Avainsana-arkisto: uusnatsit

Kotimaista äärioikeistoa kylmän sodan aikana

Tommi Kotosen ”Politiikan juoksuhaudat: Äärioikeistoliikkeet Suomessa kylmän sodan aikana” on tänä vuonna (2018) julkaistu tietokirja otsikossa mainituista hupsuttelijoista.

17

Rakenne

Kirja perustuu Kotosen omiin tutkimuksiin, jonka lähteinä hän käyttää eri tiedustelupalveluitten ja itse ääriliikkeen arkistoituja asiakirjoja. Tässä on siis paljon ennennäkemätöntä materiaalia suomalaisista äärioikeistolaisista ryhmittymistä. Yllätyinkin siitä, miten paljon erilaisia valkoista ylivaltaa ajavia ryhmittymiä ja puolueita Suomen historian aikana on ollut.

 

Historia

Kotonen näyttää hyvin, miten Toisen maailmansodan kauhut joko tapattivat tai karkottivat fiksuimmat ihmiset äärioikeistosta, jonka jälkeen liike jäi marginaalisten kylähullujen poliittiseksi ideologiaksi. Pekka Siitoin ei siis ollut ainoa sekopää uusnatsi Suomen historiassa, vaan koko Kylmän sodan aikana, joka ikinen suomalainen ääriliike oli jonkun oikeasti mieleltään sairaan jäbän johdossa. Enkä tässä liioittele, vaan Kotonen viittaa konkreettiseen tutkimukseen, jossa todetaan Toisen maailmansodan jälkeisen äärioikeiston olevan pääosin mielisairaitten johdossa. Joskus jäseninä oli kirjaimellisesti mielisairaalasta paenneita. Meno tässä kirjassa on siis kuin Stewart Homen romaaneissa, miinus homoseksi ja rämeitten primitiivinen rytmi.

Kahdenlaisia liikkeitä.

Suomessa oli kaksi erilaista äärioikeistolaista ryhmätyyppiä. Ensimmäinen koostui sekopäisistä nuorista opiskelijoista tai kaveriporukoista, jotka kaljatuoppien jälkeen perustivat natsijärjestön ”koska oli kiva vitsi”. Ja sitten oli vanhempien järkensä menettäneitten keski-ikäisten miesten tosissaan perustetut äärioikeistolaiset liikkeet.

Ensimmäisen kategorian liikkeet rajoittivat toimintansa ilkivaltoihin ja lentolehtisten levittämiseen, mutta eivät vakavissaan pyrkineet ajamaan äärioikeistolaista politiikkaa tai terrorismiaaltoa. Enemmänkin nuoret halusivat leikkiä natsia ja ”ärsyttää kommunisteja”. Toisessa ryhmätyypissä taas yritettiin päästä eduskunnalle ja jopa suorittamaan terrori-iskuja, mutta ryhmittymien yhteenlaskettu älykkyysosamäärä ei siihen riittänyt.

Lukiessani jokaisen erilaisen pikkuryhmien historian ja perustajien sitaatteja, en pystynyt olla nauramatta, koska meno oli aika säälittävää. Kirjailija korostaakin, että suurin osa ryhmittymistä hajosi vuodessa tai ei edes onnistunut olemaan ryhmä, vaan yhden sekopään johtama ”järjestö”.

Terrorismi

Toinen yllättävä havainto oli, että muutama suomalainen äärioikeistolainen ryhmittymä harjoitti terrorismia. Esimerkiksi Pekka Siitoimen ryhmittymät syyllistyivät muutamaan pommi-iskuun.

Kuitenkin Suomen historian erilaiset tiedustelupalvelut tarkkailivat aktiivisesti näitä ryhmittymiä. Paitsi SUPO, joka oli hyvin ymmärtäväinen äärioikeistolaisia liikkeitä kohtaan ja joissain tapauksissa, jopa varoitti joitain liikkeitä lopettamaan hörhöily etukäteen, jotta niitten jäseniä ei tarvitsisi pidättää.

Kirjailija analysoikin, miten SUPO:lla oli vaikeaa tunnistaa äärioikeistolaisia liikkeitä, jos nämä eivät avoimesti heiluttaneet hakaristilippija. SUPO:n asiakirjoissa käy ilmi, että tiedustelupalvelun tutkijat pitivät joitakin hyvinkin rasistisia ääriliikkeitä ”vähän liian innokkaina kansallismielisinä” eikä fasisteina. Kotosen mukaan tämä johtuu siitä, että SUPO muodostui pääosin oikeistolaisista, jotka pitivät tärkeämpänä tutkia äärivasemmistoa.

Puolueettomuus

Tämä on ehkä se yksi harvinainen suomalainen kirja äärioikeistosta, jonka ei-vasemmistolainen on kirjoittanut. Joittenkin mukaan tämä tekee heti tästä kirjasta uskottavamman kuin kaikki muut edelliset. Vaikka tässä kirjassa ei ilmenekkään mitenkään kirjailijan poliittinen tausta, on tässä tiettyjä vihjeitä hienovaraisesta asenteellisuudesta. Erityisemmin se näkyy siinä, että Kotonen vähättelee talouden vaikutusta äärioikeistolaisten liikkeitten kasvussa. Kirjailija mainitseekin, että vasemmistolaiset ideat äärioikeistosta ”taantuvan kapitalismin viimeisenä yrityksenä pelastaa itsensä” ovat typerä. Kirjailija ei pyri todistamaan näitä teorioita vääräksi, vaan kuittaa ne heti hölynpölyksi. Mutta ottaen pois tämän talouspuoluen totaalisen välttämisen, tämä on aika tasapuolinen kirja, joka tunnustaa, että äärivasemmistoa ei voi rinnastaa äärioikeistoon.

Äärioikeistolaisuus

Kirjailija määrittelee kirjan alussa, mikä on äärioikeistolaisuus? Hyvin pienellä, mutta äänekkäällä vähemmistöllä on näkemys, että äärioikeisto on vain joukko vasemmistolaisia, jotka onnistuivat huijaamaan sekä itsensä, että muut uskomaan, että he ovat oikeistolaisia. Kotonen ei kuitenkaan kuulu näihin hörhöihin, vaan tukeutuu valtavirtanäkemykseen äärioikeiston määritelmästä.

Kaikki kirjassa olevat liikkeet määrittelevät itsensä oikeistolaisiksi, kaikki kannattavat jonkun muotoista markkinataloutta, kaikki ovat rasistisia, vihaavat kommunisteja ja uskovat valtion olevan organismin kaltainen entiteetti, joka toimii vain jos sen kansalaiset ovat yksimielisiä.

Yksimielisyys tavoitellaan hävittämällä erimieliset ja -väriset ihmiset ja eturyhmät. Tärkeämpänä on saada kansan yksimielisyys, joka edistää kotimaisen teollisuuden ja pienyrittäjien intressejä.

Mutta Kotosen mukaan yleistä kaiken kattavaa määritelmää äärioikeistosta ei ole, koska oikeisto ja vasemmisto -jako ovat ajassa muuttuvia. Tämä voi olla joillekin ihmisille yllätys, mutta 1700-luvun oikeisto ja nykyinen oikeisto ovat hyvin erilaisia, joten on tarkasteltava poliittisia liikkeitä aikalaiskontekstin kautta, eikä nykyisen linssin läpi.

Esimerkiksi nykyään oikeistoa pidetään vapaata markkinataloutta kannattavana suuntauksena, mutta 30-luvun pörssiromahduksen jälkeen suurin osa oikeistosta luopui täysin sääntelemättömästä kapitalismista ja kannatti jonkun muotoista sääntelyä ja hyvinvointivaltiota.

Kotosen mukaan yhdistävin asia äärioikeiston ja oikeiston kanssa on kuitenkin koetun vallitsevan järjestelmän puolustaminen. Siinä, missä oikeisto pyrkii ylläpitämään tiettyjä yhteiskunnallisia rakenteita lainsäädännöllä, äärioikeisto pyrkii ylläpitämään koettua vallitsevaa järjestelmää hävittämällä kaikki erimieliset brutaalilla väkivallalla. Kirjaimellisesti äärimmilleen vietyä oikeistolaisuutta.

Erot talouspolitiikassa ovat Kotosen mukaan siinä, että perinteinen oikeisto ymmärtää kapitalismin toimivan parhaiten globaalissa mittakaavassa, kun taas äärioikeisto yrittää rajoittaa sitä ”kansalliseen kapitalismiin”. Kirjassa tämä näkyy siinä, miten joka ikinen liike kehystää toimintansa ”isänmaan”, ”kansallishengen” ja ”laillisuuden” puolustamisena, eikä vaikka vanhan vallan kumoamisella.

Yllättävintä oli kuitenkin kirjassa tehty huomio, että muutama suomalainen äärioikeistolainen oli entinen kokoomusnuori tai pyrki rekrytoimaan järjestöstä nuoria omiin ryhmittymiin. Kotonen kirjoittikin, että Kokoomus oli aktiivinen puhdistamaan puolueestaan kaikki äärioikeistolaiset, koska Toisen maailmansodan jälkeen puolue siirtyi kannattamaan liberalismia ja se oli sitoutunut Pariisin rauhansopimukseen (Neuvostoliiton kanssa tehty Jatkosodan jälkeinen rauhansopimus, jossa kiellettiin fasistiset järjestöt).

Ongelmia

Suurin ongelma tässä kirjassa on se, että kirjailija ei vedä yhtäläisyyksiä vanhoihin äärioikeistolaisiin ryhmittymiin ja nykyisiin. Esimerkiksi Suomen sisun perustajajäsenin kuuluu entistä IKL:än porukkaa ja Soldiers of Odinissa on entisiä Joensuun skinheadeja. Toki lopussa kerrotaan äärioikeistolaisen propagandan leviävän netissä laajemmalle kuin aiemmin, mutta muuten kirjailija ei ota kantaa nykyisiin ryhmittymiin, ei edes kiellettyyn PVL:ään, muuten kuin sivumainintana.

Yhteenveto

Tommi Kotosen ”Politiikan juoksuhaudat: Äärioikeistoliikkeet Suomessa kylmän sodan aikana” on hyvä ja helppolukuinen kirja. Pikkupuuttuteista huolimatta tämä on erinomainen teos niin äärioikeiston teoriasta, taktiikoista, muuntautumiskyvystä, propagandasta kuin itse ryhmittymien historiasta. Parasta, mitä tässä teoksessa sain, on ihan virallinen toteamus, että äärioikeiston taktiikkoihin kuuluu teeskennellä kannattavansa ihmisoikeuksia, kuten sananvapautta, edistääkseen omaa agendaansa, joka on näitten vapauksien kumoaminen.

Kotonen osoittaa hyvin, miten monet ryhmittymät pyrkivät huijaamaan valtavirtayleisöä erilaisilla propagandataktiikoilla, kuten perinteinen ”olemme vain huolestuneita isänmaallisia kansalaisia”. Oma suosikkini oli tässä kirjassa mainittu yleinen taktiikka, jossa hankitaan yksi juutalainen jäsen, jotta ääriliikettä ei voisi syyttää antisemitismistä, vaikka holokausti kuuluikin liikkeen tavoitteisiin. Eli perinteinen ”mulla on musta kaveri, joten en voi olla rasisti” argumentti. Tämä on hyvä yhteenveto äärioikeistosta: he ovat kieroja paskiaisia.

Mainokset

1 kommentti

Kategoria(t): Historia, Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Soldiers of Odin & vieras

Silla Simonen ”Soldiers of Odin & vieras” on tänä vuonna (2018) julkaistu valokuvakirja äärioikeistolaisesta katupartioryhmästä Soldiers of Odin (S.o.O)

14

Rakenne

Simone seurasi vuoden Joensuun Soldiers of Odin katupartioryhmän arkea ja kerhotoimintaa. Kuvat esitetään ilman mitään kontekstia, joten saatte ihmetellä, mitä näissä kuvissa oikein tapahtuu! Kuvat antavat mielenkiintoisen kontrastin. On kuvia, joissa odinit näyttäytyvät normaaleilta ihmisiltä, mutta sitten on kuvia, joissa paljastuu natsitatuointeja ja -kuvastoa, jotka ikään kuin törröttävät muuten idyllisessä maisemassa tai tilanteessa.

DSC_0117

Eikö olekkin söpöä?!

Välillä sivuissa on odineitten päiväkirjamerkintöjä, jotka on aseteltu kuin ne olisivat runoja. Efekti on mielenkiintoinen, vaikkakin sisältö on hyvin arkista. Odinit kertovat itsestään, kerhostaan ja miksi liittyivät ääriliikkeeseen. Runollisuus syntyykin siitä, että ihmisen arkipuhe on usein tunteikasta ja epäjäsenneltyä. Tämän huomaa, jos on koskaan litteroinut haastatteluja. Kirjan lopussa sitten on valokuvaajan omaa analyysia odineista.

Kaksinaamaisuutta

Mielenkiintoisin seikka on odinineitten suora valehtelu. En tiedä ovatko nämä ihmiset tyhmiä vai epärehellisiä? Tai molempia? Tekstissä odinit valittavat, että heitä kutsutaan natseiksi, mutta kuvissa näkyy jätkiä hakaristi- ja muilla natsitatuoinneilla ja kerhotiloissa on selvää äärioikeistolaista tai rasistista kuvastoa. Sitten tietenkin on kuvia, joissa puukkoja ja pesäpallomailoja näkyy. Oma suosikkini on kuva, missä on pesäpallomailla, johon on liimattu tarra lakupekasta, jonka päällä on kieltomerkki. Vaikka kyseinen sisustuselementti asetettiin vitsinä, herää kysymys minkälaisen ihmisen mielestä on hauskaa vitailla mustien ihmisten hakkaamisella?

x

Hihihih!

Kirjailijakin toteaakin S.o.O:n perustajan olevan kansallissosialisti ja holokaustin kieltäjä. Luulivatko odinit, että valokuvaaja ei asettelisi heidän äärioikeistolaisuutta paljastavat kuvat kirjaan vai pitäisikö tässä uskoa, että he ovat niin tyhmiä, että he eivät tiedä, mitä ”natsi” tarkoittaa?

Kirjassa odinit valittavatkin, että media korostaa heidän natsimaisuuttaan ja kutsuu S.o.O:ta ”ääriliikkeeksi”, eikä sitä että he ovat hyvin rauhallisia perheellisiä ihmisiä, jotka vain haluavat puolustaa isänmaata.  En tiedä, mitä Joensuussa oikein pidetään perheellisenä, mutta ainakin omassa perheessäni ei sisusteta seiniä urheiluvälineillä, jotka vihjailevat, että olisi hauska hakata sillä joku etnisen ryhmän edustaja.

Tässä kirjassa saa kuulla lukuisia kertoja kliseisiä valituksia ”suvakit ovat oikeita suvaitsemattomia” ja sitä, että ”onko nyt väärin puolustaa isänmaata?”. On kyllä aika jännää, että isänmaallisuus puolustetaan järjestöllä, jolla on englanninkielinen nimi, ruotsalaisen jumalan logona ja, jonka aate on saksalainen vihaideologia. Mutta olen havainnut, että ääriliikkeet eivät koskaan pidä itseään ääriliikkeenä. Mutta miksi pitäisi kutsua kansallissosialismia kannattavaa väkivaltaista ryhmittymää, jolla on huono sisustusmaku?

DSC_0120

Skrewdriver on RAC bändi, jonka tunnetuin hitti on ihan tosissaan soitettu kesäbiisi ”White power”

Radikalisoitumisen syyt

Tämä ei kuitenkaan ole mikään paljastuskirja, koska mediassa on juurikin raportoitu S.o.O:n äärioikeistolaisuudesta aiemminkin. Tärkeämpi kirjan pointti on ymmärtää, miksi nämä, pääosin nuoret miehet, ovat ryhtyneet kuluttamaan vapaa-aikansa partioimalla äärioikeistolaisessa järjestössä?

Teksteissä ilmenee hyvin, että syy on pelko. Ei vain pelko pakolaisia kohtaan, vaan pelko koko maailmaa kohtaan. Odinit valittavat NATO:sta, EU:sta ja globalisaatiosta yleensäkin. odinit vihjailevat kirjassa, että maailma tulee romahtamaan ja sen kauhut leviävät Joensuuhun asti. Monilla onkin lapsia ja heitä huolestuttaa lastensa tulevaisuus yhä epävarmemmaksi menevässä maailmassa. Tämä on tyypillistä ääriryhmiin liittyvillä ihmisillä. Pelko omasta turvallisuudesta, jolloin etsitään jokin aate, joka oikeuttaa oman ahdistuksen. Tässä kirjassa ilmeneekin, että odinit asemoivat itsensä oikeistolaisiksi, mikä on vähän hassua, kun kukaan kuvissa ei näytä sellaiselta, joka viihtyisi kokoomusnuorissa.

Kuvissa paljastuukin, että suurin osa odineista kuuluu alempiin yhteiskuntaluokkiin, joilla on oma alakulttuuri. Tähän alakulttuuriin kuuluvat tatuoinnit, valkoinen ylivalta, äärikansallismielisyys, alkoholin runsas kuluttaminen ja pillurallit. Mutta nämä seikat yksissään eivät selitä radikalisoitumista, vaan enemmänkin osoittavat, että odineihin liittyvät, kuuluvat kaikista hauraampaan kansanosaan, johon talouden heilahtelut ja hyvinvointivaltion purku koskevat pahiten.

Kirjoituksissa ilmenee, että osasyy radikalisoitumiseen on kokemus, että ”Suomi lähtee laskuun politiikkojen ja vasemmalle kääntyvien takia.” Vaikka vasemmistolla on ollut Suomessa viime aikoina hyvin vähän valtaa, mielikuva suuresta vaikutusvallasta ulottuu Joensuuhun asti. Todennäköisesti internetin takia, jolloin globaalitkin ongelmat tuntuvat olevan lähempänä kuin oikeasti ovat. Kirjassa odinit mainitsevatkin useita kertoja Facebookin yhdeksi kommunikaatioväyläksi.

Yksikin odini kertoo perhetaustastaan, jota määritteli körttiläisyys ja isän poliisitausta. Vaikka tämäkin kyseinen mies sanoi olevansa ateisti, hän tunnusti, että perheen uskonnollinen tausta vaikutti suuresti hänen maailmankuvaansa. Jostain ne äärikonservatiiviset arvot on tultava ja körttiläisyys + Mannerheimia ihaileva poliisi-isä on taattu kombo. Se onkin yksi tämän kirjan rivien välissä oleva viesti: ihmiset eivät radikalisoidu tyhjästä, vaan heidän maailmankuvansa muotoilevat kasvatus ja ympäröivä kulttuuri.

Ongelmia

Tämä kirja ei kuitenkaan ole täydellinen. Koska kuvaaja halusi ”ymmärtää” odineita,  jolloin tämä pyrki ottamaan suurimmaksi osaksi kuvia heistä tekemässä banaalisen arkisia asioita, kuten leikkaamassa hiuksia tai kokkaamassa. Sinänsä väkivaltaisen ääriliikkeen edustajien kuvaaminen normaaleina ihmisinä ei ole ongelmallista, mutta kuvien sekaan asetetut tekstipätkät on rajattu tavalla, jossa odinit saavat ilmaista täysin vapaasti propagandaansa. Somine ei esittänyt tai ainakaan hän ei laittanut tähän kirjaan kriittisiä kysymyksiä ja niitten vastauksia. Sen sijaan saat lukea odineitten vastauksia, jossa he puhuvat perinteistä äärioikeistolaista propagandaansa. Kuvat natsikuvastosta toki tasapainottavat propagandaa, osoittaen että odinit valehtelevat, mutta silti kirja voi toimia S.o.O:n valkopesuna. Erityisesti jos et tiedä kaikkia natsien symboleja.

Yhteenveto

Kaikin kaikkiaan hieno kuvakirja ääriliikkeestä, joka on avoimesti uhannut kokonaisia kansanryhmiä väkivallalla, mutta tätä teosta pitäisi lukea kriittisesti, jotta ymmärtäminen ei muutu hyväksymiseksi.

 

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus

Kansallissosialismi – biologinen maailmankatsomus

Povl H. Riis-Knudsenin ”Kansallissosialismi – biologinen maailmankatsomus & Kansallissosialismi – vasemmistolainen liike.” on tanskalaisen uusnatsin artikkelikokoelma ja manifesti, jonka Suomen Vastarintaliike (Nykyinen Pohjoismainen vastarintaliike, PVL) suosittelee jäsenilleen luettavaksi.

20170726_125045

Uusnatsien kirjallisuus on minulle ikävä kyllä ennestään tuttua. Onneksi pidin vuoden paussin edellisestä alan vihajulkaisusta, joka oli niin hirvittävää paskaa, että piti oikein levätä. Mutta nyt olen voimissani ja tutustun PVL:n kirjakerhon merkkiopukseen, jossa muotoillaan ja määritellään kansallissosialistinen ideologia.

Riis-Knudsen aloittaa määrittelemällä kansallissosialismin ainoaksi ihmisen ”luonnolliseksi” ideologiaksi.
Jo tässä on se virhe, että kaikki ideologiat väittävät olevansa ”luonnollisia”. Kommunistit, anarkistiti ja liberaalit sanovat, että ideologiansa perustuvat tieteeseen ja ihmisluonnon faktoihin, eivätkä natsit ole sen erilaisempia. Riis-Knudsen menee kuitenkin pidemmälle ja kertookin, että kansallissosialistinen maailmankuva on kirjoitettu meidän DNA:han ja me vain valehtelemme itsellemme, että emme ole natseja. Valitettavasti todellisuus vastustaa kirjailijaa, koska aika harva ihminen on natsi tai edes harkitsee sellaiseksi ryhtymistä. Rasisteja toki on paljon, mutta suurin osa rasisteistakin ei pidä kansallissosialismia mitenkään uskottavana tai kannatettavana ideologiana, erityisesti kun ainoa valtiollinen kokeilu aiheutti ihmiskunnan pahimman suursodan ja kansanmurhan, jotka Hitlerin puheista huolimatta eivät käytännössä olleet niin hauskoja kuin hän antoi ymmärtää.

Riis-Knudsenin kansallissosialimi ei olekkaan aivan samanlainen aate kuin Natsi-Saksan, vaan enemmänkin mystisyyttä ja luonnollisuutta korostava versio, johon sekoittuu otsikossa mainittu vasemmistolaisuus. Vasemmistolaisuus ilmenee tekstin perusteella enemmänkin antimaterialismina ja henkisten arvojen korostamisella. Eli PVL kaikessa ironiassaan kannattaa jotain hippi-natsismia, jossa eletään metsäkylissä ja syödään luomujugurttia. Muuten aate on aikalailla samaa kuin perinteinen natsismi, erityisesti kun alkuperäisetkin natsit yrittivät korostaa luonnonmukaisuutta ja mystisyyttä. Eli oikeastaan mikään ei ole muuttunut ja se osoittaa, miten köyhä mielikuvitus näillä sekopäillä on. Tietenkin tässä manifestissa vastustetaa demokratiaa, kristinuskoa ja ihmisoikeuksia, koska niitä pidetään ”epäluonnollisina” ideologioina. Kirjailijan mukaan tasa-arvo on harha ja vahvoille pitää antaa oikeus alistaa muita, koska niin luonnossakin eläimetkin toimivat. Eli kirjailijan oman järkeilyn mukaan Neuvostoliitto oli oikeutettu alistamaan Itä-Saksa sen brutaalin vallan alle, koska natsit olivat loppujen lopuksi aika heikkoja puna-armeijaa vastaan.

Mutta on harha luulla, että natsi sitoutuisi täysin villiin elämäntapaan, vaan hän ajaa valtiollista muotoa, joka on sekoitusta Aldous Huxleyn ”Uljas uusi maailma” ja Platonin ”Valtio” kaltaisia demokratian irvikuvia, missä ”geneettisesti” parhaat miehet (suositelavasti heteromiehiä) valittaisiin kansan seasta ja he kaikessa viisaudessaan hallitsisivat ”alempia massoja”. Eli todella idyllinen meininki, joka muistuttaa hieman Hitlerin Itä-Euroopan vilja-aitta fantasioitaan, jossa saksalaiset SS-miehet hoitaisivat suuria maatiloja ja teollisuus toimisi orjatyövoimalla.

Muuten vasemmistolaista tekstissä ei ole, koska kirjailija haukkuu Marxia ”materialistiseksi liberaaliksi” Kirjailija vastustaa toki globaalia kapitalismia, joka aiheuttaa eriarvoisuutta ja ”rotujen sekoittumista” mutta muuten vasemmistolaisuus on vain kirjailijan semanttista kikkailua. Kirjailija ei syvenny siihen, mikä olisi ”parempi” talousmalli kapitalismin sijaan. Kuten äärioikeistolla on tapana, niin kirjailija mainitsee sivumennen, että köyhiä pitäisi auttaa ja hän korostaa, että Hitler on hyvä esimerkki siitä, miten omimalla vasemmistolaisia teemoja, saatiin työläiset kannattamaan Natsi-Saksaa, mutta muuten talouteen ei syvennytä.

Mutta Hitler saa muitakin mainintoja tässä kirjassa kuin hänen taloudelliset avut. Kirjailijan mukaan Hitler ”oli aikansa mies” eikä häntä voi näin matkia loputtomiin, vaikka kuinka ”lukija toivoisi” niin. (Se siitä natsien mielikuvituksesta) Kirjailijan mukaan nykyään ei ole uskottavaa käyttää tiukkoja uniformeja ja hakaristeja. Ne ovat nykyään naurettavia, joten on otettava kokonaan uusi tyyli edistämään kansallissosialismia. Kuten tiedämme, niin PVL on ottanut tämän esimerkin täydellä sydämmellä, eikä kulje Pekka Siitoimen jalanjäljissä.

Onneksi Riis-Knudsen selkeyttää, miksi hän pitää kansallisosialisteja vasemmistolaisina. Hänen mukaansa oikeistolaiset olivat 1700-luvun poliittisen spektrin mukaan vanhan vallan puolustajia ja vasemmistolaiset uudistusmielisiä. Eli kirjailijan mukaan kaikki liikkeet, jotka haluavat uudistaa jotain yhteiskunnassa ovat vasemmistolasia ja näin uusnatsit ovat vasemmistolaisia. Nyt näköjään halu palata johonkin pronssikauden moraaliin ja antiikin Kreikassa fantasioituun valtiomuotoon lasketaan ”uudistukseksi”. Mikäs toinen liike tällä hetkellä maailmalla haluaa vahvimman valtaa ja palauttaa muinaisen valtiomuodon, jossa ei ole demokratiaa? Tuntuu, että uusnatseilla on paljon yhteyttä heidän kanssaan.

Mutta sen lisäksi, että tämä uusnatsi yrittää pilata vasemmistolaisten maineen, niin hän vielä heittää tietämättään lokaa oikeiston päälle, kun hän yrittää perustella lukijalle, miksi uusnatsi ei ole oikeistolainen, vaikka se on yleinen konsensus. Riis-Knudsen kertoo, että ”vaikka” oikeistolaiset ”kannattavat” valkoista ylivalta, niin he ovat itsetuhoisia ”rotupettureita” kun tukevat vapaita markkinoita, joitten sivuvaikutusena maahanmuutto on lisääntynyt. Kirjailijan mukaan jos haluaa ylläpitää valkoista ylivaltaa, niin vapaasta markkinataloudesta pitää luopua. Hän jopa nostaa Neuvostoliiton esimerkkinä ”rodullisesti puhtaasta” yhteiskunnasta.

Näin pääsemme itse manifestin ytimeen, eli rotuerotteluun. Riis-Knudsen mukaan jokaisella ”rodulla” on oma ”biologinen” koti, jossa se elää. Tässä tulee ehkä yksi merkittävä ero vanhoihin natsiehin. Riis-Knudsen pitää kaikkia Euroopassa asuvia valkoisia arjalaisina. Jos on lukenut koskaan Kolmannen valtakunnan rotuteorioista, niin tietää, että natsit eivät pitäneet slaavilaisia tai suomalaisia ”arjalaisina” vaan oikeastaan ”ali-ihmisinä”, jotka olivat vain muutaman asteen korkeammalla kuin juutalaiset. Kirjailija jatkaa rotuteoriaansa selittämällä, että eri ”rotujen” sekoittuminen aiheuttaa yhteiskunnan koheesion murenemisen ja koko sivilisaation tuhon. Tietenkin kirjailija ei anna yhtään esimerkkiä, vaan olettaa, että se on lukijalle itsestäänselvyys.

Naurettavinta koko manifestissa on se, että kirjailija myöntää, että biologisia ”rotuja” ei ole olemassa, vaan on olemassa ”kulttuureja” jotka hänen mukaansa toimivat kuin biologiset rodut ja näitä ei saa misään nimessä sekoittaa, koska silloin sivilisaatio tuhoutuu. Tämä on vähän ristiriitaista edellisen väitteen kanssa, jonka mukaan kaikki valkoiset eurooppalaiset kuuluvat arjalaiseen ”rotuun”, mutta ääriryhmät yleensäkin eivät ole koskaan kovin johdonmukaisia omissa manifesteissaan. Folkloristina voin sanoa, että tämä idea yhtenäisestä kulttuurista on täyttä paskaa, koska ei ole olemassa ”peruskulttuuria” tai ”luonnollista” kulttuuria, vaan kaikki kulttuurit ovat sekoitusta toisista kulttuureista, koska ihmiset ovat aina liikkuneet edestakaisin. Sivuhuomiona vielä, niin kaikessa huimassa ristiriitaisuudessa juurikin marxilaiset Frankfurtin koulukunnan kulttuurikriitikot kehittivät teorian, että on olemassa ”luonnollinen” kulttuuri ja kaupallinen kulttuuri on tuhoamassa sen. Tätä teoriaa ei nykyään oteta vakavasti.

Vaikka kirjailija yrittää peittää rasisminsa, johonkin kulttuuripuheeseen, niin hänen muut pointit ovat samaa äärioikeistolaista paskaa, mitä aikoinaan Hitler esitti. Ehkä ainoa ero perinteiseen kansallissosialismiin on se, että kirjailijan mukaan maailman ongelmat eivät ole ”täysin” juutalaisten aiheuttama, vaan ihan valkoisen eurooppalaien imperialismin, joka on hänen mukaansa sekoittanut kansat ja aiheuttanut luonnon pilaantumisen ja ydinsodan vaaran. Kirjailija valittaakin, että vaikka arjalainen ”rotu” on luonut mahtavan sivilisaation, niin se on itse syypää tuhoonsa ja tämän takia on luovuttava kapitalismista ja palauduttava ”luonnolliseen” ideologiaan, eli kansallissosialismiin.

Koska kirjailija on uusnatsi, niin hän ei voi luopua aateensa perinteisesitä teemoista, kuten antisemitismi, rasismi ja naisviha. Tässä kirjassa on kokonainen kappale omistettu sille, miksi feminismi pilasi maailman ja naisten ”luonnollinen” paikka on keittiössä tekemässä ruokaa ja makuhuoneessa synnyttämässä lapsia. Feminsmi on tietekin kirjailijan mukaan juutalaisten keksintö. Kappale on niin perinteistä patriarkaarista naisvihaa, että olen ajatellut peittää muutaman viittauksen natsismiin ja julkaista teksti nettiin ja kysyä, pystytkö arvaamaan, onko tämä islamistin vai natsin kirjoittama?

Eli kaiken kaikkiaan arvoton manifesti, jossa on samat teemat kuin viimeisen vuosisadan alun natseilla, mutta nyt kuorutettu enemmän luonnonsuojelulla ja kulttuuripuheella, mutta silti jos raapaisee tämän hyvin ohuen pinnan, niin taustalta paljastuu perinteinen rasismi, homofobia ja naisviha, jotka veivät kerran Saksan turmioon. En suosittele kenellekkään tätä manifestia.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Rasismin ja äärioikeistolaisuus