Brasilian rikollinen maailma

Yksi syy Brasilian äärioikeiston nousuun on Brasilian huumesodan aiheuttama väkivalta. Brasilialaiset huumekartellit ovat valtavia raskaasti aseistettuja kansainvälisiä rikosorganisaatiota. Kun presidentti Bolsonaro lupasi hävittää kartellit antamalla poliiseille paremman syytesuojan epäiltyjen ampumiselle ja kansalaisille oikeuden ostaa vapaammin aseita, moni koki hänet pelastajaksi.

Bruno Paes Mansonin ja Camila Nunes Diasin, vuonna 2018 julkaistu “Sota. PCC:n nousu ja Brasilian rikollinen maailma” (oma suomennos) kertoo yhdestä Brasilian suurimmista huumekartelleista ja antaa ymmärtää, minkä skaalan ongelmasta on kyse, että jopa fasismi nähdään pelastuksena.

PCC on lyhenne nimestä “Pääkaupungin ensimmäinen erikoisjoukko” (Port. Primeiro Commando da Capital). Kirjailijoitten mukaan se on lähes koko Etelä-Amerkikkaa kattava megakartelli, joka toisin kuin kuuluisat Meksikon ja Kolombian huumekartellit, ei johdeta perheen tai pienen johtoeliitin toimesta, vaan demokraattisesti.

Kirja on kahden toimittajan kirjoittama ja ote on puolueeton. Se tarkastelee PCC:n historiaa sekä Brasilian huumesotaa. Kirja ei kaunistele, vaan se käsittelee yksityiskohtaisesti PCC:n rakennetta, toimintatapoja ja rikoksia, jotka ovat baarisuudessa Isiksen luokkaa. Kirjailijat analysoivat myöskin, miten yhteiskunta, erityisesti Brasilian turvallisuusviranomaiset ovat ihmisoikeuksien tinkimisellä lisänneet järjestäytyneen rikollisuuden suosiota.

Kirjan mukaan PCC oli alun perin São Paulon kaupungin vankiloitten vankien oikeuksia ajava järjestö. Brasilian vankilat ovat alirahoituksen ja korruption vuoksi lievemmillään ylikansoitettuja varastoja köyhille toimeettomille nuorille miehille ja pahimmillaan rikollisten korkeakouluja.

Kirjailijoitten mukaan PCC:llä on vaaleilla valitut johtajat, eikä yhtä keskusjohtoista ydintä. Se muistuttaa katujengiä ja anarkistien affiniteettiryhmää. PCC koostuu useista soluista, joita yhdistää omaleimainen ideologia, jonka mukaan valtiolla ei ole legitiimiä valtaa yhteiskunnassa, vaan kansa on sen orjuuttama.

PCC:n. motto on orwelilainen “rauha, oikeus, vapaus ja tasa-arvo”

Koska PCC:llä ei ole keskusjohtoa, se on pärjännyt huumesodassa, siitä huolimatta, ettei sillä ole yhtäkään alkuperäistä johtohenkilöä elossa tai vapaalla jalalla. PCC on kuin kreikkalaisen tarun Hydra jonka katkaistusta kaulasta kasvaa kaksi lisää.

Kirjailijoitten mukaan PCC kehystää itseään aidoksi kansanvallan ilmentymäksi, joka lupaa huumerahojen tuloilla sen jäsenille kaikki sosiaaliset palvelut ja vapauttavansa ihmiset valtion sorrosta.

Vaikka Brasiliassa oli 2000 ja 2010-luvuilla vasemmistohallitus, joka nosti miljoonia köyhyydestä, se ei kyennyt poistamaan kokonaan valtavaa sosiaalista kuilua eri luokkien väliltä. Brasiliassa on samaan aikaan ihmisiä, jotka ovat niin köyhiä, ettei heillä ole varaa syödä kaksi ateriaa päivässä, jos sitäkään sekä rikkaita, joilla on varaa mennä töihin jopa päivä yksityishelikoptereissa.

Kirjailijoitten mukaan PCC:n suosioon vaikuttaakin se, ettei sillä ole ökymiljonäärijohtajia, kuten muilla kartelleilla. Kaikki raha meneekin valtavan byrokratian pyörittämisessä ja sosiaalisten palvelujen järjestämisestä sen jäsenille vankiloihin ja megaslummeihin.

Vaikka PCC on äärimmäisen brutaali kartelli, jonka tapoihin kuuluu sen vastustajien päitten leikkaaminen, sisäelinten rituaalinomainen syöminen tai elävältä polttaminen sekä näitten kauheuksien videokuvaaminen ja levittäminen sosiaalisessa mediassa, moni kokee sen välittävän köyhistä ihmisistä enemmän kuin Brasilian liittovaltio.

Asiaan vaikuttaa myöskin se, ettei PCC pääosin myy Brasiliassa huumeita, vaan Eurooppaan, Afrikkaan ja Aasiaan. Eli kartelli ei “myrkytä” oman yhteisönsä nuorisoa.

Kirjailijoitten mukaan Brasilian historiassa, huumekartelleita vastaan on aina vastattu väkivallan eskalaatiolla. Huumesota on Brasiliassa kirjaimellisesti sotaa, johon on osallistunut poliisin lisäksi sotilaspoliisi, poliisin raskaasti aseistetut erikoisjoukot ja viime aikoina armeija. Brasiliassa poliisi tappaakin enemmän ihmisiä, erityisesti mustia kuin USA:ssa.

Brutaali huumesota onkin vain lisännyt PCC:n suosiota. Järjestö on kasvanut niin suureksi, että se on kyennyt terrorisoimaan kokonaisia kaupunkeja pommi-iskuilla ja bussien poltoilla.

Poliisi on ollut kykenemäytön pysäyttämään väkivaltaisuuksia. Tämä taas on luonut poliisissa turhautumista, joka on purkautunut sen jäsenten suorittamiin laittomiin kostotoimiin. Brasiliassa onkin tavallista huumekartelleitten ja turvallisuusviranomaisista koostuvien epävirallisten kuolemanpartioitten väliset ammuskelut.

Kirjailijoitten mukaan kuolemanpartiot ovat usein äärioikeistolaisia, ja heillä on tapana tappaa kokonaisia slummiperheitä, joita he epäilevät olevan yhteydessä kartelleihin. Kirjassa on esimerkkejä tapauksista, joissa täysin satunnaisia perheitä naisineen, isoäitinen ja lapsineen on teloitettu kuolemanpartioitten toimesta.

Kun maa on jatkuvassa sisällissotaa muistuttavassa konfliktissa, ihmiset valitsevat puolensa. Jotkut liittyvät kartelleihin ja toiset tukevat valtiota tai kuolemanpartioita. Kaksi vuotta sitten fasismi, Bolsonaron muodossa, muodostui kolmanneksi vaihtoehdoksi. Bolsonarolla on dokumentoitu yhteyksiä kuolemanparioihin.

PCC:sä sota ja terrori ovat niin keskeisiä sen ideologialle, että sen jäsenten keskuudessa suosituin lempinimi on “Bin Laden” (viittaus al-Qaidan perustajaan) ja kyvykkäimpiä taistelijoita kuvataan “taistelevan kuin israelilaiset”. Brasiliassa onkin yleinen hokema, että huumesota tappaa enemmän ihmisiä Brasiliassa kuin Gazaan kaistaleessa.

Kirjailijat päätyvätkin siihen johtopäätökseen, että huumesota on lopetettava. Huumeet on laillistettava, koska huumesotaan liittyvä väkivalta on vuosi vuodelta eskaloitunut, eikä vähentynyt, vaikka muu rikollisuus on vähentynyt.

Kirjailijoitten mukaan PCC:n jäsenet ovat vain 0.5% slummien asukkaista. Turvallisuusviranomaisten rasistinen terrori asukkaita vastaan on ylimitoitettua, rikollisten määrään nähden.

Valitettavasti Brasiliassa valittiin äärioikeistolainen hallitus, joka tarjoaa ratkaisuksi vain huumesodan kiihdyttämistä. Bolsonaro onkin epäonnistunut vähentämään rikollisuutta. Sen sijaan hän on luonut uusia ongelmia, kuten hänen kannattajistaan koostuvia paramilitaarisia fasistisia ääriliikkeitä, kuten 300-niminen järjestö.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s