungettuja fiktiivisiä kertomuksia. Tämä on erityiseen outoa, kun tässä kirjassa on ihan oikeittenkin ihmisten haastatteluja, jotka kuvaavat samoja asioita.

Toinen ongelma on kirjan teoriapinotteisuus. Vaikka tässä teoria on esitetty viihdyttävään ja ymmärrettävään muotoon, konkreettiset politiikan ehdotukset tai taktiikat puuttuvat lähes kokonaan. En siis tarkoita ohjeistuksia luisia työpaikalla tai “ideologisena työttömänä” olemisesta, vaan tarkat ohjeet tai edes tiekartta, miten murtaa perinteisten ammattiliittojen hegemonia ja kommunismin saavuttaminen? Tässä vain oletetaan, että kunhan tarpeeksi ihmisiä lukee tämän kirjan, niin massalikke on valmis ja sitten menoks! Lukiessaan tätä kirjaa tuntuikin, että vain harva kirjoittaja on oikeasti elänyt työväen elämää.

Erityisen kummallista on, että tässä kirjassa ei analysoida vasemmiston kritiikkiä perustulosta, kuten se argumentti, että perustuloa voidaan käyttää oikeiston toimesta murtaakseen ammattiliitot, luoden näin vielä ”joustavammat” työmarkkinat, joissa kaikki ihmiset ovat vain valtion kustantamia nomadeja, jotka siirtyvät pakolaisten ja maahanmuuttajien kanssa maasta toiseen halpana työvoinana.

Sitten tietenkin on moraalinen aspekti. Millä oikeudella työstäkieltäytyjä ajattelee, että hän voi yrittää pakottaa muut ihmiset mukautumaan hänen käsitykseensä yhteiskunnasta? Koska eivät kaikki ihmiset ihan halua kaataa kapitalismia, erityisesti kun niin moni on riippuvainen siitä. Kirjailijat vastaavat tähän epäsuorasti tässä kirjassa sillä, että koska kapitalismi pakotettiin ihmisiin väkivalloin (asiatahan ei äänestetty) niin yhtä hyvin he voivat pakottaa omalla kollektiivisella massaliikkeellä muutkin kommunismiin. Postmodernimmaksi toki tämä pakottaminen menee, koska se toteutetaan kirjaimellisesti kieltäytymällä tekemästä töitä. Eli passiivista vastarintaa, jolla pyritään saavuttamaan koko vallitsevan järjestelmän romahdus. Varmaan moni osaa itse miettiä, minkälaisia implikaatioita tällainen pakotettu siirtymä mahdollisesti voisi aiheuttaa, erityisesti kun eivät ainakaan kapitalistit suostu luopumaan vallastaan vapehtoisesti. Historiassa on huomattu, miten ”kivuttomasti” vallankumoukset menevät.

Yhteenveto

Monen kirjoittajan “Työstäkieltäytyjän käsikirja” on epätasainen tekele, jonka suurin arvo on sen eksoottisessa lupauksesta todella radikaalista vasemmistolaisesta aktivismista. Radikaaleinta on laaja käsite työväestöstä, johon eivät kuulu vain tehdästöissä olevat valkoiset suomalaiset, vaan huumeriippuvaiset, seksityöläiset, seksuaalivähemmistöt ja maahanmuuttajat. Tässä kirjassa onkin valtavirrasta poikkeavia ideoita, jotka osoittavat, että uusia ideoita esittävät nykyään vasemmistoanarkistit, eivätkä periteiset demarit ja kommunistit.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s