Yksi rasittavimmista ilmiöistä kirjallisuudessa ovat kirjat, joista yksinkertaisesti ei pysty saamaan otetta.
Tämä yleensä on lukijan vika eikä kirjan. Minulle tätä tapahtuu usein fiktiokirjoille. Jokin tietyn kirjailijan kirjoitustyylissä saa keskittymiskykyni herpaantumaan, jolloin en pysty pääsemään romaanin juonen sisälle, samaistumaan hahmoihin ja kadottamaan minuuteni jonkun toisen maailman tapahtumiin. Sen sijaan ajatukseni karkaavat jonnekin muualle, vaikka mekaanisesti silmäni skannaavat tekstiä. Joudunkin käyttämään tahdonvoimaa, että keskityn lukemaan.
Näin ei koskaan tapahdu tietokirjoissa. Vaikka kuinka tylsä jokin tietokirja on, sen informaatio on pakko kohdata ja pohtia. Jokainen sivu sisältää yhden argumentin, joka joko seisoo omillaan tai on osa suurempaa palapeliä. Harvoin jonkun tietokirjan ymmärrys kaatuu siihen, ettei ymmärrä joitain sen kappaleita. Kokonaisuus kuitenkin säilyy, jos jotain ymmärsit. Romaanissa taas sinun on sisäistettävä kaikki kirjan sivut, koska muuten et ymmärrä kuka on kuka ja mitä oikein tapahtuu?
Tämän vuoksi romaani, josta et saa otetta, muuttuu sekavaksi pakkopullaksi, jota on joko lakattava lukemasta tai luettava väkisin loppuun. Ehkä romaani paranee eteenpäin tai lopussa kaikki muuttuu järkevämmäksi. Useimmiten ne eivät parane.
Yksi tällaisista romaaneista, joista en saanut otetta on Stephen Kingin, vuonna 1982 julkaistu “Revolverimies”.
Kyseinen romaani kertoo rinnakkaistodellisuudessa elävästä “revolverimies” nimisestä (oikea nimi Roland) cowboystä, joka etsii myyttistä Mustaa tornia. Revolverimiehen seikkailu muuttuu täysin, kun tämä kohtaa meidän todellisuudestamme eksyneen nuoren pojan. Kummatkin lähtevät etsimään Mustaa tornia, joka voi antaa vastauksia heidän kysymyksilleen.
Heti ensimmäisissä sivuissa pidin tarinaa naurettavana. Päähahmoa kutsutaan rasittavasti “revolverimieheksi” ja tarinan pääpahista “mustiin pukeutuneeksi mieheksi”. Kummankin nimet tuntuvat olevan jonkun laiskan teinin yritys tehdä jotain modernia satua, jossa hahmoilla on myyttiset nimet.
Romaanin maailma on sekoitus jotain Mad Maxin ydinsodan jälkeistä aavikkomaailmaa ja villiä länttä, mikä itsesään kuulostaa jopa jännittävältä, mutta jotenkin King onnistui tässä romaanissa saamaan sen näyttämään paikoin typerältä ja lapselliselta. Ehkä johtuu siitä, että heti alusta lähtien tarinan tunnelma on lohduton. On tietty kynnys lohduttomuutta, jota jaksan, mutta tässä se ylitettiin.
En pystynyt samaistumaan mihinkään hahmoon ja vain paikoin pidin fantasiamaailmaa kiinnostavana.
Se, mikä häiritsi eniten, oli maailman muka-radikaali synkkyys ja aikuismaisuus, joka heijastui rujoon seksuaalisuuteen. Tässä romaanissa tapetaan lapsia, harrastetaan seksiä ja kuvataan useaan kertaan päähenkilön kivesten hyvinvoinnin tilaa. Vaikka en ole mikään konservatiivinen puritaani, koin nämä elementit mauttomia.
Mutta koska tämä romaani oli noin kaksisataa sivua pitkä, luin sen väkisin läpi, tajuamatta yhtään mitään siitä. Jotain eksistentialismia Revolverimiehessä käsiteltiin sekä, miten ehkä sen kuvaama rinnakkaistodellisuus on meidän maailmamme tulevaisuus.
Ainoastaan romaanin lopussa kuvattu universumin laajuus ja sen herättämä kauhu olivat kiinnostavaa luettavaa, mutta se on suoraan revitty Lovecraftista, eikä Kingin alkuperäistä ajattelua.
Olen lukenut muutaman Kingin klassikkoromaani ja pidän niistä todella paljon. Mutta “Revolverimies” on mielestäni hänen huonoin romaaninsa. King selvästi osaa kuvata arkitodellisuuttamme ja sen hämärissä reunoissa vaanivaa pahuutta, mutta ei kokonaista fantasiamaailmaa.
Luen pääosin scifiä ja fantasiaa, joten ei voida sanoa, että genre on sopimaton minulle. Kyllä osaan samaistua vaikka miten meidän todellisuudessa irrallaan olevaan maailmaan. Yksi suosikkiromaaneistani on Edwin Abbott Abbottin ”Tasomaa: Moniulotteinen romanssi” (1884), joka kertoo omilla säännöillä toimivasta geometristen muotojen asuttamasta maailmasta!
Mutta koska Revolverimies on pitkä kirjasarja, josta on tehty jopa elokuvaversio, vika on oltava minussa eikä kirjassa. Elokuvaversio on kuulema huono, enkä katsonut sitä. Mutta varmistaakseen, etten jäisi paitsi romaanin nautiskelusta, yritin kuunnella äänikirjaversiota ja lukea alkukielellä. Mikään näistä ei parantanut kokemusta. Yhä pidän tätä tarinaa lapsellisena ja epäkiinnostavana.
En osaa tätä paremmin selittää, miksi pidän joistain romaaneista kuin toisia en vain pysty ymmärtämään.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 
Olen samaa mieltä. Kingin teoksissa on yleensä laajalti teemoja ja tarttumapintaa, mutta tämän kirjan viesti ei ihan tavoittanut. Kirjan päähenkilö, kerronnan pirstaleisuus ja machohöttö lähinnä ärsyttivät. Ehdottomasti Kingin huonoin kirja.