Silla Simonen ”Soldiers of Odin & vieras” on tänä vuonna (2018) julkaistu valokuvakirja äärioikeistolaisesta katupartioryhmästä Soldiers of Odin (S.o.O)
Rakenne
Simone seurasi vuoden Joensuun Soldiers of Odin katupartioryhmän arkea ja kerhotoimintaa. Kuvat esitetään ilman mitään kontekstia, joten saatte ihmetellä, mitä näissä kuvissa oikein tapahtuu! Kuvat antavat mielenkiintoisen kontrastin. On kuvia, joissa odinit näyttäytyvät normaaleilta ihmisiltä, mutta sitten on kuvia, joissa paljastuu natsitatuointeja ja -kuvastoa, jotka ikään kuin törröttävät muuten idyllisessä maisemassa tai tilanteessa.
Välillä sivuissa on odineitten päiväkirjamerkintöjä, jotka on aseteltu kuin ne olisivat runoja. Efekti on mielenkiintoinen, vaikkakin sisältö on hyvin arkista. Odinit kertovat itsestään, kerhostaan ja miksi liittyivät ääriliikkeeseen. Runollisuus syntyykin siitä, että ihmisen arkipuhe on usein tunteikasta ja epäjäsenneltyä. Tämän huomaa, jos on koskaan litteroinut haastatteluja. Kirjan lopussa sitten on valokuvaajan omaa analyysia odineista.
Kaksinaamaisuutta
Mielenkiintoisin seikka on odinineitten suora valehtelu. En tiedä ovatko nämä ihmiset tyhmiä vai epärehellisiä? Tai molempia? Tekstissä odinit valittavat, että heitä kutsutaan natseiksi, mutta kuvissa näkyy jätkiä hakaristi- ja muilla natsitatuoinneilla ja kerhotiloissa on selvää äärioikeistolaista tai rasistista kuvastoa. Sitten tietenkin on kuvia, joissa puukkoja ja pesäpallomailoja näkyy. Oma suosikkini on kuva, missä on pesäpallomailla, johon on liimattu tarra lakupekasta, jonka päällä on kieltomerkki. Vaikka kyseinen sisustuselementti asetettiin vitsinä, herää kysymys minkälaisen ihmisen mielestä on hauskaa vitsailla mustien ihmisten hakkaamisella?
Kirjailijakin toteaakin S.o.O:n perustajan olevan kansallissosialisti ja holokaustin kieltäjä. Luulivatko odinit, että valokuvaaja ei asettelisi heidän äärioikeistolaisuutta paljastavat kuvat kirjaan vai pitäisikö tässä uskoa, että he ovat niin tyhmiä, että he eivät tiedä, mitä ”natsi” tarkoittaa?
Kirjassa odinit valittavatkin, että media korostaa heidän natsimaisuuttaan ja kutsuu S.o.O:ta ”ääriliikkeeksi”, eikä sitä että he ovat hyvin rauhallisia perheellisiä ihmisiä, jotka vain haluavat puolustaa isänmaata. En tiedä, mitä Joensuussa oikein pidetään perheellisenä, mutta ainakin omassa perheessäni ei sisusteta seiniä urheiluvälineillä, jotka vihjailevat, että olisi hauska hakata sillä joku etnisen ryhmän edustaja.
Tässä kirjassa saa kuulla lukuisia kertoja kliseisiä valituksia ”suvakit ovat oikeita suvaitsemattomia” ja sitä, että ”onko nyt väärin puolustaa isänmaata?”. On kyllä aika jännää, että isänmaallisuus puolustetaan järjestöllä, jolla on englanninkielinen nimi, ruotsalaisen jumalan logona ja, jonka aate on saksalainen vihaideologia. Mutta olen havainnut, että ääriliikkeet eivät koskaan pidä itseään ääriliikkeenä. Mutta miksi pitäisi kutsua kansallissosialismia kannattavaa väkivaltaista ryhmittymää, jolla on huono sisustusmaku?
Radikalisoitumisen syyt
Tämä ei kuitenkaan ole mikään paljastuskirja, koska mediassa on juurikin raportoitu S.o.O:n äärioikeistolaisuudesta aiemminkin. Tärkeämpi kirjan pointti on ymmärtää, miksi nämä, pääosin nuoret miehet, ovat ryhtyneet kuluttamaan vapaa-aikansa partioimalla äärioikeistolaisessa järjestössä?
Teksteissä ilmenee hyvin, että syy on pelko. Ei vain pelko pakolaisia kohtaan, vaan pelko koko maailmaa kohtaan. Odinit valittavat NATO:sta, EU:sta ja globalisaatiosta yleensäkin. Odinit vihjailevat kirjassa, että maailma tulee romahtamaan ja sen kauhut leviävät Joensuuhun asti. Monilla onkin lapsia ja heitä huolestuttaa lastensa tulevaisuus yhä epävarmemmaksi menevässä maailmassa. Tämä on tyypillistä ääriryhmiin liittyvillä ihmisillä. Pelko omasta turvallisuudesta, jolloin etsitään jokin aate, joka oikeuttaa oman ahdistuksen. Tässä kirjassa ilmeneekin, että odinit asemoivat itsensä oikeistolaisiksi, mikä on vähän hassua, kun kukaan kuvissa ei näytä sellaiselta, joka viihtyisi kokoomusnuorissa.
Kuvissa paljastuukin, että suurin osa odineista kuuluu alempiin yhteiskuntaluokkiin, joilla on oma alakulttuuri. Tähän alakulttuuriin kuuluvat tatuoinnit, valkoinen ylivalta, äärikansallismielisyys, alkoholin runsas kuluttaminen ja pillurallit. Mutta nämä seikat yksissään eivät selitä radikalisoitumista, vaan enemmänkin osoittavat, että odineihin liittyvät, kuuluvat kaikista hauraampaan kansanosaan, johon talouden heilahtelut ja hyvinvointivaltion purku koskevat pahiten.
Kirjoituksissa ilmenee, että osasyy radikalisoitumiseen on kokemus, että ”Suomi lähtee laskuun politiikkojen ja vasemmalle kääntyvien takia.” Vaikka vasemmistolla on ollut Suomessa viime aikoina hyvin vähän valtaa, mielikuva suuresta vaikutusvallasta ulottuu Joensuuhun asti. Todennäköisesti internetin takia, jolloin globaalitkin ongelmat tuntuvat olevan lähempänä kuin oikeasti ovat. Kirjassa odinit mainitsevatkin useita kertoja Facebookin yhdeksi kommunikaatioväyläksi.
Yksikin odini kertoo perhetaustastaan, jota määritteli körttiläisyys ja isän poliisitausta. Vaikka tämäkin kyseinen mies sanoi olevansa ateisti, hän tunnusti, että perheen uskonnollinen tausta vaikutti suuresti hänen maailmankuvaansa. Jostain ne äärikonservatiiviset arvot on tultava ja körttiläisyys + Mannerheimia ihaileva poliisi-isä on taattu kombo. Se onkin yksi tämän kirjan rivien välissä oleva viesti: ihmiset eivät radikalisoidu tyhjästä, vaan heidän maailmankuvansa muotoilevat kasvatus ja ympäröivä kulttuuri.
Ongelmia
Tämä kirja ei kuitenkaan ole täydellinen. Koska kuvaaja halusi ”ymmärtää” odineita, jolloin tämä pyrki ottamaan suurimmaksi osaksi kuvia heistä tekemässä banaalisen arkisia asioita, kuten leikkaamassa hiuksia tai kokkaamassa. Sinänsä väkivaltaisen ääriliikkeen edustajien kuvaaminen normaaleina ihmisinä ei ole ongelmallista, mutta kuvien sekaan asetetut tekstipätkät on rajattu tavalla, jossa odinit saavat ilmaista täysin vapaasti propagandaansa. Somine ei esittänyt tai ainakaan hän ei laittanut tähän kirjaan kriittisiä kysymyksiä ja niitten vastauksia. Sen sijaan saat lukea odineitten vastauksia, jossa he puhuvat perinteistä äärioikeistolaista propagandaansa. Kuvat natsikuvastosta toki tasapainottavat propagandaa, osoittaen että odinit valehtelevat, mutta silti kirja voi toimia S.o.O:n valkopesuna. Erityisesti jos et tiedä kaikkia natsien symboleja.
Yhteenveto
Kaikin kaikkiaan hieno kuvakirja ääriliikkeestä, joka on avoimesti uhannut kokonaisia kansanryhmiä väkivallalla, mutta tätä teosta pitäisi lukea kriittisesti, jotta ymmärtäminen ei muutu hyväksymiseksi.
Sami Eerola ja spektaakkeliyhteiskunta 