Kansallissosialismi – biologinen maailmankatsomus

Povl H. Riis-Knudsenin ”Kansallissosialismi – biologinen maailmankatsomus & Kansallissosialismi – vasemmistolainen liike.” on tanskalaisen uusnatsin artikkelikokoelma ja manifesti, jonka Suomen Vastarintaliike (Nykyinen Pohjoismainen vastarintaliike, PVL) suosittelee jäsenilleen luettavaksi.

20170726_125045

Uusnatsien kirjallisuus on minulle ikävä kyllä ennestään tuttua. Onneksi pidin vuoden paussin edellisestä alan vihajulkaisusta, joka oli niin hirvittävää paskaa, että piti oikein levätä. Mutta nyt olen voimissani ja tutustun PVL:n kirjakerhon merkkiopukseen, jossa muotoillaan ja määritellään kansallissosialistinen ideologia.

Riis-Knudsen aloittaa määrittelemällä kansallissosialismin ainoaksi ihmisen ”luonnolliseksi” ideologiaksi.
Jo tässä on se virhe, että kaikki ideologiat väittävät olevansa ”luonnollisia”. Kommunistit, anarkistiti ja liberaalit sanovat, että ideologiansa perustuvat tieteeseen ja ihmisluonnon faktoihin, eivätkä natsit ole sen erilaisempia. Riis-Knudsen menee kuitenkin pidemmälle ja kertookin, että kansallissosialistinen maailmankuva on kirjoitettu meidän DNA:han ja me vain valehtelemme itsellemme, että emme ole natseja. Valitettavasti todellisuus vastustaa kirjailijaa, koska aika harva ihminen on natsi tai edes harkitsee sellaiseksi ryhtymistä. Rasisteja toki on paljon, mutta suurin osa rasisteistakin ei pidä kansallissosialismia mitenkään uskottavana tai kannatettavana ideologiana, erityisesti kun ainoa valtiollinen kokeilu aiheutti ihmiskunnan pahimman suursodan ja kansanmurhan, jotka Hitlerin puheista huolimatta eivät käytännössä olleet niin hauskoja kuin hän antoi ymmärtää.

Riis-Knudsenin kansallissosialimi ei olekkaan aivan samanlainen aate kuin Natsi-Saksan, vaan enemmänkin mystisyyttä ja luonnollisuutta korostava versio, johon sekoittuu otsikossa mainittu vasemmistolaisuus. Vasemmistolaisuus ilmenee tekstin perusteella enemmänkin antimaterialismina ja henkisten arvojen korostamisella. Eli PVL kaikessa ironiassaan kannattaa jotain hippi-natsismia, jossa eletään metsäkylissä ja syödään luomujugurttia. Muuten aate on aikalailla samaa kuin perinteinen natsismi, erityisesti kun alkuperäisetkin natsit yrittivät korostaa luonnonmukaisuutta ja mystisyyttä. Eli oikeastaan mikään ei ole muuttunut ja se osoittaa, miten köyhä mielikuvitus näillä sekopäillä on. Tietenkin tässä manifestissa vastustetaa demokratiaa, kristinuskoa ja ihmisoikeuksia, koska niitä pidetään ”epäluonnollisina” ideologioina. Kirjailijan mukaan tasa-arvo on harha ja vahvoille pitää antaa oikeus alistaa muita, koska niin luonnossakin eläimetkin toimivat. Eli kirjailijan oman järkeilyn mukaan Neuvostoliitto oli oikeutettu alistamaan Itä-Saksa sen brutaalin vallan alle, koska natsit olivat loppujen lopuksi aika heikkoja puna-armeijaa vastaan.

Mutta on harha luulla, että natsi sitoutuisi täysin villiin elämäntapaan, vaan hän ajaa valtiollista muotoa, joka on sekoitusta Aldous Huxleyn ”Uljas uusi maailma” ja Platonin ”Valtio” kaltaisia demokratian irvikuvia, missä ”geneettisesti” parhaat miehet (suositelavasti heteromiehiä) valittaisiin kansan seasta ja he kaikessa viisaudessaan hallitsisivat ”alempia massoja”. Eli todella idyllinen meininki, joka muistuttaa hieman Hitlerin Itä-Euroopan vilja-aitta fantasioitaan, jossa saksalaiset SS-miehet hoitaisivat suuria maatiloja ja teollisuus toimisi orjatyövoimalla.

Muuten vasemmistolaista tekstissä ei ole, koska kirjailija haukkuu Marxia ”materialistiseksi liberaaliksi” Kirjailija vastustaa toki globaalia kapitalismia, joka aiheuttaa eriarvoisuutta ja ”rotujen sekoittumista” mutta muuten vasemmistolaisuus on vain kirjailijan semanttista kikkailua. Kirjailija ei syvenny siihen, mikä olisi ”parempi” talousmalli kapitalismin sijaan. Kuten äärioikeistolla on tapana, niin kirjailija mainitsee sivumennen, että köyhiä pitäisi auttaa ja hän korostaa, että Hitler on hyvä esimerkki siitä, miten omimalla vasemmistolaisia teemoja, saatiin työläiset kannattamaan Natsi-Saksaa, mutta muuten talouteen ei syvennytä.

Mutta Hitler saa muitakin mainintoja tässä kirjassa kuin hänen taloudelliset avut. Kirjailijan mukaan Hitler ”oli aikansa mies” eikä häntä voi näin matkia loputtomiin, vaikka kuinka ”lukija toivoisi” niin. (Se siitä natsien mielikuvituksesta) Kirjailijan mukaan nykyään ei ole uskottavaa käyttää tiukkoja uniformeja ja hakaristeja. Ne ovat nykyään naurettavia, joten on otettava kokonaan uusi tyyli edistämään kansallissosialismia. Kuten tiedämme, niin PVL on ottanut tämän esimerkin täydellä sydämmellä, eikä kulje Pekka Siitoimen jalanjäljissä.

Onneksi Riis-Knudsen selkeyttää, miksi hän pitää kansallisosialisteja vasemmistolaisina. Hänen mukaansa oikeistolaiset olivat 1700-luvun poliittisen spektrin mukaan vanhan vallan puolustajia ja vasemmistolaiset uudistusmielisiä. Eli kirjailijan mukaan kaikki liikkeet, jotka haluavat uudistaa jotain yhteiskunnassa ovat vasemmistolasia ja näin uusnatsit ovat vasemmistolaisia. Nyt näköjään halu palata johonkin pronssikauden moraaliin ja antiikin Kreikassa fantasioituun valtiomuotoon lasketaan ”uudistukseksi”. Mikäs toinen liike tällä hetkellä maailmalla haluaa vahvimman valtaa ja palauttaa muinaisen valtiomuodon, jossa ei ole demokratiaa? Tuntuu, että uusnatseilla on paljon yhteyttä heidän kanssaan.

Mutta sen lisäksi, että tämä uusnatsi yrittää pilata vasemmistolaisten maineen, niin hän vielä heittää tietämättään lokaa oikeiston päälle, kun hän yrittää perustella lukijalle, miksi uusnatsi ei ole oikeistolainen, vaikka se on yleinen konsensus. Riis-Knudsen kertoo, että ”vaikka” oikeistolaiset ”kannattavat” valkoista ylivalta, niin he ovat itsetuhoisia ”rotupettureita” kun tukevat vapaita markkinoita, joitten sivuvaikutusena maahanmuutto on lisääntynyt. Kirjailijan mukaan jos haluaa ylläpitää valkoista ylivaltaa, niin vapaasta markkinataloudesta pitää luopua. Hän jopa nostaa Neuvostoliiton esimerkkinä ”rodullisesti puhtaasta” yhteiskunnasta.

Näin pääsemme itse manifestin ytimeen, eli rotuerotteluun. Riis-Knudsen mukaan jokaisella ”rodulla” on oma ”biologinen” koti, jossa se elää. Tässä tulee ehkä yksi merkittävä ero vanhoihin natsiehin. Riis-Knudsen pitää kaikkia Euroopassa asuvia valkoisia arjalaisina. Jos on lukenut koskaan Kolmannen valtakunnan rotuteorioista, niin tietää, että natsit eivät pitäneet slaavilaisia tai suomalaisia ”arjalaisina” vaan oikeastaan ”ali-ihmisinä”, jotka olivat vain muutaman asteen korkeammalla kuin juutalaiset. Kirjailija jatkaa rotuteoriaansa selittämällä, että eri ”rotujen” sekoittuminen aiheuttaa yhteiskunnan koheesion murenemisen ja koko sivilisaation tuhon. Tietenkin kirjailija ei anna yhtään esimerkkiä, vaan olettaa, että se on lukijalle itsestäänselvyys.

Naurettavinta koko manifestissa on se, että kirjailija myöntää, että biologisia ”rotuja” ei ole olemassa, vaan on olemassa ”kulttuureja” jotka hänen mukaansa toimivat kuin biologiset rodut ja näitä ei saa misään nimessä sekoittaa, koska silloin sivilisaatio tuhoutuu. Tämä on vähän ristiriitaista edellisen väitteen kanssa, jonka mukaan kaikki valkoiset eurooppalaiset kuuluvat arjalaiseen ”rotuun”, mutta ääriryhmät yleensäkin eivät ole koskaan kovin johdonmukaisia omissa manifesteissaan. Folkloristina voin sanoa, että tämä idea yhtenäisestä kulttuurista on täyttä paskaa, koska ei ole olemassa ”peruskulttuuria” tai ”luonnollista” kulttuuria, vaan kaikki kulttuurit ovat sekoitusta toisista kulttuureista, koska ihmiset ovat aina liikkuneet edestakaisin. Sivuhuomiona vielä, niin kaikessa huimassa ristiriitaisuudessa juurikin marxilaiset Frankfurtin koulukunnan kulttuurikriitikot kehittivät teorian, että on olemassa ”luonnollinen” kulttuuri ja kaupallinen kulttuuri on tuhoamassa sen. Tätä teoriaa ei nykyään oteta vakavasti.

Vaikka kirjailija yrittää peittää rasisminsa, johonkin kulttuuripuheeseen, niin hänen muut pointit ovat samaa äärioikeistolaista paskaa, mitä aikoinaan Hitler esitti. Ehkä ainoa ero perinteiseen kansallissosialismiin on se, että kirjailijan mukaan maailman ongelmat eivät ole ”täysin” juutalaisten aiheuttama, vaan ihan valkoisen eurooppalaien imperialismin, joka on hänen mukaansa sekoittanut kansat ja aiheuttanut luonnon pilaantumisen ja ydinsodan vaaran. Kirjailija valittaakin, että vaikka arjalainen ”rotu” on luonut mahtavan sivilisaation, niin se on itse syypää tuhoonsa ja tämän takia on luovuttava kapitalismista ja palauduttava ”luonnolliseen” ideologiaan, eli kansallissosialismiin.

Koska kirjailija on uusnatsi, niin hän ei voi luopua aateensa perinteisesitä teemoista, kuten antisemitismi, rasismi ja naisviha. Tässä kirjassa on kokonainen kappale omistettu sille, miksi feminismi pilasi maailman ja naisten ”luonnollinen” paikka on keittiössä tekemässä ruokaa ja makuhuoneessa synnyttämässä lapsia. Feminsmi on tietekin kirjailijan mukaan juutalaisten keksintö. Kappale on niin perinteistä patriarkaarista naisvihaa, että olen ajatellut peittää muutaman viittauksen natsismiin ja julkaista teksti nettiin ja kysyä, pystytkö arvaamaan, onko tämä islamistin vai natsin kirjoittama?

Eli kaiken kaikkiaan arvoton manifesti, jossa on samat teemat kuin viimeisen vuosisadan alun natseilla, mutta nyt kuorutettu enemmän luonnonsuojelulla ja kulttuuripuheella, mutta silti jos raapaisee tämän hyvin ohuen pinnan, niin taustalta paljastuu perinteinen rasismi, homofobia ja naisviha, jotka veivät kerran Saksan turmioon. En suosittele kenellekkään tätä manifestia.

Mainokset

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s