Rebekka

Olen huomannut, etten pidä 1800-1900-luvun naiskeskeisistä romaaneista, erityisesti jos päähenkilö on yläluokkainen nainen ja tarina koostuu siitä, että tämä bilettää kartanossa jatkuvasti, kun rakas mies on jossain sodassa. Kuitenkin haluan lukea kaikki kirjallisuuden klassikot ja moni tällainen rakkausdraamaromaani kuuluu niihin.

Daphne du Maurierin ”Rebekka” vaikuttikin tällaiselta, mutta se julkaistiin jännittävänä vuonna 1938, joten se kuulosti lupaavammalta, vaikkakin odotin pettymystä. Perinteisesti en lukenut takakansitekstiä, vaan sukelsin suoraan kylmänä romaaniin!

Idea

”Rebekka” kertoo rappiollisen yläluokkaisen rouvan henkilökohtaisesta avustajasta, joka avioituu rikkaan miehen kanssa, mutta joutuu kilpailemaan tämän entisen kuolleen, mutta ”täydellisen” vaimon kanssa.

Tästä alkaakin psykologinen kertomus nuoresta vaimosta, joka yrittää miellyttää kaikkia romaanin muita henkilöhahmoja, tuntien samalla itsensä riittämättömäksi, kun kaikki jatkuvasti kertovat, miten täydellinen entinen vaimo oli.

Kukaan ei ole ilkeä päähenkilölle, mutta näitten sivumaininnat kuolleen naisen ominaisuuksista ja mielipiteistä tuntuvat päähenkilölle uskomattoman raskailta. Kuitenkin synkkä salaisuus paljastuu, muuttaen uuden avioparin elämän perusteellisesti.

Tämä olikin todella mielenkiintoinen ja jännittävä romaani, joka jatkuvasti muuttaa suuntaansa ja harhauttaa lukijaa leikittelemällä erilaisilla kliseillä ja niitten vihjauksilla.

Kun luulin romaanin etenevän yhteen suuntaan tai juonenkäänteeseen, se menikin kokonaan erilaiselle polulle, muuttaen perusteellisesti juonen asetelmia. Välillä tuntuikin kuin lukisin monta eri romaania!

Ongelmia

”Rebekka” suurin ongelma on sen todella hidas alku. Daphne du Maurier alkaa romaaninsa kuvaamalla päähenkilön tylsää ja vähän masentavaa, mutta hullunkurista henkilökohtaisen avustajan työtä, joka oli tarpeeksi mielenkiintoinen, että jatkoin lukemista, mutta aika tapahtumaköyhä.

Aloinkin miettimään pitäisikö jättää tämä romaani kesken, kun en jaksa lukea rappiollisen yläluokkarouvan jatkuvista juoruiluista? Kuitenkin tämän tylsän alun jälkeen tarina muuttaakin suuntaansa psykologiseen jännitykseen ja siitä vielä rankemmille vesille.

Toinen huono puoli on romaanin todella vanhahtava 30-luvun tyyli, joka nykyään ei tunnu niin luonnolliselta, vaan enemmänkin teatterimaiselta ja joissain kohdissa jopa naurettavan kliseiseltä. Juoni itsesään on omaperäinen, mutta se koostuu tyypillisestä 30-luvun romaanien elementtien kolaasista, joita kukaan ei nykyään käytä.

Sitten romaani sai minut inhoamaan päähenkilöitä ja haluaamaan heidän tuhoa, enkä ole varma oliko se kirjailijan tarkoitus. Yleensä romaaneissa yritetään saada lukija samaistumaan päähenkilöön niin paljon, että tätä puolustetaan jopa silloin kun hahmo toimii väärin.

Yhteenveto

Daphne du Maurierin ”Rebekka” on ihan hyvä romaani, joka on hieman kulunut, mutta se on vielä todella mielenkiintoinen henkilötutkielma, joka yllättää sen erilaisilla juonenkäänteillä.