Miksi Ranska raivoaa?

Keltaliivien mielenosoitukset puhkesivat uuden ranskalaisen keskustaoikeistolaisen presidentti Emmanuel Macronin polttoainekorotusten takia.

Oikeistolaiset pitivät keltaliivejä keskiluokan kapinana Macronin punavihreää sosialistista politiikkaa vastaan ja vasemmistolaiset osoituksena, että uusliberaalilla leikkauspolitiikalla ei ole kansan kannatusta. Äärilaidat pitivät liikettä osoituksena, että kohta heidän ideologiansa nimeen tehty vallankumous toteutuu! Moni kysyikin, miksi Ranska raivoaa?

Tähän kysymykseen vastaa toimittaja Annastiina Heikkilä, viime vuonna julkaistussa ”Miksi Ranska raivoaa? Macron ja keskiluokan kapina” kirjassa.

Heikkilän teesi on, että presidentti Emmanuel Macronin nopeat rakenteelliset uudistukset ja hänen autoritaarinen johtamistapansa, ärsyttivät pikkukaupunkien keskiluokkaisia ranskalaisia niin paljon, että nämä lähtivät massoittain osoittamaan mieltään häntä vastaan.

Kirjan mukaan Macron luuli erheellisesti, että hän voitti presidenttivaalit, koska ihmiset rakastivat häntä, eikä koska ihmiset pelkäsivät paikallisen äärioikeistolaisen Kansallinen rintama -puolueen johtajan Marie Le Penin voittoa. Luullen, että hänellä oli kansan mandaatti ”virtaviivaistaa” Ranskan julkinen talous, Macron alkoi toteuttaa vaalilupauksiaan.

Kirjan mukaan Macronin politiikka noudattaa yritysmaailman autoritaarista logiikkaa, jossa erilaisia business-strategioita kokeillaan käytännössä, katsoakseen toimivatko ne? Jos ne eivät toimi, projekti hylätään tai sitten jatketaan. Kuitenkin valtiota ei voi ohjata tällä tavoin. Diesel-veron nosto olikin viimeinen tippa monille keskiluokkaisille ranskalaisille.

Heikkilän kirjassa analysoidaan myöskin ääriliikkeitten osuutta keltaliiveissä. Kirjan mukaan mielenosoituksiin soluttautui Ranskan kieltämien äärioikeistolaisten ja uusfasististen järjestöjen, esimerkiksi L’Œuvre françaisen ja Bastion socialin, jäseniä. Äärivasemmalta taas tuli antifasisteja, jotka hakeutuivat tappeluihin äärioikeistolaisten ryhmien ja poliisien kanssa.

Kiinnitän huomiota siihen, että siinä, missä kirja osaa nimetä kaksi äärioikeistolaista ryhmää, antifasistit ovat monikossa, viitaten epämääräiseen joukkoon ihmisiä, jotka vastustavat fasisteja, eikä johonkin järjestöön. Nostan tämän esiin vain, koska jotkut pitävät antifata ryhmänä, vaikka se ei sitä ole.

Tässä kirjassa myöskin osataan kuvata mustat blokit taktiikkana, eikä ryhmänä. Musta blokki vain tarkoittaa ketä tahansa joukkoa mustiin pukeutuneita mielenosoittajia, joitten tarkoitus on suojella mielenosoitusta poliisilta. Yleensä mustaa blokkia käyttävät anarkistit, mutta tässä kirjassa kyseiseen ideologiaan ei viitata, vaan keltaliiveissä taktiikkaa käytettiin spontaanisti.

Kirjan mukaan keltaliivien väkivaltaisuus ei johtunut poliittisista ääriryhmistä, jotka olivat liikkeen vähemmistöä, vaan siitä ettei sillä ollut keskusjohtoa. Keltaliivit olikin valtava anarkistinen massaliike, jossa jokainen toimi itsenäisesti ja samalla joukkovoiman huumassa. Kirjassa korostetaan, että kalttailevien mellakat ovat olleet rajuimpia kuin äärivasemmistolaisten opiskelijamellakat Pariisissa vuonna 1968!

Kirjailija nostaa esiin oikeudenkäyntejä, jossa tavalliset keskiluokkaiset veronmaksajat puolustivat omaa riehumistaan sillä, että he kadottivat itsensä joukkoliikkeessä ja muuttuivat vain osaksi väkivaltaista massaa.

Samalla väkivaltaisuus johtui kylmästä taktikoinnista, jossa väkivaltaisuus koettiin ainoana tapana saada medianäkyvyyttä omalle asialleen.

Heikkilän mukaan suurin osa keltaliivisistä mielenosoittajista tuntuikin pitävän mellakointia välttämättömänä. Kirjan mukaan ranskalaiset ovat olleet vallankumouskansaa vuodesta 1789: he ajattelevat, että poliittiset muutokset vaativat toteutuakseen kovia otteita. Monen mielestä väkivalta on ainoa keino, jolla oma ääni saadaan presidenttivetoisen järjestelmän keskeltä kuuluviin. Väkivalta on siis hyväksytympää kuin monissa muissa Euroopan maissa.

Kirjassa korostetaankin, että suurin osa mielenosoittajista ei ollut koskaan ennen osoittanut mieltä, kuulunut ammattiliittoon tai äänestänyt aktiivisesti vaaleissa. Tällöin keltaliivien väkivaltaisuutta ei voi pitää jonkun tietyn ideologian tai nuorten liimanhaistajien aiheuttamana.

Kaipasinkin kirjasta vähän syvällisempää analyysiä, miten Ranskan kaltaisen länsieurooppalaisen sivistysvaltion kansassa voi kyteä tällainen primitiivinen politiikan muoto? Onko Ranskan hienostunut maine vain paikallisen eliitin propagandaa vai onko ajatus kansanvallasta linkittynyt väkivallan uhkaan, jota kansa hyväksikäyttää saadakseen eliitin tottelemaan heitä?

Kirjailijan mukaan keltaliivit haastavat vasemmisto-oikeisto-jakoa ja, että nykyinen poliittinen jako Ranskassa ja ehkä länsimaissa on ”anywhere/somewhere” blokkien välillä. Anywhere tarkoittaa minne tahansa ja se viittaa urbaaneihin nuoriin tietotyöläisiin, jotka ovat tottuneita kansainvälisiin ympäristöihin ja voivatkin olla töissä missä päin tahansa maailmaa.

Somewhere tarkoittaa jonnekin ja se viittaa syrjäseutujen matalasti koulutettuihin ihmisiin, joilla ei ole kielitaitoa, kontakteja tai varaa lähteä omasta asuinseudusta hankkimaan töitä, jolloin he jäävätkin työttömiksi tai todella matalapalkkaisiin palvelutöihin. Nämä ihmiset asuvat kuihtuneissa lähiöissä, joissa ainoat paikat, missä viettää vapaata aikaa ovat kaukaiset kauppakeskukset ja bensa-asemat.

Vaikka Heikkilän perustelu vasemmisto-oikeisto -jaolle kuulostaa järkevältä: Ranskassa sosialismi ja vasemmistolaisuus yleensäkin ovat hävinneet poliittiselta kartalta, ja suosituimmat puolueet ovat äärioikeistolainen Kansallinen Rintama ja Macronin keskustaoikeistolainen LREM-puolue (Suom. Tasavalta liikkeelle).

Mutta, kun lukee kirjassa keltaliivien vaativan parempia julkisia palveluita verottamalla enemmän rikkaita, miksi muuksi sitä pitäisi kutsua kuin vasemmistolaiseksi? Kirjailija korostaakin, etteivät keltaliivit vaatineet maahanmuuttoon rajoituksia, vaan enemmänkin omaan arkeen liittyvien ongelmien ratkaisemista. Vaikka keltaliiviläiset protestoivat keskiluokkaan kohdistuneita korkeita veroja vastaan, ei kukaan heistä ei ollut vaatimassa tasaveroa, julkisen sektorin leikkaamista tai paikallista sopimista.

Heikkilä vaikuttaakin käsittävän vasemmisto-oikeisto jaon hävinneen, koska keltaliiveillä ei ollut minkään perinteisen vasemmistolaisen tai oikeistolaisen instituution tukea. Esim ammattiliiton tai elinkeinojärjestön. Mutta mistä lähtien politiikan jakoa on tällä tavalla määritelty?

Heikkilä vastaa kysymykseeni sillä, etteivät keltaliiviläiset määrittele itseään vasemmistolaisiksi tai oikeistolaisiksi. Kritiikkini ei koska itsemäärittelyä, vaan enemmänkin kirjassa vihjailtua näkemystä, että tavalliset ihmiset hyväksyvät 70-luvulta lähtien omaksutun uusliberalistisen talousjärjestelmän, jolloin se on muuttunut pysyväksi osaksi yhteiskuntaa, josta ei enää kiistellä.

Jos vasemmisto-oikeisto jako on kadonnut, miten sitten nyky-Ranskan suurin konflikti kuulostaa, jopa tässä kirjassa luokkasodalta?

Kirjailijan mukaan keltaliivien mielenosoitukset eskaloituivat poliittiseksi kriisiksi osin siksi, että demokratian instituutiot ovat menettäneet Ranskassa asemiaan. Puolueet ja ammattiyhdistysliike ovat heikentyneet. Julkista infrastruktuuria on heikennetty, leikattu tai kokonaan lakkautettu. Nämä kaikki asiat kuuluvat uusliberalismin ominaisuuksiin tai oikeastaan itse ideologian ytimeen, jos on Paavo Löppösen ”Vapauden markkinat. Uusliberalismin kertomus” (2017) tietokirjaan luottamista.

Löppösen mukaan uusliberalismiin kuuluu ajatus, että demokratia häiritsee vapaita markkinoita, joten kansan päätösvaltaa talousasioista on pienennettävä mahdollisimman paljon. Uusliberalistiseen projektiin kuuluukin matala verotus, hyvinvointivaltion leikkaukset ja ammattiliittojen hävittäminen tai heikentäminen.

Heikkilä ei referoi Löppösen kirjaa ja hän mainitseekin uusliberalismin vain kerran kirjassaan, kun hän luettelee mahdollisia selityksiä keltaliiveille. Hän ei kuitenkaan lähde tutkimaan uusliberalismi-teoriaa ollenkaan, siitäkin huolimatta, että Heikkilän kuvaus nyky-Ranskasta sopii Löppösen uusliberalismin määritelmään.

Heikkilän kirjassa korostetaan, että keltaliiviläiset uskovat ilmastonmuutoksen olevan vakava ongelma, jota pitää ratkaista, mutta he vaativat sen torjuntaan oikeudenmukaisempia keinoja kuin se, että tavallisten ihmisten pitäisi kantaa vastuu yksin, ilman valtion apua. Yksi kirjassa esiintyvä keltaliivi esimerkiksi korostaa puolustavansa oikeuttaan kuluttaa halpaa dieseliä, koska asuinalueessaan ei ole julkista liikennettä. Tämä voitaisiin tulkita, niin että sen sijaan, että ilmastonmuutosta torjuttaisiin vain verottamalla, sen voisi torjua julkisilla infrastruktuuri- investoinnilla. Heikkilän kirjassa mainitaankin, että Macronin ympäristöpolitiikka on hyvin vaatimatonta. Se voi olla vaatimatonta juuri, koska uusliberalismissa valtion ei kuulu ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia.

Kirjassa onkin hyvää analyysia siitä, miten Ranskassa kaikista korkeista veroista huolimatta varallisuus ei ole jakautumassa tasaisesti. Julkiset palvelut on leikattu, palkat eivät nouse, mutta arjen kustannukset kyllä. Joku voi sanoa tässä, että se osoittaa Ranskassa hyvinvointivaltion epäonnistuneen ja Macronin uusliberaalin politiikan olevan oikeassa.

Tähän vastaan referoimalla Tony Judtin “Postwar: A History of Europe Since 1945” (2005) kirjaa, jossa käsitellään paljon Toisen maailmansodan Ranskaa. Judtin mukaan Ranskassa on harjoitettu uusliberalismiin kuuluvaa hyvinvointivaltion “virtaviivaistamista” jo 80-luvulta asti. Mikä tarkoittaa, että ranskalaista hyvinvointivaltio oli tietoisesti heikennetty ennen Macronin valtaannousua. Tällöin Macronin uusliberalistinen politiikka on vain osa pitkää jatkumoa, johon osallistuivat sekä ranskalainen oikeisto, että vasemmisto, mutta jopa uuden presidentin myötä saavutti keskiluokan kipukynnyksen rajat.

Samalla nostan esiin sen, että Heikkilän mukaan rikkaat ranskalaiset kiertävät veroja. Voidaanko silloin sanoa hyvinvointivaltion epäonnistuneen, jos sen heikkous johtuu yhteiskunnan eliitin haluttomuudesta osallistua siihen ja jopa aktiivisesti yrityksestä romuttaa se? Eikö silloin kirjassa referoitu keltaliivien katugrafiitti “laitamme rikkaat kärsimään” viittaa siihen, että ehkä miljardöörejä pitäisi saada maksamaan osuutensa?

Tulkinta, että keltaliivien kapina on kapina uusliberalismia vastaan, saa vahvistusta, kun Heikkilä kirjoittaa:

“Pariisin luksuskortteleihin kohdistuva väkivalta viesti, että pienellä palkalla puurtavien kansalaisten mitta oli tullut täyteen: he eivät enää sietäneet rikkaiden etuoikeuksia eivätkä rikkaiden presidenttiä. Moni muistutti, että työehtojen jatkuva kurjistaminen oli sekin omanlaistaan väkivaltaa.”

Heikkilän kuvaus keltaliiveistä kuulostaa korvissani siltä, että liike sopii hyvin vasemmisto-oikeisto-jakoon. Liike protestoi valtaan pitäjien rakentamaa hierarkkista järjestelmää vastaan ja vaativat uudistuksia.

Korostan tässä jälleen, että kirjailija ei pidä keltaliivien protestia protestina uusliberalismia vastaan, vaan enemmänkin protestina globalisaatiota vastaan. Ikään kuin keltaliivit protestoisivat luonnollista historiallista muutosta, eikä tietoisesti rakennettua ideologista projektia vastaan. Kirjassa saatkin kuvan, että keltaliivit ovat historian väärällä puolella olevia hölmöläisiä, jotka takertuvat vanhentuneisiin yhteiskuntamalleihin. Heikkilä kehystääkin Macronin suurimmaksi ongelmaksi tämän ylimielisyys. Jospa presidentti osaisi selittää visiotaan nöyremmin ja ymmärtäväisemmin, häntä vastaan ei olisi noussut massaliike. Minusta tällainen kehystys kuulostaa elitistiseltä. Tavallisen kansan vain pitäisi osata totella uuden maailman insinöörien visiota.

Ehkä minun ja Heikkilän tulkintaerot johtuvat siitä, että tunnen vasemmistolaista retoriikkaa paremmin kuin hän. Esimerkiksi Guy Standingin ”The Precariat: The New Dangerous Class” (2011) kirjassa ennustetaan uusiberalistisen politiikan luovan uuden alaluokan, jossa kuohuu poliittisen radikalismin mahdollisuus. Vaikuttaa siltä, että Standingin ennustus toteutui.

Ehkä Ranskan pitkä historia sosialismin kanssa on aiheuttanut sen, että jotkut äärivasemmistolaiset ideat ovat iskostuneet tavallisten kansalaisten alitajuntaan. Vaikka ei oltaisi tietoisesti sosialisteja, sen argumentteja käytetään huomaamatta. Esimerkiksi Heikkilän kirjassa referoitu käsitys, että työehtojen kurjistuminen on väkivaltaa, on hyvin marxilainen argumentti.

Kun Heikkilän kirjassa korostuu se, että keltaliivit vaativat enemmän demokratiaa ja paikallista päätäntävaltaa, tulkinta vasemmisto-oikeistojaon loppumisesta tuntuvat oudoilta. Olihan sosialismin alkuperäinen idea nimenomaan kohottaa työläisten päätäntävaltaa omissa työpaikoissaan ja yhteiskunnissaan. Nyky-Ranskan konflikti vaikuttaa olevan todellisuudessa vanhan luokkakonfliktien toistoa, ainoa ero on, että perinteiset vasemmistopuolueet ovat menettäneet täydellisesti uskottavuutensa ja näin kannatuksensa.

Toinen huomio on se, että Heikkilä korostaa Macronin autoritaarisuutta ja sitä, miten se osittain perustuu presidentin business taustaan. Kirjailija rinnastaa Macronia Juha Sipilään. Mutta mieleeni tulee toinen oikeistolainen presidentti, joka yrittää johtaa maataan kuin yksityistä osakeyhtiötä: Donald Trump. Juha Sipilää onkin kutsuttu Suomen Donald Trumpiksi.

Mitä se kertoo liberalismista, kun parasta, mitä aate voi tuoda vastapainoksi populistille laitaoikeistolle on suvaitsevaisemman ja henkisesti tasapainoisemman version Trumpista? Onko länsimaitten tulevaisuus se, että äänestämme kumman yritysjohtajan haluamme meitä paimentavan? Saisimme valita vaaleilla, potkitaanko kaikkia köyhiä tasavertaisesti päähän vai ainoastaan etnisiin vähemmistöihin kuuluvat?

Annastiina Heikkilän ”Miksi Ranska raivoaa? Macron ja keskiluokan kapina” on enemmänkin tietokirja presidentti Emmanuel Macronista kuin keltaliiveistä. Tässä kirjassa on paljon tietoa liikkeestä, mutta ei tarpeeksi syvällistä. Teos onkin kirjoitettu enemmän reportaasin kuin sosiologisen tutkimuksen kaltaiseksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s